Nuoret, viisikymppiset isovanhemmat

omat vanhempani tulivat isovanhemmiksi 54-vuotiaana, olin itse 27-vuotias. Minä olen aina luullut, että se on ihan tavallinen ikä tulla isovanhemmaksi mutta ilmeisesti olen väärässä. Nyky mittapuun mukaan olin kai sitten teiniäiti.

tota noin :) mun äiti oli 19 ja isä 21 kun ne sai mut. molemmat töissä, asunto ostettuna ja naimisissa. että silleen... nyt olen 23 ja mummoni on alle 60v.

No voi hohhoijaa. Minä, mieheni, minun molemmat vanhemmat ja miehen isä ollaan kaikki oltu diplomi-insinöörejä 25 vuotiaina (miehen äiti on valmistunut sairaanhoitajaksi jo nuorempana). Omien vanhempien piti vielä yrittää minua useampia vuosia, joten ehtivät tehdä lisensiaatin tutkinnotkin siinä välissä. Isovanhemmat olivat kaikki 57 vuotiaita kun meidän esikoinen syntyi, aikaisemminkin oltaisiin voitu perhe perustaa jos en itse suorittaisi kaksoistutkintoa. Ja sitten jos on valinnut muun kuin akateemisen alan, niin kyllähän niitä lapsia voi hyvinkin jo aikaisemmin hankkia.

Nykyäänhän Suomessa ensisynnyttäjien keski-ikä on 28 vuotta muutama vuosikymmen sitten se on ollut alhaisempi, joten eiköhän nuo vähän päälle viisikymppiset isovanhemmat ole enemmän sääntö kuin poikkeus.

[quote author="Vierailija" time="24.08.2013 klo 21:34"]

Miten 50-vuotias työssäkäyvä ehtii PUUHAAMAAN lastenlsten kanssa, jos aikoo hoitaa ns. leiviskänsä yhteiskunnan suuntaan eli elättää itsensä. Työaikaa on jäljellä vielä 15 vuotta.

[/quote]

Kyllä ne lapsetkin olisi vastuullisinta tehdä vasta kuusikymppisenä, silloin niiden kanssa ehtii PUUHATA. Isovanhemmuus on paikallaan sitten noin 130-vuotiaana.

[/quote]

Eikös se vastuu ole sen lapsenlapsen vanhemmilla, ne sen lapsen teki eikä tuo isoäiti. Lapsenlapsikin voi kuolla tuosta vain, pudota vaikka kaivoon, siitäkin toki voi syyttää isoäitiä, joka ei suostunut hoitajaksi vaan meni auttamaan vanhuksia.

[/quote]

Tottakai vastuu on vanhemmilla omista lapsista pöljä. Sitä vaan toivoo että isovanhemmat olisi jollain tavalla kiinostunut lastenlapsien elämästä. Huomasin taas miten vieraantunut lapsemme oli kun mummo tuli käymään eikä se mummo mitenkää kiinostunut ollu silloinkaan kun pitkästä aikaa näki lapsenlapset. Lämpö ja välittäminen puuttuu häneltä. 

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 20:57"]

Miksi ihmeessä isovanhempien pitäisi olla "kiinnostuneita" lapsenlapsistaan? Kuten tuolla joku aiemmin kirjoitti, lapset ovat nykyisin hyvin usein tosi ärsyttäviä ja pikkuvanhoja pikkukuninkaita, joita pitää palvella nöyrästi. He haukkuvat isovanhempia päin naamaa, rikkovat tavaroita, vaativat herkkuja ja kaupasta kaikkea mahdollsita. Sitten uhataan kertoa äidille tai isille, jos ei lasta totella. Miten ihmeessä haluaisin edes olla kiinnostunut moisesta? Kilttiä, hyvinkasvatettua lasta voisin joskus pitääkin, käydä teatterissa, näyttelyissä tms. Jotain riehuroopea en vain jaksa, oli se sukua tai ei. Eikä varmaan kukaan niistäkään, jotka täällä nyt haukkuvat isovanhempia itsekkäiksi. Työpäivän tai -viikon jälkeen et todellakaan haluaisi kotiisi sellaista lasta. Oli sukua tai ei.

[/quote]

sinä voit auttaa kasvatuksessa, ei tarvitse hyväksyä tuollaisia hausmylly-lapsia

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 22:56"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 22:27"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 20:19"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 19:23"]

Edelleenkään et suostu kertomaan, mistä saan vuorokauteen lisää tunteja! Kyse ei ole siitä, paljonko on tahtoa vaan siitä, että vuorokaudessa on 24 tuntia eikä siitä yksinkertaisesti riitä työlle, unelle, parisuhteelle, perheelle (kotona on vielä yksi lapsi), iäkkäille vanhemmille ja lapsenlapselle. Huomasitko: en edes kirjoittanut, että harrastuksille, koska niille ei todellakaan ole ollut pariin vuoteen aikaa.

[/quote]

Sen vielä sanon, että jos arki on noin tiukkaa suorittamista, olisi ehkä syytä arvioida tilannetta uudelleen, ihan oman jaksamisen takia. Kannattaisi esimerkiksi selvittää, voisiko osan vanhempien tarvitsemasta avusta ostaa ulkopuoliselta, kuten vaikka siivouksen, kaupassakäynnin tai ateriapalvelun. Niin että vanhempien kanssa vietetty aika olisi kaikille vähän antoisampaa eikä pelkkää työtä.

Tietysti, jos haluaa olla marttyyri ja tavoitteena on burn out, minuuttiaikataulutettu elämä lienee paras elämäntapa.

