Hengenvaarallisesti lihava ohjelmasta. Ihmetyttää kovasti.
Mikä siinä on että ovat melkein kuolemassa ja hyvin ettei ole tunneista/päivistä kiinni etteivät menetä henkeensä. Dr Now auttaa heidät kaikella mahdollisella tavalla, ja silti nämä eivät reagoi mihinkään.
Eilisessä jaksossa oli nainen joka painoi 350kg, kokoajan vain hoki kuinka motivoitunut on laihduttaa, ettei voi jättää lapsensa orvoiksi.
1 vuodessa ei laihtunut paljon mitään, tässä ajassa hänen olisi pitänyt ainakin 140kg laihtua. Hän kokoajan hoki lekurille kuinka hän tekee parhaansa mukaan ja tekee paljon töitä.
Minkä takia kuvittelevat olevansa sillä 1200 dietillä kun oikeasti meno jatkuu täsmälleen sama kuin aikaisemmin? Ovatko he noin sokeita omalle tilanteelle?
Minua eniten raivostuttaa se jatkuva valehteleminen lääkärille.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni alkoholistikin sisimmässään ymmärtää juovansa itsensä hautaan. Silti eivät pysty lopettamaan. Ei vaikka menisivät hoitoonkin. Addiktio on niin vahva.
Itse en pysty laihduttamaan viittä kiloa, vaikka tiedän että pitäisi. Mutta kun ruoka on niin hyvää, aina annan periksi.
Tämä. Kun ei haluta kohdata omia riippuvuuksia. Moni. Ohjelman mukaan syö tunnevajeeseen. Tunnevaje on kuin pohjaton kaivo; sillä tunne ei tule kylläiseksi ruoalla. Kun ne addiktiot EI syö nälkään, vaan käyttävät ruokaa holistisesti.
Kun pitäisi hoitaa ensin psyyke kuntoon, sitten myöntää omat haitalliset käyttäytymismallit, ja addiktio. Pitäisi henkisesti myöntää ettei voi jatkaa näin, ja LUOPUA ruokariippuvuudesta. Mutta kun ei haluta myöntää eikä kestää kipua. Eikä haluta sitä taustalla olevaa ongelmaa selvittää, mikä johtaa ruokaholismiin.
Ei, vaan kyllä se on ruokariippuvuudessa ihan sama asia kuin muissakin riippuvuuksissa, eli ENSIN pitää lopettaa esim. nyt vaikka juominen, ja SITTEN vasta saatetaan päänuppia alkaa korjaamaan.
Vierailija kirjoitti:
Täällä 170cm/82kg. Koko elämäni yrittänyt laihduttaa. Yleensä onnistun hyvin, sitten kun yksikin viikonloppu tulee syötyä 2500kcal. Niin paino nousee kirjammellisesti 2 yön aikana 4 kilolla.
osaako joku selittää? Sit menee taas 2vko ennen kun saan painon alas. Eli laihdutus ei onnistu ollenkaan. Enkä suostu loppuelämäni syömään kevyeesti. Ei kuukauden 2500kcal määsäily voi joka kerta pilata kaiken :(
Syöt liian usein. Insuliinitasosi on jatkuvasti koholla ja juuri insuliini estää kehoa kuluttamasta raavavarastojaan, vaan keho säätää termostaattiaan pienemmälle. Jos syöt esim 1500 kilokaloria ja useita aterioita päivässä, kehosi säätää kulutuksensa sen mukaan, eikä ota puuttuvaa energiaa rasvavarastosta.
Kun esimerkiksi paastoamalla ajat insuliinitasosi alas, leptiini niminen hormoni voi aktivoitua. Sen ansiosta insuliini pysyy matalalla ja keho voi käyttää omia rasvavarastojaan kompensoimaan kalorivajetta.
Kokeile pätkäpaastoa. 20/4 tuo varmasti tuloksia, kunhan pidät kalorimäärän maltillisena.
Vierailija kirjoitti:
Täällä 170cm/82kg. Koko elämäni yrittänyt laihduttaa. Yleensä onnistun hyvin, sitten kun yksikin viikonloppu tulee syötyä 2500kcal. Niin paino nousee kirjammellisesti 2 yön aikana 4 kilolla.
osaako joku selittää? Sit menee taas 2vko ennen kun saan painon alas. Eli laihdutus ei onnistu ollenkaan. Enkä suostu loppuelämäni syömään kevyeesti. Ei kuukauden 2500kcal määsäily voi joka kerta pilata kaiken :(
Nestettä kertyy, jos syö paljon suolaisia herkkuja. Ihmettelen miksi syöt 2500 kcal, jos se aiheuttaa ongelmia? Jos välttämättä haluat syödä sitä sipsiä/suklaata joskus viikonloppuisin, niin nipistä muista kaloreista sitten.
