Miksei kukaan sanonut että avioliitossa yhdessä asuminen voi ahdistaa näin paljon?

Todella mielenkiintoinen ja silmiä avaava ketju. Menimme naimisiin 5 vuotta sitten, molemmilla on teini-ikäisiä lapsia jotka asuvat meidän kanssa suuren osan ajasta.

On osoittautunut ettå mieheni on aika introvertti. Hän on onneksi oppinut sanomaan silloin kun ei jaksa kommunikoida. Kolme vuotta sitten hankimme mökin melko läheltä koria. välillä mies menee sinne yksin yhdeksi tai kahdeksi yöksi.

Tämän ketjun ansiosta sain lisää ymmärrystä siitä miten mies kokee asioita. Kiitos aloittajalle.

Ap, teille ei taida olla lapsia ihan lähisuunnitelmissa? Sitten nimittäin vasta ahdistaakin, kun ei saa omaa rauhaa edes vessareisssun tai suihkun ajaksi. Nyt sinua on varoitettu ainakin tämän osalta.

Itsellä meni noin vuosi tai puolitoista, että tottuu siihen, ettei enää olekaan sitä omaa kämppää vaan kaiken tilan joutuu jakamaan toisen kanssa. Lähde ehdottomasti viettämään omaa aikaa, voit ihan hyvin kertoa miehellekin, että kaipaat välillä yksin oloa, typerys jos ei ymmärrä.

Väärä mies.

Vierailija kirjoitti:

Ap, teille ei taida olla lapsia ihan lähisuunnitelmissa? Sitten nimittäin vasta ahdistaakin, kun ei saa omaa rauhaa edes vessareisssun tai suihkun ajaksi. Nyt sinua on varoitettu ainakin tämän osalta.

Tämä. Rauhassa ei saa olla ikinä.

Älä viitsi provoilla ap,  ja jos provoiletkin keksi pikkasen parempia juttuja.

Täyttä paskaa koko aloitus.

Isossa talossa on tilaa yksin oloon, aina kun sellaista tarvitsee.

Ja jos molemmat ovat introvertteja, niin kumpikin haluaa sitä tilaa itselleen, silloin tällöin, joten mitään ongelmaa ei itse asiassa ole.

Huonosti ideoitu provo, ei ole mielikuvituksella ainakaan ap:n aivoja siunattu.

Ah IHANA aloitus kun ymmärrän taas arvostaa nykyistä tilannetta! Erosin juuri aviomiehestäni (hän muutti jo viime vuoden puolella pois), ihanaa olla SINKKU ja ilman toista aikuista kokoajan vieressä. Saa nukkua yksin, saa laittaa just sitä ruokaa mitä haluaa, saa käydä vessassakin rauhassa :D Lapsia meillä toki on ja ne on pääsääntöisesti mun luona mutta niiden olemassaolo ei ahdista yhtään. Ei enää koskaan saman katon alle kenenkään kanssa! :) 

Moni ottaa sormuksen ja muutkin korut joka yö pois.

No, nyt teillä on keskustelun paikka. Kerrot nuo tunteesi, että tarvitset omaa tilaa.

Voi vaikka olla omat sängyt. Sekin auttaa. Mäkin halusin oman. Nää on kyl vierekkäin. Voi siirrellä. Ostettiin 90 senttiset.

On kuitenkin oma tila.

Ymmärrän sinua hyvin. Kannattaa kuitenkin puhua asiat auki. Ymmärrät enemmän ja mieskin ymmärtää.

Jotkut nukkuu eri huoneissa koko ajan.

Teet jotain itseksesi. Ei tuossa ero tarvita. Tuossahan o. Kyse kriisistä. Onhan avioliitto ja yhteen muutto iso stressi. Se vaan on. Lue teoriaa Stressipisteistä , jos asia kiinnostaa. Ymmärrät itseäsi paremmin.

Löydätte varmaan oman yhteisen tavan olla, kun olette auki toisillenne.

Mua ahdistaa se, kun mies kuorsaa öisin. Ähisee ja vaihtaa koko ajan kylkee. En saa itse nukutuksi. Ahdistaa, kun heti aamusta kauhee kattiloiden kolina ja puuron keitto. Ahdistaa, kun tulee sohvalle ihan viereen istuun. Ahdistaa, kun koko ajan kysyy "mitä tänään syödään", "laitanko meille iltapalaa", "voitko tehdä sitä kana-peruna-yrtti-diipadaapaa" eli siis koko ajan vaan ruoka mielessä. Ahdistaa se miehen vaatteiden määrä pyykkikorissa (tekee raskasta töytä, vaatteet on hyvin hikisiä, pölysiä ja muutenkin super likaisia). 

