Toivotteko koskaan, että kumppani olisi välillä poissa, jotta voisi herkutella kunnolla?

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:ta. En tiedä miksi oon niin herkkä, mutta viime viikollakin loukkaannuin kun mies totesi että ”taasko sä syöt”. Mies on itse urheilija ja laskee kaloreita liiankin kanssa.

Olen ihan normaalipainoinen, jopa hoikka (170/61 kg). Silti jotenkin hävettää herkutella miehen läsnäollessa. Kun mies on poissa niin haen pizzaa, syön ilman mitään ruokatapoja ja ehkä vedän suklaakakunkin jälkkäriksi.

Mitä vastasit miehelle? Itse olisin tiuskaissut jotain oikein ilkeää takaisin. Sillä pystyy lopettaa aika usein nuo kontrollointiyritykset heti alkuunsa.

Minulle taas kelpaisi yksin herkuttelu välillä siksi, ettei tarvitsisi jakaa. Joitain herkkuja vaan ei haluaisi jakaa kenenkään kanssa niin säästyisi hermot kun se ukon käsi tulee kuitenkin jostain hamuamaan vaikka kuinka yrittäisi vaivihkaa mässytä >:(

Hmm, itse nautin miehen poissaolosta ruokamielessä siksi, että voin hyvällä omallatunnolla laittaa kasvisruokaa. Mies aina vähän nyrpistelee tofulle, pavuille jne ja itse söisin niitä niin mielelläni. Monesti ruokailu on vähän kompromissi sitten, kun toinen haluaa pihviä ja toinen ihan päinvastaista. Toki monesti tehdään niin, että yhteinen lisuke ja miehelle lihaa, itselle kasviksia.

Mutta kun hän on poissa, ei tarvitse tällaisia miettiä. Mässäilyä voimme tehdä yhdessä, jos sellainen fiilis on.

Vaimo on ylipainoinen, itse olen laihduttanut suunnilleen normaalipainoon. En valita vaimolle syömisistä tai herkuttelusta eikä hän minulle urheilusta. Ymmärrän kyllä mitä AP tarkoittaa. On vähän kinkkinen juttu.

Up

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ymmärrän ap:ta. En tiedä miksi oon niin herkkä, mutta viime viikollakin loukkaannuin kun mies totesi että ”taasko sä syöt”. Mies on itse urheilija ja laskee kaloreita liiankin kanssa.

Olen ihan normaalipainoinen, jopa hoikka (170/61 kg). Silti jotenkin hävettää herkutella miehen läsnäollessa. Kun mies on poissa niin haen pizzaa, syön ilman mitään ruokatapoja ja ehkä vedän suklaakakunkin jälkkäriksi.

Mitä vastasit miehelle? Itse olisin tiuskaissut jotain oikein ilkeää takaisin. Sillä pystyy lopettaa aika usein nuo kontrollointiyritykset heti alkuunsa.

Nainen saa tietenkin määräillä miehen syömisen.

Mulle taas herkuttelu on sosiaalinen tapahtuma. Syön kahta kauheammin muiden seurassa, jos on juhlat tms. Yksi ollessa syön nälkääni.

toivon että kumppani olisi välillä poissa, mutta en siksi että voisin herkutella vaan että voisin rauhassa ja ilman keskeytyksiä tehdä omia juttuja. puutarhan hoitoa, kaappien järjestelyä, kodin pikku kunnostustöitä ym. voin tehdä niitä vaikka puoliso olisi kotona, mutta aina tulee keskeytyksiä enkä saa läheskään niin paljon aikaan kuin yksin ollessa

Itselläni jotkut lempiherkkuni (esim. paahdettu ruisleipä jonka päällä maksamakkaraa) aiheuttavat jumalattoman paukuttelun tai muuten vain kauhean löyhkän (kaikki valkosipuliasiat), joten ei näitä kehtaa ja voi syödä jos joku muu on kotona. Pitää olla vähintään vuorokausi omaa aikaa, että ehtii herkutella ja asunto tuulettua.

Vierailija kirjoitti:

toivon että kumppani olisi välillä poissa, mutta en siksi että voisin herkutella vaan että voisin rauhassa ja ilman keskeytyksiä tehdä omia juttuja. puutarhan hoitoa, kaappien järjestelyä, kodin pikku kunnostustöitä ym. voin tehdä niitä vaikka puoliso olisi kotona, mutta aina tulee keskeytyksiä enkä saa läheskään niin paljon aikaan kuin yksin ollessa

Samoin. Voi rauhassa soittaa omaa musaa lujalla taustalla kun puuhastelee. Ei tarvi varotella mistä kohtaa on maalattu tai muuta. On kiva olla yksin kotona.

