Lue keskustelun säännöt.
uusioperhe.. vaikeaa (?)
05.09.2013 |
Kirjoitan nyt tänne ja haluaisin kuulla mielipiteitä miten muiden uusioperheiden perhe elämä toimii?
Me olemme 28-vuotiaita miehen kanssa molemmat ja toisemme olemme tunteneet 14 vuotta. Rakkaus välillämme syntyi kuitenkin vasta reilu vuosi sitten kun olin jo eronnut lasten isästä.
Muutimme jo muutaman kuukauden seurustelun jälkeen yhteiseen kotiin, minulla on 6-vuotias poika ja 3-vuotias tyttö, sekä kaksi koiraa. Ensimmäinen puoli vuotta meni oikein hienosti ja kaikki vähän hakivat omaa paikkaansa, lapsetkin kävivät isänsä luona silloin tällöin viikonloppuisin jos lasten isää sattui huvittamaan ottamaan lapset luokseen. En vaatinut tässä vaiheessa myöskään miestä niinkään ottamaan vastuuta lasten tai koirien hoidosta sillä näin että hän yritti kovasti päästä sinuiksi asian kanssa että asuu lasten kanssa ja hän tätä itse halusi ja koska hänellä ei ollut minkään näköistä aiempaa kokemusta lasten kanssa olosta ja keskustelimmekin paljon asiasta että otetaan kaikki rauhallisesti ja annetaan kaikille aikaa ja tilaa tottua uuteen järjestykseen. Toki hän oli mukana lasten elämässä ja otti koirista enemmän vastuuta kun minä sitten.
Nykyine tilanne onkin sitten aika haasteellinen. Itse teen työtä johon kuuluu n. 2x/kk iltavuorossa olo josta pääsee klo 22, mieheni on työssä jossa hän on viikon aamuvuorossa, viikon iltavuorossa.
Kun mies on iltavuorossa niin hän hoitaa koirat aamuisin, mutta ei tule kuuloonkaan että hän veisi lapsia päivähoitoon ja heräisi aikaisemmin (itse joudun sitten heräämnään 5.45 ja lapset klo 6 jotta ehdimme). Ymmärrän että on mukava nukkua pitkään mutta olisi ihanaa edes kerran viikossa olla huolehtimatta asiasta ja herättää väkisin nukkuvia lapsia kun mies voisi lapset yhtä hyvin käydä pk viemässä.. edes sen 2 kertaa kuussa kun hän on menossa iltavuoroihinsa.
Sitten miehen aamuvuoroviikossa hän pääsee töistä klo 14, sen jälkeen hänen on aina päästävä päiväunille jotta jaksaa mennä illalla salille. Ei tule kysymykseenkään että hän voisi välillä hakea lapsia päiväkodista vaan itse joudun hakemaan heidät aina klo 16.30 aikaan.. Lapsilla on siis aina kovin pitkä tarhapäivä.. Joskus hän on saattanut heidät sieltä hakea kun ensin minä olen häneltä todella kovasti sitä pyytänyt. Ja parhaimmat tapaukset ovat kun olen pari kertaa kuussa iltavuoroissa niin saan todella rukoilla että mies voisi hoitaa lapset sen illan vaikka hän olisi kotona.
Nyt on ilmaantunut myös sellaisia asioita että hän ilmoittaa minulle mielipiteitään ja näkemyksiään lasten hoidosta ja usein hänellä onkin hyviä ajatuksia mutta minua ärsyttää se että lasten normaalissa arkielämässä ei olla kunnolla mukana mutta ohjeita ja sääntöjä voidaan sitten ladella.
Hienoa oli myös kun hän oli varannut äijäporukalla uudeksi vuodeksi mökin jonne ilmoitti tekstiviestillä sitten lähtevänsä. Ei sinällään ole tuota reissua mitään vastaan mutta tyyli että vaan ilmottaa että lähtee ja kun mainitsin että olisi hieno homma että edes kysyttäisiin että olisiko jotain estettä lähtöön oli hänen vastauksensa se et mikä häntä estäisi, ei hänellä ole lapsia ja se on hänen vapautensa, jos oltaisiin oikea perhe niin asiat varmaan suunniteltaisiin paremmin.
Tunnen itseni todella petetyksi, rakastan tuota miestä mutta se miten hän käyttäytyy on mielestäni jollain lailla loukkaavaa. Olemme kuitenkin puhuneet paljon tästä ja olen sanonut hänelle että en etsi lapsille mitään isää mutta koska lapset ovat tässä eivätkä todellakaan katoa minnekkään (nykyään edes biologiselle isälleen hänen huumeiden käyttönsä takia) on tilanne nyt se että kun saman katon alla asutaan on kaikkien ajateltava toisiaan.
