Miten joku voi laittaa lapsensa vuoroviikkoasumiseen?

Vuoroviikkoasuminen toimii varmasti hyvin joissakin perheissä. Perheet ja ihmiset kun on erilaisia. Se edellyttää et vanhemmat on aikuisia, kykenee yhteistyöhön, kodit ei oo liian erilaisia jne. Ainakin. Mut mikä tahansa tyhmyys ja valtataistelu tekee siitä helvetin lapsille. Minun lapset, nyt jo aika isoja ovat kiittäneet minua siitä etteivät siihen joutuneet. On hyvät välit heidän isän kanssa ja kaikki ok. Mut he sanovat, et olisi ollut kauheaa asua kahdessa paikassa, koko elämä menis sen ehdoilla. Nyt elämä on mennyt heidän ehdoilla, heillä oli koti minun kanssa ja isänsä osallistuu heidän elämään monin tavoin. Ja isällä esim mökki missä viihtyvät.

Vierailija kirjoitti:

Voihan sitä vanhemmuutta tasata niinkin, että toisen luona on pääasiassa arki ja toisen kanssa sitten pitempiä lomia ja viikonloppuja ja jos välimatka ei ole liian suuri, ehkä joskus kokonainen arkiviikkokin. Se tuo sellaista vaihtelua elämään. Itse näen punaista näiden 50-50-jakajien kohdalla, se on jotenkin keskenkasvuista. Kuin lapset jakaisivat jäätelöpakettia viivottimella, ettei kukaan vain saa enemmän mitään eikä kenenkään tarvitse maksaa elatusta. Tosiasiassa systeemi ei kuitenkaan käytännössä useinkaan toimi näin, vaan se päävastuu on kuitenkin äidillä, myös silloin kun lapset ovat ”isäviikolla”. Mutta joo, muutenkin ärsyttää pyrkimys sellaiseen tasa-arvoon, joka tarkoittaa naisten ja miesten samankaltaiseksi tekeytymistä joka asiassa. Eräänlaista sukupuolisokeutta.

Ja mä taas näen punaista kun väität jotain tällaista että äiti olisi aina päävastuussa.

Kyllä meillä (ja monessa muussakin perheessä) on molemmat vastuussa lapsistaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voihan sitä vanhemmuutta tasata niinkin, että toisen luona on pääasiassa arki ja toisen kanssa sitten pitempiä lomia ja viikonloppuja ja jos välimatka ei ole liian suuri, ehkä joskus kokonainen arkiviikkokin. Se tuo sellaista vaihtelua elämään. Itse näen punaista näiden 50-50-jakajien kohdalla, se on jotenkin keskenkasvuista. Kuin lapset jakaisivat jäätelöpakettia viivottimella, ettei kukaan vain saa enemmän mitään eikä kenenkään tarvitse maksaa elatusta. Tosiasiassa systeemi ei kuitenkaan käytännössä useinkaan toimi näin, vaan se päävastuu on kuitenkin äidillä, myös silloin kun lapset ovat ”isäviikolla”. Mutta joo, muutenkin ärsyttää pyrkimys sellaiseen tasa-arvoon, joka tarkoittaa naisten ja miesten samankaltaiseksi tekeytymistä joka asiassa. Eräänlaista sukupuolisokeutta.

Ja mä taas näen punaista kun väität jotain tällaista että äiti olisi aina päävastuussa.

Kyllä meillä (ja monessa muussakin perheessä) on molemmat vastuussa lapsistaan.

Paitsi että en väittänyt niin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Niin, mikä sitten on vaihtoehto tasavertaisessa yhteishuoltajuudessa?

Vanhemmat pysyvät yhdessä. Naimisiiinhan he ovat menneetkin.

Ja lapsi erotuomariksi kun isä mäisikii äitiä humalapäissään viikonloppuisin ja jurottaa silloin kun on "selvänä" Vai kuinka aattelit?

Tuollaiseen ei kannattaisi laittaa lasta edes vuoroviikoin. Menee se toinen viikko toipuessa lapsella.

