Miten joku voi laittaa lapsensa vuoroviikkoasumiseen?

Mitä jos on monelle miehelle lapsia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutkitusti vuoroviikkoasuminen on lapsen kannalta paras vaihtoehto.

Itse asiassa tällaista tutkimusta ei ole koskaan tehty! On kysytty lapsilta ja nuorilta vuoroviikkoasumisesta tilanteessa, jossa heillä ei ole kokemusta muusta. Kun tutkija kysyy, haluaisitko nähdä toista vanhempaasi korkeintaan kahdesti kuukaudessa, niin nuori vastaa että ei, haluan nähdä useammin. Tutkija päättelee tästä, että vuoroviikkoasuminen on hyvä ratkaisu kaikille, vaikka lapsi ei olisi mitenkään ottanut kantaa itse tutkimuskysymykseen.

Suomalaiset tutkijat eivät ole esim. tutkineet tilannetta, jossa lapset jäävät asumaan kotiin, vanhemmat ovat siellä vuoroviikoin. Saattaa olla, että tämä olisi paras ratkaisu tai peräti 3 asuntoa vierekkäin, yksi lapsille ja omat yksiöt vanhemmille.

Harva lapsi pitää vuoroviikkoasumisesta oikeasti! Vanhemmille se on kätevää ja paras vaihtoehto.

Kyllä on tehty. Aikuisilta eroperheiden lapsilta on kysytty, ja aikuiset vuoroviikkolapset olivat onnellisimpia, heidän välinsä molempiin vanhempiin olivat hyvät. Huonoin vaihtoehto on asua suurimman osan ajasta toisella vanhemmalla ja reissata esim. joka- tai jokatoinen viikonloppu toiselle vanhemmalle.

Kun tuossa muistelemassasi tutkimuksessa tutkittiin vain vuoroviikkolapsia, ei muita! Ja hyvin epämääräisten ja johdattelevien keskustelujen lopputuloksena väitettiin, että nimenomaan vuoroviikkolapset olivat aikuisina onnellisimpia jne. Tutkija vain unohti kätevästi kysellä esim. omista aikuisiän ihmissuhteista, jotka vuoroviikkolapsilla olivat esim. seurustelusuhteiden osalta huomattavasti lyhyempiä kuin muilla.

Tuossa tutkimuksessa ei otettu huomioon edes vanhempien eron riitaisuutta. Kannattaa muistaa, että vielä 10 vuotta sitten oli hankala löytää vuoroviikkolapsina eläneitä ja ennen tutkimusta esim. 25v täyttäneitä, joten heidän eronneet vanhempansa olivat tehneet epätavallisen ratkaisun ja olivat paremmissa väleissä kuin monet muut. Nyt vuoroviikkoillaan paljon siksi, että kukaan ei halua maksaa elareita.

Kyseinen tutkimus sai tiedepiireissä aika tyrmäävän vastaanoton juuri siksi, että siinä tutkittiin abstraktia asiaa eli onnellisuutta olettaen, että asia oli kokonaan riippuvainen vuoroviikkolapsuudesta eikä mistään muusta. Tutkijahan suositteli eroamista ja vuoroviikkoja kaikille perheille!

Huvittaa suorastaan, sillä juuri kukaan ei ole oikeasti exän kanssa hyvissä väleissä. Silti muka vuoroviikkoasuminen sujuu kuin tanssi eikä rahasta ja hankinnoista tule mitään kinaa. Buah!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lähtökohtaisesti taas peräänkuuluttaisin sitä aikuisen vastuuta ylipäänsä perhettä perustaessa, ja tämä koskee ihan molempia osapuolia. On ihan selvä, että avioero ja kahdessa kodissa juokseminen ei ole lapselle hyvä asia. Voisiko ihmiset miettiä näitä asioita jo ennen lasten hankkimista ja sitoutua tekemään lapsille ja perheelle mahdollisimman hyviä päätöksiä? Avioeroja ei pitäisi edes myöntää pikkulapsiaikana, vaan vasta myöhemmin. Tällä ehkä vältyttäisiin näiltä vielä älyttömimmiltä bonesperhekuvioilta. Tuntemani avioerot eivät johdu mistään väkivallasta tai päihdeongelmasta, vaan ihan vaan siitä, että jompikumpi on päättänyt, että suhde ei enää miellytäkään. Ei mitään oikeaa perusteltua syytä erota. Avioeroperheiden lapsilla on tutkitusti enemmän mielenterveysongelmia, kuin ydinperheiden lapsilla. 

