Lue keskustelun säännöt.
Nuoret, viisikymppiset isovanhemmat
24.08.2013 |
Toisen ketjun innoittamana aloitan tämän keskustelun ns. nuorista isovanhemmista. En käsitä, miten jonkun isovanhemmat ovat viisikymppisiä ja jopa nuorempia ja se on muka joku ylpeilyn aihe. Jos opiskelee itselleen ammatin ja hankkii työtä swekä jonkinlaisen toimeentulon itselleen ja perheelleen, pitää ikää olla lähemmäs 30 vuotta. Väkisin tulee mieleen, että jos viisikymppisellä on lapsenlapsia, on itse tehnyt lapset "vahingossa" ja ne omat "vahingot" ovat jatkaneet perinnettä tahollaan ja tehneet lapsia ollessaan vielä itse lapsia, ts. ilman ammattia ja työtä. Miten se voi olla jonkun mielestä normaalia? Perhe perustetaan sitten, kun ollaan kykeneviä elättämään se ja kasvattamaan ne lapset.
Kommentit (126)
Mieluummin mummoksi ja ukiksi 45vuotiaana kuin mummo&vaari vanhemmiksi!
Enemmän se on minusta naurettavaa kun yli nelikymppiset alkaa lapsia vääntää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun isovanhemmat oli 34-v. kun mä synnyin, vanhemmat oli vähän alta parikymppisiä. Multa ei ikinä puuttunut mitään, sain turvallisen ja lämpimän kodin. Äiti ja isä on myöhemmin opiskelleet akateemiset tutkinnot. Mun isovanhemmilla puolestaan oli yritys, jonka myytyään heidän (tai lähisuvun) ei oikeastaan tarvitsisi tehdä töitä. Nyt olen itse raskaana, ikää on 22. Maisterinpaprut saan kahden vuoden kuluttua, mieheni on valmistunut dippainssiksi. Älä turhaan huolehdi ap, meillä menee oikein hyvin iästämme huolimatta ! ;)
Mun isovanhemmat oli 34-v. kun mä synnyin, vanhemmat oli vähän alta parikymppisiä. Multa ei ikinä puuttunut mitään, sain turvallisen ja lämpimän kodin. Äiti ja isä on myöhemmin opiskelleet akateemiset tutkinnot. Mun isovanhemmilla puolestaan oli yritys, jonka myytyään heidän (tai lähisuvun) ei oikeastaan tarvitsisi tehdä töitä. Nyt olen itse raskaana, ikää on 22. Maisterinpaprut saan kahden vuoden kuluttua, mieheni on valmistunut dippainssiksi. Älä turhaan huolehdi ap, meillä menee oikein hyvin iästämme huolimatta ! ;)
Mun isovanhemmat oli 34-v. kun mä synnyin, vanhemmat oli vähän alta parikymppisiä. Multa ei ikinä puuttunut mitään, sain turvallisen ja lämpimän kodin. Äiti ja isä on myöhemmin opiskelleet akateemiset tutkinnot. Mun isovanhemmilla puolestaan oli yritys, jonka myytyään heidän (tai lähisuvun) ei oikeastaan tarvitsisi tehdä töitä. Nyt olen itse raskaana, ikää on 22. Maisterinpaprut saan kahden vuoden kuluttua, mieheni on valmistunut dippainssiksi. Älä turhaan huolehdi ap, meillä menee oikein hyvin iästämme huolimatta ! ;)
Aina ihmetyttää, että mitä hemmetin lusmuja täällä palstalla pyörii, kun vasta 35-vuotiaana on tutkinto kasassa ja työpaikka hankittuna? Ei ihme, että Suomen talous on kuralla, jos niin suuri osa viettää "nuoruuttaan" päälle kolmekymppiseksi, jolloin vasta muka on resursseja hankkia lapsia (ja sitten vielä monesti yhteiskunnan rahoilla, kun ei se hedelmöittyminen sitten onnistunutkaan niin helposti...).
