Olen huolissani naapurin lapsesta
Hei!
Toivoisin vähän näkökulmaa ja keskustelua aiheeseen. Olen itse lapseton, mutta minulla on kokemusta sisarenlapsista ja kummilapsista, eli ihan täysin vieras aihe pienet lapset eivät ole. Kuitenkin, kun se arki 247 puuttuu, kysynkin täältä teidän mietteitänne.
Naapuriin muutti nuori äiti ja isä, sekä noin yksivuotias poika. Poika itkee kokoajan päivisin. Joskus äiti "ölisee" lapselle matkien lapsen itkua.
Lapsi usein temmeltää pihalla myöhään ja iltatoimia tehdään mielestäni todella myöhään. Lapsi saattaa mennä nukkumaan vasta klo 22 jälkeen, ja ennen sitä perhe pitää aika rauhatonta meteliä ja elämää. Lapsi aloittaa minun korviini todella väsyneen huudon jo klo 21 aikaan. Mielestäni hän kaipaa nukkumaan aikaisemmin kuin 22-23 välillä. Sisarenlapseni on yli kaksivuotias ja hänen iltatoimensa alkavat viimeistään 19.30 ja nukkumaan mennään 20 aikaan. Siksi tuo 22-23 kuulostaa todella hurjalta yksivuotiaalta.
Perhe vaikuttaa normaalilta, isä käy töissä ja äiti on lapsen kanssa päivisin kotona, vaikuttavat asiallisilta, kohteliaasti tervehtivät pihalla jne. En meinannut ensin mainita asiaa, mutta mietin tässä, että saattaa kuitenkin erilaiset kulttuuritavat vaikuttaa asiaan, joten tuodaan nyt ilmi se, että äiti on jostain Aasian maasta kotoisin. Perheessä käy paljon äidin sukua ja ystäviä, joten äiti ei vaikuta mielestäni liian väsyneeltä. Kun isä tulee töistä kotiin, hän ottaa usein pojan heti hoiviinsa ja näen heitä usein pihalla leikkimässä. Puitteet ovat siis mielestäni ihan ok.
Tekisittekö te tuosta lapsen itkusta ja kellonajoista ilmoitusta mihinkään? Miten voisin toimia? Lähinnä mietin siis sitä, että kyseessä on todella nuoren oloiset isä ja äiti, jos he eivät yksinkertaisesti tiedä lapsen nukkumisrytmistä ja hoidosta? Jos äiti kielitaitonsa takia ei saa neuvolasta sellaisia ohjeita, joita ymmärtäisi täysin? Hän ei nimittäin puhu suomea ollenkaan, vaan olemme keskustelleet englanniksi.
Sydämeni joka tapauksessa särkyy, kun lapsi alkaa joka ilta itkemään ja itkua kestää noin 2 tuntia, kun minun järjelläni lapsi olisi tarvinnut unta jo tunteja sitten.
Kommentit (162)
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista.
En saa täällä muuta kuin riitaa aikaiseksi, vaikka yritin olla mahdollisimman ystävällinen ja empaattinen sekä seinänaapuria ajatellen että muita keskustelijoita, mutta vauvapalstalla sitä näköjään saa herhiläiset liikkelle, oli aihe mikä tahansa. Lopetan keskustelun omalta osaltani siis tähän.-ap
Ja vielä vilpitön anteeksipyyntö kaikilta, jos loukkaannuitte viestistäni.
-ap
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista.
En saa täällä muuta kuin riitaa aikaiseksi, vaikka yritin olla mahdollisimman ystävällinen ja empaattinen sekä seinänaapuria ajatellen että muita keskustelijoita, mutta vauvapalstalla sitä näköjään saa herhiläiset liikkelle, oli aihe mikä tahansa. Lopetan keskustelun omalta osaltani siis tähän.-ap
Sinä vain olit kaamea. Ei se meistä vastaajista johdu.

Pahaan oloon saa apua kuntansa mielenterveyspalveluilta.
Ap:lle kiitos, että huolehdit toisten ihmisten hyvinvoinnista ja olet empaattinen.

Ap olisi voinut hakea sitä apua itse ja jättää naapurinsa rauhaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuo kuulosti jotenkin ilkeältä, että äiti mölisee matkien lapsen itkua.. Ei ainakaan empaattiselta ja hellältä äidiltä.vailuta.Matkiminen on kiusaamista.
Herää kysymys että miten naapuri on tuon havainnut? Ei ole millään tavalla huolestuttavaa kokeilla loppuuko itku matkimiseen. Kaikki vanhemmat ovat varmasti sitä kokeilleet jos itku vaan jatkuujatkuujatkuu eikä lohduttelu auta.
Parvekkeen ovet auki heillä koko päivän ja meillä myös usein, joten kuullaan kaikki melkein kiusallisen tarkasti puolin ja toisin. Äiti mielestäni öllöttää lapselle ja matkii lapsen itkua sillä tavalla juuri ilkeästi matkien, eli lapsi itkee ja äiti vastaa tekoitkulla samalla intonaatiolla korkeammalta. Itku ei lakkaa lapsella ja usein lapsi saattaa istua parvekkeella (ovi auki) itkemässä yksin samalla, kun äiti puuhaa sisällä jotain. Se kuulostaa omituiselta ja ei kovin empaattiselta käytökseltä mielestäni ja siksi olen sydän syrjälläni, kun oma reaktioni olisi nostaa poika syliin. Äiti voi toki olla väsynyt, enkä halua häntä syyttää.