Samaa mieltä kuin aiemmin sinulle vastannut. Olet kuvottavan omahyväinen. Etkä selvästikään TUNNE yhtään eroa vaan luulet tietäväsi, et näemmä edes sen vertaa tajua että perheelliselle ero on todella äärimmäinen ja raskas ratkaisu jota kukaan, ei kukaan, tee kevyin perustein, ai että olet kyllä tietämätön ja ylimielinen.

Kommentit kertovat yleensä enemmän sanojastaan, kuin sanojen kohteesta.

Työni puolesta olen tavannut paljonkin eroperheitä. Harvoissa eroissa oikeasti on mitään "rankkaa" syytä taustalla. Tämä voi olla inhottavaa kuulla, koska on helpompi uhriutua, mutta kyllä moni ero olisi ollut ihan vältettävissä. Olen myös työni puolesta tavannut paljon eroperheiden lapsia. Joutuvat kantamaan ylimääräistä takkaa jo valmiiksi haastavan aikuiseksi kasvamisen lisäksi, oireilua on paljon. Ei nämä asiat sanojaa sättimällä miksikään muutu. Kuka tahansa eroperheiden kanssa tekemisissä oleva ammattilainen voi kertoa ihan samaa tarinaa. Toki lasten selviytyminen riippuu lapsen resilienssistä. Mutta aikuisilta toivoisi vastuun ottamista.

Vierailija kirjoitti:

612 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei

Meillä on vuoroviikkoasuminen ollut ja hyvin toimi. Lapsille myös kerrottiin, että halutessaan voivat asua vain toisen vanhemman luona. Meillä on exän kanssa hyvät välit.

Vanhin lapsi asuu jo omillaan ja itse asiassa tänään kysyin, että miltä lapsuus tuntui kun asui kahta kotia. Ei kuulema haitannut. Kummastakin kodista alle 2 km kouluun.

Kyllä itsekin koin huonoa omaatuntoa kahdesta kodista aluksi.

Turhaan kuitenkin.

Kuinka moni lapsi ihan oikeesti uskaltais sanoa vanhemmille ettei halua vuoroviikkoasumista? Jos muuttaa vaan sen toisen luo niin pettää toisen. Jos sanoo, että jatkuva ramppaaminen kahden kodin välillä oli raskasta niin vanhemmat pettyy. Totta kai ne sanoo, että hirveen kivaa on ja oli. Mieti nyt vaan ite, olisko kivaa jatkuvasti vuositolkulla vaihtaa kotia viikon välein. Kuinka moni aikuinen lähtis siihen vapaaehtoisesti? Tai pakolla?

Aika moni vuoroviikkovanhempi majailee sen lapsivapaan viikon uuden kumppanin luona ihan vapaaehtoisesti eli viikon välein kodin vaihtaminen on heille ihan tuttua.

No, sähän sen sanoit. Jos äiti jaksaa vapaaviikolla mennä uuden miesystävän luo majailemaan niin kyllähän ne lapsetkin vaihtaa kotia ihan tuosta vaan. Onko kukaan muuten jo kertonut sitä vanhaa kliseetä, että jos äiti on onnellinen niin lapsikin on. Sillähän tätä lasten edestakaisin ramppaamista myös usein perustellaan.

Olen tuota tehnyt, ja se on juuri sitä, nimittäin majailua toisen kotona. Ei asumista eikä oma koti. En millään jaksaisi enkä haluaisi sitä vuosikaudet joka toinen viikko kerrallaan. Kotini on oma kotini, ja muuhun majapaikkaan otan mukaan reissukassin. Tottakai siellä on pysyvästi vaatteita ja meikkejä, mutta samaan tapaan kuin mökillä, eli että on aina varavaatteet ja ulkoiluvarusteet. Silti varsinaiset tavarani, suurin osa, on omassa kotona. Ja siellä voin levätä ja olla niin kuin haluan koska se on kotini. Vaikka kuinka rakastan miestäni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tutkitusti vuoroviikkoasuminen on lapsen kannalta paras vaihtoehto.

