Naiset, miten estätte sen ettei töissä miehet ihastu tai ala ahdistella?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täällä osa ei usko tätä ongelmaksi, ja se on ihan ok. Jos se ei ole sattunut kohdalle, niin ei sitä usko. Ei kauniitkaan naiset ole välttämättä miesmagneetteja, ja sitten joku vaatimattoman näköinen voi olla.

Itsellä se on ollut ongelma vuosikymmeniä. Tuo juttu saattaisi olla kiva silloin jos haluaa huomiota, mutta tällaiselle introvertille se on kirous. Työpaikoilla se on ollut pahinta. Aikoinaan ahdistelua ei pidetty niin pahana, joten jatkuvasti sai kuulla ulkonäöstään tai tuli kähmityksi.

Kun naiset taas sitten eivät katsoneet tätä hyvällä, ja miehet suuttuivat kun en lämmennyt, lopulta oli inhottu kaikkien taholta.

Eli olet ihminen, joka ei pärjää kenenkään kanssa missään ja miekestäsi kaikki muut ovat asiaan syypäitä, mutta itse et. Hienoa. Se on kumma kuinka jotkut eivät näe oman toimintansa olevan se ongelmien lähde. Tässä tapauksessa jopa vuosikymmeniä.

Taidat itse elää visusti rupukuplassa, jossa on ihan omat säännöt, ettei tomppelien mieli pahoitu. Mikä oli paikkakunta?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota ongelmaa ei ollut koskaan.

T. Laitoshuoltaja

Olin kesätöissä uimahallissa. Kestin peräti 2 päivää, koska työhön kuului myös miesten saunojen ja suihkutilojen pesu. Miehet sitten tulivat munasillaan seisomaan suihkutusletkun päälle jne.

No jaa, riippuu paikasta. Mä siivosin peruskouluissa, toimistossa ja terveyskeskuksessa.

Sama ongelma oli kaikissa työpaikoissa ja päälle vihat niskaan kun en antanut vastakaikua ja jutut käännettiin nurin perään päälle. Näin naisia ahdistellaan. Onneksi on tallella eräänkin typeryksen tekstarit joissa lirkutteli kännitekstartia  10 jälkeen. Oli edes jotain jolla puolustautua. Muttei sitäkään kaikille voi näyttää. Joka kerran piti lähteä töistä pois kun ne näpit ei vaan pysyneet kurissa.

Vierailija kirjoitti:

Kosketukset ovat olleet harvinaisempia käsivarren hipaisuja. Enemmänkin kyse on siitä, että nämä miehet alkavat hakeutua seuraani ja uskoutua minulle. Kerran yksi sanoi minulle vahingossa "voi rakas" ja meni kyllä noloksi. Ei siis mitään treffipyyntöjä tai sellaisia kosketuksia, joihin voisi puuttua. Muuten hymyilevät, katsovat silmiin, puhuvat paljon ja myös henkilökohtaisia asioita, kehuvat ja hakeutuvat seuraani. Melkein aina tulee joku uusi tällainen mies lähelleni. Tämä liittyy mielestäni siihen, että myös naiset uskoutuvat minulle helposti ja jotkut yrittävät takertua minuun. Minulla on ollut aina tämä piirre. Olen yrittänyt opetella olemaan tylsä, viileä ja reagoimaton.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Pitäydyn tylsänä ja asiallisena. En vitsaili enkä naura miesten vitseille. Keskityn työasioihin, en kerro omista asioistani. Eli pidän tiukat rajat. Toisaalta kyllä pienennän ja häivytän itseäni. Silti jokaisessa työpaikassa joku ihastuu ja alkaa tehdä tuttavuutta, kertoa asioitaan ja kosketella "vahingossa".

Miten olet ratkaissut tuon? Sanotko suoraan, ettei kiinnosta ja älä koske minuun?

Mot. Pidät ihan normaalia ystävällisyytta ja ystävyyttä ihastuksena. Nyt vähän itserakkautta pienemmälle! Samanlainen käytös naispuoliseltä kollegaltahan ei herättäisi mitään ihmetystä, joten miksi ei ole ok olla ystävä(llinen) vastakkaisen sukupuolen kanssa?

Tolla logiikalla kaikki avoimet ja mukavat ihmiset ovat koko ajan kaikkiin ihastuneita!

Jotkut lähentelevät niin, ettei sitä heti edes ajattele lähentelyksi. Tullaan nojaamaan tuolin selkänojan taakse tai pöydän reunaan niin, että hiha tai rintamus hipoo istujaa. Eräs seisoi kerran työtuolini vieressä melkein kiinni käsinojassa ja kun kyseessä oli keskimääräistä pidempi mies, arvaatte mikä kohta vartalosta oli naamani edessä päätä kääntäessä.