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 11:02"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 10:48"]
Isoäidiksi tulin 38 vuotiaana. Esikoiseni sain 18v, lapsia yhteensä viisi ja ammatiltani olen sairaanhoitaja. Ei nuori isovanhemmuus tarkoita automaattisesti sitä, että omaa huonon koulutuksen/toimeentulon...
[/quote]
Mutta lähes aina tarkoittaa. Kaikki minun tuntemani alle viisikymppiset isovanhemmat ovat alinta sosiaaliluokkaa, tai ainakin heidän lapsensa ovat.
[/quote]
Hohhoijaa! Olen saanut lapseni 24- ja 26-vuotiaana. Ystäväpiirini naiset ovat saaneet lapsensa suurinpiirtein saman ikäisinä. Koulutustaustoja on laidasta laitaan, ammattikoulun käyneistä yliopistoista valmistuneisiin. Kaikilla on ollut vakituinen työpaikka ja muutamilla pitkä sijaisuus lasten syntyessä. Kukaan ei ole koskaan joutunut sossunluukulle kerjäämään, joten todellakin ihmettelen näitä "kaikki nuoret vanhemmat hankkivat elantonsa sossusta"-juttuja. Missä ihmeen piireissä te pyöritte, kun voitte noin pahasti yleistää?
Mikä ihmeen keskustelu tämä nyt on?
Olen 30v. ja äitini ja isäni ovat iältään 54v ja minulla on 10-vuotias tytär.
lapsia yhteensä kolme, naimisissa olen ja vakituisessa työpaikassa olen ollut 9 vuotta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 11:07"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 11:02"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 10:48"]
Isoäidiksi tulin 38 vuotiaana. Esikoiseni sain 18v, lapsia yhteensä viisi ja ammatiltani olen sairaanhoitaja. Ei nuori isovanhemmuus tarkoita automaattisesti sitä, että omaa huonon koulutuksen/toimeentulon...
[/quote]
Mutta lähes aina tarkoittaa. Kaikki minun tuntemani alle viisikymppiset isovanhemmat ovat alinta sosiaaliluokkaa, tai ainakin heidän lapsensa ovat.
[/quote]
Eikä 18-vuotias ole mikään äiti. Jotain on pahasti perheessä vialla, jos sen ikäinen tekee lapsen tieten tahtoen.
[/quote]
Pahasti vialla? Kauhistele nyt sitten vielä sitä, että olin 26 v neljän lapsen äiti. Pyöräytin 33 v vielä iltatähden ja nyt nautin lapsistani, lapsenlapsistani työstäni ja ihanasta parisuhteesta, jääpä aikaa hyvin matkustelullekkin.
Äitini sai minut ollessaan 29-vuotias, ja minä sain (ensimmäisen ja toistaiseksi ainoan) lapseni 28-vuotiaana. Äidistäni tuli siis mummo 57-vuotiaana. Äitini on lääkäri ja minä olen lakimies.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="24.08.2013 klo 22:13"]
No mummoni sai esikoisensa 21-vuotiaana, 11kk häiden jälkeen. Äitini oli 26-vuotias kun minä synnyin, ja oli siihen aikaan ollut jo vuosia työelämässä ja pari vuotta naimisissakin. Oman lapseni sain 25-vuotiaana ja olin myös ehtinyt olla jo vuosia töissä. Minä tosin menin naimisiin (ja hankin mieheni kanssa omakotitalon) vasta kun lapsi oli jo syntynyt.
Että kyllä elämä voi olla kaikin puolin järjestyksessä, vaikka ei lykkäisikään lasten hankkimista kolmekymppiseksi (missä siinäkään ei ole mitään pahaa). Toki meillä on paljon vaikuttanut se, ettei suvussa ole mitään akateemisia perinteitä, vaan opiskelut on siinä n.25-vuotiaana useimmiten jo takana.
