Miehen lapsi ahdistaa.

[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 22:37"]

Nostetaanpa tää ketju vuoden päästä ja kysytään ap:lta mitä kuuluu. Mä veikkaan, että ap on jo eronnut miehestään ja asuu vauvansa kanssa kaksin. Mies virittelee jo uutta kuviota, jotta saisi pojalleen hoitajan ja pyykinpesijän.

Ap, vaikutat kyllä todella ikäistäsi lapsellisemmalta. Taidat tosissaan uskoa kaiken mitä miehesi sulle kertoo? Kyllä normaalijärjellä varustetulla naisella soittaa kelloja jo tuo, että mies haukkuu kaikki exänsä, kaikki on pettäneet ja tehneet ties mitä, yksi on jopa ihan SEKO. Joskus voi tietysti käydä niin, että tulee tehtyä todella huono valinta ja totuus kun selviää, on pakko erota. Mutta monet eroavat myös niin, ettei jälkeenpäin ole tarvetta haukkua exää sen kummemmin. Tai vaikka olisi, ei hauku. Minulle ehdoton turn off miehessä olisi se, että hän haukkuisi kaikki exänsä. Koska en vain uskoisi, että kaikki olisivat jotain sekoja, ja mies aivan kaltoinkohdeltu reppana, joka nyt vasta on löytänyt todellisen elämänsä naisen...no joo, elämä opettaa suakin, ap. Ehkä joku päivä ymmärrät, mitä kaikkea sulle on yritetty tässäkin ketjussa sanoa, vaikka nyt siellä huutelet että turha teidän on mulle mitään sanoa, kun ette ymmärrä elämästä mitään. Olen melkoisen varma, että jokainen meistä tähän ketjuun kirjoittaneista ymmärtää elämästä ja toisten ihmisten kohtelusta ja käytöksestä enemmän kuin sinä.

Ellet sitten asu Porvoossa.

[/quote]

Puhut niin totta. Itsellänikin varoituskellot soiva siinä, että 1-2 vuoden päästä on ap:n miehellä taas uusi hankala exä.

Oon ap miettinyt kaks päivää, että mitä voin kirjoittaa ihmiselle, joka on selkeästi empatiakyvytön ja idiootti. Päädyin kertomaan omaan tarinani. 

Olin 23- vuotias kun tapasin nykyisen aviomieheni. Miehellä oli 9-vuotias tytär jonka lähivanhempana hän toimi. Tyttöhän ei voinut alkuun sietää minua. Äidin kanssa ei ollut tekemisissä. Pikkuhiljaa välimme kuitenkin lämpenivät. Minun tehtäväni oli olla kärsivällinen ja antaa aikaa. Ymmärsin, etten ikinä voi olla miehen ykkösnainen vaan minun piti tehdä tästä tytöstä myös oman elämäni ykkönen. 

Meille syntyi yhteinen tytär kaksi vuotta sitten. Suurin huoleni oli, miten vanhempi TYTTÄREMME tulisi suhtautumaan. Kaikki meni hienosti. 

Nykyään tuo vanhempi on aivan ihana 13- vuotias. Olen lähdössä ensi viikolla tytön kanssa kaksin Kreikkaan. Mies ja nuorempi jäävät kotiin, me vietämme "tyttöjen loman". Tyttö oli myös morsiusneitoni viime kesänä. Miten onnekas olenkaan kun mulla on ihana mies ja kaksi ihanaa tyttöä. Toinen ei ole biologisesti omani mutta mitä sitten? Tulee perimään minut ja vaikka ero miehen kanssa tulisi, tytöstä en eroa koskan. 

ap, olet sairas ihminen.

Ja sinä viisas nainen ja äitipuoli. Ihanaa lomaa teille!

[quote author="Vierailija" time="03.07.2013 klo 14:55"]

Oon ap miettinyt kaks päivää, että mitä voin kirjoittaa ihmiselle, joka on selkeästi empatiakyvytön ja idiootti. Päädyin kertomaan omaan tarinani. 

Olin 23- vuotias kun tapasin nykyisen aviomieheni. Miehellä oli 9-vuotias tytär jonka lähivanhempana hän toimi. Tyttöhän ei voinut alkuun sietää minua. Äidin kanssa ei ollut tekemisissä. Pikkuhiljaa välimme kuitenkin lämpenivät. Minun tehtäväni oli olla kärsivällinen ja antaa aikaa. Ymmärsin, etten ikinä voi olla miehen ykkösnainen vaan minun piti tehdä tästä tytöstä myös oman elämäni ykkönen. 

Meille syntyi yhteinen tytär kaksi vuotta sitten. Suurin huoleni oli, miten vanhempi TYTTÄREMME tulisi suhtautumaan. Kaikki meni hienosti. 