[/quote]

Ymmärrätkö lainkaan, että kyse ei ole yhteisen ajan laadusta vaan siitä, että vuorokaudessa on vain 24 tuntia ja sen aikana pitäisi ehtiä enemmän kuin yksi ihminen ikinä ennättää? Vanhempieni kanssa viettämäni aika on laadukasta ja hyvää, heillä käy siivooja ja kauppakin on alakerrassa, joten ne eivät ole ongelma. Sen sijaan ongelmana on se, että kuten niin moni muukin kaltaiseni niin käyn töissä ilman mitään osa-aikaisia perhevapaita, jotka pienten lasten vanhemmille ovat itsestäänselvyys. Työpäiväni on siten 8.00 - 16.15  viitenä päivänä viikossa. Sen jälkeen kun lähden vanhemmilleni niin olen luonaan 17.15 aikaisintaan ja harvoin kotona ennen klo 21.00. Vanhempani tarvitsevat aikaani eivätkä mitään ateriapalvelua! Sen jälkeen pitäisi sitten hoitaa yö lapsenlasta ja aamulla klo 8.15 olla pirteänä töissä.

Miten pitkään itse jaksaisit sitä, että näkisit rakastamasi miehen 1-2 kertaa viikossa muutaman tunnin ajan ja kaikki muu aika menee työhön, omiin vanhempiisi, pikaisesti tehtyihin kotitöihin ja lapsenlapseen? Miksi 50v naiselle oma puoliso ei saisi olla se elämän rakkain ja tärkein henkilö, miksi lapsenlapsesta täytyy tulla elämän keskipiste?

[/quote]

Siis käyt joka päivä töitten jälkeen vanhempiesi luona pitää seuraa ja miehesi ei asu luonasi kun näet hänet 1-2 kertaa viikossa muutaman tunnin ajan. 

[/quote]

Missä kirjoitin, että käyn joka päivä? Luepa uudestaan "Miten pitkään itse jaksaisit sitä, että näkisit rakastamasi miehen 1-2 kertaa viikossa muutaman tunnin ajan ja kaikki muu aika menee työhön, omiin vanhempiisi, pikaisesti tehtyihin kotitöihin ja lapsenlapseen?" ja vastaa kysymykseen. MInusta on epänormaalia asettaa lapsenlapsi oman puolison edelle ja siihen tilanteeseen "hoitovuorot" elämäni veisivät. Nyt ehdin olemaan mieheni ja perheeni kanssa, vaikka muutaman kerran viikossa käynkin vanhemmillani. Jos poika kävisi edes joka toinen viikko mummolassa, olisi minulla enemmän aikaa, mutta jostain syystä lastenlasta aika paljon hoitanut isoäiti unohtui siinä vaiheessa, kun poika perusti oman perheen. Miksiköhän on niin, että läheiset välit isovanhempiin kariutuvat siihen, kun löytyy puoliso, jonka mielestä isovanhempien luona vierailu on pois yhteisestä ajasta.

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 23:29"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 22:56"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 22:27"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 20:19"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 19:23"]

Edelleenkään et suostu kertomaan, mistä saan vuorokauteen lisää tunteja! Kyse ei ole siitä, paljonko on tahtoa vaan siitä, että vuorokaudessa on 24 tuntia eikä siitä yksinkertaisesti riitä työlle, unelle, parisuhteelle, perheelle (kotona on vielä yksi lapsi), iäkkäille vanhemmille ja lapsenlapselle. Huomasitko: en edes kirjoittanut, että harrastuksille, koska niille ei todellakaan ole ollut pariin vuoteen aikaa.

[/quote]

Sen vielä sanon, että jos arki on noin tiukkaa suorittamista, olisi ehkä syytä arvioida tilannetta uudelleen, ihan oman jaksamisen takia. Kannattaisi esimerkiksi selvittää, voisiko osan vanhempien tarvitsemasta avusta ostaa ulkopuoliselta, kuten vaikka siivouksen, kaupassakäynnin tai ateriapalvelun. Niin että vanhempien kanssa vietetty aika olisi kaikille vähän antoisampaa eikä pelkkää työtä.

Tietysti, jos haluaa olla marttyyri ja tavoitteena on burn out, minuuttiaikataulutettu elämä lienee paras elämäntapa.

[/quote]

Ymmärrätkö lainkaan, että kyse ei ole yhteisen ajan laadusta vaan siitä, että vuorokaudessa on vain 24 tuntia ja sen aikana pitäisi ehtiä enemmän kuin yksi ihminen ikinä ennättää? Vanhempieni kanssa viettämäni aika on laadukasta ja hyvää, heillä käy siivooja ja kauppakin on alakerrassa, joten ne eivät ole ongelma. Sen sijaan ongelmana on se, että kuten niin moni muukin kaltaiseni niin käyn töissä ilman mitään osa-aikaisia perhevapaita, jotka pienten lasten vanhemmille ovat itsestäänselvyys. Työpäiväni on siten 8.00 - 16.15  viitenä päivänä viikossa. Sen jälkeen kun lähden vanhemmilleni niin olen luonaan 17.15 aikaisintaan ja harvoin kotona ennen klo 21.00. Vanhempani tarvitsevat aikaani eivätkä mitään ateriapalvelua! Sen jälkeen pitäisi sitten hoitaa yö lapsenlasta ja aamulla klo 8.15 olla pirteänä töissä.

Miten pitkään itse jaksaisit sitä, että näkisit rakastamasi miehen 1-2 kertaa viikossa muutaman tunnin ajan ja kaikki muu aika menee työhön, omiin vanhempiisi, pikaisesti tehtyihin kotitöihin ja lapsenlapseen? Miksi 50v naiselle oma puoliso ei saisi olla se elämän rakkain ja tärkein henkilö, miksi lapsenlapsesta täytyy tulla elämän keskipiste?

[/quote]

Siis käyt joka päivä töitten jälkeen vanhempiesi luona pitää seuraa ja miehesi ei asu luonasi kun näet hänet 1-2 kertaa viikossa muutaman tunnin ajan. 

