Naiset haluavat vähemmän seksiä kuin miehet. Voiko tästä keskustella asiallisesti.
http://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/perh…
Tuo ero on hämmentävän suuri. 25-34 -vuotiaat naiset haluavat seksiä saman verran kuin 55-64-vuotiaat miehet. (Jätetään tästä nyt ilmeisimmät läpät, jooko)
Itsestäni (55+ mies) tuntuu, että ainakin 20 vuoden ajan on julkisuudessa ollut jatkuvasti ajatus, että naiset haluavat "oikeasti" seksiä yhtä paljon kuin miehetkin.
Mietin seuraavaa: Jos mies omaksuu tämän ajatuskannan, hän alkaa mieltämään naisten halun kuin omansa. Tästä seuraa looginen odotus, että hänen pitäisi kohdata suht paljon seksiin halukkaita naisia. Kun näin ei tapahdu omassa reaalitodellisuudessa, mutta mielikuva on, että naiset kyllä haluavat, niin on otollinen pohja ajatella, ettei mies juuri yksilönä jostain syystä kelpaa seksikumppaniksi.
Aikaisemman sukupolven miehet ehkä olivat kasvaneet ajatukseen, että naiset eivät juuri seksiä halua ja se, ettei itse saanut oli nyt vaan aika normia elämää.
Siitä, että pariskunnasta toinen (lähes aina mies) haluaa enemmän seksiä kuin toinen, selitetään sillä, että pariskunnan halut eivät kohtaa. Eikö pitäisi todeta, että ero on sukupuolissa jo sinällään eikä kyseisessä pariskunnassa?
Se, että naiset haluavat "oikeasti" yhtä paljon seksiä kuin miehet on tutkitun tiedon valossa perätön väite. Onko sen toistamisesta enemmän hyötyä vai haittaa?
Yksittäistapauksena mainittakoon, että omassa parisuhteessani yli 30 vuoden aikana ne, jaksot, jolloin vaimo on halunnut enemmän seksiä ovat olleet vallitsevia. Ero on onneksi ollut pieni.
Kommentit (289)
Että, mielestäsi nainen ei anna miehelle mitään kun "avaa ne reidet ja mies saa panna ja saa orgasmin" joten nainen ei ansaitse mitään orgasmia? tämäkö susta on tasapuolista. Kai sen miehen pitääkin liiikkua jo itselleen sen orgasmin haluaa.
Tää keskustelu menee jo ihan yli hilseen.
Puhutaan aika teoreettisesti siitä että jossain on joku ryhmä miehiä joilla on naisia jotka kärsivät koska mies vain panee. Naiset eivät voi asiasta puhua tai sitä muuttaa kuitenkaan. Nämä miehetkään eivät kyllä mitään tee, koska saavat sen mitä tarvitsevat, eli varren verran kosketusta naiseen.
Kuinkahan montaa ihmistä tämä ongelma koskettaa?
Itse haluan mukaan ihan konkreettisia juttuja. Kuka voi seksissä koskettaa ketäkin, ja milloin koskee liikaa ja miksi se on liikaa jos sitä tekee itse. Sitten joskus mietin sitä että jotkut asennot ovat siis kiellettyjen listalla vaikka ne muuten olisivatkin nautinnollisia.
Että tää on kauhean teoreettista jotta voisi keskustella järkevästi. Jotain ihmisiä on jossain joilla on oletettavasti tietynlaisia ongelmia. Ja minua tämä häiritsee.
No kirjota vapaasti konkretioitasi.
Vierailija kirjoitti:
Että, mielestäsi nainen ei anna miehelle mitään kun "avaa ne reidet ja mies saa panna ja saa orgasmin" joten nainen ei ansaitse mitään orgasmia? tämäkö susta on tasapuolista. Kai sen miehen pitääkin liiikkua jo itselleen sen orgasmin haluaa.
Voisihan se mieskin vain maata selällään ja antaa seisokin naisen käyttöön sekä odottaa, että nainen touhuaa molemmille orgasmit.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että, mielestäsi nainen ei anna miehelle mitään kun "avaa ne reidet ja mies saa panna ja saa orgasmin" joten nainen ei ansaitse mitään orgasmia? tämäkö susta on tasapuolista. Kai sen miehen pitääkin liiikkua jo itselleen sen orgasmin haluaa.
Voisihan se mieskin vain maata selällään ja antaa seisokin naisen käyttöön sekä odottaa, että nainen touhuaa molemmille orgasmit.[/
Mutta, kun se pulma piileekin just siinä, ettei se nainen saa sillä kalulla. Eli tarvitsisi mieheltä toimenpiteitä muuutoin se nainen. Se kaluhan EI ole mikään tae naisen orgasmista, useimmille.
...että se menee kyllä niinpäin, että nainen antaa pillunsa miehen käyttöön, kai sen jokainen tajuaa.

