Mikä on elämäsi suurin murhe just nyt?

Vierailija kirjoitti:

Voimia kaikille! Itselläni nyt paljon pienempi murhe kuin monilla, että olen elämäntilanteesta johtuen lapseton. Tai siis kuulostaahan tuokin isolta kun sen noin kirjoittaa, mutta mulla olisi siis aikaa tehdä se lapsi vielä jos saisin vaikkapa päätettyä, että menen yksin hoitoihin. Tämä kuitenkin henkisesti tuntuu ylivoimaiselta, enkä tunnu ikään kuin saavan elämän palapeliä tältä osin kasaan.

💜

Vierailija kirjoitti:

Rakkaan kummityttöni pahoinvointi ja itsetuhoisuus. Hän on kuin oma tyttö. Tämä suru meinaa musertaa mut.

🙏

Täytän 18v ylihuomenna. Lähetään samana päivänä Lappiin, joten tuun viettään mun koko unohtumattoman ja ainutlaatuisen päiväni istuen autossa. Kaverit ei pääse juhlimaan kun ne on kaikki aina jossain reissussa, kun on kesäloma.

Kukaan ei oo myöskään kyselly lahjatoiveita, joten en tuu ees saamaan mitään, mitä haluaisin, vaikka oon kerrankin miettiny jotain valmiiks.

Niin mun suurin murheeni on tällä hetkellä nämä mun synttärit, vaikka mun pitäis olla innoissaan kun uusi elämänvaihe alkaa...

Tuntuu vaan siltä, että onko sitä taivaan isää ollenkaan.. Olen vuosia rukoillut lapseni sekä toisen läheiseni puolesta, mutta mitään vastausta rukouksiini en saanut. Olen kuullut sanonnan, että kenellekään ei anneta suurempaa taakkaa kuin jaksaa kantaa mutta ei tämäkään näytä pitävän paikkansa. Kärsivälle annetaan lisää kärsimystä.

Seurustelin 9 vuotta, ja kumppani koko ajan sanoi, että lapsia tehdään joskus myöhemmin, kun on sopiva aika (itse olisin halunnut hyvin pian). Kun tekosyitä lapsettomuuden pitkittämiselle ei enää ollut, kävi ilmi kumppanin hedelmällisuusongelmat. Adoptio (tätä varten mentiin naimisiinkin) ja hedelmällisyyshoidot olivat siis puheena, mutta heti kun hoitojen piti alkaa, hän halusikin erota alle vuoden avioliiton jälkeen, koska suhteessa ei ollut hänen mielestään mitään järkeä, jos lapsia ei synny helposti. Nyt olen auttamattomasti myöhässä lapsenteon kanssa, vaikka olenkin vasta 39 vuotias...mies.

Maikkarin puolella on niin hiljaista. Muutama kuukausi mennyt ihan ilman kun vaimoa ei kiinnosta. Saapa nähdä kiinnostaako minua jäädä odottelemaan. On niitä vielä naisia jotka osoittavat aitoa kiinnostusta suomalaiseen mieheen. Ei kannata antaa vinkkejä että tee kotitöitä, häntä ei vaan kiinnosta

Ja Suomen pitää yrittää pelastaa koko maailma. Venäjältä tulee ikiroudan sulaessa niin paljon päästöjä että vaikka koko muu maailma muuttuisi päästöttömäksi tilanne ei parane. Nämä kaikki ovat turhaa näpertelyä

Samaa kokenut kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pää hajoaa, enkä tiedä onko se fyysistä vai psyykkistä tai kumpi olisi se huonompi vaihtoehto. Vastuullinen työ jossa työkyky äärirajoilla ja ehkä jo ylitettykin ja hirvittävät velat joista ei selvitä jos työkyky menee. Pitäisi päättää perheen kodin myymiset ym tietämättä mitä tämä on ja mikä on sen paranemisennuste. Aika p*skaa.

Ei sun pää varmaan nyt kyllä hajoa mutta stressi on varmasti kova noiden perusteella. Ja se vaikuttaa sekä mieleen että kehoon. Kaikenlaista stressioireita ja huolta. Tuttua nimittäin. Tsemppiä. Opettele rauhoittava syvähengitys(pallea-)ja huolien purkaminen joillain keinoilla, helpottaa. Ja keskity nykyhetkeen, murehtiminen vie voimia joita tarvitaan kun paljon stressiä.

