Kasteesta asiaa, harmittaa ja rankasti!!
Tällämenolla lastamme ei tulla kastamaan minkään seurakunnan jäseneksi!
Yleensähän lapsi kastetaan äidin uskonnon mukaan ja näin olisimme myös halunneet tulevan lapsemme kanssa tehdä, eli lapsesta myös ortodoksi. No tämäpä ei nyt käy, koska vaaditaan ortodoksinen sylikummi. Siihen pestiin nyt ei ketä tahansa halua ottaa eikä ole ensimmäistäkään ortodoksia jonka voisi kummiksi edes pyytää.
Asia selvä, mennään sitten luterilaisen mukaan.
Meillä olisi 4 todella tärkeää ihmistä, jotka kummeiksi haluaisimme ja heiltä on asiaa myös kysytty. Yksi heistä ei vain ole käynyt rippikoulua eikä häntä ole konfirmoitu. Soitin kirkkoherranvirastoon ja kysyin asiaa, tässäpä heidän vastaus:
Täytyy olla vähintään 2 luterilaiseen seurakuntaan kuuluvaa konformoitua ihmistä, loput 2 voivat olla mistä uskontokunnasta tahansa tai vaikka ns pakana.
Kuitenkaan tämä yksi ei saa olla kummi kerta rippikoulua ei ole suorittanut!!!
En todellakaan halua aikuista ihmistä pakottaa käymään moista, jotta pääsee kummiksi. Silti ottaa rankasti päähän, että ei pääse. Kuitenkin 2 voi olla vaikka hindua, mutta tämä ei kelpaa!
Taidetaan jättää kaste kokonaan väliin, vaikka se meidän perheelle tärkeää olisikin!
Kommentit (108)
Pitäkää nimenantojuhla muualla kuin kirkossa, niin saatte "kummeiksi" ja seremoniaan mukaan juuri ne henkilöt jotka haluatte. Lapsi voi sitten 12 täytettyään, kun ehkä itse osaa asioistaan päättää, liittyä kirkkoon tai olla liittymättä.
Eli kirkon pitäisi muuttaa toimintatapojaan siksi, että täysin maallistuneet ihmiset haluavat pelkän kulttuurisen rituaalin mitään uskonnollista sisältöä? Miksi se lapsi pitää sitten edes kastaa? Järjestäkää suvun kesken nimiäiset ja valitkaa sellaiset kummit, kummat, isoset, sponsorit tai nimikkoaikuiset kuin haluatte.
Siis mitä?? Miten niin ei hindut voi olla kummeja?? Olen kolmen lapsen epävirallinen kummi eli seremoniassa seisoskelin vain sylikummin ja toisen kirkkoon kuuluvan kummin vieressä (luin lasten evankeliumin yksissä ristiäisissä, muissa kuivasin vauvan pään kasteliinalla), nimeni ei edes tullut mihinkään papereihin eikä minulta kysytty papin puolesta mitään. Voisin siis kuulua vaikka mihin uskontokuntaan, se asia ei tilaisuudessa noussut esiin.
Meillä aikoinaan oli lapsella useampia kummeja, joista osa kuului kirkkoon ja osa ei. Papille etukäteen sanoin kirkkoon kuulumattomista, että he ovat kummin asemassa olevia lapsen aikuisia ystäviä. Vanhoillinen pappi sitten käytti kastetilaisuudessa tätä termiä (pitkässä) puheessaan, mutta ei estänyt, kun kirkkoon kuulumaton pariskunta pokkana seisoi muiden kummien kanssa rivissä itse kasteen aikana. Rumaahan se olisi siinä ollut ryhtyä kinaamaan...
[quote author="Vierailija" time="05.08.2013 klo 13:04"]
Huh hei kukkahattu tädit ja tervetuloa tälle vuosituhannelle.