Nykyään tuo vanhempi on aivan ihana 13- vuotias. Olen lähdössä ensi viikolla tytön kanssa kaksin Kreikkaan. Mies ja nuorempi jäävät kotiin, me vietämme "tyttöjen loman". Tyttö oli myös morsiusneitoni viime kesänä. Miten onnekas olenkaan kun mulla on ihana mies ja kaksi ihanaa tyttöä. Toinen ei ole biologisesti omani mutta mitä sitten? Tulee perimään minut ja vaikka ero miehen kanssa tulisi, tytöstä en eroa koskan. 

ap, olet sairas ihminen.

[/quote]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 15:12"]

 kyllä me pojan kansa hyvin toimeen tullaa ja pitää Mua äiti hahmona. Mutta oma kuitenkin tulossa ja annan sille kaikkeni miehen kanssa. Siitä oon elämäni onnellisin kun on tollanen mies joka tekee kuitenki kaikkensa että mulla/meillä on hyvä olla. <3 ollaan yritetty saada pojalle EES kavereita vapaa ajalle mutta ei oo tuttavia jolla olis sen ikäsiä. Viihtyy enemmmän aikuisten seurassa...

[/quote]

anteeks nyt vaan mutta itse sinä olet tiesi valinnut, et voi sivuuttaa 8vuotiasta poikapuoleasi pois elämästä vain sen takia että sinulle on oma lapsi syntymässä.. käytä hyvä ihminen järkeä, luulisi tuon lapsi puolen olevan sinulle ihan yhtä tärkeä kuin myös miehesi!!!!!!!!!!!!! koitahan nyt miettiä asiat kahteen kertaan ennen kuin kirjottelet tai sanot mitä et välttämättä edes tarkoita

Taitaa olla kaks'plussan nainen 18v. taas vauhdissa. Tännehän se kirjoitti sen nainen 18v ja mies 29- ketjun. Plussalla on jo pitkään kirjoitellut näitä tarinoitaan, nyt sitten siirtyi tänne.

Terveisiä vaan sun useille sivupersoonille. Mitäs jos keksisit itselles jonkun muun harrastuksen kun ihan päätoimisen keskustelupalstoille tarinoinnin? Tuo sun kirjoitustyylisi paljastaa sut joka kerta, ihan sama vaikka vaihtelet tarinan päähenkilön ikää ym. Sä et yksinkertaisesti osaa esittää uskottavasti muuta kuin mitä olet.

[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 15:55"]

en ole missään asiassa kohdellut lasta todellakaan huonosti päin vastoin. oon opettanut sille koska pestään esim kädet kun tullaan tarhasta ym. Korjataan omat sotkut ja siivotaan oma huone YM. Mitä hän ei ole ennenm minua tehnyt...omatoiminen kyllä on kun sanoo että voisitko siivota ennen nukkumaan menoa huoneesi. Ja joo kolmas lapsi tulossa nyt miehelle tulossa. Ja se toinen on 6vanha. Asuu äitensä kanssa ja uusi elämä lapsella on siellä. Viimeks marraskuussa lapsi oli meillä hoidossa. Veikkaan että lapsen äiti katkera kun meille on tulossa yhteinen lapsi niin siksi ei pidä yhteyttä. eikä lapsi oikeen ees viihdy kylässä rupee itkemään ja tulee sitä äiti ikävä....

[/quote]

8v. ei vaan ole tarhassa, se on koululainen. Mietinyt heti näitä yksityiskohtia kun tarinaa keksit, vai tahallasiko haluat jäädä kiinni?

[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 16:21"]

pojalle oon just tehnyt elämisen arvosen elämän. Mutta kaikkeni annan mielummin omalle.ja joo oon itsekäs mitä sitte? kaikki varmasti haluaa parastaan omille lapsilleen. :) ei haittaa yhtää teijän mielipiteety....hattua nostan joka jaksaa omat ja toiset lapset hoitaa!!

[/quote]

nyt oikeasti järkytyin ja pahasti!!! itse olen 23vuotias ja miehelläni on yksi tytär ennestään, kun me mieheni kanssa yhteen muutimme tiesin tasan mitä se tarkoittaa en vain voi rakastaa miestäni vaan minun tulee myös rakastaa tytärpuoltani ja niin olen tehnyt ja teen tulevaisuudessakin. meille syntyi viime vuonna miehen kanssa poika, ja en voisi oikeasti kuvitellakkaan elämääni ilman miestäni, poikaani saatikaan tytärpuoltani,  toivottavasti sinä ap joka kaunis pv ymmärrät tilanteen paremmin ja tulet katumapäälle...