No siinä on yhteensä neljä kättä paikalla normaalitilanteessa, eikö voida ajatella että joku niistä hoitaa sen tarvittavan? Eiks ole aika helppoa?

Tai mies antaa munansa naisen käyttöön, kai sen jokainen tajuaa?

Juu sitäminäkin, voihan se mies edes sormeaan liikuttaa..

Mitä väliä kumpi sitä sormea liikuttaa? Jos yhdessä nautitaan kuitenkin?

Tää just! Jos vaan kumpikin tosiaan tekisi sitä mitä asennot ja tilanne mahdollistaa, niin seksi olisi varmasti parempaa kaikille! Mittaaminen ja vertailu on aika latistavia.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että, mielestäsi nainen ei anna miehelle mitään kun "avaa ne reidet ja mies saa panna ja saa orgasmin" joten nainen ei ansaitse mitään orgasmia? tämäkö susta on tasapuolista. Kai sen miehen pitääkin liiikkua jo itselleen sen orgasmin haluaa.
Voisihan se mieskin vain maata selällään ja antaa seisokin naisen käyttöön sekä odottaa, että nainen touhuaa molemmille orgasmit.[/
Mutta, kun se pulma piileekin just siinä, ettei se nainen saa sillä kalulla. Eli tarvitsisi mieheltä toimenpiteitä muuutoin se nainen. Se kaluhan EI ole mikään tae naisen orgasmista, useimmille.
No siinä on yhteensä neljä kättä paikalla normaalitilanteessa, eikö voida ajatella että joku niistä hoitaa sen tarvittavan? Eiks ole aika helppoa?
Juu sitäminäkin, voihan se mies edes sormeaan liikuttaa..
Mitä väliä kumpi sitä sormea liikuttaa? Jos yhdessä nautitaan kuitenkin?
Sä meinaat, että mies liikuttaa kaluaan naisessa omaksi ilokseen, ja sitten nainen liikuttaa omaa sormeaan omassa itsessään..omaksi ilokseen. Niin kuka liikuttaa mitään naisen iloksi?

Ainakin minä ja moni muukin kyllä haluaa sitä munaa sisäänsä. Jopa vaatii. =D
En oikein osaa ajatella noita nautintoja kauheen erillisinä, sori.

Noh, kaikki eivät saa sillä kaululla,olet varmaan kuullut sentään huhuja...itseasiassa suurin osa. Jos sinä saat siitä vaan mutta miksi kieltäisit kanssasiskoilta? kai sunkin pillusi hyväilyistä tykkää, siis miehen, ei niinkään oman sormesi. Ja miehetkin haluavat sitä kaluaan kosketeltavan, kovastittikin, ja eritavoilla!

En mä siis saa hei silleen, hyvin harvoin ilman klitorista.
Mutta paneminen on kauheen kivaa, tykkään siitä. Ihan parasta. Se että kalu liukuu pillussani, jos tarkkoja ollaan. ;)

No sittenhän varmaan ymmärrät asian. Ja kivaahan se tosiaan on en ole väittänytkään muuta - mutta orgasmeja haluan minä ja varmaan sinäkin.