Lapsi on siis noin vuoden, kun täällä joku ehdotti 2-vuotisuhmaa.
-ap
Miten lastensuojelu poistaisi sen väsymyksen? Tai loisi sen empatian? Kaikki äidit eivät ole empatian huipentumia, nuoret vielä vähemmän. Mistä maasta tuo äiti on, sekin voi olla kulttuurikysymys, miten heillä lapsiin suhtaudutaan.
Meillä alkoi nuo tahtomiset vuoden iässä, ja siinä oli äidillä opiskelemista asiaan.
Totta kai sinulla on sydän syrjällään, koska seuraat tilannetta luonnottoman läheltä ilman, että sinulla on suoraa kontaktia tai vaikutusmahdollisuutta asiaan, eikä itselläsi ole lapsia, joten seuraat tilannetta edelleen puhtaasti lapsen kannalta, koska samaistumispinta toiseen osapuoleen puuttuu. Mitä jos soittaisit ovikelloa ja kysyisit, tarvitseeko äiti nokoset tai omaa aikaa niin voit katsoa lapsen perään? Sittenhän saat selvyyttä tilanteeseen?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista.
En saa täällä muuta kuin riitaa aikaiseksi, vaikka yritin olla mahdollisimman ystävällinen ja empaattinen sekä seinänaapuria ajatellen että muita keskustelijoita, mutta vauvapalstalla sitä näköjään saa herhiläiset liikkelle, oli aihe mikä tahansa. Lopetan keskustelun omalta osaltani siis tähän.-ap
Sinä vain olit kaamea. Ei se meistä vastaajista johdu.
Pahaan oloon saa apua kuntansa mielenterveyspalveluilta.
Ap:lle kiitos, että huolehdit toisten ihmisten hyvinvoinnista ja olet empaattinen.
Ap olisi voinut hakea sitä apua itse ja jättää naapurinsa rauhaan.
Meidän taloyhtiön järjestyssäännöissä on määritelty, että kello 22-07 talossa on hiljaisuus.
Muuten lapset kyllä valvois lomilla klo 23..
Kysy suoraan siltä naapurilta. Voit jopa tarjota itse apuasi, jos koet aitoa välittämisen tunnetta. Jos aikasi menee jatkuvaan naapureiden vakoilemiseen, niin suosittelen hakemaan lähinnä itsellesi apua ja jättämään ne naapurisi rauhaan.

Stalkkaaminen on usein mielenterveysongelma, mutta se on nykyään (luojan kiitos) myös rikos.
Kannattaa kaikkien kyttääjien muistaa tämä.
Vierailija kirjoitti:
Meidän taloyhtiön järjestyssäännöissä on määritelty, että kello 22-07 talossa on hiljaisuus.
Muuten lapset kyllä valvois lomilla klo 23..
Kyllä vauvat saavat itkeä öisinkin. Talon pitää olla niin vankasti rakennettu, että öisin saa olla vaikkapa hereillä, itkeä tai puhua jne., kunhan ei aikuiset tahallisesti mölyä.
No jos ei herää klo 7, niin ei tarvitse mennä noin aikaisin nukkumaan. Ja miksi menisi niin aikaisin jos vaikka vanhemmat esim työttömiä/iltavuorossa/lomalla?
Näkee paljon ulkomaalaisia perheitä kävelyllä vielä 22 aikaan, myös pieniä lapsia. Ei se tee kenestäkään parempaa ihmistä, että uniaika on aina juuri 20-8 välillä. Suomessa ollaan vaan mukamas ahkerampia, mitä aikaisemmin herää. Paskat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän taloyhtiön järjestyssäännöissä on määritelty, että kello 22-07 talossa on hiljaisuus.
Muuten lapset kyllä valvois lomilla klo 23..
Kyllä vauvat saavat itkeä öisinkin. Talon pitää olla niin vankasti rakennettu, että öisin saa olla vaikkapa hereillä, itkeä tai puhua jne., kunhan ei aikuiset tahallisesti mölyä.
Niin varmaan pitäisi olla mutta ei ole. Äänet kuuluu liian hyvin naapuriin ja siksi tullut valitus jos lapset on ollut klo 23-24 hereillä.
Vierailija kirjoitti:
Kysy suoraan siltä naapurilta. Voit jopa tarjota itse apuasi, jos koet aitoa välittämisen tunnetta. Jos aikasi menee jatkuvaan naapureiden vakoilemiseen, niin suosittelen hakemaan lähinnä itsellesi apua ja jättämään ne naapurisi rauhaan.
Kertokaapa alapeukuttajat, miksi siltä naapurilta asian suoraan kysyminen on niin vaikeaa? Ja miksi ei voisi tarjota apuaan? Ja toisaalta pakonomainen tarve stalkata toisia ON sairasta.