Itse asiassa tällaista tutkimusta ei ole koskaan tehty! On kysytty lapsilta ja nuorilta vuoroviikkoasumisesta tilanteessa, jossa heillä ei ole kokemusta muusta. Kun tutkija kysyy, haluaisitko nähdä toista vanhempaasi korkeintaan kahdesti kuukaudessa, niin nuori vastaa että ei, haluan nähdä useammin. Tutkija päättelee tästä, että vuoroviikkoasuminen on hyvä ratkaisu kaikille, vaikka lapsi ei olisi mitenkään ottanut kantaa itse tutkimuskysymykseen.

Suomalaiset tutkijat eivät ole esim. tutkineet tilannetta, jossa lapset jäävät asumaan kotiin, vanhemmat ovat siellä vuoroviikoin. Saattaa olla, että tämä olisi paras ratkaisu tai peräti 3 asuntoa vierekkäin, yksi lapsille ja omat yksiöt vanhemmille.

Harva lapsi pitää vuoroviikkoasumisesta oikeasti! Vanhemmille se on kätevää ja paras vaihtoehto.

Kyllä on tehty. Aikuisilta eroperheiden lapsilta on kysytty, ja aikuiset vuoroviikkolapset olivat onnellisimpia, heidän välinsä molempiin vanhempiin olivat hyvät. Huonoin vaihtoehto on asua suurimman osan ajasta toisella vanhemmalla ja reissata esim. joka- tai jokatoinen viikonloppu toiselle vanhemmalle.

Kun tuossa muistelemassasi tutkimuksessa tutkittiin vain vuoroviikkolapsia, ei muita! Ja hyvin epämääräisten ja johdattelevien keskustelujen lopputuloksena väitettiin, että nimenomaan vuoroviikkolapset olivat aikuisina onnellisimpia jne. Tutkija vain unohti kätevästi kysellä esim. omista aikuisiän ihmissuhteista, jotka vuoroviikkolapsilla olivat esim. seurustelusuhteiden osalta huomattavasti lyhyempiä kuin muilla.

Tuossa tutkimuksessa ei otettu huomioon edes vanhempien eron riitaisuutta. Kannattaa muistaa, että vielä 10 vuotta sitten oli hankala löytää vuoroviikkolapsina eläneitä ja ennen tutkimusta esim. 25v täyttäneitä, joten heidän eronneet vanhempansa olivat tehneet epätavallisen ratkaisun ja olivat paremmissa väleissä kuin monet muut. Nyt vuoroviikkoillaan paljon siksi, että kukaan ei halua maksaa elareita.

Kyseinen tutkimus sai tiedepiireissä aika tyrmäävän vastaanoton juuri siksi, että siinä tutkittiin abstraktia asiaa eli onnellisuutta olettaen, että asia oli kokonaan riippuvainen vuoroviikkolapsuudesta eikä mistään muusta. Tutkijahan suositteli eroamista ja vuoroviikkoja kaikille perheille!

Kuulostaa hyvin objektiiviselta tutkimukselta :D. Oliko tutkija kenties itse eronnut?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lähtökohtaisesti taas peräänkuuluttaisin sitä aikuisen vastuuta ylipäänsä perhettä perustaessa, ja tämä koskee ihan molempia osapuolia. On ihan selvä, että avioero ja kahdessa kodissa juokseminen ei ole lapselle hyvä asia. Voisiko ihmiset miettiä näitä asioita jo ennen lasten hankkimista ja sitoutua tekemään lapsille ja perheelle mahdollisimman hyviä päätöksiä? Avioeroja ei pitäisi edes myöntää pikkulapsiaikana, vaan vasta myöhemmin. Tällä ehkä vältyttäisiin näiltä vielä älyttömimmiltä bonesperhekuvioilta. Tuntemani avioerot eivät johdu mistään väkivallasta tai päihdeongelmasta, vaan ihan vaan siitä, että jompikumpi on päättänyt, että suhde ei enää miellytäkään. Ei mitään oikeaa perusteltua syytä erota. Avioeroperheiden lapsilla on tutkitusti enemmän mielenterveysongelmia, kuin ydinperheiden lapsilla. 