Myönnän kyllä, ettei lapsuudessani elämä ollut mitenkään leveätä, mutta silti minulla ja sisaruksillani oli kaikki tarpeellinen: rakastavat vanhemmat, turvallinen elinympäristö, ruokaa ja vaatteita, jopa mukavia lomamatkojakin. En minäkään välttämättä pysty tarjoamaan lapselleni vielä paljon enempää, mutta ei hän vielä mitään älypuhelimia tai merkkivaatteita osaa kaivatakaan.
[/quote]
Se mitä halusin tässä lainata, oli tuo kohta: "vaikkei lykkäisikään lasten hankkimista kolmekymppiseksi". Ajatteleeko joku ihan oikeesti, että jos saa lapsen kolmekymppisenä tai vähän yli, niin asiaa olisi lykätty? Omassa tuttava/ystäväpiirissäni taas alle 30v lasen saaneet ovat harvassa. Itse huomaan jopa kummastelevani ja pohtivani syytä moiseen ratkaisuun.
Itse oikeesti "lykkäsin" ja sain esikoiseni 40-vuotiaana ja kuopuksen 42-vuotiaana. Tällaiseen lykkäämiseenkin on usein jotain syitä :).
Olen viisikymppinen isoäiti. Sain esikoiseni 27v iässä, hän omansa 25v iässä.
Vaikka olen "nuori", ei minulla todellakaan ole aikaa tai kiinnostusta puuhata lastenlapsen kanssa. Minulla on työni, joka vie viikot. Minulla on aviomies, jonka kanssa haluan pitää parisuhteen erityisen hyvänä nyt, kun nuorin lapsi on 19v ja muuttaa viimeistään ensi vuonna posi kotoa. Minulla on omat vanhempani, jotka ovat täyttäneet 80 vuotta ja joiden asioista minun on huolehdittava, vaikka he onneksi ikäisekseen hyväkuntoisia edelleen ovat.
Lapsenlapsi on olemassa, kiva juttu, mutta tässä minun täydellä elämässäni hänelle ei riitä aikaa niin paljoa kuin muut kertovat muiden nuorten isovanhempien lastenlastensa kanssa olevan. Jokainen yökyläily on pois suhteesta aviomieheen - kyllä, asetan tämän ihmissuhteen ehdottomaksi ykköseksi, koska aion elää puolisoni kanssa yhdessä vanhaksi enkä voi luottaa, että lapsenlapsi tulee seurakseni, jos mies lähtee, koska en anna hänelle aikaa.
Kerron kaikille reilusti, että en hoida lapsenlasta, hänellä on vanhempinaan kaksi tervettä aikuista. Senkin kerron, että naimisiinmenon myötä pojan vierailut omilla isovanhemmillaan vähenivät huomattavasti, joten nyt minä teen puolestaan sen "kerran kuukaudessa"-vierailun, joka hänelle oli mahdollista ennen perheen perustamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei musta viiskikymppisissä isovanhemmissa ole mitään ihmeellistä. Sen sijaan nelikymppiset on jo... ehkä vähän noloja nykypäivänä, kun ehkäisykin on keksitty.
Sinänsä sanoisin, että kuusikymppinen mummu on 100-kertaa parempi kuin viisikymppinen. Viidenkymmenen päälle ihminen alkaa väsyä ja moni on aika uupunut työstään. Ei siinä välttämättä niin kauheasti ole virtaa lapsenlapsille, vaikkei sitä myönnetäkään. Sen sijaan kuusikymppinen on hyvässä lykyssä jo eläkkeellä ja vaikka jaksaminen on vähäisempää kuin viisikymppisellä, niin kokonaisuudessaan tuon eläkkeen takia jaksaa enemmän lapsenlapsia. Tosin yksilöllistähän tämä on... Laiskat ei jaksa koskaan, ahkerat ja sitkeät jaksaa vaikka kasikymppisenä.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 15:13"]
Olen viisikymppinen isoäiti. Sain esikoiseni 27v iässä, hän omansa 25v iässä.