Vierailija kirjoitti:
Kiitos vastauksista.
En saa täällä muuta kuin riitaa aikaiseksi, vaikka yritin olla mahdollisimman ystävällinen ja empaattinen sekä seinänaapuria ajatellen että muita keskustelijoita, mutta vauvapalstalla sitä näköjään saa herhiläiset liikkelle, oli aihe mikä tahansa. Lopetan keskustelun omalta osaltani siis tähän.-ap
Mitäs käytöstä tämä nyt on?
Ensinnäkin, ihminen joko on ystävällinen ja empaattinen tai ei, ei se ole yrityslaji. Jos sinun täytyy yrittää olla sitä, se ei ole totta. Tämä voisi olla viisastelua, mutta ei ole. Minulla heräsi huoli sinusta.
Toisekseen, aihe ei ole mikä tahansa, vaan olet suunnittelet leikkimistä tulella ja kyselet sormi suussa viatonta esittäen, voiko niin tehdä. Eli jälleen, olet joko hölmö tai kiero. Jos olet hölmö, harkitse erittäin tarkkaan ennen kuin menet sekaantumaan toisten asioihin. Kierollehan tämä on turha ohje, koska sellaiselle oma napa on lopultakin ainoa joka merkitsee, ja sitä napaa kirvelee nyt naapurista aiheutuva jatkuva pieni epämukavuus, joka pitäisi saada huitaista pois.
Kolmanneksi, ihmiset eivät ole vihaisia ampiaisia jos he ovat eri mieltä kuin sinä. Muut ovat tulleet auttamaan keskustelun provosoitumista, mutta kestä se kuin nainen. Aihehan ei ole viaton vaikka sinä mielestäsi oletkin.
Neljänneksi, sinä aloitit keskustelun, älähän häivy jos kerran mielipiteitä kyselit.
Jos olet noin herkkä ristiriitatilanteille ja marttyyritautinen, älä nyt ainakaan tee lasua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän taloyhtiön järjestyssäännöissä on määritelty, että kello 22-07 talossa on hiljaisuus.
Muuten lapset kyllä valvois lomilla klo 23..
Kyllä vauvat saavat itkeä öisinkin. Talon pitää olla niin vankasti rakennettu, että öisin saa olla vaikkapa hereillä, itkeä tai puhua jne., kunhan ei aikuiset tahallisesti mölyä.
Niin varmaan pitäisi olla mutta ei ole. Äänet kuuluu liian hyvin naapuriin ja siksi tullut valitus jos lapset on ollut klo 23-24 hereillä.
Normaalit elämisen äänet ovat ok tuohonkin aikaan. Tahallinen möykkääminen (esim. humalaisten juhlinta tai selvästi kovaääniset kodinkoneet) ovat eri juttu. Oikeasti pitää ihmisen muuttaa maalle tai omakotitaloon, jos on niin herkkäuninen, että kykenee nukkumaan ainoastaan hiirenhiljaisuudessa. Kerrostaloissa ja kaupungeissa yleisemminkin on aina pientä taustahälyä, liikenteen melua, ihmisten ääniä jne.
Neuvolan terkka osaa kyllä englantia. Ja hankkia tulkin jos on tarvis.
Kolmen lapsen äitiniä voin kyllä kertoa että neuvola sanoo luultavimmin että ”riittää että unta tulee tarpeeksi” ja että ”lapset nyt itkee”.
Omista lapsistani refluksilapsi oli itkuinen ja hänellä oli pitkä liuta epämääräisiä allergioita jotka itketti vielä vähän lisää. Lisäksi sai sitten vielä astman niin että oli ennen lääkitystasapainon löytymistä aivan koko ajan tulossa kipeäksi, kipeä tai toipilas.
Tosiasia on se, että epäempaattinen kasvatustyyli (kulttuurista ja geeneistä huolimatta) maksaa yhteiskunnalle JÄLKIkäteen. Jälkikäteen se lasku on meillä kaikilla omassa verotuksessa. Siksi olisi järkevää estää tämä tieten tahtoen ihmisiä vahingoittava käytös. Näin toimittaisiin kehittyneessä yhteiskunnassa.
Vanhemmat myös ymmärtäisivät että kyse on perheen auttamisesta.
Itse en onneksi enää kuulee naapureiden huutoa, mutta ymmärrän sen stressaavan. On kamalaa seurata vierestä kun toimitaan ihan vain väärin. Ei sitä tarvitse kauniimmin sanoa. Monet eivät osaa olla empaattisia lapselleen. Usein käy sääliksi.

Tosiasia on että nää naapurikyylien turhat lasut vasta maksaakin.
Ja on perheelle traumaattisia.
Kiitos vastauksista.
En saa täällä muuta kuin riitaa aikaiseksi, vaikka yritin olla mahdollisimman ystävällinen ja empaattinen sekä seinänaapuria ajatellen että muita keskustelijoita, mutta vauvapalstalla sitä näköjään saa herhiläiset liikkelle, oli aihe mikä tahansa. Lopetan keskustelun omalta osaltani siis tähän.
-ap