Siis on pönttöä. Kukaan aikuinen ei moiseen ryhtyisi. Ja vielä pitäisi lapsen pysyä selväjärkisenä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Oletteko kuulleet yhdenkään lapsen sanovan, että olispa ihanaa ku olis kaks koyia ja sais muuttaa viikon välein

Kaipaako moni lapsi sitten ydinperheen elämää vai olisko lapsilla ihan muut huolet ja kiinnostukset?

Kyllä kaipaa. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Menevätkö aikuiset rikki, jos kaikki ei mene 100% heidän etunsa mukaisesti?

Eivät mene, mutta käytännössä pakkoyhteisasuminen hankalan exän kanssa kyllä saattaa rikkoa kovastikin.

Aivan kuten pakkomuutto viikon välein.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ehkä niinkin, mutta jos tällainen järjestely on sille vanhemmalle hyvin huono diili, onko siinä mitään järkeä? Ja lyhyt ja lyhyt, riippuu mihin asti tuo lasketaan. 18v? vai riittääkö esiteini-ikä, että vanhempi saa taas päättää kodista?

Tässä malliesimerkki itsekkäästä vanhemmasta. "Mut jos se mies ei ollu vaan semisti tyhmä vaan ihan tosi ärsyttävä niin kyllähän siitä sitten kannattaa erota" 

Missähän kohtaa viestissä näit sanottavan noin? Kyseenalaista luetun ymmärtämisen taitosi.

Ei toki ihan noin. Pikemminkin näin: "Siis jos se käy mulle kalliiksi ja on muutenkin tosi hankalaa, niin kyllähän se on parempi, että lapsen elämä pilataan eikä mun". Tuo aiempi esimerkki vain pyrki valottamaan tämänkaltaisen ihmisen ajattelua vähän laajemmin.

Miksi täällä vertaillaan vuoroviikkoasumista johonkin utopistisiin hippiratkaisuihin, jotka toimivat oikeasti vain promillella väestöstä? Siis tyyliin vanhemmat vaihtavat kotia ja yksiönkin pitäisi olla yhteinen... Miksei reilusti verrata siihen yleisimpään toiseen vaihtoehtoon, jossa lapset näkevät etävanhempaa joskus ja jouluna? Koska silloin ei pääsisikään haukkumaan niitä vuoroviikkovanhempia itsekkäiksi kakkapäiksi, vaan pitäisi tunnustaa että itseasiassa suuri osa ihmisistä valitsee vielä itsekkäämmin sen vaihtoehdon jossa lapsi uhkaa vieraantua toisesta vanhemmastaan?

Enkä ole vuoroviikkovanhempi, eronnut tai edes eroamassa. Vaan olen perinteisen eroperheen lapsi joka näki toista vanhempaansa kerran pari kuussa. Arvaatkaapa miten paljon mieluummin olisin ottanut vuoroviikot? Mutta ei, eihän teitä vuoroviikkokriitikkoja lasten mielipiteet näissä asioissa kiinnosta, kunhan päästään haukkumaan ja pätemään ja riehumaan. Tosi kypsää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lähtökohtaisesti taas peräänkuuluttaisin sitä aikuisen vastuuta ylipäänsä perhettä perustaessa, ja tämä koskee ihan molempia osapuolia. On ihan selvä, että avioero ja kahdessa kodissa juokseminen ei ole lapselle hyvä asia. Voisiko ihmiset miettiä näitä asioita jo ennen lasten hankkimista ja sitoutua tekemään lapsille ja perheelle mahdollisimman hyviä päätöksiä? Avioeroja ei pitäisi edes myöntää pikkulapsiaikana, vaan vasta myöhemmin. Tällä ehkä vältyttäisiin näiltä vielä älyttömimmiltä bonesperhekuvioilta. Tuntemani avioerot eivät johdu mistään väkivallasta tai päihdeongelmasta, vaan ihan vaan siitä, että jompikumpi on päättänyt, että suhde ei enää miellytäkään. Ei mitään oikeaa perusteltua syytä erota. Avioeroperheiden lapsilla on tutkitusti enemmän mielenterveysongelmia, kuin ydinperheiden lapsilla. 