Noista selviää ottamalla fyysistä etäisyyttä ja olemalla ihan kuin ei huomaisi asiaa. Jos toinen alkaa kosketella, kannattaa sanoa ettei pidä siitä. Jos koskettelee toistuvasti, ilmoitus esimiehelle. Kynnys siihen on varmaan joillain korkea, varsinkin määräaikaisissa töissä. Jokaisella on kuitenkin oikeus tehdä töitään muiden häiritsemättä.

Itse koen tuollaisen reviirilleni tunkeutumisen jonkinlaisena vallan osoituksena. Suomalaisilla kun yleensä on minimietäisyytenä sisätiloissakin se käsivarren mitta ja useimmat noudattavat sitä. Ei edes jonkin asian tarkastelu tietokoneen näytöltä edellytä kylkeen liimautumista.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina löytyy naisia jotka eivät ole kohdanneet epäasiallista käytöstä joten heidän mielestä sellaista ongelmaa ei voi olla ja jos sattuu olemaan niin se on aina naisen vika.

Ei vaan se on oma vika, jos ei osaa toimia tuollaisessa tilanteessa. Varmasti tilanteita tulee, sitä enemmän mitä useammin se sallitaan. Siksi niihin pitää puuttua ja saada ne loppumaan. Joskus se voi vaatia rohkeutta ja oikean toimintamallin harjoittelua.

Et ole siis kohdannut vielä ahdistelijaa. Onnea siitä sinulle. Mikään puuttuminen ei auta, koska nämä ahdistelijat ovat yleensä sekä ovelia manipuloijia, aggressiivisia, häikäilemättömiä ja täysin kykenemättömiä näkemään omaa toimintaansa negatiivisessa valossa. Yleensä koko työyhteisö kääntyy ahdisteltua vastaan ja ainoa keino on paeta. Naiset eivät puolusta toisiaan. Valitettavasti. 😕

Kuinkahan moni nainen ollaan leimattu häiriköksi kun ei ole lähtenytkään noitten ahdistelijoitten peliin? Moni! Tiedän itsekin monta ja varmaan itseni päälle.

Minua on nätiksi kehuttu (mielestäni en ole), mutta en ole mikään instababe vaan sellainen naapurintyttömäinen hymyilijä joka ottaa kaikki huomioon. Silti kaikissa työpaikoissa ei ole ahdistelijoita, ja toistaalta tuntuu että joihinkin työpaikkoihin niitä on suorastaan kertynyt. Ikinä ahdistelu ei ole ollut sellaista lääppimistä josta voisi jo ilmoittaa jonnekki, vaan tuollaista seurailua ja tikusta-asiaa-sontaa. Yhdessä toimistohommassa meni niin hankalaksi, että en meinannut vessaan päästä kun toinen seurasi perässä, hyvä ettei sinne koppiin asti. Asiakaspalveluhommissa taas tuli kerran rakkauskirje työsähköpostiin, ja joku onki henkilökohtaisen fb-tilini ja laittoi siellä viestiä. Lisäksi siellä oli näitä asiakkaita jotka tulivat vaan notkumaan ja tahtoivat huomiota, ja hankala asiakaspalveluhommissa karistaa sellaisia pois. Työnteko on ihan tuskaa kun perässä laahaa kokoajan höpöttämässä joku, joka ei tajua että jos hymyilen ja sanon pari sanaa sinulle kohteliasuudesta, se ei ole flirttiä. Ja ei auta vaikka sormus sormessa ja miten kertoisi omasta puolisosta. Ja ennen kun kukaan sanoo tuosta hymyilystä, niin uudessa paikassa olen aluksi oma itseni, ja tahdon integroitua työporukkaan ja luoda hyvää ilmapiiriä. Myöhemmin muutan toimintatapaa niiden kohdalla joiden hoksaan olevan ahdistelijoita. Hyypiöiden välttely ja hymyilyn ja puhumisen lopettaminen ei auta, vaan nuo ilmaantuvat koloistaan silti häiritsemään päivää.

Minä pidän välillä sormusta sormessa, vaikka olen sinkku ja puhun välillä "miehestäni" töissä. Valehtelua tämä on joo ja ikävää, että joutuu näin tekemään, mutta olen huomannut, että pahimmat yrittelijät saan tällä tavalla pidettyä loitolla.

