Lue keskustelun säännöt.
Asioita, mitä et tee, mutta lapsuudenkodissa oli "pakko" tehdä?
- Ruoka-aikojen täsmällisyys arkena ja lomalla. Päivällinen oli aina viideltä ja ruokana todennäköisesti perunaa jossain muodossa.
- Oli pakko saunoa keskiviikkoisin ja lauantaisin, illalla. Nykyään saunon, kun siltä tuntuu, vaikka sunnuntaiaamuna ja kolmen viikon välein.
- Oli pakko pestä ikkunat 2 kertaa vuodessa, jolloin vaihdettiin toiset verhot. Minä pesen ikkunat 1-2 v välein ja verhot vaihdan muutaman vuoden välein, jos haluan muutosta sisustukseen.
Ylipäätään siivoukseen liittyi kaikenlaisia pakkoja. Suursiivous kerran vuodessa, jolloin pestiin myös sauna, sisäkatot, seinät ja kaapitkin. Lattioiden pesu joka toinen viikko, viikkosiivous lauantaisin. En sano, etteikö näin olisi järkevää toimia, mutta se pakonmaisuus ahdisti ja ahdistaa vieläkin. Omassa elämässäni haluaisin säilyttää joustavuuden ja inspiroituneen toiminnan ja välttää ehdottomia pakkoja.
Kommentit (1175)
Lapsuudesta poiketen meillä ei ole miesten eikä naisten töitä, vaan tehdään miehen kanssa sulassa sovussa ja tämän haluan opettaa myös pojalleni. Lapsuudessani (ja vieläkin) äiti silitti isälleni paidatkin. En ole koskaan nähnyt isäni esim. imuroivan.
Meillä ei myöskään katsota urheilua, vaikka itse liikutaankin. Vanhempani ovat penkkiurheiluhulluja ja lapsuuden sunnuntait menivät juuri formuloiden kanssa. Jos ei tullut formulaa, katsottiin yleisurheilua. Talvella jääkiekkoa. Jos ei ollut edellä mainittuja, katsottiin curlingia, pesäpalloa, salibandya, lentopalloa, you name it. Vieläkin isä välillä kysyy, että ”katsoitko sen ja sen kisan” ja hämmästyt, kun en EDELLEENKÄÄN seuraa urheilua. Niin ja silloin piti olla hiljaa, ei sopinut mennä mekastamaan kun joku katsoi herranen aika, televisiota!!
Mummoni sitten taas oli hyvinkin perinteitä vaaliva. Kaikki silitettiin ja mankeloitiin. Marjat kerättiin ja pakastettiin, soseutettiin, tehtiin hilloa ja mehua. Sunnuntaina ei saanut tehdä mitään, koska lepopäivä. Joka lauantaiaamu hän leipoi pullaa ja karjalanpiirakoita. Ruoka-ajat oli jämptit, lounas klo 11 ja päivällinen klo 16. No, mummoa muistelen lämmöllä eivätkä nämä heidän tapansa minuun sinänsä vaikuttaneet, kun en heidän kanssaan asunut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lauantaiaamun aamupuuro. Maatilalla kun kasvoin, niin vanhemmat eivät arkena ehtineet navetalta sisälle siihen kun lähdin kouluun, niin arjen aamupalat sai määritellä itse (leipää). Mutta vkl kun nukuin pidempään, niin joka lauantai oli aamupuuro. Jostain syystä sunnuntaisin sai syödä leipää, mutta la oli puuro. Ja se oli pakko syödä.
Nyt olen 29v, ja kolmesti olen kotoa muuttamisen jälkeen keittänyt itselleni puuron. Ikuiset traumat jäi siitä, olen erittäin kaukana puuroihmisestä!
Entäpä kyläilyt: meillä ainakin 1980- luvulla siivottiin ”kolme päivää” ja ”leivottiin neljä päivää” kun kerran tuli vieraita. Kaverille ei saanut mennä kun kerran tuli vieraita, eikä lankapuhelimella voinut soittaa kaverille, jos oli vieraita / vieraita tulossa. Parhaat kupit pöytään, muuten niitä ei käytetty..... itse en paljon vieraita kutsu, vaikka pyrinkin ottamaan rennosti. On jäänyt mieleen: Vieraiden eteen on nähtävä vaivaa
Vierailija kirjoitti:
Vadelmien poiminta ja lakkasoilla juokseminen. Oli pakolliset vattureissut monta kertaa elokuun alussa, jopa parin päivän välein. Lakkaa käytiin poimimassa kaukanakin, ravattiin pitkin soita pari päivää. Meillä jostain syystä rakastettiin 1. vadelmahilloa ja 2. lakkahilloa. Mustikka tai puolukka eivät olleet oikein mitään, vaan vadelma ja lakka olivat ne ”ainoat oikeat” herkut.
