Päikkytädin terveiset (vilkas lapsi)

Vierailija kirjoitti:

Pakko sanoa, että parempi kettärä ja vikkelä, luontaisen utelias ja eloisa lapsi kuin patsaana tumput suorana toljottava möllöttäjä. Aivot tarvitsevat virikkeitä, kasvava keho treeniä, motoriikka ahkeraa harjoitusta, leikki on lapsen työtä jne. Kyllä se ripeämpi lapsi vaan ehtii saada harjoitusta aika tavalla enemmän. Etenkin jos ei kuitenkaan ole aivan päättömästi kohkaava. Kyllä näitä passiivisia ja kömpelöitä taaperoita nykyään näkee aivan riittämiin ja usein yhteistä on vielä ylisuojelevat hössääjävanhemmat.

Itse olin tyytyväinen siihen, kun oma möllöttävä lapsi 3v iässä osasi lukea ja oli kiinnostunut piirtämisestä, kun naapurin samanikäinen oli siinä vaiheessa kolmatta kertaa joku kehonosa kipsissä kasvavan kehon ja aivojen taas kerran saatua virikkeitä yli oman tarpeen.

https://www.medipudas.fi/raudanpuute-ja-adhd-kiistamaton-yhteys/

"Esimerkiksi Qatarissa 2014 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että ADHD lapsilla on verrokkilapsia enemmän D-vitamiinin, raudan- ja magnesiumin puutosta, kuin myös matalammat kalsiumtasot. "

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko sanoa, että parempi kettärä ja vikkelä, luontaisen utelias ja eloisa lapsi kuin patsaana tumput suorana toljottava möllöttäjä. Aivot tarvitsevat virikkeitä, kasvava keho treeniä, motoriikka ahkeraa harjoitusta, leikki on lapsen työtä jne. Kyllä se ripeämpi lapsi vaan ehtii saada harjoitusta aika tavalla enemmän. Etenkin jos ei kuitenkaan ole aivan päättömästi kohkaava. Kyllä näitä passiivisia ja kömpelöitä taaperoita nykyään näkee aivan riittämiin ja usein yhteistä on vielä ylisuojelevat hössääjävanhemmat.

Varmaan voi myös kehua lapsia haukkumatta toisia lapsia. Ihan hyvä taito opettaa lapselle, että itsestä voi löytää hyviä puolia ilman että luettelee toisten huonoja puolia?

Mitä sitten vaikka joku ei juoksisi pää edellä kiipeilytelineelle tai viihtyykin samassa leikissä pitkään? Ei kai se sen huonompi asia ole kuin vilkkaus. Kaikki me olemme erilaisia. Jos haluat että oma lapsesi hyväksytään sellaisena kuin hän on, niin aloita itse hyväksymällä toiset lapset sellaisina kuin he ovat.

Niin se menee elämässä, että vilkkaat lapset saavat lapsina kuraa niskaan. Asia tasoittuu viimeistään teini-iän kieppeillä, kun energisyys ja aktiivisuus alkaa olla etu ja toivottavaa. Aikuisina ne lapsina rauhallisuudesta kehuja saaneet möllöttävät vauvapalstalla eikä kukaan pidä sitä toivottavana. Ne vilkkaat ovat sillä aikaa maastopyöräilemässä, vuorikiipeilemässä ja heitä ihannoidaan aktiivisuudesta.

Vierailija kirjoitti:

https://www.medipudas.fi/raudanpuute-ja-adhd-kiistamaton-yhteys/

"Esimerkiksi Qatarissa 2014 julkaistussa tutkimuksessa havaittiin, että ADHD lapsilla on verrokkilapsia enemmän D-vitamiinin, raudan- ja magnesiumin puutosta, kuin myös matalammat kalsiumtasot. "

No onko ihme. Harva ADHD malttaa istua syömään ruokansa kunnolla.

Palsta antaa kyllä hyvän katsauksen ihmisten eroihin päättelykyvyssä.

Vierailija kirjoitti:

Järkkäisin tosiaan jotain erityisen väsyttävää harrastusta. Se vauhdikas energia on hyvä kanavoida johonkin.

Niin minäkin, mutta ehkä vasta vähän vanhempana. Ulkoilu kyllä käy, jos lapsi siitä kerran nauttii.

Lapset usein rauhoittuvat joskus 3-4 vuotiaina.