Samaa mieltä kuin aiemmin sinulle vastannut. Olet kuvottavan omahyväinen. Etkä selvästikään TUNNE yhtään eroa vaan luulet tietäväsi, et näemmä edes sen vertaa tajua että perheelliselle ero on todella äärimmäinen ja raskas ratkaisu jota kukaan, ei kukaan, tee kevyin perustein, ai että olet kyllä tietämätön ja ylimielinen.

Kommentit kertovat yleensä enemmän sanojastaan, kuin sanojen kohteesta.

Työni puolesta olen tavannut paljonkin eroperheitä. Harvoissa eroissa oikeasti on mitään "rankkaa" syytä taustalla. Tämä voi olla inhottavaa kuulla, koska on helpompi uhriutua, mutta kyllä moni ero olisi ollut ihan vältettävissä. Olen myös työni puolesta tavannut paljon eroperheiden lapsia. Joutuvat kantamaan ylimääräistä takkaa jo valmiiksi haastavan aikuiseksi kasvamisen lisäksi, oireilua on paljon. Ei nämä asiat sanojaa sättimällä miksikään muutu. Kuka tahansa eroperheiden kanssa tekemisissä oleva ammattilainen voi kertoa ihan samaa tarinaa. Toki lasten selviytyminen riippuu lapsen resilienssistä. Mutta aikuisilta toivoisi vastuun ottamista.

Kukaan perhettöntekijä tai terapeutti ei pääse kokemaan sitä kylmyyttä ja halveksuntaa, jota voi vallita kahden "koulutetun ja asiallisen" puolison välillä, joilla "puitteet ovat kunnossa eikä ole varsinaisia suuria ongelmia". Näille perhetyöntekijöille valkokaulusjuoppo mies esittää parhaat puolensa, eikä häpeällä taintunut vaimo voi sanoa tapaamisessa, että tuo fiksu mies ryyppää, väheksyy, käyttää henkistä ja taloudellista väkivaltaa ja joskus seksuaalistakin. Papereihin kirjataan, että "keskustelussa molemmilla oli tuntu ettei tule kuulluksi" ja "jäävät pohtimaan".

Älä tule meille sanomaan ettei 20 vuotta työssä käyvän kaappijuopon alamäen katselua riitä, kun et näe mustaa silmää koskaan.

Sellainen joka arvostaa lapsen oikeutta nähdä myös äitiään sekä myös äidin oikeutta nähdä lastaan. On se äidille kuitenkin aika kurjaa nähdä lastaan vain 2 päivää joka toinen viikko. Äiti vieraantuu lapsestaan ja joutuu vain maksajan rooliin.

Eron jälkeen isällä uusi perhe, jossa uusi äitipuoli ja hänen 2 lasta.

Eron jälkeen äidillä uusi perhe, jossa mies ja hänen 2 lasta.

Oikeinko tosissanne ehdotatte, että nämä 4 hengen uusioperheet asuisivat 20 neliön yksiössä joka toinen viikko ja sitten 4 henkilöä muuttaisi taas erolasten kotiin vuoroviikoksi

Kyllä tämän AV-palstan kommentoijilla ei ole realismista tietoakaan.

Airbnb tietenkin on hyvä idea, jos asunto on vajaakäytössä joka toinen viikko.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lähtökohtaisesti taas peräänkuuluttaisin sitä aikuisen vastuuta ylipäänsä perhettä perustaessa, ja tämä koskee ihan molempia osapuolia. On ihan selvä, että avioero ja kahdessa kodissa juokseminen ei ole lapselle hyvä asia. Voisiko ihmiset miettiä näitä asioita jo ennen lasten hankkimista ja sitoutua tekemään lapsille ja perheelle mahdollisimman hyviä päätöksiä? Avioeroja ei pitäisi edes myöntää pikkulapsiaikana, vaan vasta myöhemmin. Tällä ehkä vältyttäisiin näiltä vielä älyttömimmiltä bonesperhekuvioilta. Tuntemani avioerot eivät johdu mistään väkivallasta tai päihdeongelmasta, vaan ihan vaan siitä, että jompikumpi on päättänyt, että suhde ei enää miellytäkään. Ei mitään oikeaa perusteltua syytä erota. Avioeroperheiden lapsilla on tutkitusti enemmän mielenterveysongelmia, kuin ydinperheiden lapsilla. 

