Lue keskustelun säännöt.
"Kaikki on itsestä kiinni. Kun minäkin pärjäsin, muidenkin pitää pärjätä" -ihmiset, tässä vähän pohdittavaa
28.07.2020 |
"Omalla työllä ja ahkeruudella ansaittu" on toki osin totta, MUTTA sulla on pitänyt olla voimavaroja, jaksamista, älyä, terveyttä ja suht hyvät olosuhteet ollaksesi ahkera. Entä jos työyhteisö kiusaa sua? Entä jos joudut onnettomuuteen kesken kaiken? Entä jos asunnostasi löytyy hometta, menetät sen tai/ja sairastut sen takia? Entä jos kohtaat ison tragedian kesken opintojen tai uraetenemisen? Entä yliopistojen uupumiset tai masennustilastot? Kaikki EI KYKENE olemaan ahkeria, vaikka kuinka haluaisivat. Moni masentunut ja uupunut on ollut ahkera ja tunnollinen, mutta tie on voinut tyssätä jo lukioon tai korkeakouluun. Masentuneen ajattelulla ei uskota usein edes siihen, että pääsee vaikka lähikaupan hyllyttäjäksi. Ja sinnekin todennäköisesti valitaan joku kokeneempi tai kauppiaan tuttu.
Osa nousee tuolta ja se on oikeasti hienoa. Mutta juuri näiltä ihmisiltä tuntuu löytyvän todella vähän sitä empatiaa heitä kohtaan, jotka eivät samaan kykene. He eivät ehkä parane, he kohtaavat ehkä lisää isoja vaikeuksia, heidät on ehkä lannistettu jo lapsena. Kyllä tuolta nouseminen vaatii ihan eri tavalla voimia. Ja tutkitustikin vähäosaisuus on vahvasti periytyvää. Tämä ei tarkoita, että kaikille käy niin, mutta se vaatii tietynlaisia ominaisuuksia, voimavaroja ja ennen kaikkea terveyttä.
Entäs tämä "mene töihin, etene uralla ja tienaa paljon" No, ensinnäkin sun täytyy päästä kouluun, suoriutua siitä terveenä ja suht vähillä kolhuilla. Jos tässä onnistut, sitten alkaa työpaikkojen metsästys. Onko nyt sellainen aika, että kyseinen ala työllistää? Tuliko lama, korona tai muuten vain ei ole paikkoja? Jos työllistää, hyväksytäänkö sut satojen hakijoiden joukosta haastatteluun? Jos hyväksytään, pääsetkö töihin? Jos pääset, onko työyhteisö miellyttävä, onko työympäristö terve, pysytkö terveenä, tuleeko elämässä isoja vastoinkäymisiä? Jos on, saatat saada ylennyksen tai edetä muualle. Siihenkin vaaditaan se, että joku
muu sen ensin tekee, et joudu yt-neuvotteluiden kohteeksi ja yrityksen talous on hyvässä kunnossa. Jos yritys tekee vaikka konkurssin, miten sä siinä etenet? Tai jos pomosi kiusaa tai hyväksikäyttää sua? Jos joudut työttömäksi, niin eikun uutta työtä hakemaan.
Ja sama rumba uudestaan. Monen hylyn jälkeen saatat alkaa lannistua, mutta yrität kuitenkin. On tutkittu, että työttömyys vaikuttaa terveyteen negatiivisesti ja kokonaisvaltaisella tavalla, kun se pitkittyy. . Mitä pidempään työttömyys pitkittyy, sitä vaikeampi sieltä on päästä pois, koska CV:ssä on tyhjää tilaa. Töihin ei enää vain kävellä, vaan monesti kaupan kassallekin vaaditaan kokemusta. Kyllä, olen hakenut enkä saanut edes vastausta. Pääsin sitten onneksi muualle. Valitettava fakta on, että työttömiä on enemmän kuin työpaikkoja. Kaikille ei vaan riitä työtä ja niistäkin, mitä on jäljellä, kisataan paljon.
