Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
"Kaikki on itsestä kiinni. Kun minäkin pärjäsin, muidenkin pitää pärjätä" -ihmiset, tässä vähän pohdittavaa
28.07.2020 |
"Omalla työllä ja ahkeruudella ansaittu" on toki osin totta, MUTTA sulla on pitänyt olla voimavaroja, jaksamista, älyä, terveyttä ja suht hyvät olosuhteet ollaksesi ahkera. Entä jos työyhteisö kiusaa sua? Entä jos joudut onnettomuuteen kesken kaiken? Entä jos asunnostasi löytyy hometta, menetät sen tai/ja sairastut sen takia? Entä jos kohtaat ison tragedian kesken opintojen tai uraetenemisen? Entä yliopistojen uupumiset tai masennustilastot? Kaikki EI KYKENE olemaan ahkeria, vaikka kuinka haluaisivat. Moni masentunut ja uupunut on ollut ahkera ja tunnollinen, mutta tie on voinut tyssätä jo lukioon tai korkeakouluun. Masentuneen ajattelulla ei uskota usein edes siihen, että pääsee vaikka lähikaupan hyllyttäjäksi. Ja sinnekin todennäköisesti valitaan joku kokeneempi tai kauppiaan tuttu.
Osa nousee tuolta ja se on oikeasti hienoa. Mutta juuri näiltä ihmisiltä tuntuu löytyvän todella vähän sitä empatiaa heitä kohtaan, jotka eivät samaan kykene. He eivät ehkä parane, he kohtaavat ehkä lisää isoja vaikeuksia, heidät on ehkä lannistettu jo lapsena. Kyllä tuolta nouseminen vaatii ihan eri tavalla voimia. Ja tutkitustikin vähäosaisuus on vahvasti periytyvää. Tämä ei tarkoita, että kaikille käy niin, mutta se vaatii tietynlaisia ominaisuuksia, voimavaroja ja ennen kaikkea terveyttä.
Entäs tämä "mene töihin, etene uralla ja tienaa paljon" No, ensinnäkin sun täytyy päästä kouluun, suoriutua siitä terveenä ja suht vähillä kolhuilla. Jos tässä onnistut, sitten alkaa työpaikkojen metsästys. Onko nyt sellainen aika, että kyseinen ala työllistää? Tuliko lama, korona tai muuten vain ei ole paikkoja? Jos työllistää, hyväksytäänkö sut satojen hakijoiden joukosta haastatteluun? Jos hyväksytään, pääsetkö töihin? Jos pääset, onko työyhteisö miellyttävä, onko työympäristö terve, pysytkö terveenä, tuleeko elämässä isoja vastoinkäymisiä? Jos on, saatat saada ylennyksen tai edetä muualle. Siihenkin vaaditaan se, että joku
muu sen ensin tekee, et joudu yt-neuvotteluiden kohteeksi ja yrityksen talous on hyvässä kunnossa. Jos yritys tekee vaikka konkurssin, miten sä siinä etenet? Tai jos pomosi kiusaa tai hyväksikäyttää sua? Jos joudut työttömäksi, niin eikun uutta työtä hakemaan.
Ja sama rumba uudestaan. Monen hylyn jälkeen saatat alkaa lannistua, mutta yrität kuitenkin. On tutkittu, että työttömyys vaikuttaa terveyteen negatiivisesti ja kokonaisvaltaisella tavalla, kun se pitkittyy. . Mitä pidempään työttömyys pitkittyy, sitä vaikeampi sieltä on päästä pois, koska CV:ssä on tyhjää tilaa. Töihin ei enää vain kävellä, vaan monesti kaupan kassallekin vaaditaan kokemusta. Kyllä, olen hakenut enkä saanut edes vastausta. Pääsin sitten onneksi muualle. Valitettava fakta on, että työttömiä on enemmän kuin työpaikkoja. Kaikille ei vaan riitä työtä ja niistäkin, mitä on jäljellä, kisataan paljon.
