Hengenvaarallisesti lihava ohjelmasta. Ihmetyttää kovasti.
Mikä siinä on että ovat melkein kuolemassa ja hyvin ettei ole tunneista/päivistä kiinni etteivät menetä henkeensä. Dr Now auttaa heidät kaikella mahdollisella tavalla, ja silti nämä eivät reagoi mihinkään.
Eilisessä jaksossa oli nainen joka painoi 350kg, kokoajan vain hoki kuinka motivoitunut on laihduttaa, ettei voi jättää lapsensa orvoiksi.
1 vuodessa ei laihtunut paljon mitään, tässä ajassa hänen olisi pitänyt ainakin 140kg laihtua. Hän kokoajan hoki lekurille kuinka hän tekee parhaansa mukaan ja tekee paljon töitä.
Minkä takia kuvittelevat olevansa sillä 1200 dietillä kun oikeasti meno jatkuu täsmälleen sama kuin aikaisemmin? Ovatko he noin sokeita omalle tilanteelle?
Minua eniten raivostuttaa se jatkuva valehteleminen lääkärille.
Kommentit (69)
Vierailija kirjoitti:
Mulle toi kyseinen jakso oli ensimmäinen, jonka olen katsonut. Mun mielestä koko konsepti siinä oli ihan järjetön enkä yhtään odottanut, että nainen saa mitään laihdutettua. Noin lihavalle ihmiselle 1200 kaloria on tosi vähän. Tolla massalla se saisi syödä 2000 kaloria ja silti laihtuisi.
Lisäksi mentiin perse edellä puuhun, jos sen pään sisäisiin ongelmiin ei yhtään puututtu. Terapiaa se olisi ensin tarvinnut eikä dieettiä. Jos se ruoka on joku henkinen turva, niin ei siitä noin vaan päästä eroon, vaan trauma pitää käsitellä ensin.
Vikaa oli kyllä naisessakin eli en häntä sinäänsä puolustele.
Missä jaksossa ei päänsisäisiin ongelmiin puututa? Tuohan on niin hengenvaarallinen tila, ettei ole aikaa miettiä marssijärjestystä ja aloittaa rauhallisesti. Että pääsee leikkaukseen, täytyy tulla nopeita tuloksia.
Vierailija kirjoitti:
Mulle toi kyseinen jakso oli ensimmäinen, jonka olen katsonut. Mun mielestä koko konsepti siinä oli ihan järjetön enkä yhtään odottanut, että nainen saa mitään laihdutettua. Noin lihavalle ihmiselle 1200 kaloria on tosi vähän. Tolla massalla se saisi syödä 2000 kaloria ja silti laihtuisi.
Lisäksi mentiin perse edellä puuhun, jos sen pään sisäisiin ongelmiin ei yhtään puututtu. Terapiaa se olisi ensin tarvinnut eikä dieettiä. Jos se ruoka on joku henkinen turva, niin ei siitä noin vaan päästä eroon, vaan trauma pitää käsitellä ensin.
Vikaa oli kyllä naisessakin eli en häntä sinäänsä puolustele.
Jos hengenlähtö on mahdollinen vuoden sisään, niin ensin pitää saada painoa alas. Terapia on hidas, joten sen vuoro on sitten, kun pahin tilanne on ohi.
Kyllä aika monen taustalla on huono lapsuus ja hyväksikäyttöä, olen seurannut sarjaa aika säännöllisesti. Kyseessä on riippuvuus ja olen monesti miettinyt, että pelkät ohjeet miten laihdutan ei riitä, vaan noille ihmisille pitäisi tarjota samalla psykologin apua.
Ei ruokariippuvuudesta irtauduta tyyliin " nyt mä laitan korkin kiinni". Alkoholisti ei voi ottaa enää tippaakaan ja kiertää kaukaa viinan ja sellaiset ympyrät, mutta ruokaholistin ei voi täysin kieltäytyä, on pakko syödä ja siinä on sitten helppo antaa mieliteoille periksi. Siinä kun vielä monesti ne saman kämpän muut asukit on vähintään 50 kg ylipainoisia ja vetää halujensa mukaan sitä rasvahiilarimättöä. Välillä tulee mieleen ns. feederitkin.
