Naiset haluavat vähemmän seksiä kuin miehet. Voiko tästä keskustella asiallisesti.
http://www.vaestoliitto.fi/tieto_ja_tutkimus/vaestontutkimuslaitos/perh…
Tuo ero on hämmentävän suuri. 25-34 -vuotiaat naiset haluavat seksiä saman verran kuin 55-64-vuotiaat miehet. (Jätetään tästä nyt ilmeisimmät läpät, jooko)
Itsestäni (55+ mies) tuntuu, että ainakin 20 vuoden ajan on julkisuudessa ollut jatkuvasti ajatus, että naiset haluavat "oikeasti" seksiä yhtä paljon kuin miehetkin.
Mietin seuraavaa: Jos mies omaksuu tämän ajatuskannan, hän alkaa mieltämään naisten halun kuin omansa. Tästä seuraa looginen odotus, että hänen pitäisi kohdata suht paljon seksiin halukkaita naisia. Kun näin ei tapahdu omassa reaalitodellisuudessa, mutta mielikuva on, että naiset kyllä haluavat, niin on otollinen pohja ajatella, ettei mies juuri yksilönä jostain syystä kelpaa seksikumppaniksi.
Aikaisemman sukupolven miehet ehkä olivat kasvaneet ajatukseen, että naiset eivät juuri seksiä halua ja se, ettei itse saanut oli nyt vaan aika normia elämää.
Siitä, että pariskunnasta toinen (lähes aina mies) haluaa enemmän seksiä kuin toinen, selitetään sillä, että pariskunnan halut eivät kohtaa. Eikö pitäisi todeta, että ero on sukupuolissa jo sinällään eikä kyseisessä pariskunnassa?
Se, että naiset haluavat "oikeasti" yhtä paljon seksiä kuin miehet on tutkitun tiedon valossa perätön väite. Onko sen toistamisesta enemmän hyötyä vai haittaa?
Yksittäistapauksena mainittakoon, että omassa parisuhteessani yli 30 vuoden aikana ne, jaksot, jolloin vaimo on halunnut enemmän seksiä ovat olleet vallitsevia. Ero on onneksi ollut pieni.
Kommentit (289)
Vierailija kirjoitti:
Joo miehet, miksi ei sormi liiku, vaikka se penis meneèkiin sisään ulos NAISESSA.
Siinähän on kivaa molemmille. Ratsastaessa voisi kyllä, kun silloin nainen tekisi isoimman osan.
Vierailija kirjoitti:
Joo miehet, miksi ei sormi liiku, vaikka se penis meneèkiin sisään ulos NAISESSA.
Mies liikuttaa yhtä ruuminosaa, ja pitäisi liikuttas siis toistakin? Mites se tasapuolisuus?
=D

