Hyväntuulinen teinivuosien muisteluketju -peukutusketju
Tule tänne muistelemaan mukavia asioita teinivuosistasi! Millaiset isot tai pienet jutut ovat jääneet mieleen? Mitä kaipaat? Mikä kuului teininä arkeesi? Peukku ylös = minäkin muistan tämän omista teinivuosistani, peukku alas = minulla ei ollut teinivuosina tällaista.
Iltapäivät koulupäivän jälkeen. Vanhemmat eivät olleet vielä tulleet kotiin, telkkarista katsottiin Marienhofia ja Jyrkiä, tehtiin lämpimiä voileipiä välipalaksi. Hengailtiin kavereiden kanssa aina jonkun kotona.<3
Ap
Kommentit (488)
Teini-ikä oli ihanaa, vaikka siihen mahtui myös ikävää.
Sitä vain Ehti ja jaksoi 8 vuodessa ihan hirveesti. Ratsastus, koulut, eri kaveriporukoiden kanssa roikkuminen milloin missäkin, yökyläilyt, leffassa käyminen, lomareissut, biletys tuli kuvioon vasta 15-16 v, discot, ysiluokan risteily, päättäjäiset, penkkarit, aina paljon ihmsiä ympärillä, mummola, Omat työpaikat, kaikki jännät aikuiset, 059,
Ihan mahtavaa aikaa! Ja kuitenkin ehti ikävystyä välillä ja kaivata opiskelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Yves Rocher
Miten teillä muuten lausuttiin tämä?
Yves rosher😀
Koeviikot lukiossa, tuntui vapaalta vaikka tietenkin piti opiskella.
Jostain syystä mieleen on myös jäänyt, kun TV:stä on tullut Salaisia kansioita läpi yön, olin leiponut suklaatäytekakun ja mussutin sitä ja valvoin yön katsoen noita jaksoja.
Muistan myös uudet viininpunaiset Adidaksen tossut jotka sain yksi syksy kun koulut alkoi, niillä oli niin kevyt kävellä ja kiva fiilis on jäänyt mieleen, kun kesä alkaa kääntyä syksyyn mutta aurinko paistaa vielä ja on lämmin.
Yleisesti se fiilis, että kaikki on mahdollista mutta kuitenkin vähän pelottavaakin, kun tietää, että kohta pitää selviytyä elämässä omillaan. Tuntuu, että nuorempana oli paljon rohkeampi kuin nykyään vaikka toisaalta tietenkin vanhempana on itseluottamusta enemmän mutta jotenkin varovaisemmaksi sitä on tullut.
Vierailija kirjoitti:
Englantilaiset, amerikkalaiset, saksalaiset ja ranskalaiset muotilehdet ja musalehdet! Esim. Smash Pop, The Face, Elle, Seventeen, Bravo... niissä oli parempaa sisältöä kuin suomalaisissa. En koskaan esim. ymmärtänyt Suosikkia kun siinä oli jotain iskelmätähtiä tyyliin Dannyt ja meijusuvakset :D
Niistä sai vaatteiden tuunausvinkkejä ja meikkivinkkejä. Muistan mm. kuinka Boy Georgen meikkityyliä ihasteltiin ja jutut otsikoitiin "hän meikkaa paremmin kuin naiset" ja sit kaverin kanssa yritettiin kopioida hänen ja Annie Lennoxin ym meikkityylit. Joskus onnistui, joskus ei. Muistan käyttäneeni mm. Baborin puhtaanvalkoista meikkivoidetta, kun en löytänyt tarpeeksi vaaleaa tuotetta iholleni..
Ja telkkarista alkoi näky MusicTV ja Sky (tms) ja niistä tuli koko ajan musiikkivideoita. Niitä tuijotettiin tarkkana, opeteltiin tanssiliikkeitä, katsottiin vaatteita ja meikkejä. Eri genreille oli omat ohjelmat, omat popille, toiset heville, sitten alternativea ja muuta.
Muistan kanssa tuon Bravo-lehden, jota mentiin salaa lukemaan isosiskon soppeen, kun silmä vältti. Siinä oli muistaakseni sellaisia valokuvasarjakuvia, joista tajusi etäisesti jonkun juonikuvion, vaikkei saksaa pahemmin ymmärtänytkään (meillä lehti ainakin oli saksankielinen). Itse olin Soundin tilaaja, ja sehän oli merkki suuremmasta musiikin ymmärtämyksestä kuin jos olisi lukenut Suosikkia. Niitä selailtiin vain salaa siskon kammarissa.
