Lue keskustelun säännöt.
Miten joku voi laittaa lapsensa vuoroviikkoasumiseen?
Kommentit (333)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mitä tästä ketjusta nyt ymmärtää, niin kolmekymppisenä naisena ei ainakaan kannata enää lisääntyä ettei tule paskaa niskaan Mammoilta. Koska on oma vika jos ottaa sellaisen puolison jonka kanssa ei ole varma loppuelämästä. Lapsia ei koskaan pidä tehdä jos henkilö ei aio olla hampaat irvessä loppuelämää silloisen kumppanin kanssa. Lapsia ei pidä tehdä jos välittää tuon taivaallista omasta onnestaan (jos ero tulee, on vanhemman syytä pysyä sinkkuna ainakin siihen asti että lapsi muuttaa kotoa). Lapsia hankkineen tulisi omistaa koko loppuelämänsä niille lapsilleen ja unohtaa oma itsensä. Lapsia hankkinut ei saa enää ajatella parisuhdetta, seksiä tai kumppanuutta, sillä nythän hän on muuttunut vain vanhemmaksi, mammaksi, lapsen ikuiseksi palvelijaksi.
Kyllä tämän keskustelun jälkeen olen niin hiton iloinen etten ole mennyt tuohon "tee sinäkin lapsia, sitä ei voi katua, se on suurin rakkaus, mielesi muuttuu kyllä" - paskaan. Onneksi ehdin erota ennen kuin ruvettiin muksuja vääntämään.
Tuo kolmekymppisenä - osuus tarkoitti siis sitä että ei ole välttämättä aikaa testata puolison sopivuutta kymmentä vuotta.
Ei tarvitse testata puolisoa edes viikkoa, kunhan ymmärtää mitä se sitten tarkoittaa tulevaisuutta ajatellen. Ei ole ihme että eroperheitä on niin paljon, ja lapset välissä kuin heittopusseja, kun jopa se lapsi tehdään välittämättä juurikaan muusta kuin itsestä.
Siis tehdäänkö lapsia muka jostain muusta syystä kuin itsekkäistä? MINÄ haluan lapsen. Et sinäkään sellaista ole velvollisuuden tunnosta isänmaalle veronmaksajaksi tehnyt, vaan omasta itsekkäästä halusta.
Ja mitä se tarkoittaa tulevaisuutta ajatellen sinun mielestäsi? Minusta se tarkoittaa sitä, että tekee lapsen jonkun kanssa. Nämä kaksi sitten sitoutuvat kasvattamaan ja huoltamaan lapsen 18 vuotta. Siinä ei sitouduta 18 vuoden parisuhteeseen, saati pidempään, jotta lapselle ei tule paha mieli.
Ei vaan olen kanssasi aivan samaa mieltä. Vastuu kuitenkin otetaan itse, ja lapsilel kerrotaan että tässä on haluttu tehdä vain se lapsi, ei elää loppuelämää isän kanssa yhdessä. Miksi ihmeessä pitäisi lapsen antaa kuvitella että tässä on hänellä ydinperhe hamaan loppuun asti, kun jo etukäteen tiedät ettet ole sitoutunut sellaiseen?
Jos lasta ei kasvateta ihan pumpulissa se jossain vaiheessa ymmärtää, että jotkut ihmiset, joidenkin vanhemmat jopa, eroavat. Eikä se tarkoita maailmanloppua tai sitä että lapseen ei olla sitouduttu tai lapsen ja vanhemman välinen suhde jotenkin katkeaisi.
Se asia ei liity lapseen mitenkään vaan vanhempien parisuhteeseen, ainakaan sen jälkeen kun lapsi on 18. Tämä siis viitaten tuohon "hamaan loppuun" kommenttiisi.
Kokisin esim itseni aika naurettavaksi jos vanhempani nyt eroaisivat ja menisin asiasta ihan rikki näin aikuisena, "kun minä luulin että olisi ydinperhe hamaan loppuun".
Ai niin juu on kai niitäkin lellipentuja jotka itkevät aikuisena sitä että heidän lapsensa ei sitten saa "ehjää" mummolaa. En vaan voisi kuvitella itse olevani tämä tyyppi. Sen jälkeen kun tulin täysikäiseksi mulle ei todellakaan kuulu onko vanhempani yhdessä vai ei, hankkivatko kymmenen koiraa tai muuttavat Espanjaan. Se on heidän elämänsä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se mitä tästä ketjusta nyt ymmärtää, niin kolmekymppisenä naisena ei ainakaan kannata enää lisääntyä ettei tule paskaa niskaan Mammoilta. Koska on oma vika jos ottaa sellaisen puolison jonka kanssa ei ole varma loppuelämästä. Lapsia ei koskaan pidä tehdä jos henkilö ei aio olla hampaat irvessä loppuelämää silloisen kumppanin kanssa. Lapsia ei pidä tehdä jos välittää tuon taivaallista omasta onnestaan (jos ero tulee, on vanhemman syytä pysyä sinkkuna ainakin siihen asti että lapsi muuttaa kotoa). Lapsia hankkineen tulisi omistaa koko loppuelämänsä niille lapsilleen ja unohtaa oma itsensä. Lapsia hankkinut ei saa enää ajatella parisuhdetta, seksiä tai kumppanuutta, sillä nythän hän on muuttunut vain vanhemmaksi, mammaksi, lapsen ikuiseksi palvelijaksi.