Kiinnostavaa ei ole se että joku on henkisesti sairas, vaan se miksi heille rahdataan ruokaa koko ajan.
Moni näistä osanotaajista ei ymmärrä mitä on kevyt terveellinen ruoka, yhdessä jaksossa laihduttaja kävi ravintoteraputin kanssa jääkaappiaan läpi ja yllättyi kun jugurtti ei ollutkaan niin kevyttä.
Vierailija kirjoitti:
Mulle toi kyseinen jakso oli ensimmäinen, jonka olen katsonut. Mun mielestä koko konsepti siinä oli ihan järjetön enkä yhtään odottanut, että nainen saa mitään laihdutettua. Noin lihavalle ihmiselle 1200 kaloria on tosi vähän. Tolla massalla se saisi syödä 2000 kaloria ja silti laihtuisi.
Ei tässä ole kyse mistään normityypin laihdutuksesta. Nämä ihmiset on ihan oikeasti syöneet itsensä kirjaimellisesti hengenvaaralliseen tilaan - ihmisen kroppaa ei ole tarkoitettu tuollaisen massan tukemiseen eikä se kestä tuollaista loputtomiin. Siinä missä 90kg naapurin Pirkon kannattaa tähdätä maltilliseen ja pitkäjännitteiseen laihdutukseen, näiden "hengenvaarallisesti lihavien" on tarkoitus laihtua mahdollisimman paljon mahdollisimman nopeasti nimenomaan siksi, että leikkaus olisi mahdollisimman turvallista suorittaa. Lisäksi se valmistaa heitä henkisesti tulevaan; laihdutusleikkauksen jälkeen ei voi pitkään aikaan syödä kovin paljoa. Suomessakin käytetään ENED:iä silloin kun vaikeasti ylipainoinen potilas on saatava leikkaukseen (oli kyseessä mikä leikkaus tahansa). Ja ENED on vielä paljon niukkaenergisempi, mutta tuollaisen massan omaaville se 1200 kcal toiminee samalla periaatteella.
Laihdutusleikkauksen jälkeen taas ei yksinkertaisesti voi eikä saa syödä suuria määriä pitkään aikaan, koska vatsalaukun koko on kirjaimellisesti kutistettu. Sen venyttäminen liian nopeasti on vaarallista, ja sen venyttäminen pitkässäkin juoksussa takaisin normaalimittoihin taas mitätöi leikkauksen hyödyt.
Tuo lääkäri eli Dr Now (Nowzaradan) on erikoistunut nimenomaan noille "super morbidly obese" eli BMI yli 50 ihmisille tehtäviin laihdutusleikkauksiin, moni lääkärihän ei tuon kokoisia edes lähde leikkaamaan. Osaa kyllä asiansa, todennäköisesti paremmin kuin joku maallikko joka on kerran katsonut yhden jakson. Toki se ei läheskään kaikille toimi, ei sellaista ihmeentekijää olekaan joka saisi kaikki lihavat laihtumaan, eikä ylipaino-ongelmia olisi olemassakaan jos siihen olisi joku pomminvarma ratkaisu. Kyllä noita onnistumistarinoitakin on ollut runsaasti kaikkien näiden kausien aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Älkää nyt viitsikö. Lihava ei koskaan ole itse syyllinen lihavuuteensa, sillä se ei koskaan johdu liiallisesta syömisestä vaan aina poikkeuksellisen heikosta aineenvaihdunnasta tai sitten lihavuusgeenistä.
Jos olet yhtään sarjaa katsonut, niin lähes poikkeuksetta heillä on ollut lapsuudessa rajua hyväksikäyttöä kummankin sukupuolen kohdalla. Jos sukulainen r*iskaa pikkulasta ja sanoo, että mikäli kerrot jollekin, niin ta-pan sinun äitisi, niin mitä itse tekisit siinä tilanteessa? Syöminen voi olla ainoa asia mistä saa lohtua.