Kännäämisen/tupakanpolton/narkkaamisen voi lopettaa kokonaan. Syöminen on ainoa addiktio jota et voi lopettaa jos haluat elää. Tasapainoileminen ja syömisen pitäminen aisoissa on vaikeaa. Voit päättää tumpata viimeisen tupakkisi, mutta et voi päättää syödä viimeisen ateriasi
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa lopettaa tupakoinnin, voi ostaa nikotiinipurkkaa. Jos haluaa lopettaa juomisen, voi hakeutua aa-kerhoon. Mutta entäpä, kun ongelma on ruoka? Ei ole laastaria siihen vaivaan että ihminen on koukussa sokeriin ja hiilareihin. Ruokariippuvaiset oikeasti kärsivät elleivät saa päivän annostaan, heillä on vieroitusoireita siinä missä nark""lakin.
Itse asiassa kyllä tuossa ohjelmassa on keino. Se 1200 kilokal vhh dieetti laittaa elimistön ketoosiin. Sen seurauksena ruuan(ja hiilarien) himo vähenee merkittävästi. Samalla myös näläntunne häviää. On siis helpompaa syö dr Nown ohjeiden mukaan kuin yrittää vain yleensä vähentää syömistään. Ei tuo varmasti normi-ihmiselle hyvä tapa olisi syödä, mutta tuossa porukassa oikea valinta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Täällä 170cm/82kg. Koko elämäni yrittänyt laihduttaa. Yleensä onnistun hyvin, sitten kun yksikin viikonloppu tulee syötyä 2500kcal. Niin paino nousee kirjammellisesti 2 yön aikana 4 kilolla.
osaako joku selittää? Sit menee taas 2vko ennen kun saan painon alas. Eli laihdutus ei onnistu ollenkaan. Enkä suostu loppuelämäni syömään kevyeesti. Ei kuukauden 2500kcal määsäily voi joka kerta pilata kaiken :(
Syöt liian usein. Insuliinitasosi on jatkuvasti koholla ja juuri insuliini estää kehoa kuluttamasta raavavarastojaan, vaan keho säätää termostaattiaan pienemmälle. Jos syöt esim 1500 kilokaloria ja useita aterioita päivässä, kehosi säätää kulutuksensa sen mukaan, eikä ota puuttuvaa energiaa rasvavarastosta.
Kun esimerkiksi paastoamalla ajat insuliinitasosi alas, leptiini niminen hormoni voi aktivoitua. Sen ansiosta insuliini pysyy matalalla ja keho voi käyttää omia rasvavarastojaan kompensoimaan kalorivajetta.
Kokeile pätkäpaastoa. 20/4 tuo varmasti tuloksia, kunhan pidät kalorimäärän maltillisena.
Tätä pätkäpaastoa tulin minäkin ehdottamaan. Et oikeasti kuole, ellet syö muffinssia kahden-kolmen tunnin välein. Nälkä on tunne, joka menee ohi kun siihen ei reagoi. Syö kolmesti päivässä, kahdeksan tunnin aikaikkunassa niin aineenvaihduntasi saa uutta buustia. Kun tuo sujuu ongelmitta, voit pikkuhiljaa venyttää paastoaikaa, ensin 18/6 ja siitä vielä pidempään, jos haluat paaston terveyshyödyt käyttöösi.
Kopsaan toisesta ketjusta, mitä joku kirjoitti. Ilmaisi toisessa viestissään hyvin, että ahmija ei todellakaan nauti syömisestä, vaan se on sama asia kuin pakko-oireisesta häiriöstä kärsivä pesee käsiään. Ei siitä nauti.
"
Kyse ei ole siitä, ettenkö tietäisi kuinka paljon kokiksessa on sokeria tai että voin syödä 2kg omenoita samalla kalorimäärällä kuin 200g karkkia. Tiesin paljon laihdutuksesta jo ennen ravitsemusterapiaan menoa 12-vuotiaana (koska olin halunnut laihtua jo ennen sitä). Ongelma on se, että kun voin huonosti, minua ei kiinnosta, ja syöminen on ainoa keino purkaa pahaa oloa. Syödessä ei tarvitse miettiä ja hyvän olon saa heti. Minulla on ikään kuin rituaali: ennen syömistä järjestelen ruoan pöydälle, sitten avaan jonkun hyvän Youtube-videon tai televisiosarjan ja syön ruoat tietyssä järjestyksessä (syön aina ne samat). Samassa tilassa ei saa olla muita kuin mieheni, mutta en halua hänen juttelevan tms. En voi nauttia mistään ruuasta kenenkään muun kanssa yhdessä (paitsi nykyään miehen, jos menemme ulos). Jos syön ruokaa "väärin" eli siis kodin ja rituaalien ulkopuolella, en tule kylläiseksi. Vaikka söisin kattilallisen hernekeittoa kotona, saatan silti olla nälkäinen koska on pakko saada ne tietyt ruuat.
