Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
"Kaikki on itsestä kiinni. Kun minäkin pärjäsin, muidenkin pitää pärjätä" -ihmiset, tässä vähän pohdittavaa
28.07.2020 |
"Omalla työllä ja ahkeruudella ansaittu" on toki osin totta, MUTTA sulla on pitänyt olla voimavaroja, jaksamista, älyä, terveyttä ja suht hyvät olosuhteet ollaksesi ahkera. Entä jos työyhteisö kiusaa sua? Entä jos joudut onnettomuuteen kesken kaiken? Entä jos asunnostasi löytyy hometta, menetät sen tai/ja sairastut sen takia? Entä jos kohtaat ison tragedian kesken opintojen tai uraetenemisen? Entä yliopistojen uupumiset tai masennustilastot? Kaikki EI KYKENE olemaan ahkeria, vaikka kuinka haluaisivat. Moni masentunut ja uupunut on ollut ahkera ja tunnollinen, mutta tie on voinut tyssätä jo lukioon tai korkeakouluun. Masentuneen ajattelulla ei uskota usein edes siihen, että pääsee vaikka lähikaupan hyllyttäjäksi. Ja sinnekin todennäköisesti valitaan joku kokeneempi tai kauppiaan tuttu.
Osa nousee tuolta ja se on oikeasti hienoa. Mutta juuri näiltä ihmisiltä tuntuu löytyvän todella vähän sitä empatiaa heitä kohtaan, jotka eivät samaan kykene. He eivät ehkä parane, he kohtaavat ehkä lisää isoja vaikeuksia, heidät on ehkä lannistettu jo lapsena. Kyllä tuolta nouseminen vaatii ihan eri tavalla voimia. Ja tutkitustikin vähäosaisuus on vahvasti periytyvää. Tämä ei tarkoita, että kaikille käy niin, mutta se vaatii tietynlaisia ominaisuuksia, voimavaroja ja ennen kaikkea terveyttä.
Entäs tämä "mene töihin, etene uralla ja tienaa paljon" No, ensinnäkin sun täytyy päästä kouluun, suoriutua siitä terveenä ja suht vähillä kolhuilla. Jos tässä onnistut, sitten alkaa työpaikkojen metsästys. Onko nyt sellainen aika, että kyseinen ala työllistää? Tuliko lama, korona tai muuten vain ei ole paikkoja? Jos työllistää, hyväksytäänkö sut satojen hakijoiden joukosta haastatteluun? Jos hyväksytään, pääsetkö töihin? Jos pääset, onko työyhteisö miellyttävä, onko työympäristö terve, pysytkö terveenä, tuleeko elämässä isoja vastoinkäymisiä? Jos on, saatat saada ylennyksen tai edetä muualle. Siihenkin vaaditaan se, että joku
muu sen ensin tekee, et joudu yt-neuvotteluiden kohteeksi ja yrityksen talous on hyvässä kunnossa. Jos yritys tekee vaikka konkurssin, miten sä siinä etenet? Tai jos pomosi kiusaa tai hyväksikäyttää sua? Jos joudut työttömäksi, niin eikun uutta työtä hakemaan.
Ja sama rumba uudestaan. Monen hylyn jälkeen saatat alkaa lannistua, mutta yrität kuitenkin. On tutkittu, että työttömyys vaikuttaa terveyteen negatiivisesti ja kokonaisvaltaisella tavalla, kun se pitkittyy. . Mitä pidempään työttömyys pitkittyy, sitä vaikeampi sieltä on päästä pois, koska CV:ssä on tyhjää tilaa. Töihin ei enää vain kävellä, vaan monesti kaupan kassallekin vaaditaan kokemusta. Kyllä, olen hakenut enkä saanut edes vastausta. Pääsin sitten onneksi muualle. Valitettava fakta on, että työttömiä on enemmän kuin työpaikkoja. Kaikille ei vaan riitä työtä ja niistäkin, mitä on jäljellä, kisataan paljon.
Kommentit (717)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on aivan hakoteillä. Ei ihmiset yleisesti ole niin empatiakyvyttömiä, etteivät tajuaisi miten vastoinkäymiset vaikutavat elämään.
Ne, joita ap syyttää empatiakyvyttömiksi ovat niitä, jotka ovat nähneet vierestä, miten kultatarjottimella eteen tuodut tilaisuudet torjutaan. Ja sen päälle torjuja vain väittää, ettei hänellä ole samoja mahdollisuuksia kuin muilla. Kun ollaan vain niin upottu siihen uhrin rooliin, ettei sieltä saa itse jeesuskaan vedettyä pois. Niin ei se silloin ole ympäristön eikä vastoinkäymisten vika enää.
Miksi sitten tämäkin ketju täyttyy näistä, että "oma vika, asenne ratkaisee, kaikki on itsestä kiinni" -huutelijoista?
Minulla ei ole samaa mahdollisuutta mennä yliopistoon kuin osalla, koska olen sairas. Minulla ei ole yksinkertaisesti voimia siihen ja se todennäköisesti sairastuttaisi lisää. Opiskelen muuta alaa ja olen tyytyväinen valintaani. En koe olevani uhri, mutta olen kokenut paljon vaikeuksia ja sairauksia nuoresta iästä huolimatta. Nyt olen päässyt vähän enemmän jaloilleni ja ei, se ei ole mun omaa ansiota, vaan ihan sen takia, että mulla on siihen sellaiset ominaisuudet ja myös onnea.
Jos haluaa filosofoida niin ominaisuuksiaan ei ole pakko hyödyntää, joku voi myös heittää ne hukkaan.
