Miten joku voi laittaa lapsensa vuoroviikkoasumiseen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero on monessa tilanteessa se ainut ja paras vaihtoehto kaikille. Ei ole oikein lapsia eikä aikuisia kohtaan, jos eletään rakkaudettomassa suhteessa, ongelmien keskellä. Turvallinen koti lapselle on koti, missä myös aikuiset ovat onnellisia ja saavat elää onnellista ja rauhallista elämää. Jos erotaan, on lapsen etu ja molempein vanhempien etu, että kaikki saavat olla jatkossakin osa toistensa elämää mahdollisimman paljon. Jos tämä tarkoittaa viikko-viikko-systeemiä lapsille, se on silti pieni paha, kun lapsella on kaksi hyvää kotia yhden huonon kodin sijasta. Vuoroasumisen voi hoitaa hyvin ja huonosti, jos sitä kaikki osapuolet haluaa, sen eteen täytyy sitten kaikkien tehdä töitä ja joustaa omalta osaltaan. Kyllä monikin vanhempi haluaisi olla 24/7 vanhempi, mutta se olisi väärin lapsia ja toista vanhempaa kohtaan.

Itse asiassa on ihan tutkimuksin todettu, että lapsi on onnellisempi vanhempiensa tunnekylmässä liitossa kuin eron jälkeisessä elämässä, missä vanhemmat ovat onnellisia. Hassua mutta totta. Ei lapsia kiinnosta vanhempien suhde toisiinsa, heitä kiinnostaa vain se että saavat pitää molemmat ja koti on suunnilleen turvallinen.

Erikseen sitten alkoholismi ja väkivalta. Niiden kohdalla ero on paras ratkaisu lapsille.

Oletko elänyt lapsena kodissa missä on tunnekylmä ilmapiiri? Et varmaan. Lapsena se tuntui turvallisemmalta kuin ajatus vanhempien erosta. Vaikka kyllä se paljon surua aiheutti jo silloin, kun huomasi että meillä on erilaista kuin vaikkapa kaverin kotona, jossa vanhemmat vietti yhdessä aikaa jne.

Enemmän siitä olikin sitten haittaa aikuisuudessa. On nimittäin aika haastavaa muodostaa itse terve parisuhde ja tasapainoinen koti lapsille, kun lapsuudessa saatu malli parisuhteesta ja ydinperheestä on aivan p*ska.

Olen elänyt lapsena kodissa, jossa oli tunnekylmä ilmapiiri. Tuottihan se murhetta, mutta en usko että olisin ollut iloisempi jos vanhempani olisivat löytäneet onneiden kanssa.

Sen sijaan oli kyllä ilo havaita, että vanhempani saivat parannetuksi suhdettaan huikeasti minun aikuistuttuani. On ollut avartavaa ymmärtää, että minun lapsuuteni oli vain yksi vaihe vanhempieni välisessä suhteessa.

Kun ajattelet omia parisuhteitasi ja kykyäsi rakastaa, vaikuttiko tuo vanhempiesi malli niihin mitenkään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero on monessa tilanteessa se ainut ja paras vaihtoehto kaikille. Ei ole oikein lapsia eikä aikuisia kohtaan, jos eletään rakkaudettomassa suhteessa, ongelmien keskellä. Turvallinen koti lapselle on koti, missä myös aikuiset ovat onnellisia ja saavat elää onnellista ja rauhallista elämää. Jos erotaan, on lapsen etu ja molempein vanhempien etu, että kaikki saavat olla jatkossakin osa toistensa elämää mahdollisimman paljon. Jos tämä tarkoittaa viikko-viikko-systeemiä lapsille, se on silti pieni paha, kun lapsella on kaksi hyvää kotia yhden huonon kodin sijasta. Vuoroasumisen voi hoitaa hyvin ja huonosti, jos sitä kaikki osapuolet haluaa, sen eteen täytyy sitten kaikkien tehdä töitä ja joustaa omalta osaltaan. Kyllä monikin vanhempi haluaisi olla 24/7 vanhempi, mutta se olisi väärin lapsia ja toista vanhempaa kohtaan.

Itse asiassa on ihan tutkimuksin todettu, että lapsi on onnellisempi vanhempiensa tunnekylmässä liitossa kuin eron jälkeisessä elämässä, missä vanhemmat ovat onnellisia. Hassua mutta totta. Ei lapsia kiinnosta vanhempien suhde toisiinsa, heitä kiinnostaa vain se että saavat pitää molemmat ja koti on suunnilleen turvallinen.

Erikseen sitten alkoholismi ja väkivalta. Niiden kohdalla ero on paras ratkaisu lapsille.

Oletko elänyt lapsena kodissa missä on tunnekylmä ilmapiiri? Et varmaan. Lapsena se tuntui turvallisemmalta kuin ajatus vanhempien erosta. Vaikka kyllä se paljon surua aiheutti jo silloin, kun huomasi että meillä on erilaista kuin vaikkapa kaverin kotona, jossa vanhemmat vietti yhdessä aikaa jne.

Enemmän siitä olikin sitten haittaa aikuisuudessa. On nimittäin aika haastavaa muodostaa itse terve parisuhde ja tasapainoinen koti lapsille, kun lapsuudessa saatu malli parisuhteesta ja ydinperheestä on aivan p*ska.

Olen elänyt lapsena kodissa, jossa oli tunnekylmä ilmapiiri. Tuottihan se murhetta, mutta en usko että olisin ollut iloisempi jos vanhempani olisivat löytäneet onneiden kanssa.

Sen sijaan oli kyllä ilo havaita, että vanhempani saivat parannetuksi suhdettaan huikeasti minun aikuistuttuani. On ollut avartavaa ymmärtää, että minun lapsuuteni oli vain yksi vaihe vanhempieni välisessä suhteessa.

Kun ajattelet omia parisuhteitasi ja kykyäsi rakastaa, vaikuttiko tuo vanhempiesi malli niihin mitenkään?

Vaikea sanoa, mikä on vanhempien mallia ja mikä omaa persoonaani, mutta äärettömän kova luottamus minulla on omaan parisuhteeseeni ja perheeseemme.

Enemmän kyllä näkisin tämän kumpuavan omasta lämpimästä isäsuhteestani kuin vanhempieni väleistä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, mikä sitten on vaihtoehto tasavertaisessa yhteishuoltajuudessa?