Kommentit (717)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei vaan pärjää, kykene, jaksa kuten toiset ja se on fakta? Mutta mitenkäs sitten? Miten niitä huonommin pärjääviä pitäisi auttaa ymmärtää? Jaettaisiko korvauksia ja sairaseläkkeitä kuin karkkeja? Kyllä toimivassa yhteiskunnassa pitää olla tietty painostus työhön ja itsensä työkykyisenä pitämiseen ja kehittämiseen, vaikka kuinka stressaisi ja ärsyttäisi.
No ehkä sitä empatiaa ja myötätuntoa voisi kehittää heitä kohtaan, jotka ei kykene samalla tavalla asioihin. Täälläkin näkyy kommenteissa, ettei osalla ole mitään ymmärrystä vähäosaisempia kohtaan, masennuksen ja uupumuksen mekanismeista, liiallisen stressin tuhoisuudesta tai vastoinkäymisten vaikutuksesta. Kukaan ei ole puhunut, että korvauksia pitäisi jakaa suuria summia, vaan ymmärtää, että moni heistä, jotka tukia saa tai tekee pätkäduunia, ei välttämättä kykene olemaan ahkera tai pääae töihin, vaikka kuinka hakisi ja halua olisi.
Itse näin muuten vierestä, kun menestynyt ja hyvin toimeentuleva läheiseni sairastui kovan stressin ja työnarkomanian takia. Ja hän lopulta kuoli siihen. Se ei ollut kaunista katseltavaa.
-ap
Vähempiosaiset eivät koskaan osoita empatiaa paremmin pärjääviä kohtaan, joten miksi pitäisi toisinpäinkään?
Tämä ja lainaamani kommentti tullee saamaan roppakaupalla 'alapeukkuja', mutta jos tätä jää pohtimaan, niin kysymyshän on aika validi. Toisinpäin katsoen, tulee aika usein mieleen, että ns. vähäosaiset näkevät paremmin elämässä menestyneet vain ja ainoastaan rahapusseina, joista voi tarpeen ja mielihalun mukaan nyysiä vastikkeetonta rahaa omaan käyttöön.
Ja se empatia-puoli on aika hakusessa myös näillä empatiastaan ylistetyillä ns. vähäosaisilla, sillä eipä ole paljoa näkynyt sitä empatiaa saati aitoa iloa siitä, miten joku on saattanut ylittää esteet ja menestyä. Sen sijaan ainoa, mitä menestynyt saa kuulla, on se että "olet saanut niin paljon, kyllä sulla on varaa" eli palataan takaisin ensimmäiseen kohtaan vrt. yleinen rahapussi. Toinen ihminen ei tiedä, mitä se menestynyt on saattanut joutua kestämään elämässään ja millaisten vaikeuksien kautta on päässyt eteenpäin.
Voin sanoa omakohtaisesti, että aika tympeää sekin on kuunnella, että kaikki mitä olen saavuttanut, on mukamas vain tullut kuin manulle illallinen, ilmaiseksi ja helposti, ilman omaa vaivaa, murhetta tai työtäkään. Mutta näin oletetaan ja päälle vi**uillaan, että pitäisi raottaa taas lompakkoa ja heitellä seteleitä ns. vähäosaisille hieman lisää.
Että sanoisin tästä hyvä- ja vähäosais-keskustelun osalta, että jos on syytä sysissä, niin on sepissäkin.
Myötätuntoa menestyneelle? Ihailun kohteena jalustalla paistattelu ei ilmeisesti riitä. Sitä näkee mediassakin aika paljon, kun menestyneet uhriuvat ja odottavat itselleen (rahanarvoista) myötätuntoa. Koronakriisin aikanakin suurimpia kärsijöitä ovat median mukaan raharikkaat artistit ja jo menestyneet yrittäjät. Käytännössä sellaista kriisiä ei olekaan, jolla eri joku menestynyt yritä ratsastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En jaksanut lukea. Tuurilla selviää jos taidot ei riitä.