Ja mikä osuus vaikeuksillasi on siihen, millainen olet ominaisuuksiltasi? Minä ainakaan en osaa edes kuvitella, millainen ihminen olisin jos olisin saanut elää tasaisemman ja turvallisemman elämän ja olla ilman sairauksia ja voitettavia vaikeuksia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on aivan hakoteillä. Ei ihmiset yleisesti ole niin empatiakyvyttömiä, etteivät tajuaisi miten vastoinkäymiset vaikutavat elämään.
Ne, joita ap syyttää empatiakyvyttömiksi ovat niitä, jotka ovat nähneet vierestä, miten kultatarjottimella eteen tuodut tilaisuudet torjutaan. Ja sen päälle torjuja vain väittää, ettei hänellä ole samoja mahdollisuuksia kuin muilla. Kun ollaan vain niin upottu siihen uhrin rooliin, ettei sieltä saa itse jeesuskaan vedettyä pois. Niin ei se silloin ole ympäristön eikä vastoinkäymisten vika enää.
Miksi sitten tämäkin ketju täyttyy näistä, että "oma vika, asenne ratkaisee, kaikki on itsestä kiinni" -huutelijoista?
Minulla ei ole samaa mahdollisuutta mennä yliopistoon kuin osalla, koska olen sairas. Minulla ei ole yksinkertaisesti voimia siihen ja se todennäköisesti sairastuttaisi lisää. Opiskelen muuta alaa ja olen tyytyväinen valintaani. En koe olevani uhri, mutta olen kokenut paljon vaikeuksia ja sairauksia nuoresta iästä huolimatta. Nyt olen päässyt vähän enemmän jaloilleni ja ei, se ei ole mun omaa ansiota, vaan ihan sen takia, että mulla on siihen sellaiset ominaisuudet ja myös onnea.
Miksi ylipäänsä uhriudut yliopisto-opiskeluista, jos sinulla on koulutusala jo, joka on mielekäs?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Onko se niin vaikeaa myöntää, että valmistuakseen töihin päästäkseen sut täytyy ensin valita sinne, olosuhteiden täytyy olla suht kunnossa, että niistä voi suoriutua hyvin. Esim. kiusaaminen altistaa sairauksille. Jos sairastut kesken opintojen, oliko se vain omaa vikaa ja olisi pitänyt olla vähän ahkerampi?
Se miten hoitaa terveyttään on ihan omaa valintaa. Kuka tahansa voi sairastua, mutta vetämällä kossupullon päivässä sydänvikaa, ei välttämättä parane tai masennus ei parane vellomalla sitä sängyn pohjalla.
Kun on ihan heitäkin, jotka sairastuu, vaikka elämäntavat olisi kunnossa. Totta kai tietyillä elämäntavoilla voi ehkäistä näitä asioita, mutta se ei aina mene niin. Kaikkiin sairauksiin ei saa aina kunnollista hoitoa, vaan siitä voi joutua tappelemaan ja riippuu paljon, sattuuko osaava ammattilainen kohdalle vai ei. Terapiaan on pitkät jonot.
Kyllä joskus voi osua heikot kortit käteen. Anoppini eli ikänsä terveellisesti ja niin vaan otti ja kuoli rintasyöpään 20 vuotta sitä sairastettuaan. Kaikkensa yritti hoitojen suhteen kyllä, siksi varmaan niin pitkään syövän kanssa elikin. Terapia on vain yksi hoitomuoto, kannattaa odotellessa kokeilla kaikki muutkin keinot.
Mistä MISTÄ tulee tämä ajatus että kaikilla pitäisi olla samat kortit elämässä? EI OLE. Se kannatta hyväksyä niin ei tarvitse olla kaikesta niin pahoilla mielin.
Jokainen voi kuolla tai vammautua milloin vaan. Elämä ei ole reilua. Tasan ei käy nallekarkit. Jollain menee aina paremmin ja ihan varmasti jollain menee vielä huonommin.
Sitä en ymmärrä millään että mitä tämän ketjun aloittaja ja kaikki muut märisijät ajattelevat saavuttavansa sillä että sitä valittavat ja vaativat jotain tasapuolisuutta? Sellaista ei ole eikä tule. Joillakin käy tuuri ja toisilla ei. Valitatteko sitäkin jos joku voittaa lotossa? Vaaditko osan rahoista koska ei ole reilua että muilla on ja sinulla ei? Raaka totuus on se että jokainen on oman onnensa seppä. Suomessa saa vielä ihan helvetisti apua siihen päälle. Oma suhtautuminen ja reagointi asioihin on joka kerta oma valinta.
Ensin sanot, ettei kaikki nallekarkit mene tasan ja sitten huudat, että jokainen on oman onnensa seppä. Sanopa tällä sille syöpäsairaalle, yt-neuvotteluiden takia työttömäksi joutuneelle, konkurssin tehneelle tai perheensä menettäneelle.
Ja kukaan ei ole vaatinut täällä, että KAIKKIEN pitää saada yhtä paljon, vaan YMMÄRRYSTÄ siitä, miten aina kaikki ei ole omaa valintaa.
Kotonakaan ei näköjään opettanut yhtään mitään ja sen huomaa näistä kommenteista. Kyllähän se yritys valitsi sen, että koronan takia pistettiin kaikki kiinni ja se meni nurin. Oman onnensa seppänä siinä vain oltiin.
MOT kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki mitä sanot on tottakai totta mutta ei silti poista sitä tosiasiaa, että omilla valinnoilla ja omalla asenteella on suuri vaikutus siihen kuinka elämässä pärjää.