Kommentit (717)
Vierailija kirjoitti:
Huoh. En ole sanonut, ettei MIKÄÄN ole itsestä kiinni ja mitään ei pidä yrittää. Mutta jossain tilanteissa, se yrittäminen ei vaan riitä, siihen ei ole voimia tai se ei vaan tuo menestystä. Se ei ole aina itsestä kiinni, vaikka kuinka olisi asenne kohdillaan.
-ap
Jep, yritetty on, enkä ole luovuttanut, mutta aina ei vaan jaksa enää. Vuosien opiskelut, yrittäjyys, lopulta syöpä kolmekymppisenä ja kaiken tuon aiheuttamat velat himppasen saattaa uuvuttaa. Sitten kun sanot vaikka tutulle, ettei nyt ole varaa reissata/kiertää huvipuistoja/tehdä remppaa loppuun/korjauttaa autoa, niin puhistaan, että valintoja, valintoja. Juu, itse valitsin...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Täällä osalle on selvästi pelottava ajatus, että kaikki ei olekaan itsensä käsissä ja että periaatteessa koska vaan voi tapahtua mitä vain kamalaa. Seuraavalla kauppareissulla saatat joutua rikoksen uhriksi, onnettomuuteen tai saat soiton, että sun läheinen on kuollut. Tai lääkärin vastaanotolta sulta löydetään syöpä. On kauheaa tajuta, ettei kaikkeen (osaan totta kai voi) voi vaikuttaa ja että myös geeneillä, tuurilla ja onnella on merkitystä.
Luulen et päinvastoin. Ymmärrän, et te uskotte et kävis näin. Te joille kaikki vaan sattuu ja tapahtuu eikä elämässä voi mitään kontrolloida, suunnitella, järjestellä, pyrkiä johonkin.
Luulenpa, et ihminen, joka kantaa vastuunsa, pyrkii säilyttämään toimintakykynsä niillä resursseilla kuin hänellä on, pystyvät toimimaan myös elämässä tapahtuvien järkyttävien käänteiden, surujen ja menetystenkin jälkeenkin. Eikä se tarkottaisi, etteikö ihminen surisi ihan yhtä paljon kuin se maahan makaamaan jääväkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Kuule niihin kiusaamisasioihinkin voi itse vaikuttaa. Harvalla on niin paska flaxi, että joka paikkaan minne menee tulee myös kiusaajia ilman, että itse on siihen mitenkään vaikuttanut.
Oma vikahan se on, että kiusataan, joutuu onnettomuuteen tai sairastuu. Olisi vaan pitänyt olla ahkerampi.
Olen noussut todella syvästä kuilusta ja toki pakko sanoa että on älyllä siunattu, mutta muutoin olosuhteet on usein olleet vastaan. Olen saanut apua vasta kun otin täyden vastuun omasta elämästäni, siksi kannustan muita samaan, tough love tyyppisesti. On oikeasti paljon itsestä kiinni!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä te "olosuhteiden uhrit" sitten oikein haluaisitte? Teidän elämänne maksetaan jo veronmaksajien toimesta, mitä muuta?
Olisiko vaikka empatiaa ja myötätuntoa? Se jatkuva syyllistäminen, haukkuminen ja vakuuttelu, kuinka kaikki vaan on itsestä kiinni, harvoin paranta kenenkään tilannetta. Ehkä joku oikeasti laiska elämäm_koululainen siitä voi ottaa onkeen, mutta harvoin se mun kaltaisia tunnollisia suorittajia, mutta sairastuneita, auttaa.