Samaa mieltä kuin aiemmin sinulle vastannut. Olet kuvottavan omahyväinen. Etkä selvästikään TUNNE yhtään eroa vaan luulet tietäväsi, et näemmä edes sen vertaa tajua että perheelliselle ero on todella äärimmäinen ja raskas ratkaisu jota kukaan, ei kukaan, tee kevyin perustein, ai että olet kyllä tietämätön ja ylimielinen.

Kommentit kertovat yleensä enemmän sanojastaan, kuin sanojen kohteesta.

Työni puolesta olen tavannut paljonkin eroperheitä. Harvoissa eroissa oikeasti on mitään "rankkaa" syytä taustalla. Tämä voi olla inhottavaa kuulla, koska on helpompi uhriutua, mutta kyllä moni ero olisi ollut ihan vältettävissä. Olen myös työni puolesta tavannut paljon eroperheiden lapsia. Joutuvat kantamaan ylimääräistä takkaa jo valmiiksi haastavan aikuiseksi kasvamisen lisäksi, oireilua on paljon. Ei nämä asiat sanojaa sättimällä miksikään muutu. Kuka tahansa eroperheiden kanssa tekemisissä oleva ammattilainen voi kertoa ihan samaa tarinaa. Toki lasten selviytyminen riippuu lapsen resilienssistä. Mutta aikuisilta toivoisi vastuun ottamista.

Kukaan perhettöntekijä tai terapeutti ei pääse kokemaan sitä kylmyyttä ja halveksuntaa, jota voi vallita kahden "koulutetun ja asiallisen" puolison välillä, joilla "puitteet ovat kunnossa eikä ole varsinaisia suuria ongelmia". Näille perhetyöntekijöille valkokaulusjuoppo mies esittää parhaat puolensa, eikä häpeällä taintunut vaimo voi sanoa tapaamisessa, että tuo fiksu mies ryyppää, väheksyy, käyttää henkistä ja taloudellista väkivaltaa ja joskus seksuaalistakin. Papereihin kirjataan, että "keskustelussa molemmilla oli tuntu ettei tule kuulluksi" ja "jäävät pohtimaan".

Älä tule meille sanomaan ettei 20 vuotta työssä käyvän kaappijuopon alamäen katselua riitä, kun et näe mustaa silmää koskaan.

Aamen. Tällaisissa tilanteissa tosin vuiroviikkovanhemmuus ei yleensä ole se toimivin ratkaisu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lähtökohtaisesti taas peräänkuuluttaisin sitä aikuisen vastuuta ylipäänsä perhettä perustaessa, ja tämä koskee ihan molempia osapuolia. On ihan selvä, että avioero ja kahdessa kodissa juokseminen ei ole lapselle hyvä asia. Voisiko ihmiset miettiä näitä asioita jo ennen lasten hankkimista ja sitoutua tekemään lapsille ja perheelle mahdollisimman hyviä päätöksiä? Avioeroja ei pitäisi edes myöntää pikkulapsiaikana, vaan vasta myöhemmin. Tällä ehkä vältyttäisiin näiltä vielä älyttömimmiltä bonesperhekuvioilta. Tuntemani avioerot eivät johdu mistään väkivallasta tai päihdeongelmasta, vaan ihan vaan siitä, että jompikumpi on päättänyt, että suhde ei enää miellytäkään. Ei mitään oikeaa perusteltua syytä erota. Avioeroperheiden lapsilla on tutkitusti enemmän mielenterveysongelmia, kuin ydinperheiden lapsilla. 

Samaa mieltä kuin aiemmin sinulle vastannut. Olet kuvottavan omahyväinen. Etkä selvästikään TUNNE yhtään eroa vaan luulet tietäväsi, et näemmä edes sen vertaa tajua että perheelliselle ero on todella äärimmäinen ja raskas ratkaisu jota kukaan, ei kukaan, tee kevyin perustein, ai että olet kyllä tietämätön ja ylimielinen.

Kommentit kertovat yleensä enemmän sanojastaan, kuin sanojen kohteesta.

