Miten joku voi laittaa lapsensa vuoroviikkoasumiseen?

Itselle ei olisi lapsena vuoroasuminen sopinut. En pystyisi näin aikuisenkaan vaihtamaan kämppää viikon välein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ei mene rikki jos vanhemmat ei kärsi sitä ehkä kymmentä vuotta eron ja lasten täysiikäisyyden välissä, kun pitää aina laittaa lapset edelle ja vanhempien onnesta viis.

Vuoroviikkosysteemissä jos lasketaan kaikkien osallisten todennäköinen onni yhteen, se on ainakin mun maalaisjärjellä suurin. Lapsi saa molemmat vanhemmat tasapuolisesti, vanhemmat saavat omat kodit ja lapsivapaata aikaa elää omaa elämäänsä ja löytää jopa uusi kumppani. Eihän se ihannetilanne ole, mutta ei lasten edun takia kahden aikuisen pidä uhrata elämästään vuosia, jopa toistakymmentä, vain jotta lapset eivät kokisi pientä epämukavuutta.

Ihmisen elämässä tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan se, että ymmärtää ettei hän itse olekaan maailman napa. Jos tämä tapahtuu ydinperheen pumpulissa kasvaneelle, aina kaiken saaneelle lapselle vasta aikuisena, ei se ole kuin karhunpalvelus vanhemmalta. Mielestäni lapsi saisi ymmärtää jo aikaisin, että esim perheessä kaikkien hyvinvointi on tärkeää, ei vain lapsen, ja vanhemmat eivät ole olemassa vain lasta varten.

Itkettää ihan tällainen itsekkyys ja piittaamattomus. Aikuinen ei voi uhrata mukavuudestaan muutamaa vuotta lasten vuoksi. Sen sijaan lapsen KOKO LOPPUELÄMÄ saatetaan pilata huonosti hoidetulla erolla. Kyse on lopulta vain ja ainoastaan siitä, onko lasten onnellisuus tärkeämpää kuin oma onnellisuus. Tätä voi miettiä, ja vastauksen perusteella sitten päättää miten toimii. On hyvä muistaa, että lapsetkin sitten vartuttuaan voivat tehdä omat päätöksensä.

Se että vanhemmat ovat onnettomia ja yksinäisiä jopa 12, 15 vuotta on sulle vain muutama vuosi? Siihen nähden että lapsen elämä SAATTAA ottaa hieman pientä osumaa, ehkä. Ihmisen pitää oppia sietämään myös pikku pettymyksiä elämässään, myös alaikäisen. Aikuiset perheessä päättävät suuret linjat, ei lapsi. Siihen on syynsä.

Jos perheen hajoaminen on lapselle vain ”pientä osumaa”, niin aikuiselle, jolla on paljon enemmän elämänkokemusta ja selviytymiskeinoja, onnettomana eläminen lienee hyttysenpistoon verrattavissa.

Teen lapsia eli luovun kaikesta omasta onnesta loppuelämäksi. Koska lapsen onni on ainoa millä on enää koskaan merkitystä. Lapsia pitää myös elättää koko loppuelämä jos ne eivät halua mennä töihin (voi tulla pettymyksiä, lapsi kärsii!). Eihän nyt pumpulissa kasvatetulta, vanhempien elämän keskipisteeltä voi koskaan vaatia edes itsenäistymistä. Jos joku koskaan sanoo koulussa rumasti lapselle tai eka tyttöystävä jättää, vanhemman tulee olla hysteerinen ja kieltää sellaiset, koska lapsi kärsii kun kyllähän lapsen pitää saada elää elämänsä kuvitellen että on maailman tärkein ihminen ja kaiken tulee mennä hänen ehdoillaan.

Näin sitä mammat kasvattaa omillaan pärjääviä ihmisiä.

Teen lapsia koska haluan itsekkäästi jatkaa omaa perimääni. Koska minun toiveeni ja haluni on ainoa millä on merkitystä. Lapsista ei tarvitse synnytyksen jälkeen enää piitata koska ne häiritsevät itseni ja naiseuteni toteuttamista. Eihän nyt minulta, pumpulissa kasvaneelta oman elämäni keskipisteeltä voi vaatia vastuunottoa. Jos joku koskaan sanoo minulle totuuden minusta itsestäni, tulen hysteeriseksi ja kiellän sellaiset koska kyllähän minun täytyy saada elää elämäni kuvitellen että olen maailman tärkein ihminen ja kaiken tulee mennä minun ehdoillani.

Näin kasvatetaan tyypillinen av-vuoroviikkolapsi.

Täh? Jokainen tekee lapsia itsekkäistä syistä. Ihan jokainen. Nykyään siis, ennen niitä vain tuli eikö joko elämää välttämättä eletty vain niiden lasten ehdoilla.