-ap
On vaikeaa kokea empatiaa ja myötätuntoa ihmisiä kohtaan, jotka eivät sitä meille "hyväosaisille" osoita myöskään. Lainausmerkeissä siksi, että meillä kaikilla on ongelmia, toiset vaan saa asioita tehtyä siitä huolimatta. Minä esimerkiksi mielelläni vaihtaisin ongelmani hometaloon ja työpaikkakiusaamiseen, vaikka olenkin halveksuvasi menestyjä, joka ongelmistaan huolimatta on päässyt hyväpalkkaiseen työhön ja saanut elämänsä kuntoon. Ja mitä se empatia ja myötätunto hyödyttää tilannettasi? Ei se muiden ihmisten voivottelu paranna yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Entä jos ajattelee heti syntymästään lähtien ettei töitä ole?
Raha tulee seinästä?
Suomessa voi opiskella miten pitkälle vain omien kykyjen rajoissa. Entä jos kyvyt ei riitä siihen mihin itse haluaisi? Onko se yhteiskunnan syy?Luitko edes aloitusta? Kyvykkyys ei suojaa sua sairauksilta, uupumukselta ja vastoinkäymiseltä. Se oli se pointti.
-ap
Ei tietenkään suojaa. Isompi ongelma on kuitenkin ihmiset, jotja pitävät itseään kyvykkäinä isopalkkaisiin töihin, mutta he eivät onnistu pääsykokeissa ikinä. Siivoushommnat ja alempi koulutus ei kelpaa, koska se ei vastaa heidän käsitystään omista kyvyistään. Miten heidän kanssaan tulisi toimia?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä te "olosuhteiden uhrit" sitten oikein haluaisitte? Teidän elämänne maksetaan jo veronmaksajien toimesta, mitä muuta?
Olisiko vaikka empatiaa ja myötätuntoa? Se jatkuva syyllistäminen, haukkuminen ja vakuuttelu, kuinka kaikki vaan on itsestä kiinni, harvoin paranta kenenkään tilannetta. Ehkä joku oikeasti laiska elämäm_koululainen siitä voi ottaa onkeen, mutta harvoin se mun kaltaisia tunnollisia suorittajia, mutta sairastuneita, auttaa.
-apOn vaikeaa kokea empatiaa ja myötätuntoa ihmisiä kohtaan, jotka eivät sitä meille "hyväosaisille" osoita myöskään. Lainausmerkeissä siksi, että meillä kaikilla on ongelmia, toiset vaan saa asioita tehtyä siitä huolimatta. Minä esimerkiksi mielelläni vaihtaisin ongelmani hometaloon ja työpaikkakiusaamiseen, vaikka olenkin halveksuvasi menestyjä, joka ongelmistaan huolimatta on päässyt hyväpalkkaiseen työhön ja saanut elämänsä kuntoon. Ja mitä se empatia ja myötätunto hyödyttää tilannettasi? Ei se muiden ihmisten voivottelu paranna yhtään mitään.
Minä en halveksu menestyjiä, vaan toivon ymmärrystä siitä, että se menestys on myös osaksi onnen, terveyden ja geenien ansiosta. Toki siinä on myös itsellä paljon kiinni. Periaatteessa koska tahansa voi mennä työt, perhe tai koti alta. Onko se silloin oma valinta?
Tää taitaa olla ihan turhaa jankkausta, kun tuntuu, ettei mikään mene päähän.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Oliko sinulla ebola? Oliko sinut suljettu vuosikausiksi kellariin missä isäsi hyväksikäytti sinua? Oletko ollut lapsisotilas? Elitkö Kamputseassa Khmer Rougen aikaan? Oletko ollut keskitysleirillä?
Jos et niin äläpä yhtään kuule valita.
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä kaupungin pitäisi rakennuttaa vuokratarjontaana kommuuneja. Jokaisella olisi oma lukollinen huone. Nämä huoneet olisivat halpoja, n 290€/kk. Niitä olisi 8 jokaisessa asunnossa. Keittiön ja yleiset tilat siivoaisi siivooja kerran kahdessa viikossa.
Näin saataisiin pääkaupunkiseudulle halpa yhteisöllinen asumismuoto. Syrjäytyminen vähenisi, kun olisi edes vähän sosiaalisuutta. Ei tämä kaikille ole, mutta hyvä vaihtoehto monelle. Halvassa pystyy säästämään.