Vaikka olen "nuori", ei minulla todellakaan ole aikaa tai kiinnostusta puuhata lastenlapsen kanssa. Minulla on työni, joka vie viikot. Minulla on aviomies, jonka kanssa haluan pitää parisuhteen erityisen hyvänä nyt, kun nuorin lapsi on 19v ja muuttaa viimeistään ensi vuonna posi kotoa. Minulla on omat vanhempani, jotka ovat täyttäneet 80 vuotta ja joiden asioista minun on huolehdittava, vaikka he onneksi ikäisekseen hyväkuntoisia edelleen ovat.
Lapsenlapsi on olemassa, kiva juttu, mutta tässä minun täydellä elämässäni hänelle ei riitä aikaa niin paljoa kuin muut kertovat muiden nuorten isovanhempien lastenlastensa kanssa olevan. Jokainen yökyläily on pois suhteesta aviomieheen - kyllä, asetan tämän ihmissuhteen ehdottomaksi ykköseksi, koska aion elää puolisoni kanssa yhdessä vanhaksi enkä voi luottaa, että lapsenlapsi tulee seurakseni, jos mies lähtee, koska en anna hänelle aikaa.
Kerron kaikille reilusti, että en hoida lapsenlasta, hänellä on vanhempinaan kaksi tervettä aikuista. Senkin kerron, että naimisiinmenon myötä pojan vierailut omilla isovanhemmillaan vähenivät huomattavasti, joten nyt minä teen puolestaan sen "kerran kuukaudessa"-vierailun, joka hänelle oli mahdollista ennen perheen perustamista.
[/quote]
Olet itsekeskeinen ja tunne-elämältään kehittymätön, mutta hyvä kun myönnät sen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 15:13"]
Olen viisikymppinen isoäiti. Sain esikoiseni 27v iässä, hän omansa 25v iässä.
Vaikka olen "nuori", ei minulla todellakaan ole aikaa tai kiinnostusta puuhata lastenlapsen kanssa. Minulla on työni, joka vie viikot. Minulla on aviomies, jonka kanssa haluan pitää parisuhteen erityisen hyvänä nyt, kun nuorin lapsi on 19v ja muuttaa viimeistään ensi vuonna posi kotoa. Minulla on omat vanhempani, jotka ovat täyttäneet 80 vuotta ja joiden asioista minun on huolehdittava, vaikka he onneksi ikäisekseen hyväkuntoisia edelleen ovat.
Lapsenlapsi on olemassa, kiva juttu, mutta tässä minun täydellä elämässäni hänelle ei riitä aikaa niin paljoa kuin muut kertovat muiden nuorten isovanhempien lastenlastensa kanssa olevan. Jokainen yökyläily on pois suhteesta aviomieheen - kyllä, asetan tämän ihmissuhteen ehdottomaksi ykköseksi, koska aion elää puolisoni kanssa yhdessä vanhaksi enkä voi luottaa, että lapsenlapsi tulee seurakseni, jos mies lähtee, koska en anna hänelle aikaa.
Kerron kaikille reilusti, että en hoida lapsenlasta, hänellä on vanhempinaan kaksi tervettä aikuista. Senkin kerron, että naimisiinmenon myötä pojan vierailut omilla isovanhemmillaan vähenivät huomattavasti, joten nyt minä teen puolestaan sen "kerran kuukaudessa"-vierailun, joka hänelle oli mahdollista ennen perheen perustamista.
[/quote]
No sun ja sun miehesi suhde ei taida olla kovin vakaalla pohjalla, jos sä joudut pelkäämään, että mies jättää sut, koska et ole sen kanssa yhtenä yönä! Onneksi mä olen miehen kanssa jonka kanssa ne mun lapset on tehty, niin voidaan sitten yhdessä hoitaa niitä meidän yhteisiä lastenlapsia.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 16:22"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 15:13"]
Olen viisikymppinen isoäiti. Sain esikoiseni 27v iässä, hän omansa 25v iässä.