Vierailija kirjoitti:

Pakko sanoa, että parempi kettärä ja vikkelä, luontaisen utelias ja eloisa lapsi kuin patsaana tumput suorana toljottava möllöttäjä. Aivot tarvitsevat virikkeitä, kasvava keho treeniä, motoriikka ahkeraa harjoitusta, leikki on lapsen työtä jne. Kyllä se ripeämpi lapsi vaan ehtii saada harjoitusta aika tavalla enemmän. Etenkin jos ei kuitenkaan ole aivan päättömästi kohkaava. Kyllä näitä passiivisia ja kömpelöitä taaperoita nykyään näkee aivan riittämiin ja usein yhteistä on vielä ylisuojelevat hössääjävanhemmat.

Näin sitä nykyään tunnutaan puhuvan. En tiedä sitten ovatko lapset jotenkin muuttuneet, mutta kun omaa lapsuutta mietin, niin kyllähän se jako oli koulussa aika selvä. Oli urheilijat ja sitten ne jotka menestyivät akateemisesti koulussa. Luokkani älykkäimmät olivat todella rauhallisia, motoriikka saattoi olla vähän heikkoa ja nämä lapset eivät todellakaan voittaneet hiihtokisoja. Sitten ne lapset jotka olivat todella lahjakkaita liikunnassa, olivat usein melko keskinkertaisia tai jopa kehnoja muissa aineissa. Jotenkin vaikeaa uskoa, että nyt olisi yhtäkkiä täysin eri tavalla nämä asiat?

Tämä on todellakin mututuntumaa, ja itse olen henkilökohtaisesti sitä mieltä että mitä väliä. Tärkeintä on löytää omat mielenkiinnon kohteet ja elää oman näköinen elämä. Ei minulla ole edes lapsia enkä ole opettaja tms. Mietin vain kun itse olin tosi vilkas lapsi, lahjakas liikunnassa ja aika keskiverto tai huonompi kuin Keskiverto koulussa. Äiti sanoi kyllä, että opin numerot ja kirjaimet nopeaa alle kouluikäisenä, mutta se oli enemmän sellaista vauhdikasta luettelemista. Minulla oli myös aktiivinen kyselyikä, halusin tietää kaiken, mutta muistan itsekin etten hirveän hyvin kuitenkaan ymmärtänyt vastauksia. Sitten koulussa matematiikka ym. eivät sujuneet niin hyvin. Minulle on aika iso osa identiteettiä, että vaikka en ole ns. kirjaviisas, niin olen lahjakas liikunnallisesti. Kaikki ei voi saada kaikkea ja omia lahjoja pitää vaalia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko sanoa, että parempi kettärä ja vikkelä, luontaisen utelias ja eloisa lapsi kuin patsaana tumput suorana toljottava möllöttäjä. Aivot tarvitsevat virikkeitä, kasvava keho treeniä, motoriikka ahkeraa harjoitusta, leikki on lapsen työtä jne. Kyllä se ripeämpi lapsi vaan ehtii saada harjoitusta aika tavalla enemmän. Etenkin jos ei kuitenkaan ole aivan päättömästi kohkaava. Kyllä näitä passiivisia ja kömpelöitä taaperoita nykyään näkee aivan riittämiin ja usein yhteistä on vielä ylisuojelevat hössääjävanhemmat.

Varmaan voi myös kehua lapsia haukkumatta toisia lapsia. Ihan hyvä taito opettaa lapselle, että itsestä voi löytää hyviä puolia ilman että luettelee toisten huonoja puolia?

Mitä sitten vaikka joku ei juoksisi pää edellä kiipeilytelineelle tai viihtyykin samassa leikissä pitkään? Ei kai se sen huonompi asia ole kuin vilkkaus. Kaikki me olemme erilaisia. Jos haluat että oma lapsesi hyväksytään sellaisena kuin hän on, niin aloita itse hyväksymällä toiset lapset sellaisina kuin he ovat.