Juuri näin. Minusta pitäisi määrätä esim. 20 000 € sakkomaksu kaikille alle kouluikäisten lasten vanhemmille, jotka haluavat erota. Ennen kuin maksu on suoritettu, eroa ei myönnettäisi. JA eron jälkeen lapset automaattisesti sijoitukseen kolmannelle taholle. Tämä voisi saada vähän harkintaa näiden vauvakuumeisten ääliöiden päähän, ennen kuin mennään lisääntymään sen ensimmäisen suostuvaisen tollon kanssa.

Joo onpa hieno ja kekseliäs juttu ydinperheuskovaiselta. On se niin että niin kauan kuin on sinun kaltaisia, ei kannata edes lisääntyä jos ei aio olla aina ja ikuisesti sen siitoskumppanin kanssa.

On tää ihmeellistä, joka tuutista toivotaan porukkaa synnytystalkoisiin ja sitten vasta tietää mitä rakkaus on kun on Äiti jne jne, mutta samalla sitten voitkin olla ihan paska jos et kestovaippaile, sormiruokaile, anna Sosiaalisia kontakteja sille jo kuukauden iästä jne jne.

Pahin on tietenkin jos eroaa. Paitsi sekin on paha jos tekee lapsen yksin. Ydinperhemamman mielestä vain elinikäinen avioliitto on hyväksyttävä paikka tehdä lapsia. Koska muuten ne kär-siiii-ii.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lähtökohtaisesti taas peräänkuuluttaisin sitä aikuisen vastuuta ylipäänsä perhettä perustaessa, ja tämä koskee ihan molempia osapuolia. On ihan selvä, että avioero ja kahdessa kodissa juokseminen ei ole lapselle hyvä asia. Voisiko ihmiset miettiä näitä asioita jo ennen lasten hankkimista ja sitoutua tekemään lapsille ja perheelle mahdollisimman hyviä päätöksiä? Avioeroja ei pitäisi edes myöntää pikkulapsiaikana, vaan vasta myöhemmin. Tällä ehkä vältyttäisiin näiltä vielä älyttömimmiltä bonesperhekuvioilta. Tuntemani avioerot eivät johdu mistään väkivallasta tai päihdeongelmasta, vaan ihan vaan siitä, että jompikumpi on päättänyt, että suhde ei enää miellytäkään. Ei mitään oikeaa perusteltua syytä erota. Avioeroperheiden lapsilla on tutkitusti enemmän mielenterveysongelmia, kuin ydinperheiden lapsilla. 

Juuri näin. Minusta pitäisi määrätä esim. 20 000 € sakkomaksu kaikille alle kouluikäisten lasten vanhemmille, jotka haluavat erota. Ennen kuin maksu on suoritettu, eroa ei myönnettäisi. JA eron jälkeen lapset automaattisesti sijoitukseen kolmannelle taholle. Tämä voisi saada vähän harkintaa näiden vauvakuumeisten ääliöiden päähän, ennen kuin mennään lisääntymään sen ensimmäisen suostuvaisen tollon kanssa.

Joo onpa hieno ja kekseliäs juttu ydinperheuskovaiselta. On se niin että niin kauan kuin on sinun kaltaisia, ei kannata edes lisääntyä jos ei aio olla aina ja ikuisesti sen siitoskumppanin kanssa.

On tää ihmeellistä, joka tuutista toivotaan porukkaa synnytystalkoisiin ja sitten vasta tietää mitä rakkaus on kun on Äiti jne jne, mutta samalla sitten voitkin olla ihan paska jos et kestovaippaile, sormiruokaile, anna Sosiaalisia kontakteja sille jo kuukauden iästä jne jne.

Pahin on tietenkin jos eroaa. Paitsi sekin on paha jos tekee lapsen yksin. Ydinperhemamman mielestä vain elinikäinen avioliitto on hyväksyttävä paikka tehdä lapsia. Koska muuten ne kär-siiii-ii.

