Lue keskustelun säännöt.
Nuoret, viisikymppiset isovanhemmat
24.08.2013 |
Toisen ketjun innoittamana aloitan tämän keskustelun ns. nuorista isovanhemmista. En käsitä, miten jonkun isovanhemmat ovat viisikymppisiä ja jopa nuorempia ja se on muka joku ylpeilyn aihe. Jos opiskelee itselleen ammatin ja hankkii työtä swekä jonkinlaisen toimeentulon itselleen ja perheelleen, pitää ikää olla lähemmäs 30 vuotta. Väkisin tulee mieleen, että jos viisikymppisellä on lapsenlapsia, on itse tehnyt lapset "vahingossa" ja ne omat "vahingot" ovat jatkaneet perinnettä tahollaan ja tehneet lapsia ollessaan vielä itse lapsia, ts. ilman ammattia ja työtä. Miten se voi olla jonkun mielestä normaalia? Perhe perustetaan sitten, kun ollaan kykeneviä elättämään se ja kasvattamaan ne lapset.
Kommentit (126)
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 19:23"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 19:14"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 19:02"]
Olen viisikymppinen isoäiti. Sain esikoiseni 27v iässä, hän omansa 25v iässä.
Vaikka olen "nuori", ei minulla todellakaan ole aikaa tai kiinnostusta puuhata lastenlapsen kanssa. Minulla on työni, joka vie viikot. Minulla on aviomies, jonka kanssa haluan pitää parisuhteen erityisen hyvänä nyt, kun nuorin lapsi on 19v ja muuttaa viimeistään ensi vuonna posi kotoa. Minulla on omat vanhempani, jotka ovat täyttäneet 80 vuotta ja joiden asioista minun on huolehdittava, vaikka he onneksi ikäisekseen hyväkuntoisia edelleen ovat.
Lapsenlapsi on olemassa, kiva juttu, mutta tässä minun täydellä elämässäni hänelle ei riitä aikaa niin paljoa kuin muut kertovat muiden nuorten isovanhempien lastenlastensa kanssa olevan. Jokainen yökyläily on pois suhteesta aviomieheen - kyllä, asetan tämän ihmissuhteen ehdottomaksi ykköseksi, koska aion elää puolisoni kanssa yhdessä vanhaksi enkä voi luottaa, että lapsenlapsi tulee seurakseni, jos mies lähtee, koska en anna hänelle aikaa.
Kerron kaikille reilusti, että en hoida lapsenlasta, hänellä on vanhempinaan kaksi tervettä aikuista. Senkin kerron, että naimisiinmenon myötä pojan vierailut omilla isovanhemmillaan vähenivät huomattavasti, joten nyt minä teen puolestaan sen "kerran kuukaudessa"-vierailun, joka hänelle oli mahdollista ennen perheen perustamista.
[/quote]
Olet itsekeskeinen ja tunne-elämältään kehittymätön, mutta hyvä kun myönnät sen.
[/quote]
Olen itsekeskeinen, koska autan vanhempiani, joilla ei ole muuta apua? Ystäviä heillä on, mutta toista 80v täyttänyttä ei arvaa pyytää pesemään ikkunnoitaan.
Olen tunne-elämältäni kehittymätön, koska haluan panostaa elämäni tärkeimpään ihmissuhteeseen eli aviopuolisooni?
[/quote]
Vaikutat kylmältä ja itsekeskeiseltä ihmiseltä, sori vaan. Eikö miehesikään piittaa lapsenlapsesta?
Kyllä tuo kylmyys jossain vaiheessa kostautuu, viimeistään silloin kun joskus eläkeiässä mietit, että olisipa kiva nähdä lastenlapsia vähän useammin kuin kylmällä kohteliaisuuskäynnillä kerran vuodessa. Vaikka toisaalta, jos koet omien vanhempiesi auttamisen tai lapsenlapsen lähinnä epämieluisaksi velvollisuudeksi, mikä syö aikaa elämäsi tärkeimmältä ihmissuhteelta, ymmärrän ettei perheessänne juuri välitetä läheisistä.
ohis
[/quote]
Ymmärrätkö, että molempiin ei ole aikaa! Tässä iässä on pakko priorisoida ja jos poika perheineen priorisoi esim. isovanhemmat jollekin aika heikolle sijoitukselle, merkitsee se minulle hitusen enemmän keskittymistä heihin. Siitä taas seuraa, että vuorokauden tunnit eivät riitä sekä työlle, puolisolle, perheelle, omille vanhemmille, unelle ja lapsenlapselle. Joku jää auttamatta vähemmälle ja koska lapsenlapsi on tässä yhtälössä minusta vähiten riippuvainen (hänellä on vanhempansa), niin hän jää vaille yökyläilyjä, sairaspäivien hoitoapua jne.