[/quote]

Missä kirjoitin, että käyn joka päivä? Luepa uudestaan "Miten pitkään itse jaksaisit sitä, että näkisit rakastamasi miehen 1-2 kertaa viikossa muutaman tunnin ajan ja kaikki muu aika menee työhön, omiin vanhempiisi, pikaisesti tehtyihin kotitöihin ja lapsenlapseen?" ja vastaa kysymykseen. MInusta on epänormaalia asettaa lapsenlapsi oman puolison edelle ja siihen tilanteeseen "hoitovuorot" elämäni veisivät. Nyt ehdin olemaan mieheni ja perheeni kanssa, vaikka muutaman kerran viikossa käynkin vanhemmillani. Jos poika kävisi edes joka toinen viikko mummolassa, olisi minulla enemmän aikaa, mutta jostain syystä lastenlasta aika paljon hoitanut isoäiti unohtui siinä vaiheessa, kun poika perusti oman perheen. Miksiköhän on niin, että läheiset välit isovanhempiin kariutuvat siihen, kun löytyy puoliso, jonka mielestä isovanhempien luona vierailu on pois yhteisestä ajasta.

[/quote]

Eikö sun pitäis olla jo nukkumassa kun töissä oltava klo 8:00 ...voe voe sua.

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 23:35"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 23:29"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 22:56"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 22:27"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 20:19"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 19:23"]

Edelleenkään et suostu kertomaan, mistä saan vuorokauteen lisää tunteja! Kyse ei ole siitä, paljonko on tahtoa vaan siitä, että vuorokaudessa on 24 tuntia eikä siitä yksinkertaisesti riitä työlle, unelle, parisuhteelle, perheelle (kotona on vielä yksi lapsi), iäkkäille vanhemmille ja lapsenlapselle. Huomasitko: en edes kirjoittanut, että harrastuksille, koska niille ei todellakaan ole ollut pariin vuoteen aikaa.

[/quote]

Sen vielä sanon, että jos arki on noin tiukkaa suorittamista, olisi ehkä syytä arvioida tilannetta uudelleen, ihan oman jaksamisen takia. Kannattaisi esimerkiksi selvittää, voisiko osan vanhempien tarvitsemasta avusta ostaa ulkopuoliselta, kuten vaikka siivouksen, kaupassakäynnin tai ateriapalvelun. Niin että vanhempien kanssa vietetty aika olisi kaikille vähän antoisampaa eikä pelkkää työtä.

Tietysti, jos haluaa olla marttyyri ja tavoitteena on burn out, minuuttiaikataulutettu elämä lienee paras elämäntapa.

[/quote]

Ymmärrätkö lainkaan, että kyse ei ole yhteisen ajan laadusta vaan siitä, että vuorokaudessa on vain 24 tuntia ja sen aikana pitäisi ehtiä enemmän kuin yksi ihminen ikinä ennättää? Vanhempieni kanssa viettämäni aika on laadukasta ja hyvää, heillä käy siivooja ja kauppakin on alakerrassa, joten ne eivät ole ongelma. Sen sijaan ongelmana on se, että kuten niin moni muukin kaltaiseni niin käyn töissä ilman mitään osa-aikaisia perhevapaita, jotka pienten lasten vanhemmille ovat itsestäänselvyys. Työpäiväni on siten 8.00 - 16.15  viitenä päivänä viikossa. Sen jälkeen kun lähden vanhemmilleni niin olen luonaan 17.15 aikaisintaan ja harvoin kotona ennen klo 21.00. Vanhempani tarvitsevat aikaani eivätkä mitään ateriapalvelua! Sen jälkeen pitäisi sitten hoitaa yö lapsenlasta ja aamulla klo 8.15 olla pirteänä töissä.

Miten pitkään itse jaksaisit sitä, että näkisit rakastamasi miehen 1-2 kertaa viikossa muutaman tunnin ajan ja kaikki muu aika menee työhön, omiin vanhempiisi, pikaisesti tehtyihin kotitöihin ja lapsenlapseen? Miksi 50v naiselle oma puoliso ei saisi olla se elämän rakkain ja tärkein henkilö, miksi lapsenlapsesta täytyy tulla elämän keskipiste?

[/quote]

Siis käyt joka päivä töitten jälkeen vanhempiesi luona pitää seuraa ja miehesi ei asu luonasi kun näet hänet 1-2 kertaa viikossa muutaman tunnin ajan. 

[/quote]

Missä kirjoitin, että käyn joka päivä? Luepa uudestaan "Miten pitkään itse jaksaisit sitä, että näkisit rakastamasi miehen 1-2 kertaa viikossa muutaman tunnin ajan ja kaikki muu aika menee työhön, omiin vanhempiisi, pikaisesti tehtyihin kotitöihin ja lapsenlapseen?" ja vastaa kysymykseen. MInusta on epänormaalia asettaa lapsenlapsi oman puolison edelle ja siihen tilanteeseen "hoitovuorot" elämäni veisivät. Nyt ehdin olemaan mieheni ja perheeni kanssa, vaikka muutaman kerran viikossa käynkin vanhemmillani. Jos poika kävisi edes joka toinen viikko mummolassa, olisi minulla enemmän aikaa, mutta jostain syystä lastenlasta aika paljon hoitanut isoäiti unohtui siinä vaiheessa, kun poika perusti oman perheen. Miksiköhän on niin, että läheiset välit isovanhempiin kariutuvat siihen, kun löytyy puoliso, jonka mielestä isovanhempien luona vierailu on pois yhteisestä ajasta.

[/quote]

Eikö sun pitäis olla jo nukkumassa kun töissä oltava klo 8:00 ...voe voe sua.

[/quote]

jaksaisin hyvin. Rakastamakin mies kuolee, mutta jäät elämään lastenlapsissakin. Sinähän olet lapsesi tehnyt, ketju jatkuu, eikä vastuu katkea, vaikka se ihqu sinulle olisikin.

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 23:41"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 23:35"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 23:29"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 22:56"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 22:27"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 20:19"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 19:23"]

Edelleenkään et suostu kertomaan, mistä saan vuorokauteen lisää tunteja! Kyse ei ole siitä, paljonko on tahtoa vaan siitä, että vuorokaudessa on 24 tuntia eikä siitä yksinkertaisesti riitä työlle, unelle, parisuhteelle, perheelle (kotona on vielä yksi lapsi), iäkkäille vanhemmille ja lapsenlapselle. Huomasitko: en edes kirjoittanut, että harrastuksille, koska niille ei todellakaan ole ollut pariin vuoteen aikaa.

