Naiset, miten estätte sen ettei töissä miehet ihastu tai ala ahdistella?

Ikä ja kilot tekee tehtävänsä 😁

Olen ainoana naisena töissä miesporukassa ja kohtelu on ihan loistavaa. Olen yksi jätkistä, jos joku sanoo jotakin hävytöntä annan samalla mitalla takaisin ja aidosti nauran rasvaisille jutuille, koska ne on oikeasti hauskoja mielestäni. Kukaan ei ole koskaan ahdistellut, joskus melkein harmittaa ettei ole.

Olen "muodoton", neuletakissa viihtyvä introvertti. Tosin, mitä ikinä negatiivista ulkonäöstäni kertoisinkaan, niin jostain täältä löytyy nainen, jolla sama ominaisuus on "miesmagneetti".

Joten ehkä merkittävin ero on se, että olen 99 % asialinjalla. En ole sellainen (ei pahalla) tyypillinen työpaikan nainen, joka iloisesti kyselee kuulumiset ja perheasiat ja lomasuunnitelmat. Minua on karsastettu tästä johtuen. Hinta on se, että minun ei välttämättä katsota sopivan työyhteisöön.

Olen miesvaltaisella alalla, kuitenkin vain kerran olen ollut ainut nainen. Luulin, että siellä arvostettaisiin naista, joka "tekee vaan työnsä ja ei aiheuta draamaa eikä kitkaa työkavereiden välille", mutta kas, sainkin potkut koeajalla.

Olen silti täysin vakuuttunut, että on vain tuurista ja ajasta kiinni, milloin minäkin voin kohdata jonkun stalkkerin. "Vientiä" kuitenkaan ei ole.

HÄMÄHÄKKIRIPSET JA ANKANSUU TOIMIVAT, KEINORUSKETUS JA HIUSLAKKA. HYI SAATANA.

Miehet eivät ymmärrä mitä heidän ihastumisensa ja sen näyttäminen työpaikalla voi maksaa ihastumisen kohteelle. Nainen jää helposti yksin, toiset naiset alkavat hyljeksiä. Asiasta ei voi oikein puhuakaan kenenkään kanssa.

Ongelma on valtarakenteessa, jossa yleensä miehillä on enemmän valtaa kuin naisilla. Yleensä nainen on se, joka tällaisessa tilanteessa vaihtaa työpaikkaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minua on nätiksi kehuttu (mielestäni en ole), mutta en ole mikään instababe vaan sellainen naapurintyttömäinen hymyilijä joka ottaa kaikki huomioon. Silti kaikissa työpaikoissa ei ole ahdistelijoita, ja toistaalta tuntuu että joihinkin työpaikkoihin niitä on suorastaan kertynyt. Ikinä ahdistelu ei ole ollut sellaista lääppimistä josta voisi jo ilmoittaa jonnekki, vaan tuollaista seurailua ja tikusta-asiaa-sontaa. Yhdessä toimistohommassa meni niin hankalaksi, että en meinannut vessaan päästä kun toinen seurasi perässä, hyvä ettei sinne koppiin asti. Asiakaspalveluhommissa taas tuli kerran rakkauskirje työsähköpostiin, ja joku onki henkilökohtaisen fb-tilini ja laittoi siellä viestiä. Lisäksi siellä oli näitä asiakkaita jotka tulivat vaan notkumaan ja tahtoivat huomiota, ja hankala asiakaspalveluhommissa karistaa sellaisia pois. Työnteko on ihan tuskaa kun perässä laahaa kokoajan höpöttämässä joku, joka ei tajua että jos hymyilen ja sanon pari sanaa sinulle kohteliasuudesta, se ei ole flirttiä. Ja ei auta vaikka sormus sormessa ja miten kertoisi omasta puolisosta. Ja ennen kun kukaan sanoo tuosta hymyilystä, niin uudessa paikassa olen aluksi oma itseni, ja tahdon integroitua työporukkaan ja luoda hyvää ilmapiiriä. Myöhemmin muutan toimintatapaa niiden kohdalla joiden hoksaan olevan ahdistelijoita. Hyypiöiden välttely ja hymyilyn ja puhumisen lopettaminen ei auta, vaan nuo ilmaantuvat koloistaan silti häiritsemään päivää.

Miten jos suoraan ja ystävällisesti pyytäisit heitä lopettamaan sen sijaan, että vain yrität vältellä heitä.

Ai niin. Jäi sanomatta että olen tuotakin sanonut. Ei auta kaikille, vaan hetkenpäästä ollaan tikusta asiaa ja taas töröttämässä vieressä. Lisäksi olen tehnyt esimiehelle valitusta, eikä sekään ole mitään auttanut. Ja asiakaspalveluhommissa se "kuului asiaan". Yök. Onneksi hommat on lopunut jo nuissa. Liian tylysti taas ei kehdannut haistatella, kun ei koskaan tiedä miten reagoi (niinkuin tuo yhden kertoma tapaus jossa alkoi tehdä kiusaa).