On myös paljon geeneistä kiinni. Osa ihmisistä lannistuu ja masentuu paljon herkemmin kuin toiset, osa taas hyvinkin resilientteja ja nousevat aina isojenkin vastoinkäymisten jälkeen.
Eihän sille minkään voi, jos on huonot geenit saanut ja näitäkin ihmisiä tulee ymmärtää.Miten sitten tähän pitäisi suhtautua, jos joku on heikompi niin mitä muiden pitäisi asialle tehdä? Jos luonnossa on heikko eläin, niin vahvempi ottaa siitä itselleen ravinnon ja vahvistuu entisestään. Oletko varma siitä, jos jokainen joutuisi kovemman paikan eteen ja valittaisi vähemmän, jäisikö enemmän energiaa selviämiseen,
Ymmärrätköhän itsekään, mitä tässä kirjoitat ja puolustat?
Kyllähän meillä on yhteiskunnassa niitä, jotka käyttävät häikäilemättä hyväksi muiden heikompaa asemaa, heikkoutta ja haavoittuvuutta. Nämä ovat niitä, jotka huijaavat mm. vanhuksilta ja pitkäaikaissairailta rahaa, varastavat, petkuttavat ja valehtelevat. Yleensä heitä kutsutaan psykopaateiksi ja huijareiksi ja he yleensä oikeuttavat toimintaansa juuri kirjoittamasi kaltaisilla selityksillä. Empatiakyvyttömyys kuuluu taudinkuvaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on aivan hakoteillä. Ei ihmiset yleisesti ole niin empatiakyvyttömiä, etteivät tajuaisi miten vastoinkäymiset vaikutavat elämään.
Ne, joita ap syyttää empatiakyvyttömiksi ovat niitä, jotka ovat nähneet vierestä, miten kultatarjottimella eteen tuodut tilaisuudet torjutaan. Ja sen päälle torjuja vain väittää, ettei hänellä ole samoja mahdollisuuksia kuin muilla. Kun ollaan vain niin upottu siihen uhrin rooliin, ettei sieltä saa itse jeesuskaan vedettyä pois. Niin ei se silloin ole ympäristön eikä vastoinkäymisten vika enää.
Miksi sitten tämäkin ketju täyttyy näistä, että "oma vika, asenne ratkaisee, kaikki on itsestä kiinni" -huutelijoista?
Minulla ei ole samaa mahdollisuutta mennä yliopistoon kuin osalla, koska olen sairas. Minulla ei ole yksinkertaisesti voimia siihen ja se todennäköisesti sairastuttaisi lisää. Opiskelen muuta alaa ja olen tyytyväinen valintaani. En koe olevani uhri, mutta olen kokenut paljon vaikeuksia ja sairauksia nuoresta iästä huolimatta. Nyt olen päässyt vähän enemmän jaloilleni ja ei, se ei ole mun omaa ansiota, vaan ihan sen takia, että mulla on siihen sellaiset ominaisuudet ja myös onnea.
Miksi ylipäänsä uhriudut yliopisto-opiskeluista, jos sinulla on koulutusala jo, joka on mielekäs?
Uhriudun? Millä ihmeen tavalla mä uhriudun? Minusta povattiin juuri sellaista akateemista menestyjää ja itsekin halusin sitä aikoinaan. se on kirpaissut mua, ettei musta tullut sellaista. Tai no ehkä voi joskus vielä tulla, mutta nyt ei tule. Miksi ei saa todeta, ettei mulla ole tän suhteen samoja mahiksia vaan se on heti uhriutumista?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa lukea kognitiivisesta dissonanssista, siinä ihminen ei löydä, kuin yhden ajattelutavan vaikka se olisi täysin epälooginen ja aiheuttaisi itselleen pelkkää haittaa. Tällaiset ihmiset löytävät aina syyn omalle toiminnalleen ja generoivat sen seuraus ja keksitty syy järjestyksessä. Esimerkkinä voisi olla vaikka balleriina joka haluaa ryhtyä maailman parhaaksi voimannostajaksi, vaikka geenit olisivat vastaan, niin tämä balleriina itkisi jatkuvasti elämän vastoinkäymisistä, samalla hän ei haluaisi nähdä kykyjään balleriinana. Toisaalta voimannostaja voisi taas haluta balleriinaksi ja tekisi samanlaisen elämänratkaisun, molemmat itkisivät vastoinkäymisiään ja jossain vaiheessa, kun alkaisi oikein väsyttämään he keräisivät ympärilleen muita jotka tulisivat kuorossa valittamaan samasta ongelmasta. Onneksi on vauvapalsta, niin kaikki voivat täällä päästää ulos sen energian mikä oli tarkoitettu oivaltamiseen ja oman itsensä löytämiseen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on aivan hakoteillä. Ei ihmiset yleisesti ole niin empatiakyvyttömiä, etteivät tajuaisi miten vastoinkäymiset vaikutavat elämään.
Ne, joita ap syyttää empatiakyvyttömiksi ovat niitä, jotka ovat nähneet vierestä, miten kultatarjottimella eteen tuodut tilaisuudet torjutaan. Ja sen päälle torjuja vain väittää, ettei hänellä ole samoja mahdollisuuksia kuin muilla. Kun ollaan vain niin upottu siihen uhrin rooliin, ettei sieltä saa itse jeesuskaan vedettyä pois. Niin ei se silloin ole ympäristön eikä vastoinkäymisten vika enää.
Miksi sitten tämäkin ketju täyttyy näistä, että "oma vika, asenne ratkaisee, kaikki on itsestä kiinni" -huutelijoista?