Ahdistuksen saa helpotettua eri tavoilla, syömällä, juomalla, huumeilla tai millä tahansa addiktiolla ylenpalttisesta urheilusta työntekoon. Syöminen on siitä huono tapa, sillä se näkyy pian ulkopuolisillekin. Jotkut purkavat oman ahdistuksen pilkkaamalla toisia kuten sinäkin teet. Oletko koskaan miettinyt, miksi toimit noin? Tunnetko itsesi sen jälkeen paremmaksi ihmiseksi?
Minä lähes ilahduin kun yhdessä jaksossa oli nainen jonka lapsuus oli ollut onnellinen, mutta köyhä.Oppi ahmimaan ruokansa kun ei tiennyt milloin saa seuraavan aterian.
Itseä ärsyttää se, että yleensä muutkin perheenjäsenet tai läheiset on reilusti ylipainoisia ja syövät ihan samanlaista epäterveellistä ruokaa kuin superlihavakin, mutta toki pienempiä määriä. Ihan surkuhupaisaa, kun 30-40 kiloa ylipainoinen vaimo tai sisko tai tytär vetää kananugetteja ja ranskalaisia tai juustomakaronia plus tietysti limpparit ja jälkiruuat, eikä lautasella ole mitään kasvikunnan tuotteita. Samalla todetaan että he nyt voivat tietysti syödä normaalia ruokaa mutta tämä yksi hengenvaarallisesti lihava perheenjäsen joutuu syömään salaattia.
Vierailija kirjoitti:
Onko näitä näin hengenvaarallisesti lihavia suomessa, sitä olen ihmettellyt, en ainakaan minä tiedä.
On, tuossa esim. yksi https://www.menaiset.fi/artikkeli/hyva-olo/terveys/annikalla-oli-jo-lah… Alkupaino 270 kg, saanut pudotettua painoa 60 kg vuodessa ilman leikkausta.
Vierailija kirjoitti:
Minusta ruoka addiktio on pahin asia maailmassa. Miksi ei olla vieläkään löydetty keino estää ahmimasta? Ihan oikeasti nyt pitäisi jotain tehdä.
Ihan selkeästi on nyt näyttöä siitä että ylipainoinen ihminen ei vain kykene laihduttaa, muuten olisimme kaikki laihoja.
Totta helvetissä ylipainoinen ihminen kykenee laihduttamaan. Mitä ihmettä oikein horiset? Samalla logiikalla voi sanoa että nyt on selkeästi näyttöä että alkoholisti ei voi olla raitis. Minun isä on alkoholisti ja on ollut raittiina yli 15 vuotta. Tiedän että näin on, koska hän jos ottaa alkoholia yhtään niin sitten vedetään aina hirveät lärvit. Ei ole vetänyt lärvejä pitkään aikaan.
Tupakastakaan ei ilmeisesti pääse eroon. Ei vaikka tosimaailma on täynnä ihmisiä jotka ovat päässeet. Lievä ylipaino ei ole helvetti mitään verrattuna nikotiiniaddiktioon tai alkoholismiin. Toki jos on päästänyt itsensä sairaalloisen ylipainoiseksi ´koska on niin koukussa roskaruokaan niin se on jo oikea addiktio ja se ei ole koskaan helppoa voittaa.
Sinä ilmeisesti haluat jonkun taikapillerin joka ratkaisee kaikki ongelmasi. Sellaista ei ole. Koska "nyt on näyttöä" niin voit jatkaa sohvalla löhöämistä jätskipurkin kanssa. Turha edes yrittää koska "näyttö". Toki voit kokeilla clenbuterolia tai DNP:eetä, molemmat polttaa rasvaa tehokkaasti mutta sivuoireena voi tulla mm. kuolema.
