Miten toiset löytävät aina uuden kumppanin, mutta toiset eivät milloinkaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni on kyllä aina jossain vaiheessa löytynyt uusi kumppani, muttei mitenkään hirveän nopeasti tai helposti. Seuraa kyllä löytyy helposti mutta että oikeasti välittää ja haluaa sitoutua, niin ei ole helppoa. Yleensä kumppani on löytynyt juuri silloin kun olen oppinut nauttimaan elämästä ilman kumppania. Olen tästä oppinut, että sen saat mistä luovut -periaate pitää paikkansa. Kun en ole etsinyt enkä kaivannut niin hups, siinä se onkin ollut.

Eli ei kannata hampaat irvessä etsiä. Sen jotenkin vaistoaa ihmisestä ja se karkottaa.

Tässä olen 40 vuotta elämästäni yksin nauttinut, miksiköhän sitä kumppania ei ole tyrkylle tullut koskaan? Ai niin, olen mies.

Jos murjottaa kotonaan ja töissä yksinään niin eipä niitä tyrkyllä tulijoita ole muillakaan. Itse pitää olla avoimin mielin aktiivisesti liikkeellä.

Niin, paitsi jos olet nainen.

Aivan sama ongelma niillä naisilla, jotka käy töissä naisvaltaisilla työpaikalla, käyvät lähikaupassa ja menevät kotiin kirjaston kautta neulomaan, leipomaan ja lukemaan. Kerran viikossa käy jumpassa, jossa on pelkästään naisia. Kun ei joudu arjessaan erilaisten myös erisukuouolta olevien ihmisten kanssa tekemisiin niin eipä se kumppani ehdokas mistään ilmesty tyrkylle.

Näitäkin naisia tullaan joskus iskemään jossain. Ja Tinderiin vain kun menee, niin yhteydenottoja tulee enemmän, kuin ehtii pläräämään. Ei siis voi edes verrata miesten tilanteeseen.

No ei muuten tulla! Eikä ole jonoa oven takana -siellä on tosin nyt sataa kaatamalla ja asun muutenkin haja-asutusalueella-, eikä niitä iskijöitä näy kaupan kassajonossa, bussissa/junassa/metrossa/spårassa, tai yhtään missään muuallakaan. Ei ole ikinä näkynyt, nuorempanakaan. Tinderissä en ole ollut, enkä mene, mutta tuskinpa sielläkään mitään viestitulvaa tulisi. Ihan aikuisten oikeasti, meitäkin naisia on, jotka olemme miehille täysin näkymättömiä ja joille parisuhde on yhtä todennäköinen kuin matka kuuhun. Tai 7 ja lisänumerot oikein lotossa. Tasoakaan ei voi enää laskea, koska nekrofilia ei sytytä ja laitontakin se taitaa olla.

Eivätkös naiset tälläkin palstalla ole käyttäneet valtavasti aikaa kertoakseen, etteivät halua miehiltä lähestymisiä missään julkisilla paikoilla, koska ovat tulleet paikalle vain treenaamaan/ostoksille/viettämään aikaa kavereiden kanssa, jne. jne...? 

Yleisesti ottaen naisia ei kannata lähestyä, tulee vain vaivautuneita tilanteita. Ei sitten tullut koskaan mentyä naimisiin tai perustettua perhettä ei auttanut vaikka rimaakin alensin. Nyt 50-vuotiaana tuli vapaa-aikaa lisää aloin käydä lähiöbaarissa karaokessa, tietokilpailuissa bilettämässä ja ties missä. Parin vuoden aikana olen tutustunut moniin naisiin, ikähaarukka on 30-65V. Aika moni ihmettelee että miksei mulla ole perhettä, no en tiedä itsekään vaikka puitteetkin on kunnossa. Nyt on myöhäistä, ihmettelen vaan että mikä minussa oli vikana silloin 30-vuotiaana kun en kelvannut kellekään, kai olin suht hiljainen ja huono itseluottamus. Jotenkin jäi sellainen fiilis, että naiset oli silloin tylyjä ja läsnäoloni oli vain häiriöksi.