Työni puolesta olen tavannut paljonkin eroperheitä. Harvoissa eroissa oikeasti on mitään "rankkaa" syytä taustalla. Tämä voi olla inhottavaa kuulla, koska on helpompi uhriutua, mutta kyllä moni ero olisi ollut ihan vältettävissä. Olen myös työni puolesta tavannut paljon eroperheiden lapsia. Joutuvat kantamaan ylimääräistä takkaa jo valmiiksi haastavan aikuiseksi kasvamisen lisäksi, oireilua on paljon. Ei nämä asiat sanojaa sättimällä miksikään muutu. Kuka tahansa eroperheiden kanssa tekemisissä oleva ammattilainen voi kertoa ihan samaa tarinaa. Toki lasten selviytyminen riippuu lapsen resilienssistä. Mutta aikuisilta toivoisi vastuun ottamista.

Mikä sinä olet sanomaan mikä kenellekkin on rankka syy! Hyi yököttävä olet ja et selvästikään sovellu työhösi kun vähättelet ja syyllistä asiakkaitaan täällä.

Kirjoituksesi perusteella väitän että sinulle ei ole edes helppo kertoa totuutta niin luotaasi työntävä olet.

En ymmärrä miten sinunlainen voi edes työskennellä eroperheiden parissa koska he tarvitsevat tukea ja ymmärrystä ja sinun kantasi on että pikkulapsiperheet eivät saisi erota.

Oon aina kummastellut samaa asiaa. Ei siinä vanhemmat ajattele kuin itseään.

Lasta ei voi puolittaa, se ansaitsee pysyvän kodin siinä kuin muutkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

612 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei

Meillä on vuoroviikkoasuminen ollut ja hyvin toimi. Lapsille myös kerrottiin, että halutessaan voivat asua vain toisen vanhemman luona. Meillä on exän kanssa hyvät välit.

Vanhin lapsi asuu jo omillaan ja itse asiassa tänään kysyin, että miltä lapsuus tuntui kun asui kahta kotia. Ei kuulema haitannut. Kummastakin kodista alle 2 km kouluun.

Kyllä itsekin koin huonoa omaatuntoa kahdesta kodista aluksi.

Turhaan kuitenkin.

Kuinka moni lapsi ihan oikeesti uskaltais sanoa vanhemmille ettei halua vuoroviikkoasumista? Jos muuttaa vaan sen toisen luo niin pettää toisen. Jos sanoo, että jatkuva ramppaaminen kahden kodin välillä oli raskasta niin vanhemmat pettyy. Totta kai ne sanoo, että hirveen kivaa on ja oli. Mieti nyt vaan ite, olisko kivaa jatkuvasti vuositolkulla vaihtaa kotia viikon välein. Kuinka moni aikuinen lähtis siihen vapaaehtoisesti? Tai pakolla?

Aika moni vuoroviikkovanhempi majailee sen lapsivapaan viikon uuden kumppanin luona ihan vapaaehtoisesti eli viikon välein kodin vaihtaminen on heille ihan tuttua.

No, sähän sen sanoit. Jos äiti jaksaa vapaaviikolla mennä uuden miesystävän luo majailemaan niin kyllähän ne lapsetkin vaihtaa kotia ihan tuosta vaan. Onko kukaan muuten jo kertonut sitä vanhaa kliseetä, että jos äiti on onnellinen niin lapsikin on. Sillähän tätä lasten edestakaisin ramppaamista myös usein perustellaan.

Eli perustella. Sitä perustellaan sillä, että lapselle kumpikin vanhempi on tärkeä, ja halutaan että läheinen suhde ja yhteinen arki säilyy kummankin vanhemman kanssa. Nykyisin kun ei lasten näkökulmasta enää toinen vanhempi (äiti) ole se "pääasiallinen" vanhempi, vaan lapsi rakastaa kumpaakin vanhempaansa ja haluaa olla molempien lapsi.

Eli jos ennen eroa isä ei ole juuri arkeen osallistunut, ja äiti on pääasiassa huolehtinut lapsesta koko hänen ikänsä, vuoroviikko ei ole perusteltavissa? Kiitos, näin ajattelinkin.

Miten jotkut haluavat väkisin jatkaa yhdessä ja luoda sillä tavoin lapsille huonon kasvuympäristön. Varmasti lapsille paempi kun eivät joudu asumaan samassa talossa missä isä ja äiti eivät haluaisi asua yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Oon aina kummastellut samaa asiaa. Ei siinä vanhemmat ajattele kuin itseään.

Lasta ei voi puolittaa, se ansaitsee pysyvän kodin siinä kuin muutkin.