Käsi pystyyn te keiden kotona kummit käy kerran kuukaudessa vetämässä raamattupiiriä teidän pikku pilteillenne ? Ehkä tuo on joskus toiminut noin ja kirkon silmissä varmasti toivotaan että näin tapahtuu edelleen, mutta eiköhän valtaosan perheistä tilanne ole kuitenkin se, että kummiksi halutaan pitkäaikanen hyvä ystävä, jonka haluaa olevan mukana oman lapsen elämässä ja kasvatuksessa kaikilla tavoin.
Ymmärrän hyvin, että kirkko haluaa, että yksi niistä kummeista ainakin on ev.lut, mutta mikä ihme siinä on että kaikkien on oltava ?
En voisi koskaan kuvitella, että lapselleni tulisi kummiksi joku täysin tuntematon kirkon nimeämä ihminen, vain sen vuoksi, että hän on joskus teiniä käynyt jonkun leirin...
Täysin samaa mieltä siis ap:n kanssa asiasta !
[/quote]
Jos haluaa kastaa lapsensa eli liittää lapsensa seurakunnan jäseneksi, on varmaan noudatettava niitä seurakunnan sääntöjä vai mitä? Jos ei halua noudattaa seurakunnan sääntöjä, ei voi liittyä seurakuntaan. Sitten jätetään lapsi kastamatta. Jos haluaa kummiksi kirkkoon kuulumattomia, ei voi pitää kirkollista seremoniaa.
Ihan oikeasti, halutaan vaan rusinat pullasta. Eli se kiva kasterituaali, mutta toki mahdollisimman lyhyellä kaavalla ja ilman virsiä ja kummitkin pitää olla niitä kirkosta eronneita.
Jos ja kun perhe kuuluu kirkkoon ja maksaa kirkollisveroa niin heillä on täysi oikeus pitää kirkossa myös kastetilaisuus. Kirkon näkemys tässä asiassa on vanhentunut ja täysin naurettava !
[quote author="Vierailija" time="05.08.2013 klo 13:09"]
[quote author="Vierailija" time="05.08.2013 klo 13:00"]
Kädet ylös, te joiden mielestä kummin ainoa tehtävä on antaa kristillistä kasvatusta.Kuinka monta teidän kummeista hoitaa tätä puolta säännöllisesti?
[/quote]
Tällä ei ole asian kanssa mitään tekemistä.
[/quote]
Eiköhän tämä ole nimenomaan ainoa syy minkä takia jokaisen kummin on pitänyt käydä se rippikoulu....
Tarkistaako pappi tulevien kummien taustat? Itse olen kirkosta eronnut ja silti veljeni lapsen kummi. Ristiäistilaisuudessa oli vähän häslinkiä ja kasteen yhteydessä pappi jakoi kummeille tyhjät kastetodistukset, jotka sitten vasta tilaisuuden jälkeen täytettiin. Missään vaiheessa kukaan ei kysynyt mihin uskontokuntaan kuulun, vai kuulunko ollenkaan tai olenko konfirmoitu. Veljeni toki tiesi, etten kuulu kirkkoon.
Voi sen rippikoulun käydä aikuisenakin....
[quote author="Vierailija" time="05.08.2013 klo 13:13"]
[quote author="Vierailija" time="05.08.2013 klo 13:04"]
Huh hei kukkahattu tädit ja tervetuloa tälle vuosituhannelle.
Käsi pystyyn te keiden kotona kummit käy kerran kuukaudessa vetämässä raamattupiiriä teidän pikku pilteillenne ? Ehkä tuo on joskus toiminut noin ja kirkon silmissä varmasti toivotaan että näin tapahtuu edelleen, mutta eiköhän valtaosan perheistä tilanne ole kuitenkin se, että kummiksi halutaan pitkäaikanen hyvä ystävä, jonka haluaa olevan mukana oman lapsen elämässä ja kasvatuksessa kaikilla tavoin.