Kyllä tämän keskustelun jälkeen olen niin hiton iloinen etten ole mennyt tuohon "tee sinäkin lapsia, sitä ei voi katua, se on suurin rakkaus, mielesi muuttuu kyllä" - paskaan. Onneksi ehdin erota ennen kuin ruvettiin muksuja vääntämään.
Tuo kolmekymppisenä - osuus tarkoitti siis sitä että ei ole välttämättä aikaa testata puolison sopivuutta kymmentä vuotta.
Ei tarvitse testata puolisoa edes viikkoa, kunhan ymmärtää mitä se sitten tarkoittaa tulevaisuutta ajatellen. Ei ole ihme että eroperheitä on niin paljon, ja lapset välissä kuin heittopusseja, kun jopa se lapsi tehdään välittämättä juurikaan muusta kuin itsestä.
Siis tehdäänkö lapsia muka jostain muusta syystä kuin itsekkäistä? MINÄ haluan lapsen. Et sinäkään sellaista ole velvollisuuden tunnosta isänmaalle veronmaksajaksi tehnyt, vaan omasta itsekkäästä halusta.
Ja mitä se tarkoittaa tulevaisuutta ajatellen sinun mielestäsi? Minusta se tarkoittaa sitä, että tekee lapsen jonkun kanssa. Nämä kaksi sitten sitoutuvat kasvattamaan ja huoltamaan lapsen 18 vuotta. Siinä ei sitouduta 18 vuoden parisuhteeseen, saati pidempään, jotta lapselle ei tule paha mieli.
Ei vaan olen kanssasi aivan samaa mieltä. Vastuu kuitenkin otetaan itse, ja lapsilel kerrotaan että tässä on haluttu tehdä vain se lapsi, ei elää loppuelämää isän kanssa yhdessä. Miksi ihmeessä pitäisi lapsen antaa kuvitella että tässä on hänellä ydinperhe hamaan loppuun asti, kun jo etukäteen tiedät ettet ole sitoutunut sellaiseen?
Jos lasta ei kasvateta ihan pumpulissa se jossain vaiheessa ymmärtää, että jotkut ihmiset, joidenkin vanhemmat jopa, eroavat. Eikä se tarkoita maailmanloppua tai sitä että lapseen ei olla sitouduttu tai lapsen ja vanhemman välinen suhde jotenkin katkeaisi.
Se asia ei liity lapseen mitenkään vaan vanhempien parisuhteeseen, ainakaan sen jälkeen kun lapsi on 18. Tämä siis viitaten tuohon "hamaan loppuun" kommenttiisi.Kokisin esim itseni aika naurettavaksi jos vanhempani nyt eroaisivat ja menisin asiasta ihan rikki näin aikuisena, "kun minä luulin että olisi ydinperhe hamaan loppuun".
Ai niin juu on kai niitäkin lellipentuja jotka itkevät aikuisena sitä että heidän lapsensa ei sitten saa "ehjää" mummolaa. En vaan voisi kuvitella itse olevani tämä tyyppi. Sen jälkeen kun tulin täysikäiseksi mulle ei todellakaan kuulu onko vanhempani yhdessä vai ei, hankkivatko kymmenen koiraa tai muuttavat Espanjaan. Se on heidän elämänsä.
Aikuiset lellipennut nyt on ihan eri asia kuin se että toinen vanhemmista tietää joa lasta tehdessään että ei tästä lapsen ydinperheestä mitään tule, mutta eipä kerro kellekään, vaan antaa lapsen, ja varmaan sen miehenkin oivaltaa asia raskaimman kautta ihan itse! Kun kyllä se lapsikin nyt jossain vaiheessa ITSE tajuaa että tottakai vanhemmat eroavat. Todella aikuista ja kypsää pelailla viattomien lasten elämällä näin.
On huvittavaa, kun onnettomissa liitoissa elävät tulevat tänne sorsimaan eronneita. Jotkut vanhemmat todella ajattelevat lapsiaan ja ottavat sen eron, eivätkä jää pilaamaan lastensa mielenterveyttä jatkuvasti riitaisassa, myrkyllisessä ilmapiirissä. Minä olen elänyt sellaisessa kulissiperheessä, jossa käytettiin sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa sen lisäksi, että päivittäin vanhemmat huusivat toisilleen. Olisin kaivannut viikko-viikko-arkea ja uusia, todennäköisesti terveempiä vanhempieni puolisoita elämääni. Harmi, kun lapsi ei voi itse valita.
Aina kun olen lukenut kokemuksia viikko-viikko-systeemillä (tai muulla vastaavalla) eläneiltä, jo aikuisilta ihmisiltä, en ole kertaakaan lukenut negatiivista tarinaa. Mistähän tämä ero johtuu, että tässä keskustelussa asiasta selvästi tietämättömät jauhavat muuta?