Vaikka olen "nuori", ei minulla todellakaan ole aikaa tai kiinnostusta puuhata lastenlapsen kanssa. Minulla on työni, joka vie viikot. Minulla on aviomies, jonka kanssa haluan pitää parisuhteen erityisen hyvänä nyt, kun nuorin lapsi on 19v ja muuttaa viimeistään ensi vuonna posi kotoa. Minulla on omat vanhempani, jotka ovat täyttäneet 80 vuotta ja joiden asioista minun on huolehdittava, vaikka he onneksi ikäisekseen hyväkuntoisia edelleen ovat.
Lapsenlapsi on olemassa, kiva juttu, mutta tässä minun täydellä elämässäni hänelle ei riitä aikaa niin paljoa kuin muut kertovat muiden nuorten isovanhempien lastenlastensa kanssa olevan. Jokainen yökyläily on pois suhteesta aviomieheen - kyllä, asetan tämän ihmissuhteen ehdottomaksi ykköseksi, koska aion elää puolisoni kanssa yhdessä vanhaksi enkä voi luottaa, että lapsenlapsi tulee seurakseni, jos mies lähtee, koska en anna hänelle aikaa.
Kerron kaikille reilusti, että en hoida lapsenlasta, hänellä on vanhempinaan kaksi tervettä aikuista. Senkin kerron, että naimisiinmenon myötä pojan vierailut omilla isovanhemmillaan vähenivät huomattavasti, joten nyt minä teen puolestaan sen "kerran kuukaudessa"-vierailun, joka hänelle oli mahdollista ennen perheen perustamista.
[/quote]
Olet itsekeskeinen ja tunne-elämältään kehittymätön, mutta hyvä kun myönnät sen.
[/quote]
Olen itsekeskeinen, koska autan vanhempiani, joilla ei ole muuta apua? Ystäviä heillä on, mutta toista 80v täyttänyttä ei arvaa pyytää pesemään ikkunnoitaan.
Olen tunne-elämältäni kehittymätön, koska haluan panostaa elämäni tärkeimpään ihmissuhteeseen eli aviopuolisooni?
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 16:26"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 15:13"]
Olen viisikymppinen isoäiti. Sain esikoiseni 27v iässä, hän omansa 25v iässä.
Vaikka olen "nuori", ei minulla todellakaan ole aikaa tai kiinnostusta puuhata lastenlapsen kanssa. Minulla on työni, joka vie viikot. Minulla on aviomies, jonka kanssa haluan pitää parisuhteen erityisen hyvänä nyt, kun nuorin lapsi on 19v ja muuttaa viimeistään ensi vuonna posi kotoa. Minulla on omat vanhempani, jotka ovat täyttäneet 80 vuotta ja joiden asioista minun on huolehdittava, vaikka he onneksi ikäisekseen hyväkuntoisia edelleen ovat.
Lapsenlapsi on olemassa, kiva juttu, mutta tässä minun täydellä elämässäni hänelle ei riitä aikaa niin paljoa kuin muut kertovat muiden nuorten isovanhempien lastenlastensa kanssa olevan. Jokainen yökyläily on pois suhteesta aviomieheen - kyllä, asetan tämän ihmissuhteen ehdottomaksi ykköseksi, koska aion elää puolisoni kanssa yhdessä vanhaksi enkä voi luottaa, että lapsenlapsi tulee seurakseni, jos mies lähtee, koska en anna hänelle aikaa.
Kerron kaikille reilusti, että en hoida lapsenlasta, hänellä on vanhempinaan kaksi tervettä aikuista. Senkin kerron, että naimisiinmenon myötä pojan vierailut omilla isovanhemmillaan vähenivät huomattavasti, joten nyt minä teen puolestaan sen "kerran kuukaudessa"-vierailun, joka hänelle oli mahdollista ennen perheen perustamista.
[/quote]
No sun ja sun miehesi suhde ei taida olla kovin vakaalla pohjalla, jos sä joudut pelkäämään, että mies jättää sut, koska et ole sen kanssa yhtenä yönä! Onneksi mä olen miehen kanssa jonka kanssa ne mun lapset on tehty, niin voidaan sitten yhdessä hoitaa niitä meidän yhteisiä lastenlapsia.