Koska lainasit viestiäni, niin vastaan omalta osaltani. Minusta eroaminen ja sen jälkeinen lapsen pallottelu on ehdottomasti pahempi juttu kuin lapsen tekeminen yksin. Paras on toki pysyvä ydinperhe. Minusta on aika samantekevää millaisia vaippoja käyttää tai miten lapsen ruokailu järjestetään, kunhan niitä vaippoja vaihdetaan ja ruokaa tarjotaan. 

Oikeasti olen nähnyt niin monta turhaa eroa, joista lapset kärsii todella paljon, että minusta pitäisi ennen lisääntymistä todella tarkkaan miettiä, millaista elämä lapsen kanssa tulee olemaan ja miten puoliso sopii isäksi tai äidiksi. 

Ja vielä tuohon lihavoimaani kohtaan liittyen: minä pidän todella outona sitä, että hankkii lapsia ihmisen kanssa, jos jo lähtökohtaisesti suunnittelee eroavansa tästä.

Lapset ei mene rikki jos vanhemmat ei kärsi sitä ehkä kymmentä vuotta eron ja lasten täysiikäisyyden välissä, kun pitää aina laittaa lapset edelle ja vanhempien onnesta viis.

Vuoroviikkosysteemissä jos lasketaan kaikkien osallisten todennäköinen onni yhteen, se on ainakin mun maalaisjärjellä suurin. Lapsi saa molemmat vanhemmat tasapuolisesti, vanhemmat saavat omat kodit ja lapsivapaata aikaa elää omaa elämäänsä ja löytää jopa uusi kumppani. Eihän se ihannetilanne ole, mutta ei lasten edun takia kahden aikuisen pidä uhrata elämästään vuosia, jopa toistakymmentä, vain jotta lapset eivät kokisi pientä epämukavuutta.

Ihmisen elämässä tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan se, että ymmärtää ettei hän itse olekaan maailman napa. Jos tämä tapahtuu ydinperheen pumpulissa kasvaneelle, aina kaiken saaneelle lapselle vasta aikuisena, ei se ole kuin karhunpalvelus vanhemmalta. Mielestäni lapsi saisi ymmärtää jo aikaisin, että esim perheessä kaikkien hyvinvointi on tärkeää, ei vain lapsen, ja vanhemmat eivät ole olemassa vain lasta varten.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lähtökohtaisesti taas peräänkuuluttaisin sitä aikuisen vastuuta ylipäänsä perhettä perustaessa, ja tämä koskee ihan molempia osapuolia. On ihan selvä, että avioero ja kahdessa kodissa juokseminen ei ole lapselle hyvä asia. Voisiko ihmiset miettiä näitä asioita jo ennen lasten hankkimista ja sitoutua tekemään lapsille ja perheelle mahdollisimman hyviä päätöksiä? Avioeroja ei pitäisi edes myöntää pikkulapsiaikana, vaan vasta myöhemmin. Tällä ehkä vältyttäisiin näiltä vielä älyttömimmiltä bonesperhekuvioilta. Tuntemani avioerot eivät johdu mistään väkivallasta tai päihdeongelmasta, vaan ihan vaan siitä, että jompikumpi on päättänyt, että suhde ei enää miellytäkään. Ei mitään oikeaa perusteltua syytä erota. Avioeroperheiden lapsilla on tutkitusti enemmän mielenterveysongelmia, kuin ydinperheiden lapsilla. 

Juuri näin. Minusta pitäisi määrätä esim. 20 000 € sakkomaksu kaikille alle kouluikäisten lasten vanhemmille, jotka haluavat erota. Ennen kuin maksu on suoritettu, eroa ei myönnettäisi. JA eron jälkeen lapset automaattisesti sijoitukseen kolmannelle taholle. Tämä voisi saada vähän harkintaa näiden vauvakuumeisten ääliöiden päähän, ennen kuin mennään lisääntymään sen ensimmäisen suostuvaisen tollon kanssa.

Joo onpa hieno ja kekseliäs juttu ydinperheuskovaiselta. On se niin että niin kauan kuin on sinun kaltaisia, ei kannata edes lisääntyä jos ei aio olla aina ja ikuisesti sen siitoskumppanin kanssa.

Ja vielä tuohon lihavoimaani kohtaan liittyen: minä pidän todella outona sitä, että hankkii lapsia ihmisen kanssa, jos jo lähtökohtaisesti suunnittelee eroavansa tästä.

