Lue keskustelun säännöt.
Miksi miehet eivät lähde suhteesta, vaikka eivät rakasta?
Aasta
02.08.2020 |
Elin kymmenen vuotta elämästäni miehen kanssa, joka ei rakastanut minua. Vasta avioliiton jälkeen tajusin asian. Minua surettaa ja suututtaa, että ihminen, joka ei rakastanut, vei elämästäni kymmenen vuotta. Tajusin myös avioliiton jälkeen millaista oireilua rakkaudettomuus sai minussa aikaan. Nyt erostamme on kolme vuotta aikaa ja tuntuu, että olen saanut uuden elämän. Silti kymmenen vuotta meni hukkaan.
E ymmärrä ihmisiä, jotka pysyvät suhteessa ihmisen kanssa, joita eivät rakasta.
Kommentit (126)
Vierailija kirjoitti:
Tutkimuksen mukaan miehet ovat sitoutunwempia perhe-elämään ja perheen pysyminen kasassa on heille tärkeämpää kuin naisille.
Saamattomuus, mukavuudenhalu ja muutoksen pelko.
Kaikki on hyvin kun mikään ei muutu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Olen nainen, mutta vastaan silti koska olen suhteessa missä en rakasta, mutta mies rakastaa. En aio lähteä, koska en tiedä, löytäisinkö sitten ollenkaan kumppania tai ainakaan parempaa. Yksin ei ole mukava olla, niin tämä ok-mies on nyt sitten se, kenen kanssa olen. Hän osallistuu kotitöihin, tienaa hyvin ja on kaikin tavoin kunnollinen ja hyvä mies. Kohtelee myös minun aiemmasta suhteesta olevaa lasta kuin omaansa.
Miehellehän tämä on vähän tuskallinen tilanne, koska en pysty antamaan rakkautta samalla mitalla ja kyllähän sen huomaa, jos toinen ei ole ihan täysillä mukana. Hän on kuitenkin jostain syystä korviaan myöten minuun rakastunut. Ehkä rakkaus vielä herää, en tiedä. Välillä kyllä kaipaan sellaista sielunkumppanuutta ja sitä, että toinen ymmärtäisi puolesta sanasta, olisi kuumaa seksiä jne. mutta se taitaa olla vain fantasiaa.
Edellisen kommentoijan kommenttiin vielä, meilläkin on aikamoista vuoristorataa välillä kun mies haluaisi olla koko ajan lähellä ja yhdessä ja minä kaipaan tosi paljon omaa aikaa kun en jaksa elää missään symbioosissa. Välillä ahdistaa todella paljon, mutta sitten kuitenkin lopulta yksin jäämisen kurjuus on niin pelottava ajatus, että sinnittelen tämän kanssa.
- sama
Vierailija kirjoitti:
Tutkimuksen mukaan miehet ovat sitoutunwempia perhe-elämään ja perheen pysyminen kasassa on heille tärkeämpää kuin naisille.
Ja pskat! Jos eroaa, täysihoito päättyy.
Vierailija kirjoitti:
Tutkimuksen mukaan miehet ovat sitoutunwempia perhe-elämään ja perheen pysyminen kasassa on heille tärkeämpää kuin naisille.
Lol, ihanko olet tosissasi? Miehelle perheen pysyminen on tärkeää, koska se tukee heidän uraansaja ja elämänhallintaansa. Miehet eivät kumminkaan panosta perheeseen. Kun eukko ja mukulat on kerran hankittu, se on siinä - homma hoidettu.
Kyse ei siis ole perheenjäsenten tärkeydestä itsessään, tai heidän kannaltaan, vaan vain miehen omasta näkökulmasta.
Ap, vastaan kysymykseesi: muoavuudenhalusta, käytännön syistä.
Minun mieheni lähti liitostamme samoin 10 v jälkeen, kun oli loppututkinto taskussa ja uudet haasteet odottivat elämässä. Olin hoitanut lapsi- ja kotiasiat, huoltanut ja kustantanut kaiken koko 10 v ajan, joten miehen elämä eteni sujuvasti. Sitten hän olikin valmis siirtymään eteenpäin, mihin minä en kuulunut.