Sulla ei ole kumppania ja naista siksi koska notkut siellä juottolassa ties millä verukkeella. Kukaan kunnollinen nainen halua tenykeppiä joka on uinu jokaisessa bubiruusussa.

Vierailija kirjoitti:

Olisko toisilla vaan paremmat ihmissuhdetaidot...

Ainakin mun tietämät ihmiset jotka ei löydä kumppania on jollain tapaa haastavia käytökseltään. Voimakkaita mielipiteitä, itsekkyyttä, suorastaan huonoa käytöstä tai päihdeongelmaa.

Jos pohdituttaa miksi sukset menee ristiin aina toisten kanssa voisiko tästä käydä puhumassa jonkun ammattilaisen kanssa?

Tuo on niin totta. Haastava käytös, itsekkyys ja liian voimakkaat mielipiteet on varmasti yksi pahimmista syistä miksi jotkut eivät onnistu suhteissaan. Siihen kun lisätään ylisuuret odotukset, niin ei varmasti onnistu. Myönnän että minulla oli ennen ehkä liiaksi särmikkyyttä ja se oli varmaan suurin syy miksi tuli kaksi avioeroa pitkistä avioliitoista. Pidin liian jääräpäisesti kiinni omista näkemyksistä antamatta milliäkään periksi. Nyt uudessa avoliitossa ja olen tietoisesti koittanut hioa omia särmiä sileämmäksi. Ja elämä kukoistaa ihan eri tavalla kun voi ja osaa antaa myös hieman periksi niistä omista jyrkistä periaatteista.

Tulee mieleen "Mia löysässä hirressä"- tyyppinen siitä ohjelmasta. Hänelle ei kelvannut mikään vaikka mies kaikkensa yritti. Josko kolmas kerta toden sanoisi?

Omien havaintojeni mukaan kumppaneita löytää helposti iloinen ja huumorintajuinen nainen, joka on taipuvainen itsekin ihastumaan helposti. Ei tarvitse edes olla erityisen kaunis tai ulospäinsuuntautunut. Olen miettinyt, mahtaako tuo helposti ihastuminen olla jotenkin biologista tai hormonaalista. Että joillain vaan on sellaiset luonnolliset vietit vahvemmat kuin toisilla. Ja miehet jotenkin alitajuisesti vaistoavat naisen kiinnostuksen ja uskaltavat helpommin lähestyä.

Vierailija kirjoitti:

Emmä tajuu. Ois kiva kelvata edes yhdelle tavalliselle ja mukavalle miehelle. Mut ei.

Sukupuuuttovaiheessa suomimiehien  määrä vähenee voimakkaasti. -

Jos voisin päättää, niin olisin ollut jo useassa suhteessa. Mutta en saa miehiltä vastakaikua. Koeta siinä nyt sitten löytää kumppani kun en riitä vaikka ulkonäköä ja ystävällisyyttäni kehutaan. Palaavat eksän luo tai etsivät "parempaa"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itselleni on kyllä aina jossain vaiheessa löytynyt uusi kumppani, muttei mitenkään hirveän nopeasti tai helposti. Seuraa kyllä löytyy helposti mutta että oikeasti välittää ja haluaa sitoutua, niin ei ole helppoa. Yleensä kumppani on löytynyt juuri silloin kun olen oppinut nauttimaan elämästä ilman kumppania. Olen tästä oppinut, että sen saat mistä luovut -periaate pitää paikkansa. Kun en ole etsinyt enkä kaivannut niin hups, siinä se onkin ollut.

Eli ei kannata hampaat irvessä etsiä. Sen jotenkin vaistoaa ihmisestä ja se karkottaa.

Tässä olen 40 vuotta elämästäni yksin nauttinut, miksiköhän sitä kumppania ei ole tyrkylle tullut koskaan? Ai niin, olen mies.