Ymmärrän hyvin, että kirkko haluaa, että yksi niistä kummeista ainakin on ev.lut, mutta mikä ihme siinä on että kaikkien on oltava ?
En voisi koskaan kuvitella, että lapselleni tulisi kummiksi joku täysin tuntematon kirkon nimeämä ihminen, vain sen vuoksi, että hän on joskus teiniä käynyt jonkun leirin...
Täysin samaa mieltä siis ap:n kanssa asiasta !
[/quote]
Jos haluaa kastaa lapsensa eli liittää lapsensa seurakunnan jäseneksi, on varmaan noudatettava niitä seurakunnan sääntöjä vai mitä? Jos ei halua noudattaa seurakunnan sääntöjä, ei voi liittyä seurakuntaan. Sitten jätetään lapsi kastamatta. Jos haluaa kummiksi kirkkoon kuulumattomia, ei voi pitää kirkollista seremoniaa.
Ihan oikeasti, halutaan vaan rusinat pullasta. Eli se kiva kasterituaali, mutta toki mahdollisimman lyhyellä kaavalla ja ilman virsiä ja kummitkin pitää olla niitä kirkosta eronneita.
[/quote]
Onhan tuo toki totta. Kirkon säännöt ovat vaan jo hyvinkin vanhoilliset ja naurettavat... Ei ihme, että ihmisiä eroaa sieltä kokoajan enemmän ja enemmän..
Muuttavathan he muitakin sääntöjä ja toimivat raamattua vastaan.. Kohtahan siellä voi homotkin käydä hakemassa siunauksen avioliitolleen. Mitähän se raamattu tästä sanoo...
[quote author="Vierailija" time="05.08.2013 klo 13:04"]
Huh hei kukkahattu tädit ja tervetuloa tälle vuosituhannelle.
Käsi pystyyn te keiden kotona kummit käy kerran kuukaudessa vetämässä raamattupiiriä teidän pikku pilteillenne ? Ehkä tuo on joskus toiminut noin ja kirkon silmissä varmasti toivotaan että näin tapahtuu edelleen, mutta eiköhän valtaosan perheistä tilanne ole kuitenkin se, että kummiksi halutaan pitkäaikanen hyvä ystävä, jonka haluaa olevan mukana oman lapsen elämässä ja kasvatuksessa kaikilla tavoin.
Ymmärrän hyvin, että kirkko haluaa, että yksi niistä kummeista ainakin on ev.lut, mutta mikä ihme siinä on että kaikkien on oltava ?
En voisi koskaan kuvitella, että lapselleni tulisi kummiksi joku täysin tuntematon kirkon nimeämä ihminen, vain sen vuoksi, että hän on joskus teiniä käynyt jonkun leirin...
Täysin samaa mieltä siis ap:n kanssa asiasta !
[/quote]
Mutta silti se on se kirkko joka ne säännöt laatii, et sinä itse. Mikä yhteisö se enää olis jos jokainen sais toimia ihan miten haluaa? Eihän siitä touhusta tulis yhtään mitään, jos mitään sääntöjä ei olis mihinkään.
Ristiäisten jälkeen sä sitten voit toimia miten haluat, ne kummit voi opettaa sitä lasta vaikka polttamaan tupakkaa jos se sulle on ok.
Jos kirkon säännöt ei kelpaa, niin perusta oma kirkko omilla säännöillä? Ei sua kukaan pakota lasta kastamaan ja kirkkoon kuulumaan. Ihan vapaaehtoista se on.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2013 klo 13:17"]
Tarkistaako pappi tulevien kummien taustat? Itse olen kirkosta eronnut ja silti veljeni lapsen kummi. Ristiäistilaisuudessa oli vähän häslinkiä ja kasteen yhteydessä pappi jakoi kummeille tyhjät kastetodistukset, jotka sitten vasta tilaisuuden jälkeen täytettiin. Missään vaiheessa kukaan ei kysynyt mihin uskontokuntaan kuulun, vai kuulunko ollenkaan tai olenko konfirmoitu. Veljeni toki tiesi, etten kuulu kirkkoon.