Meillä oli ihan sama, että erityisesti lakka oli vähän hienompi marja kuin muut. Ilomantsiin asti ajettiin 200 km päähän sukuloimaan, jotta päästiin juoksemaan suolla keltaisen kullan perässä. Vaikka olisi ollut hirmuhelteet, suolle piti olla pitkät housut, verryttelytakki, hattu ja pitkät kumisaappaat, koska siellä oli itikoita ja mäkäräisiä.
Lakkasuolla juoksemisen jälkeen ei pyydetty päästä pesulle sukulaisissa. Kerran (n. 12-13-vuotiaana) tein karmean etikettivirheen, kun illalla hikisen lakkareissun jälkeen pyysin äidin tätilässä, voisiko saunan lämmittää. Tämä on yhä hyvin mielessä, koska äiti motkotti koko paluumatkan kotiin, kuinka hän oli hävennyt, kun pentu meni komentamaan isäntäväkeä saunan lämmitykseen. Siitä opin, että tietynlainen kursailu kuuluu ainakin Ilomantsin seudulle ja pitää odottaa, että kylässä tarjotaan jotain (ruokaa, juomaa, saunaa, suihkua), eikä itse sovi mennä pyytämään.
Omassa perheestäni olen opettanut päin vastoin, että jos kylään ja sukuloimaan mennään, rohkeasti saa pyytää, jos on vaikkapa nälkä. Lakkareissuja meillä ei tehdä ikinä.
Outoa! Olivatko nämä vanhukset jotenkin neuroottisia siivouksen suhteen? Ei kuulosta ihan normaalilta! Miksi isoäiti ei siivonnut itse, vaan lapset joutuivat siivoamaan? En siivoa appivanhempien kotona. Ja minun lapset eivät siivoa siellä myöskään. Isovanhemmat siivotkoot itse sotkunsa, kun ovat sotkunsa itse tehneetkin! Ja eläkeläisillähän on 24/7 aikaa siivota!
Vierailija kirjoitti:
Mummon luona piti siivota ja hän tarkisti sormella että yläpölyt on pyyhitty. Myös seinät piti aina jynssätä joka viikko. Kaikista kamalinta oli pestä ikkunoiden välissä olevat sälekaihimet kostealla niin, ettei niihin jää rantuja.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa kuunnella yleareenasta Kutsuvieras Kati Outinen, siinä käsitellään juuri näitä lapsuus"muistoja".
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perunan syönti on ollut yhdenaikakauden juttu, ei silloin niin paljon ollut valinnanvaraa kaupoissa. Varmasti parinkymmenen vuoden päästä nauretaan jollekin tämän päivän ruoka-asialle. Ravintoloita oli vähemmän eikä niissä syöminen ollut tavallisten perheiden juttu.
20 vuotta sitten (vuonna 2000!) oli jo vaikka mitkä couscousit ihan kaikkien saatavilla. 30 vuotta sitten joka kaupasta sai makaronia ja riisiä, niin varmaan myös 40 vuotta sitten vaikkei siitä olekaan omia muistikuvia.
Kyllä makaroonia (ainakin sarvimakaroonia ja spagettia) ja riisiä sai yli 50-vuotta sittenkin, itseasiassa romaanissa Täällä Pohjantähden alla oli 1910-luvulla häät, jossa vieraita kehotetaan ottamaan ”makaryyniäkin”. Kirja on kirjoitettu 1950-1960-lukujen vaihteessa.
Mutta varsinkin makaroonia pidettiin ”höpöruokana”./se ei ollut kunnon ruokaa, kuten perunat, paitsi jostain syystä makaroonilaatikossa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
InhaKyynikko kirjoitti:
Kammottavia henkisiä ongelmia on syntynyt siskosten vahtimisesta ja sängyn petaamisesta.
Ja sitten on joutunut syömään aamulla kaurapuuroa ja vielä keräämään marjojakin.
Johan sitä vähemmästäkin tulee ihan traumatisoituneeksi!
Teen tästä keskustelusta sen johtopäätöksen, että suomalaiset alkavat olla valmiita historian roskapyttyyn.
Eihän se sitä tarkoita, että ollaan erityisen traumatisoituneita, mutta tässähän harttiinmasioita, joita lapsena joutui jostain syystä tekemään. On maailmassa suurempiakin ongelmia. Itseasiassa viestisi on samanlaista syyllistämistä kuin lapsena silloin, kun ruokaa olisi jostain syystä halunnut jättää. Etiopian nälkäiset lapset olisivat olleet tyytyväisiä vaatimattomampaankin ruokaan.