Jos murjottaa kotonaan ja töissä yksinään niin eipä niitä tyrkyllä tulijoita ole muillakaan. Itse pitää olla avoimin mielin aktiivisesti liikkeellä.

Niin, paitsi jos olet nainen.

Aivan sama ongelma niillä naisilla, jotka käy töissä naisvaltaisilla työpaikalla, käyvät lähikaupassa ja menevät kotiin kirjaston kautta neulomaan, leipomaan ja lukemaan. Kerran viikossa käy jumpassa, jossa on pelkästään naisia. Kun ei joudu arjessaan erilaisten myös erisukuouolta olevien ihmisten kanssa tekemisiin niin eipä se kumppani ehdokas mistään ilmesty tyrkylle.

Näitäkin naisia tullaan joskus iskemään jossain. Ja Tinderiin vain kun menee, niin yhteydenottoja tulee enemmän, kuin ehtii pläräämään. Ei siis voi edes verrata miesten tilanteeseen.

No ei muuten tulla! Eikä ole jonoa oven takana -siellä on tosin nyt sataa kaatamalla ja asun muutenkin haja-asutusalueella-, eikä niitä iskijöitä näy kaupan kassajonossa, bussissa/junassa/metrossa/spårassa, tai yhtään missään muuallakaan. Ei ole ikinä näkynyt, nuorempanakaan. Tinderissä en ole ollut, enkä mene, mutta tuskinpa sielläkään mitään viestitulvaa tulisi. Ihan aikuisten oikeasti, meitäkin naisia on, jotka olemme miehille täysin näkymättömiä ja joille parisuhde on yhtä todennäköinen kuin matka kuuhun. Tai 7 ja lisänumerot oikein lotossa. Tasoakaan ei voi enää laskea, koska nekrofilia ei sytytä ja laitontakin se taitaa olla.

Jos ei Tinder nappaa, niin minusta paras taktiikka etsiä miestä on ystävien kautta. En tarkoita, että pitäisi jotain sokkotreffejä anella ystäviä järkkäämään, vaan sitä, että ystävien tuttavapiirissä voisi tulla sopivia vastaan, esim. juhlissa. Ystäviensä seurassa ihminen on usein parhaimmillaan. Rentoutunut, vapautunut ja hauskimmillaan. Ystävien seurassa voi olla helpompi saada mies kiinnostumaan itsestään, vaikka kyse ei edes olisi ystävien tuttavista, vaan vaikkapa vieraan miesporukan kanssa samassa pöydässä istumisesta hyvän bändin klubikeikan jälkeen.

Kyse on hormoneista. Vetovoima, ihastuminen ja rakastuminen on hormonien synnyttämää. Ihminenkin erittää feromoneja ja vastakkainen sukupuoli aistii ne. Ikisinkun kannattaisi pyrkiä korjaamaan ja vahvistamaan omaa estrogeeni / testosteronituotantoa.

Vaikea löytää, kun ei edes etsi.  En todellakaan halua minkäänlaiseen parisuhteeseen enää ikinä. Elämäni on just hyvä näin.

Toisille se suhteen löytäminen tuntuu vain olevan helpompaa, en ole koskaan ymmärtänyt miten monelle vain se tapahtuu, että vanhasta erottua onkin uusi partneri tiedossa ilman sen suurempia ponnistuksia. Olen 36-vuotias ja elämäni aikana ollut pari pidempää seurustelusuhdetta, nämä ovat syntyneet kavereiden parittamina. Saan helposti uudessa työpaikassa, harrastuksessa jne. uusia kavereita, mutta parisuhteiden suhteen olen aloitekyvytön, tai siis eipä oikein kukaan ole osoittanut niin selkeää kiinnostusta että olisin asiaa vienyt eteenpäin. 