Minulla ei ole samaa mahdollisuutta mennä yliopistoon kuin osalla, koska olen sairas. Minulla ei ole yksinkertaisesti voimia siihen ja se todennäköisesti sairastuttaisi lisää. Opiskelen muuta alaa ja olen tyytyväinen valintaani. En koe olevani uhri, mutta olen kokenut paljon vaikeuksia ja sairauksia nuoresta iästä huolimatta. Nyt olen päässyt vähän enemmän jaloilleni ja ei, se ei ole mun omaa ansiota, vaan ihan sen takia, että mulla on siihen sellaiset ominaisuudet ja myös onnea.
Jos haluaa filosofoida niin ominaisuuksiaan ei ole pakko hyödyntää, joku voi myös heittää ne hukkaan.
Ja mikä osuus vaikeuksillasi on siihen, millainen olet ominaisuuksiltasi? Minä ainakaan en osaa edes kuvitella, millainen ihminen olisin jos olisin saanut elää tasaisemman ja turvallisemman elämän ja olla ilman sairauksia ja voitettavia vaikeuksia.
Ominaisuuteni on syntymäperimää. Se, että olin fiksu, taitava ja lahjakas oppilas ja harrastaja, oli syntymässä saadut ominaisuudet, ei mun itseni ansiota. Vaikeudet ja suorittaminen ovat sairaatuttaneet mua (ja osa sairauksista oli ennen näitä ja ne ovat lisänneet henkistä pahoinvointia), mutta ominaisuuksieni ansiosta olen päässyt jotenkin jaloilleni. Tiedän, ettei kaikki todellakaan olisi kestänyt sitä, mitä minä olen. Se ei ole mun paremmuutta, vain sitä, että olen saanut selviytymiseen paremmat mekanismit.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heh jossain oli tutkimus, että luokkanousu ja hyväosaisuus kaventaa empatiaa ja ihmisen helposti menee siihen harhaan, että kaikkeen voi itse vaikuttaa. Tämä ketju vahvisti sitä kuvaa entisestään. En haluaisi sanoa sitä, mutta se näköjään pitää paikkansa monen kohdalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on aivan hakoteillä. Ei ihmiset yleisesti ole niin empatiakyvyttömiä, etteivät tajuaisi miten vastoinkäymiset vaikutavat elämään.
Ne, joita ap syyttää empatiakyvyttömiksi ovat niitä, jotka ovat nähneet vierestä, miten kultatarjottimella eteen tuodut tilaisuudet torjutaan. Ja sen päälle torjuja vain väittää, ettei hänellä ole samoja mahdollisuuksia kuin muilla. Kun ollaan vain niin upottu siihen uhrin rooliin, ettei sieltä saa itse jeesuskaan vedettyä pois. Niin ei se silloin ole ympäristön eikä vastoinkäymisten vika enää.
Miksi sitten tämäkin ketju täyttyy näistä, että "oma vika, asenne ratkaisee, kaikki on itsestä kiinni" -huutelijoista?
Minulla ei ole samaa mahdollisuutta mennä yliopistoon kuin osalla, koska olen sairas. Minulla ei ole yksinkertaisesti voimia siihen ja se todennäköisesti sairastuttaisi lisää. Opiskelen muuta alaa ja olen tyytyväinen valintaani. En koe olevani uhri, mutta olen kokenut paljon vaikeuksia ja sairauksia nuoresta iästä huolimatta. Nyt olen päässyt vähän enemmän jaloilleni ja ei, se ei ole mun omaa ansiota, vaan ihan sen takia, että mulla on siihen sellaiset ominaisuudet ja myös onnea.
Jos haluaa filosofoida niin ominaisuuksiaan ei ole pakko hyödyntää, joku voi myös heittää ne hukkaan.
Ja mikä osuus vaikeuksillasi on siihen, millainen olet ominaisuuksiltasi? Minä ainakaan en osaa edes kuvitella, millainen ihminen olisin jos olisin saanut elää tasaisemman ja turvallisemman elämän ja olla ilman sairauksia ja voitettavia vaikeuksia.
Ominaisuuteni on syntymäperimää. Se, että olin fiksu, taitava ja lahjakas oppilas ja harrastaja, oli syntymässä saadut ominaisuudet, ei mun itseni ansiota. Vaikeudet ja suorittaminen ovat sairaatuttaneet mua (ja osa sairauksista oli ennen näitä ja ne ovat lisänneet henkistä pahoinvointia), mutta ominaisuuksieni ansiosta olen päässyt jotenkin jaloilleni. Tiedän, ettei kaikki todellakaan olisi kestänyt sitä, mitä minä olen. Se ei ole mun paremmuutta, vain sitä, että olen saanut selviytymiseen paremmat mekanismit.
Minusta tämän ei pitäisikään olla mikään paremmuuskisa, mutta tässäkin lajissa se heikommin onnistunut ja heikommilla ominaisuuksilla oleva, voisi ottaa onnistujalta oppia ja mallia. Niinhän sitä tehdään opiskeluissa, urheilussa, taitolajeissa, elämässä yleensä...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
MOT kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki mitä sanot on tottakai totta mutta ei silti poista sitä tosiasiaa, että omilla valinnoilla ja omalla asenteella on suuri vaikutus siihen kuinka elämässä pärjää.
On myös paljon geeneistä kiinni. Osa ihmisistä lannistuu ja masentuu paljon herkemmin kuin toiset, osa taas hyvinkin resilientteja ja nousevat aina isojenkin vastoinkäymisten jälkeen.