Joillekin lasten saanti on tärkeää elämässä, ja joskus sitä täydellistä kumppania ei välttämättä tule oikeaan aikaan kohdalle. Itse en edes usko että loppuelämän tyydyttävä suhde on realistinen vaihtoehto itselleni. Haluan lapsia ja olen valmis leikkimään perhettä ihan kivan miehen kanssa sen aikaa, mutta kun lapset on kasvatettu on syytä tarkastella, onko enää mitään oikeaa parisuhdetta jäljellä. Usein ei, koska taannutaan pelkiksi vanhemmiksi (koska lapset menee aina edelle!!) ja sitten on koko parisuhde jo mennyttä.

Miksi en sitten tekisi lapsia yksin? Haluan lapselle toisenkin vanhemman sekä lapsen takia että jakamaan omaa taakkaani. Ryhtyisin kumppanuusvanhemmuuteen mielelläni jos se olisi realistinen vaihtoehto.

Pahoittelen että omani ja toisen lainaus sekoittui tuossa.

T. 213

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lähtökohtaisesti taas peräänkuuluttaisin sitä aikuisen vastuuta ylipäänsä perhettä perustaessa, ja tämä koskee ihan molempia osapuolia. On ihan selvä, että avioero ja kahdessa kodissa juokseminen ei ole lapselle hyvä asia. Voisiko ihmiset miettiä näitä asioita jo ennen lasten hankkimista ja sitoutua tekemään lapsille ja perheelle mahdollisimman hyviä päätöksiä? Avioeroja ei pitäisi edes myöntää pikkulapsiaikana, vaan vasta myöhemmin. Tällä ehkä vältyttäisiin näiltä vielä älyttömimmiltä bonesperhekuvioilta. Tuntemani avioerot eivät johdu mistään väkivallasta tai päihdeongelmasta, vaan ihan vaan siitä, että jompikumpi on päättänyt, että suhde ei enää miellytäkään. Ei mitään oikeaa perusteltua syytä erota. Avioeroperheiden lapsilla on tutkitusti enemmän mielenterveysongelmia, kuin ydinperheiden lapsilla. 

Juuri näin. Minusta pitäisi määrätä esim. 20 000 € sakkomaksu kaikille alle kouluikäisten lasten vanhemmille, jotka haluavat erota. Ennen kuin maksu on suoritettu, eroa ei myönnettäisi. JA eron jälkeen lapset automaattisesti sijoitukseen kolmannelle taholle. Tämä voisi saada vähän harkintaa näiden vauvakuumeisten ääliöiden päähän, ennen kuin mennään lisääntymään sen ensimmäisen suostuvaisen tollon kanssa.

Joo onpa hieno ja kekseliäs juttu ydinperheuskovaiselta. On se niin että niin kauan kuin on sinun kaltaisia, ei kannata edes lisääntyä jos ei aio olla aina ja ikuisesti sen siitoskumppanin kanssa.

Ja vielä tuohon lihavoimaani kohtaan liittyen: minä pidän todella outona sitä, että hankkii lapsia ihmisen kanssa, jos jo lähtökohtaisesti suunnittelee eroavansa tästä.

Joillekin lasten saanti on tärkeää elämässä, ja joskus sitä täydellistä kumppania ei välttämättä tule oikeaan aikaan kohdalle. Itse en edes usko että loppuelämän tyydyttävä suhde on realistinen vaihtoehto itselleni. Haluan lapsia ja olen valmis leikkimään perhettä ihan kivan miehen kanssa sen aikaa, mutta kun lapset on kasvatettu on syytä tarkastella, onko enää mitään oikeaa parisuhdetta jäljellä. Usein ei, koska taannutaan pelkiksi vanhemmiksi (koska lapset menee aina edelle!!) ja sitten on koko parisuhde jo mennyttä.

Miksi en sitten tekisi lapsia yksin? Haluan lapselle toisenkin vanhemman sekä lapsen takia että jakamaan omaa taakkaani. Ryhtyisin kumppanuusvanhemmuuteen mielelläni jos se olisi realistinen vaihtoehto.