[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 16:17"]

[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 14:31"]

Hei kaikki! Onko teillä jotka olette menneet uusiperheisiin lähtenyt miten käyntiin? Onko samanlaisia kokemuksia kun minä nyt kerron jos se auttaisi tähän oloon. Muutin viime vuonna mieheni mikä on minulle eka kunnon suhde ja rakastan häntä todella paljon. Hän on yksinhuoltaja 8v pojan isä. Asumme kaikki kolme saman katon alla. Aluksi ei ollut mitään ongelmaa mutta nyt kun odotamme yhteistä lastamme ja minun esikoista tuntuu että en millään jaksaisi että poika asuu meidän luona. Haluaisin vaan olla mielen ja meidän tulevan lapsen kanssa kolmistaan. Poika on vaikee luonne välilä ja todella vilkas. Itse olen aina ollut se "rauhallinen" ihminen. Mutta nyt tuntuu että kaikki ahdistaa ja mistään ei tule mitään. Mies tietää tunteeni etten pidä pojasta ja hänen luonteestaan. Koen sen haitaksi. Enkä haluaisi koko aika ressata itseeni tällä asialla kun en halua missään nimessä eroakaan miehestä kun rakastan häntä enkä halua että tämä tuleva lapsi tulee kasvamaan ilman isää. Itselläni on ollut hyvä lapsuus ja haluan että tulevallakin on. Ei ole kun muutama viikko laskettuun aikaan. Tunteet ihan sekasin enkä halua pistää kaikkia raskauden piikkin,koska tien että tämä tunne on samanlainen sen jälkeenki. Tuntuu että olen kamala ihminen kun aattelen tälleen mutta en voi sille mitää :( onko kellään samanlaisia kokemuksia? mitä voisi tehdä? olen puhunut tästä jopa vanhemmilleni mutta ei se auta. Sanoo vaan että tultava toimeen kun on ryhnyt tähän..olisi kiva saada juttu seuraa joltakin..

[/quote]

olet sä melkoinen, sulla ollut ihana lapsuus ja haluat omalle lapsellesikin, mutta pienelle 8 vuotiaalle pojalle et sitä onnea halua antaa. Voi helvetti että olet itsekäs.

Terveisin uusioperheen äiti, 5 lasta.

[/quote]Hän kertoo rehellisen mielipiteen. En minäkään alkaisi miehen lapsia kasvattamaan. Missä lapsen äiti on? I

^Haloo, onko lastenkasvattaminen muka nimenomaan äidin velvollisuus? Yhtä hyvin isäkin voi olla lähivanhempi.

Sulla noita tarinoita riittää, tässä muutama :)

http://www.vauva.fi/keskustelu/3802366/ketju/18v_nainen_ja_seurustelen_33v_miehen_kanssa_haluatko_kysya_jotain

http://www.vauva.fi/keskustelu/3415315/ketju/miksi_haluat_tuomita_ja_sarkea_niin_kovasti_18v_naisen_suhteen_30v_mieheen

http://www.vauva.fi/keskustelu/1728901/ketju/voiko_kolmekymppinen_mies_teista_olla_vakavasti_ki

http://www.vauva.fi/keskustelu/3831194/ketju/haluan_nuorena_perheen_mina_18_mies_29_yritamme_lasta

En jaksa lukea ketjua mutta vastaan ap:lle. Minulla oli aivan samanlaisia tuntemuksia, kun odotin miehelleni lasta. Hänellä siis 2 lasta ennestään, jotka eivät tosin asu meillä. Mielikuvissani pyörittelin ties mitä vaihtoehtoja, että saisimme olla vain kolmestaan. Aloin ajatella lapsipuolista todella negatiivisia asioita, vaikka ennen raskautta pidin ja välitin heistä aidosti. Nyt meidän vauvamme on 9kk ikäinen ja tunteeni lapsipuolia kohtaan ovat jälleen palanneet normaaleiksi. Itse pistäisin biologian piikkiin: On luonnollista tuntea suojelunhalua omaa lasta ja omaa perhettä kohtaan. Lapsipuolia kohtaan sellaisia tunteita ei ole eikä tule, koska he eivät ole omia. Raskaana ja vauvan synnyttyä sitä on muutenkin herkillä, ja haluaa varjella vauvaa kaikelta "ylimääräiseltä".