Eihän sille minkään voi, jos on huonot geenit saanut ja näitäkin ihmisiä tulee ymmärtää.Miten sitten tähän pitäisi suhtautua, jos joku on heikompi niin mitä muiden pitäisi asialle tehdä? Jos luonnossa on heikko eläin, niin vahvempi ottaa siitä itselleen ravinnon ja vahvistuu entisestään. Oletko varma siitä, jos jokainen joutuisi kovemman paikan eteen ja valittaisi vähemmän, jäisikö enemmän energiaa selviämiseen,
Ymmärrätköhän itsekään, mitä tässä kirjoitat ja puolustat?
Kyllähän meillä on yhteiskunnassa niitä, jotka käyttävät häikäilemättä hyväksi muiden heikompaa asemaa, heikkoutta ja haavoittuvuutta. Nämä ovat niitä, jotka huijaavat mm. vanhuksilta ja pitkäaikaissairailta rahaa, varastavat, petkuttavat ja valehtelevat. Yleensä heitä kutsutaan psykopaateiksi ja huijareiksi ja he yleensä oikeuttavat toimintaansa juuri kirjoittamasi kaltaisilla selityksillä. Empatiakyvyttömyys kuuluu taudinkuvaan.
Ensinnäkään en puolusta ketään ja ymmärrän hyvin mitä kirjoitan. Sinun reaktiosi kertoo enemmän sinusta, kuin minusta. Mietipä miksi psykopaatit ja huijarit menestyvät, aivan oikein, koska heille annetaan siihen mahdollisuus. Mieti kuka antaa tämän mahdollisuuden ja mieti mitä asialle pitäisi tehdä, olen hyvin empatiakykyinen ja aivan normaalijärkinen ihminen ajattelen vain loogisesti asiaa, tuskin auttaa, jos menee nurkkaan itkemään kun joku lyö, pitää lyödä takaisin tai pistää mieleen ettei joudu enää sellaiseen paikkaan. Ruikuttaminen ja toisten syytteleminen siitä, että esittää faktoja on enemmän narsistin piirre, jos haukut minua psykopaatiksi, olet juuri sortunut siihen mistä arvostelet heitä, hyökkäät sellaisen kimppuun joka yrittää löytää ratkaisun. Kertoo paljon enemmän sinusta....
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Onko se niin vaikeaa myöntää, että valmistuakseen töihin päästäkseen sut täytyy ensin valita sinne, olosuhteiden täytyy olla suht kunnossa, että niistä voi suoriutua hyvin. Esim. kiusaaminen altistaa sairauksille. Jos sairastut kesken opintojen, oliko se vain omaa vikaa ja olisi pitänyt olla vähän ahkerampi?
Se miten hoitaa terveyttään on ihan omaa valintaa. Kuka tahansa voi sairastua, mutta vetämällä kossupullon päivässä sydänvikaa, ei välttämättä parane tai masennus ei parane vellomalla sitä sängyn pohjalla.
Kun on ihan heitäkin, jotka sairastuu, vaikka elämäntavat olisi kunnossa. Totta kai tietyillä elämäntavoilla voi ehkäistä näitä asioita, mutta se ei aina mene niin. Kaikkiin sairauksiin ei saa aina kunnollista hoitoa, vaan siitä voi joutua tappelemaan ja riippuu paljon, sattuuko osaava ammattilainen kohdalle vai ei. Terapiaan on pitkät jonot.
Kyllä joskus voi osua heikot kortit käteen. Anoppini eli ikänsä terveellisesti ja niin vaan otti ja kuoli rintasyöpään 20 vuotta sitä sairastettuaan. Kaikkensa yritti hoitojen suhteen kyllä, siksi varmaan niin pitkään syövän kanssa elikin. Terapia on vain yksi hoitomuoto, kannattaa odotellessa kokeilla kaikki muutkin keinot.
Mistä MISTÄ tulee tämä ajatus että kaikilla pitäisi olla samat kortit elämässä? EI OLE. Se kannatta hyväksyä niin ei tarvitse olla kaikesta niin pahoilla mielin.
Jokainen voi kuolla tai vammautua milloin vaan. Elämä ei ole reilua. Tasan ei käy nallekarkit. Jollain menee aina paremmin ja ihan varmasti jollain menee vielä huonommin.
Sitä en ymmärrä millään että mitä tämän ketjun aloittaja ja kaikki muut märisijät ajattelevat saavuttavansa sillä että sitä valittavat ja vaativat jotain tasapuolisuutta? Sellaista ei ole eikä tule. Joillakin käy tuuri ja toisilla ei. Valitatteko sitäkin jos joku voittaa lotossa? Vaaditko osan rahoista koska ei ole reilua että muilla on ja sinulla ei? Raaka totuus on se että jokainen on oman onnensa seppä. Suomessa saa vielä ihan helvetisti apua siihen päälle. Oma suhtautuminen ja reagointi asioihin on joka kerta oma valinta.
Suomessa ei todellakaan tänä päivänä saa kaikki apua, osa ei edes pyytämällä. Ei edes toistuvasti pyytämällä, anomalla ja hakemalla.
Toisekseen oma suhtautuminen ja reagointi eivät ole mitään muuttumattomia vakioita, jotka aina pysyvät samana ja ovat tahdonalaisia. Niihin vaikuttavat monet asiat ihan niin vähäpätöisistä jutuista lähtien kuin uni, terveydentila, tukiverkot, kotikasvatus ja taloudellinen tilanne.
Miten uskot itseesi, kun on läpi elämän lannistettu?
Miten reagoit rakentavalla, positiivisella ja fiksulla tavalla, jos kukaan ei ole opettanut ajattelemaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysymys kuuluu, mitä pitäisi muuttaa ja onko se joltain toiselta taas pois?
Vierailija kirjoitti:
Osaatko, ap, tiivistää pointtisi?