Vierailija kirjoitti:
On huvittavaa, kun onnettomissa liitoissa elävät tulevat tänne sorsimaan eronneita. Jotkut vanhemmat todella ajattelevat lapsiaan ja ottavat sen eron, eivätkä jää pilaamaan lastensa mielenterveyttä jatkuvasti riitaisassa, myrkyllisessä ilmapiirissä. Minä olen elänyt sellaisessa kulissiperheessä, jossa käytettiin sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa sen lisäksi, että päivittäin vanhemmat huusivat toisilleen. Olisin kaivannut viikko-viikko-arkea ja uusia, todennäköisesti terveempiä vanhempieni puolisoita elämääni. Harmi, kun lapsi ei voi itse valita.
Aina kun olen lukenut kokemuksia viikko-viikko-systeemillä (tai muulla vastaavalla) eläneiltä, jo aikuisilta ihmisiltä, en ole kertaakaan lukenut negatiivista tarinaa. Mistähän tämä ero johtuu, että tässä keskustelussa asiasta selvästi tietämättömät jauhavat muuta?
Hyvin harvalla nyt reilusti aikuisella jo, on ollut mitään viikko-viikkosysteemiä, kun koko termikin keksittiin vasta muutamia vuosia sitten.
Sinä olet itse tässä keskustelussa se tietämätön, kun vertaat yhteen ainoaan, omaan kokemukseesi. Se että sinun vanhempasi olivat kohtaasi väkivaltaisia ei liityy mitenkään tähän keskusteluun.
Vierailija kirjoitti:
On huvittavaa, kun onnettomissa liitoissa elävät tulevat tänne sorsimaan eronneita. Jotkut vanhemmat todella ajattelevat lapsiaan ja ottavat sen eron, eivätkä jää pilaamaan lastensa mielenterveyttä jatkuvasti riitaisassa, myrkyllisessä ilmapiirissä. Minä olen elänyt sellaisessa kulissiperheessä, jossa käytettiin sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa sen lisäksi, että päivittäin vanhemmat huusivat toisilleen. Olisin kaivannut viikko-viikko-arkea ja uusia, todennäköisesti terveempiä vanhempieni puolisoita elämääni. Harmi, kun lapsi ei voi itse valita.
Aina kun olen lukenut kokemuksia viikko-viikko-systeemillä (tai muulla vastaavalla) eläneiltä, jo aikuisilta ihmisiltä, en ole kertaakaan lukenut negatiivista tarinaa. Mistähän tämä ero johtuu, että tässä keskustelussa asiasta selvästi tietämättömät jauhavat muuta?
Voit aloittaa ihan tästä ketjusta lukemalla vaikka kommentin nro 84. Voilà!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lähtökohtaisesti taas peräänkuuluttaisin sitä aikuisen vastuuta ylipäänsä perhettä perustaessa, ja tämä koskee ihan molempia osapuolia. On ihan selvä, että avioero ja kahdessa kodissa juokseminen ei ole lapselle hyvä asia. Voisiko ihmiset miettiä näitä asioita jo ennen lasten hankkimista ja sitoutua tekemään lapsille ja perheelle mahdollisimman hyviä päätöksiä? Avioeroja ei pitäisi edes myöntää pikkulapsiaikana, vaan vasta myöhemmin. Tällä ehkä vältyttäisiin näiltä vielä älyttömimmiltä bonesperhekuvioilta. Tuntemani avioerot eivät johdu mistään väkivallasta tai päihdeongelmasta, vaan ihan vaan siitä, että jompikumpi on päättänyt, että suhde ei enää miellytäkään. Ei mitään oikeaa perusteltua syytä erota. Avioeroperheiden lapsilla on tutkitusti enemmän mielenterveysongelmia, kuin ydinperheiden lapsilla.
Juuri näin. Minusta pitäisi määrätä esim. 20 000 € sakkomaksu kaikille alle kouluikäisten lasten vanhemmille, jotka haluavat erota. Ennen kuin maksu on suoritettu, eroa ei myönnettäisi. JA eron jälkeen lapset automaattisesti sijoitukseen kolmannelle taholle. Tämä voisi saada vähän harkintaa näiden vauvakuumeisten ääliöiden päähän, ennen kuin mennään lisääntymään sen ensimmäisen suostuvaisen tollon kanssa.
Joo onpa hieno ja kekseliäs juttu ydinperheuskovaiselta. On se niin että niin kauan kuin on sinun kaltaisia, ei kannata edes lisääntyä jos ei aio olla aina ja ikuisesti sen siitoskumppanin kanssa.
Ja vielä tuohon lihavoimaani kohtaan liittyen: minä pidän todella outona sitä, että hankkii lapsia ihmisen kanssa, jos jo lähtökohtaisesti suunnittelee eroavansa tästä.
Joillekin lasten saanti on tärkeää elämässä, ja joskus sitä täydellistä kumppania ei välttämättä tule oikeaan aikaan kohdalle. Itse en edes usko että loppuelämän tyydyttävä suhde on realistinen vaihtoehto itselleni. Haluan lapsia ja olen valmis leikkimään perhettä ihan kivan miehen kanssa sen aikaa, mutta kun lapset on kasvatettu on syytä tarkastella, onko enää mitään oikeaa parisuhdetta jäljellä. Usein ei, koska taannutaan pelkiksi vanhemmiksi (koska lapset menee aina edelle!!) ja sitten on koko parisuhde jo mennyttä.