No onko sitten ok, jos sanotaan, että varsinainen koti on vaikka äidin luona, eli jos lapsi on puolet ajasta isän luona, sitä ei sitten nimitetä pysyväksi kodiksi?

Entä miten suhtaudut siihen, jos ydinperhe muuttaa paljon? Siinähän ei ole pysyvää kotia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lähtökohtaisesti taas peräänkuuluttaisin sitä aikuisen vastuuta ylipäänsä perhettä perustaessa, ja tämä koskee ihan molempia osapuolia. On ihan selvä, että avioero ja kahdessa kodissa juokseminen ei ole lapselle hyvä asia. Voisiko ihmiset miettiä näitä asioita jo ennen lasten hankkimista ja sitoutua tekemään lapsille ja perheelle mahdollisimman hyviä päätöksiä? Avioeroja ei pitäisi edes myöntää pikkulapsiaikana, vaan vasta myöhemmin. Tällä ehkä vältyttäisiin näiltä vielä älyttömimmiltä bonesperhekuvioilta. Tuntemani avioerot eivät johdu mistään väkivallasta tai päihdeongelmasta, vaan ihan vaan siitä, että jompikumpi on päättänyt, että suhde ei enää miellytäkään. Ei mitään oikeaa perusteltua syytä erota. Avioeroperheiden lapsilla on tutkitusti enemmän mielenterveysongelmia, kuin ydinperheiden lapsilla. 

Samaa mieltä kuin aiemmin sinulle vastannut. Olet kuvottavan omahyväinen. Etkä selvästikään TUNNE yhtään eroa vaan luulet tietäväsi, et näemmä edes sen vertaa tajua että perheelliselle ero on todella äärimmäinen ja raskas ratkaisu jota kukaan, ei kukaan, tee kevyin perustein, ai että olet kyllä tietämätön ja ylimielinen.

Kommentit kertovat yleensä enemmän sanojastaan, kuin sanojen kohteesta.

Työni puolesta olen tavannut paljonkin eroperheitä. Harvoissa eroissa oikeasti on mitään "rankkaa" syytä taustalla. Tämä voi olla inhottavaa kuulla, koska on helpompi uhriutua, mutta kyllä moni ero olisi ollut ihan vältettävissä. Olen myös työni puolesta tavannut paljon eroperheiden lapsia. Joutuvat kantamaan ylimääräistä takkaa jo valmiiksi haastavan aikuiseksi kasvamisen lisäksi, oireilua on paljon. Ei nämä asiat sanojaa sättimällä miksikään muutu. Kuka tahansa eroperheiden kanssa tekemisissä oleva ammattilainen voi kertoa ihan samaa tarinaa. Toki lasten selviytyminen riippuu lapsen resilienssistä. Mutta aikuisilta toivoisi vastuun ottamista.

Kukaan perhettöntekijä tai terapeutti ei pääse kokemaan sitä kylmyyttä ja halveksuntaa, jota voi vallita kahden "koulutetun ja asiallisen" puolison välillä, joilla "puitteet ovat kunnossa eikä ole varsinaisia suuria ongelmia". Näille perhetyöntekijöille valkokaulusjuoppo mies esittää parhaat puolensa, eikä häpeällä taintunut vaimo voi sanoa tapaamisessa, että tuo fiksu mies ryyppää, väheksyy, käyttää henkistä ja taloudellista väkivaltaa ja joskus seksuaalistakin. Papereihin kirjataan, että "keskustelussa molemmilla oli tuntu ettei tule kuulluksi" ja "jäävät pohtimaan".

Älä tule meille sanomaan ettei 20 vuotta työssä käyvän kaappijuopon alamäen katselua riitä, kun et näe mustaa silmää koskaan.

Aamen. Tällaisissa tilanteissa tosin vuiroviikkovanhemmuus ei yleensä ole se toimivin ratkaisu.

Sano muuta. Tuossakin tapauksessa silti mies vaati vuoroviikkoa, koska se on niin tasapuolista ja hyväksi lapselle, ja lastenvalvoja hymisteli. Mies ajatteli ettei tarvitse maksaa elareita. Ei tullut vuoroviikkoa. Kaikki vuoroviikot eivät ole hyvästä lapsille.