[/quote]
ei tarkista epävirallisten kummien taustoja. Mutta tarkistaa ne kaksi ketä ilmoitetaan virallisiksi kummeiksi..että minkä paikkakunnan seurakuntaan kuuluvat.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2013 klo 13:03"]
Miksi te kuulutte kirkkoon, jos kirkon säännöt ei käy? Toki on pakanallakin ihan ok juttu, että kummin tulee olla kirkon jäsen ja konfirmoitu. Tai sitten jätätte kasteen väliin. Kai teillä nyt joku kummiksi sopiva löytyy?
[/quote]
eroakirkosta.fi
[quote author="Vierailija" time="05.08.2013 klo 13:14"]
Jos ja kun perhe kuuluu kirkkoon ja maksaa kirkollisveroa niin heillä on täysi oikeus pitää kirkossa myös kastetilaisuus. Kirkon näkemys tässä asiassa on vanhentunut ja täysin naurettava !
[/quote]
On oikeus, toki on, mutta silloin pitää myös noudattaa kirkon sääntöjä, niitä mihin on liittyessään sitoutunut. Ei suomen kansalainenkaan voi lakien rikkomista perustella sillä että maksaa veroja.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2013 klo 13:12"]
Eli kirkon pitäisi muuttaa toimintatapojaan siksi, että täysin maallistuneet ihmiset haluavat pelkän kulttuurisen rituaalin mitään uskonnollista sisältöä? Miksi se lapsi pitää sitten edes kastaa? Järjestäkää suvun kesken nimiäiset ja valitkaa sellaiset kummit, kummat, isoset, sponsorit tai nimikkoaikuiset kuin haluatte.
[/quote]
Mikähän sä olet ketään tuntematta haukkumaan maallistuneiksi ? Ehkä perhe on uskollinen ? Se että eivät ymmärrä minkä takia jokaisen kummin pitää olla rippikoulunkäynyt ei tee heistä mitenkään maallistuneita!
Ehkä kristinusko on heille tärkeää ja haluavat kastaa lapsensa samaan uskoon kanssaan, mutta toivoisivat silti että rakkaat läheiset ystävänsä voisi toimia kummeina.. mikä siinä on niin vaikeaa ymmärttää ? Samaa mielstä täälläkin aloittajan kanssa.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2013 klo 13:20"]
[quote author="Vierailija" time="05.08.2013 klo 13:04"]
Huh hei kukkahattu tädit ja tervetuloa tälle vuosituhannelle.
Käsi pystyyn te keiden kotona kummit käy kerran kuukaudessa vetämässä raamattupiiriä teidän pikku pilteillenne ? Ehkä tuo on joskus toiminut noin ja kirkon silmissä varmasti toivotaan että näin tapahtuu edelleen, mutta eiköhän valtaosan perheistä tilanne ole kuitenkin se, että kummiksi halutaan pitkäaikanen hyvä ystävä, jonka haluaa olevan mukana oman lapsen elämässä ja kasvatuksessa kaikilla tavoin.
Ymmärrän hyvin, että kirkko haluaa, että yksi niistä kummeista ainakin on ev.lut, mutta mikä ihme siinä on että kaikkien on oltava ?
En voisi koskaan kuvitella, että lapselleni tulisi kummiksi joku täysin tuntematon kirkon nimeämä ihminen, vain sen vuoksi, että hän on joskus teiniä käynyt jonkun leirin...
Täysin samaa mieltä siis ap:n kanssa asiasta !
[/quote]
Mutta silti se on se kirkko joka ne säännöt laatii, et sinä itse. Mikä yhteisö se enää olis jos jokainen sais toimia ihan miten haluaa? Eihän siitä touhusta tulis yhtään mitään, jos mitään sääntöjä ei olis mihinkään.