[/quote]
En pelkää, että mies lähtee, koska hän tietää nyt olevansa elämäni ykkönen. Samoin ei ole, jos lapsenlapsi tulee väliimme eli vaihdan parisuhdeajan lapsemme lapselle annettavaksi ajaksi. Harva mies sietää sitä, että puoliso siirtää hänet sivuun toisen takia, oli se toinen sitten vieras mies, lapsi tai lapsenlapsi. Minusta parisuhteen tulee mennä lapsenlapsen edelle!
Lapsenlapsi ei todellakaan lähde kanssani Lappiin vaeltamaan tai risteilylle Välimerelle, mutta puoliso lähtee. Siksi panostan mieluummin häneen. Liian moni liitto kaatuu tässä iässä siihen, että nainen ryhtyy täyspäiväiseksi isoäidiksi eikä tajua, että on nainen ja puoliso. Minä en aio sitä virhettä tehdä, nyt on meidän liittomme aika ja nuoremmilla vastuunsa lapsistaan.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 16:30"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 16:22"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 15:13"]
Olen viisikymppinen isoäiti. Sain esikoiseni 27v iässä, hän omansa 25v iässä.
Vaikka olen "nuori", ei minulla todellakaan ole aikaa tai kiinnostusta puuhata lastenlapsen kanssa. Minulla on työni, joka vie viikot. Minulla on aviomies, jonka kanssa haluan pitää parisuhteen erityisen hyvänä nyt, kun nuorin lapsi on 19v ja muuttaa viimeistään ensi vuonna posi kotoa. Minulla on omat vanhempani, jotka ovat täyttäneet 80 vuotta ja joiden asioista minun on huolehdittava, vaikka he onneksi ikäisekseen hyväkuntoisia edelleen ovat.
Lapsenlapsi on olemassa, kiva juttu, mutta tässä minun täydellä elämässäni hänelle ei riitä aikaa niin paljoa kuin muut kertovat muiden nuorten isovanhempien lastenlastensa kanssa olevan. Jokainen yökyläily on pois suhteesta aviomieheen - kyllä, asetan tämän ihmissuhteen ehdottomaksi ykköseksi, koska aion elää puolisoni kanssa yhdessä vanhaksi enkä voi luottaa, että lapsenlapsi tulee seurakseni, jos mies lähtee, koska en anna hänelle aikaa.
Kerron kaikille reilusti, että en hoida lapsenlasta, hänellä on vanhempinaan kaksi tervettä aikuista. Senkin kerron, että naimisiinmenon myötä pojan vierailut omilla isovanhemmillaan vähenivät huomattavasti, joten nyt minä teen puolestaan sen "kerran kuukaudessa"-vierailun, joka hänelle oli mahdollista ennen perheen perustamista.
[/quote]
Olet itsekeskeinen ja tunne-elämältään kehittymätön, mutta hyvä kun myönnät sen.
[/quote]
Olen itsekeskeinen, koska autan vanhempiani, joilla ei ole muuta apua? Ystäviä heillä on, mutta toista 80v täyttänyttä ei arvaa pyytää pesemään ikkunnoitaan.
Olen tunne-elämältäni kehittymätön, koska haluan panostaa elämäni tärkeimpään ihmissuhteeseen eli aviopuolisooni?
[/quote]
kyllä olet, kuin teini-ikäinen. Ei aikuisen naisen tarvitse miettiä tuollaisia...yökyläilyt mieheltä ja suhteelta pois, mies tärkeämpi kuin lastenlapsi, koska lapsenlapset eivät ehkä xxx xxx. Sori, tulee parikymppinen nainen mieleen tuosta, eikä 50plus tasapainoinen nainen.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 16:35"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 16:26"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 15:13"]
Olen viisikymppinen isoäiti. Sain esikoiseni 27v iässä, hän omansa 25v iässä.