Kotonani oli satelliittiantenni, ja tästä syystä meillä näkyi MTV, mikä kyseisessä tuppukylässä oli ehdoton poikkeus. Tämä MTV-tietous tietenkin nosti muutoin olematonta statustani ikäluokkani keskuudessa. Kun suomalainen Maria Guzenina pääsi VJ:ksi, olin itsekin ylpeä. Ja silloin MTV:llä näkyi pääosin musiikkivideoita, toisin kuin nykyään. Lisäksi jollain satellittikanavalla Marienhoffin (oli tuolloin kova sana!) ja Kaunareiden jaksot olivat paljon pidemmällä kuin Suomessa ja tämä tieto oli tietenkin jälleen kultaakin kalliimpaa valuttaa suhteessa olemattoman statukseeni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yves Rocher
Miten teillä muuten lausuttiin tämä?
Yves rosher😀
Äiti sanoi Jees Roopetti.
Oriflame- kosmetiikkatuotteet. Ensimmäinen Merimekon pussukka ja peitevoide. Korvapuustit pikkukaupungin kahvilassa. Koko elämä oli edessä. Haaveilimme parhaan tyttökaverini kanssa naapuripitäjän lukion urheilijanuorukaisista. Ensimmäinen suudelma ja ihana rutistus diskossa. Juuri siltä ihkulta kundlta, joka oli kuin Ressu Redford. 😂
Vierailija kirjoitti:
70-luvulla kun tulin koulusta, tein näkkileivän, johon päälle voita ja sinappia.
Ja sitten katsottiin Lassieta tai Mustaa oria TV:stä. Nämä nuorten sarjat tulivat
iltapäivästä. Oli vain 2 kanavaa ja pääohjelmisto lähetettiin klo 18-24.
80-luvun alussa keskiviikko-illan huippukohta oli Dallas ja lauantai-iltaisin Charlien enkelit.
Dallas tuli perjantai-iltana 80-luvun alussa. Olisiko ollut ihan yhdeksän jälkeen, ja loppui varmaan vasta kymmenen jälkeen. Se oli tosi myöhään, piti taistella isän kanssa pitkään että sai valvoa ja katsoa sen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kesän kohokohta oli kun lähdettiin koko perhe laivalla Ruotsiin, oli auto mukana ja ajettiin jollekin leirintäalueelle ja telttailtiin pari yötä. Laivamatka tehtiin ilman hyttiä ja nukuttiin jossain baarin lattialla kun ne tuolipaikat oli aina täys. Laivalta ostettiin Fazerin ananaskarkkeja, tobleronea ja Maraboun suklaata. Niin ja tietysti kaks pakkaa pelikortteja. Laivoissa ei vissiin silloin muinoin 45 vuotta sitten ollut hyttejä... Me ainakin nukuttiin aina ties missä.
Oli siellä hyttejäkin, mutta ne oli herranjestas kalliita. Laivoille siis myytiin halvempia ”kansipaikkoja”, joiden ostajat sitten seilasivat pitkin laivaa ja nukkuivat lattioilla. Istumapaikkoja ei riittänyt kaikille. Itse olimme tälläisellä kansipaikkaristeilyllä perheeni kanssa joskun 1980-luvun alussa.
Lepohuonepaikat piti varata heti laivaan tullessa, muuten ne menivät. Lepohuoneet olivat sellaisia hiljaisia tiloja, joissa oli istuimet, mutta ne olivat kai aika taakse kallistettuja tai säädettäviä. Muistan, että lepohuoneissa olisi ollut aika hämärää, valoja ei ilmeisesti ollut mutta ikkunat oli.
Laivoilla oli myös lavereita yhteismakuutiloissa, mutta en muista tarvitsiko niihin jonkin lipun tai lisämaksun. Kun lähdin interrailille 80-luvun lopulla, yritin saada tuollaisen makuupaikan, mutta ne oli kaikki varattu. Niinpä yritin löytää paikan lepohuoneesta, mutta sielläkin ihmiset olivat varanneet kaikki istuimet, joten nukuin lepohuoneen lattialle ja pääsin heti interrailtunnelmaan.
Ennen ei stressattu niin tämmöisistä asioista. Siinä mielessä olen itsekin muuttunut, eikä se ole vain iästä johtuvaa. En kuuna päivänä enää lähtisi reissuun, jossa en voi olla varma kunnollisesta nukkumapaikasta etukäteen. Omat vanhempani ovat kyllä vielä minun iässäni jaksaneet valvoa yön lentokentällä, kun pitkän vaihtoajan lennoissa oli niin halvat hinnat!
