Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miten ikääntyminen on muuttanut sinua?
Itse huomaan etten osaa enää rauhoittua esimerkiksi katsomaan leffaa. Ajatus harhailee ja ei pysty eläytymään ja keskittymään. Ennen olin tässä todella taitava. Tähän saattaa liittyä lapsiperhearki joka yhtä hullunmyllyä aamusta iltaan mutta silti antoisaa. Mutta ei onnistu enää edes yksinäisinä iltoina leffoihin eläytyminen.
En pidä enää elokuvista tai tv ohjelmista mihin liittyy väkivaltaa.
Olen ollut innokas matkailija, enää se ei kiinnosta niin paljoa.
Vaikka nukun hyvin, olen väsynyt kun herään.
En enää jaksa valvoa myöhään ja yöelämään en jaksa lähteä edes yhtä kertaa vuodessa. Arvostan unta ja lepoa.
Seksihimot jotka ovat olleet aina kovat, ovat hiipuneet.
En välitä enää sotkusta ympärilläni. Aikaisemmin stressaannuin sotkusta ja rakastin järjestystä.
En kestä enää kuumuutta jota ennen rakastin. 16 ja aurinko on hyvä.
En jaksa enää liian sosiaalista elämää. Ennen oli aina ihmisiä ympärillä. Nyt viihdyn myös yksin.
Entä sinä?
Kommentit (308)
Vierailija kirjoitti:
Pippeli on rypistynyt ja ketutus kasvanut.
Juu, ei keuli enää yhtä innokkaasti kuin nuorena.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tykkää enää saunoa koska saunan jälkeen on sietämättömän, tuskaisen kuuma.
En voi enää lähteä kuuntelemaan lempibändejäni koska alkavat soittaa niin myöhääm, jos bändi aloittaa 23.00 niin minä olen 22.00 jo ihan nukuksissa.
Kahvin kanssa on saatava jotain makeaa! Suklaapatukka tai pulla.
Olin nuorena huoleton, spontaani ja monissa asioissa vastuutonkin. Tuntuu, että olin monta vuotta yli 20, kun aikuistuin.
Keski-iässä murehdin monia asioita, omia ja läheisten. Olen vähän päälle nelikymppinen, mutta mietin aika paljon omaa terveyttä ja sitä, millaisen vanhuuden haluan elää. Tykkään suunnitella ja valmistautua. Olen esimerkiksi ryhtynyt säästämään ja sijoittamaan, vaikka vielä 15 vuotta sitten ajattelin sen olevan aivan turhaa.
Vauvan äitinä olin huoleton ja luottavainen, nyt esiteinin äitinä murehdin lapsen pärjäämistä koulussa, kaverisuhteita, pian alkavaa teini-ikää, sitä millainen aikuinen hänestä kasvaa ja mitä saa evääksi kotoa...
Yli nelikymppisenä huomasin, että nenäkarvat kasvaa ja ylähuulen päälle tulee haituvaa. Sheivaan ja siistin ne pois.
Nuorena tein isoja päätöksiä nopeasti ja kevyin perustein. Saatoin lukea lehdestä kiinnostavasta työpaikasta, hain sinne siltä istumalta ja pääsinkin usein. Tai vaihdoin asuntoa usein jonkun hyvin kevyen perusteen takia, joka todellisuudessa oli lähinnä se, että taisin vain haluta vaihtelua.
Pian viisikymppisenä pohdin tuon kaltaisia juttuja pitkään ja monelta eri kantilta. Erona tietysti myös se, että lapsen myötä hänen hyvänsä ja mielipiteensä ovat etusijalla usein.
Arvostan koti-iltoja! Siis minusta on aivan ihanaa perjantai-iltana käydä lenkillä, mennä saunaan, syödä jotain hyvää ja kääriytyä sitten sohvalle viltin ja teekupin kanssa katsomaan jotain sarjaa. Voittaa mennen tullen hälyisen ravintolan ja hulppean humalan, joka parikymppisenä oli ihaninta ikinä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen alkanut menettää toivon.
Yritän saada sen vielä takaisin, olen vasta 41 enkä halua tuntea näin.
En luota enää ihmisiin.
En käy missään. Haluan olla kotona.
En jaksa tehdä kuin töitä. Ja sekin on liikaa.
EN käytä somea, koska loppupeleissä ihan turhaa kuvien jakamista ja huomionhakuisuutta.
En syö makeaa niin paljon.
En välitä ulkonäöstäni juurikaan enää. Siisti pitää olla töissä toki
En jaksa luetella enempää asioita.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei pidä luottaa ihmisiin. Se ihminen joka halaa sinua, iskee puukon selkään heti kun siihen tulee mahdollisuus. On hyviäkin ihmisiä toki. Mutta tuntuu, että enemmän on näitä minä-ihmisiä.