Vanhemmat pysyvät yhdessä. Naimisiiinhan he ovat menneetkin.

Ja lapsi erotuomariksi kun isä mäisikii äitiä humalapäissään viikonloppuisin ja jurottaa silloin kun on "selvänä" Vai kuinka aattelit?

  Väkivaltainen mäiskijä-isä saa tavat lastaan vain valvotusti, ei hänelle uskalla lasta antaa ilman valvontaa. Tai ainakin toivon, että menetellään näin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero on monessa tilanteessa se ainut ja paras vaihtoehto kaikille. Ei ole oikein lapsia eikä aikuisia kohtaan, jos eletään rakkaudettomassa suhteessa, ongelmien keskellä. Turvallinen koti lapselle on koti, missä myös aikuiset ovat onnellisia ja saavat elää onnellista ja rauhallista elämää. Jos erotaan, on lapsen etu ja molempein vanhempien etu, että kaikki saavat olla jatkossakin osa toistensa elämää mahdollisimman paljon. Jos tämä tarkoittaa viikko-viikko-systeemiä lapsille, se on silti pieni paha, kun lapsella on kaksi hyvää kotia yhden huonon kodin sijasta. Vuoroasumisen voi hoitaa hyvin ja huonosti, jos sitä kaikki osapuolet haluaa, sen eteen täytyy sitten kaikkien tehdä töitä ja joustaa omalta osaltaan. Kyllä monikin vanhempi haluaisi olla 24/7 vanhempi, mutta se olisi väärin lapsia ja toista vanhempaa kohtaan.

Itse asiassa on ihan tutkimuksin todettu, että lapsi on onnellisempi vanhempiensa tunnekylmässä liitossa kuin eron jälkeisessä elämässä, missä vanhemmat ovat onnellisia. Hassua mutta totta. Ei lapsia kiinnosta vanhempien suhde toisiinsa, heitä kiinnostaa vain se että saavat pitää molemmat ja koti on suunnilleen turvallinen.

Erikseen sitten alkoholismi ja väkivalta. Niiden kohdalla ero on paras ratkaisu lapsille.

Oletko elänyt lapsena kodissa missä on tunnekylmä ilmapiiri? Et varmaan. Lapsena se tuntui turvallisemmalta kuin ajatus vanhempien erosta. Vaikka kyllä se paljon surua aiheutti jo silloin, kun huomasi että meillä on erilaista kuin vaikkapa kaverin kotona, jossa vanhemmat vietti yhdessä aikaa jne.

Enemmän siitä olikin sitten haittaa aikuisuudessa. On nimittäin aika haastavaa muodostaa itse terve parisuhde ja tasapainoinen koti lapsille, kun lapsuudessa saatu malli parisuhteesta ja ydinperheestä on aivan p*ska.

Ei meilläkään koskaan vanhemmat halanneet ,eikä koskaan sanoneet meille lapsillekaan että rakastavat. Silti minulla ei ole mitään ongelmia olla itselleni sopivassa parisuhteessa. Sinunko kaikki elämässäsi valitsemat, tekemät asiat ovat vanhempiesi syytä/ansiota? Fakta on se että näin ei ole. Olet itse vastuussa siitä että teet elämästäsi sellaisen kuin sinä haluat, etkä syyttele siitä muita.

Vierailija kirjoitti:

Monista kommenteista huomaa, että ei ole kokemusta huonosta parisuhteesta, erosta tms.

Monista kommenteista huomaa että ei ole yhtään mietitty minkälaiseen suhteeseen niitä lapsia tehdään. Ja että itse eei oteta vastuuta vaan syytellään kaikkea muuta omista valinnoista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ei mene rikki jos vanhemmat ei kärsi sitä ehkä kymmentä vuotta eron ja lasten täysiikäisyyden välissä, kun pitää aina laittaa lapset edelle ja vanhempien onnesta viis.

Vuoroviikkosysteemissä jos lasketaan kaikkien osallisten todennäköinen onni yhteen, se on ainakin mun maalaisjärjellä suurin. Lapsi saa molemmat vanhemmat tasapuolisesti, vanhemmat saavat omat kodit ja lapsivapaata aikaa elää omaa elämäänsä ja löytää jopa uusi kumppani. Eihän se ihannetilanne ole, mutta ei lasten edun takia kahden aikuisen pidä uhrata elämästään vuosia, jopa toistakymmentä, vain jotta lapset eivät kokisi pientä epämukavuutta.

Ihmisen elämässä tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan se, että ymmärtää ettei hän itse olekaan maailman napa. Jos tämä tapahtuu ydinperheen pumpulissa kasvaneelle, aina kaiken saaneelle lapselle vasta aikuisena, ei se ole kuin karhunpalvelus vanhemmalta. Mielestäni lapsi saisi ymmärtää jo aikaisin, että esim perheessä kaikkien hyvinvointi on tärkeää, ei vain lapsen, ja vanhemmat eivät ole olemassa vain lasta varten.

Itkettää ihan tällainen itsekkyys ja piittaamattomus. Aikuinen ei voi uhrata mukavuudestaan muutamaa vuotta lasten vuoksi. Sen sijaan lapsen KOKO LOPPUELÄMÄ saatetaan pilata huonosti hoidetulla erolla. Kyse on lopulta vain ja ainoastaan siitä, onko lasten onnellisuus tärkeämpää kuin oma onnellisuus. Tätä voi miettiä, ja vastauksen perusteella sitten päättää miten toimii. On hyvä muistaa, että lapsetkin sitten vartuttuaan voivat tehdä omat päätöksensä.

Se että vanhemmat ovat onnettomia ja yksinäisiä jopa 12, 15 vuotta on sulle vain muutama vuosi? Siihen nähden että lapsen elämä SAATTAA ottaa hieman pientä osumaa, ehkä. Ihmisen pitää oppia sietämään myös pikku pettymyksiä elämässään, myös alaikäisen. Aikuiset perheessä päättävät suuret linjat, ei lapsi. Siihen on syynsä.

Jos perheen hajoaminen on lapselle vain ”pientä osumaa”, niin aikuiselle, jolla on paljon enemmän elämänkokemusta ja selviytymiskeinoja, onnettomana eläminen lienee hyttysenpistoon verrattavissa.