Olin lapsena hiljainen ja omissa oloissa viihtyvä. Teini-iässä kun olisi pitänyt tavata tyttöjä niin hormonit kyllä jylläsi mutta minua ilmeisesti välteltiin köyhän perheeni vuoksi, kaipa sieltä jäi jotain traumaa ja lannistumista asian suhteen. Ilmeisesti en ihmisenä vain jostain syystä miellytä naisia, en mielestäni kuitenkaan ihan toivoton ole sillä löytyy maisterin paperit, vakituinen virka, oma asunto, urheilen säännöllisesti, pidän itsestäni huolta ja käytän alkoholia todella harvoin. 

Nyt olisi viimeiset hetket pariutua jos meinaan vielä perheen perustaa, nämä ihmiset joille se parisuhde vain syntyy kuin itsestään niin voisivat kertoa että miten konkreettisesti suhde lähti liikkeelle? 

Vierailija kirjoitti:

Omien havaintojeni mukaan kumppaneita löytää helposti iloinen ja huumorintajuinen nainen, joka on taipuvainen itsekin ihastumaan helposti. Ei tarvitse edes olla erityisen kaunis tai ulospäinsuuntautunut. Olen miettinyt, mahtaako tuo helposti ihastuminen olla jotenkin biologista tai hormonaalista. Että joillain vaan on sellaiset luonnolliset vietit vahvemmat kuin toisilla. Ja miehet jotenkin alitajuisesti vaistoavat naisen kiinnostuksen ja uskaltavat helpommin lähestyä.

Totta. Sellaisten kanssa on helppo olla ja tietää, että jos ei toimi niin ei tule mitään extra draamaa erostakaan.

Erityisen mukavat ihmiset pariutuvat helposti. Ei se sen ihmeellisempää kait ole. Tuossa on kyllä kääntöpuolena se, että ihastuvat helposti naapurin Jormaankin ja se voi olla vähän hassua.

Vierailija kirjoitti:

Toisille se suhteen löytäminen tuntuu vain olevan helpompaa, en ole koskaan ymmärtänyt miten monelle vain se tapahtuu, että vanhasta erottua onkin uusi partneri tiedossa ilman sen suurempia ponnistuksia. Olen 36-vuotias ja elämäni aikana ollut pari pidempää seurustelusuhdetta, nämä ovat syntyneet kavereiden parittamina. Saan helposti uudessa työpaikassa, harrastuksessa jne. uusia kavereita, mutta parisuhteiden suhteen olen aloitekyvytön, tai siis eipä oikein kukaan ole osoittanut niin selkeää kiinnostusta että olisin asiaa vienyt eteenpäin. 

Olin lapsena hiljainen ja omissa oloissa viihtyvä. Teini-iässä kun olisi pitänyt tavata tyttöjä niin hormonit kyllä jylläsi mutta minua ilmeisesti välteltiin köyhän perheeni vuoksi, kaipa sieltä jäi jotain traumaa ja lannistumista asian suhteen. Ilmeisesti en ihmisenä vain jostain syystä miellytä naisia, en mielestäni kuitenkaan ihan toivoton ole sillä löytyy maisterin paperit, vakituinen virka, oma asunto, urheilen säännöllisesti, pidän itsestäni huolta ja käytän alkoholia todella harvoin. 

Nyt olisi viimeiset hetket pariutua jos meinaan vielä perheen perustaa, nämä ihmiset joille se parisuhde vain syntyy kuin itsestään niin voisivat kertoa että miten konkreettisesti suhde lähti liikkeelle? 

Ehkä naiset luulet, että olet homo?

Kannattaa koittaa aikalailla heti kertoa, että tykkää toisesta. Katsot pari kertaa pitkään ja toteat hämmästellen, että sori. Tää on vähän kummallista ja älä pelästy. Oon ihan normaali, mutta tuntuis oudolta esittää etten olisi jo ihastunut suhun.

Tiedän, että kuulostaa taukilta, mutta ongelmasi saattaa olla suoran toiminnan puute.