Olen rauhallisempi vastoinkäymisen sattuessa. Nuorena menin pois tolaltani ja pelkäsin kauheasti, kun jotain pahaa tapahtui, kaikki tuntui kaoottiselta. Nyt löydän tapahtumiin nopeammin "tarkastelupisteen", josta käsin voin rauhassa miettiä sitä ja suunnitella, miten jatkaa eteenpäin.
Olin nuorena hyvin sairaudenpelkoinen. Se on lähtenyt melkein kokonaan pois. Ajattelen nykyään, että kaikesta selviää ja kaikki päättyy lopulta hyvin.
Tulin kolmekymppisenä uskoon, ja se on myös vaikuttanut noihin muutoksiin – ei pelkästään ikääntyminen.
Olen nyt nelikymppinen.
Blogini: https://ilouutinen.blogspot.fi/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Naiset vanhenevat ennen aikojaan ja vaihdevuodet vanhentavat naisen lopullisesti. Katsokaapa näitä 45-55-vuotiaita naisia. He ovat jo valmiiksi raihnaisia ikäloppuja! Ryhti on huono, iho on kurttuinen, ylipainoa on suurimmalla osalla, fyysinen kunto on huono ja muisti ei toimi. Vaihdevuosi-ikäiset naiset eivät jaksa mitään kotona eivätkä työelämässä. Jos he käyvät töissä, niin he ovat jatkuvasti sairauslomalla ja vielä useammin omalla "sairauslomalla" eli tekosairaana. Saavat raivokohtauksia, huutavat, kiroilevat ja kiukuttelevat kotona ja työpaikalla. Haukkuvat ja kiusaavat syyttömiä perheenjäseniä ja muita ihmisiä. Vanhenevat naiset ovat pelkkä taakka lähipiirille ja ympäristölle!
Naisen fyysinen kunto alkaa rapistua noin 40-45-vuotiaana ja muisti alkaa pätkiä. Niin kauan, kun nainen on hedelmällinen, hän pysyy jaksavana, nuorena ja hyväkuntoisena. Raskaudet, synnytykset ja imetykset pitävät naisen nuorena! Vaihdevuosissa ei ole mitään hyvää. Miehet eivät vanhene samalla tavalla kuin naiset. Mies pysyy hedelmällisenä ja voi perustaa perheen ja tulla isäksi vanhempanakin. Esimerkiksi Tasavallan presidentti Sauli Niinistöstä tuli isä 69-vuotiaana. Mahtavaa!
Onko tietoa Niinistön lapsen terveydentilasta? Usein vanhat miehet saavat aikaan autistisia lapsia, mm. Matti Kassilalle kävi näin.
https://www.terve.fi/artikkelit/81451-vanhempien-ikaerolla-yhteys-autis…
Vierailija kirjoitti:
Olen 48-vuotias ja tietoinen elämän väliaikaisuudesta. Tykkään elää ja olen pääosin kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka saan elää.
Suhtaudun itseeni myönteisemmin kuin nuorena. Olen ihminen ja teen virheitä. Rapatessa roiskuu.
Ihmisten kanssa oleminen uuvuttaa, ja annan itseni elää erakon elämää.
Suuri osa asioista huvittaa minua — myös oma typeryyteni, turhamaisuuteni ja ajoittainen kireyteni.
Painonpudotus on mahdotonta, eikä kunto nouse millään. Kolottaa ja kiristelee vähän joka paikkaa. Esivaihdevuodet ovat suht tanakasti läsnä kaikkine oireineen.
Mukavampaa on elämä nykyisin kuin nuorena, jolloin olin masentunut ja ahdistunut. Tosin kauneus on kadonnut myös.
Minä viihdyn yli viisikymppisenä, koska ei ole painetta olla laiha ja kaunis, jollainen en ole koskaan ollut. Tunsin itseni aina vähemmäksi kuin muut, en ollut sellainen, millainen olisi pitänyt olla, kun olin nuori ja nuorempi. Nyt on asiat hyvin, saan vihdoinkin olla oma itseni, viihdyn omissa nahoissani. Ja mies on samanlainen, pari vuotta vanhempi ja valittaa aina kolotuksistaan. Yhdessä sitten voitelemme toisiamme Voltaren Forte -emulgeelillä iltaisin ja nauramme vanhenemisen tuskaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Ihmisvihani on vain kasvanut. Teen paljon eläinten-ja lastensuojelutyötä. Siinä näkee, miten kammottavia tekoja kaikkein viattomimmille tahallaan sadistisesti tehdään.