Turha kommentti. Miksi edes vaivauduit.
Loukkasit juuri kirjoituksen päähenkilöä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Onko se niin vaikeaa myöntää, että valmistuakseen töihin päästäkseen sut täytyy ensin valita sinne, olosuhteiden täytyy olla suht kunnossa, että niistä voi suoriutua hyvin. Esim. kiusaaminen altistaa sairauksille. Jos sairastut kesken opintojen, oliko se vain omaa vikaa ja olisi pitänyt olla vähän ahkerampi?
Se miten hoitaa terveyttään on ihan omaa valintaa. Kuka tahansa voi sairastua, mutta vetämällä kossupullon päivässä sydänvikaa, ei välttämättä parane tai masennus ei parane vellomalla sitä sängyn pohjalla.
Kun on ihan heitäkin, jotka sairastuu, vaikka elämäntavat olisi kunnossa. Totta kai tietyillä elämäntavoilla voi ehkäistä näitä asioita, mutta se ei aina mene niin. Kaikkiin sairauksiin ei saa aina kunnollista hoitoa, vaan siitä voi joutua tappelemaan ja riippuu paljon, sattuuko osaava ammattilainen kohdalle vai ei. Terapiaan on pitkät jonot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki ei vaan pärjää, kykene, jaksa kuten toiset ja se on fakta? Mutta mitenkäs sitten? Miten niitä huonommin pärjääviä pitäisi auttaa ymmärtää? Jaettaisiko korvauksia ja sairaseläkkeitä kuin karkkeja? Kyllä toimivassa yhteiskunnassa pitää olla tietty painostus työhön ja itsensä työkykyisenä pitämiseen ja kehittämiseen, vaikka kuinka stressaisi ja ärsyttäisi.
No ehkä sitä empatiaa ja myötätuntoa voisi kehittää heitä kohtaan, jotka ei kykene samalla tavalla asioihin. Täälläkin näkyy kommenteissa, ettei osalla ole mitään ymmärrystä vähäosaisempia kohtaan, masennuksen ja uupumuksen mekanismeista, liiallisen stressin tuhoisuudesta tai vastoinkäymisten vaikutuksesta. Kukaan ei ole puhunut, että korvauksia pitäisi jakaa suuria summia, vaan ymmärtää, että moni heistä, jotka tukia saa tai tekee pätkäduunia, ei välttämättä kykene olemaan ahkera tai pääae töihin, vaikka kuinka hakisi ja halua olisi.
Itse näin muuten vierestä, kun menestynyt ja hyvin toimeentuleva läheiseni sairastui kovan stressin ja työnarkomanian takia. Ja hän lopulta kuoli siihen. Se ei ollut kaunista katseltavaa.
-ap
Vähempiosaiset eivät koskaan osoita empatiaa paremmin pärjääviä kohtaan, joten miksi pitäisi toisinpäinkään?
Tämä ja lainaamani kommentti tullee saamaan roppakaupalla 'alapeukkuja', mutta jos tätä jää pohtimaan, niin kysymyshän on aika validi. Toisinpäin katsoen, tulee aika usein mieleen, että ns. vähäosaiset näkevät paremmin elämässä menestyneet vain ja ainoastaan rahapusseina, joista voi tarpeen ja mielihalun mukaan nyysiä vastikkeetonta rahaa omaan käyttöön.
Ja se empatia-puoli on aika hakusessa myös näillä empatiastaan ylistetyillä ns. vähäosaisilla, sillä eipä ole paljoa näkynyt sitä empatiaa saati aitoa iloa siitä, miten joku on saattanut ylittää esteet ja menestyä. Sen sijaan ainoa, mitä menestynyt saa kuulla, on se että "olet saanut niin paljon, kyllä sulla on varaa" eli palataan takaisin ensimmäiseen kohtaan vrt. yleinen rahapussi. Toinen ihminen ei tiedä, mitä se menestynyt on saattanut joutua kestämään elämässään ja millaisten vaikeuksien kautta on päässyt eteenpäin.