Olen nyt todella sekaisin omien tunteideni kanssa...
Kommentit (67)
herranjestas mitä meininkiä. tosi kiva sun lapsille ap asua kodissa jossa on aikuinen joka niistä paskat välittää. miten sä voit asettaa ne tollaseen tilanteeseen???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ette te mikään uusioPERHE ole. Te olette pariskunta, joista toisella on kaksi lasta.
Kinkkinen tilanne. Minä ymmärrän molempia osapuolia. Ymmärrän myös miestä.
Minulla on miesystävä, jolla on pieniä lapsia. En suostu asumaan yhdessä, koska en halua ruveta kantamaan vastuuta lapsista. Olen sen jo tehnyt, nyt haluan elää omaa elämääni. Eikä minua voi siihen pakottaa.
Ymmärrän, että sinua loukkaa, mutta sinulla on tasan kaksi vaihtoehtoa: joko hyväksyt miehen sellaisena kuin hän on, tai sitten et hyväksy.
[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 10:10"]
herranjestas mitä meininkiä. tosi kiva sun lapsille ap asua kodissa jossa on aikuinen joka niistä paskat välittää. miten sä voit asettaa ne tollaseen tilanteeseen???
[/quote]
Esim. mun tutun perheessä miehellä ei ole vastuuta avovaimonsa lapsesta, mutta on aina lapselle kiva, kun huvittaa, vie häntä puistoon, ihailee lasta, puhuu aina ystävällisesti, selvästi tykkää lapsesta jne. Hän on kuin läheinen kummisetä tms. Mies tosin myös kyllä usein hoitaa lasta, jos äiti tarvitsee apua, mutta mitään jatkuvaa, säännöllistä hoitovastuuta hänellä ei ole. Minusta tämä näyttää toimivan.
t. 10
[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 10:11"]
Ette te mikään uusioPERHE ole. Te olette pariskunta, joista toisella on kaksi lasta.
[/quote]
Eikä tuo ole edes pariskunta, vaan kaksi ihmistä, joista toinen on järjestänyt toiselle asumispalvelut, ruokailupalvelut ja seksipalvelut ja toinen ei tee yhtään mitään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No meillä mies on ottanut lapsestani myös vastuun, ja homma toimii juuri tämän takia. Esim. kerran viikossa mulla on harrastus, ja mies hoitaa kyselemättä lastani tämän ajan. Lisäksi hän vie aamuisin lapsen päiväkotiin, ja minä haen iltapäivällä. Usein puuhailevat lapsen kanssa myös kaksistaan asioita, kun minä teen esim. ruokaa tmv. En osaisi kuvitella tilannetta, että asuttaisiin saman katon alla, mutta mies ei osallistuisi siinä missä minäkin.
Ap:lle. Ole nyt erittäin käytännöllinen. Pohdi tarkasti, mikö on _itsellesi helpoin_ tapa elää. Vaihtoehdot: 1) Asut miehen kanssa, joka on elää kuin sinkkuna perheessäsi. Määräilee, mutta ei ota vastuuta eikä huolehdi lapsistasi. 2) Asut lastesi kanssa, ja teillä asuu myös poikaystäväsi, joka ei ole osa perhettäsi, ja jolla ei ole velvollisuuksia mutta ei myöskään oikeuksia. Miehen tulee myös ymmärtää ja hyväksyä asemansa. 3) Asut lastesi kanssa kolmistaan, ja sinulla on muualla asuva poikaystävä.
Itse valitsisin vaihtoehdon 3.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 23:13"]
Miehelläsi ei ole mitään velvollisuutta huolehtia sinun lapsistasi. Hän on oikeassa siinä, että hänellä on lapsettoman vapaus ja toivon hänen pitävän siitä kiinni. Olisit valinnut itsekin lisääntymiskumppanisi paremmin niin olisi sinullakin vielä oikeaan perheeseen mahdollisuus, sitähän teidän edustamanne viritelmä ei ole.
[/quote] Touché!
Kymppi ei huomannut tuota, että mies yrittää kuitenkin määräillä lasten hoidosta. Joo ei sovi, jos ei kerran ota vastuuta, ei sitten mitenkään. Jos haluaa olla ulkopuolinen niin sitten on. Eli juuri kuten 27 sanoi ja minustakin vaihtoehto 3 on paras.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Säälittäviä suurin osa uusioperheistä. Lapsia käy sääliksi. Onneksi ollaan yfinperhe.