Sen verran selkeitä neurologisia oireita, että vaikea uskoa ettei niille olisi todellista elimellistä syytä, ja jos ei ole vaan tämä on psykosomaattista niin pelkään olevani paljon pahemmin sekaisin kuin vaan stressaantunut. Mutta kiitos hurjasti tsempistä.

Vierailija kirjoitti:

Rahat eivät riitä elämiseen vaan joudun käyttämään vähäisiä säästöjä.

Toimeentulorahaa en saa koska on säästöjä (ei enää kauan) ja asuntoni on liian kallis. Mutta enhän minä vuokran määrälle mahda mitään. Halvempia asuntoja ei ole. Tai on, mutta niissä ilmoituksissa lukee suoraan että ne ovat homeessa tai muutoin sisäilmaongelmaisia. Yksiön maksimi vuokra sasi muka Kelan mukana olla vähän päälle 400 euroa. Mistä saa ok kuntoisen yksiön 400 eurolla?

Jouduin viime muuton yhteydessä heittämään aivan kaiken pois, koska asunnossa oli homeongelma. Riesakseni sain vielä kemikaaliyliherkkyyden. Jouduin myymään/heittämään pois kaikki ihanat kalliit merkkituoksuni. Vituttaa. Edellinen vuokranantaja ei suostunut ottamaan mittauksia tai testejä, siispä vakuutus ei korvaa mitään.

Olen henkisesti aivan loppu.

Yritän löytää töitä, mutta paikkakunnalla on erittäin huono työllisyystilanne.

Tuntuu, että olen kertakaikkisen epäonnistunut ihmisenä.

Omasta kokemuksesta voin sanoa että vuokranantajat ei koskaan ota mitään testejä ja mittauksia koska ne maksaa hänelle paljon. Kun taas sinä asukkaana saat ne kaupungilta terveystarkastajalta maksutta eli soitto sinne ja tulee ottamaan näytteet. No näin oli ainakin 20v sitten liekö nyt muuttunut.  Liian myöhäistähän tämä sinulle nyt on mutta tiedoksi muille että kannattaa kysyä. Kaupungilta voi jopa saada asunnon nopeasti jos todetaan että homeet aiheuttaa terveysongelmia. Itse ainakin sain heti toisen asunnon. Vakuutusta en tullut edes kysyneeksi. Olen pahoillani tilanteestasi. Yksiöitä ei kyllä saa noin edullisesti kuin pienistä kaupungeista jos niistäkään ja kuntokaan ei silloin häävi ole.

Aikuisen lapseni psykoosi. Omasta mielestään terve. Ei saada hoitoon.

Kuuntelin puhettani vähän aikaa sittennauhalta ja tajusin että puheeni s-vikaisen sössötystä mitä en ole itse tajunnut.

Tekisi mieli jättää kaikki työt +muut sosiaaliset jutut ja mennä vain puheterapiaan ennenkuin uskallan mennä ihmisten ilmoille.

Kysyin vanhemmiltani että mikseivät he ole laittaneet minua lapsena puheterapiaan koska olen sössöttänyt koko elämäni tiedostamattani. (Tai tottapuhuen on minulle kerran kaksi yritetty kertoa sössötyksestäni mutta olen unohtanut ne jutut nopeasti kun oma puhe kuulostaa normaalilta omaan korvaan ilman nauhuria).

Näiden vastaus oli että "Ethän sinä edes sössötä". Valitettavasti nauhuri ei valehtele. Harmittaa kyllä kovasti että olen joutunut sössöttämään koko ikäni koska vanhempani ovat olleet kuuroja s-vialleni ja olen itsekkin samalla muuttunut kuuroksi sössötykselleni.

Tämä on iso identiteettikriisi itselleni. Olen sössöttänyt koko ikäni tiedostamattani, eikä siitä kehdata puhua minulle suoraan.

