Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Miksei kukaan sanonut että avioliitossa yhdessä asuminen voi ahdistaa näin paljon?
29.07.2020 |
Huhtikuussa mentiin naimisiin ja ostettiin yhteinen uusi ja iso talo. Lapsia meillä ei ole, mutta hemmetti en ole tottunut tällaiseen että töiden jälkeen syödään yhdessä ja nukutaan samassa sängyssä. Mies ei kuorsaa ja on kaikinpuolin mahtava aviomies, mutta haluan olla yksin. Haluaisin viettää viikonlopun yksin vastaamatta puhelimeen tai miehen kysymyksiin mitä syödään, mitä mies tuo kaupasta ym. Olemme miehen kanssa introvertteja ja mies hoivaa mua vähän liikaa ja ahdistun. Kaikki on niin outoa ja uutta enkä tiedä sopiiko elämä rouvana minulle. Öisin otan sormuksen pois sormesta ja kerran mies suuttui tekosestani. Olin niin ahdistunut etten nukkunut koko yönä! Ahdistaa mutta en tiedä mikä on. En haluaisi erota mutta lähdenkö pois viikonlopuksi vai muutanko vuokralle ja mies jää isoon taloon yksin?
Kommentit (107)
Laittakaa molemmille omat makuuhuoneet, jos tilaa kerran on.
Kerrot, että tarvitset omaa tilaa ja yksinoloa.
Yhdessä voi nukkua silloin, kun siltä tuntuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun mielestä pariskuntien pitäis asua korkeintaan paritalossa; molemmille oma päätynsä. Sisäkautta vois olla kulkureitti, jota sais käyttää vaan poikkeustapauksissa - muutoin kulku paraatioven kautta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettekö asuneet yhdessä ennen naimisiin menoa?
Seurustelun aikana minulla oli oma asunto, mutta vietin 90% ajasta miehen luona eli periaatteessa asuin miehen silloisessa lukaalissa.
Ja sitä seurustelua kesti kuinka pitkään, puoli vuotta? Vuoden?
No, toivottavasti joku muu, jolla on kiire muuttaa yhteen, ottaa opikseen.
Alla kaksi vuotta kunnes mies kosi ja mentiin naimisiin. Ei hätiköity naimisiin menon kanssa.
Avauksesta saa kyllä ihan toisenlaisen käsityksen eli tuli hätiköityä pahasti, koska nyt ahdistaa näin paljon.
En tiedä onko tämä häiden jälkeistä stressiä mutta ahdistaa jatkuva yhdessä olo ja asuminen suuressa talossa kahdestaan kun pienempäänkin olisi mahduttu. Mies halusi ison talon ja onhan tämä kaunis. En ole tottunut ettei ole paikkaa olla yksin.
No eikö isossa talossa juuri ole paikkoja olla yksin. Miten kuvittelet siihen olevan mahdollisuus pienissä tiloissa jos nytkin ahdistaa. En ymmärrä logiikkaasi yhtään.
Kalusta nyt hyvä ihminen ainakin pari huonetta valmiiksi ja oleskele välillä niissä. Ei tarvitse tyhjässä huoneessa pällistellä.
Itse olisin seitsemännessä taivaassa kauniissa ja tilavassa talossa ja kalustaisin sitä into piukeana.
Siinähän sitä aika kuluu ja on tekemistä ettei ehdi huomata ahdistua.
Sinulla taitaa olla asiat liian hyvin.
Useamman vuoden olin myös tuollaisessa parisuhteessa, jossa oli sama tunne jatkuvasti. Sitten olisi pitänyt olla sukulaisille esittää joku mieletön syy eroon. Suosittelen lämpimästi eroa. Sitten omista asumuksistanne käsin voitte pitää yhteyttä ja katsoa vieläkö kiinnostaa. Voihan sitä olla hyvässä suhteessa ja asua erilläänkin.
Olen naimisissa, mutta asumme mieheni kanssa omissa asunnoissa. Olemme molemmat introverttejä, ja viihdymme hyvin yksin. Viikonloppuisin olemme jomman kumman luona, ja lomilla yhdessä. Olemme joskus miettineet yhteistä asuntoa. Tilaa pitäisi kuitenkin olla niin, että molemmille olisi omat huoneet, jonne voi halutessaan vetäytyä. Ehkä sitten joskus eläkkeellä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meitä on aika paljonkin joille yhdessäasuminen tuottaa vain tuskaa ja ahdistusta, itse kokeillut muutamia tai montakin kertaa ja lopputulos aina sama. Sitten kun muuttanut yksin(tai koiran kanssa) omaan asuntoon niin tunne on kuin olisi voittanut lotossa. Kaikki on koko ajan ihanaa, se vapaus, oma rauha jne.
En ole luovuttanut ettenkö saisi vielä hyvän mieluiten loppuelämän parisuhteen, mutta todennäköisesti minulla pitäisi olla joka oma mökki tai vaikka kerrostaloluukku johon pääsisin säännöllisesti olemaan ihan yksin.