Hmm... Millaisen kasvuympäristön luulet lapsille olevan perheen jossa vanhemmat inhoavat ja halveksivat toisiaan? Puhuvat toisilleen äyskien, koskaan ei kuule hellää tai kaunista sanaa? Vuorovaikutustaidot opitaan kotona. Tajusin mallioppimisen tärkeyden kun seurasin tyttäreni ensimmäistä seurustelua, koki pojan kanssa olemisen kiusalliseksi kun poika osoitti hellyyttä, oli tottunut katsomaan vanhempiensa etäistä parisuhdetta. Kun aloin seurustelemaan ja sain lämpimän parisuhteen huomasin lasten katsovan myös siitä mallia, miten voidaan olla kohtelias ja huomaavainen toiselle. 

Miksi ihmeessä kukaan puhuisi puolisolleen äyskien koko ajan, eikä koskaan sano kaunista sanaa? Jos tuollainen tapa on, se kyllä varmasti seuraa ihmistä seuraavaankin liittoon.

Harvempi sellainen onkaan. Oletko seurannut vierestä eroon päätyvää paria? Alussa on hellyyttä, keskusteluja ja kauniita sanoja. Sitten iskee elämä, vuodet, erilaiset toiveet ja arvot jotka kumpuavat aina omasta lapsuudesta. Erilaisuus joka alussa on viehättänyt alkaa rasittaa. Tulee ne riidat jossa jompi kumpi tai molemmat sylkevät sanoja joita toinen ei voi unohtaa. Loukataan toista, suojaudutaan loukkauksella hyökkäämällä jo valmiiksi. Lopulta vaietaan kun ei jakseta enää edes riidellä, rakkaus on muuttunut halveksunnaksi. Ja kyllä, ne mallit voivat seurata uuteen parisuhteeseen. Se vuoksi kannattaisikin tehdä kunnon tilinpäätös eron jälkeen. Helpointa laittaa kaikki toisen syyksi, mutta peiliin katsominen hyödyttää: mitä minä tein väärin, ja miksi valitsin itselleni epäsopivan puolison (lapsuuden koukkujen vuoksiko)? Kun uudessa suhteessa muistaa oppimansa ei tarvitse toistaa omia virheitään. Ja onneksi ihminen kehittyy, 20-vuotiaana aloitettu parisuhde urautuu polkuun jollaisia ihmiset olivat nuorina, viisaat osaavat yhdessä kehittää uuden polun vuorovaikutukselleen keski-ikäisinä, aika monet huomaavat tuon mahdottomaksi ja päätyvät eroon.

Aika monta paria on tullut katsottua alusta loppuun. Lapsia ei pidä tehdä tuollaiseen suhteeseen, ja jos tekee, niin vastuu pitää ottaa itse siitä erosta, että ei halua tätä kumppania enää, eikä sysätä eroa jatkuvan riitelyn tai muun vastaavan syyksi.  Ihminen kykenee kyllä olemaan riitelemättä lastensa hyväksi jos vain ITSE sitä haluaa. Jos ei halua, vaan haluaa riidellä, on turha väittää että ero on LAPSILLE parempi kun riideltiin koko ajan ja lapset kärisvät. Lapsille se on parempi kun ei erota, tämä on tutkimustenkin mukaan aivan selviö. Vanhemmat sitten toimivat joko lastensa parhaaksi, tai OMAKSI parhaakseen. Miksi et voi myöntää että haluat lasten onnen kustannuksellakin mieluummin eron tuosta miehestä, kuin olla riitelemättä ja huutamatta?

Saanko kysyä kuinka vanha olet? Auttaisi hahmottamaan tuota vastaustasi. Miten sinulla vuorovaikutustaidot yleensä, olet aika voimakas noissa mielipiteissäsi? Kuinka monta ihmistä olet tavannut jotka nauttivat riitelystä "haluavat riidellä", ja millaiset neuvot antaisit tilanteessa ihmiselle, joka huonossa parisuhteessa, älkää riidelkö - inhotkaa ja halveksikaa toisianne hiljaa tai salassa ettei lapset kuule? 

Epäilenpä että sinä taidat olla kovin nuori, tai ainakin vaikutat siltä. Mielestäni ihminen joka on valmis riitelemään, ja halveksimaan lapsensa toista vanhempaa on huono vuorovaikutustaidoiltaan ja melkolailla itsekäs ja mustavalkoinen toimissaan.  Huonon parisuhteen tekee ne parisuhteessa olijat itse. Silloin avaimet ratkaisuun löytyvät peilistä. Mutta minäminäminä, näinhän se tuntuu monella olevan. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero on monessa tilanteessa se ainut ja paras vaihtoehto kaikille. Ei ole oikein lapsia eikä aikuisia kohtaan, jos eletään rakkaudettomassa suhteessa, ongelmien keskellä. Turvallinen koti lapselle on koti, missä myös aikuiset ovat onnellisia ja saavat elää onnellista ja rauhallista elämää. Jos erotaan, on lapsen etu ja molempein vanhempien etu, että kaikki saavat olla jatkossakin osa toistensa elämää mahdollisimman paljon. Jos tämä tarkoittaa viikko-viikko-systeemiä lapsille, se on silti pieni paha, kun lapsella on kaksi hyvää kotia yhden huonon kodin sijasta. Vuoroasumisen voi hoitaa hyvin ja huonosti, jos sitä kaikki osapuolet haluaa, sen eteen täytyy sitten kaikkien tehdä töitä ja joustaa omalta osaltaan. Kyllä monikin vanhempi haluaisi olla 24/7 vanhempi, mutta se olisi väärin lapsia ja toista vanhempaa kohtaan.

Itse asiassa on ihan tutkimuksin todettu, että lapsi on onnellisempi vanhempiensa tunnekylmässä liitossa kuin eron jälkeisessä elämässä, missä vanhemmat ovat onnellisia. Hassua mutta totta. Ei lapsia kiinnosta vanhempien suhde toisiinsa, heitä kiinnostaa vain se että saavat pitää molemmat ja koti on suunnilleen turvallinen.

Erikseen sitten alkoholismi ja väkivalta. Niiden kohdalla ero on paras ratkaisu lapsille.