Juuri näin. Odotan sitä päivää, kun IHAN AIKUISTEN OIKEESTI myönnetään, että ihmiset ovat erilaisia, eikä heitä ole tarvettakaan laittaa paremmuusjärjestykseen vaikka temperamenttipiirteiden perusteella. Esikoiseni oli "paikallaan möllöttäjä", joka omasta tahdostaan opetteli mm. aakkoset parivuotiaana eikä ollenkaan ymmärtänyt, mitä hauskaa on ympäriinsä juoksemisessa. Nykyisin hän on ihan älykäs ja ihan liikunnallinen teini. Toinen lapseni taas oli selvästi vilkkaampi pienenä, tosin nykyisin on alkanut "möllöttää", kun tykkää mietiskellä kaikenlaista. Kumpikohan heistä nyt olisi parempi, hmm..?

Ilmeisesti tällainen joko-tai -ajattelu on niin yleistä, että vanhempaa, joka aidosti iloitsee lapsensa luonteesta, osaamisesta tms. katsotaan kuin halpaa makkaraa. Taitaa olla ihan automaattinen oletus, että jos vanhempi vaikka kehuu lapsensa oppineen lukemaan aikaisin hän samalla pitää muita lapsia tyhminä - eikä näin välttämättä ole! Ihan hyvin voi iloita omasta lapsestaan ja samalla nähdä muut, toisenlaiset, lapset hienoina ja taitavina. Mutta se ei vaan suomalaiseen tajuntaan tunnu uppoavan :( Täällä pitää aina epäillä toisesta pahinta.

Mikä hemmetti on PÄIKKYTÄTI??

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pakko sanoa, että parempi kettärä ja vikkelä, luontaisen utelias ja eloisa lapsi kuin patsaana tumput suorana toljottava möllöttäjä. Aivot tarvitsevat virikkeitä, kasvava keho treeniä, motoriikka ahkeraa harjoitusta, leikki on lapsen työtä jne. Kyllä se ripeämpi lapsi vaan ehtii saada harjoitusta aika tavalla enemmän. Etenkin jos ei kuitenkaan ole aivan päättömästi kohkaava. Kyllä näitä passiivisia ja kömpelöitä taaperoita nykyään näkee aivan riittämiin ja usein yhteistä on vielä ylisuojelevat hössääjävanhemmat.

Varmaan voi myös kehua lapsia haukkumatta toisia lapsia. Ihan hyvä taito opettaa lapselle, että itsestä voi löytää hyviä puolia ilman että luettelee toisten huonoja puolia?

Mitä sitten vaikka joku ei juoksisi pää edellä kiipeilytelineelle tai viihtyykin samassa leikissä pitkään? Ei kai se sen huonompi asia ole kuin vilkkaus. Kaikki me olemme erilaisia. Jos haluat että oma lapsesi hyväksytään sellaisena kuin hän on, niin aloita itse hyväksymällä toiset lapset sellaisina kuin he ovat.

Juuri näin. Odotan sitä päivää, kun IHAN AIKUISTEN OIKEESTI myönnetään, että ihmiset ovat erilaisia, eikä heitä ole tarvettakaan laittaa paremmuusjärjestykseen vaikka temperamenttipiirteiden perusteella. Esikoiseni oli "paikallaan möllöttäjä", joka omasta tahdostaan opetteli mm. aakkoset parivuotiaana eikä ollenkaan ymmärtänyt, mitä hauskaa on ympäriinsä juoksemisessa. Nykyisin hän on ihan älykäs ja ihan liikunnallinen teini. Toinen lapseni taas oli selvästi vilkkaampi pienenä, tosin nykyisin on alkanut "möllöttää", kun tykkää mietiskellä kaikenlaista. Kumpikohan heistä nyt olisi parempi, hmm..?

Ilmeisesti tällainen joko-tai -ajattelu on niin yleistä, että vanhempaa, joka aidosti iloitsee lapsensa luonteesta, osaamisesta tms. katsotaan kuin halpaa makkaraa. Taitaa olla ihan automaattinen oletus, että jos vanhempi vaikka kehuu lapsensa oppineen lukemaan aikaisin hän samalla pitää muita lapsia tyhminä - eikä näin välttämättä ole! Ihan hyvin voi iloita omasta lapsestaan ja samalla nähdä muut, toisenlaiset, lapset hienoina ja taitavina. Mutta se ei vaan suomalaiseen tajuntaan tunnu uppoavan :( Täällä pitää aina epäillä toisesta pahinta.

Samaa mieltä. Nykyään ollaan muka niin suvaitsevaisia, mutta todellisuudessa "hyvän" lapsen muotti on niin kapea, ettei siihen lähes kukaan lapsi yllä.