Kyllä lapsista pitää välittää jos ne tekee mutta sen ei tarvitse olla samanlaista kuin joidenkin ydinperheuskovaisten mielestä on. Jokaisen onnellisuus perheessä on tärkeää. Ei vain sen lapsen. Tämänhän supermammat haluaa kieltää täysin. Vain lasten ehdoilla aina ja ikuisesti.

Mutta varmaankin teidän mielestä en ole soveltuva vanhemmaksi kun en usko naiiviin kuvitelmaan pysyvästä ydinperheestä. Että parempi kaikille osapuolille että se ero ja perheen hajoaminen tulee täysin yllätyksenä ja riitaisana, traumatisoivana kaikille kun ei osattu varautua siihen ettei tämä ollutkaan ikuista. Koska 50% perheissä niin käy. Kunhan oli hyvät aikeet niin se riittää!

*huokaus* 

Parempi kaikille on, että ainakin juuri sinä jätät ne lapset tekemättä.

Kyllä varmasti näin on. Tehkää te perusmammat vaan niitä lapsia ja pitäkää äitimyyttiä yllä, jotta jatkossakin vain teidän kaltaisenne uskaltavat niitä tehdä. Vain normaalit ja keskimääräiset ihmiset keskimääräisine mielipiteineen. Muistakaa myös julkisesti lynkata kaikki eronneet tai yksin / kumppanuusvanhemman kanssa lapsia hankkivat.

Kun ei olla normaaleja ja lapsi menee pilalle siitä heti. Ai niin halveksukaa myös niitä vanhempia jotka kehtaavat ajatella myös omaa onneaan siinä 18 vuoden ajanjaksolla.

Miten voi näin ylitulkita, vaikka kirjoitin niin selkeästi kuin osasin? Eli uskon viestiesi perusteella, että juuri sinä yksilönä olet epäsopiva äidiksi, vaikka olisitkin koko ikäsi naimisissa saman miehen kanssa. 

13 vuotta sujunut hyvin ja teini on ihan täysjärkinen. Molemmat vanhemmat asutaan saman koulun ja kaveripiirin alueella.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ei mene rikki jos vanhemmat ei kärsi sitä ehkä kymmentä vuotta eron ja lasten täysiikäisyyden välissä, kun pitää aina laittaa lapset edelle ja vanhempien onnesta viis.

Vuoroviikkosysteemissä jos lasketaan kaikkien osallisten todennäköinen onni yhteen, se on ainakin mun maalaisjärjellä suurin. Lapsi saa molemmat vanhemmat tasapuolisesti, vanhemmat saavat omat kodit ja lapsivapaata aikaa elää omaa elämäänsä ja löytää jopa uusi kumppani. Eihän se ihannetilanne ole, mutta ei lasten edun takia kahden aikuisen pidä uhrata elämästään vuosia, jopa toistakymmentä, vain jotta lapset eivät kokisi pientä epämukavuutta.

Ihmisen elämässä tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan se, että ymmärtää ettei hän itse olekaan maailman napa. Jos tämä tapahtuu ydinperheen pumpulissa kasvaneelle, aina kaiken saaneelle lapselle vasta aikuisena, ei se ole kuin karhunpalvelus vanhemmalta. Mielestäni lapsi saisi ymmärtää jo aikaisin, että esim perheessä kaikkien hyvinvointi on tärkeää, ei vain lapsen, ja vanhemmat eivät ole olemassa vain lasta varten.

Itkettää ihan tällainen itsekkyys ja piittaamattomus. Aikuinen ei voi uhrata mukavuudestaan muutamaa vuotta lasten vuoksi. Sen sijaan lapsen KOKO LOPPUELÄMÄ saatetaan pilata huonosti hoidetulla erolla. Kyse on lopulta vain ja ainoastaan siitä, onko lasten onnellisuus tärkeämpää kuin oma onnellisuus. Tätä voi miettiä, ja vastauksen perusteella sitten päättää miten toimii. On hyvä muistaa, että lapsetkin sitten vartuttuaan voivat tehdä omat päätöksensä.

Se että vanhemmat ovat onnettomia ja yksinäisiä jopa 12, 15 vuotta on sulle vain muutama vuosi? Siihen nähden että lapsen elämä SAATTAA ottaa hieman pientä osumaa, ehkä. Ihmisen pitää oppia sietämään myös pikku pettymyksiä elämässään, myös alaikäisen. Aikuiset perheessä päättävät suuret linjat, ei lapsi. Siihen on syynsä.

Jos perheen hajoaminen on lapselle vain ”pientä osumaa”, niin aikuiselle, jolla on paljon enemmän elämänkokemusta ja selviytymiskeinoja, onnettomana eläminen lienee hyttysenpistoon verrattavissa.