Olin "uhrautunut" ja sitoutunut liittoomme 110%.
Mies ei muuten edes kiittänyt lopuksi.
Miehet kai keskimäärin tarvitsevat parisuhdetta enemmän kuin naiset, siksi sen laadulle ei aseteta niin kovia vaatimuksia. Moni kommentoi tässä, että naisilla on liian korkeat odotukset, kaivataan rakastumista eikä tyydytä vain ihan ok arkeen. Hyvin mahdollista. Mutta miksi kukaan tyytyisikään, jos ei diiliin kuulu juuri mitään merkittäviä etuja itselle?
Itse sanoin miehelleni talvella 17 vuoden liiton jälkeen haluavani eron. Asiasta ja epäkohdista oli puhuttu jo pidempään, mutta niihin ei saatu aikaiseksi muutosta - mies ei oikein halunnut tehdä mitään asialle, koska "kaikkihan oli ihan ok" ja minä taas en yksin jaksanut enkä osannut. Miestä ihmetytti kovasti, miksi halusin lähteä, vaikka "meillä meini ihan hyvin". Hän tarkoitti sitä, ettemme isommin riidelleet, talousasiat oli kunnossa, kumpikaan ei ollut toiselle ilkeä tai kamala tai mitään sellaista. Seksielämä oli aika väljähtynyttä, mutta tyydytti ainakin miehen tarpeet kohtuullisessa määrin, minulle se alkoi olla yhdentekevää.
Oikeassahan mies oli - ei meidän suhteessa ollut mitään täysin kammottavaa vikaa, jonka kanssa ei olisi voinut elää jos olisi ollut joku hyvä syy jäädä (vaikkapa lapset). Kun mitään sellaista syytä ei ollut, niin miksi olisin jäänyt? Minusta ainakin pitkällä aikavälillä parisuhteen pitää tuoda jotain lisäarvoa, sillä se myös vie resursseja. Eron jälkeen minulla on ollut enemmän aikaa omille harrastuksilleni, kavereilleni. Ei tarvitse enää tehdä kompromisseja ajankäytön, rahankäytön, asuinpaikan, työ tai minkään muunkaan kanssa parisuhteen takia. Jos haluan kokea rakastumisen huumaa niin voin ainakin koettaa sitä taas löytää (juuri nyt tosin ei edes kiinnosta). Ei meidän parisuhde ollut erityisen kahlitseva ikinä, mutta totta kai sen joutui huomioimaan monissa ratkaisuissa.
Kun asiasta puhuttiin nyt myöhemmin, mies näki oikeastaan nuo eron mukanaan tulleet positiiviset puolet ihan samoin kuin minä. Mutta lisäksi hän koki, että parisuhde nyt vain olemassa olemalla oli antanut hänelle jotain melko abstraktia vakauden ja jatkuvuuden tunnetta, mitä hän yhä kaipaa - kun taas minä en koe menettäneeni oikeastaan mitään. Siinä varmaan se syy, miksi hän ei eroa ollut harkinnut, vaikka ei itsekään pitänyt liittoamme erityisen täydellisenä eikä varsinaisesta rakkaudesta enää voinut vuosiin puhua, vaikka jonkin sortin ystävällistä kiintymystä oli ja on yhä. Siinä varmaan myös syy, miksi hän etsii aktiivisesti uutta puolisoa, vaikka on huomannut eron jälkeen yksinolossa myös hyviä puolia. Hän konseptina pitää parisuhdetta parempana tilana olla ja elää. Minulle se ei ole yhtä tärkeää vaan yksinkin on hyvä. Toivon, että hän löytää pian uuden puolison, jolla ehkä on enemmän samanlaiset toiveet yhteiselämästä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimuksen mukaan miehet ovat sitoutunwempia perhe-elämään ja perheen pysyminen kasassa on heille tärkeämpää kuin naisille.