Se ahdistelu oli siis tuollaista seurailua, ja jatkuvaa juttelua, ja sitten sellaista erityishuomion antamista ja lahjoja. Vaikka kahvitauolla kun yritin puhua isommalle porukalle, tuli ahdistelija ja yritti puhua vain minulle. Kokouksissa taas saattoi heittää työpaikan edustustilaisuutta suunnitellessa että "Laitetaan tuo Pirjo sinne kun on niin näyttävä, saadaan työpaikkaa mainostettua hehehe.", ja siis jatkuvasti jotain tuollaista kommenttia milloin ikinä keksikään. Sellainen alkaa vaivaannuttaa aika äkkiä. Ja lisäksi sitä että tullaan seisomaan lähemmäs mitä muiden kanssa, ja itse kun pakittaa niin seurataan perässä. Ei kunnioiteta toisen tilaa. Kahvitauoilla ja kokouksissa ängettiin viereen istumaan, ja jos vaihtoi paikkaa, saattoi seurata perässä.

Käsitin että puhutaan enemmän nykyhetkestä kuin vanhasta, kun mainitsit että onneksi nuo hommat ovat loppuneet jo. Maailma, erityisesti työelämä muuttuu ja ahdisteluun suhtaudutaan hyvin erilailla kuin vuosikymmeniä sitten.

Ja esim tähän alla mainittuun kommenttiinkin olisi hyvä vastata ja kertoa, että tuo vitsi ei tunnu kivalta, - näin avata suu vaikka isossakin kokouksessa.

"Laitetaan tuo Pirjo sinne kun on niin näyttävä, saadaan työpaikkaa mainostettua hehehe.",

Välillä toivoisin että joku ihastuisi ja lähestyisi. Jotkut ovat vaan kosketelleet käsivarsista jne. Ja jotkut sitten vaan tuijottavat. Pidemmälle ei ole kukaan mennyt.

Rehellistä kirjoitti:

Olen ainoana naisena töissä miesporukassa ja kohtelu on ihan loistavaa. Olen yksi jätkistä, jos joku sanoo jotakin hävytöntä annan samalla mitalla takaisin ja aidosti nauran rasvaisille jutuille, koska ne on oikeasti hauskoja mielestäni. Kukaan ei ole koskaan ahdistellut, joskus melkein harmittaa ettei ole.

Tuollainen varmaan toimii, mutta jos ei ole luonteeltaan "jätkä", niin sellaiseksi on hyvin vaikea muuttua. Minua ainakin hämmentää kaikki ahdistelut ja rasvaiset jutut, enkä saa punastumista pois. Pitäisi varmaan syödä jotain lääkkeitä jotta onnistuisi siinä, mutta sitä en sentään ala tekemään pöljien miesten vuoksi.

Jos lopettaisin meikkaamisen, jättäisin hiukset täysin laittamatta ja pukeutuisin rumimpiin vaatteisiin mitä vaatekaapista löytyy, tuskin miehet hakeutuisivat enää seuraani ystävysty ään. En kuitenkaan halua lähteä pienentämään itseäni näin paljon ja tuntea oloani epämukavaksi muiden ihmisten takia.

En jaksa enkä osaa selittää asiaa sen paremmin, mutta kyseessä ei ole neutraali eli samanlainen ystävyys kuin naisten kanssa. Huomaan kyllä eron kun jotkut miehet eivät tule liian lähelle. Sitä paitsi haluan itse päättää kenen kanssa ystävystyn, eikä niin että toinen ihminen lähtee ns. viemään minua ja tunkeutuu henkisesti iholleni. Kunnioitan ihmisinä ja työkavereina näitä miehiä, jotka haluavat tutustua minuun läheisesti. En kuitenkaan halua miehiä läheisiksi ystäviksi. Minusta se ei ole sopivaa varattujen ihmisten kesken ja siinä herää tunteet. Se ei vain ole koskaan toiminut. Mielestäni minulla on oikeus tällaiseen mielipiteeseen ja henkilökohtaiseen rajaan. Joku toinen ajattelee ja kokee asian toisella tavalla.

Rehellistä kirjoitti:

Olen ainoana naisena töissä miesporukassa ja kohtelu on ihan loistavaa. Olen yksi jätkistä, jos joku sanoo jotakin hävytöntä annan samalla mitalla takaisin ja aidosti nauran rasvaisille jutuille, koska ne on oikeasti hauskoja mielestäni. Kukaan ei ole koskaan ahdistellut, joskus melkein harmittaa ettei ole.

Varmaan oletkin sitten aika jätkämäinen, jos rasvaiset jutut on sinusta aidosti hauskoja. Yök!

Vierailija kirjoitti:

Välillä toivoisin että joku ihastuisi ja lähestyisi. Jotkut ovat vaan kosketelleet käsivarsista jne. Ja jotkut sitten vaan tuijottavat. Pidemmälle ei ole kukaan mennyt.

Ääh, mistä nyt sitten voi erottaa näiden "en-halua-että-kukaan-lähestyy-minua-työpaikalla"-naisten keskuudesta ne, jotka toivovat lähestymisiä?

