Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
"Kaikki on itsestä kiinni. Kun minäkin pärjäsin, muidenkin pitää pärjätä" -ihmiset, tässä vähän pohdittavaa
28.07.2020 |
"Omalla työllä ja ahkeruudella ansaittu" on toki osin totta, MUTTA sulla on pitänyt olla voimavaroja, jaksamista, älyä, terveyttä ja suht hyvät olosuhteet ollaksesi ahkera. Entä jos työyhteisö kiusaa sua? Entä jos joudut onnettomuuteen kesken kaiken? Entä jos asunnostasi löytyy hometta, menetät sen tai/ja sairastut sen takia? Entä jos kohtaat ison tragedian kesken opintojen tai uraetenemisen? Entä yliopistojen uupumiset tai masennustilastot? Kaikki EI KYKENE olemaan ahkeria, vaikka kuinka haluaisivat. Moni masentunut ja uupunut on ollut ahkera ja tunnollinen, mutta tie on voinut tyssätä jo lukioon tai korkeakouluun. Masentuneen ajattelulla ei uskota usein edes siihen, että pääsee vaikka lähikaupan hyllyttäjäksi. Ja sinnekin todennäköisesti valitaan joku kokeneempi tai kauppiaan tuttu.
Osa nousee tuolta ja se on oikeasti hienoa. Mutta juuri näiltä ihmisiltä tuntuu löytyvän todella vähän sitä empatiaa heitä kohtaan, jotka eivät samaan kykene. He eivät ehkä parane, he kohtaavat ehkä lisää isoja vaikeuksia, heidät on ehkä lannistettu jo lapsena. Kyllä tuolta nouseminen vaatii ihan eri tavalla voimia. Ja tutkitustikin vähäosaisuus on vahvasti periytyvää. Tämä ei tarkoita, että kaikille käy niin, mutta se vaatii tietynlaisia ominaisuuksia, voimavaroja ja ennen kaikkea terveyttä.
Entäs tämä "mene töihin, etene uralla ja tienaa paljon" No, ensinnäkin sun täytyy päästä kouluun, suoriutua siitä terveenä ja suht vähillä kolhuilla. Jos tässä onnistut, sitten alkaa työpaikkojen metsästys. Onko nyt sellainen aika, että kyseinen ala työllistää? Tuliko lama, korona tai muuten vain ei ole paikkoja? Jos työllistää, hyväksytäänkö sut satojen hakijoiden joukosta haastatteluun? Jos hyväksytään, pääsetkö töihin? Jos pääset, onko työyhteisö miellyttävä, onko työympäristö terve, pysytkö terveenä, tuleeko elämässä isoja vastoinkäymisiä? Jos on, saatat saada ylennyksen tai edetä muualle. Siihenkin vaaditaan se, että joku
muu sen ensin tekee, et joudu yt-neuvotteluiden kohteeksi ja yrityksen talous on hyvässä kunnossa. Jos yritys tekee vaikka konkurssin, miten sä siinä etenet? Tai jos pomosi kiusaa tai hyväksikäyttää sua? Jos joudut työttömäksi, niin eikun uutta työtä hakemaan.
Ja sama rumba uudestaan. Monen hylyn jälkeen saatat alkaa lannistua, mutta yrität kuitenkin. On tutkittu, että työttömyys vaikuttaa terveyteen negatiivisesti ja kokonaisvaltaisella tavalla, kun se pitkittyy. . Mitä pidempään työttömyys pitkittyy, sitä vaikeampi sieltä on päästä pois, koska CV:ssä on tyhjää tilaa. Töihin ei enää vain kävellä, vaan monesti kaupan kassallekin vaaditaan kokemusta. Kyllä, olen hakenut enkä saanut edes vastausta. Pääsin sitten onneksi muualle. Valitettava fakta on, että työttömiä on enemmän kuin työpaikkoja. Kaikille ei vaan riitä työtä ja niistäkin, mitä on jäljellä, kisataan paljon.
Kommentit (717)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MOT kirjoitti:
Kysymys kuuluu, mitä pitäisi muuttaa ja onko se joltain toiselta taas pois?
Ihmisiä pitäisi ihan aidosti auttaa sieltä suosta ylös sen sijaan, että potkitaan kaatunutta.
Ihan ensi alkuun yrityksiä pitäisi kannustaa ja jopa velvoittaa pitämään työpaikat Suomessa, ketju-pätkä-nollasopimus-työkokeilut pitäisi muuttaa vakituisiksi palkkatöiksi, terapiaan pitäisi päästä jokaisen joka sitä tarvitsee, perheitä pitäisi tukea enemmän, ihmisille pitäisi luoda mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan sillä panoksella jolla he kykenevät. Jne.
Haluatko sinä olla yrittäjä, joka velvoitetaan pitämään työntekijöitä? Oma firmani lopettaa tasan sinä hetkenä, kun tällainen laki tulisi. On ihan tarpeeksi stressaavaa saada työllistettyä itse itsensä että pitäisi vielä kantaa vastuuta siitä, että saa tienattua palkan jollekin toisellekin.
Se että yritykselläsi ei ole varaa tarjota asiallista työsopimusta ja palkkaa työntekijöille kertookin jo kaiken tarpeellisen.
Ennen tunnettiin sellainen käsite kuin yhteiskuntavastuu ja heikommillakin lahjoilla pystyi kävelemään sisään moneen paikkaan ja pääsemään vakituiseen palkkatyöhön kiinni. Nyt voi jokainen miettiä, miksi syrjäytyminen ja mt-ongelmat ovat räjähtäneet käsiin. Työn saamisesta on tehty loputon temppusirkus, josta ei tarvitse edes työntekijälle aina maksaa palkkaa.
Väännätkö vielä uudelleen rautalangasta sen mitä se kertoo? Sen, että työntekijälle pitää voida maksaa asiallinen korvaus, mielellään iso, jotta hän olisi motivoitunut ja voisi valita hyvän? Sen, että minä en tiedä mistä sen rahan tempaisen. Etenkään silloin, jos työntekijä on sairaana tai ihan vaan vuosilomalla tai jos varauskirja ei ole täynnä. Ja sen, että minäkin olen vain ihminen, jolla on omat terveyshuolensa ja stressinsä itselläkin? Sen, että sekä asiakas että yritys haluavat maksimoida hyötynsä ja kilpailu on globaalissa maailmassa kova?
Liiketoiminnan riskit, kuin myös voitot, kuuluvat yrittäjälle, ei työntekijälle kuten yrität tässä esittää. Toisekseen, jos stressinsietokyky ja terveydentila eivät kestä yrittämistä, niin se homma on parempi jättää muille. Aina voi toimia yksinyrittäjänä, tai mennä muualle töihin. Se ei oikeuta muiden riistämistä nollasopimuksilla, työkokeiluilla tai palkattomien harjoittelijoiden kierrättämisellä. Heidänkin ajallaan ja työllään on arvo.
Sitähän tässä yritän sanoa, etten voi palkata työntekijää, koska en voi maksaa riittävän hyvää palkkaa (en siis käytä myöskään ilmaisia työntekijöitä vaan teen kaiken työn yksin tai maksan vapaaehtoiselle alihankkijalle joskus ruuhka-aikana, jos sellaisen löydän). En ole riiston kannattaja. Ja tiedostan erittäin hyvin omat rajani ja tällä nykylainsäädännöllä pystyn työllistämään itseni, en enää, jos pitäisi veronmaksun lisäksi ottaa isompaa vastuuta muista ihmisistä. Sama koskee montaa muutakin yksin/pienyrittäjää, näen tätä todellisuutta erittäin läheltä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisiä pitäisi ihan aidosti auttaa sieltä suosta ylös sen sijaan, että potkitaan kaatunutta.
Ihan ensi alkuun yrityksiä pitäisi kannustaa ja jopa velvoittaa pitämään työpaikat Suomessa, ketju-pätkä-nollasopimus-työkokeilut pitäisi muuttaa vakituisiksi palkkatöiksi, terapiaan pitäisi päästä jokaisen joka sitä tarvitsee, perheitä pitäisi tukea enemmän, ihmisille pitäisi luoda mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan sillä panoksella jolla he kykenevät. Jne.
Oletko koskaan yrittänyt auttaa huono-osaista? Se ei ole noin yksinkertaista. Minulla on kaveri, joka kärsii köyhyydestä ja ihmissuhteiden puutteesta. Vuokria ei saa maksettua, mutta silti on liian vaivalloista täytellä tukihakemuksia, vaikka minä olisin kädestä pitäen neuvomassa. On myös liian vaivalloista hankkia lisää rahaa, vaikka kerron hänelle miten hän sitä saisi ja vaihe vaiheelta annan vinkit. Olen tarjonnut hänelle palkkatöitä, mutta niissäkin hän tekee välillä ohareita.
