Pojat eivät pärjää koulussa huonon kotikasvatuksen vuoksi! T. ope
Jos kotona eletään "pojat on poikia" -mentaliteetilla, kasvaa pojista peliriippuvaisia häiriköitä, jotka eivät pysty keskittymään saati oppimaan.
Peruskoulu ei ehkä ole kaikin puolin täydellinen oppimisympäristö, mutta väitän, että iso osa poikien oppimisongelmista luodaan jo kotona. Yhä edelleen vanhemmat ja muut läheiset kohtelevat poikia ja tyttöjä eri tavalla. Pojat mm. saavat riehua, tyttöjä kehutaan rauhallisista leikeistä. Pojilta ei kotona vaadita hyvää ja asialliasta toiset huomioivaa käytöstä.
Koulussa näkyy valtava ero tyttöjen ja poikien käyttäytymisen välillä. Pojat ovat epäkohteliaita ja häiritsevät muita, tytöt jaksavat motivoitua koulutehtävistä, vaikka aihe ei aina olisikaan niin kiinnostava. Pojat jaksavat toimia asiallisesti ehkä vain toiminnallisilla tunneilla - sikäli mikäli puuha heitä sattuu kiinnostamaan. Jos vaaditaan vähänkin keskittymistä ja pitkäjänteisyyttä, eivät pojat siihen kykene, vaan alkaa riehuminen ja häiriköinti.
Tämä ei missään nimessä koske kaikkia poikia eikä kaikkia tyttöjä; on paljon hyväkäytöksisiä poikia ja muutamia huonokäytöksisiä tyttöjä. Sukupuolten välinen ero koulukäytöksessä on kuitenkin niin valtava, että opettajana minun on nyt pakko herätellä keskustelua asiasta. Kerro: olenko väärässä siinä, että syytän tässä kotikasvatusta?
Kommentit (638)
Vierailija kirjoitti:
Koulumateriaalikin on suunnattu tytöille.
Omat poikani ovat oppineet lukemaan historia lehdistä.
Ei oikein kiinnostanut Perhonen lentää. Liisa kampaa Omarin hiuksia.Kva kieli ja ilmaisu oppikirjoissa tosi feminiiniksi suunnattu. Faktat ei ole tärkeitä.
Esim 4. luokan ympän kokeessa virhepiste kun kirjoitti, että kasvit tarvitsevat hiilidioksiidia.
Opetussuuunnitelman mukaan EI.Eli kuuliaiset tytöt pärjäävät jos uskovat koulun faktat
Koulumateriaali on suunnattu POJILLE!
Ainakin kun itse olin koulussa, siellä oli pelkkiä poikien juttuja. Meille tytöille ei ollut mitään! Silti pojat eivät pärjänneet koulussa.
Pojat ovat auktokriteettiuskoisempia ja laumasieluisempia kuin tytöt, se on fakta, vaikka sinäkin TAAS VÄHÄTTELET JA HALVEKSIT TYTTÖJÄ!

Mitä oletkin ottanut, olet ottanut liikaa tai liian vähän. Eihän tuosta saa mitään selvää.
Metsään mennään. Pojat eivät pärjää koulussa, koska koulussa pärjääminen tahtoo kääntyä pikemminkin negatiiviseksi kuin positiiviseksi asiaksi. Pitää olla vahva luonto ja itsetunto, että uskaltaa erottautua. Pelaaminen tai nykykasvatus ei ole tätä muuttanut mihinkään vaan poikien välinen nokkimisjärjestys muodostuu edelleen aivan toisilla säännöillä kuin vanhemmat tai opettajat toivoisivat.
Vierailija kirjoitti:
Koulumateriaalikin on suunnattu tytöille.
Omat poikani ovat oppineet lukemaan historia lehdistä.
Ei oikein kiinnostanut Perhonen lentää. Liisa kampaa Omarin hiuksia.Kva kieli ja ilmaisu oppikirjoissa tosi feminiiniksi suunnattu. Faktat ei ole tärkeitä.
Esim 4. luokan ympän kokeessa virhepiste kun kirjoitti, että kasvit tarvitsevat hiilidioksiidia.