[/quote]

Sen vielä sanon, että jos arki on noin tiukkaa suorittamista, olisi ehkä syytä arvioida tilannetta uudelleen, ihan oman jaksamisen takia. Kannattaisi esimerkiksi selvittää, voisiko osan vanhempien tarvitsemasta avusta ostaa ulkopuoliselta, kuten vaikka siivouksen, kaupassakäynnin tai ateriapalvelun. Niin että vanhempien kanssa vietetty aika olisi kaikille vähän antoisampaa eikä pelkkää työtä.

Tietysti, jos haluaa olla marttyyri ja tavoitteena on burn out, minuuttiaikataulutettu elämä lienee paras elämäntapa.

[/quote]

Ymmärrätkö lainkaan, että kyse ei ole yhteisen ajan laadusta vaan siitä, että vuorokaudessa on vain 24 tuntia ja sen aikana pitäisi ehtiä enemmän kuin yksi ihminen ikinä ennättää? Vanhempieni kanssa viettämäni aika on laadukasta ja hyvää, heillä käy siivooja ja kauppakin on alakerrassa, joten ne eivät ole ongelma. Sen sijaan ongelmana on se, että kuten niin moni muukin kaltaiseni niin käyn töissä ilman mitään osa-aikaisia perhevapaita, jotka pienten lasten vanhemmille ovat itsestäänselvyys. Työpäiväni on siten 8.00 - 16.15  viitenä päivänä viikossa. Sen jälkeen kun lähden vanhemmilleni niin olen luonaan 17.15 aikaisintaan ja harvoin kotona ennen klo 21.00. Vanhempani tarvitsevat aikaani eivätkä mitään ateriapalvelua! Sen jälkeen pitäisi sitten hoitaa yö lapsenlasta ja aamulla klo 8.15 olla pirteänä töissä.

Miten pitkään itse jaksaisit sitä, että näkisit rakastamasi miehen 1-2 kertaa viikossa muutaman tunnin ajan ja kaikki muu aika menee työhön, omiin vanhempiisi, pikaisesti tehtyihin kotitöihin ja lapsenlapseen? Miksi 50v naiselle oma puoliso ei saisi olla se elämän rakkain ja tärkein henkilö, miksi lapsenlapsesta täytyy tulla elämän keskipiste?

[/quote]

Siis käyt joka päivä töitten jälkeen vanhempiesi luona pitää seuraa ja miehesi ei asu luonasi kun näet hänet 1-2 kertaa viikossa muutaman tunnin ajan. 

[/quote]

Missä kirjoitin, että käyn joka päivä? Luepa uudestaan "Miten pitkään itse jaksaisit sitä, että näkisit rakastamasi miehen 1-2 kertaa viikossa muutaman tunnin ajan ja kaikki muu aika menee työhön, omiin vanhempiisi, pikaisesti tehtyihin kotitöihin ja lapsenlapseen?" ja vastaa kysymykseen. MInusta on epänormaalia asettaa lapsenlapsi oman puolison edelle ja siihen tilanteeseen "hoitovuorot" elämäni veisivät. Nyt ehdin olemaan mieheni ja perheeni kanssa, vaikka muutaman kerran viikossa käynkin vanhemmillani. Jos poika kävisi edes joka toinen viikko mummolassa, olisi minulla enemmän aikaa, mutta jostain syystä lastenlasta aika paljon hoitanut isoäiti unohtui siinä vaiheessa, kun poika perusti oman perheen. Miksiköhän on niin, että läheiset välit isovanhempiin kariutuvat siihen, kun löytyy puoliso, jonka mielestä isovanhempien luona vierailu on pois yhteisestä ajasta.

[/quote]

Eikö sun pitäis olla jo nukkumassa kun töissä oltava klo 8:00 ...voe voe sua.

[/quote]

jaksaisin hyvin. Rakastamakin mies kuolee, mutta jäät elämään lastenlapsissakin. Sinähän olet lapsesi tehnyt, ketju jatkuu, eikä vastuu katkea, vaikka se ihqu sinulle olisikin.

[/quote]

Eikös se vastuu ole sen lapsenlapsen vanhemmilla, ne sen lapsen teki eikä tuo isoäiti. Lapsenlapsikin voi kuolla tuosta vain, pudota vaikka kaivoon, siitäkin toki voi syyttää isoäitiä, joka ei suostunut hoitajaksi vaan meni auttamaan vanhuksia.

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 23:29"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 22:56"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 22:27"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 20:19"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 19:23"]

Edelleenkään et suostu kertomaan, mistä saan vuorokauteen lisää tunteja! Kyse ei ole siitä, paljonko on tahtoa vaan siitä, että vuorokaudessa on 24 tuntia eikä siitä yksinkertaisesti riitä työlle, unelle, parisuhteelle, perheelle (kotona on vielä yksi lapsi), iäkkäille vanhemmille ja lapsenlapselle. Huomasitko: en edes kirjoittanut, että harrastuksille, koska niille ei todellakaan ole ollut pariin vuoteen aikaa.

[/quote]

Sen vielä sanon, että jos arki on noin tiukkaa suorittamista, olisi ehkä syytä arvioida tilannetta uudelleen, ihan oman jaksamisen takia. Kannattaisi esimerkiksi selvittää, voisiko osan vanhempien tarvitsemasta avusta ostaa ulkopuoliselta, kuten vaikka siivouksen, kaupassakäynnin tai ateriapalvelun. Niin että vanhempien kanssa vietetty aika olisi kaikille vähän antoisampaa eikä pelkkää työtä.

Tietysti, jos haluaa olla marttyyri ja tavoitteena on burn out, minuuttiaikataulutettu elämä lienee paras elämäntapa.