Ihmissuhteissa sama. Kehenkään ei halua tutustua, mihinkään ei halua kotoa lähteä. Kaikki pitäisi tulla valmiina eteen, muu on liian vaivalloista.
Kun mikään ei tunnu sujuvan, niin selvitetään fyysisiä ja mielenterveysongelmia sekä lapsuustaustoja. Kaikki on kunnossa.
Jostain asiasta tämä ihminen selvästi valehtelee joko itselleen tai minulle. Asiat eivät täsmää, kun valittaa rahan puutetta, mutta mitään ei halua asialle tehdä. Kaipaa ihmissuhteita, mutta ei halua kuitenkaan tavata ihmisiä. Sanoo taustojensa olevan hyvät, mutta kaikki on hänelle silti tavattoman vaikeaa.
En pysty auttamaan ihmistä, joka ei myönnä mitään eikä halua tulla autetuksi. Paljon olen yrittänyt vuosien ajan. Mutta tuo ihminen haluaa pysyä siellä suossaan ja valittaa sieltä käsin miten hänellä on huonoa tuuria ja kaikki on epäreilua.
Näitähän on tutkittukin. Esim. yksinäisiä on mahdotonta auttaa, koska vaikka järjestäisi mitä tekemistä, jolla heidät saisi ihmisten ilmoille, he eivät tule.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MOT kirjoitti:
Kysymys kuuluu, mitä pitäisi muuttaa ja onko se joltain toiselta taas pois?
Ihmisiä pitäisi ihan aidosti auttaa sieltä suosta ylös sen sijaan, että potkitaan kaatunutta.
Ihan ensi alkuun yrityksiä pitäisi kannustaa ja jopa velvoittaa pitämään työpaikat Suomessa, ketju-pätkä-nollasopimus-työkokeilut pitäisi muuttaa vakituisiksi palkkatöiksi, terapiaan pitäisi päästä jokaisen joka sitä tarvitsee, perheitä pitäisi tukea enemmän, ihmisille pitäisi luoda mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan sillä panoksella jolla he kykenevät. Jne.
Haluatko sinä olla yrittäjä, joka velvoitetaan pitämään työntekijöitä? Oma firmani lopettaa tasan sinä hetkenä, kun tällainen laki tulisi. On ihan tarpeeksi stressaavaa saada työllistettyä itse itsensä että pitäisi vielä kantaa vastuuta siitä, että saa tienattua palkan jollekin toisellekin.
Minä häpeäisin silmät päästäni, jos pitäisin työntekijöitäni vuositolkulla löysässä hirressä enkä maksaisi palkkaa. Varsinkin jos nämä olisivat nuoria vasta pääsemässä alkuun työelämässä. Eihän nollasopparilainen tai työkokeilija pääse edes hankkimaan omaa kotia tai saa taloudellisesti itsenäistä elämää alkuun.
KETÄ IHMETTÄ OLEN RIISTÄNYT, kun työskentelen yksinyrittäjänä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Kuule niihin kiusaamisasioihinkin voi itse vaikuttaa. Harvalla on niin paska flaxi, että joka paikkaan minne menee tulee myös kiusaajia ilman, että itse on siihen mitenkään vaikuttanut.
Oma vikahan se on, että kiusataan, joutuu onnettomuuteen tai sairastuu. Olisi vaan pitänyt olla ahkerampi.
Kiusaamiseen on syynä vain se kiusaaja, ei yhteiskunta.
Kun hahmotat sen, saat oikean perspektiivin ja pääset toivottavasti uhrin asemasta kiinni omiin voimiisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisiä pitäisi ihan aidosti auttaa sieltä suosta ylös sen sijaan, että potkitaan kaatunutta.
Ihan ensi alkuun yrityksiä pitäisi kannustaa ja jopa velvoittaa pitämään työpaikat Suomessa, ketju-pätkä-nollasopimus-työkokeilut pitäisi muuttaa vakituisiksi palkkatöiksi, terapiaan pitäisi päästä jokaisen joka sitä tarvitsee, perheitä pitäisi tukea enemmän, ihmisille pitäisi luoda mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan sillä panoksella jolla he kykenevät. Jne.
Oletko koskaan yrittänyt auttaa huono-osaista? Se ei ole noin yksinkertaista. Minulla on kaveri, joka kärsii köyhyydestä ja ihmissuhteiden puutteesta. Vuokria ei saa maksettua, mutta silti on liian vaivalloista täytellä tukihakemuksia, vaikka minä olisin kädestä pitäen neuvomassa. On myös liian vaivalloista hankkia lisää rahaa, vaikka kerron hänelle miten hän sitä saisi ja vaihe vaiheelta annan vinkit. Olen tarjonnut hänelle palkkatöitä, mutta niissäkin hän tekee välillä ohareita.
Ihmissuhteissa sama. Kehenkään ei halua tutustua, mihinkään ei halua kotoa lähteä. Kaikki pitäisi tulla valmiina eteen, muu on liian vaivalloista.
Kun mikään ei tunnu sujuvan, niin selvitetään fyysisiä ja mielenterveysongelmia sekä lapsuustaustoja. Kaikki on kunnossa.
Jostain asiasta tämä ihminen selvästi valehtelee joko itselleen tai minulle. Asiat eivät täsmää, kun valittaa rahan puutetta, mutta mitään ei halua asialle tehdä. Kaipaa ihmissuhteita, mutta ei halua kuitenkaan tavata ihmisiä. Sanoo taustojensa olevan hyvät, mutta kaikki on hänelle silti tavattoman vaikeaa.
En pysty auttamaan ihmistä, joka ei myönnä mitään eikä halua tulla autetuksi. Paljon olen yrittänyt vuosien ajan. Mutta tuo ihminen haluaa pysyä siellä suossaan ja valittaa sieltä käsin miten hänellä on huonoa tuuria ja kaikki on epäreilua.
On ihmisiä, joita ei voi auttaa. Itse olen mukana vähävaraisten fb-ryhmissä, toiminut kriisipuhelimessa tukihenkilönä ja lahjoittanut Hurstille. Haaveilen vielä, kun itse voin paremmin, että toimisin tukihenkilönä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
MOT kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MOT kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kaikki mitä sanot on tottakai totta mutta ei silti poista sitä tosiasiaa, että omilla valinnoilla ja omalla asenteella on suuri vaikutus siihen kuinka elämässä pärjää.
On myös paljon geeneistä kiinni. Osa ihmisistä lannistuu ja masentuu paljon herkemmin kuin toiset, osa taas hyvinkin resilientteja ja nousevat aina isojenkin vastoinkäymisten jälkeen.
Eihän sille minkään voi, jos on huonot geenit saanut ja näitäkin ihmisiä tulee ymmärtää.Miten sitten tähän pitäisi suhtautua, jos joku on heikompi niin mitä muiden pitäisi asialle tehdä? Jos luonnossa on heikko eläin, niin vahvempi ottaa siitä itselleen ravinnon ja vahvistuu entisestään. Oletko varma siitä, jos jokainen joutuisi kovemman paikan eteen ja valittaisi vähemmän, jäisikö enemmän energiaa selviämiseen,
Ymmärrätköhän itsekään, mitä tässä kirjoitat ja puolustat?
Kyllähän meillä on yhteiskunnassa niitä, jotka käyttävät häikäilemättä hyväksi muiden heikompaa asemaa, heikkoutta ja haavoittuvuutta. Nämä ovat niitä, jotka huijaavat mm. vanhuksilta ja pitkäaikaissairailta rahaa, varastavat, petkuttavat ja valehtelevat. Yleensä heitä kutsutaan psykopaateiksi ja huijareiksi ja he yleensä oikeuttavat toimintaansa juuri kirjoittamasi kaltaisilla selityksillä. Empatiakyvyttömyys kuuluu taudinkuvaan.Ensinnäkään en puolusta ketään ja ymmärrän hyvin mitä kirjoitan. Sinun reaktiosi kertoo enemmän sinusta, kuin minusta. Mietipä miksi psykopaatit ja huijarit menestyvät, aivan oikein, koska heille annetaan siihen mahdollisuus. Mieti kuka antaa tämän mahdollisuuden ja mieti mitä asialle pitäisi tehdä, olen hyvin empatiakykyinen ja aivan normaalijärkinen ihminen ajattelen vain loogisesti asiaa, tuskin auttaa, jos menee nurkkaan itkemään kun joku lyö, pitää lyödä takaisin tai pistää mieleen ettei joudu enää sellaiseen paikkaan. Ruikuttaminen ja toisten syytteleminen siitä, että esittää faktoja on enemmän narsistin piirre, jos haukut minua psykopaatiksi, olet juuri sortunut siihen mistä arvostelet heitä, hyökkäät sellaisen kimppuun joka yrittää löytää ratkaisun. Kertoo paljon enemmän sinusta....