Jos sinusta on itsekästä keskittyä niihin, jotka ovat aidosti läheisiä, niin sitten varmaan olen itsekäs. Minulle on tosin turha tulla vanhempieni hautajaisissa sanomaan, että olisit ollut enemmän mukana heidän elämässään. Töistä en aio jäädä pois siksi, että saisin aikaa lapsenlapselle: jonkun tässä maassa on tehtävä työt ja elätettävä perheensä.
[/quote]
Siitä lapsenlapsesta olisi sinulle hyvin voinut tulla läheinen, jos olisit toiminut toisin.. Ehkä tulet sen vielä tulevaisuudessa ymmärtämään.
[/quote]
Sinäkö olet valmis hankkimaan minulle 28 tunnin vuorokauden? Vai luovunko omien vanhempieni auttamisesta? Aikuisten oikeasti: saako 50v täyttäneellä naisella olla lainkaan omaa elämää vai onko hänet tuomittu hoitamaan vanhempiaan ja lapsenlapsiaan eli unohtamaan itsensä, omat tarpeensa ja parisuhteensa? Miksi ihmeessä lasten parisuhde tulee asettaa oman parisuhteen edelle?
[/quote]
Voi sua känkkäränkkää.
Kyllä, viisikymppisellä naisella saa olla oma elämä, omat tarpeet ja parisuhde. Toisilla esim. ne omat vanhemmat tai lapset ja lastenlapset ovat yksi osa elämää eikä mikään tuomio.
ohis
[/quote]
Et kuitenkaan kerro, mistä saan lisää tunteja vuorokauteen, jotta ehdin vastaamaan kaikkien muiden tarpeisiin paitsi omiini. Toisille isovanhemmat ja lapset ovat osa elämää, pojalleni eivät enää sen jälkeen, kun hän perusti perheen ja yhdessä vaimonsa kanssa rajasi isovanhemmat pois elämästään.
[/quote]
No mutta, sulla ja lapsenlapsellasihan sitten ei tule tuota pois elämästä rajaamisen ongelmaa lapsen kasvettua olemaan, kun olet rajannut hänet heti pienestä pitäen ulkopuolelle. (Tuossa yllähän ilmoitat, että sinulla on aikaa vain läheisillesi, joihin lapsenlapsi ei omien sanojesi mukaan kuulu.)
Jokainen toki tekee niin kuin parhaakseen näkee, mutta kannattaa sitten myös muistaa että makaa niin kuin petaa.
En muuten itse voisi koskaan kuvitellakkaan, että suhteeni mieheeni voisi jotenkin kärsiä siitä, että jonain yönä lapsenlapseni olisi meillä yötä. Pikemminkin näen, että suhde syvenee ja saa uusiakin ulottuvuuisia kun vietämme aikaa isovanhemmat-lapsenlasi-porukalla - joskus vain muutaman tunnin, toisinaan joitain päiviä.
* * * *
Mitä itse ap:n aloitukseen tulee, niin en usko hyvän isovanhemmuuden olevan niinkään kiinni siitä, ovatko isovanhemmat neli-, viisi-, kuusi- ... kymppisiä, vaan siitä miten paljon aikaa, energiaa ja tahtoa heillä on viettää aikaa ja olla yhteydessä lapsenlapsiinsa.
[/quote]
Edelleenkään et suostu kertomaan, mistä saan vuorokauteen lisää tunteja! Kyse ei ole siitä, paljonko on tahtoa vaan siitä, että vuorokaudessa on 24 tuntia eikä siitä yksinkertaisesti riitä työlle, unelle, parisuhteelle, perheelle (kotona on vielä yksi lapsi), iäkkäille vanhemmille ja lapsenlapselle. Huomasitko: en edes kirjoittanut, että harrastuksille, koska niille ei todellakaan ole ollut pariin vuoteen aikaa.