Vetovoima. Sitä ei voi selittää. Sitä joko on tai ei. Siihen ei liity mikään ns maallinen asia kuten varallisuus tai lihaksien / tissien koko.

Vierailija kirjoitti:

Toisille se suhteen löytäminen tuntuu vain olevan helpompaa, en ole koskaan ymmärtänyt miten monelle vain se tapahtuu, että vanhasta erottua onkin uusi partneri tiedossa ilman sen suurempia ponnistuksia. Olen 36-vuotias ja elämäni aikana ollut pari pidempää seurustelusuhdetta, nämä ovat syntyneet kavereiden parittamina. Saan helposti uudessa työpaikassa, harrastuksessa jne. uusia kavereita, mutta parisuhteiden suhteen olen aloitekyvytön, tai siis eipä oikein kukaan ole osoittanut niin selkeää kiinnostusta että olisin asiaa vienyt eteenpäin. 

Olin lapsena hiljainen ja omissa oloissa viihtyvä. Teini-iässä kun olisi pitänyt tavata tyttöjä niin hormonit kyllä jylläsi mutta minua ilmeisesti välteltiin köyhän perheeni vuoksi, kaipa sieltä jäi jotain traumaa ja lannistumista asian suhteen. Ilmeisesti en ihmisenä vain jostain syystä miellytä naisia, en mielestäni kuitenkaan ihan toivoton ole sillä löytyy maisterin paperit, vakituinen virka, oma asunto, urheilen säännöllisesti, pidän itsestäni huolta ja käytän alkoholia todella harvoin. 

Nyt olisi viimeiset hetket pariutua jos meinaan vielä perheen perustaa, nämä ihmiset joille se parisuhde vain syntyy kuin itsestään niin voisivat kertoa että miten konkreettisesti suhde lähti liikkeelle? 

Pari kuukautta eroni jälkeen tuttu mies pyysi minua treffeille. Koska tunsin hänet ennestään ja tiesin, ettei hän juttele mitään mänttejä juttuja naisista edes sivulauseissa eikä rivien väleissä, oli helppo lähteä. Ei haitannut köyhä lapsuuden perhe eikä puuttuvat muskelit tai mistä nyt miehet keksivätkään naissuhdeongelmiaan syyttää. Lisäksi pohjalla oli kiinnostusta molemmin puolin ja kykyä ihastua, se on tärkeää.

Sinähän olit se hoikan naikkosen etsiskelijä? Ehkä asennepuolella olisi tarkistamisen varaa? Ehket ihastu helposti?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Toisille se suhteen löytäminen tuntuu vain olevan helpompaa, en ole koskaan ymmärtänyt miten monelle vain se tapahtuu, että vanhasta erottua onkin uusi partneri tiedossa ilman sen suurempia ponnistuksia. Olen 36-vuotias ja elämäni aikana ollut pari pidempää seurustelusuhdetta, nämä ovat syntyneet kavereiden parittamina. Saan helposti uudessa työpaikassa, harrastuksessa jne. uusia kavereita, mutta parisuhteiden suhteen olen aloitekyvytön, tai siis eipä oikein kukaan ole osoittanut niin selkeää kiinnostusta että olisin asiaa vienyt eteenpäin. 

Olin lapsena hiljainen ja omissa oloissa viihtyvä. Teini-iässä kun olisi pitänyt tavata tyttöjä niin hormonit kyllä jylläsi mutta minua ilmeisesti välteltiin köyhän perheeni vuoksi, kaipa sieltä jäi jotain traumaa ja lannistumista asian suhteen. Ilmeisesti en ihmisenä vain jostain syystä miellytä naisia, en mielestäni kuitenkaan ihan toivoton ole sillä löytyy maisterin paperit, vakituinen virka, oma asunto, urheilen säännöllisesti, pidän itsestäni huolta ja käytän alkoholia todella harvoin. 