Mitäpä tähän enää lisäämään :D
Varmaan sitten olen psykopaatti ja narsisti myös, kun mielestäni se että toimisimme kuin eläimet ja vahvemmat söisi heikommat olisi väärä ratkaisu. Sitähän sinä kommentissasi tarjosit ratkaisuksi ketjun aiheeseen. Ihan vaan henkilöön menemättä kerroin, että meillä on jo tällä tavoin toimivia ihmisiä, mutta yleensä he päätyvät ennemmin tai myöhemmin vankilaan.
Hyvää päivää... "Olen empaattinen" ja "älä itke, jos joku lyö" Ajatteletko yhtään, mitä kirjoitat :D Niin jos aikuinen lyö 4v lapsesta ilmat pihalle, niin luuserihan se on, joka itkee.
Jos oikeasti olisit empaattinen, ymmärtäisit asiat monelta kantilta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh minä olen kokenut lapsena ja nuorena koulukiusaamista, yksinäisyyttä, perheenjäsenen kuoleman, henkistä ja fyysistä väkivaltaa jne. ja niin on esimerkiksi miehenikin. Molemmat ollaan taisteltu sekä itsemme kanssa, että lääkärien yms. saadaksemme hoidon ja lääkityksen, etteivät nämä asiat pilaisi elämää, menty läpi sairauksien, ulosoton, miehen riippuvuusongelman ja nyt ollaan onnellisia ja molemmilla yliopisto käytynä ja hyväpalkkainen työ.
Kyllä se vain on niin, että hyvin paljon se elämä vain on itsestä kiinni. Sitten kun on myös niitä, jotka tulevat sodan tai köyhyyden keskeltä jollain paatilla ja rakentavat kaiken itse alusta. Opettelevat kielen, kulttuurin, sopeutuvat, opiskelevat ja rakentavat hyvän elämän. TOKI hänkin on ollut onnekas, koska jonkun muun paatti kaatui. Mutta se, että tavalliset tai lähes tavalliset lähtökohdat ja normaalin älykkyyden omaava hminen Suomessa ei pystyisi rakentamaan sellaista elämää kuin itse haluaa on puppua. Toki niitä henkisiä resursseja tarvitaan ja niitä ei kaikilla ole. Mutta sitähän se tarkoittaa, että se on itsestä kiinni. Ihminen kyllä pystyy jos psyyke kestää ja siihenkin muuten lääkkeet auttaa. Harva tästä elämästä kolhuitta selviää. Kyse on siitä, että vaatii, että niitä kolhuja korjataan.
Tässä on myös se, että teidät on valittu sinne töihin. Entä jos olisitte joutuneet työttömyyskierteeseen ja lukuisista yrityksistä ette olisi sinne päässeet? Minun työpaikkani eivät ole olleet omaa ansiostani, vaan sinne mut on aina valittu. Se, että olen nyt koulussa, ei ole osin omaa ansiostani, vaan mut on tänne valittu.
Edelleenkin, vaikka sinä selvisit, kaikki muut ei selviä ja jaksa. Moni sinun lähtökohdista ei selviä ja on tutkittu juttu, että kiusaaminen, rankka lapsuus ja sairaudet altistaa syrjäytymiselle. Näköjään ne vaikeat elämänkokemukset ei opeta kaikille empatiaa.
No huhhuh, oispa kiva kuulla missä entten-tentten -maailmassa tämän kirjoittaja elelee, kun kouluun tai työhön ei ole omalla osaamisella tai taidoilla mitään väliä, sinne vaan valitaan randomisti joku. Ja vähäosainen on se, jolla ei ole arpaonni ollut myötä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh minä olen kokenut lapsena ja nuorena koulukiusaamista, yksinäisyyttä, perheenjäsenen kuoleman, henkistä ja fyysistä väkivaltaa jne. ja niin on esimerkiksi miehenikin. Molemmat ollaan taisteltu sekä itsemme kanssa, että lääkärien yms. saadaksemme hoidon ja lääkityksen, etteivät nämä asiat pilaisi elämää, menty läpi sairauksien, ulosoton, miehen riippuvuusongelman ja nyt ollaan onnellisia ja molemmilla yliopisto käytynä ja hyväpalkkainen työ.
Kyllä se vain on niin, että hyvin paljon se elämä vain on itsestä kiinni. Sitten kun on myös niitä, jotka tulevat sodan tai köyhyyden keskeltä jollain paatilla ja rakentavat kaiken itse alusta. Opettelevat kielen, kulttuurin, sopeutuvat, opiskelevat ja rakentavat hyvän elämän. TOKI hänkin on ollut onnekas, koska jonkun muun paatti kaatui. Mutta se, että tavalliset tai lähes tavalliset lähtökohdat ja normaalin älykkyyden omaava hminen Suomessa ei pystyisi rakentamaan sellaista elämää kuin itse haluaa on puppua. Toki niitä henkisiä resursseja tarvitaan ja niitä ei kaikilla ole. Mutta sitähän se tarkoittaa, että se on itsestä kiinni. Ihminen kyllä pystyy jos psyyke kestää ja siihenkin muuten lääkkeet auttaa. Harva tästä elämästä kolhuitta selviää. Kyse on siitä, että vaatii, että niitä kolhuja korjataan.
Tässä on myös se, että teidät on valittu sinne töihin. Entä jos olisitte joutuneet työttömyyskierteeseen ja lukuisista yrityksistä ette olisi sinne päässeet? Minun työpaikkani eivät ole olleet omaa ansiostani, vaan sinne mut on aina valittu. Se, että olen nyt koulussa, ei ole osin omaa ansiostani, vaan mut on tänne valittu.
Edelleenkin, vaikka sinä selvisit, kaikki muut ei selviä ja jaksa. Moni sinun lähtökohdista ei selviä ja on tutkittu juttu, että kiusaaminen, rankka lapsuus ja sairaudet altistaa syrjäytymiselle. Näköjään ne vaikeat elämänkokemukset ei opeta kaikille empatiaa.
No huhhuh, oispa kiva kuulla missä entten-tentten -maailmassa tämän kirjoittaja elelee, kun kouluun tai työhön ei ole omalla osaamisella tai taidoilla mitään väliä, sinne vaan valitaan randomisti joku. Ja vähäosainen on se, jolla ei ole arpaonni ollut myötä.
Naurattaa tuo entten-tentten-maailma. Joo. Kun minut on koskaan mihinkään valittu, en ole ikinä kokenut että olisi ollut tuuria, sattumaa tai mitä lie.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ihmisiä pitäisi ihan aidosti auttaa sieltä suosta ylös sen sijaan, että potkitaan kaatunutta.
Ihan ensi alkuun yrityksiä pitäisi kannustaa ja jopa velvoittaa pitämään työpaikat Suomessa, ketju-pätkä-nollasopimus-työkokeilut pitäisi muuttaa vakituisiksi palkkatöiksi, terapiaan pitäisi päästä jokaisen joka sitä tarvitsee, perheitä pitäisi tukea enemmän, ihmisille pitäisi luoda mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan sillä panoksella jolla he kykenevät. Jne.
Oletko koskaan yrittänyt auttaa huono-osaista? Se ei ole noin yksinkertaista. Minulla on kaveri, joka kärsii köyhyydestä ja ihmissuhteiden puutteesta. Vuokria ei saa maksettua, mutta silti on liian vaivalloista täytellä tukihakemuksia, vaikka minä olisin kädestä pitäen neuvomassa. On myös liian vaivalloista hankkia lisää rahaa, vaikka kerron hänelle miten hän sitä saisi ja vaihe vaiheelta annan vinkit. Olen tarjonnut hänelle palkkatöitä, mutta niissäkin hän tekee välillä ohareita.
Ihmissuhteissa sama. Kehenkään ei halua tutustua, mihinkään ei halua kotoa lähteä. Kaikki pitäisi tulla valmiina eteen, muu on liian vaivalloista.
Kun mikään ei tunnu sujuvan, niin selvitetään fyysisiä ja mielenterveysongelmia sekä lapsuustaustoja. Kaikki on kunnossa.