Ja jos sinun suhteesi syvenee siitä, että lapsenlapsi on teillä yötä ja saatte olla porukalla yhdessä, niin se on sinun tapasi hoitaa parisuhdetta. Minusta se kuullostaa - anteeksi vain - hieman ällöttävältä. Meillä kun ei ajatella, että parisuhdetta tulee syventää alaikäisten avulla.
[/quote]
toivon, ettet ole oikeasti yli viisikymppinen ja noin lapsellinen.olethan trolli...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä katkaisin meidän perheessä "vanhojen" isovanhempien ketjun.
Aloitan alusta,tai siis omista isovanhemmistani.Sitäaikaisemmissa polvissa oli varmaan nuoriakin isovanhempia kun ainakin esikoiset syntyivät yleensä nuorille ja sit lapsia tuli paljon.
Mutta siis,äitini oli sisarussarjansa nuorin.Isänsä oli 36,kun kuopus syntyi.Ei hän nyt toki vanha ollut,vaimonsa oli 6 vuotta vanhempi,eli mummu oli 42.
Itse olen syntynyt 1959 ja olen vanhempieni ainoa lapsi.Äitini oli 42 ja isä 44.Äidin puolen mummo kuoli jatkosodan aikaan ja vaari kuoli niin,ettei ennättänyt nähdä minua.Kerkisi kai tietää että minä olin tulossa.
Isäni puolelta vaari oli 30 ja mummo 24 kun isäni syntyi,olivat siis nuoria.Vaari kuoli kuitenkin 50-vuotiaana,mummo kuoli kun vanhempani olivat kihloissa,vuonna -51.
Minä sain tyttäremme 25-vuotiaana,isäni oli 69 ja äitini 67.Mutta he kuolivat todella nykypäivään ajatellen varhain,ja varhain silloinkin.Äiti sai dementian ja 70-vuotiaana lähti,isä kuoli seuraavana vuonna täytettyään 73.
Tyttärelläni ei ole mitään muistikuvaa isovanhemmistaan,vaikka olimme heidän kanssaan todella paljon,käytiin ainakin melkein poikkeuksetta joka viikonloppu ja oltiin yötä usein.Juhlapyhät ym. yhdessä.
Toisia isovanhempia ei myöskään ollut,olivat kuolleet jo ajat sitten.Selvitys tähän,että mieheni oli minua paljon vanhempi.
Nyt olen kohta 62 ja kuuden isoäiti.Tulin mummoksi 42-vuotiaana ja kaikkia olen hoitanut ja heidän kanssaan ollut,koska mielestäni vanhemmatkin tarvitsevat joskus omaakin aikaa.On se sitten baari-ilta,harrastusaikaa tai vaan lapseton vkl. kotona.
p.s.Tyttäreni isä kuoli vajaa neljä vuotta sitten.Hän ennätti nähdä toiseksi nuorimman lapsenlapsen vielä.
Hän sai jakaa 15 vuotta lastenlastensa kanssa ja nähdä tuon vanhimman tulevan melkein aikuiseksi.
Vävyni puolelta on mun ikäluokkaa oleva reipas mummi,vaari on kuollut.
Ei voi mun mielestäni sanoa,onko hyvä nuoret vai vanhat vai mitä-isovanhemmat.
Ihmiset tekevät valintansa ja ikävuosiimme emme viimekädessä voi vaikuttaa.
Onpas outoa ajattelua. Noh kyllähän se on monta kertaa nähty että about 40-vuotiailta ihmisiltä tulee tyhmintä tekstiä
Oma äiti sai lapset 28-38-ikävuoden välissä. Naimisissa, ammattikorkean käyneenä, omistusasunnossa asuen.