Näitä järjestelyjähän on ollut aina aviopareilla, miehellä joku pihamökki jossa viettää suurimman osan aikaa, tai sitten joku kesähuvila jossa toinen viettää paljon aikaa jne.
Siihen aikaan kun eroaminen oli käytännössä mahdotonta, luin eräästäkin vauraasta perheestä, jossa aviopuolisot näkivät ainoastaan päivällisellä, jonka koko perhe söi yhdessä ja muuten elivät täysin erillään eri päädyissä taloa, tosin tässä oli kait kyseessä lähestulkoon eroon verrattava tilanne, mutta tuskin näin tiiviisti kuin nykyään aviopuolisot ole koskaan olleet.
Ennen miehet olivat viikot jossain metsäkämpillä työaikaan tai muutenkin sitä työtä oli tavallisilla ihmisillä niin paljon että siinä paljoa ehtinyt puolisoa nähdä kuin ruokapöydässä.
Minullakaan tämä ei liity siihen kuinka paljon rakastaisin sitä toista osapuolta vaan siihen että olen todella introvertti ja ainoa miten saan ladattua akkuja on yksinolo, tai luonnon-eläinten kanssa, he eivät vie energiaani. Ja tämä ominaisuushan on syntymästä asti.
Tällä palstalla moni asia tuntuu johtuvan siitä, että ihminen on introvertti. Ehkä se mies vaan on sulle väärä. Ei kai kukaan pitkässä suhteessa aina nyhjää kumppanin kanssa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla moni asia tuntuu johtuvan siitä, että ihminen on introvertti. Ehkä se mies vaan on sulle väärä. Ei kai kukaan pitkässä suhteessa aina nyhjää kumppanin kanssa.
Toivottavasti ei. Ei vaikuta kovin terveeltä, jos mitään ei osaa tehdä yksin.
Jos tilaa on, tee itsellesi oma huone. Sen voi sitten nimetä työhuoneesi tai vierashuoneeksi, jos tuntuu oudolta muuten.
Puhu myös miehellesi, että tarvitset omaa tilaa, kyllä se siitä asettuu. On varmaan molemmille uusi tilanne, kun siinä onkin koko ajan joku muu. Mieskin voi haluta omaa tilaa, mutta ajattelee sinun haluavan seuraa. Ehkä hänkin haluaa oman huoneen.
Meidän suhteessa ollaan usein yksin yhdessä, eli löhötään molemmat sohvalla ja luetaan omia juttuja tai ollaan kännyköillä. Sitten parin tunnin päästä mies kysyy haluanko kahvia. Minä usein vetäydyn makkariin, jos kaipaan omaa aikaa. Mies tosin touhuaa omiaan pihalla ja kellarissa todella usein. Nyt on kalareissulla ja minä nautin omasta ajasta.
Kannattaa kunnolla antaa aikaa tottumiseen, minulla meni yli vuosi tottua ja löytää molemmille sopiva rutiini. Välillä voi pyytää toista lähtemään vaikka poikien reissuun tai kavereiden kanssa baariin. Ja samoin itse ottaa välillä omaa aikaa ja mennä kavereiden kanssa, jotta toinenkin saa omaa aikaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tällä palstalla moni asia tuntuu johtuvan siitä, että ihminen on introvertti. Ehkä se mies vaan on sulle väärä. Ei kai kukaan pitkässä suhteessa aina nyhjää kumppanin kanssa.
Mies on minulla täysin sopiva ja oikea. Olemme kumpikin introvertteja mutta kaikki on tapahtunut niin äkkiä. En osannut odottaa että reagoisin muutokseen näin vahvasti. Naimisiin meno tapahtui oikeaan aikaan emmekä menneet liian nopeasti yhteen. Pitää kai yrittää sisustaa yksi huone talosta täysin itselle.
Utelias. kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettekö asuneet yhdessä ennen naimisiin menoa?
Seurustelun aikana minulla oli oma asunto, mutta vietin 90% ajasta miehen luona eli periaatteessa asuin miehen silloisessa lukaalissa.
Mikä siinä lopussa 10%:ssa sitten niin ahdistaa?
Ahdistus ilmeni aika pian häiden jälkeen. Miehen aiemmassa lukaalissa en kokenut oloani ahdistuneeksi. Jotenkin tuntuu tyhjältä kun suunnittelimme häitä pitkään ja sitten oli lopullinen muutto uuteen ja isompaan kotiin. Kai täytyy tunnustaa, että olen ehkä suorittaja luonteeltani ja kun hääprojekti loppui jäi tilalle aukko. Nyt keskitän liikaa huomiota siihen että olemme kahden ilman projektia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Sama vika mutta mies on onneksi suurimmat osat ajasta töissä ja näin homma toimii kuin rasvattu. Miehellä jos on kaksi vapaapäivää minä nukun kolmannen päivän lähes kokonaan. Äärimmäinen stressi elimistölle.