Mutta toki ahmimishäiriöisiä on hyvin paljon erilaisia, jotkut nimenomaan syövät aina erilaisia ruokia ja käyvät mielellään ravintoloissa ahmimassa. Itsellä eri ruokien syöminen oli ensimmäinen merkki siitä, että syömishäiriö alkaa hellittää - aiemmat turvaruoat lakkasivat maistumasta hyvältä. Ahmimiskohtauksia kyllä tulee edelleen ja piirteet eivät koskaan katoa elämästäni. Ja sekin, että voin paremmin, johtuu ihan täysin siitä, että mielenterveys on paremmalla tolalla, ei siitä että syön paremmin. Olen edelleen läski, mutta koska olen hiukan jo käsitellyt lapsuuden mörköjä ja psyykkisiä ongelmia, en ole aivan samalla lailla riippuvainen ruoasta tunteiden säätelyssä. Positiivinen kierre on mahdollinen: vaikeiden tunteiden käsittely -> ei tarvitse enää niin paljoa ruokaa -> laihtuminen, mahdollista tehdä enemmän asioita -> positiivisia tunteita -> ei tarvitse enää ruokaa tunteiden säätelyyn jne. Mutta samalla negatiivinen kierre on melko vaarallinen: huonoja tunteita, joita ei saa käsitellyksi -> syöminen -> enemmän huonoja tunteita, koska itsetunto on heikko ja tuntuu, että on epäonnistunut -> lisää syömistä jne."
Vierailija kirjoitti:
Täällä 170cm/82kg. Koko elämäni yrittänyt laihduttaa. Yleensä onnistun hyvin, sitten kun yksikin viikonloppu tulee syötyä 2500kcal. Niin paino nousee kirjammellisesti 2 yön aikana 4 kilolla.
osaako joku selittää? Sit menee taas 2vko ennen kun saan painon alas. Eli laihdutus ei onnistu ollenkaan. Enkä suostu loppuelämäni syömään kevyeesti. Ei kuukauden 2500kcal määsäily voi joka kerta pilata kaiken :(
Tuo on vaan nestettä, ei se laihdutusta pilaa. Jatkat vaan normaalisti. Moni tekee hölmösti että repsahduksen jälkeen kuvitellaan kaiken olevan pilalla ja laihdutus jätetään kokonaan.
Minäkin olen lihava, ja olen lapsesta syönyt pahaan oloon. Olen kokenut aika rankkaa seksuaalista hyväksikäyttöä jota oma äiti katsoi läpi sormien. Ainoa tapa miten hän hoivasi, oli ruoka. Söin kaapeista kaiken, ja teininä tuli mukaam alkoholi. Olin usein selviämisasemilla jne rankan juomisen takia. Nyt olen jo keski- ikäinen ja edelleen ylipaino vaivaa, ruoka on lohtu kun olen iloinen, surullinen tms. Yksinöinen olen ollut aina itseinhon ja häpeän takia. Terapiat eivät ole auttaneet. Tiedän miksi syön esimerkiksi kun olen ahdistunut, mutta minulla ei ole muita keinoja purkaa oloani. En uskalla näyttää tunteitani kenellekään, sosiaalisissa tilanteissa esitän olevani joku muu. Vaikka oma BMI on vielä alle 30, voin samaistua sarjan henkilöihin. Onneksi minulla ei ole ketään kuka toisi ruokia eikä ole varaa ruuan kotiinkuljetuksiin joten paino on jotenkuten hallinnassa. Välillä ajattelen että olisi ihana olla kokonaan ulkoisestikin sellainen miksi tunnen itseni sisältä, arvottomaksi enkä koe olevani nainen. Kai se ristiriita vs oma ulkonäkö ja sisäinen maailma on tasapainossa kun syö lihottavaa ruokaa ja lihoo entisestään, olen läski sika ja myös näytän siltä. Joskus olen ollut normaalipainoinen, olin täysin hukassa kun miehiltä tuli huomiota, ja esitin roolia joka en ollut minä. En tuntenut olevani hoikka ja kaunis nainen joten nyt olen enemmän sinut itseni kanssa rumana läskinä.