Oletko elänyt lapsena kodissa missä on tunnekylmä ilmapiiri? Et varmaan. Lapsena se tuntui turvallisemmalta kuin ajatus vanhempien erosta. Vaikka kyllä se paljon surua aiheutti jo silloin, kun huomasi että meillä on erilaista kuin vaikkapa kaverin kotona, jossa vanhemmat vietti yhdessä aikaa jne.

Enemmän siitä olikin sitten haittaa aikuisuudessa. On nimittäin aika haastavaa muodostaa itse terve parisuhde ja tasapainoinen koti lapsille, kun lapsuudessa saatu malli parisuhteesta ja ydinperheestä on aivan p*ska.

Ei meilläkään koskaan vanhemmat halanneet ,eikä koskaan sanoneet meille lapsillekaan että rakastavat. Silti minulla ei ole mitään ongelmia olla itselleni sopivassa parisuhteessa. Sinunko kaikki elämässäsi valitsemat, tekemät asiat ovat vanhempiesi syytä/ansiota? Fakta on se että näin ei ole. Olet itse vastuussa siitä että teet elämästäsi sellaisen kuin sinä haluat, etkä syyttele siitä muita.

Mulla pisti sama silmään. Jotkut keskustelijat olettavat, että jos vanhempasi elivät kylmässä suhteessa, sunkin on pakko elää samanlaisessa.

Ihan samalla logiikalla voisi väittää, että jos olet eroperheen lapsi, sun on pakko pyöräyttää pari lasta ja erota ennen kuin voit edes alkaa etsiä sitä oikeaa.

Mun vanhemmillani oli aika paljon ryppyjä rakkaudessa. En silti koskaan lapsena ajatellut, että jee jee, tällaista elämän pitää olla, sitten isona mäkin pidän mykkäkoulua oman mieheni kanssa. Aina ajattelin, että yritän selvittää asiat puhumalla. Niin olen tehnytkin, toki kunnia kuuluu yhtä lailla kumppanille, jonka kanssa on pystynyt puhumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero on monessa tilanteessa se ainut ja paras vaihtoehto kaikille. Ei ole oikein lapsia eikä aikuisia kohtaan, jos eletään rakkaudettomassa suhteessa, ongelmien keskellä. Turvallinen koti lapselle on koti, missä myös aikuiset ovat onnellisia ja saavat elää onnellista ja rauhallista elämää. Jos erotaan, on lapsen etu ja molempein vanhempien etu, että kaikki saavat olla jatkossakin osa toistensa elämää mahdollisimman paljon. Jos tämä tarkoittaa viikko-viikko-systeemiä lapsille, se on silti pieni paha, kun lapsella on kaksi hyvää kotia yhden huonon kodin sijasta. Vuoroasumisen voi hoitaa hyvin ja huonosti, jos sitä kaikki osapuolet haluaa, sen eteen täytyy sitten kaikkien tehdä töitä ja joustaa omalta osaltaan. Kyllä monikin vanhempi haluaisi olla 24/7 vanhempi, mutta se olisi väärin lapsia ja toista vanhempaa kohtaan.

Itse asiassa on ihan tutkimuksin todettu, että lapsi on onnellisempi vanhempiensa tunnekylmässä liitossa kuin eron jälkeisessä elämässä, missä vanhemmat ovat onnellisia. Hassua mutta totta. Ei lapsia kiinnosta vanhempien suhde toisiinsa, heitä kiinnostaa vain se että saavat pitää molemmat ja koti on suunnilleen turvallinen.

Erikseen sitten alkoholismi ja väkivalta. Niiden kohdalla ero on paras ratkaisu lapsille.

Oletko elänyt lapsena kodissa missä on tunnekylmä ilmapiiri? Et varmaan. Lapsena se tuntui turvallisemmalta kuin ajatus vanhempien erosta. Vaikka kyllä se paljon surua aiheutti jo silloin, kun huomasi että meillä on erilaista kuin vaikkapa kaverin kotona, jossa vanhemmat vietti yhdessä aikaa jne.

Enemmän siitä olikin sitten haittaa aikuisuudessa. On nimittäin aika haastavaa muodostaa itse terve parisuhde ja tasapainoinen koti lapsille, kun lapsuudessa saatu malli parisuhteesta ja ydinperheestä on aivan p*ska.

Ei meilläkään koskaan vanhemmat halanneet ,eikä koskaan sanoneet meille lapsillekaan että rakastavat. Silti minulla ei ole mitään ongelmia olla itselleni sopivassa parisuhteessa. Sinunko kaikki elämässäsi valitsemat, tekemät asiat ovat vanhempiesi syytä/ansiota? Fakta on se että näin ei ole. Olet itse vastuussa siitä että teet elämästäsi sellaisen kuin sinä haluat, etkä syyttele siitä muita.

Mulla pisti sama silmään. Jotkut keskustelijat olettavat, että jos vanhempasi elivät kylmässä suhteessa, sunkin on pakko elää samanlaisessa.

Ihan samalla logiikalla voisi väittää, että jos olet eroperheen lapsi, sun on pakko pyöräyttää pari lasta ja erota ennen kuin voit edes alkaa etsiä sitä oikeaa.

Mun vanhemmillani oli aika paljon ryppyjä rakkaudessa. En silti koskaan lapsena ajatellut, että jee jee, tällaista elämän pitää olla, sitten isona mäkin pidän mykkäkoulua oman mieheni kanssa. Aina ajattelin, että yritän selvittää asiat puhumalla. Niin olen tehnytkin, toki kunnia kuuluu yhtä lailla kumppanille, jonka kanssa on pystynyt puhumaan.

Täsmälleen näin. Nämä eivät ole yhtään huolissaan siitä minkälaisen mallin antavat lapsilleen samalla, kun ovat olevinaan niin huolissaan siitä millaisen mallin antavat lapsilleen. Melkolailla ovelaa touhua.