Ja pskat! Jos eroaa, täysihoito päättyy.
Mikä ihmeen täysihoito? Joskus isoäidin aikaan ehkä ja silloin ymmärrettävistä syistä. Nykynaiset ovat kodinpidon suhteen kovin avuttomia. Kyökin puolella taidot rajoittuvat siihen että survotaan blenderiin tavaraa ja surautetaan smoothieksi. Siisteyskäsitys kuin Uuno Turhapurolla. Pyykinpesukoneen funktio on tuhota edellisviikon ostokset, jotta saa hyvän tekosyyn lähteä shoppailemaan lisää kertakäyttörättejä. Ihan turha höpöttää mistään täysihoidosta, miehen kontolle se jää joka tapauksessa kun ei toinen osaa eikä viitsi opetellakaan (koska sitten joutuisi tekemään).
Kaikki rakkaus on katoavaista! Ei edes ole mitään "rakkautta".
Nuori pari, joka on niin rakkauden tuomasta onnesta soikeita kuitenkin eroavat muutaman vuoden päästä eli mikä sen "rakkauden" pointti oikein on?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Aasta kirjoitti:
E ymmärrä ihmisiä, jotka pysyvät suhteessa ihmisen kanssa, joita eivät rakasta.
Voihan sitä silti viihtyä toisen kanssa.
Saa ehkä mukavaa juttuseuraa, kaverin jonka kanssa käydä leffassa, ravintolassa, keikoilla tms. Ehkä seksiseuraakin. Ja yhdessä asuminen on halvempaa kuin yksin asuminen. Jos toisesta ei ole kovin paljon harmia niin miksi ihmeessä ei asuisi sen kanssa kimpassa? Ei kaikki ole mitään rakkaudennälkäisiä romantikkoja. Vanhemmiten sekin voi vaikuttaa, että on turvallisempaa ettei tarvitse asua yksin, jos vaikka sattuu jokin sairauskohtaus.
Olen aika varma, etteivät esim. isäni vanhemmat enää lastensa aikuistuttua toisiaan rakastaneet, mutta asuivat silti yhdessä kun olivat niin toisiinsa tottuneita, ja miksi olisivat eronnetkaan.
Siis mistä sä Ap tiedät, että hän ei rakastanut? Vai eikö rakkaus ollut vaan sellaista, kun halusit?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Höpöjuttuja taas, tämä "rakkaus" menee aina ohi hyvin nopeasti sitten asian kanssa pitää vain tulla toimeen mutta kaikki ei vaan osaa.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki rakkaus on katoavaista! Ei edes ole mitään "rakkautta".
Nuori pari, joka on niin rakkauden tuomasta onnesta soikeita kuitenkin eroavat muutaman vuoden päästä eli mikä sen "rakkauden" pointti oikein on?
Juuri näin. Tämän myös huomaa itse siitä kun monen vuoden jälkeen tapaa jonkun nuoruuden tosi rakkauden niin yhtäkkiä hän ei enää tunnukaan miltään. Rakkaus on pääosin harhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama kokemus. Olin exän kanssa 20 vuotta ja viimeiset kolme vuotta oli sellaiset, että tiedän näin jälkeen ettei mitään tunteita hällä ollut. Olin vain helppo kumppani, jolla oli isommat tulot ja joka maksoi laskut ja hoisi asiat.
Mies vain olla möllötti ja harrasti. Kaikki oli minun vastuulla. Oikea vätys ex olikin. Miten katsoinkin niin pitkään. Kärsin jatkuvasta yksinolosta, minulle ei puhuttu, minut torjuttiin törkeästi ihan fyysisesti estämällä lähelle tulo. Aivan sairasta. Eron jälkeen tuo vielä kehui uutta suhdettaan ja kehui olevansa parisuhde - ihminen.
Miehen piti ihan fyysisesti estää iholle tuleminen, kun et sanomista tai muuta viestintää uskonut? Ajatelkaapa sukupuoliroolit toisin päin, oli se niin kamala nainen kun ei antanut koskea miten halusin milloin halusin vaan ihan esti!