'
M.O.T = mies on tyhmä...kun niin itse haluaa...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voin vastailla vain omalta kohdaltani, joten tämä ei nyt edusta miessukupuolta yhtään sen enempää kuin mikään muukaan vastaus. En oikein osaa nähdä seksiä sellaisena minä-teen-jotta-sinä-tekisit-että-minulla-olisi-kivaa -tyyppisenä pelinä. Minulle seksi on nautiskelua, jota tehdään joko yhdessä vaimon kanssa tai sitten yksin. Yhdessä sekstaillessa nautinto on kokonaisuus, joka muodostuu hänen nautinnostaan ja minun nautinnostani, ja molempien palasten pitää siinä olla, jotta sellaista yhteistä nautintoa ylipäänsä olisi. Käytännössä se menee paljolti niin, että fyysistä nautintoa annetaan ja vastaanotetaan vuorovedolla, toinen tekee ja toinen vastaanottaa. Silloin kun on vastaanottavana osapuolena, saa nauttia tunteesta, kiihotuksesta, orgasmeista, kaikesta fyysisestä, ja antavana osapuolena taas saa toisenlaista mielihyvää toisen nautinnon seuraamisesta ja tuntemisesta, vaikkapa siitä, kun tunnen hänen orgasminsa sormissani tai kullissani.
Ei tällainen seksi ole minulle mitään "panostamista" omaan nautintoon, se on tapa nauttia yhdessä. Omaan nautintoon panostan silloin, kun annan itselleni sellaisen itsetyydytyssession, josta itse eniten tykkään. Ja mitä tulee siihen, mitä naisen "pitää" tehdä jotta saisi jotakin, niin hänen täytyy haluta nauttia samalla tavalla saamisesta ja antamisesta, että seksi olisi yhteinen juttu, eikä kahta ihmistä tavoittelemassa erikseen omaa orgasmiaan toisen avustuksella.
Mihin tuota vertaisi? Yhteinen, rauhallinen ja yhdessä valmisteltu ateria rakkaan kanssa ei ole pelkästään oman nälän sammuttamista, jossa kuorin perunat siksi että hän paistaisi pihvin, jotta saisimme ruoat lautaselle mahdollisimman nopeasti. Se on kokonaisuus, joka muodostuu siitä kaikesta yhdessä tekemisestä, kaupassa käynnistä, ruoan valmistuksesta, siitä nauttimisesta, keskustelusta, viinilasillisesta, jälkiruoasta, yhdessäolosta. Ei siinä käydä kauppaa, että mitä sinun pitäisi tehdä, että minä viitsisin ne perunat kuoria, vaan se on hetki, joka yksinkertaisesti vain tehdään yhdesssä, HALUTAAN tehdä yhdessä.
Mutta kauanko kävisit kaupassa jos toinen vain kävelee perässä? Tai jaksaisitko kuoria ne perunat ja paistaa sen pihvin jos toinen vain seisoo vieressä valitsemaasi, ostamaasi ja kaatamaasi viiniä nautiskellen? Vai tulisiko jossain vaiheessa hetkin, että paistaisit vain nopeasti mieleisesi munakkaan?
No sitten se ei olisi sellaista seksiä mitä tuossa yritin kuvailla, vaan juuri sitä yksipuolista oman nautinnon hakua toisen kustannuksella. Se on minulle vierasta, joten mitä haluaisit että siihen sanoisin? Ei ole minusta kivaa, ja kannustan kaikkia opettelemaan parempaan seksiin, niin miehiä kuin naisiakin. En minä siihen muuta voi sanoa enkä kenenkään puolesta parempaa seksiä harrastaa, enkä ketään muuttaa. Jokaisen on omassa suhteessaan itse, yhdessä kumppanin kanssa rakennettava toimiva seksielämä, jos sellaista haluaa. Täällä palstalla se ei tapahdu.
No miksi siitä tarvitsee tällä palstalla vängätä sitten? Mee ja tee se miehesi onnelliseksi, puhu sille ja opetelkaa yhdessä... Jos se ei opi niin vaihtoon. Jos oot varma että oot sellanen seksin ylipapitar niin luulis sun olevan helppoa.
Mikä IHME sua oikein vaivaa??
En jaksa vetää noita pitkiä persässä. olkoot ketjut. Minua jos tarjoitat, ei vaivaa muu kuin se, että viisastelevat miehet venkoilevat huvikseen. Antaa olla sitten hyvän keskustelun, joka varmasti olisi hyödykdi kaikille.
Olkaa te miehet sitten noin, ja liikutelkaa sitä ainoata elintä mikä teillä liikkuu - siellä alapäässä nimittäin.
Muuta elintä ette siis vain voi. Selvä tämä. Älkää sitten enää ihmetelkö kun ette sitä yhtäkään likkumatonta enää saa, kun oikein itse olette maailmalle julistaneet, ettette muuta aiokkaan tehdä.
Selvä tämä. onneksi omani osaa liikutella ihan kaikkia osiaan, myös sitä sydäntään, ja minä yhtälailla käytän kaiken tarmoni hänen hyväkseen. Meillä mennään näin.

Ottiko noin kovasti luonnon päälle, jos pitäisi itselläkin jotain tehdä, eikä vain makoilla ja nautiskella?