Nämä itsekkäästieroajat haluavat siis että lapsensa menevät yhtä kevyin perustein tekemään mukulat kuin he itsekin tekivät, että sen jälkeen haukutaan, tapellaan, huudetaan lasten kuullen muutama vuosi, ja sitten pakotetaan lapset vuoroviikkoasumiseen. Tämmöisten pennuista ei voi mitään muuta tulla kuin samanlaisia itsekkäitä pikkupaskiaisia kuten vanhempansa. Mutta sitähän nämä vanhemmat ilmeisesti haluavat, kun on niin tärkeää näyttää lapsille se oma, HYVÄ malli siitä miten perheet perustetaan ja vanhempina ollaan, sekä suhteet hoidetaan. Ainoa hyvä kirjoitus tässä oli se äiti joka jo alusta asti päätti seistä toimintansa takana, ja jolla oli jo aikuinen tasapainoinen jälkikasvu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero on monessa tilanteessa se ainut ja paras vaihtoehto kaikille. Ei ole oikein lapsia eikä aikuisia kohtaan, jos eletään rakkaudettomassa suhteessa, ongelmien keskellä. Turvallinen koti lapselle on koti, missä myös aikuiset ovat onnellisia ja saavat elää onnellista ja rauhallista elämää. Jos erotaan, on lapsen etu ja molempein vanhempien etu, että kaikki saavat olla jatkossakin osa toistensa elämää mahdollisimman paljon. Jos tämä tarkoittaa viikko-viikko-systeemiä lapsille, se on silti pieni paha, kun lapsella on kaksi hyvää kotia yhden huonon kodin sijasta. Vuoroasumisen voi hoitaa hyvin ja huonosti, jos sitä kaikki osapuolet haluaa, sen eteen täytyy sitten kaikkien tehdä töitä ja joustaa omalta osaltaan. Kyllä monikin vanhempi haluaisi olla 24/7 vanhempi, mutta se olisi väärin lapsia ja toista vanhempaa kohtaan.

Itse asiassa on ihan tutkimuksin todettu, että lapsi on onnellisempi vanhempiensa tunnekylmässä liitossa kuin eron jälkeisessä elämässä, missä vanhemmat ovat onnellisia. Hassua mutta totta. Ei lapsia kiinnosta vanhempien suhde toisiinsa, heitä kiinnostaa vain se että saavat pitää molemmat ja koti on suunnilleen turvallinen.

Erikseen sitten alkoholismi ja väkivalta. Niiden kohdalla ero on paras ratkaisu lapsille.

Oletko elänyt lapsena kodissa missä on tunnekylmä ilmapiiri? Et varmaan. Lapsena se tuntui turvallisemmalta kuin ajatus vanhempien erosta. Vaikka kyllä se paljon surua aiheutti jo silloin, kun huomasi että meillä on erilaista kuin vaikkapa kaverin kotona, jossa vanhemmat vietti yhdessä aikaa jne.

Enemmän siitä olikin sitten haittaa aikuisuudessa. On nimittäin aika haastavaa muodostaa itse terve parisuhde ja tasapainoinen koti lapsille, kun lapsuudessa saatu malli parisuhteesta ja ydinperheestä on aivan p*ska.

Ei meilläkään koskaan vanhemmat halanneet ,eikä koskaan sanoneet meille lapsillekaan että rakastavat. Silti minulla ei ole mitään ongelmia olla itselleni sopivassa parisuhteessa. Sinunko kaikki elämässäsi valitsemat, tekemät asiat ovat vanhempiesi syytä/ansiota? Fakta on se että näin ei ole. Olet itse vastuussa siitä että teet elämästäsi sellaisen kuin sinä haluat, etkä syyttele siitä muita.

Mulla pisti sama silmään. Jotkut keskustelijat olettavat, että jos vanhempasi elivät kylmässä suhteessa, sunkin on pakko elää samanlaisessa.

Ihan samalla logiikalla voisi väittää, että jos olet eroperheen lapsi, sun on pakko pyöräyttää pari lasta ja erota ennen kuin voit edes alkaa etsiä sitä oikeaa.

Mun vanhemmillani oli aika paljon ryppyjä rakkaudessa. En silti koskaan lapsena ajatellut, että jee jee, tällaista elämän pitää olla, sitten isona mäkin pidän mykkäkoulua oman mieheni kanssa. Aina ajattelin, että yritän selvittää asiat puhumalla. Niin olen tehnytkin, toki kunnia kuuluu yhtä lailla kumppanille, jonka kanssa on pystynyt puhumaan.

Täsmälleen näin. Nämä eivät ole yhtään huolissaan siitä minkälaisen mallin antavat lapsilleen samalla, kun ovat olevinaan niin huolissaan siitä millaisen mallin antavat lapsilleen. Melkolailla ovelaa touhua.

Nämä itsekkäästieroajat haluavat siis että lapsensa menevät yhtä kevyin perustein tekemään mukulat kuin he itsekin tekivät, että sen jälkeen haukutaan, tapellaan, huudetaan lasten kuullen muutama vuosi, ja sitten pakotetaan lapset vuoroviikkoasumiseen. Tämmöisten pennuista ei voi mitään muuta tulla kuin samanlaisia itsekkäitä pikkupaskiaisia kuten vanhempansa. Mutta sitähän nämä vanhemmat ilmeisesti haluavat, kun on niin tärkeää näyttää lapsille se oma, HYVÄ malli siitä miten perheet perustetaan ja vanhempina ollaan, sekä suhteet hoidetaan. Ainoa hyvä kirjoitus tässä oli se äiti joka jo alusta asti päätti seistä toimintansa takana, ja jolla oli jo aikuinen tasapainoinen jälkikasvu.

KIITOS JA AAMEN!!!

No, kiintymyssuhde jonka lapsena vanhempiinsa muodostaa, määrittelee tulevia ihmissuhteita aika lailla, eikä ole pelkästään tahdon asia. Myös traumaattiset kokemukset hämärtävät kykyä tehdä itselleen hyviä valintoja. Kuin myös mm läheisriippuvuus. Kun perheen dynamiikka on huono, se altistaa em vaurioille.

Vierailija kirjoitti:

No, kiintymyssuhde jonka lapsena vanhempiinsa muodostaa, määrittelee tulevia ihmissuhteita aika lailla, eikä ole pelkästään tahdon asia. Myös traumaattiset kokemukset hämärtävät kykyä tehdä itselleen hyviä valintoja. Kuin myös mm läheisriippuvuus. Kun perheen dynamiikka on huono, se altistaa em vaurioille.

Toki. Mutta kiintymyssuhde on lapsen ja vanhemman (tai vanhempien) välinen suhde, vanhempien keskinäinen suhde taas on asia erikseen. Eli jos pystyy hoivaamaan lastaan ja antamaan tälle turvallisen ympäristön, ei lapsi siitä pilalle mene vaikka vanhempien välillä ei tähdenlentoja olisikaan.