Vierailija kirjoitti:
Oliko teillä muillakin marjojen pakastamisessa niin, ettei silloin samalla saanut syödä? Meillä jos peratessa otti välillä suuhunkin mansikan, tuli heti joku "älkää nyt kaikkia syökö että riittää pakkaseen". Kun ostettiin 20 kiloa pakastamismansikoita, ne todellakin pakastettiin. Kaikki.
Meillä sai syödä tuoreena niin paljon kun tahtoi. Itsepoiminnasta haettiin mansikat, ja metsästä loput. Äiti sanoi että "puskasta ne on parhaimmillaan" ja marja-aikana oli aina tuoreita marjoja aamupalalla ja iltapalalla.
Anoppilassa on toisin. Siellä on oma mansikkamaa, mutta marjaa ei saanut syödä tuoreena että pakastimeen riittää. Edes pensaista ei saanut käydä hakemassa yhtä tai kahta mansikkaa, koska niihin sai koskea anoppi ja jokainen kerätty marja punnittiin. Tärkeää oli se, että omasta maasta nousi enemmän kun naapurista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En rämpytä kaikkia valoja ja pistokkeita heti pois päältä. Meillä kotona oli kadinaalivirhe jättää esimerkiksi omassa huoneessa valo päälle siksi aikaa, että meni alakertaan vessaan tai alas syömään. Aina jompi kumpi vanhemmista juoksi ylös katsomaan, että onko valot laitettu pois päältä etteivät ne ole turhaan päällä. 10 minuutin päästä sitten sai laittaa valot taas päälle kun meni takaisin huoneeseen. Kauhea huuto aina kun valot oli jossain päällä tai jos telkkarin johtoa ei oltu otettu pois seinästä yöksi.
Perinteinen, sauna VAIN ti ja pe. Klo 18:00. Oma sauna... Suihkuun muina päivinä piti pyytää lupa, jalat ja kainalot sai pestä lavuaarissa. Verhojen avaus huoneista viimeistään 9:00, etteivät naapurit ihmettele. En vieläkään tiedä mitä ne naapurit, jotka nukkuivat vkl pitkään, ihmettelivät? Perunaa ja pohjaanpalanutta ruskeaa kastiketta, AINA. Joko makkaralla tai jauhelihalla, joita ei missään nimessä saanut ruskistaa. Joskus herne-tai makkarakeittoa. Suola oli talon ainut mauste. Lihaa tai kalaa kerran vuodessa, jouluna. Roskien kerääminen tiskipöydälle maitopurkkeihin tungettuna haisemaan. Teepussien käyttäminen monta monta kertaa uudelleen. Iltapalavoileipien annosteleminen, 2 leipää per syöjä. Lauantaimakkarasiivun ositus neljään osaan. Köyhiä en silti oltu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Outoa! Olivatko nämä vanhukset jotenkin neuroottisia siivouksen suhteen? Ei kuulosta ihan normaalilta! Miksi isoäiti ei siivonnut itse, vaan lapset joutuivat siivoamaan? En siivoa appivanhempien kotona. Ja minun lapset eivät siivoa siellä myöskään. Isovanhemmat siivotkoot itse sotkunsa, kun ovat sotkunsa itse tehneetkin! Ja eläkeläisillähän on 24/7 aikaa siivota!
Vierailija kirjoitti:
Mummon luona piti siivota ja hän tarkisti sormella että yläpölyt on pyyhitty. Myös seinät piti aina jynssätä joka viikko. Kaikista kamalinta oli pestä ikkunoiden välissä olevat sälekaihimet kostealla niin, ettei niihin jää rantuja.
Tänne kirjoittavien isovanhemmat ovat pääosin varmaan syntyneet 20- tai 30-luvulla ja käyneet läpi sota-ajan. Silloin se kuri ja elämä oli aivan erilaista.
Vierailija kirjoitti:
Tämä ei liity kodinhoitoon vaan enemmänkin kasvatukseen. Olen syntynyt -93.
Meillä oli pakko jakaa kaikki lelut ja tavarat, myös ne synttäri- tai joululahjaksi saadut eikä tästä tingitty ikinä missään olosuhteissa. Olen itse esikoistytär ja minulla oli kolme nuorempaa sisarpuolta, kaikki poikia. Monet lelut ja tavarat hajosi veljien käsissä heti saamispäivänä, mutta yksi on erityisesti jäänyt mieleen. Olin silloin edesmenneeltä biologiselta isoäidiltäni saanut Suuri Satuaarteeni -kirjan, paksun ja punaisen, jota hänellä oli tapana lukea minulle iltaisin. Vaalin sitä kirjaa kuin aarretta, kunnes yksi sisaruksista keksi haluta "lainata" sitä. Kieltäydyin hanakasti, mutta kovan huudon ja tukkapöllyjen avulla pakotettiin, ja myöhemmin sain kirjan takaisin revittynä ja kuulakärkikynällä tuhrittuna.