Mitä tulee oman lapsen kehumiseen, niin mielestäni on myös totta että oman lapsen normaalia kehua ei oikein siedetä. Ikävää kehumista on kun omaa lasta verrataan ääneen muihin, eli tyyliin: "Meidän lapsi oppi jo 4-vuotiaana lukemaan. Eikö hän olekin niin paljon muita edellä. Hän on varmasti todella älykäs" vs "Olen niin ylpeä lapsestani, kun hän oppi lukemaan. Hän on fiksu." Yhdellä tuttavallani on tapana tarkkailla leikkipuistoissa ja harrastuksissa toisia lapsia ja verrata omaan lapseen, sitten kertoo säälivästi toisista lapsista jotka eivät osanneet sitä ja tätä, ja sitten naureskelllen lisää että meidän "Mikko" se siellä vaan veteli menemään vaikka vuotta vanhempi ei osannut edes alkeita. On se aikamoinen tuo meidän Mikko, ihan säälittää ne toiset raukat kun eivät vielä osaa. Mitäpä tuohon sanoisi. Mielestäni aivan ääliömäistä ja narsistisia omalla lapsella keulimista. Kehua voi moittimatta toisia! Lapsen itsetuntoa voi nostattaa ilman että luo hänelle ylemmuudentuntoa muihin nähden.

'Xxcc

Voi hyvänen aika! Lapsi on vasta 1,5 vuotias.

Ihmetellen mummo 70 v.

No kyllä sen huomaa jo tuonikäisestä. Oma esikoiseni oli sellainen ja on yhä. Kun hän kävi täällä taas lomalla yliopistosta, tuntui että hän työllisti molemmat vanhemmat ja koko koti alkoi pyöriä hänen ympärillään.

Kun hän oli 1,5-vuotias, ei käytännössä kyennyt tekemään mitään muuta kuin vahtimaan häntä.

Liikunnallisesti lahjakkaasta serkusta tuli SM-mitalisti ja psykologi 😊

Oppi kävelemään reilusti alle 1 v.

Vierailija kirjoitti:

Pakko sanoa, että parempi kettärä ja vikkelä, luontaisen utelias ja eloisa lapsi kuin patsaana tumput suorana toljottava möllöttäjä. Aivot tarvitsevat virikkeitä, kasvava keho treeniä, motoriikka ahkeraa harjoitusta, leikki on lapsen työtä jne. Kyllä se ripeämpi lapsi vaan ehtii saada harjoitusta aika tavalla enemmän. Etenkin jos ei kuitenkaan ole aivan päättömästi kohkaava. Kyllä näitä passiivisia ja kömpelöitä taaperoita nykyään näkee aivan riittämiin ja usein yhteistä on vielä ylisuojelevat hössääjävanhemmat.

Kaikki lapset ovat niitä parempia ja yhtä hyviä. Vilkkaat ja rauhalliset. Kohkaava, toljottava, möllöttävä yms. tuntuu kamalilta ilmaisuilta. Kai se silti niin on, että oma persoona vaikuttaa myös siihen, millaisena lapset näkee, kenen kanssa tulee juttuun ja mitä piirteitä pitää toivottavina.

Olen ihan samaa mieltä siinä, että liikunta, leikki ja sopivat virikkeet kehittävät lasta ja lapselle pitäisi sallia kokeilut, tutkimiset ja maailman ihmettely. Että kasvaisivat tasapainoisiksi ja itseensä luottaviksi tyypeiksi, jotka tulevat muiden kanssa toimeen omana itsenään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ne muut ole varovaisia, niillä on enemmän järkeä päässä. Luonnonvalinta teki ennen tehtävänsä, nyt päikkytädit yrittää estää kohtalon toteutumisen.

Voi että, mikä kommentti. Ennen juurikin se ketterä olisi varmaan pärjännyt. Useinhan hyvä motoriikka päinvastoin viittaa aivojen nopeaan ja tehokkaaseen toimintaan.

Ap:lle: älä välitä näistä, lapset ovat erilaisia.

Olin itse taaperona oikein hulivili ikiliikkuja ja ikäisekseni taitava motorisesti. Kuitenkin koulut sujuneet ala-asteesta asti huippuarvosanoin ja valmistun lääkäriksi, eli järkeä löytyy varmaan ihan tarpeeksi.

