Nuoret, viisikymppiset isovanhemmat

Miten te kehtaatte tunkea työssäkäyville vanhemmille lapsia viikonlopuiksi? Ettekö te yhtään sääli niitä? Ne on ison päivätyön teidän kanssa tehnyt ja heillä on usein kova kamppailu työelämässä. Omatkin vanhemmat vaatii usein apua. Ei tulisi mieleenkään muuten vaan ehdottaa mummulle, että otatko viikonlopuksi lapset, että me terveet ja nuoret saadaan maata. Jos on menoa, niin silloin tietty kysyn, mutta kyllä se riittää normaalisti, jos voi päivällä joskus saada muutamaksi tunniksi. Suotakoon heille vetelät illat ja aamut.

Tää on tätä samaa kiukuttelua, kun aloin auttamaan yhtä "niin raskautettua yh:ta", jolla ei ole tukiverkostoa. Kävi ilmi, että muksuhan on jatkuvasti jossain hoidossa: isällä, mummuilla jne. Aina oli kauhea marina, että "mielellään vähän pidempään" pitäisi pitää. Tarkoitus oli, että ottaisin esimerkiksi harrastuksen ajaksi, mutta naama alkoi vääntyä, kun ei voinutkaan jäädä jumpan jälkeen yöksi ja viikonloppunakin olisi pitänyt pitää pe-su. Ja niitäkin viikonloppuja oli, ettei lapset ollut isällä tai mummulla. Enimmäkseen oli jommassa kummassa.

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 20:28"]

No, sehän tässä omakin fiilis alkaa tulla, että mummujen pitää olla omistautuneita ja hyväkuntoisia, että saa lapsia tunkea hoitoon. Oikeasti lapsille tärkeämpää on omat vanhemmat kuin isovanhemmat. Tekin pidätte eroa ihan normaalina juttuna, mutta sitten kauheasti huudetaan, että isovanhempiin pitää olla tällainen ja sellainen suhde. Miksi ihmeessä? Itse asuin isovanhemmista 200 km:n päässä. Isän vanhemmilla käytiin muutama kerta vuodessa ja oltiin yötä. Taisi mummu sen ajan hoitaa, kun vanhemmat kävi iltakävelyllä. Ja oli oikein ihana ja läheinen mummu, vaikkei mitään erityistä laatuaikaa vietettykään siinä muodossa, että vanhemmat olisi meidät sinne toimittanut jatkuvasti hoitoon. Äidin vanhemmilla oltiin kerran viikko (ikää silloin 10 ja 12), kun vanhemmat kävi Rodoksella. Ja oli nekin läheisiä. Isoisä soitteli mulle kuolemaansa usein ja höpötteli juttuja. Meillä synkkasi huumorintaju ja vieläkin on pappaa ikävä. En mä ymmärrä, mistä mä nyt olen jäänyt paitsi, vaikkei isovanhemmat meitä jatkuvasti hoitanutkaan. Meillä oli ehjä ja tasapainoinen perhe, mummulat oli olemassa ja sielä sai herkkuja. Miksi niiden olisi pitänyt erikseen meitä hoitaa jatkuvasti, että meidän elämä olisi jotenkin ollut täydellisempää? Kouluiässäkin sitä alkaa kaverit olla tärkeämpiä kuin istua päivätolkulla vanhojen ihmisten luona.

[/quote]

Siinähän se pointti juuri onkin, että sinulla oli välimatkasta huolimatta hyvä jaläheinen suhde isovanhempiesi kanssa. Tämä eräs mummo taasen kirjoittaa, ettei hänellä todellakaan ole aikaa tai kiinnostusta. Se on ihan eri asia.

Enkä siis missään tapauksessa tarkoita, että isovanhempien pitäisi olla valmiita ottamaan lastenlapsia jatkuvasti hoitoon, kyllä heillä on oikeus myös omaan aikaansa. Ihan tosi, täydellisen kylmyyden ja jatkuvan hoitoontuppaamisen välillä on kultainen keskitie, mikä vaatii vähän joustamista kaikilla osapuolilla, aivan kuin muissakin ihmissuhteissa. Ei uskoisi että sen käsittäminen on niin vaikeaa.