Se mitä tästä ketjusta nyt ymmärtää, niin kolmekymppisenä naisena ei ainakaan kannata enää lisääntyä ettei tule paskaa niskaan Mammoilta. Koska on oma vika jos ottaa sellaisen puolison jonka kanssa ei ole varma loppuelämästä. Lapsia ei koskaan pidä tehdä jos henkilö ei aio olla hampaat irvessä loppuelämää silloisen kumppanin kanssa. Lapsia ei pidä tehdä jos välittää tuon taivaallista omasta onnestaan (jos ero tulee, on vanhemman syytä pysyä sinkkuna ainakin siihen asti että lapsi muuttaa kotoa). Lapsia hankkineen tulisi omistaa koko loppuelämänsä niille lapsilleen ja unohtaa oma itsensä. Lapsia hankkinut ei saa enää ajatella parisuhdetta, seksiä tai kumppanuutta, sillä nythän hän on muuttunut vain vanhemmaksi, mammaksi, lapsen ikuiseksi palvelijaksi.

Kyllä tämän keskustelun jälkeen olen niin hiton iloinen etten ole mennyt tuohon "tee sinäkin lapsia, sitä ei voi katua, se on suurin rakkaus, mielesi muuttuu kyllä" - paskaan. Onneksi ehdin erota ennen kuin ruvettiin muksuja vääntämään.

Vierailija kirjoitti:

Se mitä tästä ketjusta nyt ymmärtää, niin kolmekymppisenä naisena ei ainakaan kannata enää lisääntyä ettei tule paskaa niskaan Mammoilta. Koska on oma vika jos ottaa sellaisen puolison jonka kanssa ei ole varma loppuelämästä. Lapsia ei koskaan pidä tehdä jos henkilö ei aio olla hampaat irvessä loppuelämää silloisen kumppanin kanssa. Lapsia ei pidä tehdä jos välittää tuon taivaallista omasta onnestaan (jos ero tulee, on vanhemman syytä pysyä sinkkuna ainakin siihen asti että lapsi muuttaa kotoa). Lapsia hankkineen tulisi omistaa koko loppuelämänsä niille lapsilleen ja unohtaa oma itsensä. Lapsia hankkinut ei saa enää ajatella parisuhdetta, seksiä tai kumppanuutta, sillä nythän hän on muuttunut vain vanhemmaksi, mammaksi, lapsen ikuiseksi palvelijaksi.

Kyllä tämän keskustelun jälkeen olen niin hiton iloinen etten ole mennyt tuohon "tee sinäkin lapsia, sitä ei voi katua, se on suurin rakkaus, mielesi muuttuu kyllä" - paskaan. Onneksi ehdin erota ennen kuin ruvettiin muksuja vääntämään.

Tuo kolmekymppisenä - osuus tarkoitti siis sitä että ei ole välttämättä aikaa testata puolison sopivuutta kymmentä vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

No, kiintymyssuhde jonka lapsena vanhempiinsa muodostaa, määrittelee tulevia ihmissuhteita aika lailla, eikä ole pelkästään tahdon asia. IMyös traumaattiset kokemukset hämärtävät kykyä tehdä itselleen hyviä valintoja. Kuin myös mm läheisriippuvuus. Kun perheen dynamiikka on huono, se altistaa em vaurioille.

Toki. Mutta kiintymyssuhde on lapsen ja vanhemman (tai vanhempien) välinen suhde, vanhempien keskinäinen suhde taas on asia erikseen. Eli jos pystyy hoivaamaan lastaan ja antamaan tälle turvallisen ympäristön, ei lapsi siitä pilalle mene vaikka vanhempien välillä ei tähdenlentoja olisikaan.

Totta myös, mutta niiden vanhempien oma kiintymyssuhdetyyli määrittelee useimmiten sen, millainen emotionaalinen ympäristö lapsella on kasvaa. Ja jos vanhemnat ovat vaikka klassinen välttelevä-takertuva, niin perhe voi olla syvästi läheisriippuvainen ja lapsi tulla emotionaalisesti laiminlyödyksi kun perheessä ei ole aikuisuutta. Toki tämä taitaa olla niin yleistä, ettei montaa perhettä yhteen jäis tässä maassa jos tuo olis syy erota. Et ehkä tosiaan noi perheet usein on "riittävän hyviä", vaikka eivät emotionaalisesti kypsiä ja lapselle ihanteellisia olekaan

Vierailija kirjoitti:

Se mitä tästä ketjusta nyt ymmärtää, niin kolmekymppisenä naisena ei ainakaan kannata enää lisääntyä ettei tule paskaa niskaan Mammoilta. Koska on oma vika jos ottaa sellaisen puolison jonka kanssa ei ole varma loppuelämästä. Lapsia ei koskaan pidä tehdä jos henkilö ei aio olla hampaat irvessä loppuelämää silloisen kumppanin kanssa. Lapsia ei pidä tehdä jos välittää tuon taivaallista omasta onnestaan (jos ero tulee, on vanhemman syytä pysyä sinkkuna ainakin siihen asti että lapsi muuttaa kotoa). Lapsia hankkineen tulisi omistaa koko loppuelämänsä niille lapsilleen ja unohtaa oma itsensä. Lapsia hankkinut ei saa enää ajatella parisuhdetta, seksiä tai kumppanuutta, sillä nythän hän on muuttunut vain vanhemmaksi, mammaksi, lapsen ikuiseksi palvelijaksi.

Kyllä tämän keskustelun jälkeen olen niin hiton iloinen etten ole mennyt tuohon "tee sinäkin lapsia, sitä ei voi katua, se on suurin rakkaus, mielesi muuttuu kyllä" - paskaan. Onneksi ehdin erota ennen kuin ruvettiin muksuja vääntämään.

Mitä parisuhtteen ajattelemista se on että huutaa ja raivoaa ja lopulta eroaa?