Vaikka olen "nuori", ei minulla todellakaan ole aikaa tai kiinnostusta puuhata lastenlapsen kanssa. Minulla on työni, joka vie viikot. Minulla on aviomies, jonka kanssa haluan pitää parisuhteen erityisen hyvänä nyt, kun nuorin lapsi on 19v ja muuttaa viimeistään ensi vuonna posi kotoa. Minulla on omat vanhempani, jotka ovat täyttäneet 80 vuotta ja joiden asioista minun on huolehdittava, vaikka he onneksi ikäisekseen hyväkuntoisia edelleen ovat.
Lapsenlapsi on olemassa, kiva juttu, mutta tässä minun täydellä elämässäni hänelle ei riitä aikaa niin paljoa kuin muut kertovat muiden nuorten isovanhempien lastenlastensa kanssa olevan. Jokainen yökyläily on pois suhteesta aviomieheen - kyllä, asetan tämän ihmissuhteen ehdottomaksi ykköseksi, koska aion elää puolisoni kanssa yhdessä vanhaksi enkä voi luottaa, että lapsenlapsi tulee seurakseni, jos mies lähtee, koska en anna hänelle aikaa.
Kerron kaikille reilusti, että en hoida lapsenlasta, hänellä on vanhempinaan kaksi tervettä aikuista. Senkin kerron, että naimisiinmenon myötä pojan vierailut omilla isovanhemmillaan vähenivät huomattavasti, joten nyt minä teen puolestaan sen "kerran kuukaudessa"-vierailun, joka hänelle oli mahdollista ennen perheen perustamista.
[/quote]
No sun ja sun miehesi suhde ei taida olla kovin vakaalla pohjalla, jos sä joudut pelkäämään, että mies jättää sut, koska et ole sen kanssa yhtenä yönä! Onneksi mä olen miehen kanssa jonka kanssa ne mun lapset on tehty, niin voidaan sitten yhdessä hoitaa niitä meidän yhteisiä lastenlapsia.
[/quote]
En pelkää, että mies lähtee, koska hän tietää nyt olevansa elämäni ykkönen. Samoin ei ole, jos lapsenlapsi tulee väliimme eli vaihdan parisuhdeajan lapsemme lapselle annettavaksi ajaksi. Harva mies sietää sitä, että puoliso siirtää hänet sivuun toisen takia, oli se toinen sitten vieras mies, lapsi tai lapsenlapsi. Minusta parisuhteen tulee mennä lapsenlapsen edelle!
Lapsenlapsi ei todellakaan lähde kanssani Lappiin vaeltamaan tai risteilylle Välimerelle, mutta puoliso lähtee. Siksi panostan mieluummin häneen. Liian moni liitto kaatuu tässä iässä siihen, että nainen ryhtyy täyspäiväiseksi isoäidiksi eikä tajua, että on nainen ja puoliso. Minä en aio sitä virhettä tehdä, nyt on meidän liittomme aika ja nuoremmilla vastuunsa lapsistaan.
[/quote]
que? Parempi lastenlapsillesi, ettet tapaa heitä ollenkaan, vaan olet sen kullannuppusi kanssa. Kiva vielä, että pädet moiselle. Ilmeisesti mustis miehesi on kyllä ansainnut sinut!
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 16:38"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 16:35"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 16:26"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 15:13"]
Olen viisikymppinen isoäiti. Sain esikoiseni 27v iässä, hän omansa 25v iässä.
Vaikka olen "nuori", ei minulla todellakaan ole aikaa tai kiinnostusta puuhata lastenlapsen kanssa. Minulla on työni, joka vie viikot. Minulla on aviomies, jonka kanssa haluan pitää parisuhteen erityisen hyvänä nyt, kun nuorin lapsi on 19v ja muuttaa viimeistään ensi vuonna posi kotoa. Minulla on omat vanhempani, jotka ovat täyttäneet 80 vuotta ja joiden asioista minun on huolehdittava, vaikka he onneksi ikäisekseen hyväkuntoisia edelleen ovat.