Aah, kuinka kaipaankaan sitä, kun sain asua yksin <3 Oli rauhaa, sai tehdä mielensä mukaisesti, syödä kevyesti ja vain silloin, kun halusi (mies lähes suuttuu jos ei syödä samaan aikaan koska hänen lapsuuden kodissaan syötiin aina kaikki samaan aikaan). 

Noh joo. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö asuneet yhdessä ennen naimisiin menoa?

Seurustelun aikana minulla oli oma asunto, mutta vietin 90% ajasta miehen luona eli periaatteessa asuin miehen silloisessa lukaalissa.

Ja sitä seurustelua kesti kuinka pitkään, puoli vuotta? Vuoden?

No, toivottavasti joku muu, jolla on kiire muuttaa yhteen, ottaa opikseen.

Se, kuinka nopeasti muuttaa jonkun kanssa yhteen ei kerro mistään mitään, eikä nopeasta yhteenmuutosta tarvitse "ottaa opikseen".

Itse muutin miehen kanssa yhteen parin kuukauden seurustelun jälkeen ja nyt on 20v asuttu saman katon alla. En tiedä, miten asia olisi muuttunut jos olisimme seurustelleen vaikka 2v vs. 2kk ennen yhteenmuuttoa.

Vierailija kirjoitti:

Älä viitsi provoilla ap,  ja jos provoiletkin keksi pikkasen parempia juttuja.

Jos aihe ei kiinnosta, niin mene muualle siitä. Vaikka aloitus olisi provo, niin aihe on silti monia koskettava ja tärkeä. Minusta on ihan normaalia, ettei aviopuolisot jaksa nyhjätä toistensa kyljessä 24/7. Suurin osa ihmisistä kaipaa myös omaa aikaa ja yksinoloa.

Vierailija kirjoitti:

Täyttä paskaa koko aloitus.

Isossa talossa on tilaa yksin oloon, aina kun sellaista tarvitsee.

Ja jos molemmat ovat introvertteja, niin kumpikin haluaa sitä tilaa itselleen, silloin tällöin, joten mitään ongelmaa ei itse asiassa ole.

Huonosti ideoitu provo, ei ole mielikuvituksella ainakaan ap:n aivoja siunattu.

Sinua taas ei ole siunattu empatiakyvyllä. Et myöskään näytä ymmärtävän avioliitosta ja perhe-elämästä yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minä yritin joskus nuorempana pariinkin otteeseen yhdessäasumista, mutta ei stana, ei ole mun hommaa. Ärsyynnyn parissa viikossa oikein vttumaiseksi ihmiseksi, jota ärsyttää siinä toisessa puoliskossa kaikki. Ja varsinkin jos huomasin vähänkään sellaista passuuttamista tai sen yrittämistä. Ei sovi mulle yhtään. Mä en myöskään halua koko ajan olla raportoimassa, mitä teen ja missä ja milloin. 

Nyt aikuisiällä olen ollut pitkässä suhteessa, jossa molemmilla on omat asunnot ja se on toiminut hyvin, koska kumpikin olemme hyvin itsenäisiä. Lomilla olemme sitten tiiviimmin yhdessä kesämökillä tai Espanjan huvilalla tai sitten hotelleissa, minne nyt sitten olemmekin matkustaneet. Nyt olen alkanut ajatella (koronan myötä), että mitä jos hankkisi itselle ja vain itselle läheltä siirtolapuutarhamökin. Kun ei ole kaipuuta hulppeisiin puitteisiin, mulle riittää oma rauha ja vaatimaton mökki. Jos pottua kasvattaisi.

Tuo on ihan helvettiä. Pitäisi olla koko ajan joku suunnitelma ja tieto missä on ja miten pitkän lenkin meinasi juosta ja missä päin. Koko ajan pitää olla vastailemassa TÄYSIN turhiin ja typeriin kysymyksiin ja jatkuvassa hälytystilassa elää.

Oma keho, omat ajatukset ja mikään ei ole enää omaa.

Ei voi hengittää ja tukehtuu. Toinen vaan ei ymmärrä, koska saa itse energiansa imemällä sen toisesta.

Omasta mielestäni yhteen talouteen muuttaessa ja erityisesti perhettä perustaessa hyväksyy myös sen, että omat tekemiset vaikuttavat myös muihin. Kyttääminen ja tilintekeminen ovat käsitteitä, jotka saattavat olla vain omassa päässäsi.