Ainakin takaapäin on mun itseni helpompi yltää oikeisiin kohtiin ja oikein, ja tykkään myös kumppanin käsistä pepullani. Että en jätä tulematta kun on riittävästi nautiskeltu. ;)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että, mielestäsi nainen ei anna miehelle mitään kun "avaa ne reidet ja mies saa panna ja saa orgasmin" joten nainen ei ansaitse mitään orgasmia? tämäkö susta on tasapuolista. Kai sen miehen pitääkin liiikkua jo itselleen sen orgasmin haluaa.
Voisihan se mieskin vain maata selällään ja antaa seisokin naisen käyttöön sekä odottaa, että nainen touhuaa molemmille orgasmit.[/
Mutta, kun se pulma piileekin just siinä, ettei se nainen saa sillä kalulla. Eli tarvitsisi mieheltä toimenpiteitä muuutoin se nainen. Se kaluhan EI ole mikään tae naisen orgasmista, useimmille.
Kyllä se nainen sillä kalullakin voi saada ihan kuten sormellakin. Ei missään sanottu, että sitä kalua tarvitsee sisäänsä ottaa. Voihan nainen hieroa klittaansa sitä kullia vasten kunhan vain samalla (tai sen jälkeen) huolehtii siitä miehen nautinnosta. Minusta tämä on aika täydellinen vastine sille, että nainen makaa paikallaan ja mies panee/sormettaa itselleen ja naiselle orgasmin. Ero on vain se, että mies on paikallaan ja nainen vastuussa. Jostain syystä se on hankala asia monelle naiselle. Ei osata tai viitsitä ja voihan se olla rankkaakin fyysisesti ja saattaa jopa vaikeuttaa omaan nautintoon keskittymistä. Niinpä. Jostain syystä useimmilla naisilla ei ole mitään vaikeuksia haukkua miestä joka ei samaan pysty.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Että, mielestäsi nainen ei anna miehelle mitään kun "avaa ne reidet ja mies saa panna ja saa orgasmin" joten nainen ei ansaitse mitään orgasmia? tämäkö susta on tasapuolista. Kai sen miehen pitääkin liiikkua jo itselleen sen orgasmin haluaa.
Voisihan se mieskin vain maata selällään ja antaa seisokin naisen käyttöön sekä odottaa, että nainen touhuaa molemmille orgasmit.[/
Mutta, kun se pulma piileekin just siinä, ettei se nainen saa sillä kalulla. Eli tarvitsisi mieheltä toimenpiteitä muuutoin se nainen. Se kaluhan EI ole mikään tae naisen orgasmista, useimmille.
No siinä on yhteensä neljä kättä paikalla normaalitilanteessa, eikö voida ajatella että joku niistä hoitaa sen tarvittavan? Eiks ole aika helppoa?
Juu sitäminäkin, voihan se mies edes sormeaan liikuttaa..
Mitä väliä kumpi sitä sormea liikuttaa? Jos yhdessä nautitaan kuitenkin?
Sä meinaat, että mies liikuttaa kaluaan naisessa omaksi ilokseen, ja sitten nainen liikuttaa omaa sormeaan omassa itsessään..omaksi ilokseen. Niin kuka liikuttaa mitään naisen iloksi?
Eipähän siinä kukaan liikuta mitään miehenkään iloksi.
Luepa uudestaan. Miehet selittävät että eivät viitsi panostaa naisen tyydyttämiseen jos nainenkaan ei panosta heidän tyydyttämiseen. He siis haluavat hyvää seksiä, jossa molemmat panostaa molempien nautintoon. Jos sitä ei ole saatavilla, niin eivät yksipuolisesti ota vastuuta molempien nautinnosta vaan keskittyvät omaansa.
Mikä siinä on omituista? Onko naiset valmiita yksipuolisesti ottamaan vastuulleen sekä oman että miehen nautinnon jos mies vain makaa paikallaan?