Jostain asiasta tämä ihminen selvästi valehtelee joko itselleen tai minulle. Asiat eivät täsmää, kun valittaa rahan puutetta, mutta mitään ei halua asialle tehdä. Kaipaa ihmissuhteita, mutta ei halua kuitenkaan tavata ihmisiä. Sanoo taustojensa olevan hyvät, mutta kaikki on hänelle silti tavattoman vaikeaa.
En pysty auttamaan ihmistä, joka ei myönnä mitään eikä halua tulla autetuksi. Paljon olen yrittänyt vuosien ajan. Mutta tuo ihminen haluaa pysyä siellä suossaan ja valittaa sieltä käsin miten hänellä on huonoa tuuria ja kaikki on epäreilua.
Nyt tässä mennään yleiseltä tasolta yksilölliseen tapaukseen, josta yleistät kaikkiin työttömiin ja vaikeuksien kanssa kamppaileviin. Kaikki eivät ole kaverisi. Osa hakemalla hakee apua ja tekee kaikkensa itse auttaakseen itseään. Sitten niputetaan samaan niiden kanssa, jotka eivät tee mitään ja sanotaan "oma vika".
Ihmiset ovat silti yhä yksilöitä, vaikeuksista riippumatta. Ei ole olemassa mitään homogeenista massaa nimeltä työttömät, tai sairaat. Eikä se että jotain ei voi auttaa tarkoita, etteikö ketään voi.
Vierailija kirjoitti:
Noh minä olen kokenut lapsena ja nuorena koulukiusaamista, yksinäisyyttä, perheenjäsenen kuoleman, henkistä ja fyysistä väkivaltaa jne. ja niin on esimerkiksi miehenikin. Molemmat ollaan taisteltu sekä itsemme kanssa, että lääkärien yms. saadaksemme hoidon ja lääkityksen, etteivät nämä asiat pilaisi elämää, menty läpi sairauksien, ulosoton, miehen riippuvuusongelman ja nyt ollaan onnellisia ja molemmilla yliopisto käytynä ja hyväpalkkainen työ.
Kyllä se vain on niin, että hyvin paljon se elämä vain on itsestä kiinni. Sitten kun on myös niitä, jotka tulevat sodan tai köyhyyden keskeltä jollain paatilla ja rakentavat kaiken itse alusta. Opettelevat kielen, kulttuurin, sopeutuvat, opiskelevat ja rakentavat hyvän elämän. TOKI hänkin on ollut onnekas, koska jonkun muun paatti kaatui. Mutta se, että tavalliset tai lähes tavalliset lähtökohdat ja normaalin älykkyyden omaava hminen Suomessa ei pystyisi rakentamaan sellaista elämää kuin itse haluaa on puppua. Toki niitä henkisiä resursseja tarvitaan ja niitä ei kaikilla ole. Mutta sitähän se tarkoittaa, että se on itsestä kiinni. Ihminen kyllä pystyy jos psyyke kestää ja siihenkin muuten lääkkeet auttaa. Harva tästä elämästä kolhuitta selviää. Kyse on siitä, että vaatii, että niitä kolhuja korjataan.
Kommenttisi saamista alaklikeistä huomaa mitä ihmiset täällä palstalla eniten vihaa: omaa vastuuta.
Aina voi keksiä selityksiä. Niitä on loputtomasti. Tai sitten voi tehdä jotain itsensä eteen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Onko se niin vaikeaa myöntää, että valmistuakseen töihin päästäkseen sut täytyy ensin valita sinne, olosuhteiden täytyy olla suht kunnossa, että niistä voi suoriutua hyvin. Esim. kiusaaminen altistaa sairauksille. Jos sairastut kesken opintojen, oliko se vain omaa vikaa ja olisi pitänyt olla vähän ahkerampi?
Se miten hoitaa terveyttään on ihan omaa valintaa. Kuka tahansa voi sairastua, mutta vetämällä kossupullon päivässä sydänvikaa, ei välttämättä parane tai masennus ei parane vellomalla sitä sängyn pohjalla.
Kun on ihan heitäkin, jotka sairastuu, vaikka elämäntavat olisi kunnossa. Totta kai tietyillä elämäntavoilla voi ehkäistä näitä asioita, mutta se ei aina mene niin. Kaikkiin sairauksiin ei saa aina kunnollista hoitoa, vaan siitä voi joutua tappelemaan ja riippuu paljon, sattuuko osaava ammattilainen kohdalle vai ei. Terapiaan on pitkät jonot.
Kyllä joskus voi osua heikot kortit käteen. Anoppini eli ikänsä terveellisesti ja niin vaan otti ja kuoli rintasyöpään 20 vuotta sitä sairastettuaan. Kaikkensa yritti hoitojen suhteen kyllä, siksi varmaan niin pitkään syövän kanssa elikin. Terapia on vain yksi hoitomuoto, kannattaa odotellessa kokeilla kaikki muutkin keinot.
Mistä MISTÄ tulee tämä ajatus että kaikilla pitäisi olla samat kortit elämässä? EI OLE. Se kannatta hyväksyä niin ei tarvitse olla kaikesta niin pahoilla mielin.
Jokainen voi kuolla tai vammautua milloin vaan. Elämä ei ole reilua. Tasan ei käy nallekarkit. Jollain menee aina paremmin ja ihan varmasti jollain menee vielä huonommin.
Sitä en ymmärrä millään että mitä tämän ketjun aloittaja ja kaikki muut märisijät ajattelevat saavuttavansa sillä että sitä valittavat ja vaativat jotain tasapuolisuutta? Sellaista ei ole eikä tule. Joillakin käy tuuri ja toisilla ei. Valitatteko sitäkin jos joku voittaa lotossa? Vaaditko osan rahoista koska ei ole reilua että muilla on ja sinulla ei? Raaka totuus on se että jokainen on oman onnensa seppä. Suomessa saa vielä ihan helvetisti apua siihen päälle. Oma suhtautuminen ja reagointi asioihin on joka kerta oma valinta.
Ensin sanot, ettei kaikki nallekarkit mene tasan ja sitten huudat, että jokainen on oman onnensa seppä. Sanopa tällä sille syöpäsairaalle, yt-neuvotteluiden takia työttömäksi joutuneelle, konkurssin tehneelle tai perheensä menettäneelle.
Ja kukaan ei ole vaatinut täällä, että KAIKKIEN pitää saada yhtä paljon, vaan YMMÄRRYSTÄ siitä, miten aina kaikki ei ole omaa valintaa.
Kotonakaan ei näköjään opettanut yhtään mitään ja sen huomaa näistä kommenteista. Kyllähän se yritys valitsi sen, että koronan takia pistettiin kaikki kiinni ja se meni nurin. Oman onnensa seppänä siinä vain oltiin.
Älä vahingossakaan ymmärrä. Voin vääntää rautalangasta. Kaikilla ei käy sama tuuri, ei ole samat lähtökohdat. Nämä on ne nallekarkit. Et voi sille mitään niin sitä on turha itkeä. Joku syntyy Suomeen, joku köyhään kehitysmaahan. Toinen on siis onnekas. Keksi itse kumpi.
Tee itse sen minkä voit asemasi parantamiseksi äläkä vain tyydy valittamaan. Tämä on se oman onnensa seppä. Onko parempi jäädä kotiin valittamaan vai ottaa askelia siihen suuntaan mihin haluat elämäsi menevän. Aina voi tehdä jotain.
Minä olen myös suurin odotuksin massiivisesti akateemisesti alisuoriutunut, osittain varmaan koska lapsuudenkoti oli ankea tai olin vain nuori ja hölmö. Minulla on ollut syöpä. Vakituisen työn olen saanut vasta suhteellisen myöhäisessä iässä. En koe mitenkään että olisi ollut huono elämä. Kaikki ei mene elämässä niinkuin haluaa, sille ei voi mitään. Jotenkin kauhean lapselliselta tuntuu tämä valitus kun asiat ei mennyt niinkuin minä halusin.
Sä nyt et vaan tajua. Kaikilla ei ole niitä palikoita joilla "tehdä jotain".