[/quote]

Ymmärrätkö lainkaan, että kyse ei ole yhteisen ajan laadusta vaan siitä, että vuorokaudessa on vain 24 tuntia ja sen aikana pitäisi ehtiä enemmän kuin yksi ihminen ikinä ennättää? Vanhempieni kanssa viettämäni aika on laadukasta ja hyvää, heillä käy siivooja ja kauppakin on alakerrassa, joten ne eivät ole ongelma. Sen sijaan ongelmana on se, että kuten niin moni muukin kaltaiseni niin käyn töissä ilman mitään osa-aikaisia perhevapaita, jotka pienten lasten vanhemmille ovat itsestäänselvyys. Työpäiväni on siten 8.00 - 16.15  viitenä päivänä viikossa. Sen jälkeen kun lähden vanhemmilleni niin olen luonaan 17.15 aikaisintaan ja harvoin kotona ennen klo 21.00. Vanhempani tarvitsevat aikaani eivätkä mitään ateriapalvelua! Sen jälkeen pitäisi sitten hoitaa yö lapsenlasta ja aamulla klo 8.15 olla pirteänä töissä.

Miten pitkään itse jaksaisit sitä, että näkisit rakastamasi miehen 1-2 kertaa viikossa muutaman tunnin ajan ja kaikki muu aika menee työhön, omiin vanhempiisi, pikaisesti tehtyihin kotitöihin ja lapsenlapseen? Miksi 50v naiselle oma puoliso ei saisi olla se elämän rakkain ja tärkein henkilö, miksi lapsenlapsesta täytyy tulla elämän keskipiste?

[/quote]

Siis käyt joka päivä töitten jälkeen vanhempiesi luona pitää seuraa ja miehesi ei asu luonasi kun näet hänet 1-2 kertaa viikossa muutaman tunnin ajan. 

[/quote]

Missä kirjoitin, että käyn joka päivä? Luepa uudestaan "Miten pitkään itse jaksaisit sitä, että näkisit rakastamasi miehen 1-2 kertaa viikossa muutaman tunnin ajan ja kaikki muu aika menee työhön, omiin vanhempiisi, pikaisesti tehtyihin kotitöihin ja lapsenlapseen?" ja vastaa kysymykseen. MInusta on epänormaalia asettaa lapsenlapsi oman puolison edelle ja siihen tilanteeseen "hoitovuorot" elämäni veisivät. Nyt ehdin olemaan mieheni ja perheeni kanssa, vaikka muutaman kerran viikossa käynkin vanhemmillani. Jos poika kävisi edes joka toinen viikko mummolassa, olisi minulla enemmän aikaa, mutta jostain syystä lastenlasta aika paljon hoitanut isoäiti unohtui siinä vaiheessa, kun poika perusti oman perheen. Miksiköhän on niin, että läheiset välit isovanhempiin kariutuvat siihen, kun löytyy puoliso, jonka mielestä isovanhempien luona vierailu on pois yhteisestä ajasta.

[/quote]

Onko joku oikeasti sanonut, että pitäisi joka päivä saada aikaa vietettyä lapsenlapsen kanssa o.O

Eikö riittäisi vaikka kerran kuussa/kahdessa/kolmessa?

Kyllä nyt normaali ihminen saa suunniteltua ilman, että tarvitsee sitten yhtä sorsia jonkun muun asian takia.

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 11:06"]

19 ja 21 ja ostettu asunto? Aika uskomattomalta kuulostaa. Pitää olla tosi rikkaat vanhemmat (eli itse ei ole tarvinnut pistää tikkua ristiin) tai sitten tuttu pankinjohtaja, että on saanut lainaa talon verran, vaikka ei voi olla työvuosia takana, jotta voisi osoittaa maksukykynsä.

[/quote]

Mitä?? :D Me ostettiin 2007 kolmio, olin tuolloin 21. Eikä ollut tuttua pankinjohtajaa eikä penniäkään vanhemmilta rahaa. 2012 rakennutimme sitten omakotitalon. 

On hirmuisen surullista, että ihmisillä on noin vahva usko stereotypioihin. Aina kun niitä poikkeuksiakin löytyy. Itse olen kolmen lapsen äiti nyt parikymppisenä. Ensimmäisen sain 17-vuotiaana ja omat vanhempani eivät olleet edes 40 vuotta täyttäneet, kun tulivat isovanhemmiksi. Ja kyllä, he ovat vakavaraisia ja korkeakoulutettuja. Omatkaan lapseni eivät huonosta elintasosta ole joutuneet kärsimään. Saimme mieheni kanssa yliopistotutkinnot suoritettua ilman ongelmia (opiskelu lasten kanssa on oikeastaan aika joustavaa) ja olemme käyneet töissä sen verran, että perhe on saatu elätettyä aina ihan itse.

Nykyään tilanteemme on jo taloudellisestikin loistava. Mieheni urakehitys on ollut todella nopeaa (huolimatta tästä teinivanhemmuudesta) ja hänen ansiostaan olemme pystyneet asumaan ulkomaillakin pari vuotta. Oma ura on ottanut tuulta purjeisiin hitaammin äitiylomien ja ulkomailla vietettyjen vuosien takia, mutta minulla ei ole mikään kiire. Olen onnellinen tehdessäni määräaikaisuuksiakin, kun välillä pystyn keskittymään enemmän lapsiin. Elintasomme on kuitenkin turvattu. Meiltä löytyy omakotitalo erinomaiselta asuinalueelta yhdestä Suomen kauneimmasta kaupungista ja uusi laadukas auto. Lapset harrastavat mitä ikinä haluavat emmekä kaupassa katsele pahemmin hintalappuja.