Tavallinen ystävällinen käytös tulkitaan helposti sellaiseksi, että saattaisi olla saumaa jollekin lähemmälle tuttavuudelle. Ja todellakin olen skarppi ja pidän huolen, että en hymyile liikaa, en ole liian lähellä, enkä ikinä koske toista (kättelyä lukuunottamatta).

Miehet eivät kunnioita samoja kohteliaisen etäisyyden sääntöjä. Eivätkä he ymmärrä kuinka rasittavaa on olla alati kohteena. Luulevat, että olisi ihanaa olla huomiossa. Ei se ole. Se on ällöttävää, inhottavaa ja joskus jopa kuvottavaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuota ongelmaa ei ollut koskaan.

T. Laitoshuoltaja

Olin kesätöissä uimahallissa. Kestin peräti 2 päivää, koska työhön kuului myös miesten saunojen ja suihkutilojen pesu. Miehet sitten tulivat munasillaan seisomaan suihkutusletkun päälle jne.

Typeriä moukkia. Olisit sanonut letkun päällä seisojalle kuuluvalla äänellä, että pippeliäkö tulit pesettämään ja riuhtaissut letkun pois. Moukkiin tehoaa yleensä vain vastaavanlainen röyhkeys.

suosittelen, että lähdet töihin Ranskaan tai Italiaan.

puoli vuotta siellä, niin olet jo niin tottunut flirttiin, ettei se enää häiritse sinua.

Siellä flirttailee niin miehet kuin naisetkin. Sitä pidetään harmittomana huvituksena.

Suomessa on tietysti erilainen kulttuuri johon flirtti ei kuulu. täällä flirttiin suhtaudutaan ryppyotsassa ja ylianalysoiden. jotenkin autistisesti.

komea italialainen kollegani avautui minulle kokemuksistaan Suomessa. Hän ihmetteli, kun hän vain heitti jotain harmitonta pikku flirttiä naisille, ihan vailla mitään tarkoitusta, niin naiset ottivat hänet niin kuolemanvakavasti ja alkoivat rakkauspommittaa häntä tekstareilla ja suurin piirtein jahdata häntä.

sanoin hänelle, että flirtti Suomessa ei ole leikinasia vaan osoitus vakavasta eroottisesta kiinnostuksesta. Sanoin hänelle myös, että jos flirtin kohde ei ole kiinnostunut sinusta "sillai", hän saattaa pitää flirttiäsi ahdisteluna. Ystäväni oli kauhuissaan!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aina löytyy naisia jotka eivät ole kohdanneet epäasiallista käytöstä joten heidän mielestä sellaista ongelmaa ei voi olla ja jos sattuu olemaan niin se on aina naisen vika.

Ei vaan se on oma vika, jos ei osaa toimia tuollaisessa tilanteessa. Varmasti tilanteita tulee, sitä enemmän mitä useammin se sallitaan. Siksi niihin pitää puuttua ja saada ne loppumaan. Joskus se voi vaatia rohkeutta ja oikean toimintamallin harjoittelua.

Et ole siis kohdannut vielä ahdistelijaa. Onnea siitä sinulle. Mikään puuttuminen ei auta, koska nämä ahdistelijat ovat yleensä sekä ovelia manipuloijia, aggressiivisia, häikäilemättömiä ja täysin kykenemättömiä näkemään omaa toimintaansa negatiivisessa valossa. Yleensä koko työyhteisö kääntyy ahdisteltua vastaan ja ainoa keino on paeta. Naiset eivät puolusta toisiaan. Valitettavasti. 😕

On se mahdollista, että tuöyhteisökin on sairas ja näitäkin on. Mutta tuollaisessa sairaassa työyhteisössä ei kannata jatkaa, joten yksi erittäin fiksu toimintakeino on lähteä tuollaisesta työyhteisöstä.

Olen myös erittäin skeptinen ja pyrin varmistamaan töissä selustani. Jos joku edes yrittäisi, niin siirtäisin tilanteen muiden näkyville ja pyrkisin saamaan todisteita. Pelkkä sana sanaa vastaan on huono lähtökohta. Toisaalta taas jos itse luottaa omaan sanomaansa ja on vakuuttava, niin yleisesti sympatiat ovat ahdistelun kohteen puolella. Myös hyvät välit muihin ja oikeanlainen oma käytös auttavat.

Eli en varmasti olisi helppo kohde, helpommalla pääsee jonkun toisen kanssa. Erilaisia ongelmatilanteita olen kyllä henkilösuhteissa kohdannut töissä ja muutaman kerran niissä on keskusteltu esimiehen kanssakin. Eli en pidä työelämän ihmisten käytöstä todellakaan ongelmattomana, varmasti sielläkin tulee eteen yhtä sun toista.