Miksi ihmeessä isovanhempien pitäisi olla "kiinnostuneita" lapsenlapsistaan? Kuten tuolla joku aiemmin kirjoitti, lapset ovat nykyisin hyvin usein tosi ärsyttäviä ja pikkuvanhoja pikkukuninkaita, joita pitää palvella nöyrästi. He haukkuvat isovanhempia päin naamaa, rikkovat tavaroita, vaativat herkkuja ja kaupasta kaikkea mahdollsita. Sitten uhataan kertoa äidille tai isille, jos ei lasta totella. Miten ihmeessä haluaisin edes olla kiinnostunut moisesta? Kilttiä, hyvinkasvatettua lasta voisin joskus pitääkin, käydä teatterissa, näyttelyissä tms. Jotain riehuroopea en vain jaksa, oli se sukua tai ei. Eikä varmaan kukaan niistäkään, jotka täällä nyt haukkuvat isovanhempia itsekkäiksi. Työpäivän tai -viikon jälkeen et todellakaan haluaisi kotiisi sellaista lasta. Oli sukua tai ei.

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 20:19"]

Taas ketju täynnä näitä uusavuttomia curlinglapsia, jotka odottavat vanhemmiltaan, että lapsenlapset ovat heidän maailmansa napa. Isovanhempien pitäisi hoitaa lapsenlapsia monta kertaa viikossa, "että yhteys säilyisi ja että heitä käytäisiin sitten vanhana katsomassa". Voi, mitä paskaa. Kunhan pitää saada ne omat kakarat pois silmistä vastuullisten hoitajien luokse, kun ei itse jakseta hoitaa. Ne lapsenlapset ovat valitettavan usein todellisia riiviöitä, jtoka eivät usko mitään, koska kotona ei komenneta. Ei niitä kukaan jaksa. Mutta isovanhempien pitäisi jaksaa, eihän heillä ole enää mitään elämää, kun ovat jo niin vanhoja! Voi itsekkyyden huippu. Sitten täällä itketään ,kun ei isovanhemmat hoida. Huh huh.

[/quote]

Mä en jaksa enään edes välittää siitä ettei miehen äitiä(52v) kiinnosta lapsenlapset (mieheni on hänen ainoa lapsi). Onneksi on vanhempani jotka välittää ja on  kiinostuneita (heillä on 5 lastenlasta) . Ja hei kyllä me ihan omat lapsemme kasvatamme ja hoidamme. 

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 20:19"]

. Ne lapsenlapset ovat valitettavan usein todellisia riiviöitä, jtoka eivät usko mitään, koska kotona ei komenneta. Ei niitä kukaan jaksa. Mutta isovanhempien pitäisi jaksaa, eihän heillä ole enää mitään elämää, kun ovat jo niin vanhoja! Voi itsekkyyden huippu. Sitten täällä itketään ,kun ei isovanhemmat hoida. Huh huh. 

[/quote]

voisko arvot isovanhemmat olla ystävällisiä ja sanoa tämän saman asian niille lapsenlapsilleen, että heillekin tulisi tuo selväksi. eivät sitten turhaan kinuaisi isovnahempien luokse ja minä äitinä yrittäisi aina keksiä jotain tekosyytä miksi isovanhempia ei taaskaan kiinnosta Nähdä. Noin kun itse kertoisitte oman mielipiteenne lapsistamme heille suoraan niin ehkä hekään eivät enää turhia luoksenne vonkaa. Omasta mielestäni lapseni ovat ihania ja hyväkäytöksisiä ja viihdyn heidän seurassaan oikein hyvin. 

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 20:57"]

Miksi ihmeessä isovanhempien pitäisi olla "kiinnostuneita" lapsenlapsistaan?