Kyllä toivon. Nautinto, jos mies ja lapset eivät ole kotona ja saa yksin katsoa mitä ohjelmaa haluaa sekä samalla herkutella, esim. sipsiä ja dippiä tai irtokarkkipussi. Minulla ei ole syömishäiriötä, olen normaalipainoinen ja voin myös syödä herkkuja muun perheen läsnäollessä, mutta silti, yksin herkuttelu on 466parasta.

Ei ihme, että nykyihminen on läski

Pääongelma ap:lla on henkisesti väkivaltainen mies.

Yksin paras mässytä, ymmärrän ap kirjoitti:

Minä olen sinkkuäiti ja kun lapsi on harvoin pois niin ostan kotipizzasta kebab-pizzan tuplakoon, siis niinku perhepizza extravalkosipulilla ja nautiskelen yksin. Monesti. Ihanaa.

Ei sillä että koskaan edes söisin kebab pizzaa mutta en voisi kuvitellakaan syöväni samaa ruokaa 4 pv! Niin kauan tuon kokoinen pizza riittää mulla.

Mutta olenkin normaalipainoinen

Vierailija kirjoitti:

Yksin paras mässytä, ymmärrän ap kirjoitti:

Minä olen sinkkuäiti ja kun lapsi on harvoin pois niin ostan kotipizzasta kebab-pizzan tuplakoon, siis niinku perhepizza extravalkosipulilla ja nautiskelen yksin. Monesti. Ihanaa.

Ei sillä että koskaan edes söisin kebab pizzaa mutta en voisi kuvitellakaan syöväni samaa ruokaa 4 pv! Niin kauan tuon kokoinen pizza riittää mulla.

Mutta olenkin normaalipainoinen

On tässä muutkin normaalipainoisia, että turhaan kiillotat kruunuaasi. Jos mättää 1-2 kertaa vuodessa, siitä ei liho.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksin paras mässytä, ymmärrän ap kirjoitti:

Minä olen sinkkuäiti ja kun lapsi on harvoin pois niin ostan kotipizzasta kebab-pizzan tuplakoon, siis niinku perhepizza extravalkosipulilla ja nautiskelen yksin. Monesti. Ihanaa.

Ei sillä että koskaan edes söisin kebab pizzaa mutta en voisi kuvitellakaan syöväni samaa ruokaa 4 pv! Niin kauan tuon kokoinen pizza riittää mulla.

Mutta olenkin normaalipainoinen

On tässä muutkin normaalipainoisia, että turhaan kiillotat kruunuaasi. Jos mättää 1-2 kertaa vuodessa, siitä ei liho.

No ei varmaan, mutta epäilen että näillä mässymaistereilla, joiden pitää salaa syödä, se mässyttely on vähintään viikottaista, jollei jopa päivittäistä.

Ei kaksi kertaa vuodessa herkkuja syövällä pyöri mässyt mielessä kuin heroiiniaddktilla seuraava piikki.

Esikoulutasoinen itsehillintä pitää kyllä olla aikuisella joka perhepizzan tai 350g sipsisäkin kiskaisee yksin naamariin. Mitenhän lienee mielen hallinta elämän muilla osa-alueilla?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Yksin paras mässytä, ymmärrän ap kirjoitti:

Minä olen sinkkuäiti ja kun lapsi on harvoin pois niin ostan kotipizzasta kebab-pizzan tuplakoon, siis niinku perhepizza extravalkosipulilla ja nautiskelen yksin. Monesti. Ihanaa.

Ei sillä että koskaan edes söisin kebab pizzaa mutta en voisi kuvitellakaan syöväni samaa ruokaa 4 pv! Niin kauan tuon kokoinen pizza riittää mulla.

Mutta olenkin normaalipainoinen

On tässä muutkin normaalipainoisia, että turhaan kiillotat kruunuaasi. Jos mättää 1-2 kertaa vuodessa, siitä ei liho.

No ei varmaan, mutta epäilen että näillä mässymaistereilla, joiden pitää salaa syödä, se mässyttely on vähintään viikottaista, jollei jopa päivittäistä.

Ei kaksi kertaa vuodessa herkkuja syövällä pyöri mässyt mielessä kuin heroiiniaddktilla seuraava piikki.

Esikoulutasoinen itsehillintä pitää kyllä olla aikuisella joka perhepizzan tai 350g sipsisäkin kiskaisee yksin naamariin. Mitenhän lienee mielen hallinta elämän muilla osa-alueilla?

Silloin juuri pyörii mielessä kun harvoin syö. Ihmiset ovat erilaisia.

Tää ketju on jotenkin lohdulllinen mulle, varsinkin ap:n kuvailema tilanne. Ajattelin että oon ainut joka haaveilee tällaisesta.