Äsken tuli vessassa verta eli menkat alkavat huomenna. Ja huomenna siis olisi ollut testipäivä, mutta enpä taida negaa testata. Yritämme siis lasta, yksi lapsi on ennestään. Joo ei tässä ole vielä kauaa yritetty ja iloitsen esikoisesta, mutta kyllä se nega silti aina harmittaa ja saa kyyneleet silmiin. Olen luonteeltani sellainen, että jo herkästi haaveilen mielessäni, miltä esim. nyt ensi kevät olisi näyttänyt vastasyntyneen kanssa.

Muuten elämässä asiat suht ok, mitä nyt olen aika usein yksinäinen ja tunnen usein ulkopuolisuutta monien kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Unelmani on perhe eikä pelkkä lapsi, joten sen saavuttaminen ei onnistu yksin.

Miksei? Olettehan sinä ja lapsi perhe. Lapsen isovanhemmatkin, tädit, enot, sedät ja serkut kuuluvat perheeseen. 

Koska haluan läheisyyttä ja seksiä ja jonkun jonka kanssa voin jakaa arjen. Minulla ei myöskään ole sukua elossa.

Edelleen kannustaisin miettimään niitä vaihtoehtoja B, C tai D. Olen kuullut myös ratkaisuista joissa 2 yh-äitiä lyö hynttyyt yhteen ja muuttaa yhteiseen asuntoon, ei siis parisuhteeseen vaan jakamaan arkea, kustannuksia ja lastenhoitoa toisen aikuisen kanssa. Sitten on ehkä enemmän aikaa käydä treffeilläkin jos sitä läheisyyttä kaipaa. Ei kaikkein tavallisin vaihtoehto, mutta mahdollinen. Luulen ettei kenenkään elämä mene siten kuin sen haluaisi itselleen käsikirjoittaa, sitten pitää vaan luovia... Eikö ole sellainen sanontakin että varmin tapa saada Jumala lämpimästi naurahtelemaan on kertoa hänelle suunnitelmistasi...

Oletat nyt tässä, että (1) olen nainen, (2) minulla on ystäviä, (3) minulle siunaantuu tilaisuuksia viedä ketään treffeille ja (4) ajan puute on ongelma. Harmillisesti jokainen näistä oletuksista on väärin, joten neuvojasi on vaikea noudattaa.

Sinun tilanteesi on siis toisenlainen, ehkä olisi sitten ne plan E, F ja G... Jotakin on aivan varmasti tehtävissä myös sinun elämässäsi, vaikka kuinka pieniä muurahaisen askelia eteenpäin... Yksin ei varmaan kannata jäädä kotiin suremaan, jos ei ole ystäviä tai sukulaisia niin erilaisia auttavia tahoja on paljon, seurakunta, vapaaehtoityö, kriisikeskukset auttava puhelin ym. Toivon sinulle vilpittömästi kaikkea hyvää! Jumala on halunnut luoda tähän maailmaan juuri sinut, juuri sinä vielä puutuit. Sinua siis tarvitaan 😀

En jääkään yksin kotiin suremaan. Kuulun neljään urheiluseuraan ja teen vapaaehtoistyötä kahtena päivänä viikossa. Niissä yhteyksissä tai töissä vain ei tapaa naisia.

Tää on kyllä nii vahvaa naistrollia. Jos oisit mies ja sen perheen haluaisit, ni tekisit niin paljon enemmän asian eteen ku se, et käytät kaiken vapaa-aikasi urheiluseuroissa ja vapaehtoistyötä tekemällä. Ei jatkoon.

En edes ole trolli. Käytän myös treffipalveluita ja olen pyytänyt tuttaviani esittelemään minulle uusia ihmisiä, mutta niistä ei ole ollut apua. Enempää en osaa tehdä kuin elää haluamani näköistä elämää ja yrittää laajentaa sosiaalisia piirejäni.

Jos nyt oikeesti sit oot jätkä. Ni katse sisäänpäin, vaikka ikävälle tuntuuki. Otat kasseista ittees kii ja katot auringonnousuun ja lähdet liikkeelle.

Onpas harvinaisen turhanpäiväinen elämänohje. Miten tätä voi noudattaa konkreettisesti?