Miksi en sitten tekisi lapsia yksin? Haluan lapselle toisenkin vanhemman sekä lapsen takia että jakamaan omaa taakkaani. Ryhtyisin kumppanuusvanhemmuuteen mielelläni jos se olisi realistinen vaihtoehto.
Mun tutulla on kaksi lasta kumppanuusvanhemman kanssa. He eivät ole koskaan olleet parisuhteessa keskenään, mutta heillä on kaksi yhteistä lasta ja koko porukka siis myös asuu yhdessä. Vanhemmat ovat sitten kumpikin tahoillaan deittailleet muita, mutta ehkä ei-niin-yllättäen kumpikaan ei ole juuri muita kuin yhden yön juttuja löytäneet. Vaatisi siltä uudelta kumppanilta aika paljon tunkea itsensä tuollaiseen systeemiin.
Vierailija kirjoitti:
On huvittavaa, kun onnettomissa liitoissa elävät tulevat tänne sorsimaan eronneita. Jotkut vanhemmat todella ajattelevat lapsiaan ja ottavat sen eron, eivätkä jää pilaamaan lastensa mielenterveyttä jatkuvasti riitaisassa, myrkyllisessä ilmapiirissä. Minä olen elänyt sellaisessa kulissiperheessä, jossa käytettiin sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa sen lisäksi, että päivittäin vanhemmat huusivat toisilleen. Olisin kaivannut viikko-viikko-arkea ja uusia, todennäköisesti terveempiä vanhempieni puolisoita elämääni. Harmi, kun lapsi ei voi itse valita.
Aina kun olen lukenut kokemuksia viikko-viikko-systeemillä (tai muulla vastaavalla) eläneiltä, jo aikuisilta ihmisiltä, en ole kertaakaan lukenut negatiivista tarinaa. Mistähän tämä ero johtuu, että tässä keskustelussa asiasta selvästi tietämättömät jauhavat muuta?
En usko, että kukaan täällä on kannustanut ketään elämään myrkyllisessä ilmapiirissä. Sen sijaan täällä on kannustettu ihmisiä ottamaan itse vastuu omasta huudostaan, omasta myrkyllisyydestään ja omista valinnoistaan.
Tuskin sinun lapsuutesi olisi siitä onnellisemmaksi muuttunut, jos vanhempasi olisivat jatkaneen huutamista ja lyömistä viikko ja viikko -systeemillä. Sen sijaan varmasti olisit ollut onnellisempi, jos he olisivat lopettaneet epäkypsän riehumisen, olisivatpa sitten eronneet tai pysyneet yhdessä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On huvittavaa, kun onnettomissa liitoissa elävät tulevat tänne sorsimaan eronneita. Jotkut vanhemmat todella ajattelevat lapsiaan ja ottavat sen eron, eivätkä jää pilaamaan lastensa mielenterveyttä jatkuvasti riitaisassa, myrkyllisessä ilmapiirissä. Minä olen elänyt sellaisessa kulissiperheessä, jossa käytettiin sekä fyysistä että henkistä väkivaltaa sen lisäksi, että päivittäin vanhemmat huusivat toisilleen. Olisin kaivannut viikko-viikko-arkea ja uusia, todennäköisesti terveempiä vanhempieni puolisoita elämääni. Harmi, kun lapsi ei voi itse valita.
Aina kun olen lukenut kokemuksia viikko-viikko-systeemillä (tai muulla vastaavalla) eläneiltä, jo aikuisilta ihmisiltä, en ole kertaakaan lukenut negatiivista tarinaa. Mistähän tämä ero johtuu, että tässä keskustelussa asiasta selvästi tietämättömät jauhavat muuta?
En usko, että kukaan täällä on kannustanut ketään elämään myrkyllisessä ilmapiirissä. Sen sijaan täällä on kannustettu ihmisiä ottamaan itse vastuu omasta huudostaan, omasta myrkyllisyydestään ja omista valinnoistaan.
Tuskin sinun lapsuutesi olisi siitä onnellisemmaksi muuttunut, jos vanhempasi olisivat jatkaneen huutamista ja lyömistä viikko ja viikko -systeemillä. Sen sijaan varmasti olisit ollut onnellisempi, jos he olisivat lopettaneet epäkypsän riehumisen, olisivatpa sitten eronneet tai pysyneet yhdessä.
Juuri näin! Täällä itsekkäät ja uhriutuvat marttyyrit vierittävät omien epäonnistumistensa syyt minne tahansa paitsi sinne minne kuuluisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa suorastaan, sillä juuri kukaan ei ole oikeasti exän kanssa hyvissä väleissä. Silti muka vuoroviikkoasuminen sujuu kuin tanssi eikä rahasta ja hankinnoista tule mitään kinaa. Buah!
Lisäksi täälläkin on jatkuvasti ketjuja, missä vuoroviikkolapset ärsyttää uutta puolisoa ja aiheuttaa kitkaa. Miehen exä on aina hirviö ja miehen lapset myös ja pilaavat kaikkien elämän. Lisäksi mies viettää liikaa aikaa lastensa kanssa.