Kovat on luulot pojalla! Makoilla ja nautiskella?! On sull suuret luulot.. Kun se oliskin sellaista, mutta kun ei. Onko lukihäiriö pojalla kun ei luettua ymmärrä? Naiset eivät keskimäärin nauti, tai eivät saa orgasmia kun sinä panet - meneekö kaaliin ollenkaan? Kivaa voi olla mutta kiva loppuu kun sinä saat sen orgasmisi, ja et sitten enää teekkään mitään. Tuntuukos tutulta, tai no ei varmaan, ethän sinä ajattele asiaa kui omalta kannaltasi. thats it.
Meillä minä (nainen 50+) olen se halukkaampi osapuoli. Miesystävä (ihana) on minua paljon vanhempi, eikä pysty penetraatioon (lääkkeet on kokeiltu). Opettelen nyt elämään tämän asian kanssa häntä arvostaen ja ymmärtäen, että harvassa kaiketi ovat ne miehet, joille läheisyys ja naisen nautinto on tärkeysjärjestyksessä ykkösenä. Tietysti teen itsekin kaikkeni hänen nautintonsa vuoksi, ja tsemppaan paljon enemmän kuin aikaisemmissa suhteissani.

Kyllä se on paljon muuta kuin pelkkää panemista, paitsi sinunlaistesi lahnojen kanssa ;)
Vierailija kirjoitti:
Meillä minä (nainen 50+) olen se halukkaampi osapuoli. Miesystävä (ihana) on minua paljon vanhempi, eikä pysty penetraatioon (lääkkeet on kokeiltu). Opettelen nyt elämään tämän asian kanssa häntä arvostaen ja ymmärtäen, että harvassa kaiketi ovat ne miehet, joille läheisyys ja naisen nautinto on tärkeysjärjestyksessä ykkösenä. Tietysti teen itsekin kaikkeni hänen nautintonsa vuoksi, ja tsemppaan paljon enemmän kuin aikaisemmissa suhteissani.
sinulle ja mihellesi paljon zemppiä!! On toki monenlaisi keinoja millä voi toista tyydyttää, etenkin naiselle, mutta mihelle myös!
Kaikkea kivaa teille yhteiseen seksiin ja eloon muutenkin. Terkuin vänkääjä nainen.

Kiitos!
Ihan hyvä että täällä on yksi vänkääjänainen (ainakin), vaikka se ei mikään kiitollinen osa olekaan :) vaikka täällä lähinnä uskaltaa kirjoitella yhden mallin mukaiset ihmiset, se ei silti ole koko todellisuus ja miesten itsekeskeisyys sängyssä on edelleen yleistä ainakin tästä palstasta ja sen kiinnostuksen kohteista päätellen.

Yleistä on se, että sulla on iso ongelma omassa päässäsi. Kuvittelet kaikenlaista ihmisten seksin laadusta etkä usko kun sulle kerrotaan että kyllä muutkin nauttivat.
Tai sitten on tosiaan niin, että sun kannattaa siitä unelmarakastajastasi pitää todella kiinni, sellanen kultakimpale on varmaan aika haluttua kamaa jos on kerran niin harvinainen.
Hyvään seksiin tarvitaan kaksi aiheesta samalla tavalla kiinnostunutta. Ei tarvitse määritellä kauhean tarkkaan kuka tekee ja mitä tekee ja mitä elimiä on missäkin. Eiks näin?
Vierailija kirjoitti:
Suhteen alussa naisillakin on haluja. Tai ainakin teeskentelevät haluavansa seksiä. Mitä pidempään yhdessä niin sitä vähemmän se peitto heiluu. Sinkkuna on pieni mahdollisuus saada halukasta naista.
No tämä kertoo paljon... niin mistä? Naisilla seksi on yhteydessä muuhun elämään ja jos avioliitto on huono, ei halutkaan yleensä säily. Mutta jos mies on ihana ja satsaa seksiin, niin kyllä luulis et vaimo haluaa. Ja pillerit pois heti alkuun ja kaikki naisen libidoa vievät hormonit! Lakialoite pillereistä miehille!