Kiitos, kun jaksat vielä pitää heikompien puolia. Kaikki eivät tuohon pystyisi, pidän kaltaisiasi sankareina! Itse haluaisin parantaa kissojen asemaa, mutta en pysty osallistumaan toimintaan kuin rahallisesti, koska luultavasti tappaisin ensimmäisenä kohtaamani eläinrääkkääjän.
Ikääntyminen kuusikymppiseksi on saanut aivan klassisesti inhoamaan ympäristön turhaa älämölöä. Joka paikassa auki höpö-höpö radiokanavat, joissa juontajat ehettävät tekonaurua, kertovat liioitellen pidennettyjä sepustuksia omista säälittävistä kauppareissuistaan , parisuhteistaan yms. Sitten surkeaa höpö-höpö-"musiikkia" ja raivostuttavia mainoksia. Mainokset olivat olivat joskus lyhyitä ja napakoita oivalluksia, eivät enää. Kaikkea selitetään ja vatvotaan loputtoman pitkään. On pitänyt pyytää sammuttamaan tai hiljentämään radio kaupasa, bussissa ja viimeksi KIRJASTOSSA? Mölyttömyyttä tunnutaan pelkäävän. Pelle Miljoonan laulun sanoin kuitenkin :"hiljaisuus kauneinta musiikkii on".
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Kun olin noin 40 vuotias niin erosin. Siitä seurasi tosi vilkas sinkkukausi, jaksoin vaikka mitä työn lisäksi. Tunsin itseni nuorekkaakai ja elämä oli kivaa.
Aloitin uuden suhteen noi 50-vuotiaana, silllonkin olin pirteä ja kun kemiat olivat vahvat myös seksi oli aktiivista.
Sittemmin erosin ja jatkoin elämää itsekseni. 60-vuotiaanakin olin melko hyvässä kunnossa, nyt vasta kun olen täyttänyt 70-vuotta alkaa ikä tuntua. Väsyy helpommin, ei kiinnosta tai halua tehdä kuin sellaisia asioita mistä tykkää. Ystäviä jaksaa tavata vähemmän.
Muutenkin olen vähentänyt sosiaalista elämää, kotona on mukavampi. Aamulla on kankea, muutenkin olen hidastunut. Olen aina ollut nopea. Nimet ja asiat unohtuu joskus, harmittaa kun muisti on ollut hyvä.
Jos on joku tärkeä asia siitä pitää laittaa muistilappu.
Luen vain niitä kirjoja ja katson vain niitä elokuvia jotka kiinnostaa.
Luen kyllä edelleen paljon, mutta on vaikea löytää kirjastosta sopivaa kun melkein kaikki oman maun mukaiset ovat jo luettu.
Tuo oli myös tuttua, että siirtää asioita. Myös on niin, että kaikkia ei edes tarvitse tehdä sillä ajatuksella, että kun niin pitää tehdä.
Olen tullut armolliseksi sekä itselleni että muille.
niin ja kuolema korjaa ennen kuin saat varauslistalta uusimmat kirjat lainaan.
Odotusaika voi olla jpa 2 kk...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Olen 48-vuotias ja tietoinen elämän väliaikaisuudesta. Tykkään elää ja olen pääosin kiitollinen jokaisesta päivästä, jonka saan elää.
Suhtaudun itseeni myönteisemmin kuin nuorena. Olen ihminen ja teen virheitä. Rapatessa roiskuu.
Ihmisten kanssa oleminen uuvuttaa, ja annan itseni elää erakon elämää.
Suuri osa asioista huvittaa minua — myös oma typeryyteni, turhamaisuuteni ja ajoittainen kireyteni.
Painonpudotus on mahdotonta, eikä kunto nouse millään. Kolottaa ja kiristelee vähän joka paikkaa. Esivaihdevuodet ovat suht tanakasti läsnä kaikkine oireineen.
Mukavampaa on elämä nykyisin kuin nuorena, jolloin olin masentunut ja ahdistunut. Tosin kauneus on kadonnut myös.
Minä viihdyn yli viisikymppisenä, koska ei ole painetta olla laiha ja kaunis, jollainen en ole koskaan ollut. Tunsin itseni aina vähemmäksi kuin muut, en ollut sellainen, millainen olisi pitänyt olla, kun olin nuori ja nuorempi. Nyt on asiat hyvin, saan vihdoinkin olla oma itseni, viihdyn omissa nahoissani. Ja mies on samanlainen, pari vuotta vanhempi ja valittaa aina kolotuksistaan. Yhdessä sitten voitelemme toisiamme Voltaren Forte -emulgeelillä iltaisin ja nauramme vanhenemisen tuskaa.
Minä olen hoikka ja kaunis yli 50 vuotias pystyrintainen nainen.