Pahinta oli, etten saanut olla vihainen enkä pahoillani, koska vahingosta ei saa olla vihainen, itsekäs ei saa olla ja oma vikani oli kun en pitänyt tavaroistani huolta. Muistan vieläkin miten lohduttomasti itkin salaa vielä päiviä tapahtuneen jälkeen ja lopulta piilotin kirjan ja muut rakkaimmat aarteeni lippaaseen, jonka hautasin lähimetsään.Toinen älytön pakko koski syömistä. Lautanen, johon ei itse saanut annostella, oli syötävä tyhjäksi vaikkei ollut nälkä tai vaikka oksennus nousi suuhun. Pöydästä ei saanut lähteä ennen kuin lautanen oli tyhjä. Kerran meillä oli ruokana jotain, joita en vaan saanut alas pahan maun ja hajun takia. Istuttuani yksin pöydän ääressä muutaman tunnin, äiti tuli kotiin ja sai kuunnella valitusta miten nirso "Nimeni" on. Hän haistoi annostani ja ruuan olevan pilaantunutta.
Siis tämä väkisin syöttäminen. Miettikää kun aikuinen ihminen olisi ihan täynnä ja hänet pakotettaisiin syömään lisää? Ihan kidutusta!! Mutta lapsille tuo oli jostain syystä ihan ok ja ”kasvatti.”
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ainut mikä tulee mieleen on se, että silloin tällöin ollessani tyyliin 8-12v vanhemmat pakottivat ulos rangaistuksen uhalla vaikkei ollut mitään tekemistä tai kaveria kenen kanssa olla. Siinä sitten kävin jossain pyöräilemässä. Tuntui kurjalta ja yksinäisyyteni vain korostui kun ajelin ulkona vailla mitään päämäärää. Minulla ei oikein ollut kavereita tuonikäisenä.
Jos joskus saan lapsia niin en kyllä koskaan aio määrätä heille mitään noin naurettavaa ja alentavaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Perunan syönti on ollut yhdenaikakauden juttu, ei silloin niin paljon ollut valinnanvaraa kaupoissa. Varmasti parinkymmenen vuoden päästä nauretaan jollekin tämän päivän ruoka-asialle. Ravintoloita oli vähemmän eikä niissä syöminen ollut tavallisten perheiden juttu.
20 vuotta sitten (vuonna 2000!) oli jo vaikka mitkä couscousit ihan kaikkien saatavilla. 30 vuotta sitten joka kaupasta sai makaronia ja riisiä, niin varmaan myös 40 vuotta sitten vaikkei siitä olekaan omia muistikuvia.
Kyllä makaroonia (ainakin sarvimakaroonia ja spagettia) ja riisiä sai yli 50-vuotta sittenkin, itseasiassa romaanissa Täällä Pohjantähden alla oli 1910-luvulla häät, jossa vieraita kehotetaan ottamaan ”makaryyniäkin”. Kirja on kirjoitettu 1950-1960-lukujen vaihteessa.
Mutta varsinkin makaroonia pidettiin ”höpöruokana”./se ei ollut kunnon ruokaa, kuten perunat, paitsi jostain syystä makaroonilaatikossa.
Makaroonilaatikko on alkujaan ruotsalainen pitoruoka, lihan lisuke.
Liha tarjottiin erikseen, ennen myllyjen yleistymistä hakkeluksena. Sama tarkoitus kuin Yorkshiren vanukkaalla -maha täyteen lisäkkeellä, että kallista lihaa kuluisi vähemmän.
Kamalia ja surullisia kokemuksia perhepäivähoidosta! Onneksi en ole ollut päivääkään päivähoidossa, vaan kotihoidossa ja maalaistalossa! 1970-ja 1980-luvuilla perhepäivähoitajat olivat täysin kouluttamattomia naisia. Perhepäivähoitajaksi pääsi, jos ei löytynyt muuta työtä kuin naapurin lasten hoitaminen omien lasten ohella. Hoitolapsia on pakotettu syömään ja kuri on ollut kova. Ilmeisesti hoitolapsia on myös pidetty nälässä, jotta hoitajalle jää enemmän palkkaa, kun lapset syövät vähemmän ruokaa. Hoitolapsille on sattunut tapaturmia ja lapsia on loukkaantunut ja karannut hoitopaikasta. Hoitolapsia on jopa kuollut, kun hoitaja ei ole valvonut lapsia kunnolla vaan puuhannut ihan muuta.