Vuoroviikkoasuminen on hyvä juttu, koska äiti on kokonaan saatavilla lapsivapaina viikkoina. <3

Vuoroviikkomamma tässä. En ole ollut lasten isän kanssa missään keskusteluväleissä. Ri ole mitään keskusteltavaa.

Silti vuoroviikkosysteemi on toiminut melko hyvin.

minä maksan siis kaikki lasten vaatteet, kengät, lelut, koulukirjat ja harrastukset.

Kumpikin maksaa ruuat omalla viikollaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

612 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Hei

Meillä on vuoroviikkoasuminen ollut ja hyvin toimi. Lapsille myös kerrottiin, että halutessaan voivat asua vain toisen vanhemman luona. Meillä on exän kanssa hyvät välit.

Vanhin lapsi asuu jo omillaan ja itse asiassa tänään kysyin, että miltä lapsuus tuntui kun asui kahta kotia. Ei kuulema haitannut. Kummastakin kodista alle 2 km kouluun.

Kyllä itsekin koin huonoa omaatuntoa kahdesta kodista aluksi.

Turhaan kuitenkin.

Kuinka moni lapsi ihan oikeesti uskaltais sanoa vanhemmille ettei halua vuoroviikkoasumista? Jos muuttaa vaan sen toisen luo niin pettää toisen. Jos sanoo, että jatkuva ramppaaminen kahden kodin välillä oli raskasta niin vanhemmat pettyy. Totta kai ne sanoo, että hirveen kivaa on ja oli. Mieti nyt vaan ite, olisko kivaa jatkuvasti vuositolkulla vaihtaa kotia viikon välein. Kuinka moni aikuinen lähtis siihen vapaaehtoisesti? Tai pakolla?

Aika moni vuoroviikkovanhempi majailee sen lapsivapaan viikon uuden kumppanin luona ihan vapaaehtoisesti eli viikon välein kodin vaihtaminen on heille ihan tuttua.

No, sähän sen sanoit. Jos äiti jaksaa vapaaviikolla mennä uuden miesystävän luo majailemaan niin kyllähän ne lapsetkin vaihtaa kotia ihan tuosta vaan. Onko kukaan muuten jo kertonut sitä vanhaa kliseetä, että jos äiti on onnellinen niin lapsikin on. Sillähän tätä lasten edestakaisin ramppaamista myös usein perustellaan.

Eli perustella. Sitä perustellaan sillä, että lapselle kumpikin vanhempi on tärkeä, ja halutaan että läheinen suhde ja yhteinen arki säilyy kummankin vanhemman kanssa. Nykyisin kun ei lasten näkökulmasta enää toinen vanhempi (äiti) ole se "pääasiallinen" vanhempi, vaan lapsi rakastaa kumpaakin vanhempaansa ja haluaa olla molempien lapsi.

Eli jos ennen eroa isä ei ole juuri arkeen osallistunut, ja äiti on pääasiassa huolehtinut lapsesta koko hänen ikänsä, vuoroviikko ei ole perusteltavissa? Kiitos, näin ajattelinkin.

En tiedä, mihin tapauksiin viittaat, mutta nykysiinhän EI enää tuo ole oletus. Joskus 80-luvulla kyllä, ja silloin ero yleensä tarkoittikin isäsuhteen katkeamista. Nykyisin taas isät osallistuvat lastensa hoitoon ja viettävät enemmän aikaa lastensa kanssa. En silti sanoisi niinkään, että jos äiti on hoitanut lapsia enemmän, se olisi syy evätä isältä mahdollisuus hoitaa lapsia jatkossa. Onhan se toisaalta niinkin, että parempi edes eron jälkeen kuin ei milloinkaan. 80-luvulla tosin useimmiten isät vaan lähtivät.

Monesti paistaa kateus läpi noista negatiivisista viikko-viikko kommenteista. Kadehditaan sitä, että saadaan vapaa viikko lapsista! Mitä ihmettä?! Ihmetyttää kuka sellaista haluaa? Ilmeisesti nämä kadehtijat itse.

Itse ikävöin lapsia heidän isäviikoillaan. Totta kai haluaisin, että he olisivat luonani koko ajan. Eikä se viikko mitään bailaamista ole. Itse teen töissä pitkää päivää ja urheilen paljon, jotta olisi muuta ajateltavaa. Lapset myös käyvät luonani isäviikoilla, koska ei se mikään kiveen hakattu sääntö ole.