Harva asia tapahtuu itsestään eli vaikea kuvitella isoja saavutuksia ilman ahkeruutta.
Kaikki yritykset eivät kuitenkaan kanna hedelmää.
En ole ap, mutta pointti on se, että osalla ei ole niitä työkaluja joilla olla ahkera. Jos on ikänsä ollut se lytätty, niin siitä on vaikea nousta. Kehäpäätelmiähän nämä ovat, mutta kaikki eivät ole omasta halustaan työttömiä.
Eikä suomessa ole kaikille nää hyviä töitä. Se mitä on tapahtunut jenkeissä, eli keskiluokan kutistuminen tapahtuu täälläkin. Jää töitä joilla ei kunnolla elä, ja sitten jää ne huippuduunit. Kakku ei ikävä kyllä kasva.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Siis missä ihmeessä olen väittänyt, ettei elämässä ole mitään hyvää? En ole katkera millekään, olen todella kiitollinen, että olen tässä ja nyt. Kaikki työpaikat olen saanut tuurilla ja syntymälahjojeni, en sen takia, että olisin jotenkin parempi. Kouluun mut on valittu, en ole itse sinne kävellyt.
MOT kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MOT kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki mitä sanot on tottakai totta mutta ei silti poista sitä tosiasiaa, että omilla valinnoilla ja omalla asenteella on suuri vaikutus siihen kuinka elämässä pärjää.
On myös paljon geeneistä kiinni. Osa ihmisistä lannistuu ja masentuu paljon herkemmin kuin toiset, osa taas hyvinkin resilientteja ja nousevat aina isojenkin vastoinkäymisten jälkeen.
Eihän sille minkään voi, jos on huonot geenit saanut ja näitäkin ihmisiä tulee ymmärtää.Miten sitten tähän pitäisi suhtautua, jos joku on heikompi niin mitä muiden pitäisi asialle tehdä? Jos luonnossa on heikko eläin, niin vahvempi ottaa siitä itselleen ravinnon ja vahvistuu entisestään. Oletko varma siitä, jos jokainen joutuisi kovemman paikan eteen ja valittaisi vähemmän, jäisikö enemmän energiaa selviämiseen,
Ymmärrätköhän itsekään, mitä tässä kirjoitat ja puolustat?
Kyllähän meillä on yhteiskunnassa niitä, jotka käyttävät häikäilemättä hyväksi muiden heikompaa asemaa, heikkoutta ja haavoittuvuutta. Nämä ovat niitä, jotka huijaavat mm. vanhuksilta ja pitkäaikaissairailta rahaa, varastavat, petkuttavat ja valehtelevat. Yleensä heitä kutsutaan psykopaateiksi ja huijareiksi ja he yleensä oikeuttavat toimintaansa juuri kirjoittamasi kaltaisilla selityksillä. Empatiakyvyttömyys kuuluu taudinkuvaan.Ensinnäkään en puolusta ketään ja ymmärrän hyvin mitä kirjoitan. Sinun reaktiosi kertoo enemmän sinusta, kuin minusta. Mietipä miksi psykopaatit ja huijarit menestyvät, aivan oikein, koska heille annetaan siihen mahdollisuus. Mieti kuka antaa tämän mahdollisuuden ja mieti mitä asialle pitäisi tehdä, olen hyvin empatiakykyinen ja aivan normaalijärkinen ihminen ajattelen vain loogisesti asiaa, tuskin auttaa, jos menee nurkkaan itkemään kun joku lyö, pitää lyödä takaisin tai pistää mieleen ettei joudu enää sellaiseen paikkaan. Ruikuttaminen ja toisten syytteleminen siitä, että esittää faktoja on enemmän narsistin piirre, jos haukut minua psykopaatiksi, olet juuri sortunut siihen mistä arvostelet heitä, hyökkäät sellaisen kimppuun joka yrittää löytää ratkaisun. Kertoo paljon enemmän sinusta....
Mitäpä tähän enää lisäämään :D
Varmaan sitten olen psykopaatti ja narsisti myös, kun mielestäni se että toimisimme kuin eläimet ja vahvemmat söisi heikommat olisi väärä ratkaisu. Sitähän sinä kommentissasi tarjosit ratkaisuksi ketjun aiheeseen. Ihan vaan henkilöön menemättä kerroin, että meillä on jo tällä tavoin toimivia ihmisiä, mutta yleensä he päätyvät ennemmin tai myöhemmin vankilaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on aivan hakoteillä. Ei ihmiset yleisesti ole niin empatiakyvyttömiä, etteivät tajuaisi miten vastoinkäymiset vaikutavat elämään.
Ne, joita ap syyttää empatiakyvyttömiksi ovat niitä, jotka ovat nähneet vierestä, miten kultatarjottimella eteen tuodut tilaisuudet torjutaan. Ja sen päälle torjuja vain väittää, ettei hänellä ole samoja mahdollisuuksia kuin muilla. Kun ollaan vain niin upottu siihen uhrin rooliin, ettei sieltä saa itse jeesuskaan vedettyä pois. Niin ei se silloin ole ympäristön eikä vastoinkäymisten vika enää.
Miksi sitten tämäkin ketju täyttyy näistä, että "oma vika, asenne ratkaisee, kaikki on itsestä kiinni" -huutelijoista?
Minulla ei ole samaa mahdollisuutta mennä yliopistoon kuin osalla, koska olen sairas. Minulla ei ole yksinkertaisesti voimia siihen ja se todennäköisesti sairastuttaisi lisää. Opiskelen muuta alaa ja olen tyytyväinen valintaani. En koe olevani uhri, mutta olen kokenut paljon vaikeuksia ja sairauksia nuoresta iästä huolimatta. Nyt olen päässyt vähän enemmän jaloilleni ja ei, se ei ole mun omaa ansiota, vaan ihan sen takia, että mulla on siihen sellaiset ominaisuudet ja myös onnea.