Opetussuuunnitelman mukaan EI.Eli kuuliaiset tytöt pärjäävät jos uskovat koulun faktat
Varmastikaan ei tule kokeessa miinuspistettä, jos kirjoittaa kasvun tarvitsevan hiilidioksidia. Mutta jos kysytään, että mitä SINUN pitää antaa kasville, ei ensimmäinen vastaus ole hiilidioksidi, koska ihan ilma riittää.
Minä näkisin, että yksi poikien ja miesten ongelma on lähteä mukaan kaikenlaiseen mediavellontaan ja salaliittoteorioihin, niin kuin tämä hiilidioksidijuttukin.
Vierailija kirjoitti:
Yhärien 'kasvattamilta' pojilta puuttuu miehen malli.
Yksinhuoltajaäitien pojat pärjäävät koulussa hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap tässä taas kirjoittelee.
Biologisista eroista: Itselläni on tyttö ja poika. Vaikka olemme lasten isän kanssa yrittäneet kasvattaa lapsemme siten, että sukupuoli ei määräisi käyttäytymistä ja kiinnostuksen kohteita, ovat lapset kovasti (sattumalta?) oman sukupuolensa stereotypian mukaisia: poika matemaattisesti huippulahjakas, tyttö kielissä hyvä, poika on villi, mutta osaa onneksi keskittyä kun on sen aika, tyttö on hiljainen runotyttö. En lähde vetämään mitään yleistettyjä johtopäätöksiä oman perhekokemukseni pohjalta kuitenkaan. Mutta siltikin, ennen en paljonkaan uskonut poikien ja tyttöjen biologispohjaiseen eroavaisuuteen, vaan vasta omien lasten kautta olen vähän avoin myös sille selitykselle, kun tarkastellaan sukupuolten eroja.
Silti en hyväksy biologista sukupuolta syyksi käyttäytyä koulussa huonosti. Jos on villi lapsi, kotona pitäisi keskittyä kasvattamaan hänet toiset huomioivaksi ihmiseksi, joka pystyy laittamaan riehumisviettinsä tauolle, kun on tarvis. Ja hiljasta lasta tulisi rohkaista uskaltautumaan näkymään enemmän ja osallistumaan jne.
On oikeasti järkyttävää tajuta vuosi toisensa jälkeen, itse ja kollegojen juttuja kuunnellessa myös, että monet pojat eivät pärjää koulussa, koska eivät pysty keskittymään.
Kyllä lapset ottavat vaikutteita muualtakin kuin kotoa. Ja paljon. Kun yhteiskunnan asenteet ovat pielessä, vanhemmat eivät mahda mitään.
On ollut ihan järkyttävää katsoa jotain lapsille tarkoitettuja ohjelmia missä on kaikissa tiukka hierarkia. Poika on johtaja, toimija, sankari ja koko ajan äänessä. Tyttö vain tukee pojan hahmonkehitystä. Näön vuoksi tytölle annetaan nykyään miekka käteen tms. mutta tytön tehtävä on sama kuin ennenkin. Mikään ei ole muuttunut omasta lapsuudestani. Ja tuota sontaa lapset tuijottavat telkkarista kaiken päivää.
Onhan sellaisia sarjojakin joissa tyttö on päähenkilö. Sä oot sisäistänyt väärät sarjat. Ketä kiinnostaa jotkut miekka ja väkivaltaleikit?
Mitä ihmeen "sisäistänyt"? Nuo ovat ohjelmia, joita mainostetaan ja jotka ovat tyrkyllä joka paikassa. Tiedän kyllä että muitakin on olemassa. Kyse on siitä mitä on eniten, mitä mainostetaan ja mitä useimmat lapset katsovat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Koulumateriaalikin on suunnattu tytöille.
Omat poikani ovat oppineet lukemaan historia lehdistä.
Ei oikein kiinnostanut Perhonen lentää. Liisa kampaa Omarin hiuksia.Kva kieli ja ilmaisu oppikirjoissa tosi feminiiniksi suunnattu. Faktat ei ole tärkeitä.
Esim 4. luokan ympän kokeessa virhepiste kun kirjoitti, että kasvit tarvitsevat hiilidioksiidia.
Opetussuuunnitelman mukaan EI.Eli kuuliaiset tytöt pärjäävät jos uskovat koulun faktat
Koulumateriaali on suunnattu POJILLE!