Hänen eskoinen hankki ekan oman lapsensa 26-vuotiaana, yliopiston käyneenä mutta vuokralla asuessaan, naimisissa ja työttömänä
Toinen taas hankki ekan lapsensa 22-vuotiaana. Opiskelut vielä kesken, mutta omistusasunto. Kihloissa lapsen isän kanssa
Kumpikaan ei ehkä palsta mammojen mielestä ole hyväksyttävä tilanne tehdä lapsia, mutta itse olen onnellinen sisarusten lapsista ja äiti varmasti iloinen kun saa heihin tutustua ennen eläkeikää
Kyllä ne koulut saa tehtyä pari vuotta myöhemminkin ja rahaa kerättyä, lapset on kuitenkin monelle paljon tärkeämpi asia kuin ura. Antakaa ihmisten tehdä omat valintansa, sekä nuoressa että vanhassa vanhemmassa on hyviä ja ja huonoja puolia
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 19:14"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 19:02"]
Olen viisikymppinen isoäiti. Sain esikoiseni 27v iässä, hän omansa 25v iässä.
Vaikka olen "nuori", ei minulla todellakaan ole aikaa tai kiinnostusta puuhata lastenlapsen kanssa. Minulla on työni, joka vie viikot. Minulla on aviomies, jonka kanssa haluan pitää parisuhteen erityisen hyvänä nyt, kun nuorin lapsi on 19v ja muuttaa viimeistään ensi vuonna posi kotoa. Minulla on omat vanhempani, jotka ovat täyttäneet 80 vuotta ja joiden asioista minun on huolehdittava, vaikka he onneksi ikäisekseen hyväkuntoisia edelleen ovat.
Lapsenlapsi on olemassa, kiva juttu, mutta tässä minun täydellä elämässäni hänelle ei riitä aikaa niin paljoa kuin muut kertovat muiden nuorten isovanhempien lastenlastensa kanssa olevan. Jokainen yökyläily on pois suhteesta aviomieheen - kyllä, asetan tämän ihmissuhteen ehdottomaksi ykköseksi, koska aion elää puolisoni kanssa yhdessä vanhaksi enkä voi luottaa, että lapsenlapsi tulee seurakseni, jos mies lähtee, koska en anna hänelle aikaa.
Kerron kaikille reilusti, että en hoida lapsenlasta, hänellä on vanhempinaan kaksi tervettä aikuista. Senkin kerron, että naimisiinmenon myötä pojan vierailut omilla isovanhemmillaan vähenivät huomattavasti, joten nyt minä teen puolestaan sen "kerran kuukaudessa"-vierailun, joka hänelle oli mahdollista ennen perheen perustamista.
[/quote]
Olet itsekeskeinen ja tunne-elämältään kehittymätön, mutta hyvä kun myönnät sen.
[/quote]
Olen itsekeskeinen, koska autan vanhempiani, joilla ei ole muuta apua? Ystäviä heillä on, mutta toista 80v täyttänyttä ei arvaa pyytää pesemään ikkunnoitaan.
Olen tunne-elämältäni kehittymätön, koska haluan panostaa elämäni tärkeimpään ihmissuhteeseen eli aviopuolisooni?
[/quote]
Vaikutat kylmältä ja itsekeskeiseltä ihmiseltä, sori vaan. Eikö miehesikään piittaa lapsenlapsesta?
Kyllä tuo kylmyys jossain vaiheessa kostautuu, viimeistään silloin kun joskus eläkeiässä mietit, että olisipa kiva nähdä lastenlapsia vähän useammin kuin kylmällä kohteliaisuuskäynnillä kerran vuodessa. Vaikka toisaalta, jos koet omien vanhempiesi auttamisen tai lapsenlapsen lähinnä epämieluisaksi velvollisuudeksi, mikä syö aikaa elämäsi tärkeimmältä ihmissuhteelta, ymmärrän ettei perheessänne juuri välitetä läheisistä.
ohis
[/quote]
Ymmärrätkö, että molempiin ei ole aikaa! Tässä iässä on pakko priorisoida ja jos poika perheineen priorisoi esim. isovanhemmat jollekin aika heikolle sijoitukselle, merkitsee se minulle hitusen enemmän keskittymistä heihin. Siitä taas seuraa, että vuorokauden tunnit eivät riitä sekä työlle, puolisolle, perheelle, omille vanhemmille, unelle ja lapsenlapselle. Joku jää auttamatta vähemmälle ja koska lapsenlapsi on tässä yhtälössä minusta vähiten riippuvainen (hänellä on vanhempansa), niin hän jää vaille yökyläilyjä, sairaspäivien hoitoapua jne.