Jos haluaa filosofoida niin ominaisuuksiaan ei ole pakko hyödyntää, joku voi myös heittää ne hukkaan.
Ja mikä osuus vaikeuksillasi on siihen, millainen olet ominaisuuksiltasi? Minä ainakaan en osaa edes kuvitella, millainen ihminen olisin jos olisin saanut elää tasaisemman ja turvallisemman elämän ja olla ilman sairauksia ja voitettavia vaikeuksia.
Ominaisuuteni on syntymäperimää. Se, että olin fiksu, taitava ja lahjakas oppilas ja harrastaja, oli syntymässä saadut ominaisuudet, ei mun itseni ansiota. Vaikeudet ja suorittaminen ovat sairaatuttaneet mua (ja osa sairauksista oli ennen näitä ja ne ovat lisänneet henkistä pahoinvointia), mutta ominaisuuksieni ansiosta olen päässyt jotenkin jaloilleni. Tiedän, ettei kaikki todellakaan olisi kestänyt sitä, mitä minä olen. Se ei ole mun paremmuutta, vain sitä, että olen saanut selviytymiseen paremmat mekanismit.
Minusta tämän ei pitäisikään olla mikään paremmuuskisa, mutta tässäkin lajissa se heikommin onnistunut ja heikommilla ominaisuuksilla oleva, voisi ottaa onnistujalta oppia ja mallia. Niinhän sitä tehdään opiskeluissa, urheilussa, taitolajeissa, elämässä yleensä...
Mutta kaikki eivät ole syntyessään taitavia edes treenaamaan. Voi sanoa että osa on ihan vaan tyhmiäkin.
Eroja on aivokemiassa esimerkiksi, lähdöt ovat syntymälahjaksi saatuja. Esimerkiksi kyky onnellisuuteen, kyky toipua vastoinkäymisistä. Osaa asioista voi opetella, mutta ei omia mahdollisuuksiaan voi rajattomasti muuttaa. En esimerkiksi olisi hyvä pikajuoksija, koska geenistö ei ole sellainen millä maailman huipulle noustaan. Voin treenata toki, mutta nykyään jo aluetasolla ollaan aika hyviä.
Ja lähitulevaisuuden työelämä on ihan samanlaista. Huippu eriytyy lajissa kuin lajissa. Mitäs tehdään niille joille ei ole töitä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Onko se niin vaikeaa myöntää, että valmistuakseen töihin päästäkseen sut täytyy ensin valita sinne, olosuhteiden täytyy olla suht kunnossa, että niistä voi suoriutua hyvin. Esim. kiusaaminen altistaa sairauksille. Jos sairastut kesken opintojen, oliko se vain omaa vikaa ja olisi pitänyt olla vähän ahkerampi?
Se miten hoitaa terveyttään on ihan omaa valintaa. Kuka tahansa voi sairastua, mutta vetämällä kossupullon päivässä sydänvikaa, ei välttämättä parane tai masennus ei parane vellomalla sitä sängyn pohjalla.
Kun on ihan heitäkin, jotka sairastuu, vaikka elämäntavat olisi kunnossa. Totta kai tietyillä elämäntavoilla voi ehkäistä näitä asioita, mutta se ei aina mene niin. Kaikkiin sairauksiin ei saa aina kunnollista hoitoa, vaan siitä voi joutua tappelemaan ja riippuu paljon, sattuuko osaava ammattilainen kohdalle vai ei. Terapiaan on pitkät jonot.
Kyllä joskus voi osua heikot kortit käteen. Anoppini eli ikänsä terveellisesti ja niin vaan otti ja kuoli rintasyöpään 20 vuotta sitä sairastettuaan. Kaikkensa yritti hoitojen suhteen kyllä, siksi varmaan niin pitkään syövän kanssa elikin. Terapia on vain yksi hoitomuoto, kannattaa odotellessa kokeilla kaikki muutkin keinot.
Mistä MISTÄ tulee tämä ajatus että kaikilla pitäisi olla samat kortit elämässä? EI OLE. Se kannatta hyväksyä niin ei tarvitse olla kaikesta niin pahoilla mielin.
Jokainen voi kuolla tai vammautua milloin vaan. Elämä ei ole reilua. Tasan ei käy nallekarkit. Jollain menee aina paremmin ja ihan varmasti jollain menee vielä huonommin.
Sitä en ymmärrä millään että mitä tämän ketjun aloittaja ja kaikki muut märisijät ajattelevat saavuttavansa sillä että sitä valittavat ja vaativat jotain tasapuolisuutta? Sellaista ei ole eikä tule. Joillakin käy tuuri ja toisilla ei. Valitatteko sitäkin jos joku voittaa lotossa? Vaaditko osan rahoista koska ei ole reilua että muilla on ja sinulla ei? Raaka totuus on se että jokainen on oman onnensa seppä. Suomessa saa vielä ihan helvetisti apua siihen päälle. Oma suhtautuminen ja reagointi asioihin on joka kerta oma valinta.
Ensin sanot, ettei kaikki nallekarkit mene tasan ja sitten huudat, että jokainen on oman onnensa seppä. Sanopa tällä sille syöpäsairaalle, yt-neuvotteluiden takia työttömäksi joutuneelle, konkurssin tehneelle tai perheensä menettäneelle.
Ja kukaan ei ole vaatinut täällä, että KAIKKIEN pitää saada yhtä paljon, vaan YMMÄRRYSTÄ siitä, miten aina kaikki ei ole omaa valintaa.