Että siinä on lapset onnellisimpia uusperhe-vuoroviikkoasumisessaTäällä on ihan jatkuvasti ketjuja siitä miten mies on lapamato eikä osallistu perheen arkeen mitenkään kuin maksamalla puolet laskuista, ja perheen äiti on täysin nääntynyt työtaakkansa alle ja suunnittelee joka toinen päivä eroa. Seksiä ei tietenkään ole ollut kahteen vuoteen ja lasten takiahan tässä vaan vielä roikutaan. Kyllä se on sit hyvä kasvualusta lapsille tuo ydinperhe!
Nämä ovat vain sen itselle eroa parhain päin selittelevien äitien kantoja, ei sen toisen vanhemman, eli isän.
Minä tiedän paljon enemmän isiä joiden lasten äideistä kuoriutuu hirmulisko äitiyden myötä kuin isiä jotka ensin kovasti haluavat lapsen ja perheen, ja sitten kääntävätkin kelkkansa.
Naiset vain selittelevät asiat itselle edullisesti, ja varmaan itsekin uskovat tuohon. Kukaan ei kysy toisen osapuolen kantaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Huomaa kuitenkin kenellä on kokemusta viikko-viikko asumisesta ja kenellä ei. Ensinnäkin, kuka puhuu “muutoista”? Ei meillä lapset muuta yhtään mihinkään. He vaihtaa kotia. Heillä on kaksi kotia ja molemmissa on heidän omat tavarat ja lelut ja tarvikkeet. Yhtään mitään ei käytännössä tarvitse “muuttaa” mukana, ellei sitten halua jotain erityistä joskus mukaan ottaa. Asutaan isän kanssa parin kilometrin säteellä koulusta, lapsi voi vaikka valita kumpaan kotiin haluaa mennä. Mitään kiveenhakattuja vuoroja ei todellakaan ole. Alusta asti ollaan herkällä korvalla kuunneltu lapsen toiveita ja seurattu jaksamista.
Ero on tragedia, mutta kun meille kaikille tulee elämässä tragedioita. Niitä ei voi estää tulemasta, mutta niiden kanssa voi oppia elämään. Monella nyt aikuisella on eroista todella ikäviä kokemuksia, koska ennen se oli häpeällistä eikä oikein mitään ero-ohjausta, terapiaa ym. ollut saatavilla, ainakaan lapsen näkökulmasta. Nykyään onneksi on ja ne auttaa erossa selviämisestä todella paljon. Uutta tutkimusta tarvitaan, nuo mistä täällä jauhetaan on kuitenkin vanhoja ja puutteellisiakin. Ja sen eron todellakin voi hoitaa hyvin tai sitten huonosti, ei kaikkia voi niputtaa samaan.
Ero ei ole mikään major force tragedia joka vain tapahtuu, ihan tuosta noin vain yks kaks, eikä sille kukaan voinut mitään.
Se on aikuisen ihmisen ihan harkitusti tekemä asia joka vaikuttaa lapseen suuresti.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huomaa kuitenkin kenellä on kokemusta viikko-viikko asumisesta ja kenellä ei. Ensinnäkin, kuka puhuu “muutoista”? Ei meillä lapset muuta yhtään mihinkään. He vaihtaa kotia. Heillä on kaksi kotia ja molemmissa on heidän omat tavarat ja lelut ja tarvikkeet. Yhtään mitään ei käytännössä tarvitse “muuttaa” mukana, ellei sitten halua jotain erityistä joskus mukaan ottaa. Asutaan isän kanssa parin kilometrin säteellä koulusta, lapsi voi vaikka valita kumpaan kotiin haluaa mennä. Mitään kiveenhakattuja vuoroja ei todellakaan ole. Alusta asti ollaan herkällä korvalla kuunneltu lapsen toiveita ja seurattu jaksamista.
Ero on tragedia, mutta kun meille kaikille tulee elämässä tragedioita. Niitä ei voi estää tulemasta, mutta niiden kanssa voi oppia elämään. Monella nyt aikuisella on eroista todella ikäviä kokemuksia, koska ennen se oli häpeällistä eikä oikein mitään ero-ohjausta, terapiaa ym. ollut saatavilla, ainakaan lapsen näkökulmasta. Nykyään onneksi on ja ne auttaa erossa selviämisestä todella paljon. Uutta tutkimusta tarvitaan, nuo mistä täällä jauhetaan on kuitenkin vanhoja ja puutteellisiakin. Ja sen eron todellakin voi hoitaa hyvin tai sitten huonosti, ei kaikkia voi niputtaa samaan.
Ero ei ole mikään major force tragedia joka vain tapahtuu, ihan tuosta noin vain yks kaks, eikä sille kukaan voinut mitään.
Se on aikuisen ihmisen ihan harkitusti tekemä asia joka vaikuttaa lapseen suuresti.
Minä kutsuisin puolison kuolemaa tragediaksi. Erokin voi toki olla tragedia, jos vaikkapa puoliso löytää uuden kumppanin ja jättää perheensä tarjoamatta minkäänlaista neuvotteluvaraa asiassa.