Olen 37, ja vasta reilu vuosi sitten tavannut mieheni, siihen asti ollut pääosin yksin. Pidin jo itseäni vanhanapiikana, joka ei koskaan löydä ketään. Olen introvertti ja kaipaisin aina välillä paria päivää ypöyksin, tapaamatta ketään. Mies on ihana ja rakas, mutta aika ajoin tunnen että mun ihan pakko saada omaa aikaa, jotta en tukehdu. On ollut muutenkin paljon totuttelemista siihen että toinen oon arjessa mukana. 

Ennen miestä mun ruokailut oli paljon epäsäännöllisempiä, kokkaava mies toi tullessaan enemmän kotiruokia elämääni. Kuitenkin haikailen välillä niitä sinkkuajan sunnuntaipäiviä kun korvasin päivän ruuat sipsipussilla, jätskillä ja suklaalla. Nyt en kehtaa tehdä niin kun  toinen kokkailee huolehtivaisesti mulle kaikkea. Toki herkutellaan yhdessäkin, mutta yksin herkuttelua (ilman ruokia) mä kaipaan.

En haaveile miehen poissaolosta herkuttelun takia, vaan pysyäkseni tervejärkisenä, minä ja  meidän suhdekin kukoistaa kun oon ladannut välillä akkujani yksinololla.

Nyt tänä viikonloppuna mies lähtee mökilleen, olis toivonut mut mukaan, mutta sanoin että nyt on pakko saada ne kaksi yksinäistä päivää, jotta meidän suhde voisi paremmin. Hän jo suunnitteli mitä tekisi mulle ruoaksi viikonlopuksi ennen lähtöään (mikä kultakimpale), mutta kielsin ja aion viettää herkkuviikonlopun.

Vierailija kirjoitti:

Tää ketju on jotenkin lohdulllinen mulle, varsinkin ap:n kuvailema tilanne. Ajattelin että oon ainut joka haaveilee tällaisesta.

Olen 37, ja vasta reilu vuosi sitten tavannut mieheni, siihen asti ollut pääosin yksin. Pidin jo itseäni vanhanapiikana, joka ei koskaan löydä ketään. Olen introvertti ja kaipaisin aina välillä paria päivää ypöyksin, tapaamatta ketään. Mies on ihana ja rakas, mutta aika ajoin tunnen että mun ihan pakko saada omaa aikaa, jotta en tukehdu. On ollut muutenkin paljon totuttelemista siihen että toinen oon arjessa mukana. 

Ennen miestä mun ruokailut oli paljon epäsäännöllisempiä, kokkaava mies toi tullessaan enemmän kotiruokia elämääni. Kuitenkin haikailen välillä niitä sinkkuajan sunnuntaipäiviä kun korvasin päivän ruuat sipsipussilla, jätskillä ja suklaalla. Nyt en kehtaa tehdä niin kun  toinen kokkailee huolehtivaisesti mulle kaikkea. Toki herkutellaan yhdessäkin, mutta yksin herkuttelua (ilman ruokia) mä kaipaan.

En haaveile miehen poissaolosta herkuttelun takia, vaan pysyäkseni tervejärkisenä, minä ja  meidän suhdekin kukoistaa kun oon ladannut välillä akkujani yksinololla.

Nyt tänä viikonloppuna mies lähtee mökilleen, olis toivonut mut mukaan, mutta sanoin että nyt on pakko saada ne kaksi yksinäistä päivää, jotta meidän suhde voisi paremmin. Hän jo suunnitteli mitä tekisi mulle ruoaksi viikonlopuksi ennen lähtöään (mikä kultakimpale), mutta kielsin ja aion viettää herkkuviikonlopun.

Voi kyllä, ymmärrän täysin sinua.

Itsekin introvertti ja tämäkin vielä suhteellisen tuore suhde

Paljon on ollu totuttelemista vielä kun aina on kotona joku ja asuin kuitenkin pitkään yksin. Saan ehkä jonkinmoisia hermoromahduksia toisinaan koska kaipaan yksinoloa joskus niin paljon. Se johtaa yksin itkemiseen sekä masennusoireisiin.

Vie voimia kun herkkänä ihmisenä myös tunnen kokevani toisten läsnäolon jatkuvasti vaikka eri huoneissa olisimmekin.

Paljon sopeutumista ollut ja olen jopa alkanut miettimään, että pitäisikö tosiaan sinkuksi ryhtyä koska olen niin tarvitsevainen yksin olemiseen.

Voin paljon paremmin omalla ajallani.

Teidän suhde kuulostaa ihanalta, onneksi mies ei pahastu jos tarvitset hieman enemmänkin omaa aikaa välillä :)

-ap

Kyllä mä ymmärrän halun yksin herkutteluun, enkä ajattele että sen takana automaattisesti ois puolison kontrollointi tms. Yksin herkuttelu on ihan omalaisensa huvi, vaikka yhdessäolossakin on puolensa.