Teen lapsia eli luovun kaikesta omasta onnesta loppuelämäksi. Koska lapsen onni on ainoa millä on enää koskaan merkitystä. Lapsia pitää myös elättää koko loppuelämä jos ne eivät halua mennä töihin (voi tulla pettymyksiä, lapsi kärsii!). Eihän nyt pumpulissa kasvatetulta, vanhempien elämän keskipisteeltä voi koskaan vaatia edes itsenäistymistä. Jos joku koskaan sanoo koulussa rumasti lapselle tai eka tyttöystävä jättää, vanhemman tulee olla hysteerinen ja kieltää sellaiset, koska lapsi kärsii kun kyllähän lapsen pitää saada elää elämänsä kuvitellen että on maailman tärkein ihminen ja kaiken tulee mennä hänen ehdoillaan.

Näin sitä mammat kasvattaa omillaan pärjääviä ihmisiä.

Teen lapsia koska haluan itsekkäästi jatkaa omaa perimääni. Koska minun toiveeni ja haluni on ainoa millä on merkitystä. Lapsista ei tarvitse synnytyksen jälkeen enää piitata koska ne häiritsevät itseni ja naiseuteni toteuttamista. Eihän nyt minulta, pumpulissa kasvaneelta oman elämäni keskipisteeltä voi vaatia vastuunottoa. Jos joku koskaan sanoo minulle totuuden minusta itsestäni, tulen hysteeriseksi ja kiellän sellaiset koska kyllähän minun täytyy saada elää elämäni kuvitellen että olen maailman tärkein ihminen ja kaiken tulee mennä minun ehdoillani.

Näin kasvatetaan tyypillinen av-vuoroviikkolapsi.

Täh? Jokainen tekee lapsia itsekkäistä syistä. Ihan jokainen. Nykyään siis, ennen niitä vain tuli eikö joko elämää välttämättä eletty vain niiden lasten ehdoilla.

Kyllä lapsista pitää välittää jos ne tekee mutta sen ei tarvitse olla samanlaista kuin joidenkin ydinperheuskovaisten mielestä on. Jokaisen onnellisuus perheessä on tärkeää. Ei vain sen lapsen. Tämänhän supermammat haluaa kieltää täysin. Vain lasten ehdoilla aina ja ikuisesti.

Mutta varmaankin teidän mielestä en ole soveltuva vanhemmaksi kun en usko naiiviin kuvitelmaan pysyvästä ydinperheestä. Että parempi kaikille osapuolille että se ero ja perheen hajoaminen tulee täysin yllätyksenä ja riitaisana, traumatisoivana kaikille kun ei osattu varautua siihen ettei tämä ollutkaan ikuista. Koska 50% perheissä niin käy. Kunhan oli hyvät aikeet niin se riittää!

*huokaus* 

Parempi kaikille on, että ainakin juuri sinä jätät ne lapset tekemättä.

Kyllä varmasti näin on. Tehkää te perusmammat vaan niitä lapsia ja pitäkää äitimyyttiä yllä, jotta jatkossakin vain teidän kaltaisenne uskaltavat niitä tehdä. Vain normaalit ja keskimääräiset ihmiset keskimääräisine mielipiteineen. Muistakaa myös julkisesti lynkata kaikki eronneet tai yksin / kumppanuusvanhemman kanssa lapsia hankkivat.

Kun ei olla normaaleja ja lapsi menee pilalle siitä heti. Ai niin halveksukaa myös niitä vanhempia jotka kehtaavat ajatella myös omaa onneaan siinä 18 vuoden ajanjaksolla.

Miten voi näin ylitulkita, vaikka kirjoitin niin selkeästi kuin osasin? Eli uskon viestiesi perusteella, että juuri sinä yksilönä olet epäsopiva äidiksi, vaikka olisitkin koko ikäsi naimisissa saman miehen kanssa. 

Saat tietenkin ajatella juuri niin kuin tahdot. Hyvää loppuelämää Sinulle, superäiti ja hyvä ihminen. Toivottavasti siellä jalustalla on mukavat näköalat tuomita ja määritellä muiden sopivuutta eri asioihin.

itse olen 16 vuotias ja elänyt vuoroviikoin ehkä 10 vuotiaasta. aluksi elettiin niin että nukuttiin aina yksi yö toisella ja seuraavana päivänä toisella. ei ollut kivaa, viikko-viikko paljon parempi. ei ole mitään traumoja mistään. + ne jotka ehdottelee täällä jotain että lapset asuvat samassa paikassa ja vanhemmat vaihtelee, se ois todella outoa ja tuntuisi siltä että vanhemmat välttelevät toisiaan jota kukaan lapsi ei oikeasti halua nähdä.