Ne ominaisuudet jaetaan syntymässä, tulee lapsuudesta ja niin edelleen. Kuinka iso osuus milläkin tekijällä on ei ole ihan selvää tutkijoillekaan vielä. Mutta voit varmasti kuvitella, että ihmisillä on erilaisia geenejä - balleriina ja kuulantyöntäjä ovat jo ihan rakenteeltaan erilaisia. Sama pätee siihen miten hyvin asioista selviää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Noh minä olen kokenut lapsena ja nuorena koulukiusaamista, yksinäisyyttä, perheenjäsenen kuoleman, henkistä ja fyysistä väkivaltaa jne. ja niin on esimerkiksi miehenikin. Molemmat ollaan taisteltu sekä itsemme kanssa, että lääkärien yms. saadaksemme hoidon ja lääkityksen, etteivät nämä asiat pilaisi elämää, menty läpi sairauksien, ulosoton, miehen riippuvuusongelman ja nyt ollaan onnellisia ja molemmilla yliopisto käytynä ja hyväpalkkainen työ.
Kyllä se vain on niin, että hyvin paljon se elämä vain on itsestä kiinni. Sitten kun on myös niitä, jotka tulevat sodan tai köyhyyden keskeltä jollain paatilla ja rakentavat kaiken itse alusta. Opettelevat kielen, kulttuurin, sopeutuvat, opiskelevat ja rakentavat hyvän elämän. TOKI hänkin on ollut onnekas, koska jonkun muun paatti kaatui. Mutta se, että tavalliset tai lähes tavalliset lähtökohdat ja normaalin älykkyyden omaava hminen Suomessa ei pystyisi rakentamaan sellaista elämää kuin itse haluaa on puppua. Toki niitä henkisiä resursseja tarvitaan ja niitä ei kaikilla ole. Mutta sitähän se tarkoittaa, että se on itsestä kiinni. Ihminen kyllä pystyy jos psyyke kestää ja siihenkin muuten lääkkeet auttaa. Harva tästä elämästä kolhuitta selviää. Kyse on siitä, että vaatii, että niitä kolhuja korjataan.
Tässä on myös se, että teidät on valittu sinne töihin. Entä jos olisitte joutuneet työttömyyskierteeseen ja lukuisista yrityksistä ette olisi sinne päässeet? Minun työpaikkani eivät ole olleet omaa ansiostani, vaan sinne mut on aina valittu. Se, että olen nyt koulussa, ei ole osin omaa ansiostani, vaan mut on tänne valittu.
Edelleenkin, vaikka sinä selvisit, kaikki muut ei selviä ja jaksa. Moni sinun lähtökohdista ei selviä ja on tutkittu juttu, että kiusaaminen, rankka lapsuus ja sairaudet altistaa syrjäytymiselle. Näköjään ne vaikeat elämänkokemukset ei opeta kaikille empatiaa.
No huhhuh, oispa kiva kuulla missä entten-tentten -maailmassa tämän kirjoittaja elelee, kun kouluun tai työhön ei ole omalla osaamisella tai taidoilla mitään väliä, sinne vaan valitaan randomisti joku. Ja vähäosainen on se, jolla ei ole arpaonni ollut myötä.
Naurattaa tuo entten-tentten-maailma. Joo. Kun minut on koskaan mihinkään valittu, en ole ikinä kokenut että olisi ollut tuuria, sattumaa tai mitä lie.
Työnhaku on paljon arpapeliä. Satoja hakijoita, ehkä kokeenempia joukossa, ehkä yritykselle jo ennestään tuttuja kasvoja. Joku vie sen paikan, koska sillä on pikkusen pidempi pätkä jotain työkokemusta. Mutta eihän tuurilla ole mitään merkitystä, ei tietenkään. Kouluhaut ovat toki osin oma valintaa ja panostusta, mutta aina se panostus, terveys tai muu syy ei niitä koulun ovia avaa, vaikka kuinka yrittäisi. Ja siellä kouluaikananin voi tapahtua asioita, jotka jarruttaa opintoja tai saa ne keskeyttämään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Onko se niin vaikeaa myöntää, että valmistuakseen töihin päästäkseen sut täytyy ensin valita sinne, olosuhteiden täytyy olla suht kunnossa, että niistä voi suoriutua hyvin. Esim. kiusaaminen altistaa sairauksille. Jos sairastut kesken opintojen, oliko se vain omaa vikaa ja olisi pitänyt olla vähän ahkerampi?
Se miten hoitaa terveyttään on ihan omaa valintaa. Kuka tahansa voi sairastua, mutta vetämällä kossupullon päivässä sydänvikaa, ei välttämättä parane tai masennus ei parane vellomalla sitä sängyn pohjalla.
Kun on ihan heitäkin, jotka sairastuu, vaikka elämäntavat olisi kunnossa. Totta kai tietyillä elämäntavoilla voi ehkäistä näitä asioita, mutta se ei aina mene niin. Kaikkiin sairauksiin ei saa aina kunnollista hoitoa, vaan siitä voi joutua tappelemaan ja riippuu paljon, sattuuko osaava ammattilainen kohdalle vai ei. Terapiaan on pitkät jonot.
Kyllä joskus voi osua heikot kortit käteen. Anoppini eli ikänsä terveellisesti ja niin vaan otti ja kuoli rintasyöpään 20 vuotta sitä sairastettuaan. Kaikkensa yritti hoitojen suhteen kyllä, siksi varmaan niin pitkään syövän kanssa elikin. Terapia on vain yksi hoitomuoto, kannattaa odotellessa kokeilla kaikki muutkin keinot.
Mistä MISTÄ tulee tämä ajatus että kaikilla pitäisi olla samat kortit elämässä? EI OLE. Se kannatta hyväksyä niin ei tarvitse olla kaikesta niin pahoilla mielin.
Jokainen voi kuolla tai vammautua milloin vaan. Elämä ei ole reilua. Tasan ei käy nallekarkit. Jollain menee aina paremmin ja ihan varmasti jollain menee vielä huonommin.
Sitä en ymmärrä millään että mitä tämän ketjun aloittaja ja kaikki muut märisijät ajattelevat saavuttavansa sillä että sitä valittavat ja vaativat jotain tasapuolisuutta? Sellaista ei ole eikä tule. Joillakin käy tuuri ja toisilla ei. Valitatteko sitäkin jos joku voittaa lotossa? Vaaditko osan rahoista koska ei ole reilua että muilla on ja sinulla ei? Raaka totuus on se että jokainen on oman onnensa seppä. Suomessa saa vielä ihan helvetisti apua siihen päälle. Oma suhtautuminen ja reagointi asioihin on joka kerta oma valinta.
Ensin sanot, ettei kaikki nallekarkit mene tasan ja sitten huudat, että jokainen on oman onnensa seppä. Sanopa tällä sille syöpäsairaalle, yt-neuvotteluiden takia työttömäksi joutuneelle, konkurssin tehneelle tai perheensä menettäneelle.
Ja kukaan ei ole vaatinut täällä, että KAIKKIEN pitää saada yhtä paljon, vaan YMMÄRRYSTÄ siitä, miten aina kaikki ei ole omaa valintaa.
Kotonakaan ei näköjään opettanut yhtään mitään ja sen huomaa näistä kommenteista. Kyllähän se yritys valitsi sen, että koronan takia pistettiin kaikki kiinni ja se meni nurin. Oman onnensa seppänä siinä vain oltiin.
Älä vahingossakaan ymmärrä. Voin vääntää rautalangasta. Kaikilla ei käy sama tuuri, ei ole samat lähtökohdat. Nämä on ne nallekarkit. Et voi sille mitään niin sitä on turha itkeä. Joku syntyy Suomeen, joku köyhään kehitysmaahan. Toinen on siis onnekas. Keksi itse kumpi.
Tee itse sen minkä voit asemasi parantamiseksi äläkä vain tyydy valittamaan. Tämä on se oman onnensa seppä. Onko parempi jäädä kotiin valittamaan vai ottaa askelia siihen suuntaan mihin haluat elämäsi menevän. Aina voi tehdä jotain.
Minä olen myös suurin odotuksin massiivisesti akateemisesti alisuoriutunut, osittain varmaan koska lapsuudenkoti oli ankea tai olin vain nuori ja hölmö. Minulla on ollut syöpä. Vakituisen työn olen saanut vasta suhteellisen myöhäisessä iässä. En koe mitenkään että olisi ollut huono elämä. Kaikki ei mene elämässä niinkuin haluaa, sille ei voi mitään. Jotenkin kauhean lapselliselta tuntuu tämä valitus kun asiat ei mennyt niinkuin minä halusin.
Sä nyt et vaan tajua. Kaikilla ei ole niitä palikoita joilla "tehdä jotain".
Ne ominaisuudet jaetaan syntymässä, tulee lapsuudesta ja niin edelleen. Kuinka iso osuus milläkin tekijällä on ei ole ihan selvää tutkijoillekaan vielä. Mutta voit varmasti kuvitella, että ihmisillä on erilaisia geenejä - balleriina ja kuulantyöntäjä ovat jo ihan rakenteeltaan erilaisia. Sama pätee siihen miten hyvin asioista selviää.