Ainakin kun itse olin koulussa, siellä oli pelkkiä poikien juttuja. Meille tytöille ei ollut mitään! Silti pojat eivät pärjänneet koulussa.
Pojat ovat auktokriteettiuskoisempia ja laumasieluisempia kuin tytöt, se on fakta, vaikka sinäkin TAAS VÄHÄTTELET JA HALVEKSIT TYTTÖJÄ!
Nyt kyllä on lukijan silmässä mielipiteen istuttamista.
Tytöt, naiset ovat tarkempia ja noudattavat sääntöjä paremmin.
Se on hyvä toisissa asioissa ja huono toisissa.Lisä fakta. Pojat ovat parempia kuin tytöt ja pojat ovat huonompia kuin tytöt. Yksi X kromosomi takaa suuremman keskihajonnan.
Tosi asioiden kiistäminen on tätä aikaa, joten en jaksa panostaa keskusteluun enemmän ellei joku panosta omaan vastaukseen :)
Sääntöjen noudattaminen on eri asia kuin poikien ja miesten sieluton laumahenkisyys ja auktokriteettiuskoisuus.
Eihän nykyajan lapset käy kotona paljon muuta kuin nukkumassa. Aamulla mennään kiireesti tarhaan ja illat on kotona yhtä kiireisiä kun pitää saada ruokaa massuun ja ajoissa nukkumaan. Sekä kaikki valmiiksi seuraavan päivän samanlaista rumbaa varten.
Kyllä päiväkoti on se ensisijainen kasvattaja todellisuudessa, vaikka virallisesti muuta hymistelläänkin. Itselläni on kohta päiväkodin aloittava poika, joka kotona askartelee, piirtelee, rakentelee ja tekee palapelejä. Päiväkotimaisessa kerhossaan puolestaan on levoton ja riehaantuva. Sellaista se meno varmaan tulee tarhassakin olemaan. Minkä me vanhemmat sille voidaan?
Nämä häirikköpojat on tälläkin palstalla mammojen mukaan huippuälykkäitä ja kunnianhimoisia. Jep jep. Liekö tässä yksi syy ongelmiin...
Vierailija kirjoitti:
Metsään mennään. Pojat eivät pärjää koulussa, koska koulussa pärjääminen tahtoo kääntyä pikemminkin negatiiviseksi kuin positiiviseksi asiaksi. Pitää olla vahva luonto ja itsetunto, että uskaltaa erottautua. Pelaaminen tai nykykasvatus ei ole tätä muuttanut mihinkään vaan poikien välinen nokkimisjärjestys muodostuu edelleen aivan toisilla säännöillä kuin vanhemmat tai opettajat toivoisivat.
Pojat ovat laumasieluisia pelkureita, siitä siis johtuu poikien huono koulumenestys. Tytöt ovat vahvaluontoisia, itsenäisempiä ja ajattelevat omilla aivoillaan. Pojat vain menevät lauman mukana.
Vierailija kirjoitti:
Nämä häirikköpojat on tälläkin palstalla mammojen mukaan huippuälykkäitä ja kunnianhimoisia. Jep jep. Liekö tässä yksi syy ongelmiin...
Jep koska häirikköpojat ovat kiinnostavia, joten niille pitää keksiä positiivisia ominaisuuksia, vaikka ei olisi mitään katetta. Kognitiivinen vinouma
Vuosikymmenet on koulua yritetty muutta pojille suotuisammaksi, esim. toiminnallisuuden lisääminen johti kuitenkin vain tyttöjen ja poikien oppimiserojen kasvamiseen eli se paikoillaan hiljaa kuunnellen tapahtuva opetustyyli olisikin pojille parempi.
Opettajat vielä käyttävät poikiin suhteettomasti aikaa luokassa, tyttöjen uskotaan pärjäävän siinä sivussa.
Onko missään mitattu, kuinka paljon tyttöjen potentiaalia menetetään tässä poikiin ja poikien ongelmiin keskittymisessä?
Isiltä myös vaatisin enemmän kiinnostusta poikiensa koulunkäyntiin ja koulutusmyönteistä roolimallia.
Nykyisellä menolla poikien heikko koulunkäynti kostautuu sekä tytöille että pojille oppimistuloksissa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanonpahan vaan että elektroniset pelit ovat kaiken pahan takana. Pojat koukuttuvat peleihin herkemmin.