Lapsenlapsi on olemassa, kiva juttu, mutta tässä minun täydellä elämässäni hänelle ei riitä aikaa niin paljoa kuin muut kertovat muiden nuorten isovanhempien lastenlastensa kanssa olevan. Jokainen yökyläily on pois suhteesta aviomieheen - kyllä, asetan tämän ihmissuhteen ehdottomaksi ykköseksi, koska aion elää puolisoni kanssa yhdessä vanhaksi enkä voi luottaa, että lapsenlapsi tulee seurakseni, jos mies lähtee, koska en anna hänelle aikaa.
Kerron kaikille reilusti, että en hoida lapsenlasta, hänellä on vanhempinaan kaksi tervettä aikuista. Senkin kerron, että naimisiinmenon myötä pojan vierailut omilla isovanhemmillaan vähenivät huomattavasti, joten nyt minä teen puolestaan sen "kerran kuukaudessa"-vierailun, joka hänelle oli mahdollista ennen perheen perustamista.
[/quote]
No sun ja sun miehesi suhde ei taida olla kovin vakaalla pohjalla, jos sä joudut pelkäämään, että mies jättää sut, koska et ole sen kanssa yhtenä yönä! Onneksi mä olen miehen kanssa jonka kanssa ne mun lapset on tehty, niin voidaan sitten yhdessä hoitaa niitä meidän yhteisiä lastenlapsia.
[/quote]
En pelkää, että mies lähtee, koska hän tietää nyt olevansa elämäni ykkönen. Samoin ei ole, jos lapsenlapsi tulee väliimme eli vaihdan parisuhdeajan lapsemme lapselle annettavaksi ajaksi. Harva mies sietää sitä, että puoliso siirtää hänet sivuun toisen takia, oli se toinen sitten vieras mies, lapsi tai lapsenlapsi. Minusta parisuhteen tulee mennä lapsenlapsen edelle!
Lapsenlapsi ei todellakaan lähde kanssani Lappiin vaeltamaan tai risteilylle Välimerelle, mutta puoliso lähtee. Siksi panostan mieluummin häneen. Liian moni liitto kaatuu tässä iässä siihen, että nainen ryhtyy täyspäiväiseksi isoäidiksi eikä tajua, että on nainen ja puoliso. Minä en aio sitä virhettä tehdä, nyt on meidän liittomme aika ja nuoremmilla vastuunsa lapsistaan.
[/quote]
que? Parempi lastenlapsillesi, ettet tapaa heitä ollenkaan, vaan olet sen kullannuppusi kanssa. Kiva vielä, että pädet moiselle. Ilmeisesti mustis miehesi on kyllä ansainnut sinut!
[/quote]
Kyllä me miehen kanssa mielellämme tapaamme lapsenlasta, mutta vain oman aikataulumme sallimissa rajoissa. Sunnuntailounas joka toinen viikonloppu on traditio, josta pitäisimme kiinni, mutta se ei valitettavasti enää sovi pojalle ja miniälle, heillä on sunnuntaisin muuta menoa. Meillä taas ei arkena työaikaan ole mahdollisuutta lähteä brunssille, vaikka miniä sitä usein ehdottaa.
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 11:02"]
[quote author="Vierailija" time="25.08.2013 klo 10:48"]
Isoäidiksi tulin 38 vuotiaana. Esikoiseni sain 18v, lapsia yhteensä viisi ja ammatiltani olen sairaanhoitaja. Ei nuori isovanhemmuus tarkoita automaattisesti sitä, että omaa huonon koulutuksen/toimeentulon...
[/quote]
Mutta lähes aina tarkoittaa. Kaikki minun tuntemani alle viisikymppiset isovanhemmat ovat alinta sosiaaliluokkaa, tai ainakin heidän lapsensa ovat.
[/quote]
Eikä 18-vuotias ole mikään äiti. Jotain on pahasti perheessä vialla, jos sen ikäinen tekee lapsen tieten tahtoen.