Tuohan on mallia 80-luvun opiskelijoiden soluasunnot. Ne oli pakko muuttaa yksiöiksi 90-luvulla, kun kukaan ei enää niihin halunnut mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Kuule niihin kiusaamisasioihinkin voi itse vaikuttaa. Harvalla on niin paska flaxi, että joka paikkaan minne menee tulee myös kiusaajia ilman, että itse on siihen mitenkään vaikuttanut.
Oma vikahan se on, että kiusataan, joutuu onnettomuuteen tai sairastuu. Olisi vaan pitänyt olla ahkerampi.
Ei välttämättä ole, mutta voi olla. Oma sukulainen kuoli sekoiltuaan kännipäissään. Onnettomuus se oli, mutta oli siinä paljon omaakin vikaa. Matkustajat jotka matkasivat korona-alueille tietoisina riskeistä olivat vastuussa tartunnoistaan, vaikka eivät koronaa menneet hakemaan, vaan pitämään hauskaa, jne.
Ohis
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Onko se niin vaikeaa myöntää, että valmistuakseen töihin päästäkseen sut täytyy ensin valita sinne, olosuhteiden täytyy olla suht kunnossa, että niistä voi suoriutua hyvin. Esim. kiusaaminen altistaa sairauksille. Jos sairastut kesken opintojen, oliko se vain omaa vikaa ja olisi pitänyt olla vähän ahkerampi?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Oliko sinulla ebola? Oliko sinut suljettu vuosikausiksi kellariin missä isäsi hyväksikäytti sinua? Oletko ollut lapsisotilas? Elitkö Kamputseassa Khmer Rougen aikaan? Oletko ollut keskitysleirillä?
Jos et niin äläpä yhtään kuule valita.
Eli jos sairastut masennukseen kesken opintojen, ei saa valittaa? Jos saat syövän ja joudut rankkoihin hoitoihin, ei saa valittaa? Jos sua kiusataan, suhun kohdistetaan vakavaa väkivaltaa tai menetät perheesi, ei saa valittaa? Kaikki on vain itsestä kiinni.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Onko se niin vaikeaa myöntää, että valmistuakseen töihin päästäkseen sut täytyy ensin valita sinne, olosuhteiden täytyy olla suht kunnossa, että niistä voi suoriutua hyvin. Esim. kiusaaminen altistaa sairauksille. Jos sairastut kesken opintojen, oliko se vain omaa vikaa ja olisi pitänyt olla vähän ahkerampi?
Se miten hoitaa terveyttään on ihan omaa valintaa. Kuka tahansa voi sairastua, mutta vetämällä kossupullon päivässä sydänvikaa, ei välttämättä parane tai masennus ei parane vellomalla sitä sängyn pohjalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
No mitä te "olosuhteiden uhrit" sitten oikein haluaisitte? Teidän elämänne maksetaan jo veronmaksajien toimesta, mitä muuta?
Olisiko vaikka empatiaa ja myötätuntoa? Se jatkuva syyllistäminen, haukkuminen ja vakuuttelu, kuinka kaikki vaan on itsestä kiinni, harvoin paranta kenenkään tilannetta. Ehkä joku oikeasti laiska elämäm_koululainen siitä voi ottaa onkeen, mutta harvoin se mun kaltaisia tunnollisia suorittajia, mutta sairastuneita, auttaa.
-apEmpatian ja myötätunnon puutekko se heikko-osaisten ongelma olikin? Minä kun luulin että se on köyhyys? Se empatia varmaan takoittaisi sitä, että heikommalla työpanoksella tai jopa työttömänä saisi kuitenkin saman palkan, kuin mitä muut työntekijät tehdystä työstä?