OLET VÄÄRÄSSÄ! Ongelma ei ole pelit. Ongelma on kasvatus! Tutkitusti tyttöjen peliaikaa rajataan tiukemmin kuin poikien.
Ongelma on kummatkin. Pelit, kännykkä ja tietokoneet passivoivat lapsia ja vaikuttavat kehitykseen varsinkin jos niitä tungetaan heidän naaman eteen todella nuorina.
Pelit ovat myös todella koukuttavia ja pelifirmat jatkuvasti keksivät keinoja, jolla koukuttaa vielä enemmän. Tarkoituksena on saada mahdollisimman paljon voittoa ja suurin ryhmä heille on nimenomaan nuoret lapset ja teinit.Pojat pelaa, tytöt ovat sosiaalisessa mediassa. Kumpikaan ei ole suuressa määrin hyväksi, mutta näkisin pelit jopa kehittävämpinä, kuin momiot, tiktokit, instat jne. Tytöt myös altistuvat häirinnälle ja riidoille, kiusaamiselle median käytössään. Tämä aiheuttaa myös isojakin ongelmia.
Kyllä tytötkin pelaa. Koulu menee todella hyvin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jaahah, taas nazzzimodella poistosulkeiset käynnissä. No, jatketaan:
Juuri näin. Suurin ongelma on opettajien naisvaltaisuus. Naisopettajat eivät osaa käsitellä sielukkaampia poikia. Ei häiriköitseviä, eikä lahjakkaita poikia, jotka turhautuvat jonnin joutavaan mateluun. Mekin kehittelimme poikain kanssa aina lisäpuuhia ja välillä jopa koiruuksia, kun tuntui ettei tunnilla tapahtunut mitään merkittävää. Kaikki eivät toki olleet varsinaisen lahjakkaita, mutta "häiriköistä" useampi oli. Naisopettajat lisäksi suosivat huomaamatta kuuliaisesti napottavia tyttöjä, mikä vähentää koko laitoksen arvostusta lahjakkuuksien silmissä. Ei pitäisi aliarvioida lapsia.
Oma keskiarvo pyöri lukematta yli ysin läpi koulujen ja kympin tytöt on aikoja sitten ohitettu menestyksessä ja urakehityksessä.
Poikien kollektiivisia oppimistuloksia lisäksi nakertaa keski-ikäiset, mutta lukutaidottamat rintamakarkurit pitkin maailman taistelukenttiä, mikä olisi hyvä huomioida eroja ihmetelkessä. Jotain pitäisi siis korjata.
Täysin samaa mieltä. Samoin naisopettajien on vaikea ymmärtää erilaisia tyttöjä, jotka eivät ole niitä hiljaisia ja rauhallisia, vaan enemmän poikamaisia. Itse asiassa koulussa arvioidaan enemmänkin lasten tempperamenttipiirteitä ja luonnetta, ja kivat opetettavat saavat hyviä numeroita.
Oma tytär on nopea oppija, joka turhautuu hitaassa rytmissä. Koulu on ollut hyvin negatiivinen ympäristö koko alakoulun ajan. Aina tulee sanomista jostain. Oppimisen taso on itsessään niin korkea, että kerran uusi sijaisopettaja ehdotti tytön siirtymistä ylemmälle luokalle, jotta mielekkyys koulunkäynnissä säilyisi. Muut opettajat eivät ole koskaan ymmärtäneet tätä, vaikka olen heille ehdottanut vaativampaa oppismismateriaalia yms.
Tutkimusten mukaan Suomessa kouluviihtyminen on todella heikkoa. Onko ihme, jos palaute on aina negatiivista ja kaikesta nipotetaan. En ole nähnyt rentoja ja hymyileviä opettajia kovinkaan montaa kertaa. Ilmapiiri on kuin jossain 50-luvun nunnakoulussa...
Tytär oppii nopeasti, koulussa edetään hitaasti ja on tylsää. Ei silti häiritse muita.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanonpahan vaan että elektroniset pelit ovat kaiken pahan takana. Pojat koukuttuvat peleihin herkemmin.
Paljon pelaava voi olla todella hyvä koulussa.