Tiedätkö, tätä on tutkittu. Nuo ei selitä ihan kokonaan tuota tilannetta. Eikä se että seksi on huonoa koska mies ei tee osaansa.
Ihmiset nyt vaan haluaa eri määriä. Suhteen alussa kaikki haluavat enemmän, ja sitten seksuaalisuuskin tasaantuu sille omalle tasolle. Voi olla että tuttuus vaikuttaa, seksi ei olekaan niin kiinnostavaa kun toinen on liian turvallinen ja "nähty". Mutta tämä on vain olettamus.
Naisena varmaan ymmärrät, että seksi on myös henkinen juttu, vaatii tietynlaisen kiinnostuksen siihen toiseen ihmiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhteen alussa naisillakin on haluja. Tai ainakin teeskentelevät haluavansa seksiä. Mitä pidempään yhdessä niin sitä vähemmän se peitto heiluu. Sinkkuna on pieni mahdollisuus saada halukasta naista.
No tämä kertoo paljon... niin mistä? Naisilla seksi on yhteydessä muuhun elämään ja jos avioliitto on huono, ei halutkaan yleensä säily. Mutta jos mies on ihana ja satsaa seksiin, niin kyllä luulis et vaimo haluaa. Ja pillerit pois heti alkuun ja kaikki naisen libidoa vievät hormonit! Lakialoite pillereistä miehille!
Tiedätkö, että nuo miesten pillerit ei ole lakialoitteista kiinni? Sä olet ihastuttavan höppänä. Lääkkeitä kehitetään jos joku maksaa niistä rahaa. E-pillerit naisille ovat tosiaan väärin, pitäisi olla parempia keinoja. En osaa sanoa miksei noita kehitetä miehille, eikö se ole niin helppoa vai eikö ole markkinoita.
Itse päädyin vasektomiaan, kaikkein paras molemmille.
Vierailija kirjoitti:
Naiset haluavat vähemmän seksiä, koska yhteiskunnan normi on harrastaa sitä vakiintuneessa parisuhteessa. Seksi vain parisuhteessa johtaa halun vähenemiseen.
Enemmän syrjähyppyjä, salasuhteita, salarakkaita, poikaystäviä!
Ja kun miehet haluavat sanella säännöt ja haluavat kutsua sitä avoimeksi suhteeksi, kaikki on tylsää taas.
Eli jos nainen ei saa kieroilla, valehdella, ja huijata, kaikki on tylsää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Suhteen alussa naisillakin on haluja. Tai ainakin teeskentelevät haluavansa seksiä. Mitä pidempään yhdessä niin sitä vähemmän se peitto heiluu. Sinkkuna on pieni mahdollisuus saada halukasta naista.
No tämä kertoo paljon... niin mistä? Naisilla seksi on yhteydessä muuhun elämään ja jos avioliitto on huono, ei halutkaan yleensä säily. Mutta jos mies on ihana ja satsaa seksiin, niin kyllä luulis et vaimo haluaa. Ja pillerit pois heti alkuun ja kaikki naisen libidoa vievät hormonit! Lakialoite pillereistä miehille!
Tiedätkö, että nuo miesten pillerit ei ole lakialoitteista kiinni? Sä olet ihastuttavan höppänä. Lääkkeitä kehitetään jos joku maksaa niistä rahaa. E-pillerit naisille ovat tosiaan väärin, pitäisi olla parempia keinoja. En osaa sanoa miksei noita kehitetä miehille, eikö se ole niin helppoa vai eikö ole markkinoita.
Itse päädyin vasektomiaan, kaikkein paras molemmille.
Ei ole niin helppoa. Mutta vasektomian kaltainen (mutta heposti peruutettavissa) toimenpide RISUG, Vasalgel lännessä, on suht helppoa ja halpaa, mutta juuri siksi lääkefirmat eivät kehitä sitä. Sillä ei voi tehdä juurikaan voittoa, ja se tulee romuttamaan e-pilleri-markkinat.