Tässä maassa on valtavat määrät sosiaalipalveluja ja tukia niille, jotka nyt ei vaan pärjää. Masennuksesta puhutaan ihan presidentin rouvia myöten ja se on täysin tunnettu ja hyväksytty asia. Jatkuvasti pyörii valtavia määriä erilaisia yksityiseen toimintaan perustuvia auttamisohjelmia, Hursteja myöten ja silti pitäisi vielä enemmän saada sitä empatiaa ja myötätuntoa. Eikö mikään riitä? Saataisiinko me, jotka pärjäämme omillamme edes hetken elää sitä omaa elämäämme ilman, että pitäisi olla taputtamassa ressukoita päälaelle.
Sinulta, kuin puolelta muiltakin, on mennyt aloituksen pointti ihan ohi.
Jonain päivänä et ehkä olekaan omillasi pärjäävä, vaan samanlainen "ressukka", joiden suuntaan niin innokaasti syljeskelet.
Vierailija kirjoitti:
Kaikki mitä sanot on tottakai totta mutta ei silti poista sitä tosiasiaa, että omilla valinnoilla ja omalla asenteella on suuri vaikutus siihen kuinka elämässä pärjää.
En pyytänyt syntyä tähän maailmaan heikkolahjaisena ääliönä, mutta tässä ollaan!
Ei minkäänlaisia matemaattisia laskutaitoja, että edes kaupankassalle pääsisin töihin. Koulutus minulla on, mutta senkin suoritin rimaa hipoen ja empaattisen opettajan ansiosta, joka jaksoi tukea vaikeissa paikoissa. Jonkinlainen valokuvamuisti helpotti myös opiskelua. Nyt vamhempana muisti mennyttä ja uuden oppiminen entistä haastavampaa.
Kunpa olisin niiin tyhmä, etten tajuaisi omaa tilannettani! Olisi varmasti helpompi elämä.
Masennus syö päivä päivältä. Olen aina ollut ahkera ja reipas silloin, kun työelämässä olen ollut ja siitä laiskuudesta ei ole kyse!
Sen voisi sentään korjata, mutta sano kuka asentaisi minulle uudet aivot tai keksisi ihmiselle vaihdettavan muistikamman mädättyneen tilalle?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Onko se niin vaikeaa myöntää, että valmistuakseen töihin päästäkseen sut täytyy ensin valita sinne, olosuhteiden täytyy olla suht kunnossa, että niistä voi suoriutua hyvin. Esim. kiusaaminen altistaa sairauksille. Jos sairastut kesken opintojen, oliko se vain omaa vikaa ja olisi pitänyt olla vähän ahkerampi?
ONKO SE RAHA NYT AINOA MITTARI? Sitä olen yrittänyt kysyä.
Jos annan 50 000 euroa, sitoudutko olemaan kotona kolme vuotta 95 % ajasta yksin, olemaan matkustamatta mihinkään (leikit sairasta, jos et jo valmiiksi ole), olet jäähyllä mahdollisesta perheestäsi (koska leikit, ettei sitä ole koskaan ollutkaan) tai otat tilalle kaltoinkohtelevan ja pahoinpitelevän perheen.
**
Omassa elämässäni olen joka hetki tietoinen siitä, että työkyky voi loppua minä vuonna tai kuukautena tahansa (ihan todennäköistä, etten selviä eläkeikään asti). Jokainen saatu vuosi on otettu kiitollisuudella vastaan. Mutta en minä ole työni ja palkkani. Se on vain yksi osa elämää. Toki, jos sitä työtä ei ole, se kaihertaa, koska se vaikeuttaa elämää oleellisesti, mutta ei se ole KOKO ELÄMÄ eikä näin ollen elämän mittari. Keskittykää siihen, mikä elämässä on hyvin! Se antaa voimaa koota niitä heikompia palasia paremmalle tolalle.
Kuule niihin kiusaamisasioihinkin voi itse vaikuttaa. Harvalla on niin paska flaxi, että joka paikkaan minne menee tulee myös kiusaajia ilman, että itse on siihen mitenkään vaikuttanut.