Mutta on ihmisiä, jotka eivät olisi "menestyneet", vaikka he olisivat terveitä ja rakastavassa kodissa kasvaneet ja elävät hyvässä parisuhteessa, kun ei heillä ole edellytyksiä sellaiseen aineelliseen ja kovaan menestykseen. Sen sijaan heillä on ihan hyvät edellytykset menestyä elämässään rakkaina perheenjäseninä ja ystävinä ja nauttia harrastuksistaan jne.
Sitten on ihmisiä, terveitä ja sairaita, traumatisoituneita ja hemmoteltuja, joita ei vaan kiinnosta revittää itsestään irti kaikkea sitä, mihin heillä olisi potentiaalia. Ja jos potentiaalia on hirveästi, et voi kuitenkaan olla juristi/kirurgi/ministeri/lääkäri jne kaikkea yhtä aikaa.
Vierailija kirjoitti:
Noh minä olen kokenut lapsena ja nuorena koulukiusaamista, yksinäisyyttä, perheenjäsenen kuoleman, henkistä ja fyysistä väkivaltaa jne. ja niin on esimerkiksi miehenikin. Molemmat ollaan taisteltu sekä itsemme kanssa, että lääkärien yms. saadaksemme hoidon ja lääkityksen, etteivät nämä asiat pilaisi elämää, menty läpi sairauksien, ulosoton, miehen riippuvuusongelman ja nyt ollaan onnellisia ja molemmilla yliopisto käytynä ja hyväpalkkainen työ.
Kyllä se vain on niin, että hyvin paljon se elämä vain on itsestä kiinni. Sitten kun on myös niitä, jotka tulevat sodan tai köyhyyden keskeltä jollain paatilla ja rakentavat kaiken itse alusta. Opettelevat kielen, kulttuurin, sopeutuvat, opiskelevat ja rakentavat hyvän elämän. TOKI hänkin on ollut onnekas, koska jonkun muun paatti kaatui. Mutta se, että tavalliset tai lähes tavalliset lähtökohdat ja normaalin älykkyyden omaava hminen Suomessa ei pystyisi rakentamaan sellaista elämää kuin itse haluaa on puppua. Toki niitä henkisiä resursseja tarvitaan ja niitä ei kaikilla ole. Mutta sitähän se tarkoittaa, että se on itsestä kiinni. Ihminen kyllä pystyy jos psyyke kestää ja siihenkin muuten lääkkeet auttaa. Harva tästä elämästä kolhuitta selviää. Kyse on siitä, että vaatii, että niitä kolhuja korjataan.
Sähän kirjoitit sen tuossa juuri. Ei se vaan ole itsestä kiinni, jos ei ole niitä henkisiä resursseja joilla nostaa itsensä pystyyn. On asioita kuten sitkeys jota ei vaan ole kaikilla. Osa on lamaantuneita, voimattomia jne. Osalle nämä on itse aiheutettuja, mutta osa ei vaan pysty nousemaan.
Ajattelepa vaikka jotain Britney Spearsia. Sillä oli kaikki, ja piti alkaa deekuileen. Robin Williams tappoi itsensä vaikka sillä ei taatusti ollut puutetta mistään. Kaikki hyvä tuuri oli osunut kohdalle, oli rahaa ja mahdollisuuksia vaikka auttaa itseään. Mutta ei ollut kykyä olla onnellinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Onko se niin vaikeaa myöntää, että valmistuakseen töihin päästäkseen sut täytyy ensin valita sinne, olosuhteiden täytyy olla suht kunnossa, että niistä voi suoriutua hyvin. Esim. kiusaaminen altistaa sairauksille. Jos sairastut kesken opintojen, oliko se vain omaa vikaa ja olisi pitänyt olla vähän ahkerampi?
Se miten hoitaa terveyttään on ihan omaa valintaa. Kuka tahansa voi sairastua, mutta vetämällä kossupullon päivässä sydänvikaa, ei välttämättä parane tai masennus ei parane vellomalla sitä sängyn pohjalla.
Kun on ihan heitäkin, jotka sairastuu, vaikka elämäntavat olisi kunnossa. Totta kai tietyillä elämäntavoilla voi ehkäistä näitä asioita, mutta se ei aina mene niin. Kaikkiin sairauksiin ei saa aina kunnollista hoitoa, vaan siitä voi joutua tappelemaan ja riippuu paljon, sattuuko osaava ammattilainen kohdalle vai ei. Terapiaan on pitkät jonot.
Kyllä joskus voi osua heikot kortit käteen. Anoppini eli ikänsä terveellisesti ja niin vaan otti ja kuoli rintasyöpään 20 vuotta sitä sairastettuaan. Kaikkensa yritti hoitojen suhteen kyllä, siksi varmaan niin pitkään syövän kanssa elikin. Terapia on vain yksi hoitomuoto, kannattaa odotellessa kokeilla kaikki muutkin keinot.
Mistä MISTÄ tulee tämä ajatus että kaikilla pitäisi olla samat kortit elämässä? EI OLE. Se kannatta hyväksyä niin ei tarvitse olla kaikesta niin pahoilla mielin.
Jokainen voi kuolla tai vammautua milloin vaan. Elämä ei ole reilua. Tasan ei käy nallekarkit. Jollain menee aina paremmin ja ihan varmasti jollain menee vielä huonommin.
Sitä en ymmärrä millään että mitä tämän ketjun aloittaja ja kaikki muut märisijät ajattelevat saavuttavansa sillä että sitä valittavat ja vaativat jotain tasapuolisuutta? Sellaista ei ole eikä tule. Joillakin käy tuuri ja toisilla ei. Valitatteko sitäkin jos joku voittaa lotossa? Vaaditko osan rahoista koska ei ole reilua että muilla on ja sinulla ei? Raaka totuus on se että jokainen on oman onnensa seppä. Suomessa saa vielä ihan helvetisti apua siihen päälle. Oma suhtautuminen ja reagointi asioihin on joka kerta oma valinta.
Ensin sanot, ettei kaikki nallekarkit mene tasan ja sitten huudat, että jokainen on oman onnensa seppä. Sanopa tällä sille syöpäsairaalle, yt-neuvotteluiden takia työttömäksi joutuneelle, konkurssin tehneelle tai perheensä menettäneelle.
Ja kukaan ei ole vaatinut täällä, että KAIKKIEN pitää saada yhtä paljon, vaan YMMÄRRYSTÄ siitä, miten aina kaikki ei ole omaa valintaa.
Kotonakaan ei näköjään opettanut yhtään mitään ja sen huomaa näistä kommenteista. Kyllähän se yritys valitsi sen, että koronan takia pistettiin kaikki kiinni ja se meni nurin. Oman onnensa seppänä siinä vain oltiin.
Älä vahingossakaan ymmärrä. Voin vääntää rautalangasta. Kaikilla ei käy sama tuuri, ei ole samat lähtökohdat. Nämä on ne nallekarkit. Et voi sille mitään niin sitä on turha itkeä. Joku syntyy Suomeen, joku köyhään kehitysmaahan. Toinen on siis onnekas. Keksi itse kumpi.
Tee itse sen minkä voit asemasi parantamiseksi äläkä vain tyydy valittamaan. Tämä on se oman onnensa seppä. Onko parempi jäädä kotiin valittamaan vai ottaa askelia siihen suuntaan mihin haluat elämäsi menevän. Aina voi tehdä jotain.
Minä olen myös suurin odotuksin massiivisesti akateemisesti alisuoriutunut, osittain varmaan koska lapsuudenkoti oli ankea tai olin vain nuori ja hölmö. Minulla on ollut syöpä. Vakituisen työn olen saanut vasta suhteellisen myöhäisessä iässä. En koe mitenkään että olisi ollut huono elämä. Kaikki ei mene elämässä niinkuin haluaa, sille ei voi mitään. Jotenkin kauhean lapselliselta tuntuu tämä valitus kun asiat ei mennyt niinkuin minä halusin.
Sä nyt et vaan tajua. Kaikilla ei ole niitä palikoita joilla "tehdä jotain".
Ne ominaisuudet jaetaan syntymässä, tulee lapsuudesta ja niin edelleen. Kuinka iso osuus milläkin tekijällä on ei ole ihan selvää tutkijoillekaan vielä. Mutta voit varmasti kuvitella, että ihmisillä on erilaisia geenejä - balleriina ja kuulantyöntäjä ovat jo ihan rakenteeltaan erilaisia. Sama pätee siihen miten hyvin asioista selviää.