Voin sanoa omakohtaisesti, että aika tympeää sekin on kuunnella, että kaikki mitä olen saavuttanut, on mukamas vain tullut kuin manulle illallinen, ilmaiseksi ja helposti, ilman omaa vaivaa, murhetta tai työtäkään. Mutta näin oletetaan ja päälle vi**uillaan, että pitäisi raottaa taas lompakkoa ja heitellä seteleitä ns. vähäosaisille hieman lisää.
Että sanoisin tästä hyvä- ja vähäosais-keskustelun osalta, että jos on syytä sysissä, niin on sepissäkin.
Myötätuntoa menestyneelle? Ihailun kohteena jalustalla paistattelu ei ilmeisesti riitä. Sitä näkee mediassakin aika paljon, kun menestyneet uhriuvat ja odottavat itselleen (rahanarvoista) myötätuntoa. Koronakriisin aikanakin suurimpia kärsijöitä ovat median mukaan raharikkaat artistit ja jo menestyneet yrittäjät. Käytännössä sellaista kriisiä ei olekaan, jolla eri joku menestynyt yritä ratsastaa.
Kyllä minä ihan asiallisena pidän vaikka keikkatuloilllaan elävän laulajan, jonka keikat ja siten palkka loppuu täydellisesti määräämättömäksi ajaksi. Yrittäjänä ei saa edes työttömyyskorvauksia. Ei siinä mitään ratsastamista ole.
Useimmiten ihmiset katsovat asioita vain omasta näkökulmastaan. Ikuinen työtön ei kykene ajattelemaan, että omilla valinnoilla olisi merkitystä. Vaikeuksista selvinnyt taas saa vahvistusta sille, että voi vaikuttaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Oliko sinulla ebola? Oliko sinut suljettu vuosikausiksi kellariin missä isäsi hyväksikäytti sinua? Oletko ollut lapsisotilas? Elitkö Kamputseassa Khmer Rougen aikaan? Oletko ollut keskitysleirillä?
Jos et niin äläpä yhtään kuule valita.
Eli jos sairastut masennukseen kesken opintojen, ei saa valittaa? Jos saat syövän ja joudut rankkoihin hoitoihin, ei saa valittaa? Jos sua kiusataan, suhun kohdistetaan vakavaa väkivaltaa tai menetät perheesi, ei saa valittaa? Kaikki on vain itsestä kiinni.
Ihan uteliaisuudesta, onko töihin kävelemällä pääseminen nyt hirveä syrjäyttävä tragedia vai sitä hyväosaisuutta? Vaikea enää pysyä perässä näissä kaikissa tekosyissä. Se ainakin on tullut selväksi että juuri mikään ei joidenkin mielestä ole itsestä kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Onko se niin vaikeaa myöntää, että valmistuakseen töihin päästäkseen sut täytyy ensin valita sinne, olosuhteiden täytyy olla suht kunnossa, että niistä voi suoriutua hyvin. Esim. kiusaaminen altistaa sairauksille. Jos sairastut kesken opintojen, oliko se vain omaa vikaa ja olisi pitänyt olla vähän ahkerampi?
Se miten hoitaa terveyttään on ihan omaa valintaa. Kuka tahansa voi sairastua, mutta vetämällä kossupullon päivässä sydänvikaa, ei välttämättä parane tai masennus ei parane vellomalla sitä sängyn pohjalla.
Kun on ihan heitäkin, jotka sairastuu, vaikka elämäntavat olisi kunnossa. Totta kai tietyillä elämäntavoilla voi ehkäistä näitä asioita, mutta se ei aina mene niin. Kaikkiin sairauksiin ei saa aina kunnollista hoitoa, vaan siitä voi joutua tappelemaan ja riippuu paljon, sattuuko osaava ammattilainen kohdalle vai ei. Terapiaan on pitkät jonot.