Muistathan varmasti sanoa tuon myös miehelle, ennen kuin panette pullan uuniin.

Olet oksettava, toivottavasti saat kymmenen keskenmenoa putkeen.

Vierailija kirjoitti:

Lapset ei mene rikki jos vanhemmat ei kärsi sitä ehkä kymmentä vuotta eron ja lasten täysiikäisyyden välissä, kun pitää aina laittaa lapset edelle ja vanhempien onnesta viis.

Vuoroviikkosysteemissä jos lasketaan kaikkien osallisten todennäköinen onni yhteen, se on ainakin mun maalaisjärjellä suurin. Lapsi saa molemmat vanhemmat tasapuolisesti, vanhemmat saavat omat kodit ja lapsivapaata aikaa elää omaa elämäänsä ja löytää jopa uusi kumppani. Eihän se ihannetilanne ole, mutta ei lasten edun takia kahden aikuisen pidä uhrata elämästään vuosia, jopa toistakymmentä, vain jotta lapset eivät kokisi pientä epämukavuutta.

Ihmisen elämässä tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan se, että ymmärtää ettei hän itse olekaan maailman napa. Jos tämä tapahtuu ydinperheen pumpulissa kasvaneelle, aina kaiken saaneelle lapselle vasta aikuisena, ei se ole kuin karhunpalvelus vanhemmalta. Mielestäni lapsi saisi ymmärtää jo aikaisin, että esim perheessä kaikkien hyvinvointi on tärkeää, ei vain lapsen, ja vanhemmat eivät ole olemassa vain lasta varten.

Itkettää ihan tällainen itsekkyys ja piittaamattomus. Aikuinen ei voi uhrata mukavuudestaan muutamaa vuotta lasten vuoksi. Sen sijaan lapsen KOKO LOPPUELÄMÄ saatetaan pilata huonosti hoidetulla erolla. Kyse on lopulta vain ja ainoastaan siitä, onko lasten onnellisuus tärkeämpää kuin oma onnellisuus. Tätä voi miettiä, ja vastauksen perusteella sitten päättää miten toimii. On hyvä muistaa, että lapsetkin sitten vartuttuaan voivat tehdä omat päätöksensä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä lähtökohtaisesti taas peräänkuuluttaisin sitä aikuisen vastuuta ylipäänsä perhettä perustaessa, ja tämä koskee ihan molempia osapuolia. On ihan selvä, että avioero ja kahdessa kodissa juokseminen ei ole lapselle hyvä asia. Voisiko ihmiset miettiä näitä asioita jo ennen lasten hankkimista ja sitoutua tekemään lapsille ja perheelle mahdollisimman hyviä päätöksiä? Avioeroja ei pitäisi edes myöntää pikkulapsiaikana, vaan vasta myöhemmin. Tällä ehkä vältyttäisiin näiltä vielä älyttömimmiltä bonesperhekuvioilta. Tuntemani avioerot eivät johdu mistään väkivallasta tai päihdeongelmasta, vaan ihan vaan siitä, että jompikumpi on päättänyt, että suhde ei enää miellytäkään. Ei mitään oikeaa perusteltua syytä erota. Avioeroperheiden lapsilla on tutkitusti enemmän mielenterveysongelmia, kuin ydinperheiden lapsilla. 

Juuri näin. Minusta pitäisi määrätä esim. 20 000 € sakkomaksu kaikille alle kouluikäisten lasten vanhemmille, jotka haluavat erota. Ennen kuin maksu on suoritettu, eroa ei myönnettäisi. JA eron jälkeen lapset automaattisesti sijoitukseen kolmannelle taholle. Tämä voisi saada vähän harkintaa näiden vauvakuumeisten ääliöiden päähän, ennen kuin mennään lisääntymään sen ensimmäisen suostuvaisen tollon kanssa.

Joo onpa hieno ja kekseliäs juttu ydinperheuskovaiselta. On se niin että niin kauan kuin on sinun kaltaisia, ei kannata edes lisääntyä jos ei aio olla aina ja ikuisesti sen siitoskumppanin kanssa.