Mikä siis tämän vuodatuksen pointti oli? No se, että elämässä pärjääminen on ihmisestä itsestään kiinni. Toisia eivät estä tai edes juuri hidasta aikainen vanhemmuus. Me olemme onnellisessa asemassa sillä meillä on ihanat, terveet lapset, koulutus, töitä ja varaa tehdä mitä haluamme. Emmekä ole vielä edes 30-vuotiaita! Maailma on avoin ja täynnä mahdollisuuksia - jopa tällaisille teinivanhemmille ;)

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 22:27"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 20:19"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 19:23"]

Edelleenkään et suostu kertomaan, mistä saan vuorokauteen lisää tunteja! Kyse ei ole siitä, paljonko on tahtoa vaan siitä, että vuorokaudessa on 24 tuntia eikä siitä yksinkertaisesti riitä työlle, unelle, parisuhteelle, perheelle (kotona on vielä yksi lapsi), iäkkäille vanhemmille ja lapsenlapselle. Huomasitko: en edes kirjoittanut, että harrastuksille, koska niille ei todellakaan ole ollut pariin vuoteen aikaa.

[/quote]

Sen vielä sanon, että jos arki on noin tiukkaa suorittamista, olisi ehkä syytä arvioida tilannetta uudelleen, ihan oman jaksamisen takia. Kannattaisi esimerkiksi selvittää, voisiko osan vanhempien tarvitsemasta avusta ostaa ulkopuoliselta, kuten vaikka siivouksen, kaupassakäynnin tai ateriapalvelun. Niin että vanhempien kanssa vietetty aika olisi kaikille vähän antoisampaa eikä pelkkää työtä.

Tietysti, jos haluaa olla marttyyri ja tavoitteena on burn out, minuuttiaikataulutettu elämä lienee paras elämäntapa.

[/quote]

Ymmärrätkö lainkaan, että kyse ei ole yhteisen ajan laadusta vaan siitä, että vuorokaudessa on vain 24 tuntia ja sen aikana pitäisi ehtiä enemmän kuin yksi ihminen ikinä ennättää? Vanhempieni kanssa viettämäni aika on laadukasta ja hyvää, heillä käy siivooja ja kauppakin on alakerrassa, joten ne eivät ole ongelma. Sen sijaan ongelmana on se, että kuten niin moni muukin kaltaiseni niin käyn töissä ilman mitään osa-aikaisia perhevapaita, jotka pienten lasten vanhemmille ovat itsestäänselvyys. Työpäiväni on siten 8.00 - 16.15  viitenä päivänä viikossa. Sen jälkeen kun lähden vanhemmilleni niin olen luonaan 17.15 aikaisintaan ja harvoin kotona ennen klo 21.00. Vanhempani tarvitsevat aikaani eivätkä mitään ateriapalvelua! Sen jälkeen pitäisi sitten hoitaa yö lapsenlasta ja aamulla klo 8.15 olla pirteänä töissä.

Miten pitkään itse jaksaisit sitä, että näkisit rakastamasi miehen 1-2 kertaa viikossa muutaman tunnin ajan ja kaikki muu aika menee työhön, omiin vanhempiisi, pikaisesti tehtyihin kotitöihin ja lapsenlapseen? Miksi 50v naiselle oma puoliso ei saisi olla se elämän rakkain ja tärkein henkilö, miksi lapsenlapsesta täytyy tulla elämän keskipiste?

[/quote]

Ei v*ttu (anteeksi vaan). Sanonpa ihan suoraan, että harvoin olen kohdannut tuollaista marttyyria edes netissä. Aluksi kerroit käyväsi auttamassa iäkkäitä vanhempiasi. Nyt käytkin vain pitämässä heille seuraa, ja hyvä niin. Silti neuvoisin oman jaksamisesi vuoksi, että jättäisit vaikka yhden viikottaisen visiitin vanhempiesi luona väliin, tuskin hekään haluavat että ajat itsesi ihan loppuun.

En ole missään vaiheessa sanonut, että sinun tai kenekään muunkaan isovanhemman pitäisi ottaa lapsenlapsia jatkuvasti yökylään tai muutenkaan hoitoon. Normaalilla välittämisellä pääsee jo aika pitkälle, se ei vaadi sinua uhraamaan kallista aikaasi edes viikottain.

En myöskään ole missään vaiheessa väittänyt, etteikö oma puoliso saisi olla se tärkein ja rakkain ihminen (jonka muuten voisi taakkaasi helpottaakseen hyvin velvoittaa osallistumaan enemmän kotitöihin, samoin kuin sen vielä kotona asuvan lapsen).

Lapsenlapsen ei tarvitse olla elämän keskipiste. Kirjoituksistasi vain välittyy, ettet juuri välitä tästä pienestä ihmisestä tai edes pidä häntä läheisenäsi.

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 19:02"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 18:08"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 17:56"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 17:53"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 17:01"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 16:50"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 16:30"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 16:22"]

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 15:13"]

Olen viisikymppinen isoäiti. Sain esikoiseni 27v iässä, hän omansa 25v iässä.

Vaikka olen "nuori", ei minulla todellakaan ole aikaa tai kiinnostusta puuhata lastenlapsen kanssa. Minulla on työni, joka vie viikot. Minulla on aviomies, jonka kanssa haluan pitää parisuhteen erityisen hyvänä nyt, kun nuorin lapsi on 19v ja muuttaa viimeistään ensi vuonna posi kotoa. Minulla on omat vanhempani, jotka ovat täyttäneet 80 vuotta ja joiden asioista minun on huolehdittava, vaikka he onneksi ikäisekseen hyväkuntoisia edelleen ovat.

Lapsenlapsi on olemassa, kiva juttu, mutta tässä minun täydellä elämässäni hänelle ei riitä aikaa niin paljoa kuin muut kertovat muiden nuorten isovanhempien lastenlastensa kanssa olevan. Jokainen yökyläily on pois suhteesta aviomieheen - kyllä, asetan tämän ihmissuhteen ehdottomaksi ykköseksi, koska aion elää puolisoni kanssa yhdessä vanhaksi enkä voi luottaa, että lapsenlapsi tulee seurakseni, jos mies lähtee, koska en anna hänelle aikaa.

Kerron kaikille reilusti, että en hoida lapsenlasta, hänellä on vanhempinaan kaksi tervettä aikuista. Senkin kerron, että naimisiinmenon myötä pojan vierailut omilla isovanhemmillaan vähenivät huomattavasti, joten nyt minä teen puolestaan sen "kerran kuukaudessa"-vierailun, joka hänelle oli mahdollista ennen perheen perustamista.