Kyllä joskus voi osua heikot kortit käteen. Anoppini eli ikänsä terveellisesti ja niin vaan otti ja kuoli rintasyöpään 20 vuotta sitä sairastettuaan. Kaikkensa yritti hoitojen suhteen kyllä, siksi varmaan niin pitkään syövän kanssa elikin. Terapia on vain yksi hoitomuoto, kannattaa odotellessa kokeilla kaikki muutkin keinot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä te "olosuhteiden uhrit" sitten oikein haluaisitte? Teidän elämänne maksetaan jo veronmaksajien toimesta, mitä muuta?
Olisiko vaikka empatiaa ja myötätuntoa? Se jatkuva syyllistäminen, haukkuminen ja vakuuttelu, kuinka kaikki vaan on itsestä kiinni, harvoin paranta kenenkään tilannetta. Ehkä joku oikeasti laiska elämäm_koululainen siitä voi ottaa onkeen, mutta harvoin se mun kaltaisia tunnollisia suorittajia, mutta sairastuneita, auttaa.
-apEmpatian ja myötätunnon puutekko se heikko-osaisten ongelma olikin? Minä kun luulin että se on köyhyys? Se empatia varmaan takoittaisi sitä, että heikommalla työpanoksella tai jopa työttömänä saisi kuitenkin saman palkan, kuin mitä muut työntekijät tehdystä työstä?
Tässä maassa on valtavat määrät sosiaalipalveluja ja tukia niille, jotka nyt ei vaan pärjää. Masennuksesta puhutaan ihan presidentin rouvia myöten ja se on täysin tunnettu ja hyväksytty asia. Jatkuvasti pyörii valtavia määriä erilaisia yksityiseen toimintaan perustuvia auttamisohjelmia, Hursteja myöten ja silti pitäisi vielä enemmän saada sitä empatiaa ja myötätuntoa. Eikö mikään riitä? Saataisiinko me, jotka pärjäämme omillamme edes hetken elää sitä omaa elämäämme ilman, että pitäisi olla taputtamassa ressukoita päälaelle.
No elä sitten sitä ”omaa elämääsi” äläkä tule tänne aukomaan päätäsi!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Oliko sinulla ebola? Oliko sinut suljettu vuosikausiksi kellariin missä isäsi hyväksikäytti sinua? Oletko ollut lapsisotilas? Elitkö Kamputseassa Khmer Rougen aikaan? Oletko ollut keskitysleirillä?
Jos et niin äläpä yhtään kuule valita.
Eli jos sairastut masennukseen kesken opintojen, ei saa valittaa? Jos saat syövän ja joudut rankkoihin hoitoihin, ei saa valittaa? Jos sua kiusataan, suhun kohdistetaan vakavaa väkivaltaa tai menetät perheesi, ei saa valittaa? Kaikki on vain itsestä kiinni.
Saa valittaa, mutta ei kannata antaa periksi silti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki mitä sanot on tottakai totta mutta ei silti poista sitä tosiasiaa, että omilla valinnoilla ja omalla asenteella on suuri vaikutus siihen kuinka elämässä pärjää.
On myös paljon geeneistä kiinni. Osa ihmisistä lannistuu ja masentuu paljon herkemmin kuin toiset, osa taas hyvinkin resilientteja ja nousevat aina isojenkin vastoinkäymisten jälkeen.
Eihän sille minkään voi, jos on huonot geenit saanut ja näitäkin ihmisiä tulee ymmärtää.Osa ihmisistä myös lihoaa toisia helpommin. Sitä ei kuitenkaan nähdä yhteiskunnallisena ongelmana.
Lihoo. Ei lihoa.
En ymmärrä miten noin helppo sana kirjoitetaan jatkuvasti väärin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Oliko sinulla ebola? Oliko sinut suljettu vuosikausiksi kellariin missä isäsi hyväksikäytti sinua? Oletko ollut lapsisotilas? Elitkö Kamputseassa Khmer Rougen aikaan? Oletko ollut keskitysleirillä?