Ristiäisten jälkeen sä sitten voit toimia miten haluat, ne kummit voi opettaa sitä lasta vaikka polttamaan tupakkaa jos se sulle on ok.
Jos kirkon säännöt ei kelpaa, niin perusta oma kirkko omilla säännöillä? Ei sua kukaan pakota lasta kastamaan ja kirkkoon kuulumaan. Ihan vapaaehtoista se on.
[/quote]
IHANKO vähän kaukaa haettua :D :D :D Eli jos kummi ei ole käynyt teininä rippikoulua hän ei voi olla hyvä ihminen ? Hänen on siis pakko olla joku gangsteri joka ei voi antaa lapselle muut kuin tupakan käteen.. Huomenta URPO !
[quote author="Vierailija" time="05.08.2013 klo 13:25"]
[quote author="Vierailija" time="05.08.2013 klo 13:12"]
Eli kirkon pitäisi muuttaa toimintatapojaan siksi, että täysin maallistuneet ihmiset haluavat pelkän kulttuurisen rituaalin mitään uskonnollista sisältöä? Miksi se lapsi pitää sitten edes kastaa? Järjestäkää suvun kesken nimiäiset ja valitkaa sellaiset kummit, kummat, isoset, sponsorit tai nimikkoaikuiset kuin haluatte.
[/quote]
Mikähän sä olet ketään tuntematta haukkumaan maallistuneiksi ? Ehkä perhe on uskollinen ? Se että eivät ymmärrä minkä takia jokaisen kummin pitää olla rippikoulunkäynyt ei tee heistä mitenkään maallistuneita!
Ehkä kristinusko on heille tärkeää ja haluavat kastaa lapsensa samaan uskoon kanssaan, mutta toivoisivat silti että rakkaat läheiset ystävänsä voisi toimia kummeina.. mikä siinä on niin vaikeaa ymmärttää ? Samaa mielstä täälläkin aloittajan kanssa.
[/quote]
En ole tuo edellinen kirjoittaja, mutta luulisin, että jos perhe olisi todella uskovainen, niin he todellakin hankkisivat ne kummit kirkkoon kuuluvista henkilöistä. Sillä he arvatenkin ymmärtävät kasteen merkityksen kirkon sakramenttina ja ymmärtävät myös kummien ja kummiuden merkityksen.
[quote author="Vierailija" time="05.08.2013 klo 13:24"]
[quote author="Vierailija" time="05.08.2013 klo 13:14"]
Jos ja kun perhe kuuluu kirkkoon ja maksaa kirkollisveroa niin heillä on täysi oikeus pitää kirkossa myös kastetilaisuus. Kirkon näkemys tässä asiassa on vanhentunut ja täysin naurettava !
[/quote]
On oikeus, toki on, mutta silloin pitää myös noudattaa kirkon sääntöjä, niitä mihin on liittyessään sitoutunut. Ei suomen kansalainenkaan voi lakien rikkomista perustella sillä että maksaa veroja.
[/quote]
Eihän tässä olla rikkomassa mitään sääntöjä vaan ihmetelty että tuollaisia sääntöjä on. Ja onneksi aloittajalla on tuo toinenkin vaihtoehto.
www.eroakirkosta.fi ei mulla muuta
Milloin aloittaja on sanonut, että yksi kummeista ei kuuluisi kirkkoon? Hän ei vain ole käynyt rippikoulua eikä konfirmaatiota, silti on uskonnollisin näistä 4 kummista!
Alkaa mennä teillä sekaisin nämä asiat!
KAIKKI kummit siis kuuluvat kirkkoon ja 3 heistä on konfirmoitu. Meille on uskonnon asiat tärkeitä ja niin on myös jokaiselle kummille. Siksi ihmettelen suuresti, miksi tämä yksi ei voi olla kummina kun kuitenkin seurakuntaan kuuluu.
ap