En silti ole onnellinen..mutta näillä mennään.
Olen 46. Olen kyllä onnellisempi kuin nuorempana. Olen nuorena tosi epävarma, ja uskoin mitä muut sanoivat minusta. Oli hirmu tärkeää saada hyväksyntää, mutta ikinä kuitenkaan ei tuntunut, että pystyin miellyttämään kaikkia. Annoin miesten dominoiva ja luulin, että minussa oli vika. Pelkäsin kaikkea.
Nyt taas tuntuu, että olen tosi itsevarma. Minua arvostetaan ja mielipiteitä kuunnellaan. Ohjaan omaa elämääni. Huomaan nuorissa naisissa paljon samaa epävarmuutta, mitä minulla oli ja rohkaisee ja kannustan. Yritän auttaa missä pystyn, vaikka vain kertomalla, että kyllä se elämä ja ura siitä sutviutuu.
Vierailija kirjoitti:
Matkailuun väsähtäminen voi johtua siitä, että olet jo tehnyt sitä riittävästi, ei suoranaisesti iästä. Tarkoitan sitä, että jos sinulla ei olisi ollut mahdollisuutta matkustaa aiemmin (liian köyhä tai ei aikaa), saattaisit olla innokas matkailija nyt. Sama juttu elokuvien kanssa. Jos et olisi aiemmin nähnyt juuri mitään leffoja, ne saattaisivat kiinnostaa sinua nyt.
Jos ja jos...
Vierailija kirjoitti:
En jaksa enää katsella kokonaisia elokuvia uudestaan, vaan vain parhaat palat youtubesta. Jotenkin kun tuntuu, ettei tässä loppuelämää enää ole haaskattavaksi samoja juttuja uudestaan hinkatessa.
Eihän se ole enää sama kokemus, vaikka teet samanlaisen asian uudestaan.
Mulla vanheneminen aikuttanut näin:
- hormonipöllyt eivät enää saa hakeutumaan miesseuraan
- osin em. syystä läheisriippuvaisuus vähentynyt. Eli kun ei päädy suhteeseen, ei jää myöskään roikkumaan. Valinnat järkevöityneet - jos valinnanmahdollisuuksia nyt enää tulekaan
- kuolemanpelko lisääntynyt
- mietin joka päivä, menikö päivä hukkaan eli opinko siitä mitään ja lisäsinkö kenenkään elämään mitään hyvää
- luovuin "oman alan" etsimisestä. Ei sellaista ole. Olisinpa tiennyt tämän nuorena.
- en jaksa katsoa leffoja; ennen oli aina yksi tv-sarja, jota halusin ehdottomasti seurata, nykyään ei yhtään. Johtuu varmaan myös tarjonnasta. (en omista maksukanavia)
- olen alkanut tyylillisesti lähentyä 18-vuotiasta itseäni, nyt vaan enemmän resursseja ja rohkeutta käytössä
Vierailija kirjoitti:
Olen lähes aina väsynyt, jotenkin sellainen vetelä ja ryhditön. Veriarvoissa ei vikaa, tää on jotain mielen kapenemista varmaan.
Katson samoja leffoja ja sarjoja monta kertaa, vaikka nyt the Notebookia tai Mullan alla. En jaksa enää innostua uudesta musiikista, ennen vaan tehtiin parempaa, eiks nii!
Paino nousee, rinnat riippuu.
Tykkään vaan olla kotona. Koti on paras paikka <3
Alkoholi ei enää maistu, tulee vaan päänsärky ja vie yöunet.
Uskovana ihmisenä armo on kirkastunut ja haaveilen jo kaikesta, mitä on sitten taivaassa, millaista elämää elän siellä ja keitä siellä tapaan. Uskonelämä on seesteisempää, käyn hiljaisuuden messuissa yms, nuorempana pompin innoissani helluntailaisten telttakokouksissa.
Ohiksena kysyn, koska saatat osata vastata: sanotaanko Raamatussa, että kuoleman jälkeisessä "ikuisessa elämässä" on mahdollista ylipäätään tavata vanhoja tuttuja - siis edellyttäen, että ovat olleet myös kuolinhetkellään uskossa.
Jos kyllä, niin voisin käyttää loppuelämäni mahdollisimman hyvien ihmissuhteiden luomiseen, mutta se nyt on muuttunut todella vaikeaksi, kun ikää tulee.
Osaksi johtuu puhtaasti itsestäni, koska olen muuttunut ihan mahdottomaksi. Ennen olin vain vaikea.
Alue: Aihe vapaa
Sinisilmäisyys vähentynyt. En enää usko ihmisten tarkoitusperien hyvyyteen samalla tavalla kuin nuorempana.