Jos haluaa lopettaa tupakoinnin, voi ostaa nikotiinipurkkaa. Jos haluaa lopettaa juomisen, voi hakeutua aa-kerhoon. Mutta entäpä, kun ongelma on ruoka? Ei ole laastaria siihen vaivaan että ihminen on koukussa sokeriin ja hiilareihin. Ruokariippuvaiset oikeasti kärsivät elleivät saa päivän annostaan, heillä on vieroitusoireita siinä missä nark""lakin.
Elämäni on ollut hyvin vaikea ja paljon ikävää on tapahtunut. Kärsin kovasta ahdistuksesta ja olen traumatisoitunut. Ilmeisesti taustalla on diagnosoimatta jäänyt vaiva. Mitään apua tai diagnoosia en ole saanut. Onnekseni olen absolutisti ja kierrän päihteet kaukaa. Olen ollut absolutisti aina ja pelkään, että jos yrittäisin alkoholin kohtuukäyttöä ei onnistuisi, vaan siitä muodostuisi ongelma. Siksi pysyn kokonaan erossa. Mitään lääkkeitäkään en samoista syistä käytä, en edes Buranaa. Jossakin vaiheessa pelasin liikaa rahapelejä, mutta onnistuin pääsemään tästä helposti eroon kun keksin muuta tekemistä, joten ei kai se sittenkään minulle ongelma ollut. Nykyään pelaan joskus rivin lottoa. En siis läheskään joka viikko.
Mutta se lohtusyöminen minullekin ongelma on, on kai aina ollut. Ahdistuksen tukahduttaminen on kuitenkin äärimmäisen vaikeaa, eikä ruokakaan oikea keino siihen ole. Yhdessä vaiheessa ahdistuksen ollessa kaikkein pahimmillaan ruoka alkoi ensimmäistä kertaa jopa ällöttämään ja jouduin pakottamaan itseni syömään edes jotain. Kai jossain mielessä viime kevät kun ravintoloissa ei ollut buffetteja oli minulle jopa hyväksi, sillä ennen sitä kävin useita kertoja viikossa buffet-lounailla ja söin liikaa. Poikkeusajan aikana huomasin tulevani oikeasti täyteen vähemmällekin ruoalla. Enää en aiokaan palata vanhaan. Olen myös auttanut herkkujen tuotesisältöjen ja ravintosisältöjen lukemisen auttavan. Kun näitä lukee ja huomaa, miten ällöttävää "herkku" todellisuudessa on, ei sitä enää juurikaan tee mieli.
Terapia ja laihdutusleikkaus pitäisi olla samaan aikaan. Ongelma on että terapia kestää kauan. Näillä ihmisillä ei ole aikaa , jos syihin ei paneuduta lihominen alkaa uudestaan. Oletteko huomanneet miten he käyttäytyvät psykologin luona. Mahdollistajat pitäisi myös saada pois , näiden ihmisten pitäisi alkaa itse huolehtimaan asioistaan sensijaan että äiti tai joku muu mahdollistaa lihomisen. Se Assanti jakso oli kyllä karmea , niinkuin pikkupoika olis ollut kyseessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Aika moni alkoholistikin sisimmässään ymmärtää juovansa itsensä hautaan. Silti eivät pysty lopettamaan. Ei vaikka menisivät hoitoonkin. Addiktio on niin vahva.
Itse en pysty laihduttamaan viittä kiloa, vaikka tiedän että pitäisi. Mutta kun ruoka on niin hyvää, aina annan periksi.
Tämä. Kun ei haluta kohdata omia riippuvuuksia. Moni. Ohjelman mukaan syö tunnevajeeseen. Tunnevaje on kuin pohjaton kaivo; sillä tunne ei tule kylläiseksi ruoalla. Kun ne addiktiot EI syö nälkään, vaan käyttävät ruokaa holistisesti.
Kun pitäisi hoitaa ensin psyyke kuntoon, sitten myöntää omat haitalliset käyttäytymismallit, ja addiktio. Pitäisi henkisesti myöntää ettei voi jatkaa näin, ja LUOPUA ruokariippuvuudesta. Mutta kun ei haluta myöntää eikä kestää kipua. Eikä haluta sitä taustalla olevaa ongelmaa selvittää, mikä johtaa ruokaholismiin.