Olen lukenut joskus balettikouluista ja siellä sanotaan suoraan niille, joilla on "väärä ruumiinrakenne", ettei susta tule koskaan ammattilaista. Mutta asenteellahan sen rakenteenkin muuttaa, kunhan tarpeeksi positiivisesti ajattelee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Onko se niin vaikeaa myöntää, että valmistuakseen töihin päästäkseen sut täytyy ensin valita sinne, olosuhteiden täytyy olla suht kunnossa, että niistä voi suoriutua hyvin. Esim. kiusaaminen altistaa sairauksille. Jos sairastut kesken opintojen, oliko se vain omaa vikaa ja olisi pitänyt olla vähän ahkerampi?
Se miten hoitaa terveyttään on ihan omaa valintaa. Kuka tahansa voi sairastua, mutta vetämällä kossupullon päivässä sydänvikaa, ei välttämättä parane tai masennus ei parane vellomalla sitä sängyn pohjalla.
Kun on ihan heitäkin, jotka sairastuu, vaikka elämäntavat olisi kunnossa. Totta kai tietyillä elämäntavoilla voi ehkäistä näitä asioita, mutta se ei aina mene niin. Kaikkiin sairauksiin ei saa aina kunnollista hoitoa, vaan siitä voi joutua tappelemaan ja riippuu paljon, sattuuko osaava ammattilainen kohdalle vai ei. Terapiaan on pitkät jonot.
Kyllä joskus voi osua heikot kortit käteen. Anoppini eli ikänsä terveellisesti ja niin vaan otti ja kuoli rintasyöpään 20 vuotta sitä sairastettuaan. Kaikkensa yritti hoitojen suhteen kyllä, siksi varmaan niin pitkään syövän kanssa elikin. Terapia on vain yksi hoitomuoto, kannattaa odotellessa kokeilla kaikki muutkin keinot.
Mistä MISTÄ tulee tämä ajatus että kaikilla pitäisi olla samat kortit elämässä? EI OLE. Se kannatta hyväksyä niin ei tarvitse olla kaikesta niin pahoilla mielin.
Jokainen voi kuolla tai vammautua milloin vaan. Elämä ei ole reilua. Tasan ei käy nallekarkit. Jollain menee aina paremmin ja ihan varmasti jollain menee vielä huonommin.
Sitä en ymmärrä millään että mitä tämän ketjun aloittaja ja kaikki muut märisijät ajattelevat saavuttavansa sillä että sitä valittavat ja vaativat jotain tasapuolisuutta? Sellaista ei ole eikä tule. Joillakin käy tuuri ja toisilla ei. Valitatteko sitäkin jos joku voittaa lotossa? Vaaditko osan rahoista koska ei ole reilua että muilla on ja sinulla ei? Raaka totuus on se että jokainen on oman onnensa seppä. Suomessa saa vielä ihan helvetisti apua siihen päälle. Oma suhtautuminen ja reagointi asioihin on joka kerta oma valinta.
Ensin sanot, ettei kaikki nallekarkit mene tasan ja sitten huudat, että jokainen on oman onnensa seppä. Sanopa tällä sille syöpäsairaalle, yt-neuvotteluiden takia työttömäksi joutuneelle, konkurssin tehneelle tai perheensä menettäneelle.
Ja kukaan ei ole vaatinut täällä, että KAIKKIEN pitää saada yhtä paljon, vaan YMMÄRRYSTÄ siitä, miten aina kaikki ei ole omaa valintaa.
Kotonakaan ei näköjään opettanut yhtään mitään ja sen huomaa näistä kommenteista. Kyllähän se yritys valitsi sen, että koronan takia pistettiin kaikki kiinni ja se meni nurin. Oman onnensa seppänä siinä vain oltiin.
Älä vahingossakaan ymmärrä. Voin vääntää rautalangasta. Kaikilla ei käy sama tuuri, ei ole samat lähtökohdat. Nämä on ne nallekarkit. Et voi sille mitään niin sitä on turha itkeä. Joku syntyy Suomeen, joku köyhään kehitysmaahan. Toinen on siis onnekas. Keksi itse kumpi.
Tee itse sen minkä voit asemasi parantamiseksi äläkä vain tyydy valittamaan. Tämä on se oman onnensa seppä. Onko parempi jäädä kotiin valittamaan vai ottaa askelia siihen suuntaan mihin haluat elämäsi menevän. Aina voi tehdä jotain.
Minä olen myös suurin odotuksin massiivisesti akateemisesti alisuoriutunut, osittain varmaan koska lapsuudenkoti oli ankea tai olin vain nuori ja hölmö. Minulla on ollut syöpä. Vakituisen työn olen saanut vasta suhteellisen myöhäisessä iässä. En koe mitenkään että olisi ollut huono elämä. Kaikki ei mene elämässä niinkuin haluaa, sille ei voi mitään. Jotenkin kauhean lapselliselta tuntuu tämä valitus kun asiat ei mennyt niinkuin minä halusin.
Sä nyt et vaan tajua. Kaikilla ei ole niitä palikoita joilla "tehdä jotain".
Ne ominaisuudet jaetaan syntymässä, tulee lapsuudesta ja niin edelleen. Kuinka iso osuus milläkin tekijällä on ei ole ihan selvää tutkijoillekaan vielä. Mutta voit varmasti kuvitella, että ihmisillä on erilaisia geenejä - balleriina ja kuulantyöntäjä ovat jo ihan rakenteeltaan erilaisia. Sama pätee siihen miten hyvin asioista selviää.
Miten siis joku Afrikassa on tyyliin kävellyt aavikon yli ja lähtenyt kouluun ja sitten päässyt meidän eurooppalaisten standardeilla ihan normaaliin elämään (samat stoorit voi löytää myös Aasiasta), mutta Suomessa ei koko tämän tukiverkoston voimallakaan joku jaksa ponnistaa sieltä sohvalta? Selitykset vain loppuu kesken.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
MOT kirjoitti:
Kysymys kuuluu, mitä pitäisi muuttaa ja onko se joltain toiselta taas pois?
Ihmisiä pitäisi ihan aidosti auttaa sieltä suosta ylös sen sijaan, että potkitaan kaatunutta.
Ihan ensi alkuun yrityksiä pitäisi kannustaa ja jopa velvoittaa pitämään työpaikat Suomessa, ketju-pätkä-nollasopimus-työkokeilut pitäisi muuttaa vakituisiksi palkkatöiksi, terapiaan pitäisi päästä jokaisen joka sitä tarvitsee, perheitä pitäisi tukea enemmän, ihmisille pitäisi luoda mahdollisuuksia osallistua yhteiskuntaan sillä panoksella jolla he kykenevät. Jne.
Haluatko sinä olla yrittäjä, joka velvoitetaan pitämään työntekijöitä? Oma firmani lopettaa tasan sinä hetkenä, kun tällainen laki tulisi. On ihan tarpeeksi stressaavaa saada työllistettyä itse itsensä että pitäisi vielä kantaa vastuuta siitä, että saa tienattua palkan jollekin toisellekin.
Se että yritykselläsi ei ole varaa tarjota asiallista työsopimusta ja palkkaa työntekijöille kertookin jo kaiken tarpeellisen.
Ennen tunnettiin sellainen käsite kuin yhteiskuntavastuu ja heikommillakin lahjoilla pystyi kävelemään sisään moneen paikkaan ja pääsemään vakituiseen palkkatyöhön kiinni. Nyt voi jokainen miettiä, miksi syrjäytyminen ja mt-ongelmat ovat räjähtäneet käsiin. Työn saamisesta on tehty loputon temppusirkus, josta ei tarvitse edes työntekijälle aina maksaa palkkaa.
Maailma on muuttunut 90-luvusta. Niitä helppoja töitä ei enää ole, tai jos on ne on minimipalkalla. Yhteiskuntavastuudesta puhuminen on ihan turhaa, koska ne työpaikat on automaation ja globalisaation ansiosta pysyvästi poissa. Ei ole pankkitoimihenkilöitä, tehdastyötä on vähemmän kuin ennen. Sama työ tulee tehtyä paljon vähemmällä väkimäärällä kuin 30 vuotta sitten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yleensä ihmiset, jotka sanovat että "jokaisen pitää tulla toimeen omillaan" ovat ihmisiä, joilla on ollut vanhemmat ja suku sekä henkisenä että varsinkin taloudellisena tukena. On ihan eri asia esim. opiskella kun ei tarvitse koko ajan huolehtia rahojen riittävyydestä, harjoittelu- ja kesätyöpaikkojen löytämisestä jne.