325 jatkaa, molemmat kodit ollut 5 km säteellä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äskeisestä unohdin sen, että vaikka elämäntapamammaksi en haluaisikaan niin voin silti haluta lapsia. Mielestäni lapsi tulee osaksi perhettä tai sukua tai mitä tahansa yksikköä, ei niin että se syntyvä on joku kuningas jonka pillin mukaan kaikkien on tanssittava.

Haluan tehdä lapsistani itsenäisiä ja pärjääviä eikä paapottuja pumpulissa kasvaneita tolvanoita, joita suojellaan kaikelta täysi-ikäisyyteeen. Sitten niitä ongelmia vasta tulee jos siihen asti on elänyt vailla mitään vastoinkäymisiä.

Yleensä itsenäiset ja pärjäävät ihmiset kasvavat niissä oloissa, joissa heitä pienenä suojellaan vastoinkäymisiltä. Hassua mutta totta.

Eikä se oikeastaan ole edes mitenkään yllättävää. Rohkeaksi kasvaa, kun on kokemus siitä, että elämä (ja perhe) kantaa, että vaikeina hetkinä molemmat vanhemmat on tukena, sanalla sanoen kun perusturvallisuus on kunnossa. Ei se tarkoita että lasta pitäisi varjella kaikilta pettymyksiltä. 

Usein kuitenkin riitaisissa perheissä, ja varsinkin riitaisissa eroissa unohtuu helposti se lapsen perusturvallisuus, ja jos se järkkyy, on myöhemmin tiedossa ongelmia lähes varmasti.

Mun mielestä olisi ollut paras lapsena jos vanhemmat olisivat asuneet lähekkäin mutta asuisin suurimman osan toisen luona. Vuoroviikkoasumiseenkin olisin tottunut. Mun vanhemmat riiteli tosi paljon eron jälkeen ja kumpikin haukkui toisiaan tosi paljon. Se oli raskasta. Ja välillä en nähnyt isää vuoteen riitojen takia. Eli sanoisin että tärkeintä on vanhempien asialliset välit niin että lapset tietävät että voivat nähdä kumpaakin vanhempaa kun siltä tuntuu. Ei se mikä järjestely tarkalleen on.

Tekee varmasti hyvää, molemmilla vanhemmilla on enemmän voimavaroja lasten kanssa, kun vastuu heistä jakaantuu tasaisesti.

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lähtökohtaisesti taas peräänkuuluttaisin sitä aikuisen vastuuta ylipäänsä perhettä perustaessa, ja tämä koskee ihan molempia osapuolia. On ihan selvä, että avioero ja kahdessa kodissa juokseminen ei ole lapselle hyvä asia. Voisiko ihmiset miettiä näitä asioita jo ennen lasten hankkimista ja sitoutua tekemään lapsille ja perheelle mahdollisimman hyviä päätöksiä? Avioeroja ei pitäisi edes myöntää pikkulapsiaikana, vaan vasta myöhemmin. Tällä ehkä vältyttäisiin näiltä vielä älyttömimmiltä bonesperhekuvioilta. Tuntemani avioerot eivät johdu mistään väkivallasta tai päihdeongelmasta, vaan ihan vaan siitä, että jompikumpi on päättänyt, että suhde ei enää miellytäkään. Ei mitään oikeaa perusteltua syytä erota. Avioeroperheiden lapsilla on tutkitusti enemmän mielenterveysongelmia, kuin ydinperheiden lapsilla. 

Tästä välittyy tunne, että olet itsekin pohtinut eroa ja/tai olet avioliitossasi onneton. Et kuitenkaan uskalla erota ja kadehdit niitä, jotka ovat uskaltaneet ja nyt roikut täällä eronneita arvostelemassa, yrittäen perustella itsellesi, miksi olet niiiiiin paljon parempi ihminen ja vanhempi, kun et ole eronnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No ei todellakaan kaikki voi vuokrata jotain asuntoa ja jättää omaa kotia viikoksi. Joillakin saattaa olla vaikkapa talli tai navetta kotona.

Kuitenkin kodin jättämistä edellytetään lapsilta.

Mitä kodin jättämistä? Ei ne lapset kadulle muuta. Heillä on kaksi kotia.

En oo koskaan ymmärtänyt tuota. Enkä itse ratkaisu asiaa noin eron jälkeen. Tuo ei olisi sopinut edes meidän lapsille. Toinen käytäntö, jota en ymmärrä:toinen hoitaa koulupäivät ja toinen kaikki vapaa päivät.

Tuo monille lapsille turvattomuuden tunnetta asua vuoroviikoin. Vanhemmilla voi olla eri tavat ja eri säännöt ja se on lapselle stressaavaa, että äidillä tehdään näin ja isällä näin.

Erotilanteissa toisinaan unohtuu lapsen etu, kun vanhemmat ajattelevat omaa oikeuttaan lapseen.