Mutta se tässä ketjussa esitetty skenaario, että toisen naama alkaa tympiä niin kovasti, että muuttuu aivan myrkylliseksi ja joutuu pakenemaan omaa puolisoaan, jottei oma käytös tekisi lapsen elämästä traumatisoivaa, kuulostaa kyllä enemmän tragikomedialta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa suorastaan, sillä juuri kukaan ei ole oikeasti exän kanssa hyvissä väleissä. Silti muka vuoroviikkoasuminen sujuu kuin tanssi eikä rahasta ja hankinnoista tule mitään kinaa. Buah!
Lisäksi täälläkin on jatkuvasti ketjuja, missä vuoroviikkolapset ärsyttää uutta puolisoa ja aiheuttaa kitkaa. Miehen exä on aina hirviö ja miehen lapset myös ja pilaavat kaikkien elämän. Lisäksi mies viettää liikaa aikaa lastensa kanssa.
Että siinä on lapset onnellisimpia uusperhe-vuoroviikkoasumisessaTäällä on ihan jatkuvasti ketjuja siitä miten mies on lapamato eikä osallistu perheen arkeen mitenkään kuin maksamalla puolet laskuista, ja perheen äiti on täysin nääntynyt työtaakkansa alle ja suunnittelee joka toinen päivä eroa. Seksiä ei tietenkään ole ollut kahteen vuoteen ja lasten takiahan tässä vaan vielä roikutaan. Kyllä se on sit hyvä kasvualusta lapsille tuo ydinperhe!
Niin onkin. Tutkitusti parempi kuin ero'perhe'.
Psst, ne lapset ei tiedä milloin seksiä on viimeksi ollut.
No kaivanko tähän tutkimuksia siitä miten seksittömyys vaikuttaa parisuhteeseen? Ja miten parisuhteen tila vaikuttaa lapsiin? Ja miten se malli mikä kotoa saadaan, vaikuttaa pitkälle lasten omaan elämään ja heidän ihmissuhteisiin?
Mutta jos joku nyt vakaasti on sitä mieltä että haluaa elää paskassa suhteessa lasten takia ja että se on lapsille vieläpä hyväksi, niin senkus. Ei saa minua katumaan omaa eroani, se oli ainut oikea ja vastuullinen ratkaisu.
Se olikin SINULLE ainoa ratkaisu. Pras olisi ollut LAPSEN kannalta tehdä lapset sellaisen miehen kanssa jonka kanssa lapsella olisi hyvä ja turvallinen koti, ja itse tehdä oma osuutesi sen eteen. Pystytkö ymmärtämään tätä?? Ota vain vastuusi lapsen rikkinäisetä kodista nyt itse, äläkä sysää sitä kuun ja tähtien asennon syyksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En ymmärrä viikko-viikko systeemiä ihan oikeasti. Miksi ei mielummin kuukausi-kuukausi? Ei lapsen tarvitsisi joka viikko muuttaa eri suuntaan.
Lapsi ei muuta hänellä on koti mihin hän menee.
Kyllä se muuttaa. Heittopussina äidin ja isän kodista toiseen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
M36 kirjoitti:
Jotta saa ihanaa omaa aikaa. Ja uuden miehen -taas. Kyllä se lapsi sopeutuu. MINÄ olen tärkein.
Nimen omaan. Kysymys kuuluukin miksi tätä on niin vaikea myöntää?
Osaisiko joku vastata tähän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkitusti vuoroviikkoasuminen on lapsen kannalta paras vaihtoehto.
Itse asiassa tällaista tutkimusta ei ole koskaan tehty! On kysytty lapsilta ja nuorilta vuoroviikkoasumisesta tilanteessa, jossa heillä ei ole kokemusta muusta. Kun tutkija kysyy, haluaisitko nähdä toista vanhempaasi korkeintaan kahdesti kuukaudessa, niin nuori vastaa että ei, haluan nähdä useammin. Tutkija päättelee tästä, että vuoroviikkoasuminen on hyvä ratkaisu kaikille, vaikka lapsi ei olisi mitenkään ottanut kantaa itse tutkimuskysymykseen.
Suomalaiset tutkijat eivät ole esim. tutkineet tilannetta, jossa lapset jäävät asumaan kotiin, vanhemmat ovat siellä vuoroviikoin. Saattaa olla, että tämä olisi paras ratkaisu tai peräti 3 asuntoa vierekkäin, yksi lapsille ja omat yksiöt vanhemmille.
Harva lapsi pitää vuoroviikkoasumisesta oikeasti! Vanhemmille se on kätevää ja paras vaihtoehto.Kyllä on tehty. Aikuisilta eroperheiden lapsilta on kysytty, ja aikuiset vuoroviikkolapset olivat onnellisimpia, heidän välinsä molempiin vanhempiin olivat hyvät. Huonoin vaihtoehto on asua suurimman osan ajasta toisella vanhemmalla ja reissata esim. joka- tai jokatoinen viikonloppu toiselle vanhemmalle.
On myös tutkittu, että riitaisassakin ydinperheessä kasvaneet lapset ovat onnellisempia kuin eroperheiden lapset.