Jos et niin äläpä yhtään kuule valita.
Eli jos sairastut masennukseen kesken opintojen, ei saa valittaa? Jos saat syövän ja joudut rankkoihin hoitoihin, ei saa valittaa? Jos sua kiusataan, suhun kohdistetaan vakavaa väkivaltaa tai menetät perheesi, ei saa valittaa? Kaikki on vain itsestä kiinni.
Ihan uteliaisuudesta, onko töihin kävelemällä pääseminen nyt hirveä syrjäyttävä tragedia vai sitä hyväosaisuutta? Vaikea enää pysyä perässä näissä kaikissa tekosyissä. Se ainakin on tullut selväksi että juuri mikään ei joidenkin mielestä ole itsestä kiinni.
No, tässä maassa ei vaan riitä töitä kaikille. Se on ikävä, tilastollinen fakta, jota korona on pahentanut. Osa hakee töitä pitkään, muttei vaan saa niitä. Mikä siinä on niin vaikea ymmärtää, että sut pitää ensin VALITA töihin, että sä pääset sinne? Ei sinne töihin niin vain mennä. Saatat jäädä aina kakkoseksi ja yli viisikymppisenä oot työnantajille jo liian vanha. Totta kai omaa osaamista voi ja kannattaa kehittää, mutta loppupeleissä sen päätöksen siitä, pääseekö töihin vai ei, tekee joku muu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ap on aivan hakoteillä. Ei ihmiset yleisesti ole niin empatiakyvyttömiä, etteivät tajuaisi miten vastoinkäymiset vaikutavat elämään.
Ne, joita ap syyttää empatiakyvyttömiksi ovat niitä, jotka ovat nähneet vierestä, miten kultatarjottimella eteen tuodut tilaisuudet torjutaan. Ja sen päälle torjuja vain väittää, ettei hänellä ole samoja mahdollisuuksia kuin muilla. Kun ollaan vain niin upottu siihen uhrin rooliin, ettei sieltä saa itse jeesuskaan vedettyä pois. Niin ei se silloin ole ympäristön eikä vastoinkäymisten vika enää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Onko se niin vaikeaa myöntää, että valmistuakseen töihin päästäkseen sut täytyy ensin valita sinne, olosuhteiden täytyy olla suht kunnossa, että niistä voi suoriutua hyvin. Esim. kiusaaminen altistaa sairauksille. Jos sairastut kesken opintojen, oliko se vain omaa vikaa ja olisi pitänyt olla vähän ahkerampi?
Tiedän, että monilla on asiat paljon huonommin kuin minulla. Vastaan silti, omasta näkökulmastani.
Sairastuin kesken opintojen, olin ollut sairaalloinen muutenkin koko ikäni. Kun opinnot olivat jäissä, mietin, että tuleeko minusta nyt loppuiäksi kelan asiakas vai pääsenkö joskus työelämään kiinni. No, koska ei ollut tukiverkkoja, yritin kerätä voimat pelastavaan loikkaan. Oma tulevaisuuteni oli vain omissa käsissäni, mistään muusta suunnasta ei ollut odotettavissa mitään. Yritin ja onnistuin. En täydellisesti. En niin pitkälle kuin olisin muilla lähtökohdilla päässyt.
Mutta onnistuin saamaan aineellisesti paremman elämän kuin tuilla eläessä sekä mielenkiintoisia kokemuksia työelämässä, vaikka tehtävät ja työpaikat onkin pitänyt valita terveyden sanelemilla ehdoilla eli olen tietynlainen alisuoriutuja samaan aikaan kuin onnistuja.