Vierailija kirjoitti:
Pienillä kylillä oli 80-90 -luvuilla vielä vireää elämää. Lapsia ja nuoria oli paljon ja yrityksiä ja työpaikkoja. En kaivannut isompaan kaupunkiin. Kun lentiksen tai jääkiekon edustusjoukkue pelasi, puoli kylää oli kannustamassa. Työväen talolla oli huikeita diskoja, joissa tanssittiin permanentit heiluen. Syksyn aloitti Anttilan ja elloksen kuvastojen saapuminen. Niistä valittiin tulevan kouluvuoden staili. Ja tietysti yves rokker, jonka mukana tuli joskus jotain pieniä paperirullia, jotka palauttamalla sai ilmaiseksi pieniä posliinieläimiä ja muuta krääsää, muistatteko?
Ajatelkaa, miten työllistävä vaikutus noilla Rocherin lippulapuilla on ollut! Jonkun on pitänyt olla toisessa päässä tutkimassa näitä palautettuja kirjeitä ja huolehtia, että valitut ilmaisnäytteet lähetetään aina kuhunkin osoitteeseen. Kyllä siinä on ollut tekemistä, en usko että mikään optinen lukija on ollut käytössä tai olisi voinut toimitusta helpottaa, niitä liima-lappuja kun tuli liimailtua miten päin tahansa. Kyllä jonkun on täytynyt ne johonkin tilauskantaan käsin syöttää, tai sitten mitään sähköistä tilauskantaa ei ole ollut, on vaan suoraan luettu lapulta ja pakattu tuotteet saman tien.
Vierailija kirjoitti:
teinivuodet osu 70 luvulle joten se oli imppaamista,autovarkauksia, juomista, tappeluja, seksikokeiluja, pilvenpolttoa, liftaamista, 16 vuotiaana sai työttömyyskorvausta, telkkarista tuli iltatähti, naapurilähiö, me tammelat, lauantaitanssit... oli se elämän hauskinta aikaa eikä enää palaa.
Eläköön imppaaminen ja lauantaitanssit! Kyllä ennen oli paremmin!
Vierailija kirjoitti:
Kesällä nukuttiin kaverin kanssa teltassa tai leikkimökissä. Eväänä oli teetä tai kaakaota termarissa ja meetvurstileipää. Usein lähdettiin yöllä sisälle kun teltta täyttyi hyttysistä.
Kesäloma oli ihana, kun se tuntui kestävän ikuisuuden. Kaksi kuukautta oli 13-14-vuotiaalle vielä melkein sama kuin kaksi vuotta.
Koulun diskossa kikatettiin sille,kuka tanssi kenenkin kanssa. Maanantaina koulussa kiusoiteltiin noita uusia "pareja", koska tanssiminen diskossa tarkoitti, että nyt ne on "alkanut oleen".
Tuo oli muuten kauheaa, yleinen hegemonia siitä että kun on viettänyt illan jossain diskossa jonkun kanssa, niin siitä alkaa seurustelu. Itse tanssin ja kuljin käsi kädessä yhden pojan kanssa eräänä lauantaina urheilutalon diskossa, ja sen jälkeen olisi pitänyt seurustella! Kilttinä tyttönä yritin sitten seurustella väkisin, vaikka poika ei enää maanantaina kiinnostanut. Mikä surkeus! Poika rakastui ihan kauheasti ja minulla oli iso työ päästä hänestä lopulta eroon, kiltteyteni ei auttanut asiaa. Kun ero lopulta kesän jälkeen tuli, poika oli vähällä tappaa itsensä.
Missään ei silloin korostettu omaa tahtoa ja sitä, ettei ole pakko tehdä mitään, mitä ei itse halua. Nykyäänkin siitä puhutaan lähinnä seksiin liittyen, mutta kun minä en olisi halunnut seurustella! Ajauduin siihen vain, koska kaikki paikkakunnan nuoret siitä lauantai-illasta lähtien olettivat ja puhuivat, että me olemme pari. Se oli ikään kuin yhteisesti sovittu asia.
Tämä huono puoli oli nuoruudessani. Ja vielä pitkään olin liian kiltti. Maalla oli myös aivan tavaton asia, ettei nuori kaunis tyttö seurustelisi kenenkään kanssa, mutta haluaisi silti osallistua rientoihin. Jos halusi pysytellä vapaana, ei olisi saanut käydä diskoissa eikä kotibileissä. Jonkun kanssa oli seurusteltava!