Kotonakaan ei näköjään opettanut yhtään mitään ja sen huomaa näistä kommenteista. Kyllähän se yritys valitsi sen, että koronan takia pistettiin kaikki kiinni ja se meni nurin. Oman onnensa seppänä siinä vain oltiin.
Älä vahingossakaan ymmärrä. Voin vääntää rautalangasta. Kaikilla ei käy sama tuuri, ei ole samat lähtökohdat. Nämä on ne nallekarkit. Et voi sille mitään niin sitä on turha itkeä. Joku syntyy Suomeen, joku köyhään kehitysmaahan. Toinen on siis onnekas. Keksi itse kumpi.
Tee itse sen minkä voit asemasi parantamiseksi äläkä vain tyydy valittamaan. Tämä on se oman onnensa seppä. Onko parempi jäädä kotiin valittamaan vai ottaa askelia siihen suuntaan mihin haluat elämäsi menevän. Aina voi tehdä jotain.
Minä olen myös suurin odotuksin massiivisesti akateemisesti alisuoriutunut, osittain varmaan koska lapsuudenkoti oli ankea tai olin vain nuori ja hölmö. Minulla on ollut syöpä. Vakituisen työn olen saanut vasta suhteellisen myöhäisessä iässä. En koe mitenkään että olisi ollut huono elämä. Kaikki ei mene elämässä niinkuin haluaa, sille ei voi mitään. Jotenkin kauhean lapselliselta tuntuu tämä valitus kun asiat ei mennyt niinkuin minä halusin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaatko, ap, tiivistää pointtisi?
Harva asia tapahtuu itsestään eli vaikea kuvitella isoja saavutuksia ilman ahkeruutta.
Kaikki yritykset eivät kuitenkaan kanna hedelmää.
En ole ap, mutta pointti on se, että osalla ei ole niitä työkaluja joilla olla ahkera. Jos on ikänsä ollut se lytätty, niin siitä on vaikea nousta. Kehäpäätelmiähän nämä ovat, mutta kaikki eivät ole omasta halustaan työttömiä.
Eikä suomessa ole kaikille nää hyviä töitä. Se mitä on tapahtunut jenkeissä, eli keskiluokan kutistuminen tapahtuu täälläkin. Jää töitä joilla ei kunnolla elä, ja sitten jää ne huippuduunit. Kakku ei ikävä kyllä kasva.
Ihan lapsellista edes vaivautua vastaamaan mihinkään sellaiseen, että jokaisen olisi mahdollista tienata yli neljä tonnia kuussa tms.
Mutta menestyä voi paljon useampi, jos se mielletään toisin, niin ettei tarvitse tuntea itseään luuseriksi ja voi olla tyytyväinen elämäänsä.
Ystävissäni on sairaseläkeläisiä. Joku on erittäin tyytyväinen oloonsa niin eikä edes yritä itse tehdä asialle mitään, näin ollen on aika selvä, että elämä menee samaa uraa vuodesta ja pian vuosikymmenestä toiseen. Pääosin omassa olohuoneessa. Sitten on se toinen, joka tekee sen mitä kunnoltaan ja rahavaroiltaan pystyy, on aktiivisempi. Molemmat elänevät omannäköistään elämää eivätkä valita.
Sitten on se kolmas, joka ei ollut sairauden loppuunuuvuttama vaan teki kaikkensa kuntouttaakseen itseään pekkahyysalomaisesti ja ryhtyi yrittäjäksi. Se, joka elää elämäänsä omassa olohuoneessaan, ei olisi koskaan tehnyt tuota ponnistusta, koska hänellä ei ole mitään motivaatiota eikä sisäistä paloa.
Menestys on huono mittari, tyytyväisyys parempi.
MOT kirjoitti:
Kysymys kuuluu, mitä pitäisi muuttaa ja onko se joltain toiselta taas pois?
Ihmisiä pitäisi ihan aidosti auttaa sieltä suosta ylös sen sijaan, että potkitaan kaatunutta.
Ihan ensi alkuun yrityksiä pitäisi kannustaa ja jopa velvoittaa pitämään työpaikat Suomessa, ketju-pätkä-nollasopimus-työkokeilut pitäisi muuttaa vakituisiksi palkkatöiksi, terapiaan pitäisi päästä jokaisen joka sitä tarvitsee, perheitä pitäisi tukea enemmän, ihmisille pitäisi luoda mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan sillä panoksella jolla he kykenevät. Jne.
Alue: Aihe vapaa
Mistä MISTÄ tulee tämä ajatus että kaikilla pitäisi olla samat kortit elämässä? EI OLE. Se kannatta hyväksyä niin ei tarvitse olla kaikesta niin pahoilla mielin.
Jokainen voi kuolla tai vammautua milloin vaan. Elämä ei ole reilua. Tasan ei käy nallekarkit. Jollain menee aina paremmin ja ihan varmasti jollain menee vielä huonommin.
Sitä en ymmärrä millään että mitä tämän ketjun aloittaja ja kaikki muut märisijät ajattelevat saavuttavansa sillä että sitä valittavat ja vaativat jotain tasapuolisuutta? Sellaista ei ole eikä tule. Joillakin käy tuuri ja toisilla ei. Valitatteko sitäkin jos joku voittaa lotossa? Vaaditko osan rahoista koska ei ole reilua että muilla on ja sinulla ei? Raaka totuus on se että jokainen on oman onnensa seppä. Suomessa saa vielä ihan helvetisti apua siihen päälle. Oma suhtautuminen ja reagointi asioihin on joka kerta oma valinta.