Ei pidä paikkaansa. Elin lapsuuteni riitaisessa kodissa. Joka hiton päivä koulusta tullessa sai pelätä, mistä siellä alkaa taas huuto ja tappelu, mitään läksyjä ei pystynyt tekemään ja koko ajan ahdisti. Jos vanhempani olisivat olleet vastuullisia, niin olisivat eronneet: mieluummin kaksi turvallista kotia kuin yksi sotatanner. Pahinta oli se, että eivät kuulemma voineet erota "teidän lasten takia"! Eli syyllistivät vielä syyttömät lapset tästä tilanteestaan. Ei se ydinperhe ole mikään onnen tae.
En käy katsomassa heitä hoitokodeissaan, tapelkoot vaikka hoitajien kanssa välillä.
Ei vaan jos vanhempasi olisivat olleet vastuullisia, he eivät olisi olleet riitaisia ja pelottavia.
Vierailija kirjoitti:
M36 kirjoitti:
Jotta saa ihanaa omaa aikaa. Ja uuden miehen -taas. Kyllä se lapsi sopeutuu. MINÄ olen tärkein.
Mistä ihmeestä näin pimeä käsitys tulee? Mä olen eronnut ja mulla on uusi mies ja itken usein kun lapset lähtee isälleen koska rakastan heitä yli kaiken. Niin paljon rakastan että olen valmis tähän kahteen kotiin enkä omi heitä isältään vaan tuen suhdetta yhtä tärkeään toiseen vanhempaan.
En missään nimessä haluaisi olla arkea erossa lapsistani! Ikinä.
Mutta et rakastanut kuitenkaan niin paljoa että olisit viitsinyt antaa lapsille ehjän perheen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa suorastaan, sillä juuri kukaan ei ole oikeasti exän kanssa hyvissä väleissä. Silti muka vuoroviikkoasuminen sujuu kuin tanssi eikä rahasta ja hankinnoista tule mitään kinaa. Buah!
Lisäksi täälläkin on jatkuvasti ketjuja, missä vuoroviikkolapset ärsyttää uutta puolisoa ja aiheuttaa kitkaa. Miehen exä on aina hirviö ja miehen lapset myös ja pilaavat kaikkien elämän. Lisäksi mies viettää liikaa aikaa lastensa kanssa.
Että siinä on lapset onnellisimpia uusperhe-vuoroviikkoasumisessaTäällä on ihan jatkuvasti ketjuja siitä miten mies on lapamato eikä osallistu perheen arkeen mitenkään kuin maksamalla puolet laskuista, ja perheen äiti on täysin nääntynyt työtaakkansa alle ja suunnittelee joka toinen päivä eroa. Seksiä ei tietenkään ole ollut kahteen vuoteen ja lasten takiahan tässä vaan vielä roikutaan. Kyllä se on sit hyvä kasvualusta lapsille tuo ydinperhe!
Ja sen eron jälkeen äidin nääntyminen jää mihin? Silloinko äiti ei yksin tee kaikkia kotitöitä? Mistäs sitä seksiä nääntynyt sitten heti saa? Raahaa jotain nettipanoja kotiinsa? Kyllä se on sit hyvä kasvualusta lapsille!
Eron jälkeen isän on pakko ottaa vastuuta. Näin kävi meillä. Osa isistä ei ota vastuuta eronkaan myötä, mutta kyllä se vaan on paljon helpompaa olla yksin lasten kanssa kuin että siihen lisäksi päälle tulee joku toimimaton parisuhde. Ja joo, kyllä saan eron jälkeen seksiä. Mitä sitten? Kuoleeko seksisuaalisuus naisesta kun hänestä tulee äiti? Mitä väliä kenen kanssa harrastan seksiä, kun lapset on isällään? Tai mistä se kumppani on hankittu. Voi jestas teitä dinosauruksia.
Mun mielestä tässä aletaan olla oikeilla jäljillä. Myönnetään suoraan että erottiin siksi että erottiin kostona lapsen isälle, että nytpä joutuu sekin hyväkäs olemaan lapsensa kanssa ja ei voi tehdä kaikkea silloin kun huvittaa kun täytyy olla lapsen kanssa, lälläslää!
Parisuhteen toimimattomuus on varmasti sinullakin ollut tiedossa, mutta kuten niin moni muukin, haluat olla päsmäröimässä miehen elämää, ja niin että voit kontrolloida kaikkea mitä mies tekee, ja kun tämä ei onnistu, niin erolla "pakotetaan" isää. Hieno että myönnät tämän, viakka oletkin aika paska sekä ihmisenä, äitinä että naisena.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä lähtökohtaisesti taas peräänkuuluttaisin sitä aikuisen vastuuta ylipäänsä perhettä perustaessa, ja tämä koskee ihan molempia osapuolia. On ihan selvä, että avioero ja kahdessa kodissa juokseminen ei ole lapselle hyvä asia. Voisiko ihmiset miettiä näitä asioita jo ennen lasten hankkimista ja sitoutua tekemään lapsille ja perheelle mahdollisimman hyviä päätöksiä? Avioeroja ei pitäisi edes myöntää pikkulapsiaikana, vaan vasta myöhemmin. Tällä ehkä vältyttäisiin näiltä vielä älyttömimmiltä bonesperhekuvioilta. Tuntemani avioerot eivät johdu mistään väkivallasta tai päihdeongelmasta, vaan ihan vaan siitä, että jompikumpi on päättänyt, että suhde ei enää miellytäkään. Ei mitään oikeaa perusteltua syytä erota. Avioeroperheiden lapsilla on tutkitusti enemmän mielenterveysongelmia, kuin ydinperheiden lapsilla.