Vierailija kirjoitti:

Minua on nätiksi kehuttu (mielestäni en ole), mutta en ole mikään instababe vaan sellainen naapurintyttömäinen hymyilijä joka ottaa kaikki huomioon. Silti kaikissa työpaikoissa ei ole ahdistelijoita, ja toistaalta tuntuu että joihinkin työpaikkoihin niitä on suorastaan kertynyt. Ikinä ahdistelu ei ole ollut sellaista lääppimistä josta voisi jo ilmoittaa jonnekki, vaan tuollaista seurailua ja tikusta-asiaa-sontaa. Yhdessä toimistohommassa meni niin hankalaksi, että en meinannut vessaan päästä kun toinen seurasi perässä, hyvä ettei sinne koppiin asti. Asiakaspalveluhommissa taas tuli kerran rakkauskirje työsähköpostiin, ja joku onki henkilökohtaisen fb-tilini ja laittoi siellä viestiä. Lisäksi siellä oli näitä asiakkaita jotka tulivat vaan notkumaan ja tahtoivat huomiota, ja hankala asiakaspalveluhommissa karistaa sellaisia pois. Työnteko on ihan tuskaa kun perässä laahaa kokoajan höpöttämässä joku, joka ei tajua että jos hymyilen ja sanon pari sanaa sinulle kohteliasuudesta, se ei ole flirttiä. Ja ei auta vaikka sormus sormessa ja miten kertoisi omasta puolisosta. Ja ennen kun kukaan sanoo tuosta hymyilystä, niin uudessa paikassa olen aluksi oma itseni, ja tahdon integroitua työporukkaan ja luoda hyvää ilmapiiriä. Myöhemmin muutan toimintatapaa niiden kohdalla joiden hoksaan olevan ahdistelijoita. Hyypiöiden välttely ja hymyilyn ja puhumisen lopettaminen ei auta, vaan nuo ilmaantuvat koloistaan silti häiritsemään päivää.

Miten jos suoraan ja ystävällisesti pyytäisit heitä lopettamaan sen sijaan, että vain yrität vältellä heitä.

Ikä ei tuo ratkaisua, olen 48v

Omasta mielestäni en ole edes kaunis, ihan tavallinen aina ollut.

Työskennellyt niin tehtaassa kuin toimistossa ja ehdottomasti enemmän tehtaassa tullut lähestymisiä, siellä enemmän suojia kuin avokonttorissa.

Nuorempana kourijat olivat ongelma. En oikein osannut puolustautua. Siihen on tuonut ikä ratkaisun.

Olisi pitänyt sanoa isoon ääneen lopeta, en tahdo että kosketat. Sen olisi pitänyt riittää tai jatkot esimiehelle.

Aina olen ollut asialinjalla. Nykyään huomaan välttelevän silmiin katsomista jonka mitä ilmeisemmin myös suomalaiset miehet kokevat kutsuksi etenemään. Kotona opetettiin katsomaan silmiin ja nyt opettelen siitä pois.

En usko ilkeyksiin tai nolaamiseen.

Kyllä töissä on tultava toimeen kaikkien kanssa paitsi kiusaajien.

Ala rumaksi. Lopeta meikkaus jne. Ei ole kukaan kantasuomalainen koskaan ahdistellut mua, koska epäilen olevani jotenkin ruma.

Syö valeriaanaa, kamferttia, valkosipulia,

lihota itsesi muodottomaksi palloksi,

käytä läskipohjakengissä piilokorkoja,

älä käytä deodoranttia,

käytä kammottavalta lemuavaa parfyymiä

Näin muokkasin miestäni, kun naiset työpaikoillaan alkoivat tyrkyttäytyä hänelle.

Pukeudu omituisesti. Samaan aikaan erivärisiä pallokuvioita, raitoja, ruutuja, lasten eläinkangasta.

Kyllä se siitä lähtee.

Täällä näkyy selvä kaava, että eniten kohteena ovat ne naiset jotka kuuntelevat, välttelevät ja ovat ilmeisesti liian kilttejä. Mutta eivät nosta kissaa pöydälle ja käske suoraan lopettamaan. Paitsi muutama poikkeus, jotka sitten ovat saaneet työpaikan vihat niskoilleen.