Vasta 2000-luvulla perhepäivähoitajan ammattiin on saatu jonkunlaiset pätevyysvaatimukset. Aikaisemmin perhepäivähoito on ollut täysin villiä touhua ja lapsia on hoidettu ihan miten sattuu.
Vierailija kirjoitti:
Meillä oli vanhempien puolelta aika lepsua. En muista mitään muuta pakkoa, kuin nukkumaanmenoajat. Äitini pelkäsi hysteerisesti kaikkea ja me lapset emme saaneet käyttää liettä tai uunia. Ainoa sallittu oli mikro vielä yläasteellakin. Söimme sitten koulun jälkeen mikropizzoja, lihapiirakoita yms. Meillä ei koskaan käytetty leipälautasta, vaan leipä syötiin keittiönpöydän päältä. Hankin ensimmäiseen omaan kotiini heti lautasen, jolta söin leivät. Meillä myös voiveitsi laitettiin margariinipaketin päällä jääkaappiin. Tätä en ole aikuisena harrastanut itse.
Molemmat vanhempani menivät töihin, kun olimme pieniä, ja näitä pakkosääntöjä oli sitten eri perhepäivähoitajilla erilaisia. Ensimmäisessä paikassa aamupalaksi oli aina suklaamuroja, joita sai, kun oli syönyt paahtoleivän, jonka päälle laitettiin voita ja juustosiivu. Inhosin tuota juustoa, mutta se oli syötävä, ”että kasvaa vahva luusto”. Aamupalan ravintoarvot olivat ihan päin prinkkalaa, mutta juusto oli ehdoton terveellisyytensä vuoksi.
Toisessa paikassa aamupalaksi oli aina puuroa. Söin sitä mielelläni, lukuunottamatta ruispuuroa tai ruispuolukkapuuroa. Täällä oli sääntönä, että lautanen syödään tyhjäksi ja kiitetään ruuasta. Muistan, että minua on itketetty pöydän ääressä kun en joko ole saanut syötyä kaikkea tai sitten en suostunut sanomaan kiitos. Kaikkea piti maistaa. Minä söin aika ennakkoluulottomasti kaikkea, mutta siskoni oksensi pakkomaistatetut banaanit, keitetyt kananmunat jne.
Meillä on ruoka tänäkin päivänä aina klo 16. Helpottaa kaikkien elämää.
Heinänseivästykseen en enää suostu ikinä vaikka se olisi kuinka nostalgista ja maalaisromanttista.
En koskaan pakota lapsiani syömään ruokaansa, jossei maistu.
Jos on esim. tulossa kipeäksi tai päällä on jokin mahapöpö, eihän aikuinenkaan silloin syö- kroppa varoittaa, ettei nyt maita, ja jos väkisin yrität, saat olla pää pöntössä hetken päästä. Miettikää tilanne jossa olisi silti aivan pakko syödä normaalikokoinen tai jopa iso annos ruokaa, eikä vastaväitteistä tulisi kuin uhkauksia. Kamalaa.
Omassa lapsuudenkodissani lapset olivat piikoja; äitipuoli mm. maalasi autotallissa ja kun oli valmis, kutsui lapset paikalle siivoamaan sotkunsa. Kun valitimme miten epäreilua kys. touhu oli, tuli huutoa ja uhkaus, että lomareissu peruuntuu jos emme siivoa! Sillälailla, aikuinen (50+) ihminen.
Pojille sallittiin enemmän kuin tytöille; jos pojat lähtivät leirille, heille ostettiin säkkikaupalla herkkuja mukaan. Tytöille ostettiin purkkapussi, ei aina sitäkään. Perusteluna oli lihominen. Silti toinen veljistäni oli pulskassa kunnossa, mutta vissiin pojalle se oli ok?
Juustoa sai leikata vain juustohöylällä ja laittaa leivän päälle. Tietenkään jääkaapilla ei saanut käydä ilman lupaa. Piti kysyä, että saako jotain ottaa. Missään tapauksessa juustoa ei saanut leikata veitsellä paloiksi ja syödä sellaisenaan. Meillä ei tosiaan ollut juustotarjottimia. Kaverin luona katselin silmät pyöreinä kun hän meni keittiöön ja otti kysymättä ruokaa, ja leikkasi puukolla ison palan juustoa minulle.
Nyt 50+ tunnen yhä suuria nautinnon väristyksiä kun syön pelkkää juustopalaa :)