Erolla luultua isompi vaikutus lapseen - tuoreet tulokset yllättävät

Taitaa moni listattu havainto sopia sellaisenaan suurimpaan osaan suomalaisista :)

Juuri näin. Olisi aika jo myöntää tosiasiat.

mies52v

Meillä on ollut erimielisyyksiä, mutta emme ole eronneet, vaan lapsilla on ollut turvallista ja myös talous on ollut kunnossa. Aina ei ole ollut kivaa, mutta olemme sitoutuneet tähän liittoon. Se antaa lapsille hyvän pohjan elämään.

Naisten tarve elää modernin naisen elämää, johon ero kuuluu, menee lasten hyvinvoinnin ohi.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="11.06.2013 klo 10:24"]

Varmasti totta.

Meidän lapsesta ei tule erolasta, se on selvä. Riitoja toki on, mutta ne aina sovitaan. Se lienee pääasia.

Kyllä oma äiti ja isä on lapselle parhaat ja rakkaimmat.

Piste.

Sama täällä. Ero oli todella lähellä jokin aika sitten ja olisi ollut näennäisen helppo ratkaisu.

Päätimme kuitenkin taistella perheen puolesta yhdessä ja pysyä yhdessä. En nimittäin tunne yhtään toimivaa uusperhettä. Kaikki ystäväni, jotka ovat kokeneet vanhempiensa avioeron, oireilevat sitä vielä aikuisenakin. Jotkut enemmän, jotkut vähemmän. Mutta oireilevat.

Tai sitten kaikki myöhemmät vaikeudet halutaan laittaa eron piikkiin vrt raskausaikana kaikki vaivat johtuvat raskaudesta.

Vierailija kirjoitti:

Lapset kärsii. Olen sitä mieltä että avioero pitäisio ottaa vain jos elämä on oikeasti sietämätöntä, ei esimerkiksi silloin jos vain arki on astunut kuvioihin, saatikka että löytyy uusi rakkaus... Miehet/naiset tulee ja menee.

Sinun on hyvä puhua toisten puolesta. En tiedä ketään huvikseen eronnutta.

Olisi myös hyvä saada tutkimus, miten lapset voivat niissä perheissä, joissa vanhemmat eivät eroa, mutta pitäisi. Ja onko perheen eroa edeltänyt tilanne vaikuttanut lapsiin miten, esim. lähisuhdeväkivalta tai sen näkeminen?

Vierailija kirjoitti:

Jaahas. Mitenköhän se vaikuttaa lapsiin, että kodissa on kalsa ilmapiiri koska vanhemmat eivät välitä pennin vertaa toisistaan, tai riitelevät ja tappelevat jatkuvasti päivästä toiseen? Tai toinen vanhemmista on mielenterveys- ja/tai alkoholiongelmainen, ja se toinen vain kestää, kärsii ja alistuu vuodesta toiseen?

Jostain 10v. ylöspäin toivoin että vanhempani eroaisivat, niin että loppuisi se helvetillinen kireä ja pelokas ilmapiiri, mutta ei prkele eronneet.

Sama. Eron jälkeen minulla oli mahdollisuus pitää yhteyttä molempiin vanhempiin rauhassa. Tilanne parani huomattavasti ja kotona oli rauha. 

Lapsi ei voi kovinkaan hyvin, kun koko ajan kuuntelee stressaantuneena, alkaako riitä, mihin tämä kehkeytyy, ehkä menee väliin jne.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="11.06.2013 klo 10:24"]

Varmasti totta.

Meidän lapsesta ei tule erolasta, se on selvä. Riitoja toki on, mutta ne aina sovitaan. Se lienee pääasia.

Kyllä oma äiti ja isä on lapselle parhaat ja rakkaimmat.

Piste.

Sama täällä. Ero oli todella lähellä jokin aika sitten ja olisi ollut näennäisen helppo ratkaisu.

Päätimme kuitenkin taistella perheen puolesta yhdessä ja pysyä yhdessä. En nimittäin tunne yhtään toimivaa uusperhettä. Kaikki ystäväni, jotka ovat kokeneet vanhempiensa avioeron, oireilevat sitä vielä aikuisenakin. Jotkut enemmän, jotkut vähemmän. Mutta oireilevat.

Eihän eron jälkeen tarvitse perustaa uusperhettä? Vai mitä tarkoitat?

Ero ei todellakaan ole helppo, vaan se on vaikea. Jopa perhehelvettiin jääminen on helppoa, sen kun jäät.