Meillä tytöistä toinen oli hyvinkin varovainen ja toinen ikiliikkuja - varovaisemmalla oli aina haavereita, jo alle vuoden vanhana, paukapäisemmällä motoriikka korvasi järjen puutteet. Pojistakin toinen oli pienenä riskialttiimpi, jätit ulos hetkeksi juostaksesi vessassa pikku hädällä ja on jo puolivälissä tikkaita menossa katolle.

Hoh hoijaa tätä nykyajan menoa. Lapset ovat kovin erilaisia johtuen perintötekijöistä toiset rauhallisia toiset vilkkaita toiset taas siltä väliltä. Mikä tässä on outoa lapset perivät sukunsa vanhempiensa geenejä ja ne siis vaihtelee todella paljon eri sukujen välillä. Nyt kun tämä on selvitetty tämä pitäisi tyhmemmankin ymmärtää. Lapsien pitääkin touhuta olla vilkkaita ja energisiä. Alle kouluikäinen lapsi harvoin pystyy keskittymään pitkiin opintoja sessioihin. Lasten kuuluu leikkiä juosta touhuta. Se on normaalia. Mutta sitten jos lapsi suuntaa vääriin asioihin vilkkautensa rikkoo leluja heittelee niitä kiusaa toisia. Ei tottele mitään kysymyksessä on silloin lasta ei ole kasvatettu opetettu. Nämä on kaksi eri asiaa. Lapsi jota ei ole opetettu mitään tapoja terrorisoi muita ja myöskin omia vanhempiaan. Lapsi saa kaiken mitä ikinä keksii pyytää ja vanhemmat juoksee kuin palvelijat ja siltikin lapsi huutaa ja kiukuttelee. Tämä ei taas ole normaalia. Kasvatus säännöt kunniaan. Leikit ja vilkkaus on ok 

Päiväkodissa pitäisi tehdä havainnointia nyt pari kolme kk ja erityisesti kiinnittää huomio ympäristöön, ja tytön olemiseen esim. Pienryhmätoiminnassa. 

Pätevä henkilöstö osaa tämän sensitiivisesti..

Synnyin 1958 olin vilkas kuin mikä. Aina sain kuulla että tytöt ei kiipeile puissa leikin paljon. Olin ulkona tosi paljon kavereita riitti. Menin kouluun aikanani ja opettaja siellä sanoi olen liian vilkas ja kova puhumaan. Olin siis perinyt mummoni vilkkauden karjalaisia kun ollaan. Ensimmäinen kouluvuosi meni kohtalaisesti. Opin laskemaan luin hyvin kirjoituskin sujui. Opettajani oli sitä mieltä että minusta ei ikinä tule yhtään mitään. Kannustava ilmapiiri tosiaan. Koulu loppui aikanaan en jäänyt luokalle kertaakaan. Sain hyvän päättötodistuksen. Työelämä vei minut niinkuin siihen aikaan oli tapana töihin lähdettiin heti kun koulu päättyi. Olin eri töissä kaupassa meijerissä leipomossa. Työntekijänä olin ahkera iloinen huumorintajuinen työyhteisössä oikein pidetty. Lopulta päädyin yrittäjäksi 21 vuotiaan sitä hommaa tein eläkeikään asti. Miten meni noin opettajien mielestä minusta ei pitänyt tulla yhtään mitään tulipa ihan normaali ihminen vaikka olinkin vilkas. Vilkkaus ei ole sairaus se on ominaisuus siinä missä rauhallisuuskin. Antakaa lasten olla sitä mitä he ovat. Kasvattakaa opettakaa ja ennen kaikkea rakastakaa kannustakaa niin hyvä tulee 

Meillä oli aika samanlainen tilanne kuin ap:llä. Lapsi on motorisesti taitava ja aina liikkeellä. Veimme lapsen aluksi temppujumppaan lähikoululle, mikä auttoi kyllä. Suurin hyöty on ollut joukkuelajin aloittamisesta parin vuoden ikäisenä. Liikunta on ikätason huomioivaa ja lapsi on oppinut toimimaan ryhmässä. 

Ja sun mielestä on ihan ok että päikkytädit keskittyvät sun lapsen suojelemiseen ja muut jäävät ilman huomiota? Vie se jollekin yksityiselle ja maksa siitä että vie noin paljon resursseja!