[/quote]

Ei ole mikään pakko. Mutta muistakaa sitten, että ei niitä lapsenlapsiakaan myöhemmin paljon kiinnosta ihminen, jonka tärkeysjärjestyksessä on koko elämänsä ollut samoilla sijoilla jonkun naapurin koiran kanssa. Että turha kiukutella vanhana yksinäisyyttään jos on itse rajannut läheiset pois elämästään.

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 21:50"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 20:57"]

Miksi ihmeessä isovanhempien pitäisi olla "kiinnostuneita" lapsenlapsistaan?

[/quote]

Ei ole mikään pakko. Mutta muistakaa sitten, että ei niitä lapsenlapsiakaan myöhemmin paljon kiinnosta ihminen, jonka tärkeysjärjestyksessä on koko elämänsä ollut samoilla sijoilla jonkun naapurin koiran kanssa. Että turha kiukutella vanhana yksinäisyyttään jos on itse rajannut läheiset pois elämästään.

[/quote]

Vanhana on joka tapauksessa yksin, koska lapsenlapset ei välitä! Vaikka niitä hoitaisi 15 vuotta joka viikonloppu, loppuu yhteydenpito siihen, kun isovanhemmista ei ole enää hyötyä. Kylässä käydään, jos tiedossa on 50 e vaivanpalkkaa, muuten aika moni isovanhempien ja lapsenlapsen suhde perustuu siihen, että isovanhempi oli ilmainen hoitaja, jota ei viitsitä käydä katsomassa, kun on muutakin kivaa. Aika vähän palvelutaloissa lapset käy, ne 50v omat lapset siellä on vieraina.

Jos puhuttaisiin 40 vuotiaista isovanhemmista niin tuo ap:n väite voisi ehkä joissakin tapauksissa pitää paikkaansa. Jos isovanhemmat on olleet 25 vuotiaita kun heidän lapsensa on syntynyt ja tämä lapsi saa 25 vuotiaana lapsen, niin minun mielestäni on kaikki tuossa tilanteessa ihan normaalissa iässä lapsensa tehneet. Itse sain esikoiseni 24 vuotiaana, saman ikäisenä kuin äitini minut (esikoisensa) sai. Ihan normaaleja työssäkäyviä ihmisiä ollaan minä, mieheni sekä vanhemapani. Vanhempani rakensivat meille uuden omakotitalon kun olin lapsi. Minä asun perheeni kanssa omaskotitalossa, meillä on auto, koulutusta ja vakituiset työpaikatkin. Pitäisikö kaikkien tehdä siis lapsensa yli 30 vuotiaina. Entä jos elämäntilanne onkin suotuisa lapselle jo nuorempana. Sitäpaitsi lapsi ei estä opiskelua ja vakituiset työpaikat (tai työpaikat yleensä) on nykyään kiven alla. 

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 21:59"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 21:50"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 20:57"]

Miksi ihmeessä isovanhempien pitäisi olla "kiinnostuneita" lapsenlapsistaan?

[/quote]

Ei ole mikään pakko. Mutta muistakaa sitten, että ei niitä lapsenlapsiakaan myöhemmin paljon kiinnosta ihminen, jonka tärkeysjärjestyksessä on koko elämänsä ollut samoilla sijoilla jonkun naapurin koiran kanssa. Että turha kiukutella vanhana yksinäisyyttään jos on itse rajannut läheiset pois elämästään.

[/quote]

Vanhana on joka tapauksessa yksin, koska lapsenlapset ei välitä! Vaikka niitä hoitaisi 15 vuotta joka viikonloppu, loppuu yhteydenpito siihen, kun isovanhemmista ei ole enää hyötyä. Kylässä käydään, jos tiedossa on 50 e vaivanpalkkaa, muuten aika moni isovanhempien ja lapsenlapsen suhde perustuu siihen, että isovanhempi oli ilmainen hoitaja, jota ei viitsitä käydä katsomassa, kun on muutakin kivaa. Aika vähän palvelutaloissa lapset käy, ne 50v omat lapset siellä on vieraina.