Nyt olisi viimeiset hetket pariutua jos meinaan vielä perheen perustaa, nämä ihmiset joille se parisuhde vain syntyy kuin itsestään niin voisivat kertoa että miten konkreettisesti suhde lähti liikkeelle? 

Pari kuukautta eroni jälkeen tuttu mies pyysi minua treffeille. Koska tunsin hänet ennestään ja tiesin, ettei hän juttele mitään mänttejä juttuja naisista edes sivulauseissa eikä rivien väleissä, oli helppo lähteä. Ei haitannut köyhä lapsuuden perhe eikä puuttuvat muskelit tai mistä nyt miehet keksivätkään naissuhdeongelmiaan syyttää. Lisäksi pohjalla oli kiinnostusta molemmin puolin ja kykyä ihastua, se on tärkeää.

Sinähän olit se hoikan naikkosen etsiskelijä? Ehkä asennepuolella olisi tarkistamisen varaa? Ehket ihastu helposti?

Okei kiitos tarinasta, mutta en ole tänne aiemmin näissä merkeissä kyllä kirjoittanut :D Lisäksi turhaa väittää etteikö kielteiset nuoruuden kokemukset vaikuttaisi takaraivossa vielä vanhanakin, jos elänyt ns. normaalin lapsuuden ja teini-iän niin asiaa varmasti vaikea ymmärtää. 

Mutta entäs se, että mistä ihmeestä nämä sarjarakastujat kaivavat sen vastapuolen. Oma kokemus on miehenä se, ettei niitä vapaita naisia juurikaan vastaan tule, vaan kaikki ovat ihan parisuhteessa? 

Tätä minäkin olen (miehenä) miettinyt. Joillakin on vain sellainen synnynnäinen ominaisuus, että he osaavat lähestyä ihmisiä niin että tulevat heti hyväksytyksi. Minulla on pari tämmöistä kaveria. Kun yksi suhde päättyy, niin korkeintaan kuukauden päästä on uusi pystyssä. Eivätkä sitten todellakaan ole mitenkään hyvännäköisiä, täysin tavallisia kaikin tavoin. Toinen keskimääräistä lyhyenläntä tappi vielä.

Vierailija kirjoitti:

Oman kokemukseni mukaan ne, jotka ovat sinut itsensä kanssa, tuntevat itsensä ja viihtyvät omassa elämässään, he pariutuvat helpoimmin. Ja näin kävi itsellenikin. Kun löysin rauhan ja ilon itseni kanssa, niin kylläpä alkoi miestä pukkaamaan monesta suunnasta. Ja tämä 4-kymppisenä. Olen hyvässä suhteessa. 

Olen ihan eri mieltä. Tuntuu ettei miehet halua itseensä tyytyväisiä naisia vaan nimenomaan heikkoja ripustautuvia naisia. Itse olen koko ikäni ollut onnellinen sinkku ja en vedä yhtään miehiä puoleeni.

Ne jotka löytää yhtenään uuden, on epätoivoisia eikä osaa olla yksin. Vaatimuksia ei ole ja yritystä senkin edestä. Aina sitten joku osuu haaviin ja itselle uskotellaan että suurista tunteista kyse. Oikeasti on kyse läheisriippuvuudesta. 

Mulla on aina ollut mies. En ole ollut pitkiä aikoja ikinä yksin. Olen kaunis. Ja opettaja. Näin miehet ovat plussia avanneet. Olen myös aktiivisesti ollut aina liikenteessä. En ole jäänyt yksin kotiin. Aina menossa ja juttelen miehille, yritän tutustua, haen seuraa. Ihastun helposti. Pakkejakin on tullut. Mutta aina on löytynyt joku, joka haluaa olla pitempään vierellä. Pitää jutella ja lähestyä ihan kaikenlaisten miesten kanssa. Monesti ihan tavallinen mies voi paljastua todella mielenkiintoiseksi, taitavaksi ja hyväksi ja fiksuksi mieheksi, johon sitten ihastuu.