Ymmärrän kyllä sen miten torjunta satuttaa ja että tuollainen suhde on järjetön, mutta jos mies ei halunnut sinun koskevan, ei hänen tarvitse siihen suostua ettet pahoittaisi mieltäsi.
Ei tarvi suostua, mutta silloin pitää rehellisesti sanoa etten halua olla sinun kanssa. Ei pidä kyynärpäällä torjua ja kääntää selkää puhumatta mitään ja jättää toista itkemään.
Suhteen aikana oli useita kuukausien seksittömiä ja hellyyttömiä kausia, kun mies niin halusi. Lopulta tuli se lopullinen, kolmen vuoden koskemattomuus, ja halusin eron.
Tiedän mitä tarkoitat. Minulla oli samanlaista. Se sattui.
Vierailija kirjoitti:
Höpöjuttuja taas, tämä "rakkaus" menee aina ohi hyvin nopeasti sitten asian kanssa pitää vain tulla toimeen mutta kaikki ei vaan osaa.
Miksi pitäisi tulla toimeen? Toki ymmärrän, että esimerkiksi lapsiperheessä on arvo jo sinänsä, jos vanhemmat saavat kasvatettua lapset yhteistyössä ja sovussa, ehkä helpoimmin juuri saman katon alla. Mutta jos ei mitään tällaisia syitä ole, niin miksi tarttisi jotenkin tulla toimeen sen kanssa, että rakkaus meni ohi? Kun ei nykymaailmassa ole mikään pakko parisuhteessa olla.
Edes se yksinäinen vanhuus ei monenkaan naisen kohdalla ole kovin relevantti syy pysyä suhteessa, useimmiten mies on vanhempi ja kuolee nuorempana, naiselle on todennäköisempää pystyyn kuolleen liiton päätteeksi olla ensin omaishoitajana ja sitten kuitenkin ne viimeiset vuodet yksin kuin saada jotain apua ja tukea miehestä vanhuuden varalle. Tehokkaampaa on huolehtia monipuolisesta ja tiiviistä ystävien ja läheisten verkostosta ja taloudellisesta toimeentulosta. Parisuhde on hieno lisä, jos se on tyydyttävä ja yksilön itsensä näkökulmasta riittävän rakastava.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimuksen mukaan miehet ovat sitoutunwempia perhe-elämään ja perheen pysyminen kasassa on heille tärkeämpää kuin naisille.
Lol, ihanko olet tosissasi? Miehelle perheen pysyminen on tärkeää, koska se tukee heidän uraansaja ja elämänhallintaansa. Miehet eivät kumminkaan panosta perheeseen. Kun eukko ja mukulat on kerran hankittu, se on siinä - homma hoidettu.
Kyse ei siis ole perheenjäsenten tärkeydestä itsessään, tai heidän kannaltaan, vaan vain miehen omasta näkökulmasta.Ap, vastaan kysymykseesi: muoavuudenhalusta, käytännön syistä.
Minun mieheni lähti liitostamme samoin 10 v jälkeen, kun oli loppututkinto taskussa ja uudet haasteet odottivat elämässä. Olin hoitanut lapsi- ja kotiasiat, huoltanut ja kustantanut kaiken koko 10 v ajan, joten miehen elämä eteni sujuvasti. Sitten hän olikin valmis siirtymään eteenpäin, mihin minä en kuulunut.
Olin "uhrautunut" ja sitoutunut liittoomme 110%.
Mies ei muuten edes kiittänyt lopuksi.