Jos sinusta on itsekästä keskittyä niihin, jotka ovat aidosti läheisiä, niin sitten varmaan olen itsekäs. Minulle on tosin turha tulla vanhempieni hautajaisissa sanomaan, että olisit ollut enemmän mukana heidän elämässään. Töistä en aio jäädä pois siksi, että saisin aikaa lapsenlapselle: jonkun tässä maassa on tehtävä työt ja elätettävä perheensä.
[/quote]
Siitä lapsenlapsesta olisi sinulle hyvin voinut tulla läheinen, jos olisit toiminut toisin.. Ehkä tulet sen vielä tulevaisuudessa ymmärtämään.
[/quote]
Sinäkö olet valmis hankkimaan minulle 28 tunnin vuorokauden? Vai luovunko omien vanhempieni auttamisesta? Aikuisten oikeasti: saako 50v täyttäneellä naisella olla lainkaan omaa elämää vai onko hänet tuomittu hoitamaan vanhempiaan ja lapsenlapsiaan eli unohtamaan itsensä, omat tarpeensa ja parisuhteensa? Miksi ihmeessä lasten parisuhde tulee asettaa oman parisuhteen edelle?
[/quote]
Voi sua känkkäränkkää.
Kyllä, viisikymppisellä naisella saa olla oma elämä, omat tarpeet ja parisuhde. Toisilla esim. ne omat vanhemmat tai lapset ja lastenlapset ovat yksi osa elämää eikä mikään tuomio.
ohis
[/quote]
Et kuitenkaan kerro, mistä saan lisää tunteja vuorokauteen, jotta ehdin vastaamaan kaikkien muiden tarpeisiin paitsi omiini. Toisille isovanhemmat ja lapset ovat osa elämää, pojalleni eivät enää sen jälkeen, kun hän perusti perheen ja yhdessä vaimonsa kanssa rajasi isovanhemmat pois elämästään.
[/quote]
No mutta, sulla ja lapsenlapsellasihan sitten ei tule tuota pois elämästä rajaamisen ongelmaa lapsen kasvettua olemaan, kun olet rajannut hänet heti pienestä pitäen ulkopuolelle. (Tuossa yllähän ilmoitat, että sinulla on aikaa vain läheisillesi, joihin lapsenlapsi ei omien sanojesi mukaan kuulu.)
Jokainen toki tekee niin kuin parhaakseen näkee, mutta kannattaa sitten myös muistaa että makaa niin kuin petaa.
En muuten itse voisi koskaan kuvitellakkaan, että suhteeni mieheeni voisi jotenkin kärsiä siitä, että jonain yönä lapsenlapseni olisi meillä yötä. Pikemminkin näen, että suhde syvenee ja saa uusiakin ulottuvuuisia kun vietämme aikaa isovanhemmat-lapsenlasi-porukalla - joskus vain muutaman tunnin, toisinaan joitain päiviä.
* * * *
Mitä itse ap:n aloitukseen tulee, niin en usko hyvän isovanhemmuuden olevan niinkään kiinni siitä, ovatko isovanhemmat neli-, viisi-, kuusi- ... kymppisiä, vaan siitä miten paljon aikaa, energiaa ja tahtoa heillä on viettää aikaa ja olla yhteydessä lapsenlapsiinsa.
[/quote]
Edelleenkään et suostu kertomaan, mistä saan vuorokauteen lisää tunteja! Kyse ei ole siitä, paljonko on tahtoa vaan siitä, että vuorokaudessa on 24 tuntia eikä siitä yksinkertaisesti riitä työlle, unelle, parisuhteelle, perheelle (kotona on vielä yksi lapsi), iäkkäille vanhemmille ja lapsenlapselle. Huomasitko: en edes kirjoittanut, että harrastuksille, koska niille ei todellakaan ole ollut pariin vuoteen aikaa.
Ja jos sinun suhteesi syvenee siitä, että lapsenlapsi on teillä yötä ja saatte olla porukalla yhdessä, niin se on sinun tapasi hoitaa parisuhdetta. Minusta se kuullostaa - anteeksi vain - hieman ällöttävältä. Meillä kun ei ajatella, että parisuhdetta tulee syventää alaikäisten avulla.