[quote author="Vierailija" time="06.09.2013 klo 10:26"]
Säälittäviä suurin osa uusioperheistä. Lapsia käy sääliksi. Onneksi ollaan yfinperhe.
[/quote]
Mikäli tän palstan jutut pitävät paikkansa, niin ihan yhtä surkeaa (ellei jopa surkeampaa) se elämä vaikuttaa ydinperheissäkin olevan. Alkoholi maistuu, henkistä ja fyysistä väkivaltaa, mies ei tee mitään muuta kuin pelaa tietokoneella jne.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meilläkin on uusioperhe. Eli minä,mies ja minun lapsi.
Ennenkuin muutimme yhteen kävimme pitkiä keskusteluita. Kerroin reilusti että lapsi on minulle ykkönen. Aina. Ainoa joka yltäisi "elämäni ihmisissä" samalla tasolle olisi mahdolliset tulevat lapseni. Mies aidosti rakastaa lastani ja hän haluaa oikeasti olla lapsen kanssa. Kuitenkin minä hoidan hoitojärjestelyt jne.
Kävin iltakurssia jollooin olin 2iltaa viikossa töiden jälkeen koulussa. Silloin mies hoiti lasta välillä isovanhemmat.
Ei mielestäni ole mikään velvoite kuitenkaan mieheltä hoitaa lasta (mietin että jos miehellä olisi koira niin en todellakaan veisi sitä aamuisin ulos jatkuvasti tai huolehtisi sen eläinlääkärikäynneistä,ruokaa ja vettä voisin antaa).
Miksei mies voi mennä uutenavuotena mökille? Ei kai normaali ydinperheessäkään kielletä toista aikuista olemasta koko ajan vain kotona? Saahan niitä aikuisten juttujakin toteuttaa.
Sä olet järkännyt hyvän elämän tuolle uudelle miehelles. Olet kätevä kodinkone joka maksaa luultavasti puolet laskuista. Näin miehelle jää enemmän säästöön tilille ja kaikenlisäksi saa valmiin ruoan ( luultavasti myös käyt kaupassa pääsääntöisesti ruoat hakemassa) nenän eteen. Onhan se ihanaa myös ettei tarvitse pyykätä ja seksiä saa aina kun haluaa...
Nyt mieti mitä sä olet järkännyt lapsilles? Äidin joka huomio jatkuvasti uutta miestään passaten häntä ja väsyen taakkansa alla? Oikea isä on pois kuvioista, eivät saa häneltäkään piirun vertaa läheisyyttä, hyväksyntää ja rakkautta ja äidiltäkin vain osittain...Surullista. Surullista kun aikuiset jahtaavat haaveitaan täydellisestä parisuhteesta ja perheestä- tajuamatta että täydellinen perhe voi todellakin olla vaikka siinä olisi vain yksi vanhempi, mutta sellainen joka sitten keskittyisi 100% lapsiinsa ja itseensä!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Pistä ap tuommoinen mies pihalle. Sehän elelee sinkkuna sinun siivelläsi; pyykkäys, siivous, ruokahuolto taattu. Jättääkö se roskiksenkin viemättä, kun siellä on sun lapsen nenäliina? "Mä vien vaan omat roskat, mä en voi antaa lapselle kuumelääkettä yöllä, vaikka heräsin, kun se ei ole mun lapsi, en myöskään viitsinyt herättä sua, kun ei mua kiinnosta sun lapsi..." Mä en katselis tuollaista miestä hetkeäkään. Jos lähdetään leikkimään uusperhettä, niin silloin suhtaudutaan kaikkiin perheenjäseninä - ei ole olemassa sun lapset ja mun lapset, vaan ne on meidän lapset, meidän perhe, meidän yhteinen projekti. Riippumatta siitä, onko lapsilla huolehtiva isä muulla.
Vielä 80-luvulla tuollaisia uusioperheenisejä (jotka siis menivät valmiiseen kattaukseen), sanottiin " pullapojiksi". Osuva nimitys, harmi että tänäpäivänä unohdettu sanaparsi, kun kuvaa paljasta totuutta aika hyvin. Liekö unohtunut kun näitä eroja ja uusioperheitä niin paljon nykyään?