Se on ihan, miten se ero hoidetaan. Yleensä riitaisasti ja lapsista tulee pelinappuloita. Sitten lapsille ei kerrota ikätasoisesti, mitä tapahtuu, koska kyseessä on "aikuisten asia". No ei ole, ero vaikuttaa kaikkiin taloudessa oleviin, joten siitä pitäisi puhua ja käydä läpi.

Itse olen erolapsi ja vanhempieni suhde oli todella riitaisa. Olin todella huojentunut, kun heille tuli ero. Vuoden jälkeen vanhempani olivat parhaimmissa väleissä ja jatkoivat elämää ystävinä. Siitä opin, että eron ei todellakaan tarvitse olla sellainen, että aikuiset haukkuu lapselle toista aikuista ja yrittävät saada lapsen omalle puolelleen. Lapsi on molempien vanhempien.

Eron jälkeenhän ei ole mikään yleinen pakko perustaa uusperhettä eikä edes aloittaa uutta parisuhdetta. Ja kukaan ei voi sanoa, että ”meidän lapsesta ei tule erolasta”. Se kaikkein turvallisin ja luotettavinkin kumppani voi joku päivä päättää lähteä eikä sille mitään voi - ketään ei voi pakottaa parisuhteeseen.

Kaikilla on elämässä jotain asioita, joita käsitellä. Oli se sitten vanhempien ero, koulukiusaaminen, vaikeudet ystäväpiirissä. En nyt sitä eroa pidä mitenkään pahimpana mahdollisena. Lisäksi tuo DailyMailin juttu (joka oli 7 vuotta vanha) viittasi tutkimukseen, jossa puhuttiin vain ja ainoastaan eroperheiden määrästä ja siitä, miten paljon isä on kuvioissa mukana eron jälkeen. Mitään tutkimusta lasten hyvinvoinnista ei oltu tehty, sitaatit olivat haastattelusta. Loppu oli muutenkin taattua DailyMail laatua, kuka tällaista roskaa edes lukee?

Jokatapauksessa, ero on lapselle kriisi, mutta kriisit ovat osa elämää. Ja erot ovat osa elämää. Aina niitä ei voi estää. Vaikka minulla on ydinperhe ja olen sellaisessa kasvanut, en näe tässä mitään erityistä tai erityisen hienoa tai parempaa kuin muissa perheissä. Olisin ehdottomasti itse halunnut, että äitini olisi uskaltanut jättää isäni, olisin varmasti saanut itse elää huomattavasti paremmman lapsuuden kuin nyt sain. Asiat eivät ole mitenkään mustavalkoisia.

Vierailija kirjoitti:

Tutkimustuloksesta: ex-mieheni on mielialapotilas, hänellä on vaikeuksia toiminnanohjauksessa ja elämänhallinnassa. Lapsi on perinyt näitä ominaisuuksia. Siis se, että hänellä on vaikeuksia koulussa ja sosiaalisissa suhteissa, ei johdu erosta ainakaan kokonaan, vaan geeneistä.

Tuollaisilla geeneillä ei mikään ihmekään, että ero tuli. Eli komppaan aiempaa ehdotusta: valitkaa naiset tarkoin. Ainakaan luusereiden kanssa ei kannata lisääntyä.

Myös nepsyys on periytyvää. Olkaapa itse parisuhteessa vaikka adhd-ihmisen kanssa, joka aluksi vaikutti ihan pärjäävältä. Kun arki ja pari adhd-lasta on tehty ja vanhemmuus on vaativaa, niin ehdoton lastenkin etu on, että erotaan. Koska se ainoa täystoiminen ihminen ei pysty pyörittämään arkea hankalan adhd-aikuisen kanssa. 

Vielä 70- ja 80-luvuilla syntyneet adhd:t ovat usein diagnosoimattomia (heitä on noin 10 % väestöstä, miehissä enemmän).  Nämä lapset on kasvatettu väkivallalla, ja heidän ratkaisunsa ongelmiin on väkivalta. Tämä on puolisolle liian vaikea paikka, paitsi olla itse väkivallan ja impulsiivisuuden kohteena, myös kantaa vastuu lasten kasvatuksesta toisenkin vanhemman osalta.

Kun tällainen aviopari sitten eroaa, niin usein lapsilla on hoitosuhteet jonnekin psykiatriaan ja liitännäisenä on usein mt-ongelmia ---> tadaa, tilastot näyttävät siltä, että avioero aihetti kaiken tämän.