Ja vielä tuohon lihavoimaani kohtaan liittyen: minä pidän todella outona sitä, että hankkii lapsia ihmisen kanssa, jos jo lähtökohtaisesti suunnittelee eroavansa tästä.

Joillekin lasten saanti on tärkeää elämässä, ja joskus sitä täydellistä kumppania ei välttämättä tule oikeaan aikaan kohdalle. Itse en edes usko että loppuelämän tyydyttävä suhde on realistinen vaihtoehto itselleni. Haluan lapsia ja olen valmis leikkimään perhettä ihan kivan miehen kanssa sen aikaa, mutta kun lapset on kasvatettu on syytä tarkastella, onko enää mitään oikeaa parisuhdetta jäljellä. Usein ei, koska taannutaan pelkiksi vanhemmiksi (koska lapset menee aina edelle!!) ja sitten on koko parisuhde jo mennyttä.

Miksi en sitten tekisi lapsia yksin? Haluan lapselle toisenkin vanhemman sekä lapsen takia että jakamaan omaa taakkaani. Ryhtyisin kumppanuusvanhemmuuteen mielelläni jos se olisi realistinen vaihtoehto.

Muistathan varmasti sanoa tuon myös miehelle, ennen kuin panette pullan uuniin.

Olet oksettava, toivottavasti saat kymmenen keskenmenoa putkeen.

Oi vau, sinähän et olekaan oksettava kun toivot tuollaista toiselle.

Kyllä mies on tietoinen siitä että en usko loppuelämän kestäviin suhteisiin. Tarkoitin nyt lähinnä sitä että voisin olla valmis ihan vain sen ns perheidyllin takia olemaan yhdessä senkin jälkeen kun/jos suhteesta ei ole enää mihinkään. Olemaan siis vain vanhempia saman katon alla siihen asti että lapset kasvavat. Tietysti onhan se mahdollista että suhde kestäisi vielä senkin jälkeen, mutta sen ei ainakaan tarvitse. Varmaan se lapsi kärsii vanhempiensa erosta vielä parikymppisenäkin, mutta enää silloin ei kyllä voi mennä lasten ehdoilla.

Aina ei tietenkään ole sellaista mahdollisuutta eikä halua uhrata jopa yli kymmentä vuotta elämästään epäonneen, siksi ihmiset eroavat ja tulee vuoroviikkolapsia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset ei mene rikki jos vanhemmat ei kärsi sitä ehkä kymmentä vuotta eron ja lasten täysiikäisyyden välissä, kun pitää aina laittaa lapset edelle ja vanhempien onnesta viis.

Vuoroviikkosysteemissä jos lasketaan kaikkien osallisten todennäköinen onni yhteen, se on ainakin mun maalaisjärjellä suurin. Lapsi saa molemmat vanhemmat tasapuolisesti, vanhemmat saavat omat kodit ja lapsivapaata aikaa elää omaa elämäänsä ja löytää jopa uusi kumppani. Eihän se ihannetilanne ole, mutta ei lasten edun takia kahden aikuisen pidä uhrata elämästään vuosia, jopa toistakymmentä, vain jotta lapset eivät kokisi pientä epämukavuutta.

Ihmisen elämässä tulee ennemmin tai myöhemmin vastaan se, että ymmärtää ettei hän itse olekaan maailman napa. Jos tämä tapahtuu ydinperheen pumpulissa kasvaneelle, aina kaiken saaneelle lapselle vasta aikuisena, ei se ole kuin karhunpalvelus vanhemmalta. Mielestäni lapsi saisi ymmärtää jo aikaisin, että esim perheessä kaikkien hyvinvointi on tärkeää, ei vain lapsen, ja vanhemmat eivät ole olemassa vain lasta varten.

Itkettää ihan tällainen itsekkyys ja piittaamattomus. Aikuinen ei voi uhrata mukavuudestaan muutamaa vuotta lasten vuoksi. Sen sijaan lapsen KOKO LOPPUELÄMÄ saatetaan pilata huonosti hoidetulla erolla. Kyse on lopulta vain ja ainoastaan siitä, onko lasten onnellisuus tärkeämpää kuin oma onnellisuus. Tätä voi miettiä, ja vastauksen perusteella sitten päättää miten toimii. On hyvä muistaa, että lapsetkin sitten vartuttuaan voivat tehdä omat päätöksensä.