Niin, sivusta kommentoin, että itse koen ahdisteluna myös rääväsuisten naisten kertomat kaksimieliset jutut. Varsinkin silloin kun kohdistavat juttunsa suoraan johonkin paikalla olijoista. Saatan itsekin nauraa tällaisille jutuille tutummassa seurassa silloin kun ketään ei häpäistä näillä jutuilla. Työpaikoilla tällaisten juttujen kertominen voi helposti toimia alistamisen välineenä. Silloin kaikilla ei ole aidosti hauskaa. Eri asia on, jos on oikeasti tasavertaista läpänheittoa ja sopii työpaikan kulttuuriin.

Vierailija kirjoitti:

Rehellistä kirjoitti:

Olen ainoana naisena töissä miesporukassa ja kohtelu on ihan loistavaa. Olen yksi jätkistä, jos joku sanoo jotakin hävytöntä annan samalla mitalla takaisin ja aidosti nauran rasvaisille jutuille, koska ne on oikeasti hauskoja mielestäni. Kukaan ei ole koskaan ahdistellut, joskus melkein harmittaa ettei ole.

Tuollainen varmaan toimii, mutta jos ei ole luonteeltaan "jätkä", niin sellaiseksi on hyvin vaikea muuttua. Minua ainakin hämmentää kaikki ahdistelut ja rasvaiset jutut, enkä saa punastumista pois. Pitäisi varmaan syödä jotain lääkkeitä jotta onnistuisi siinä, mutta sitä en sentään ala tekemään pöljien miesten vuoksi.

Vierailija kirjoitti:

Tuota ongelmaa ei ollut koskaan.

T. Laitoshuoltaja

Mulla oli, samassa ammatissa. Tuurasin sairaalan eri osastoilla 17 vuotta. Mukaan tarttui kolme miestä, joista viimeisen kanssa olen ollut jo 10 v naimisissa. Yhteen aikaan ei ehtinyt kuin töitä, joten seurakin löytyi töistä.

Sittemmin vaihdoin alaa ja ikäkin suojaa jo. Ihmiset lähestyvät kuitenkin helposti edelleen, kuka milläkin asialla. Näytän kiltiltä, mutten arvosta asiaa, olen mieluummin omissa oloissani.

Miesmäinen käytös, röyhkäily ja hätätilassa jopa piereskely auttaa. Jos on kanttia:)

Menemällä töihin ilman meikkiä (näytän oikeesti järkyttävän väsyneeltä ilman), pukeutumalla asiallisesti, hiukset laittamattomina. Eli homssuinen ilmestys töihin soveltuvissa vaatteissa. Mutta eipä se aina ole auttanut, kun olen alle 30 ja hoikka.

Tuolla leimautuu tosi oudoksi ja jää yksin. Eli lopputulos on ihan sama kuin sellaisella, johon miehet jatkuvasti ihastuvat ja jota muut naiset alkavat hyljeksiä.

Vierailija kirjoitti:

Miesmäinen käytös, röyhkäily ja hätätilassa jopa piereskely auttaa. Jos on kanttia:)

Työskentelin rakennustyömaalla parikymppisenä ja minuun ihastui 40-50v ukkeli. Oli alkuun ihan mukava, mutta alkoi kysellä henkilökohtaisuuksia ja roikkua perässäni. Lopulta kysyin siirtoa toiselle työmaalle, josta ukkeli loukkaantui niin, että vittuili ja yritti työpaikkakiusata joka kerta kun sen jälkeen nähtiin. Ei onnistunut kyllä, minä ja koko muu työpaikka pidettiin säälittävänä tapauksena.

Tämän ja muun satunnaisen ahdistelun ja koskettelun takia aloin pukeutua raksalla aina paksuihin huppareihin, peittämään hiukset huivilla ja näyttämään nyrpeää ilmettä kaikille. Tullessani alalle olin nuori, iloinen ja naiivi, saatoin laittaa jopa vähän ripsaria töihin ja valita työasun puitteissa ihan nättejä, tyköistyvämpiä puseroita. En tajunnut että se on ahdistelumagneetti.

Käyttäydyn tiukan asiallisesti ja neutraalisti. En hymyile, naureskele enkä juttele muuta kuin työhön liittyviä asioita. Jos joku tunkee liian lähelle olen tyly ja vmäinen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Välillä toivoisin että joku ihastuisi ja lähestyisi. Jotkut ovat vaan kosketelleet käsivarsista jne. Ja jotkut sitten vaan tuijottavat. Pidemmälle ei ole kukaan mennyt.

Ääh, mistä nyt sitten voi erottaa näiden "en-halua-että-kukaan-lähestyy-minua-työpaikalla"-naisten keskuudesta ne, jotka toivovat lähestymisiä?

Etukäteen eipä kai oikein mistään... vain yrittämällä näkee sitten naisen reagoinnin.

Toisen ihastuminen voi tuntua mukavaltakin ja itselläkin voi herätä tunteet. Silti en halua, että kukaan alkaa viritellä työpaikalla kanssani tällaista seurustelusuhdetta. Ei se ole rehtiä ystävyyttä, varsinkaan jos on kyse varatuista ihmisistä.