Tämän kirjoittajan kannattaisi selvittää itselleen termi holistinen.
Täällä 170cm/82kg. Koko elämäni yrittänyt laihduttaa. Yleensä onnistun hyvin, sitten kun yksikin viikonloppu tulee syötyä 2500kcal. Niin paino nousee kirjammellisesti 2 yön aikana 4 kilolla.
osaako joku selittää? Sit menee taas 2vko ennen kun saan painon alas. Eli laihdutus ei onnistu ollenkaan. Enkä suostu loppuelämäni syömään kevyeesti. Ei kuukauden 2500kcal määsäily voi joka kerta pilata kaiken :(
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa lopettaa tupakoinnin, voi ostaa nikotiinipurkkaa. Jos haluaa lopettaa juomisen, voi hakeutua aa-kerhoon. Mutta entäpä, kun ongelma on ruoka? Ei ole laastaria siihen vaivaan että ihminen on koukussa sokeriin ja hiilareihin. Ruokariippuvaiset oikeasti kärsivät elleivät saa päivän annostaan, heillä on vieroitusoireita siinä missä nark""lakin.
Jep. Ruokaa on pakko syödä ja sitä on joka paikassa tarjolla. Alkoholistille tai nikotiiniriippuvaiselle ei tuputeta tupakkaa tai kaljaa asenteella "no ota nyt vähän" ja "kyllä me ymmärretään että yrität päästä tästä tavasta eroon mutta maistele ees". Lihavalle laihduttajalle näin voidaan tehdä.
Ihmetyttää vain, miten joku edes saa mätettyä joka päivä niin paljon ruokaa että lihoaa satoja kiloja? Miten siihen ruokamäärään riittää rahat? Eikö vapaa-ajalla tehdä mitään kaloreita kuluttavaa? Itsellä alkaa kolkuttaa aina jo siinä vaiheessa kun vaatteet tiukkaa. Eikö tule kalliiksi, kun joutuu uusimaan vaatteita koko ajan pyöristymisen seurauksena?

No eipä sitä masentuneena paljon kiinnosta nousta sängystä tai pukeutua muuhun kuin muodottomiin säkkeihin. Oma elämä ei kiiinnosta, ruoka on ainut mistä saa lohtua.
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa lopettaa tupakoinnin, voi ostaa nikotiinipurkkaa. Jos haluaa lopettaa juomisen, voi hakeutua aa-kerhoon. Mutta entäpä, kun ongelma on ruoka? Ei ole laastaria siihen vaivaan että ihminen on koukussa sokeriin ja hiilareihin. Ruokariippuvaiset oikeasti kärsivät elleivät saa päivän annostaan, heillä on vieroitusoireita siinä missä nark""lakin.
Heille on OA-ryhmiä. Helsingissä ainakin kokoontuu. (Overeaters anonymous)
Missä on hippejä ja hamppua, siellä tarvitaan Nokian kumipamppua
Kakkahattutäti kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jos haluaa lopettaa tupakoinnin, voi ostaa nikotiinipurkkaa. Jos haluaa lopettaa juomisen, voi hakeutua aa-kerhoon. Mutta entäpä, kun ongelma on ruoka? Ei ole laastaria siihen vaivaan että ihminen on koukussa sokeriin ja hiilareihin. Ruokariippuvaiset oikeasti kärsivät elleivät saa päivän annostaan, heillä on vieroitusoireita siinä missä nark""lakin.
Heille on OA-ryhmiä. Helsingissä ainakin kokoontuu. (Overeaters anonymous)
sivusta huikkaan:
ja OA-nettiryhmiäkin on
kannattaa googlettaa OA Suomi jos tuntuu että ruoka on ainoa ilon ja lohdun lähde eikä tiedä mistä alkaisi ongelmavyyhtiä avaamaan
Koska se sattuu. Jos ihmisellä on 250 kiloa ylipainoa, hän on kivuissa koko ajan. Istuminen on tuskallisempaa kuin makaaminen.