Se että vanhemmat ovat onnettomia ja yksinäisiä jopa 12, 15 vuotta on sulle vain muutama vuosi? Siihen nähden että lapsen elämä SAATTAA ottaa hieman pientä osumaa, ehkä. Ihmisen pitää oppia sietämään myös pikku pettymyksiä elämässään, myös alaikäisen. Aikuiset perheessä päättävät suuret linjat, ei lapsi. Siihen on syynsä.

Ero on monessa tilanteessa se ainut ja paras vaihtoehto kaikille. Ei ole oikein lapsia eikä aikuisia kohtaan, jos eletään rakkaudettomassa suhteessa, ongelmien keskellä. Turvallinen koti lapselle on koti, missä myös aikuiset ovat onnellisia ja saavat elää onnellista ja rauhallista elämää. Jos erotaan, on lapsen etu ja molempein vanhempien etu, että kaikki saavat olla jatkossakin osa toistensa elämää mahdollisimman paljon. Jos tämä tarkoittaa viikko-viikko-systeemiä lapsille, se on silti pieni paha, kun lapsella on kaksi hyvää kotia yhden huonon kodin sijasta. Vuoroasumisen voi hoitaa hyvin ja huonosti, jos sitä kaikki osapuolet haluaa, sen eteen täytyy sitten kaikkien tehdä töitä ja joustaa omalta osaltaan. Kyllä monikin vanhempi haluaisi olla 24/7 vanhempi, mutta se olisi väärin lapsia ja toista vanhempaa kohtaan.

Vierailija kirjoitti:

Vuoroviikkoasuminen toimii varmasti hyvin joissakin perheissä. Perheet ja ihmiset kun on erilaisia. Se edellyttää et vanhemmat on aikuisia, kykenee yhteistyöhön, kodit ei oo liian erilaisia jne. Ainakin. Mut mikä tahansa tyhmyys ja valtataistelu tekee siitä helvetin lapsille. Minun lapset, nyt jo aika isoja ovat kiittäneet minua siitä etteivät siihen joutuneet. On hyvät välit heidän isän kanssa ja kaikki ok. Mut he sanovat, et olisi ollut kauheaa asua kahdessa paikassa, koko elämä menis sen ehdoilla. Nyt elämä on mennyt heidän ehdoilla, heillä oli koti minun kanssa ja isänsä osallistuu heidän elämään monin tavoin. Ja isällä esim mökki missä viihtyvät.

Meillä taas lapset ovat kiittäneet etteivät joutuneet valitsemaan vanhempien välillä vaan saivat asua molempien luona. Kun kodit olivat lähekkäin kulkivat sujuvasti molemmissa, esim. pysähtyivät siellä lähemmässä kodissa myös toisen asumisviikkoaikoina koulusta tullessaan. Kun kodit ovat tarpeeksi lähellä ei tuo ole mikään ongelma, tavallaan koti on maantieteellisesti vain hieman pidempi käsite kuin omakotitalon eri päät. Ja lasten ehdoilla tuo kaikki toteutettiin, heillä oli aina mahdollisuus käydä kummassakin kodissa, molemmat vanhemmat kuskasivat lapsia harrastuksiin eikä ainoastaan omilla hoitoviikoilla, vanhempien työreissut kyettiin sovittamaan vuoroihin ongelmitta, loma-ajat jaettiin jne. Molemmat kodit olivat tasa-arvoiset, molemmissa yhtä hyvä varustus (tietokoneet, konsolit jne) eikä tavaraa tai vaatteita tarvinnut hirveästi kuskata kotien väliä, ainoastaan koulukirjat ja kännykät. 

Lasten kannalta onnelliset kodit on niitä parhaita, ja kun ero loi lapsille kaksi tasapainoista ja onnellista kotia yhden kireän ja puhumattoman sijaan he ovat tuota kiittäneet.