Yleensä ei kuitenkaan ole. Puhutaan nyt jo alle kouluikäisenä riippuvaiseksi tulleista, joita on nykyään suuri osa pojista. Silloin vääjäämättä jää lukeminen, se että vanhempi lukee lapselle (tietysti, helpompaa on antaa taaperolle peli käteen kuin vaivautua lukemaan) olemattomiin. Sanavarasto ja sitä myötä luetun ymmärtäminen jää heikoksi. Keskittymiskyky on huono koulussa ja läksyt tehdään hutaisten jos ollenkaan että pääsee pelaamaan. Päivärytmi on sekaisin kun pelataan yötä myöten ja väsyneenä oppiminen on mahdotonta.
Tällaisia esimerkkejä on tuttavapiirissä valitettavasti. Vanhemmat ei herää vaikka koulusta on tullut viestiä että koulu kärsii ja terveyskin, lapsi ei liiku eikä syö kunnolla. Ei ehdi kun pitää pelata. Ei tosiaankaan mene hyvin koulussa, ja syynä on jo pienenä mahdollistettu peliriippuvuus.
Vierailija kirjoitti:
Tämä, kiitos. Ja kaikista naurettavinta on että koko koulujärjestelmä on suunniteltu pojille, jotka eivät silti siinä pärjää.
Millä perusteella?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Etäkoulun aikana paljastui, että muutamat oppilaat käyttivät pelaamiseen yli 12h päivässä. Poikia tietysti.
Kouluhommat jäivät kokonaan rästiin vaikka älykkyys olisi hyvin riittänyt niiden tekemiseen.Valitettavasti pelaaminen ei ole kovin kehittävää, eikä pelaamalla kehity mm. pelejä koodaavaksi nörtiksi.
Pelaaminen kehittää silmä-käsi kordinaatiota mikä auttaa esimerkiksi hävittäjälentäjäksi hakiessa (tai kaivinkoneen kuljettajaksi).
Ja sinne hävittäjälentäjäksi ei päästä lihavina, huonokuntoisina syrjäytyneinä poikina.
Se että pelaa paljon, ei tarkoita sitä että olisi kuvaamassasi kunnossa tai syrjäytynyt.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sanonpahan vaan että elektroniset pelit ovat kaiken pahan takana. Pojat koukuttuvat peleihin herkemmin.
Paljon pelaava voi olla todella hyvä koulussa.
Yleensä ei kuitenkaan ole. Puhutaan nyt jo alle kouluikäisenä riippuvaiseksi tulleista, joita on nykyään suuri osa pojista. Silloin vääjäämättä jää lukeminen, se että vanhempi lukee lapselle (tietysti, helpompaa on antaa taaperolle peli käteen kuin vaivautua lukemaan) olemattomiin. Sanavarasto ja sitä myötä luetun ymmärtäminen jää heikoksi. Keskittymiskyky on huono koulussa ja läksyt tehdään hutaisten jos ollenkaan että pääsee pelaamaan. Päivärytmi on sekaisin kun pelataan yötä myöten ja väsyneenä oppiminen on mahdotonta.
Tällaisia esimerkkejä on tuttavapiirissä valitettavasti. Vanhemmat ei herää vaikka koulusta on tullut viestiä että koulu kärsii ja terveyskin, lapsi ei liiku eikä syö kunnolla. Ei ehdi kun pitää pelata. Ei tosiaankaan mene hyvin koulussa, ja syynä on jo pienenä mahdollistettu peliriippuvuus.
Tuossa on kyse jo paljon muustakin kuin pelaamisesta. Elämänhallinta näyttää olevan ihan hukassa.
Koskaan ei ole yläkouluikäisen tytön vanhempi moittinut minua (ope), kun vaadin oppilasta kirjoittamaan tekstiä ihan itse. Poikien äidit ovat lähestyneet useamman kerran. Heidän mukaansa pojalta on hyväksyttävä netistä suoraan kopsattu suoritus. Oman tekstin tuottaminen on aivan liian suuri vaatimus vaikkapa ysiluokkalaisen pojan äidin mielestä.
Pojat ovat helposti useamman vuoden tyttöjä jäljessä aivojen kehityksessä. Biologiasta tulee se vuosi, loput tulee liian helposta elämästä. Kun mitään todellista ei tarvitse tehdä, jäävät aivot kehityksessä jälkeen.