Jälkiviisaana voi sanoa, että ehdottomasti paljon pitempi seurustelu (kuin 3kk) ennen yhteen muuttamista kun lapsia on mukana kuvioissa. Siinä olisi vähitellen voinut tutustuttaa mies ja lapsperheenarki toisiinsa ja nähdä, onko miehestä ylipäätään perhe-elämään.
Itse en suostuisi koskaan parisuhteeseen, jossa osapuolet elävät erilaista elämää. Jos itsellä tai puolisolla on lapsia, silloin koko perhe elämää lapsiperhe-elämää. Tarkoitushan yhdessä asumisessa ja rakastamisessa on jakaa oma elämä toisen kanssa. Nauttia niistä onnellisista hetkistä ja jakaa murheet, surut ja arjen kuormat. Ainakin tällainen käsitys itselläni on parisuhteesta enkä muunlaista itselleni huolisi.
Ap, nyt vakava keskustelu miehen kanssa. Sanot, että teillä on lapsia ja hänen tulee osallistua ainakin omansa lastenhoitoon täysipainoisesti ja sinunkin lastesi hoitoon niin, että arki on sujuvaa. Kerro millaista perhe-elämää toivot. Neuvotelkaa yhteiset pelisäännöt. Jos mikään ei muutu, ottaisin eron. En pystyisi kunnioittaman ja katselemaan tuollaista miestä, joka viettää kissan elämää puolisonsa jaksamisen kustannuksella. Lapset on osa äitiä, ei niitä voi erottaa. Jos ottaa äidin, ottaa lapset, jos ei nyt omikseen, niin kuitenkin niin, että huolehtii jossain määrin heidän hyvinvoinnistaan, koska rakastaa heidän äitiään.
36 pyytää anteeksi miljoonia kirjoitusvirheitään. Imetän tässä samalla.
Aivan aluksi, hienoa että olette kumminkin uskaltaneet yhteisestä päätöksestä muuttaa yhteen asumaan. Tähän ei monikaan mies edes lähtisi, vaan haluaisi säilyttää oman asuntonsa ja tapaisi sitten naisystävää kun hänen harrastuksilleen sopisi ja kun naisen lapset olisivat poissa.
Olen itse ollut samassa murrosvaiheessa. Olemme uusioperhe, myös kaksi lasta minulla mutta lemmikkinä vain hamsteri ;) Aluksi mieheni ei myöskään osallistunut lastenhoitoon, halusin hoitaa kaiken itse silloin ja se sopi hyvin, jaksoin. Mieheni harrastaa myös urheilua, harjoitukset kahdesti viikossa ja sitten tykkää käydä salilla vielä päälle. Ja haluaa myös nukkua päiväunia päivänsä jälkeen.
Meillä tilanne kärjistyi, kun vaihdoin työpaikkaa ja aloin tekemään 8,5 tunnin päivää viidesti viikossa ja työaika alkoi niin myöhään, että illalla ei ehtinyt tehdä muuta kuin laittaa lapset nukkumaan ja pikapesuohjelmalla pestä koneen pyykkiä ja ehkä tiskit laittaa, kunnes sammuin. Jonkun ajan kuluttua sanoin, että en jaksa enää yksin töitä, vastuuta lapsista ja suurimmalta osin kodista (mies ei silloin vielä osallistunut yhteiseen pyykkihuoltoonkaan, pesi omiaan vain). Koska keskusteluyhteydet olivat auki ja ovat edelleen, sanoin miehelle että hänen olisi nyt tultava vastaan tässä arjessa, minun hyvinvoinnin vuoksi sekä lasten. Lapsilla oli silloin aina 9,5 tunnin hoitopäivä! Mies otti asian tosissaan ja sovimme että hän voi hakea lapset iltapäivästä jo tarhasta, kaksi tai kolme kertaa viikossa. Loput illat hän saa harrastaa. Ja minä saan harrastaa myös.
Aika raskasta oli arki kun molemmat kokopäivätöissä. Asia ratkesi ja helpotti vasta kunnolla, kun sain sanottua työpaikalla että haluaisin tehdä osa-aikaisena töitä ja sain siihen mahdollisuuden (ja en hae työkkäristä soviteltua tt-pvärahaa, etteivät toiset veronmaksajat vain suutu). Nyt on helpompaa. Minulla on vähemmän töitä, jaksan panostaa lapsiin, kotiin ja saan harrastaa sovittuina iltoina ja miehelläkin on pinna pidempi kun kotona ei odota kärty akka pyykki- ja tiskivalituksineen. Mies hakee edelleen lapsia hoidosta, ettei siltikään tulisi lapsille sitä 9,5 tunnin hoitopäivää minun työpäivinäni.