Minulle on ihan sama, jos mies haluaa lähteä kaverille, eikä tarkkaa "kotiintuloaika" sovita. Mutta tottakai kolmen pienen lapsen kanssa haluan sopia jotakin, koska se vaikuttaa myös omaan päivään. Esim. voinko tselleni suunnitella mitään, onko odotettavissa että olen yksin hoitamassa lasten iltatoimet (vaatii vauvan ja taaperon kanssa suunnittelua, koska normaalisti toinen aikuinen hoitaa samalla toisen iltatoimet), olettaako jäävänsä yöksi (kiva tietää etukäteen, jottei huolestu) jne. Ja kyllä täällä korvessa mieheni haluaa tietää, mihin suuntaan ja kuinka pitkää lenkkiä olin ajatellut. Kerran oli mennyt suunniteltua reilusti pidempään ja puhelin sammunut, jolloin tuli ajamalla vastaan tarkistamaan ettei mitään ole sattunut. Ei tämä tarkoita että on jatkuvasti pakko olla toisen kanssa, vaan päinvastoin. Pieni suunnittelu mahdollistaa toisen menemisen ja kotona olevan mukavan olon.

Mutta nämä oletukset olisi tietysti hyvä käydä läpi ennen yhteen muuttamista.

Vierailija kirjoitti:

Täyttä paskaa koko aloitus.

Isossa talossa on tilaa yksin oloon, aina kun sellaista tarvitsee.

Ja jos molemmat ovat introvertteja, niin kumpikin haluaa sitä tilaa itselleen, silloin tällöin, joten mitään ongelmaa ei itse asiassa ole.

Huonosti ideoitu provo, ei ole mielikuvituksella ainakaan ap:n aivoja siunattu.

Aloitus on hyvä, missasit selvästi sen pointin. Eikä kyse ole mielikuvituksesta niinkuin luulet, vaan faktasta, nimittäin aloituksessa kuvailtu tilanne on täyttä arkipäivää monissa perheissä. Hyvässä parisuhteessa näistä asioista pystytään keskustelemaan ja koitetaan ymmärtää toisen tarpeita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ettekö asuneet yhdessä ennen naimisiin menoa?

Seurustelun aikana minulla oli oma asunto, mutta vietin 90% ajasta miehen luona eli periaatteessa asuin miehen silloisessa lukaalissa.

Mekin tehtiin näin ennen oman yhteisen kodin ostoa, eikä mikään muu muuttunut kuin se että kaikki tavarani olivat yhtäkkiä samassa osoitteessa. Ehkä sinua ahdistaakin naimisissa olo ja se ettei nyt vain voi lähteä kävelemään jos haluaa eron, vaan pitää nähdä monenlaista vaivaa sen eteen.

Vierailija kirjoitti:

En tiedä onko tämä häiden jälkeistä stressiä mutta ahdistaa jatkuva yhdessä olo ja asuminen suuressa talossa kahdestaan kun pienempäänkin olisi mahduttu. Mies halusi ison talon ja onhan tämä kaunis. En ole tottunut ettei ole paikkaa olla yksin.

Tuskinpa vaan. 

Voittehan kokeilla muuttaa yksiöön. Ehkä sinua ei sen jälkeen enää koskaan ahdista. 

Provonhuutelijan kanssa olen sikäli samaa mieltä, että ei tämä nyt introversiolla selity. Tyyppi on aivan kujalla, ja pelkää sen näkyvän jos hän menee tyhjään kammariin seisomaan. Taitaa pelätä, että sieluntila siinä paljastuu toiselle.

Eli joko tämä on köyhä provo tai sitten todellinen ongelma on paljon isompi kuin tässä nyt osataan kuvata, ja ap jäätyy sen ääreen. Pakokauhun syyt voivat olla paljon isommat. Eihän hän kerro itse asiassa oikein mitään. Tyhjää on nyt talossa ja tarinassa sen lisäksi että aapeen pää lyö tyhjää.

Mitä ap odotti naimisissaololta? Miten oli tarkoitus elämää rakentaa? Onhan tuossa kriisinpaikka muutenkin, mutta nyt olisi korkea aika vähän avata asioita jos niistä keskustella halusi. Vai onko tämä päänsilittelyn kerjuuta?

Avioliittoko syy kaikkeen?

Juttele miehesi kanssa ja kerro oman ajan ja tilan tarpeestasi kiertelemättä! Miehet eivät yleensä vihjailuja ymmärrä. Outoa tuo loukkaantuminen sormusten pois ottamisesta! Itse riisun kaikki korut kotona ollessani.

Sisusta oma huoneesi ja sovi että sinne vetäytyessäsi sinun pitää antaa olla rauhassa kunnes tulet pois. Lapsia ei kannata tehdä, sitten oma aika ja reviiri on unohdettava. Älä vielä mieti eroa vaan katso miten asiat menevät.