Valitettavasti tämä on aika naivi näkemys, toiveajattelua, utopiaa.
Ihmiset menee hetken huumasta usein naimisiin ja lapset tehdään ties mistä syistä. Ei voi odottaa että ihmiset ajattelisivat siinä vaiheessa, että mitä jos haluan joskus erota tuosta henkilöstä, miten se vaikuttaa lapsiin. Ehkä en siis haluakaan lapsia tuon kanssa. Eroa ja sen vaikutuksia ei usein mietitä kuin vasta sitten kun se on oikeasti akuuttia.
Jokainen on vapaa menemään naimisiin ja vapaa eroamaan. Oikea perusteltu syy erota? Se on täysin jokaisen oma asia millä perusteella eroaa. Vanhakantaista ja moralistista ajattelua mielestäni on sellainen, ettei saisi erota jos ei ole onnellinen puolisonsa kanssa.
Eron hetkellä lapsia voi suojata sen negatiivisilta vaikutuksilta, jos haluaa tehdä yhteistyötä exän kanssa. Lapset kyllä tottuu kaikenlaisiin asumisjärjestelyihin, jos molemmat vanhemmat yrittävät parhaansa.
Terveisin hyvän elämän saanut eroperheen lapsi
Juuri näin! Se vastuu pitää kuitenkin itse kantaa, että minä eroan nyt koska haluan itse erota, huolimatta siitä että se ei ole lapselleni hyväki. Haluan tehdä tämän itsekkään teon, koska minujlla on omakin elämä, enkä aio oman lapseni takia viettää siitä hetkeäkään epämukavassa tilanteessa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huvittaa suorastaan, sillä juuri kukaan ei ole oikeasti exän kanssa hyvissä väleissä. Silti muka vuoroviikkoasuminen sujuu kuin tanssi eikä rahasta ja hankinnoista tule mitään kinaa. Buah!
Lisäksi täälläkin on jatkuvasti ketjuja, missä vuoroviikkolapset ärsyttää uutta puolisoa ja aiheuttaa kitkaa. Miehen exä on aina hirviö ja miehen lapset myös ja pilaavat kaikkien elämän. Lisäksi mies viettää liikaa aikaa lastensa kanssa.
Että siinä on lapset onnellisimpia uusperhe-vuoroviikkoasumisessaTäällä on ihan jatkuvasti ketjuja siitä miten mies on lapamato eikä osallistu perheen arkeen mitenkään kuin maksamalla puolet laskuista, ja perheen äiti on täysin nääntynyt työtaakkansa alle ja suunnittelee joka toinen päivä eroa. Seksiä ei tietenkään ole ollut kahteen vuoteen ja lasten takiahan tässä vaan vielä roikutaan. Kyllä se on sit hyvä kasvualusta lapsille tuo ydinperhe!
Ja sen eron jälkeen äidin nääntyminen jää mihin? Silloinko äiti ei yksin tee kaikkia kotitöitä? Mistäs sitä seksiä nääntynyt sitten heti saa? Raahaa jotain nettipanoja kotiinsa? Kyllä se on sit hyvä kasvualusta lapsille!
Henkilökohtaisesti koen ainakin, että on parempi olla perheen ainoa aikuinen ja tehdä kaikki kotityöt kolmelle kuin olla perheen toinen aikuinen ja tehdä kaikki kotityöt neljälle. Ja samoin koen, että on helpompi sietää seksin puutetta sinkkuna kuin parisuhteessa. Tai ainakaan en halua sellaista suhdetta, jossa toinen ei tee kotitöitä ja jossa ei ole seksiä. Joten jos vaihtoehtona on seksitön suhde laiskimuksen kanssa, niin olen mieluummin sinkku, vaikken ikinä löytäisi ketään. Toiveitteni vastainen suhde olisi nimittäin pahempi pettymys.
Tuo on niin huono argumentti, joka toistuu usein palstan ketjuissa. Ajatellaan jotenkin, että jos suhteesta ei saa mitän haluaa, niin voi ihan yhtä hyvin jäädä pettyneenä siihen suhteeseen, kun eihän sinkullakaan sitä hyvää suhdetta olisi. Loistavaa logiikkaa...
Ja tässä toinen hyvä kommentti! Sinä olet mieluummin sinkku, ja sinä et halua sitä tai tätä suhteelta, eikä niin että lapselle nyt olisi parempi kun erottaisiin, koska sehän ei pidä paikkaansa.
Oletko nyt tosissasi?? Mielestäsi on ok tehdä lapsi tietäen että ei ole sitoutunut perhe-elämään, ainoastaan lapsen hengissä pysymiseen, ja muun elämän aikoo elää rallatellen minäminää, eikä lapselle tarvitse kertoa tätä?? Mikä helvetti SINUA vaivaa?