Vierailija kirjoitti:
Jane Hellen -merkkiset shampoot ja hoitsikat kirkkaissa väreissä: vihreä, persikka, keltainen - niissä oli ihanat tuoksut. Lumenen omat hajuvedet, mm. Timantti Hangella. Joku muisteli Lumenen huulipunien nimiä, niin minäkin :) Lempparini oli Ruusutarha, tumma punainen sinisessä hylsyssä. Muistan myös sen huulipunan tuoksun!
Muistan vieläkin sen keltaisen Jane Hellenin tuoksun... Mistään ei löydy enää samanlaista! Muistaakseni Jane Helleniä sai vielä 90-luvun puolella laivoilta, mutta sitten se katosi :-(
Jane Hellenin shampoomainos löytyy täältä, onko mielestänne seksistinen? :-DDD
Tupakasta harmaat luuserit lähiökoulun tupakkanurkalla. Ne jäivätkin sitten jonnekin kivenkoloihinsa fiksujen jatkaessa opintojaan lukion kautta muualle. Silti he olivat tavalaan peruskoulun kingejä. Se kingeys koki huippunsa nopeasti niiden kolmen vuoden aikana ja myös uuvahti äkkiä.
Yves Rouherin tuotteet, diskot Saviolla ja Ruoholahdessa(?), joihin tuli porukkaa tosi kaukaakin, Pelikaanin flipperit ja muut pelikoneet, farkut ja flanellipaita <3
Kirjekaverit hankittiin ensin hevos- ja nuortenlehdistä, sitten Teksti-TV:stä (ja ne oli usein aikamiehiä, en tajunnut mitä olivat vailla kun itse olisin vain kirjoitellut...)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yves Rocher
Miten teillä muuten lausuttiin tämä?
Yves Rotser :DDD
Yvesrokker
Vierailija kirjoitti:
Yveksellä oli myös ihania hajuvesiä.
Sellaisia erivärisiä palloja mm. vanilja, marja jne...Slämäreitä tehtiin ainakin täällä Hämeessä...
10 appelsiinilonkeroa ja pun. l&m kruunasivat viikonlopun
🥳👍 Siihen aikaan keskusta oli aivan täynnä nuorisoa.
Muistan nuo! Yhdellä kaverilla oli punainen, joka tuoksui muistaakseni kirpeälle marjalle, toisella kaverilla taas oli kookos, jossa oli ruskea korkki ja itse parfyymi näytti kookosmaidolta. Jollain taisi olla myös keltainen joka tuoksui vaniljalta. Olisin kovasti itsekin halunnut sellaisen, mutta meillä oli joku outo kirjoittamaton sääntö, ettei saanut olla samaa kuin kaverilla.
Eli jos Jossulla oli keltainen Yves Rocherin pallohajuvesi, niin se oli silloin ikuisesti Jossun juttu, eikä kukaan muu saanut sellaista ostaa.
Sama ulottui myös meikkeihin, vaatteisiin ja sisustusjuttuihin. Jopa huulipunasävyissä ja jossain hiusdonitsin väreissä oli tämä.
Luoja, miten sitä on joskus tehnyt asioista itselleen vaikeita. 🙄
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
teinivuodet osu 70 luvulle joten se oli imppaamista,autovarkauksia, juomista, tappeluja, seksikokeiluja, pilvenpolttoa, liftaamista, 16 vuotiaana sai työttömyyskorvausta, telkkarista tuli iltatähti, naapurilähiö, me tammelat, lauantaitanssit... oli se elämän hauskinta aikaa eikä enää palaa.
Eläköön imppaaminen ja lauantaitanssit! Kyllä ennen oli paremmin!
Ennen oli paremmin. Näin pitkässä ketjussa on vain yksi imppaamisviesti, ja sekin luultavasti provo. Siihen syöttiin ei kannata tarttua.
Parhaat muistot on lukiosta kun opiskeltiin aina koulun jälkeen iltapäivisin kavereiden kanssa kunnan pienessä kirjastossa. Ylä-asteella piti olla väkisin joku cool tyyppi, joka ei saa olla kiinnostunut mistään muusta kuin reality-tv:stä ja päihteistä, mutta lukiossa sai olla aidosti kiinnostunut historiasta, matematiikasta ja muista aineista sekä keskustella näistä kavereiden kanssa ihan vapaa-ajallakin. Tämä oli mielestäni niin vapauttavaa.