Vierailija kirjoitti:

Ilmastonmuutos. Surettaa

millaisessa maailmassa lapseni ja mahdolliset lapsenlapset joutuvat tulevaisuudessa elämään. Minulla ei ole tämän hetken elämässä mitään suuria murheita niin on aikaa surra tulevaisuuden asioita, mutta kieltämättä tulevaisuus ahdistaa välillä paljonkin.

Ahahahahahaha-😆

V SWierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Unelmani on perhe eikä pelkkä lapsi, joten sen saavuttaminen ei onnistu yksin.

Miksei? Olettehan sinä ja lapsi perhe. Lapsen isovanhemmatkin, tädit, enot, sedät ja serkut kuuluvat perheeseen. 

Koska haluan läheisyyttä ja seksiä ja jonkun jonka kanssa voin jakaa arjen. Minulla ei myöskään ole sukua elossa.

Edelleen kannustaisin miettimään niitä vaihtoehtoja B, C tai D. Olen kuullut myös ratkaisuista joissa 2 yh-äitiä lyö hynttyyt yhteen ja muuttaa yhteiseen asuntoon, ei siis parisuhteeseen vaan jakamaan arkea, kustannuksia ja lastenhoitoa toisen aikuisen kanssa. Sitten on ehkä enemmän aikaa käydä treffeilläkin jos sitä läheisyyttä kaipaa. Ei kaikkein tavallisin vaihtoehto, mutta mahdollinen. Luulen ettei kenenkään elämä mene siten kuin sen haluaisi itselleen käsikirjoittaa, sitten pitää vaan luovia... Eikö ole sellainen sanontakin että varmin tapa saada Jumala lämpimästi naurahtelemaan on kertoa hänelle suunnitelmistasi...

Oletat nyt tässä, että (1) olen nainen, (2) minulla on ystäviä, (3) minulle siunaantuu tilaisuuksia viedä ketään treffeille ja (4) ajan puute on ongelma. Harmillisesti jokainen näistä oletuksista on väärin, joten neuvojasi on vaikea noudattaa.

Sinun tilanteesi on siis toisenlainen, ehkä olisi sitten ne plan E, F ja G... Jotakin on aivan varmasti tehtävissä myös sinun elämässäsi, vaikka kuinka pieniä muurahaisen askelia eteenpäin... Yksin ei varmaan kannata jäädä kotiin suremaan, jos ei ole ystäviä tai sukulaisia niin erilaisia auttavia tahoja on paljon, seurakunta, vapaaehtoityö, kriisikeskukset auttava puhelin ym. Toivon sinulle vilpittömästi kaikkea hyvää! Jumala on halunnut luoda tähän maailmaan juuri sinut, juuri sinä vielä puutuit. Sinua siis tarvitaan 😀

En jääkään yksin kotiin suremaan. Kuulun neljään urheiluseuraan ja teen vapaaehtoistyötä kahtena päivänä viikossa. Niissä yhteyksissä tai töissä vain ei tapaa naisia.

Tää on kyllä nii vahvaa naistrollia. Jos oisit mies ja sen perheen haluaisit, ni tekisit niin paljon enemmän asian eteen ku se, et käytät kaiken vapaa-aikasi urheiluseuroissa ja vapaehtoistyötä tekemällä. Ei jatkoon.

En edes ole trolli. Käytän myös treffipalveluita ja olen pyytänyt tuttaviani esittelemään minulle uusia ihmisiä, mutta niistä ei ole ollut apua. Enempää en osaa tehdä kuin elää haluamani näköistä elämää ja yrittää laajentaa sosiaalisia piirejäni.

Oletko minä, ja olen vain unohtanut kirjoittaneeni tämän? Miesten tahaton lapsettomuus on jännä ongelma, kun samalla niin monet miehet eivät sitoudu naisiin, halua lapsia tai pitkittävät lastentekoa, ja silti itselle ei tunnu aukeavan mitään uria. Ja uusiin ihmisiin tutustuminen on kyllä käsittämättömän vaikeaa nykyään. Juuri puhuttiin kaveriporukassa (32-38 v.) että juuri kukaan ei enää järjestä mitään kotipippaloita tai edes illanistujaisia, ja jos joku sattuu järjestämään, niin KUKAAN ei ikinä tuo omia tuttuja, työkavereita tms. mukaan uusien kontaktien synnyttämiseksi. Harrastuksista, työväenopiston kursseilta, joogatunneilta tms. kaikki lähtevät heti loputtua livohkaan, eikä Suomessa muutenkaan saa pyytää vieraita ihmisiä treffeille (ainakaan enää, en tiedä onko on joskus ollut).