Kyllä niitä lapsia voi tehdä jos itse haluaa. Ja erotakin voi, kun itse haluaa. Pitää vain sitten ottaa vastuu siitä erosta, eikä syyttää kuun ja tähtien asentoa, erilleen kasvamista, ja selitellä että lapsetkin on onnellisempia kun äiti nyt vain ei voi itselleen mitään, vaan täytyy huutaa ja olla tunnekylmä, ja siksi erota.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se mitä tästä ketjusta nyt ymmärtää, niin kolmekymppisenä naisena ei ainakaan kannata enää lisääntyä ettei tule paskaa niskaan Mammoilta. Koska on oma vika jos ottaa sellaisen puolison jonka kanssa ei ole varma loppuelämästä. Lapsia ei koskaan pidä tehdä jos henkilö ei aio olla hampaat irvessä loppuelämää silloisen kumppanin kanssa. Lapsia ei pidä tehdä jos välittää tuon taivaallista omasta onnestaan (jos ero tulee, on vanhemman syytä pysyä sinkkuna ainakin siihen asti että lapsi muuttaa kotoa). Lapsia hankkineen tulisi omistaa koko loppuelämänsä niille lapsilleen ja unohtaa oma itsensä. Lapsia hankkinut ei saa enää ajatella parisuhdetta, seksiä tai kumppanuutta, sillä nythän hän on muuttunut vain vanhemmaksi, mammaksi, lapsen ikuiseksi palvelijaksi.

Kyllä tämän keskustelun jälkeen olen niin hiton iloinen etten ole mennyt tuohon "tee sinäkin lapsia, sitä ei voi katua, se on suurin rakkaus, mielesi muuttuu kyllä" - paskaan. Onneksi ehdin erota ennen kuin ruvettiin muksuja vääntämään.

Tuo kolmekymppisenä - osuus tarkoitti siis sitä että ei ole välttämättä aikaa testata puolison sopivuutta kymmentä vuotta.

Ei tarvitse testata puolisoa edes viikkoa, kunhan ymmärtää mitä se sitten tarkoittaa tulevaisuutta ajatellen. Ei ole ihme että eroperheitä on niin paljon, ja lapset välissä kuin heittopusseja, kun jopa se lapsi tehdään välittämättä juurikaan muusta kuin itsestä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se mitä tästä ketjusta nyt ymmärtää, niin kolmekymppisenä naisena ei ainakaan kannata enää lisääntyä ettei tule paskaa niskaan Mammoilta. Koska on oma vika jos ottaa sellaisen puolison jonka kanssa ei ole varma loppuelämästä. Lapsia ei koskaan pidä tehdä jos henkilö ei aio olla hampaat irvessä loppuelämää silloisen kumppanin kanssa. Lapsia ei pidä tehdä jos välittää tuon taivaallista omasta onnestaan (jos ero tulee, on vanhemman syytä pysyä sinkkuna ainakin siihen asti että lapsi muuttaa kotoa). Lapsia hankkineen tulisi omistaa koko loppuelämänsä niille lapsilleen ja unohtaa oma itsensä. Lapsia hankkinut ei saa enää ajatella parisuhdetta, seksiä tai kumppanuutta, sillä nythän hän on muuttunut vain vanhemmaksi, mammaksi, lapsen ikuiseksi palvelijaksi.

Kyllä tämän keskustelun jälkeen olen niin hiton iloinen etten ole mennyt tuohon "tee sinäkin lapsia, sitä ei voi katua, se on suurin rakkaus, mielesi muuttuu kyllä" - paskaan. Onneksi ehdin erota ennen kuin ruvettiin muksuja vääntämään.

Tuo kolmekymppisenä - osuus tarkoitti siis sitä että ei ole välttämättä aikaa testata puolison sopivuutta kymmentä vuotta.

Ei tarvitse testata puolisoa edes viikkoa, kunhan ymmärtää mitä se sitten tarkoittaa tulevaisuutta ajatellen. Ei ole ihme että eroperheitä on niin paljon, ja lapset välissä kuin heittopusseja, kun jopa se lapsi tehdään välittämättä juurikaan muusta kuin itsestä.

Siis tehdäänkö lapsia muka jostain muusta syystä kuin itsekkäistä? MINÄ haluan lapsen. Et sinäkään sellaista ole velvollisuuden tunnosta isänmaalle veronmaksajaksi tehnyt, vaan omasta itsekkäästä halusta.

Ja mitä se tarkoittaa tulevaisuutta ajatellen sinun mielestäsi? Minusta se tarkoittaa sitä, että tekee lapsen jonkun kanssa. Nämä kaksi sitten sitoutuvat kasvattamaan ja huoltamaan lapsen 18 vuotta. Siinä ei sitouduta 18 vuoden parisuhteeseen, saati pidempään, jotta lapselle ei tule paha mieli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se mitä tästä ketjusta nyt ymmärtää, niin kolmekymppisenä naisena ei ainakaan kannata enää lisääntyä ettei tule paskaa niskaan Mammoilta. Koska on oma vika jos ottaa sellaisen puolison jonka kanssa ei ole varma loppuelämästä. Lapsia ei koskaan pidä tehdä jos henkilö ei aio olla hampaat irvessä loppuelämää silloisen kumppanin kanssa. Lapsia ei pidä tehdä jos välittää tuon taivaallista omasta onnestaan (jos ero tulee, on vanhemman syytä pysyä sinkkuna ainakin siihen asti että lapsi muuttaa kotoa). Lapsia hankkineen tulisi omistaa koko loppuelämänsä niille lapsilleen ja unohtaa oma itsensä. Lapsia hankkinut ei saa enää ajatella parisuhdetta, seksiä tai kumppanuutta, sillä nythän hän on muuttunut vain vanhemmaksi, mammaksi, lapsen ikuiseksi palvelijaksi.

Kyllä tämän keskustelun jälkeen olen niin hiton iloinen etten ole mennyt tuohon "tee sinäkin lapsia, sitä ei voi katua, se on suurin rakkaus, mielesi muuttuu kyllä" - paskaan. Onneksi ehdin erota ennen kuin ruvettiin muksuja vääntämään.

Tuo kolmekymppisenä - osuus tarkoitti siis sitä että ei ole välttämättä aikaa testata puolison sopivuutta kymmentä vuotta.

Ei tarvitse testata puolisoa edes viikkoa, kunhan ymmärtää mitä se sitten tarkoittaa tulevaisuutta ajatellen. Ei ole ihme että eroperheitä on niin paljon, ja lapset välissä kuin heittopusseja, kun jopa se lapsi tehdään välittämättä juurikaan muusta kuin itsestä.

Siis tehdäänkö lapsia muka jostain muusta syystä kuin itsekkäistä? MINÄ haluan lapsen. Et sinäkään sellaista ole velvollisuuden tunnosta isänmaalle veronmaksajaksi tehnyt, vaan omasta itsekkäästä halusta.