Entä onko miehellä yhtään lomaa sinusta, vai oletko aina kotona kun miehesikin on?
Vierailija kirjoitti:
0/5
Tämä on kaikesta huolimatta ihan oikea ongelma monessa perheessä. Minua ahdistaa, jos en saa olla joskus täysin yksin kotona. Perhettä perustettaessa en kertakaikkiaan ymmärtänyt, että yksinäisyyden kaipuusta saattaa tulla ongelma. Olisi edes mökki, jonne voisi karata aina joskus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sama vika mutta mies on onneksi suurimmat osat ajasta töissä ja näin homma toimii kuin rasvattu. Miehellä jos on kaksi vapaapäivää minä nukun kolmannen päivän lähes kokonaan. Äärimmäinen stressi elimistölle.
Entä onko miehellä yhtään lomaa sinusta, vai oletko aina kotona kun miehesikin on?
On myös sellaisia ihmisiä, jotka eivät kestä hetkeäkään yksinoloa. Kauhea ajatella, että tässä asiassa vastakohdat päätyisivät parisuhteeseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Iso talo ja kuitenkaan et voi olla yksin ?
Meillä onnistuu ihan normi 70m2 kolmiossakin. Yhdessä syödään, mutta muuten minä ja mies eri huoneissa suuremman osan päivästä ja ihan sovussa.Olisihan se outoa jos seisoa pällistelisin yksin tyhjässä huoneessa. Kyllä mies tulisi perässä kyselemään olenko kunnossa. Emme ole sisustaneet koko taloa vielä, joten täällä on useampi huone tyhjillään.
No kyllähän se vähän outoa olisi, jos seisoisit tyhjässä huoneessa. Eli mikset tee siellä huoneessa sitä, mitä olit toisaalla tekemässä? En ymmärrä ongelmaa. Ja olen itsekin introvertti. Nytkin ollaan eri huoneissa ja nukutaankin eri huoneissa miehen kanssa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettekö asuneet yhdessä ennen naimisiin menoa?
Seurustelun aikana minulla oli oma asunto, mutta vietin 90% ajasta miehen luona eli periaatteessa asuin miehen silloisessa lukaalissa.
Ja sitä seurustelua kesti kuinka pitkään, puoli vuotta? Vuoden?
No, toivottavasti joku muu, jolla on kiire muuttaa yhteen, ottaa opikseen.
Eihän nopeassa yhteenmuutossa ole mitään pahaa. Olisi voinut ap:lle tehdä jopa hyvääkin, niin ei olisi nyt tuossa jamassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ettekö asuneet yhdessä ennen naimisiin menoa?
Seurustelun aikana minulla oli oma asunto, mutta vietin 90% ajasta miehen luona eli periaatteessa asuin miehen silloisessa lukaalissa.
Ja sitä seurustelua kesti kuinka pitkään, puoli vuotta? Vuoden?
No, toivottavasti joku muu, jolla on kiire muuttaa yhteen, ottaa opikseen.
Eihän nopeassa yhteenmuutossa ole mitään pahaa. Olisi voinut ap:lle tehdä jopa hyvääkin, niin ei olisi nyt tuossa jamassa.
No sehän vasta olisi ollut järkevää; luopua omasta asunnosta ja ostaa talo vain huomatakseen, että ahdistaa olla saman katon alla.
Me ei käytetä sormuksia ja nukutaankin eri huoneissa. 8v mennyt näin hyvin. Lapsia on ja omaa aikaakin. Ja yhteistä tietenkin.
Jotkut ihmiset vain ovat sellaisia, että vaativat puolison läsnäoloa ihan jokaisena hetkenä. Kaikki pitää tehdä yhdessä, koko ajan pitää olla kuin paita ja peppu. Nuorempana seurustelin tällaisen henkilön kanssa. Kerran hän halusi lähteä kavereidensa kanssa johonkin ja minä jäädä katsomaan elokuvaa. Hän ihmetteli kovasti, kun jäin kotiin, minun mielestäni siinä ei ollut mitään ihmeellistä. Jätti minut myöhemmin, koska en suostunutkaan olemaan häneen liimautunut näyttelyesine, vaan olin ihan itsenäinen henkilö, joka tarvitsee myös yksinoloa. Nykyisen mieheni kanssa olemme usein suuren osan päivästä eri huoneissa, jos edes olemme yhtä aikaa kotona.
Jotenkin tulee surullinen olo ihmisistä, jotka eivät pysty olemaan hetkeäkään yksin. Ei taida olla ihan tervettä sekään. Jos ei ole ihmistä fyysisesti läsnä, soitellaan kaverit läpi. Monesti hankkivat myös koiran, jotta ei tarvitse olla yksin ikinä yhtenäkään vuorokaudenaikana, vaan joka ikinen hetki paikalla on joku täyttämässä heidän tarpeitaan.
Alue: Aihe vapaa
Aina kannattaa asua yhdessä tarpeeksi kauan ennen sitoutumista/avioitumistax