[/quote]

Kuulostaapa surulliselta. Kyllä minä käyn katsomassa isovanhempiani, ilman että odottaisin mitään "vaivanpalkkaa". Samoin miehen isovanhempia. Taidan lisäksi olla onnekkas (?), koska vanhemmilleni ja miehen äidille lapset ovat todella tärkeitä. Eikä tosissaan olla lapsia tyrkyttämässä hoitoon "kun ei itse jakseta hoitaa". Minusta koko ajatus ettei isovanhemmat olisi kiinnostuneita lapsenlapsistaan on outo, mutta kaipa näitäkin löytyy.

Niin ja kaiken lisäksi molemmat mummut ovat viisikymppisiä, hui kamalaa. Ihan suunniteltuja lapsia oli molemmat, olin 24 vuotias kun sain esikoiseni. Sitä ennen olin työelämässä, samoin mieheni oli ollut pitkään. Kuinka pitkään sitä rahaa pitää säästää että on vara tehdä lapsia?;) Lisäksi ennen lapsia meillä oli omistusasunto ja muutenkin elämä mallillaan. Ymmärrän kyllä jos kaikki eivät tahdo tehdä lapsia nuorena, mutta ihmiset haluavat eri asioita eri aikaan ja muutenkin elämäntilanteet voivat olla hyvin erilaisia.

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 20:19"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 19:23"]

Edelleenkään et suostu kertomaan, mistä saan vuorokauteen lisää tunteja! Kyse ei ole siitä, paljonko on tahtoa vaan siitä, että vuorokaudessa on 24 tuntia eikä siitä yksinkertaisesti riitä työlle, unelle, parisuhteelle, perheelle (kotona on vielä yksi lapsi), iäkkäille vanhemmille ja lapsenlapselle. Huomasitko: en edes kirjoittanut, että harrastuksille, koska niille ei todellakaan ole ollut pariin vuoteen aikaa.

[/quote]

Sen vielä sanon, että jos arki on noin tiukkaa suorittamista, olisi ehkä syytä arvioida tilannetta uudelleen, ihan oman jaksamisen takia. Kannattaisi esimerkiksi selvittää, voisiko osan vanhempien tarvitsemasta avusta ostaa ulkopuoliselta, kuten vaikka siivouksen, kaupassakäynnin tai ateriapalvelun. Niin että vanhempien kanssa vietetty aika olisi kaikille vähän antoisampaa eikä pelkkää työtä.

Tietysti, jos haluaa olla marttyyri ja tavoitteena on burn out, minuuttiaikataulutettu elämä lienee paras elämäntapa.

[/quote]

Ymmärrätkö lainkaan, että kyse ei ole yhteisen ajan laadusta vaan siitä, että vuorokaudessa on vain 24 tuntia ja sen aikana pitäisi ehtiä enemmän kuin yksi ihminen ikinä ennättää? Vanhempieni kanssa viettämäni aika on laadukasta ja hyvää, heillä käy siivooja ja kauppakin on alakerrassa, joten ne eivät ole ongelma. Sen sijaan ongelmana on se, että kuten niin moni muukin kaltaiseni niin käyn töissä ilman mitään osa-aikaisia perhevapaita, jotka pienten lasten vanhemmille ovat itsestäänselvyys. Työpäiväni on siten 8.00 - 16.15  viitenä päivänä viikossa. Sen jälkeen kun lähden vanhemmilleni niin olen luonaan 17.15 aikaisintaan ja harvoin kotona ennen klo 21.00. Vanhempani tarvitsevat aikaani eivätkä mitään ateriapalvelua! Sen jälkeen pitäisi sitten hoitaa yö lapsenlasta ja aamulla klo 8.15 olla pirteänä töissä.

Miten pitkään itse jaksaisit sitä, että näkisit rakastamasi miehen 1-2 kertaa viikossa muutaman tunnin ajan ja kaikki muu aika menee työhön, omiin vanhempiisi, pikaisesti tehtyihin kotitöihin ja lapsenlapseen? Miksi 50v naiselle oma puoliso ei saisi olla se elämän rakkain ja tärkein henkilö, miksi lapsenlapsesta täytyy tulla elämän keskipiste?