Ja mitä se tarkoittaa tulevaisuutta ajatellen sinun mielestäsi? Minusta se tarkoittaa sitä, että tekee lapsen jonkun kanssa. Nämä kaksi sitten sitoutuvat kasvattamaan ja huoltamaan lapsen 18 vuotta. Siinä ei sitouduta 18 vuoden parisuhteeseen, saati pidempään, jotta lapselle ei tule paha mieli.

Ei vaan olen kanssasi aivan samaa mieltä. Vastuu kuitenkin otetaan itse, ja lapsilel kerrotaan että tässä on haluttu tehdä vain se lapsi, ei elää loppuelämää isän kanssa yhdessä. Miksi ihmeessä pitäisi lapsen antaa kuvitella että tässä on hänellä ydinperhe hamaan loppuun asti, kun jo etukäteen tiedät ettet ole sitoutunut sellaiseen?

Vierailija kirjoitti:

Ei meilläkään koskaan vanhemmat halanneet ,eikä koskaan sanoneet meille lapsillekaan että rakastavat. Silti minulla ei ole mitään ongelmia olla itselleni sopivassa parisuhteessa. Sinunko kaikki elämässäsi valitsemat, tekemät asiat ovat vanhempiesi syytä/ansiota? Fakta on se että näin ei ole. Olet itse vastuussa siitä että teet elämästäsi sellaisen kuin sinä haluat, etkä syyttele siitä muita.

Mulla pisti sama silmään. Jotkut keskustelijat olettavat, että jos vanhempasi elivät kylmässä suhteessa, sunkin on pakko elää samanlaisessa.

Ihan samalla logiikalla voisi väittää, että jos olet eroperheen lapsi, sun on pakko pyöräyttää pari lasta ja erota ennen kuin voit edes alkaa etsiä sitä oikeaa.

Mun vanhemmillani oli aika paljon ryppyjä rakkaudessa. En silti koskaan lapsena ajatellut, että jee jee, tällaista elämän pitää olla, sitten isona mäkin pidän mykkäkoulua oman mieheni kanssa. Aina ajattelin, että yritän selvittää asiat puhumalla. Niin olen tehnytkin, toki kunnia kuuluu yhtä lailla kumppanille, jonka kanssa on pystynyt puhumaan.

Ihanko tosissasi väität näiden olevan sellaisia asioita jotka vain päätetään, että näinpä nyt toimitaan ja jatketaan itse sillä samalla huonolla linjalla? Sehän siinä onkin, kun ne usein ovat tiedostamattomia asioita, joista ei itsekään oikein tiedä mistä ne tulevat. Käytösmallit vain ovat vääriä, kun ei ole opittu muunlaisia. Tietenkään tämä ei tarkoita, että automaattisesti kaikille näin kävisi, mutta sekin nyt on faktista, että tuollaiset asiat vaikuttaa. Toisiin enemmän ja toisiin vähemmän, erilaisia kun olemme. Tietysti näitä asioita voi itse työstää ja totta kai kannattaakin, jos tällaisia negatiivisia käytösmalleja itsestään havaitsee. Kaikki vain eivät aina ymmärrä niitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Se mitä tästä ketjusta nyt ymmärtää, niin kolmekymppisenä naisena ei ainakaan kannata enää lisääntyä ettei tule paskaa niskaan Mammoilta. Koska on oma vika jos ottaa sellaisen puolison jonka kanssa ei ole varma loppuelämästä. Lapsia ei koskaan pidä tehdä jos henkilö ei aio olla hampaat irvessä loppuelämää silloisen kumppanin kanssa. Lapsia ei pidä tehdä jos välittää tuon taivaallista omasta onnestaan (jos ero tulee, on vanhemman syytä pysyä sinkkuna ainakin siihen asti että lapsi muuttaa kotoa). Lapsia hankkineen tulisi omistaa koko loppuelämänsä niille lapsilleen ja unohtaa oma itsensä. Lapsia hankkinut ei saa enää ajatella parisuhdetta, seksiä tai kumppanuutta, sillä nythän hän on muuttunut vain vanhemmaksi, mammaksi, lapsen ikuiseksi palvelijaksi.

Kyllä tämän keskustelun jälkeen olen niin hiton iloinen etten ole mennyt tuohon "tee sinäkin lapsia, sitä ei voi katua, se on suurin rakkaus, mielesi muuttuu kyllä" - paskaan. Onneksi ehdin erota ennen kuin ruvettiin muksuja vääntämään.

Tuo kolmekymppisenä - osuus tarkoitti siis sitä että ei ole välttämättä aikaa testata puolison sopivuutta kymmentä vuotta.

Ei tarvitse testata puolisoa edes viikkoa, kunhan ymmärtää mitä se sitten tarkoittaa tulevaisuutta ajatellen. Ei ole ihme että eroperheitä on niin paljon, ja lapset välissä kuin heittopusseja, kun jopa se lapsi tehdään välittämättä juurikaan muusta kuin itsestä.

Siis tehdäänkö lapsia muka jostain muusta syystä kuin itsekkäistä? MINÄ haluan lapsen. Et sinäkään sellaista ole velvollisuuden tunnosta isänmaalle veronmaksajaksi tehnyt, vaan omasta itsekkäästä halusta.

Ja mitä se tarkoittaa tulevaisuutta ajatellen sinun mielestäsi? Minusta se tarkoittaa sitä, että tekee lapsen jonkun kanssa. Nämä kaksi sitten sitoutuvat kasvattamaan ja huoltamaan lapsen 18 vuotta. Siinä ei sitouduta 18 vuoden parisuhteeseen, saati pidempään, jotta lapselle ei tule paha mieli.

Ei vaan olen kanssasi aivan samaa mieltä. Vastuu kuitenkin otetaan itse, ja lapsilel kerrotaan että tässä on haluttu tehdä vain se lapsi, ei elää loppuelämää isän kanssa yhdessä. Miksi ihmeessä pitäisi lapsen antaa kuvitella että tässä on hänellä ydinperhe hamaan loppuun asti, kun jo etukäteen tiedät ettet ole sitoutunut sellaiseen?

Miksi helvetissä lapselle mitään tuollaista tarvitsisi kertoa?