Itse tämän tilanteen elänyt.  Oma tavoitteeni on, että nepsy-poikani oppivat toisenlaisen käytösmallin, eivätkä ainakaan koskaan siirtäisi näitä ongelmia parisuhteessa taas seuraavalle sukupolvelle. 

Onko joku muka oikeasti luullut, että erolla ei olisi isot vaikutukset lapsiin? Totta kai on. Vaikka ero hoidettaisiin kuinka aikuismaisesti, siinä aina tuhotaan lapsen perusturvallisuudentunne. Minua ei ihmetytä yksikään tutkimus, jossa tuodaan näkyville, kuinka haitallista ero on.

Tietysti nykyisenä narsisimin aikana aikuiset haluavat kuvitella, ettei lapsille ole haittaa siitä, että he ajattelevat alapäällään ja uhraavat lapset oman tyydytyksen takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olin aina kuvitellut, että vanhempieni suhde oli ihan normaali. Ja oma varhaislapsuus oli onnellinen. Sitten yhtenä päivänä äiti vaan ilmoitti, että hän lähtee ja ottaa nuoremman veljen mukaan ja minä saan valita jäänkö isän luo vai lähdenkö. No kukapa omasta kodista lähtisi jos ei ole pakko ja ei isässä minun mielestä mitään vikaa edes ollut, mutta ilmeisesti sitten rakkaus oli loppunut tai jotain. 

En tiedä johtuuko tästä vai mistä mutta en pysty IKINÄ luottamaan yhteenkään naiseen jos kerran oma äitinikin menneisyydessä ilmoitusluontoisesti vaan lähti menemään suhteesta joka ei nyt kuitenkaan voinut aivan surkea olla. 

Ymmärrän kyllä, että väkivaltaisesta ja muuten umpisurkeasta suhteesta pitää lähteä, mutta miettikää nyt helvetin tarkkaan niitä lapsianne jos päälimmäiset motiivit erolle on tyyliin "ansaitsen parempaa" naistenlehtipaskaa. 

Mistä tiedät, onko isäsi pettänyt äitiäsi tai käyttänyt henkistä väkivaltaa tätä kohtaan yms. Eron syitä harvemmin avataan lapsille. Siitä tulisi vielä isommat traumat, jos sinulle olisi kerrottu, että isukki on käynyt painamassa naapurin Ritua, työkaveriansa Marjattaa, baarissa tapaamaansa Lissua, Oilia ja Tellervoa ja on pitänyt vuosikausia sivusuhdetta yllä yhden Salmen kanssa.

Kyllä, ja tuonut syfiliksen ja kupan, ja toissa vuonna tippurin ja silloin menetitte syntymättömän pikkuveljesi. Lapset eivät aina tiedä kaikkea ja turha näitä on enää aikuisena vatvoa, kun pystyy ymmärtämään, että ei ole tiennyt kaikkia asian haaroja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olin aina kuvitellut, että vanhempieni suhde oli ihan normaali. Ja oma varhaislapsuus oli onnellinen. Sitten yhtenä päivänä äiti vaan ilmoitti, että hän lähtee ja ottaa nuoremman veljen mukaan ja minä saan valita jäänkö isän luo vai lähdenkö. No kukapa omasta kodista lähtisi jos ei ole pakko ja ei isässä minun mielestä mitään vikaa edes ollut, mutta ilmeisesti sitten rakkaus oli loppunut tai jotain. 

En tiedä johtuuko tästä vai mistä mutta en pysty IKINÄ luottamaan yhteenkään naiseen jos kerran oma äitinikin menneisyydessä ilmoitusluontoisesti vaan lähti menemään suhteesta joka ei nyt kuitenkaan voinut aivan surkea olla. 

Ymmärrän kyllä, että väkivaltaisesta ja muuten umpisurkeasta suhteesta pitää lähteä, mutta miettikää nyt helvetin tarkkaan niitä lapsianne jos päälimmäiset motiivit erolle on tyyliin "ansaitsen parempaa" naistenlehtipaskaa. 

Mistä tiedät, onko isäsi pettänyt äitiäsi tai käyttänyt henkistä väkivaltaa tätä kohtaan yms. Eron syitä harvemmin avataan lapsille. Siitä tulisi vielä isommat traumat, jos sinulle olisi kerrottu, että isukki on käynyt painamassa naapurin Ritua, työkaveriansa Marjattaa, baarissa tapaamaansa Lissua, Oilia ja Tellervoa ja on pitänyt vuosikausia sivusuhdetta yllä yhden Salmen kanssa.