Olen toistaiseksi onnistunut löytämään polkuja, joilla olen pitänyt itseni työelämässä. Yksityiselämästä on huuhotunut pois vuosia ongelmieni vuoksi, elämättömäksi jäänyttä elämää. No, elämää sekin, jokaisella omanlaistaan, minulla tätä. Nautin kaikesta kohdalleni osuvasta hyvästä, koska lähtökohdat ja odotukset ovat olleet lähes olemattomat.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä te "olosuhteiden uhrit" sitten oikein haluaisitte? Teidän elämänne maksetaan jo veronmaksajien toimesta, mitä muuta?
Olisiko vaikka empatiaa ja myötätuntoa? Se jatkuva syyllistäminen, haukkuminen ja vakuuttelu, kuinka kaikki vaan on itsestä kiinni, harvoin paranta kenenkään tilannetta. Ehkä joku oikeasti laiska elämäm_koululainen siitä voi ottaa onkeen, mutta harvoin se mun kaltaisia tunnollisia suorittajia, mutta sairastuneita, auttaa.
-apEmpatian ja myötätunnon puutekko se heikko-osaisten ongelma olikin? Minä kun luulin että se on köyhyys? Se empatia varmaan takoittaisi sitä, että heikommalla työpanoksella tai jopa työttömänä saisi kuitenkin saman palkan, kuin mitä muut työntekijät tehdystä työstä?
Tässä maassa on valtavat määrät sosiaalipalveluja ja tukia niille, jotka nyt ei vaan pärjää. Masennuksesta puhutaan ihan presidentin rouvia myöten ja se on täysin tunnettu ja hyväksytty asia. Jatkuvasti pyörii valtavia määriä erilaisia yksityiseen toimintaan perustuvia auttamisohjelmia, Hursteja myöten ja silti pitäisi vielä enemmän saada sitä empatiaa ja myötätuntoa. Eikö mikään riitä? Saataisiinko me, jotka pärjäämme omillamme edes hetken elää sitä omaa elämäämme ilman, että pitäisi olla taputtamassa ressukoita päälaelle.
Sinulta, kuin puolelta muiltakin, on mennyt aloituksen pointti ihan ohi.
Jonain päivänä et ehkä olekaan omillasi pärjäävä, vaan samanlainen "ressukka", joiden suuntaan niin innokaasti syljeskelet.
Jo korona-aika järkytti monia, että miten voi tällä tavalla menä työt alta ja osa yrittäjistä oli heti pyytämässä tukia. Esim. Hesburgerin omistaja, jona aiemmin oli puhunut "tuet alas" -tyyppisiä juttuja. Miksi nyt niitä tukia saa vaatia, kun osuu omalle kohdalle vaikeudet?
Vierailija kirjoitti:
Kaikki mitä sanot on tottakai totta mutta ei silti poista sitä tosiasiaa, että omilla valinnoilla ja omalla asenteella on suuri vaikutus siihen kuinka elämässä pärjää.
:D joo o, mee töihin
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki mitä sanot on tottakai totta mutta ei silti poista sitä tosiasiaa, että omilla valinnoilla ja omalla asenteella on suuri vaikutus siihen kuinka elämässä pärjää.
On myös paljon geeneistä kiinni. Osa ihmisistä lannistuu ja masentuu paljon herkemmin kuin toiset, osa taas hyvinkin resilientteja ja nousevat aina isojenkin vastoinkäymisten jälkeen.
Eihän sille minkään voi, jos on huonot geenit saanut ja näitäkin ihmisiä tulee ymmärtää.
Miten sitten tähän pitäisi suhtautua, jos joku on heikompi niin mitä muiden pitäisi asialle tehdä? Jos luonnossa on heikko eläin, niin vahvempi ottaa siitä itselleen ravinnon ja vahvistuu entisestään. Oletko varma siitä, jos jokainen joutuisi kovemman paikan eteen ja valittaisi vähemmän, jäisikö enemmän energiaa selviämiseen,
Vierailija kirjoitti:
Eli täähän on selvä: Ei koskaan tarvitse yrittää tai nähdä vaivaa, kun ap:n kaltaisten kehäpäätelmä takaa sen, että on aina löytyy joku hyväksyttävä selitys kaikelle laiminlyönnille.