Lasten erityistarpeet. Yhdessä vaativan työn kanssa pää on hajoamassa. En vain jaksa tätä kaikkea.

Vierailija kirjoitti:

Lasten erityistarpeet. Yhdessä vaativan työn kanssa pää on hajoamassa. En vain jaksa tätä kaikkea.

Kuormituksen takia elämä on pelkkää sähläämistä koko ajan. Tekisi mieli vain lopullisesti kadota yksin erämaahan.

Järjetön pääkipu, exhaustio, pelko sydänkohtauksesta tai aivoverenvuodosta tai aivohalvauksesta. Aiheuttajana bipot/sairaat henkilöt, en ole itse halunnut tai hankkinut seurueita.

Välillä nämä järjen jättiläiset tuntuvat tappavan väittämällä, että vasen on oikea, ylös on alas ja yö on päivä. Kaikki mahdollinen tärkeä menee heillä väärin, ainoastaan bullshit on jäljellä.

MInulla pitäisi olla pitkään odotettu leikkaus muutaman viikon kuluttua. Tai piti olla. Tänään kävin aiemmin hoidetun syövän määräaikaistarkastuksessa, ja arvessa on jotain. Sain lähetteen lisätutkimuksiin.

Tämä yhtälö on mahdoton. Joudun alkaa muutella odottamani leikkauksen ajakohtaa. Kahta suurta terveysasiaa en pysty hoitamaan yhtä aikaa. Ja se siirrettävästä leikkauksesta toipuminen vaatii niin sanotusti puhtaan pöydän.

Tietyt työtkin pitäisi saada tehtyä - sanotaan noin kahdessa viikossa, ja helteet alkavat taas, apua.

Tunnen suurta uupumusta, sillä tilanne on aikamoinen umpisolmu.

Vierailija kirjoitti:

Kuuntelin puhettani vähän aikaa sittennauhalta ja tajusin että puheeni s-vikaisen sössötystä mitä en ole itse tajunnut.

Tekisi mieli jättää kaikki työt +muut sosiaaliset jutut ja mennä vain puheterapiaan ennenkuin uskallan mennä ihmisten ilmoille.

Kysyin vanhemmiltani että mikseivät he ole laittaneet minua lapsena puheterapiaan koska olen sössöttänyt koko elämäni tiedostamattani. (Tai tottapuhuen on minulle kerran kaksi yritetty kertoa sössötyksestäni mutta olen unohtanut ne jutut nopeasti kun oma puhe kuulostaa normaalilta omaan korvaan ilman nauhuria).

Näiden vastaus oli että "Ethän sinä edes sössötä". Valitettavasti nauhuri ei valehtele. Harmittaa kyllä kovasti että olen joutunut sössöttämään koko ikäni koska vanhempani ovat olleet kuuroja s-vialleni ja olen itsekkin samalla muuttunut kuuroksi sössötykselleni.

Tämä on iso identiteettikriisi itselleni. Olen sössöttänyt koko ikäni tiedostamattani, eikä siitä kehdata puhua minulle suoraan.

I feel you! Itse kuulin myös puhettani taannoin nauhalta ja voi luoja sitä häpeän määrää. Omaan korvaani puheääneni kuulostaa täysin normaalilta ja siltä että lauseen loppua kohden ääneni madaltuu, mutta nauhalta tajusin että äänessäni on aivan hirveä nasaali ja että lauseen loppua kohden ääneni itseasiassa muuttuu korkeammaksi. Kuulostan joltakin hirveältä pissisteiniltä. En tiedä miten se ero edes voi olla niin suuri omaan korvaan. Vakavassa harkinnassa että menisin johonkin puheterapiaan tms. nyt aikuisiällä.