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 22:27"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 20:19"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 19:23"]

Edelleenkään et suostu kertomaan, mistä saan vuorokauteen lisää tunteja! Kyse ei ole siitä, paljonko on tahtoa vaan siitä, että vuorokaudessa on 24 tuntia eikä siitä yksinkertaisesti riitä työlle, unelle, parisuhteelle, perheelle (kotona on vielä yksi lapsi), iäkkäille vanhemmille ja lapsenlapselle. Huomasitko: en edes kirjoittanut, että harrastuksille, koska niille ei todellakaan ole ollut pariin vuoteen aikaa.

[/quote]

Sen vielä sanon, että jos arki on noin tiukkaa suorittamista, olisi ehkä syytä arvioida tilannetta uudelleen, ihan oman jaksamisen takia. Kannattaisi esimerkiksi selvittää, voisiko osan vanhempien tarvitsemasta avusta ostaa ulkopuoliselta, kuten vaikka siivouksen, kaupassakäynnin tai ateriapalvelun. Niin että vanhempien kanssa vietetty aika olisi kaikille vähän antoisampaa eikä pelkkää työtä.

Tietysti, jos haluaa olla marttyyri ja tavoitteena on burn out, minuuttiaikataulutettu elämä lienee paras elämäntapa.

[/quote]

Ymmärrätkö lainkaan, että kyse ei ole yhteisen ajan laadusta vaan siitä, että vuorokaudessa on vain 24 tuntia ja sen aikana pitäisi ehtiä enemmän kuin yksi ihminen ikinä ennättää? Vanhempieni kanssa viettämäni aika on laadukasta ja hyvää, heillä käy siivooja ja kauppakin on alakerrassa, joten ne eivät ole ongelma. Sen sijaan ongelmana on se, että kuten niin moni muukin kaltaiseni niin käyn töissä ilman mitään osa-aikaisia perhevapaita, jotka pienten lasten vanhemmille ovat itsestäänselvyys. Työpäiväni on siten 8.00 - 16.15  viitenä päivänä viikossa. Sen jälkeen kun lähden vanhemmilleni niin olen luonaan 17.15 aikaisintaan ja harvoin kotona ennen klo 21.00. Vanhempani tarvitsevat aikaani eivätkä mitään ateriapalvelua! Sen jälkeen pitäisi sitten hoitaa yö lapsenlasta ja aamulla klo 8.15 olla pirteänä töissä.

Miten pitkään itse jaksaisit sitä, että näkisit rakastamasi miehen 1-2 kertaa viikossa muutaman tunnin ajan ja kaikki muu aika menee työhön, omiin vanhempiisi, pikaisesti tehtyihin kotitöihin ja lapsenlapseen? Miksi 50v naiselle oma puoliso ei saisi olla se elämän rakkain ja tärkein henkilö, miksi lapsenlapsesta täytyy tulla elämän keskipiste?

[/quote]

Siis käyt joka päivä töitten jälkeen vanhempiesi luona pitää seuraa ja miehesi ei asu luonasi kun näet hänet 1-2 kertaa viikossa muutaman tunnin ajan. 

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 15:19"]

Ei musta viiskikymppisissä isovanhemmissa ole mitään ihmeellistä. Sen sijaan nelikymppiset on jo... ehkä vähän noloja nykypäivänä, kun ehkäisykin on keksitty.

Sinänsä sanoisin, että kuusikymppinen mummu on 100-kertaa parempi kuin viisikymppinen. Viidenkymmenen päälle ihminen alkaa väsyä ja moni on aika uupunut työstään. Ei siinä välttämättä niin kauheasti ole virtaa lapsenlapsille, vaikkei sitä myönnetäkään. Sen sijaan kuusikymppinen on hyvässä lykyssä jo eläkkeellä ja vaikka jaksaminen on vähäisempää kuin viisikymppisellä, niin kokonaisuudessaan tuon eläkkeen takia jaksaa enemmän lapsenlapsia. Tosin yksilöllistähän tämä on... Laiskat ei jaksa koskaan, ahkerat ja sitkeät jaksaa vaikka kasikymppisenä.