Miehesihän oli aivan kuin ensimmäinen vaimoni. Kun sai yliopistolta paperit ulos ja ensimmäisen vakituisen työpaikan niin ei montaa kuukautta mennyt kun oli avioero vireillä. Olihan se tietysti opiskelijalle kätevää asustella 8v ilmaiseksi ydinkeskustassa ja opintolainaakaan ei tarvinnut ottaa kun tyhmä tohveli vielä rahoitti huomattavasti hulppeamman elämäntyylin kuin mihin tällä yksinään olisi ollut varaa. Lapsia oli onneksi suunniteltu vasta sen jälkeen kun hän on ehtinyt olla vähän aikaa työelämässä, tosin jälkikäteen kuulin että ei lapsia edes halua eli taisi vain sanoa mitä halusin kuulla että suostun lypsettäväksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säännöllistä seksiä ja jonkun muun pesemät pyykit?
Usein parisuhde on miehille ihan järjellä ajateltuna kannattava kauppa, varsinkin jos on ilmaantunut lapsia. Ero vaatisi viitseliäisyyttä ja vastuunottoa. Ja pahimmassa tapauksessa siinä joutuisi kohtaamaan muiden ihmisten kiusallisia tunteita.
Ei säännölliseen seksiin parisuhdetta tarvita ja pyykit pesee pesukone ihan samalla tavalla oli suhteessa tai ei. Kyllä jotain muutakin tarjottavaa täytyy naisella olla jos sellaisen vaivoikseen ottaa. Toisaalta en ihmettele etteivät suhteet nykyään kestä jos nykynaisten käsitys naisen roolista parisuhteessa on se että kerran viikossa pyllistää ja samalla pistää pesukoneen päälle.
Ai vitsit tämä "kone pesee pyykit" - jankkaus saa kiehumaan!
Ex pesi omat pyykkinsä. Koneellinen kerran viikossa, kaikki värit sekaisin. Ryttyiset kuivat vaatteet tunki kaappiin mytyssä, vaatekaappinsa oli kuin kaksivuotiaan järjestämä.
Minä pesin kaikki lasten vaatteet, keätakit, toppatakit, harrastusvaatteet, irrotin lakanat, pesin lakanat, mankeloin lakanat, petasin sängyt, pesin täkit, tyynyt, petarit, patjansuojat, päiväpeitot, sohvanpäälliset, koristetyynyt, verhot, kylpypyyhkeet, keittiöpyyhkeet, käsipyyhkeet, lista on loputon. Kone pyörii aina. Pesin myös matot.
Pesin myös koirien turkit, niiden alustat, pyyhkeet, kaikki.
Joten voi v***u jos joku sanoo että kone pesee ja saa**na kerran viikossa pyllistät, annan ympäri korvia.
Koska vaimo varastaisi lapset ja kääntäisi heidät isäänsä vastaan. Se varmaan usein syy.
Vierailija kirjoitti:
Tutkimuksen mukaan miehet ovat sitoutunwempia perhe-elämään ja perheen pysyminen kasassa on heille tärkeämpää kuin naisille.
On mielestäni todella arvostettavaa, jos ihminen pitää kiinni sitoutumisesta. Mutta ei se silti ilman rakkautta mielestäni toimi. En vain ymmärrä?
Vierailija kirjoitti:
Läksin kyllä. Mutta ei se helppoa ole ja siksi vaatii aikaa ja uskallusta.
Miksi lähtisin kotoa,kun ei ole parempaa tiedossa. "Kun lähtee sutta pakoon , tulee karhu vastaan."?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tutkimuksen mukaan miehet ovat sitoutunwempia perhe-elämään ja perheen pysyminen kasassa on heille tärkeämpää kuin naisille.
On mielestäni todella arvostettavaa, jos ihminen pitää kiinni sitoutumisesta. Mutta ei se silti ilman rakkautta mielestäni toimi. En vain ymmärrä?
Mitä se sellainen rakkaus sitten on?
Voin viihtyä toisen seurassa, olen kiinnostunut kuulemaan hänen ajatuksiaan, olen valmis tekemään pieniä palveluksia, minua on kehuttu huomaavaiseksi, tietysti teen osani kotitöistä jne., mutta tämä ei sitten varmaan riitäkään?
Tässä juuri on kyse siitä ettei mies halua mitään yhteistä eikä kumppanuutta. Haluaa vain olla ja hyötyä.