KERRO TUNTEESI. Ole rakastettava, älä nalkuta, vaan kerro että "minusta tuntuu..." ja "haluaisitko auttaa siinä ja siinä asiassa". Joskus tuntuu että miehet tarvitsevat selvät ohjeet, esim. että milloin haet lapset ja milloin et, milloin olet vapaa menmään ja tulemaan. Epämääräinen vastuiden verkko ei heitä houkuta. Mielestäni ap sinun miehesi on nyt osa perhettä koska asutte saman katon alla ja rahatkin on hieman pakko jakaa niin että koko perhe hyötyy. :)
Mistä te oikein löydätte näitä tälläisiä miehiä? :O Aina saa lukea täältä just tälläisiä tarinoita, sekä tietenkin "Mun, sun ja meidän" lapset tarinoita. Tunnen uusperheitä sekä ydinperheitä ja pakko sanoa, etten ole vielä yhteenkään näihin esimerkillisiin uusperheisiin törmännyt. Me olemme uusperhe, mies on ottanut esikoiseni omakseen, kohtelee tätä kuin omaansa. Tiesi jo heti, että se olen minä ja lapsi. Mies tykästyi lapseeni ja lapseni tykästyi mieheeni, jota pitää isänään. Kaikki luulevat, että olemme ydinperhe, emmekä ole muuttaneet sitä luuloa. Meillä ei ole "sun ja meidän" lapset, meillä on meidän lapset :) Mies maksaa esikoiseni menoja minun kanssa, mies hoitaa lasta ja antaa minulle vapaa-aikaa :)
[quote author="Vierailija" time="05.09.2013 klo 22:36"]
Kyllä saman katon alla otetaan vastuu lapsista, oli ne omia tai ei. Ei siitä hommasta muuten mitään tule. Jos ei millään kykene huolehtimaan lapsista kun ne ei omasta siemenestä ole, on parempi olla asumatta lapsiperheessä. Näin se vaan on, lässytti mitä vaan "biovanhemman velvollisuuksista ja uusiovanhemman sopeutumisesta".
Kokemuksesta puhun, hommaa olen katsonut sekä lähi- että etävanhempana.
[/quote]
Niin, voi olla, että suhde ei kestä sitä, että toinen ei ota vanhemman tai ainakin aikuisen vastuuta lapsista. Tämä on ymmärrettävää ja vähän sama kuin jos toisella on suhteessa todella paljon isompi palkka ja tätä varakkuutta ei yhtään jaeta toiselle. Sinänsä jollain tasolla oikeudenmukaista, mutta tunnetasolla monelle niin tuhoavaa, että suhde ei kestä.
Mutta mä ajattelin asiaa lasten kannalta, ja lasten ja isäpuolen suhteen kannalta. Ja näkemäni perusteella tuo suhde kehittyy parhaiten just niin, että -puoli saa olla lapsille kiva kaveri ilman kasvatus- ja huoltovastuuta. Lapsilla ei ole vanhempi-lapsi tunnesidettä isäpuoleen eikä mitään varmuutta hänen kiintymyksestään ja rakkaudestaan. Lasten on usein vaikea ottaa vastaan rajoituksia ja määräilyä edes omilta vanhemmiltaan, joiden rakkaudesta he voivat olla varmoja, saati sitten vieraalta ihmiseltä. Lapset hyvin usein reagoivat tällaiseen jotenkin "huonosti", mikä taas ahdistaa/ärsyttää/suututtaa isäpuolta ja suhde muodostuu huonoksi ja perheen dynamiikka kieroksi.
(tilanne on eri, jos isäpuoli tulee kuvioihin lasten ollessa vauvoja tai taaperoita, silloin tuo tunneside varmaan yleensä kehittyy kuten isällä ja lapsilla yleensä).
Sen perusteella mitä olen nähnyt niin jos äiti vain kestää niin ylivoimaisesti paras tapa on, että vanhempipuoli saa olla tietyllä tavalla perheen ulkopuolinen, ainakin alkuvuosina. Myös hänen toivomansa lasten käyttäytymissäännöt kannattaa tulla biologisen vanhemman kautta. Poikkeuksia varmaan on.
Itse ehkä tuossa tilanteessa äitinä harkitsisin erillisistä asunnoista seurustelua, ja ottaisin suhteesta vain kaikki hyvät puolet (mitä on saatavilla)
t. nro 10
.