Tiedän koska olen jutellut heidän kanssa asiasta nyt aikuisena. 

Ja luulet, että kertovat totuuden? Olet vieläkin pieni lapsi.

Ero oli helpotus. Exäni oli hyvin ikävä ihminen. Lapsena hakattu manipuloiva ilkeilijä.

Ei ikinä enää.

Ei sairaita suhteita.

Tasapaino ja tyyneys, kiitos.

Tämä on vähän sama kuin tilastoitaisiin, että iso osa syöpähoitoja saaneista kuolee. Että ei kannata syöpähoitoja antaa, koska niissä näin kauhea seuraus. Eikö?

Olen opettaja, ja kyllähän tämä on aika selvästi näkynyt jo pitkään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olin aina kuvitellut, että vanhempieni suhde oli ihan normaali. Ja oma varhaislapsuus oli onnellinen. Sitten yhtenä päivänä äiti vaan ilmoitti, että hän lähtee ja ottaa nuoremman veljen mukaan ja minä saan valita jäänkö isän luo vai lähdenkö. No kukapa omasta kodista lähtisi jos ei ole pakko ja ei isässä minun mielestä mitään vikaa edes ollut, mutta ilmeisesti sitten rakkaus oli loppunut tai jotain. 

En tiedä johtuuko tästä vai mistä mutta en pysty IKINÄ luottamaan yhteenkään naiseen jos kerran oma äitinikin menneisyydessä ilmoitusluontoisesti vaan lähti menemään suhteesta joka ei nyt kuitenkaan voinut aivan surkea olla. 

Ymmärrän kyllä, että väkivaltaisesta ja muuten umpisurkeasta suhteesta pitää lähteä, mutta miettikää nyt helvetin tarkkaan niitä lapsianne jos päälimmäiset motiivit erolle on tyyliin "ansaitsen parempaa" naistenlehtipaskaa. 

Mistä tiedät, onko isäsi pettänyt äitiäsi tai käyttänyt henkistä väkivaltaa tätä kohtaan yms. Eron syitä harvemmin avataan lapsille. Siitä tulisi vielä isommat traumat, jos sinulle olisi kerrottu, että isukki on käynyt painamassa naapurin Ritua, työkaveriansa Marjattaa, baarissa tapaamaansa Lissua, Oilia ja Tellervoa ja on pitänyt vuosikausia sivusuhdetta yllä yhden Salmen kanssa.

Tiedän koska olen jutellut heidän kanssa asiasta nyt aikuisena. 

Edes aikuisille lapsille ei kerrota noin henkilökohtaisia asioita, vaan tapahtumista kerrotaan siistitty versio.

Täh? Kyllä minulle ainakin jo teininä sanottiin, että isäni petti äitiäni. Ja nyt aikuisena äitini on kertonut mm että tämä toinen nainen on yöllä soitellut häiriöpuheluita.

Eli kaikissa perheissä on näin. 

Toiset eivät edes myönnä koskaan seksiä harrastaneensa, vaan haikara tuo lapsetkin. Eli ei varmasti kukaan ole pettänyt.

Pitäisikö se oma elämä heittää hukkaan oman lapsen takia ja kärvistellä ihmisen kanssa, jota ei rakasta?

Luuletteko, että kaikki lapset on hankkimalla hankittu ja haluttu juuri nimenomaan sen tietyn ihmisen kanssa?

Vahinkolapsia on paljon, joita kyllä rakastetaan ja on aina rakastettu, mutta on kohtuutonta olettaa miehen/naisen jäävän 18 vuodeksi ihmisen kanssa, jota ei olisi ilman lasta kumppanikseen tahtonut.

Oma mieheni "sai" lapsensa todella nuorena ja jäi vuosiksi lapsen takia suhteeseen. Mielestäni on kohtuutonta vaatia ihmistä heittämään oma elämä hukkaan ihmisen kanssa, jota ei rakasta.

Kyllä sen nyt pitäisi olla itsestään selvää, että ero vaikuttaa myös lapsiin. Vaikuttaahan se myös vanhempiin. Valitettava tosiasia on myös se, että vanhemmat omassa erokriisissään unohtavat sen lapsen tyystin.

Harva ero tapahtuu yhteisymmärryksessä kuitenkaan.