"Tavallinen ystävällinen käytös tulkitaan helposti sellaiseksi, että saattaisi olla saumaa jollekin lähemmälle tuttavuudelle"

Ja tässä ketjussa moni tulkitsee tavallisen ystävällisen käytöksen ihastumisena. Pata kattilaa soimaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jätän hampaani pesemättä, se auttaa ku henki haisee kuin kissanraato

Lisäksi suihkussa käyn vain harvoin enkä vaihda alusasuja liian usein

Odottele kutsua työkykykeskusteluun. Muutenkin oman uran torpedointi kannattaa aina. 

Tiedät kokemuksesta?

Olen yli 30-vuotias, ylipainoinen nainen jolla ruuhkavuodet sekä kaksi alle kouluikäistä lasta pitävät huolen siitä, että elän jatkuvassa univajeessa ja tummat silmänaluset ovat jo krooniset. Olen naisvaltaisella alalla, jossa työvaatetus on unisex-mallia, joka ei imartele ketään.

Siinä on jo monta ratkaisua liiallisen ihastumisen ehkäisyyn :D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua on nätiksi kehuttu (mielestäni en ole), mutta en ole mikään instababe vaan sellainen naapurintyttömäinen hymyilijä joka ottaa kaikki huomioon. Silti kaikissa työpaikoissa ei ole ahdistelijoita, ja toistaalta tuntuu että joihinkin työpaikkoihin niitä on suorastaan kertynyt. Ikinä ahdistelu ei ole ollut sellaista lääppimistä josta voisi jo ilmoittaa jonnekki, vaan tuollaista seurailua ja tikusta-asiaa-sontaa. Yhdessä toimistohommassa meni niin hankalaksi, että en meinannut vessaan päästä kun toinen seurasi perässä, hyvä ettei sinne koppiin asti. Asiakaspalveluhommissa taas tuli kerran rakkauskirje työsähköpostiin, ja joku onki henkilökohtaisen fb-tilini ja laittoi siellä viestiä. Lisäksi siellä oli näitä asiakkaita jotka tulivat vaan notkumaan ja tahtoivat huomiota, ja hankala asiakaspalveluhommissa karistaa sellaisia pois. Työnteko on ihan tuskaa kun perässä laahaa kokoajan höpöttämässä joku, joka ei tajua että jos hymyilen ja sanon pari sanaa sinulle kohteliasuudesta, se ei ole flirttiä. Ja ei auta vaikka sormus sormessa ja miten kertoisi omasta puolisosta. Ja ennen kun kukaan sanoo tuosta hymyilystä, niin uudessa paikassa olen aluksi oma itseni, ja tahdon integroitua työporukkaan ja luoda hyvää ilmapiiriä. Myöhemmin muutan toimintatapaa niiden kohdalla joiden hoksaan olevan ahdistelijoita. Hyypiöiden välttely ja hymyilyn ja puhumisen lopettaminen ei auta, vaan nuo ilmaantuvat koloistaan silti häiritsemään päivää.

Miten jos suoraan ja ystävällisesti pyytäisit heitä lopettamaan sen sijaan, että vain yrität vältellä heitä.

Ai niin. Jäi sanomatta että olen tuotakin sanonut. Ei auta kaikille, vaan hetkenpäästä ollaan tikusta asiaa ja taas töröttämässä vieressä. Lisäksi olen tehnyt esimiehelle valitusta, eikä sekään ole mitään auttanut. Ja asiakaspalveluhommissa se "kuului asiaan". Yök. Onneksi hommat on lopunut jo nuissa. Liian tylysti taas ei kehdannut haistatella, kun ei koskaan tiedä miten reagoi (niinkuin tuo yhden kertoma tapaus jossa alkoi tehdä kiusaa).

Se ahdistelu oli siis tuollaista seurailua, ja jatkuvaa juttelua, ja sitten sellaista erityishuomion antamista ja lahjoja. Vaikka kahvitauolla kun yritin puhua isommalle porukalle, tuli ahdistelija ja yritti puhua vain minulle. Kokouksissa taas saattoi heittää työpaikan edustustilaisuutta suunnitellessa että "Laitetaan tuo Pirjo sinne kun on niin näyttävä, saadaan työpaikkaa mainostettua hehehe.", ja siis jatkuvasti jotain tuollaista kommenttia milloin ikinä keksikään. Sellainen alkaa vaivaannuttaa aika äkkiä. Ja lisäksi sitä että tullaan seisomaan lähemmäs mitä muiden kanssa, ja itse kun pakittaa niin seurataan perässä. Ei kunnioiteta toisen tilaa. Kahvitauoilla ja kokouksissa ängettiin viereen istumaan, ja jos vaihtoi paikkaa, saattoi seurata perässä.