[/quote]

Kyllä, kyllä se on tarkkaa tuo missä iässä mikäkin on "parasta" ja sallittua.

Minun äidistäni tuli mummo 42-vuotiaana. Äitini on "vain" ammattikoulun käynyt (tekeekö se ihmisestä jotenkin huonomman, onko tavoitteena että kaikista tulisi tohtoreita?) , itse olen akateeminen. Minulla oli kandi kasassa esikoisen syntyessä, nyt on siis maisterin paperit ja kolme tutkintoa (yliopisto). Sossun luukulla emme ole vierailleet kumpikaan ikinä, vaikka nuoria äitejä olimme. Ärsyttää nämä yleistykset, toiset vaan ovat ehtivämpiä kuin toiset. No, kateuskin on ansaittava.

Äidistäni tuli mummo 44-vuotiaana. Hän sai minut 22-vuotiaana ja minä esikoiseni 22-vuotiaana. Äitini oli kotiäiti, mutta minä valmistuin tohtoriksi 29-vuotiaana. 

Isäni oli 43v ja äitini 45v. kun heistä tuli isovanhemmat minun toimestani. Olin tuolloin 21v. Kun minä olen syntynyt, äitini opiskeli ja isälläni oli vakityö.

Olin (ja olen vieläkin) onnellisesti naimisissa, meillä oli vakiduunit ja ok-talo rakenteilla. Joten puitteet olivat täysin kunnossa. Mutta ap:ta taitaa eniten kyrsiä se, että joku ei opiskele kolmikymppiseksi asti vaan pääsee jo alle 20v. kiinni työelämään?

Ja kyllä, vanhempani ovat hiton ylpeitä kahdesta lapsenlapsestaan ja siitä, että ovat isovanhempia.

Isäni

oli 23 ja äiti 24 kun synnyin isovanhemmiksi tulivat 44 ja 45 vuotiaina. Ei ollut vahinko :b

Minä menin naimisiin 19-vuotiaana, äidiksi 23-vuotiaana, tytär kakskymppisenä naimisii ja saivat lapset, tulimme isovanhemmiksi, minä 43vee. kaikilla ammatit, omat talot, ei sossuluukulla kävijöitä.

On ihanaa olla nuori mummo, se vaan on hassua kun joskus kuljen lapselapsen kanssa minua luullaan äidikseen..ne ovat niin vanhoja monet pikkulasten äidit nykyään!

Isoäidiksi tulin 38 vuotiaana. Esikoiseni sain 18v, lapsia yhteensä viisi ja ammatiltani olen sairaanhoitaja. Ei nuori isovanhemmuus tarkoita automaattisesti sitä, että omaa huonon koulutuksen/toimeentulon...

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 10:48"]

Isoäidiksi tulin 38 vuotiaana. Esikoiseni sain 18v, lapsia yhteensä viisi ja ammatiltani olen sairaanhoitaja. Ei nuori isovanhemmuus tarkoita automaattisesti sitä, että omaa huonon koulutuksen/toimeentulon...

[/quote]

Mutta lähes aina tarkoittaa. Kaikki minun tuntemani alle viisikymppiset isovanhemmat ovat alinta sosiaaliluokkaa, tai ainakin heidän lapsensa ovat.

[quote author="Vierailija" time="24.08.2013 klo 22:34"]

tota noin :) mun äiti oli 19 ja isä 21 kun ne sai mut. molemmat töissä, asunto ostettuna ja naimisissa. että silleen... nyt olen 23 ja mummoni on alle 60v.

[/quote]

19 ja 21 ja ostettu asunto? Aika uskomattomalta kuulostaa. Pitää olla tosi rikkaat vanhemmat (eli itse ei ole tarvinnut pistää tikkua ristiin) tai sitten tuttu pankinjohtaja, että on saanut lainaa talon verran, vaikka ei voi olla työvuosia takana, jotta voisi osoittaa maksukykynsä.