Minusta on todella lapsellista tulla tänne huutelemaan, miten ap on kamala ihminen. Hormonit vaikuttavat yllättävän paljon ihmisen toimintaan ja ajatuksiin. Ap joutuu nimittäin tällä hetkellä hyväksymään sen faktan, ettei hän tule koskaan olemaan osa "kunnon" ydinperhettä, koska lapsipuoli on ja pysyy. Itse työstän tuon faktan kanssa elämistä vieläkin, ja tunnen kateutta ydinperheellisiä kohtaan, vaikka tiedostankin sen olevan typerää. Eivät nämä asiat ole niin yksinkertaisia, että "no otit koko paketin ja nyt elät sen mukaan". Uusperhe herättää monenlaisia ajatuksia ja niistä on tärkeä puhua. Omalle puolisolle asiasta ei välttämättä voi avautua, kun kyseessä on hänen lapsensa, mutta jos ei edes netissä voi niin huhhuh.

Vanhempasiovat oikeassa. Olet ottanut koko paketin: miehen ja hänen poikansa. Sinun on kypsyttävä siihen, että näin tulee olemaan AINA. Et saa syrjäyttää etkä eriarvoistaa lasta, joka ei ole syntymäänsä pyytänyt eikä äitipuoltaan valinnut.

Voit pitää katkerat tuntosi sisälläsi, kirjoittaa niitä päiväkirjaan, puhua ihan ulkopuolisille ihmisille, mutta et saa loukata koskaan miestäsi. Etkä ikinä sitä lasta. Piste.

Olet kuvottava ihminen...olen tunkeutunut miehen ja pojan perheeseen ja nyt haluat viedä pieneltä, viattomalta pojalta perheen, olkoonkin, että on hankala. Suosittelisin ammattiauttajan kanssa puhumista, ettet ala kostamaan lapselle tunteitasi, sinulla ei ole mitään oikeutta viedä häneltä turvaa ja perhettä.

Miksi te naiset ette mieti KAHTEEN KERTAAN ennenkuin tungette lapsellisen miehen elämään? Joku vastuu pitäisi olla ja oikeuskäsitys, sinulla ei ole oikeutta mieheen, mutta lapsella on oikeus isäänsä. Jumalauta että pistää vihaksi tuollaiset naiset.

Sulla on tuo raskauden tuoma vietti päällä, koitat suojella omaasi ja tahdot kesittyä vain tähän. Oliko sinulla noita tuntemuksia aiemmin ollenkaan? yhtäänkään? Jos oli niin olet mielestäni toiminut väärin.

Toisaalta tuo voi olla vain arjen tuomaa tylsistymistä. Olen itse ollut uusperheellinen kohta 6 vuotta ja kaikkea siihen on mahtunut..

Aloittaja on varmaan niitä leijonanaaraita, jotka tappavat edellisen uroksen pennut, jotta voivat keskittyä uuden uroksen siitosten hoivaamiseen.

Itse olet valintasi tehnyt. Otit koko paketin, puolikkaita ei saa. Sinä olet aikuinen ja sun on selvitettävä nuo tunteesi ja keksittävä keino sietää niitä.

Varmasti on tuhansia jotka on eläneet samanlaisessa tilanteessa. Tällä palstallakin on ollut aikojen saatossa saman tapaisia aloituksia.

[quote author="Vierailija" time="02.07.2013 klo 14:39"]

Aloittaja on varmaan niitä leijonanaaraita, jotka tappavat edellisen uroksen pennut, jotta voivat keskittyä uuden uroksen siitosten hoivaamiseen.

[/quote]

Provoilija tuo on. Kirjoittanut samasta aiheesta ennenkin: vuosi sitten tavattu ja raskaus lopuillaan.

terapiaa suosittelen, josko saisit nuo tunteesi siellä käsiteltyä. muuta tuolle asialle ei oikein voi tehdä. sanot, ettet halua lapsesi elävän ilman isää, saman täytyy päteä miehesikin lapseen.

itselläni ei tuollaisia tuntemuksia ole ollut, mutta mieheni lapset olivatkin hyvin sopeutuvia teinejä, kun muutimme yhteen. heidän kanssaan oli helppo tulla toimeen, vaikkei meistä tietenkään enää siinä vaiheessa kauhean läheisiä tullut. voimme jutella arkisista asioista ja viettää aikaa yhdessä, mutta sen läheisemmäksi ei esimerkiksi keskusteluvälit ole päässeet. onneksi mies on hoitanut oman osansa.

(tuli toisaalta vielä mieleen, että mitä jos tilanne kuitenkin on se, että nuo tunteet johtuvat raskaudesta ja ovatkin ohimeneviä?)

Jos mieheni olisi suhtautunut yhteen mennessämme tyttäreeni noin, olisi lentänyt pihalle.

Varaudu siihen, että miehes saa susta tarpeekseen... Lopeta hyvä nainen se kertominen miehellesi, se on sen pojan ISÄ!!! Niele tai muutu.