[/quote]

Olet itsekeskeinen ja tunne-elämältään kehittymätön, mutta hyvä kun myönnät sen.

[/quote]

Olen itsekeskeinen, koska autan vanhempiani, joilla ei ole muuta apua? Ystäviä heillä on, mutta toista 80v täyttänyttä ei arvaa pyytää pesemään ikkunnoitaan.

Olen tunne-elämältäni kehittymätön, koska haluan panostaa elämäni tärkeimpään ihmissuhteeseen eli aviopuolisooni?

[/quote]

Vaikutat kylmältä ja itsekeskeiseltä ihmiseltä, sori vaan. Eikö miehesikään piittaa lapsenlapsesta?

Kyllä tuo kylmyys jossain vaiheessa kostautuu, viimeistään silloin kun joskus eläkeiässä mietit, että olisipa kiva nähdä lastenlapsia vähän useammin kuin kylmällä kohteliaisuuskäynnillä kerran vuodessa. Vaikka toisaalta, jos koet omien vanhempiesi auttamisen tai lapsenlapsen lähinnä epämieluisaksi velvollisuudeksi, mikä syö aikaa elämäsi tärkeimmältä ihmissuhteelta, ymmärrän ettei perheessänne juuri välitetä läheisistä.

ohis

[/quote]

Ymmärrätkö, että molempiin ei ole aikaa! Tässä iässä on pakko priorisoida ja jos poika perheineen priorisoi esim. isovanhemmat jollekin aika heikolle sijoitukselle, merkitsee se minulle hitusen enemmän keskittymistä heihin. Siitä taas seuraa, että vuorokauden tunnit eivät riitä sekä työlle, puolisolle, perheelle, omille vanhemmille, unelle ja lapsenlapselle. Joku jää auttamatta vähemmälle ja koska lapsenlapsi on tässä yhtälössä minusta vähiten riippuvainen (hänellä on vanhempansa), niin hän jää vaille yökyläilyjä, sairaspäivien hoitoapua jne.

Jos sinusta on itsekästä keskittyä niihin, jotka ovat aidosti läheisiä, niin sitten varmaan olen itsekäs. Minulle on tosin turha tulla vanhempieni hautajaisissa sanomaan, että olisit ollut enemmän mukana heidän elämässään. Töistä en aio jäädä pois siksi, että saisin aikaa lapsenlapselle: jonkun tässä maassa on tehtävä työt ja elätettävä perheensä.

[/quote]

Siitä lapsenlapsesta olisi sinulle hyvin voinut tulla läheinen, jos olisit toiminut toisin.. Ehkä tulet sen vielä tulevaisuudessa ymmärtämään.

[/quote]

Sinäkö olet valmis hankkimaan minulle 28 tunnin vuorokauden? Vai luovunko omien vanhempieni auttamisesta? Aikuisten oikeasti: saako 50v täyttäneellä naisella olla lainkaan omaa elämää vai onko hänet tuomittu hoitamaan vanhempiaan ja lapsenlapsiaan eli unohtamaan itsensä, omat tarpeensa ja parisuhteensa? Miksi ihmeessä lasten parisuhde tulee asettaa oman parisuhteen edelle?

[/quote]

Voi sua känkkäränkkää.

Kyllä, viisikymppisellä naisella saa olla oma elämä, omat tarpeet ja parisuhde. Toisilla esim. ne omat vanhemmat tai lapset ja lastenlapset ovat yksi osa elämää eikä mikään tuomio.

ohis

[/quote]

Et kuitenkaan kerro, mistä saan lisää tunteja vuorokauteen, jotta ehdin vastaamaan kaikkien muiden tarpeisiin paitsi omiini. Toisille isovanhemmat ja lapset ovat osa elämää, pojalleni eivät enää sen jälkeen, kun hän perusti perheen ja yhdessä vaimonsa kanssa rajasi isovanhemmat pois elämästään.

[/quote]

Koska en usko että elämäsi oikeasti olisi niin minuuttiaikataulutettua, etteikö siihen mahtuisi aikaa myös lapsenlapselle. Kyllä ymmärrän että työ vie suuren osan päivästä, kyllä ymmärrän että haluat viettää aikaa miehesi kanssa, kyllä ymmärrän että sinulla on omia tarpeita, kyllä ymmärrän että autat iäkkäitä vanhempiasi. Silti uskon, että jos on halua luoda jonkinlainen suhde lapsenlapseen, siihenkin saa lohkaistua aikaa asettamalla asiat tärkeysjärjestykseen (jättämällä vaikka joskus väliin ravintolaillan tai mitä nyt harrastatte). Ja tällä en todellakaan tarkoita, että pitäisi ottaa se lapsenlapsi joka viikonloppu yökylään ja muutenkin olla jatkuvasti hoitamassa. Mutta koska et laske lapsenlastasi oikeasti läheiseksi, niin antaa olla.

ohis

Taas ketju täynnä näitä uusavuttomia curlinglapsia, jotka odottavat vanhemmiltaan, että lapsenlapset ovat heidän maailmansa napa. Isovanhempien pitäisi hoitaa lapsenlapsia monta kertaa viikossa, "että yhteys säilyisi ja että heitä käytäisiin sitten vanhana katsomassa". Voi, mitä paskaa. Kunhan pitää saada ne omat kakarat pois silmistä vastuullisten hoitajien luokse, kun ei itse jakseta hoitaa. Ne lapsenlapset ovat valitettavan usein todellisia riiviöitä, jtoka eivät usko mitään, koska kotona ei komenneta. Ei niitä kukaan jaksa. Mutta isovanhempien pitäisi jaksaa, eihän heillä ole enää mitään elämää, kun ovat jo niin vanhoja! Voi itsekkyyden huippu. Sitten täällä itketään ,kun ei isovanhemmat hoida. Huh huh.