Täyttä tuubaa. En saanut penniäkään opiskeluaikana vanhemmiltani, eikä saanut kukaan muukaan ystävistäni. Opintotuella ja asumislisällä kituutettiin, töitä tehtiin opiskelujen ohella; siivousta, markkinatutkimushaastatteluja, lehdenmyyntiä ym. hommaa joka ei nykyajan ahdistuneelle sovi. Syötiin makaroonia sipulin, porkkanan ja tomaattimurskan kanssa. Vaatteet kirpputorilta. Valmistuttiin.
Että sellainen tekosyy taas.
Kiusattiinko sua opiskelujen aikana? Jouduitko vakavan onnettomuuteen uhriksi? Sairastuitko, uuvuitko opintojen aikana? Pääsitkö töihin kävelemällä? Entä jos siellä sua olisi kiusattu tai sulle olisi tehty jotain pahaa? Kohtasitko opintojen aikana ison trauman tai tragedian? Jouduitko huolehtimaan jonkun läheisesi hyvinvoinnista?
Mikä tuon litanian pointti on? Olen eri ja kokenut ison trauman pienenä lapsena, pitkäkestoisen trauman teininä, ollut vuoden pois opinnoista sairauden vuoksi, jäänyt ikisinkuksi, kaikki lähiomaiset kuolleet, paniikkihäiriön vuoksi en ole ollut ulkomailla viiteentoista vuoteen enkä pysty menemään edes ostoskeskukseen.
Minulla on keskiluokkainen koti, tienaan ylimmässä kymmenyksessä ja minulla on ystävyyssuhteita ja rahaa.
Ihan näkökulmaa vaihtamalla olen joko luuseri, uhri, menestyjä, selviytyjä tai ihan vaan ihminen.
Se, että nuo asiat voivat vaikuttaa siihen, valmistuuko vai ei, pääseekö töihin vai ei ja miten suoriutuu opinnoista. Juuri tästä aloituksessa puhuttiin: Kun minäkin pärjäsin, kaikkien muidenkin pitää pärjätä ja se on kaikille mahdollista.
Sinulta menee syvällisempi pointti ohi korkealta ja kovaa. Onko raha sinulle menestys? Vai ammatti? Eikö elämässä ole muuta merkityksellistä? Oletko jäänyt vähän katkeraksi elämälle? Onko elämässäsi mitään hyvää?
Onko se niin vaikeaa myöntää, että valmistuakseen töihin päästäkseen sut täytyy ensin valita sinne, olosuhteiden täytyy olla suht kunnossa, että niistä voi suoriutua hyvin. Esim. kiusaaminen altistaa sairauksille. Jos sairastut kesken opintojen, oliko se vain omaa vikaa ja olisi pitänyt olla vähän ahkerampi?
Se miten hoitaa terveyttään on ihan omaa valintaa. Kuka tahansa voi sairastua, mutta vetämällä kossupullon päivässä sydänvikaa, ei välttämättä parane tai masennus ei parane vellomalla sitä sängyn pohjalla.
Kun on ihan heitäkin, jotka sairastuu, vaikka elämäntavat olisi kunnossa. Totta kai tietyillä elämäntavoilla voi ehkäistä näitä asioita, mutta se ei aina mene niin. Kaikkiin sairauksiin ei saa aina kunnollista hoitoa, vaan siitä voi joutua tappelemaan ja riippuu paljon, sattuuko osaava ammattilainen kohdalle vai ei. Terapiaan on pitkät jonot.
Kyllä joskus voi osua heikot kortit käteen. Anoppini eli ikänsä terveellisesti ja niin vaan otti ja kuoli rintasyöpään 20 vuotta sitä sairastettuaan. Kaikkensa yritti hoitojen suhteen kyllä, siksi varmaan niin pitkään syövän kanssa elikin. Terapia on vain yksi hoitomuoto, kannattaa odotellessa kokeilla kaikki muutkin keinot.
Mistä MISTÄ tulee tämä ajatus että kaikilla pitäisi olla samat kortit elämässä? EI OLE. Se kannatta hyväksyä niin ei tarvitse olla kaikesta niin pahoilla mielin.
Jokainen voi kuolla tai vammautua milloin vaan. Elämä ei ole reilua. Tasan ei käy nallekarkit. Jollain menee aina paremmin ja ihan varmasti jollain menee vielä huonommin.
Sitä en ymmärrä millään että mitä tämän ketjun aloittaja ja kaikki muut märisijät ajattelevat saavuttavansa sillä että sitä valittavat ja vaativat jotain tasapuolisuutta? Sellaista ei ole eikä tule. Joillakin käy tuuri ja toisilla ei. Valitatteko sitäkin jos joku voittaa lotossa? Vaaditko osan rahoista koska ei ole reilua että muilla on ja sinulla ei? Raaka totuus on se että jokainen on oman onnensa seppä. Suomessa saa vielä ihan helvetisti apua siihen päälle. Oma suhtautuminen ja reagointi asioihin on joka kerta oma valinta.
Ensin sanot, ettei kaikki nallekarkit mene tasan ja sitten huudat, että jokainen on oman onnensa seppä. Sanopa tällä sille syöpäsairaalle, yt-neuvotteluiden takia työttömäksi joutuneelle, konkurssin tehneelle tai perheensä menettäneelle.
Ja kukaan ei ole vaatinut täällä, että KAIKKIEN pitää saada yhtä paljon, vaan YMMÄRRYSTÄ siitä, miten aina kaikki ei ole omaa valintaa.
Kotonakaan ei näköjään opettanut yhtään mitään ja sen huomaa näistä kommenteista. Kyllähän se yritys valitsi sen, että koronan takia pistettiin kaikki kiinni ja se meni nurin. Oman onnensa seppänä siinä vain oltiin.
Älä vahingossakaan ymmärrä. Voin vääntää rautalangasta. Kaikilla ei käy sama tuuri, ei ole samat lähtökohdat. Nämä on ne nallekarkit. Et voi sille mitään niin sitä on turha itkeä. Joku syntyy Suomeen, joku köyhään kehitysmaahan. Toinen on siis onnekas. Keksi itse kumpi.
Tee itse sen minkä voit asemasi parantamiseksi äläkä vain tyydy valittamaan. Tämä on se oman onnensa seppä. Onko parempi jäädä kotiin valittamaan vai ottaa askelia siihen suuntaan mihin haluat elämäsi menevän. Aina voi tehdä jotain.
Minä olen myös suurin odotuksin massiivisesti akateemisesti alisuoriutunut, osittain varmaan koska lapsuudenkoti oli ankea tai olin vain nuori ja hölmö. Minulla on ollut syöpä. Vakituisen työn olen saanut vasta suhteellisen myöhäisessä iässä. En koe mitenkään että olisi ollut huono elämä. Kaikki ei mene elämässä niinkuin haluaa, sille ei voi mitään. Jotenkin kauhean lapselliselta tuntuu tämä valitus kun asiat ei mennyt niinkuin minä halusin.
Sä nyt et vaan tajua. Kaikilla ei ole niitä palikoita joilla "tehdä jotain".
Ne ominaisuudet jaetaan syntymässä, tulee lapsuudesta ja niin edelleen. Kuinka iso osuus milläkin tekijällä on ei ole ihan selvää tutkijoillekaan vielä. Mutta voit varmasti kuvitella, että ihmisillä on erilaisia geenejä - balleriina ja kuulantyöntäjä ovat jo ihan rakenteeltaan erilaisia. Sama pätee siihen miten hyvin asioista selviää.
Olen lukenut joskus balettikouluista ja siellä sanotaan suoraan niille, joilla on "väärä ruumiinrakenne", ettei susta tule koskaan ammattilaista. Mutta asenteellahan sen rakenteenkin muuttaa, kunhan tarpeeksi positiivisesti ajattelee.
Ei vaan tajuaa etsiä oman muun polkunsa, sen itselle sopivan eikä hakkaa päätään seinään epätoivoisessa hankkeessa tai lamannu siitä.
Alue: Aihe vapaa
Minä häpeäisin silmät päästäni, jos pitäisin työntekijöitäni vuositolkulla löysässä hirressä enkä maksaisi palkkaa. Varsinkin jos nämä olisivat nuoria vasta pääsemässä alkuun työelämässä. Eihän nollasopparilainen tai työkokeilija pääse edes hankkimaan omaa kotia tai saa taloudellisesti itsenäistä elämää alkuun.