Minä lupaan miettiä, ap, sinun kannanottojasi, jos sinä lupaat edes hetken miettiä voiko olla MYÖS mahdollista, et JOTKUT ihmisistä on vaan patalaiskoja, saamattomia, jotka kuvittelevat et on ok olla saamapuolella aina ja jotka ihan oikeesti kaipaavat potkua perseelle herätäkseen.
Terveisin kokoomus.
Vierailija kirjoitti:
Ap on aivan hakoteillä. Ei ihmiset yleisesti ole niin empatiakyvyttömiä, etteivät tajuaisi miten vastoinkäymiset vaikutavat elämään.
Ne, joita ap syyttää empatiakyvyttömiksi ovat niitä, jotka ovat nähneet vierestä, miten kultatarjottimella eteen tuodut tilaisuudet torjutaan. Ja sen päälle torjuja vain väittää, ettei hänellä ole samoja mahdollisuuksia kuin muilla. Kun ollaan vain niin upottu siihen uhrin rooliin, ettei sieltä saa itse jeesuskaan vedettyä pois. Niin ei se silloin ole ympäristön eikä vastoinkäymisten vika enää.
Miksi sitten tämäkin ketju täyttyy näistä, että "oma vika, asenne ratkaisee, kaikki on itsestä kiinni" -huutelijoista?
Minulla ei ole samaa mahdollisuutta mennä yliopistoon kuin osalla, koska olen sairas. Minulla ei ole yksinkertaisesti voimia siihen ja se todennäköisesti sairastuttaisi lisää. Opiskelen muuta alaa ja olen tyytyväinen valintaani. En koe olevani uhri, mutta olen kokenut paljon vaikeuksia ja sairauksia nuoresta iästä huolimatta. Nyt olen päässyt vähän enemmän jaloilleni ja ei, se ei ole mun omaa ansiota, vaan ihan sen takia, että mulla on siihen sellaiset ominaisuudet ja myös onnea.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap on aivan hakoteillä. Ei ihmiset yleisesti ole niin empatiakyvyttömiä, etteivät tajuaisi miten vastoinkäymiset vaikutavat elämään.
Ne, joita ap syyttää empatiakyvyttömiksi ovat niitä, jotka ovat nähneet vierestä, miten kultatarjottimella eteen tuodut tilaisuudet torjutaan. Ja sen päälle torjuja vain väittää, ettei hänellä ole samoja mahdollisuuksia kuin muilla. Kun ollaan vain niin upottu siihen uhrin rooliin, ettei sieltä saa itse jeesuskaan vedettyä pois. Niin ei se silloin ole ympäristön eikä vastoinkäymisten vika enää.
Miksi sitten tämäkin ketju täyttyy näistä, että "oma vika, asenne ratkaisee, kaikki on itsestä kiinni" -huutelijoista?
Minulla ei ole samaa mahdollisuutta mennä yliopistoon kuin osalla, koska olen sairas. Minulla ei ole yksinkertaisesti voimia siihen ja se todennäköisesti sairastuttaisi lisää. Opiskelen muuta alaa ja olen tyytyväinen valintaani. En koe olevani uhri, mutta olen kokenut paljon vaikeuksia ja sairauksia nuoresta iästä huolimatta. Nyt olen päässyt vähän enemmän jaloilleni ja ei, se ei ole mun omaa ansiota, vaan ihan sen takia, että mulla on siihen sellaiset ominaisuudet ja myös onnea.
Tämä on myös minun kokemukseni. Sairaus ja paskat perheolosuhteet vaikuttivat siihen, etten voinut hakea maksimipotentiaalini mukaista opiskelu/työpaikkaa, mutta ei se ole estänyt hyvää elämää.
Alue: Aihe vapaa
Kotonakaan ei näköjään opettanut yhtään mitään, ettei kaikki ole todellakaan aina itsestä kiinni.