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 19:23"]

Edelleenkään et suostu kertomaan, mistä saan vuorokauteen lisää tunteja! Kyse ei ole siitä, paljonko on tahtoa vaan siitä, että vuorokaudessa on 24 tuntia eikä siitä yksinkertaisesti riitä työlle, unelle, parisuhteelle, perheelle (kotona on vielä yksi lapsi), iäkkäille vanhemmille ja lapsenlapselle. Huomasitko: en edes kirjoittanut, että harrastuksille, koska niille ei todellakaan ole ollut pariin vuoteen aikaa.

[/quote]

Sen vielä sanon, että jos arki on noin tiukkaa suorittamista, olisi ehkä syytä arvioida tilannetta uudelleen, ihan oman jaksamisen takia. Kannattaisi esimerkiksi selvittää, voisiko osan vanhempien tarvitsemasta avusta ostaa ulkopuoliselta, kuten vaikka siivouksen, kaupassakäynnin tai ateriapalvelun. Niin että vanhempien kanssa vietetty aika olisi kaikille vähän antoisampaa eikä pelkkää työtä.

Tietysti, jos haluaa olla marttyyri ja tavoitteena on burn out, minuuttiaikataulutettu elämä lienee paras elämäntapa.

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 20:19"]

Taas ketju täynnä näitä uusavuttomia curlinglapsia, jotka odottavat vanhemmiltaan, että lapsenlapset ovat heidän maailmansa napa. Isovanhempien pitäisi hoitaa lapsenlapsia monta kertaa viikossa, "että yhteys säilyisi ja että heitä käytäisiin sitten vanhana katsomassa". Voi, mitä paskaa. Kunhan pitää saada ne omat kakarat pois silmistä vastuullisten hoitajien luokse, kun ei itse jakseta hoitaa. Ne lapsenlapset ovat valitettavan usein todellisia riiviöitä, jtoka eivät usko mitään, koska kotona ei komenneta. Ei niitä kukaan jaksa. Mutta isovanhempien pitäisi jaksaa, eihän heillä ole enää mitään elämää, kun ovat jo niin vanhoja! Voi itsekkyyden huippu. Sitten täällä itketään ,kun ei isovanhemmat hoida. Huh huh.

[/quote]

Suk my cock. Onneksi et voi saada lapsia.

Mä taas uskon, että vanhemmat on "valmiita" isovanhemmuuteen paremmin, kun ovat hetken saaneet nautiskella vapaasta elämästä ja ehtineet kaivata jo hoivattavia. Jos niitä lapsenlapsia alkaa puskea samalla, kun nuorimmasta päästä on vielä kotona, niin varmaan on jotenkin väsyttävämpää. Sitten taas, jos on ehditty 10 vuottakin nauttia vapaasta ja lapsettomasta elämästä, niin lapsenlapset on ihana lisä. Aikansa kutakin.

Ja tuo yksi mummu, joka haluaa nauttia vapaudesta, on ihan oikeassa. Varmaan hänelläkin tilanne olisi toinen, jos olisivat jo vuosia saaneet olla kaksin. Sen sijaan hänellä nuorin on 19 ja vihdoin alkaisi se oma elämä, niin sitten pitäisi teidän mukaan alkaa 100% mummuiluun.

No, sehän tässä omakin fiilis alkaa tulla, että mummujen pitää olla omistautuneita ja hyväkuntoisia, että saa lapsia tunkea hoitoon. Oikeasti lapsille tärkeämpää on omat vanhemmat kuin isovanhemmat. Tekin pidätte eroa ihan normaalina juttuna, mutta sitten kauheasti huudetaan, että isovanhempiin pitää olla tällainen ja sellainen suhde. Miksi ihmeessä? Itse asuin isovanhemmista 200 km:n päässä. Isän vanhemmilla käytiin muutama kerta vuodessa ja oltiin yötä. Taisi mummu sen ajan hoitaa, kun vanhemmat kävi iltakävelyllä. Ja oli oikein ihana ja läheinen mummu, vaikkei mitään erityistä laatuaikaa vietettykään siinä muodossa, että vanhemmat olisi meidät sinne toimittanut jatkuvasti hoitoon. Äidin vanhemmilla oltiin kerran viikko (ikää silloin 10 ja 12), kun vanhemmat kävi Rodoksella. Ja oli nekin läheisiä. Isoisä soitteli mulle kuolemaansa usein ja höpötteli juttuja. Meillä synkkasi huumorintaju ja vieläkin on pappaa ikävä. En mä ymmärrä, mistä mä nyt olen jäänyt paitsi, vaikkei isovanhemmat meitä jatkuvasti hoitanutkaan. Meillä oli ehjä ja tasapainoinen perhe, mummulat oli olemassa ja sielä sai herkkuja. Miksi niiden olisi pitänyt erikseen meitä hoitaa jatkuvasti, että meidän elämä olisi jotenkin ollut täydellisempää? Kouluiässäkin sitä alkaa kaverit olla tärkeämpiä kuin istua päivätolkulla vanhojen ihmisten luona.

[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 20:19"]

Taas ketju täynnä näitä uusavuttomia curlinglapsia, jotka odottavat vanhemmiltaan, että lapsenlapset ovat heidän maailmansa napa. Isovanhempien pitäisi hoitaa lapsenlapsia monta kertaa viikossa, "että yhteys säilyisi ja että heitä käytäisiin sitten vanhana katsomassa". Voi, mitä paskaa. Kunhan pitää saada ne omat kakarat pois silmistä vastuullisten hoitajien luokse, kun ei itse jakseta hoitaa. Ne lapsenlapset ovat valitettavan usein todellisia riiviöitä, jtoka eivät usko mitään, koska kotona ei komenneta. Ei niitä kukaan jaksa. Mutta isovanhempien pitäisi jaksaa, eihän heillä ole enää mitään elämää, kun ovat jo niin vanhoja! Voi itsekkyyden huippu. Sitten täällä itketään ,kun ei isovanhemmat hoida. Huh huh.

[/quote]