Erolla luultua isompi vaikutus lapseen - tuoreet tulokset yllättävät

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olin aina kuvitellut, että vanhempieni suhde oli ihan normaali. Ja oma varhaislapsuus oli onnellinen. Sitten yhtenä päivänä äiti vaan ilmoitti, että hän lähtee ja ottaa nuoremman veljen mukaan ja minä saan valita jäänkö isän luo vai lähdenkö. No kukapa omasta kodista lähtisi jos ei ole pakko ja ei isässä minun mielestä mitään vikaa edes ollut, mutta ilmeisesti sitten rakkaus oli loppunut tai jotain. 

En tiedä johtuuko tästä vai mistä mutta en pysty IKINÄ luottamaan yhteenkään naiseen jos kerran oma äitinikin menneisyydessä ilmoitusluontoisesti vaan lähti menemään suhteesta joka ei nyt kuitenkaan voinut aivan surkea olla. 

Ymmärrän kyllä, että väkivaltaisesta ja muuten umpisurkeasta suhteesta pitää lähteä, mutta miettikää nyt helvetin tarkkaan niitä lapsianne jos päälimmäiset motiivit erolle on tyyliin "ansaitsen parempaa" naistenlehtipaskaa. 

Mistä tiedät, onko isäsi pettänyt äitiäsi tai käyttänyt henkistä väkivaltaa tätä kohtaan yms. Eron syitä harvemmin avataan lapsille. Siitä tulisi vielä isommat traumat, jos sinulle olisi kerrottu, että isukki on käynyt painamassa naapurin Ritua, työkaveriansa Marjattaa, baarissa tapaamaansa Lissua, Oilia ja Tellervoa ja on pitänyt vuosikausia sivusuhdetta yllä yhden Salmen kanssa.

Tiedän koska olen jutellut heidän kanssa asiasta nyt aikuisena. 

Edes aikuisille lapsille ei kerrota noin henkilökohtaisia asioita, vaan tapahtumista kerrotaan siistitty versio.

Vierailija kirjoitti:

Itse olin aina kuvitellut, että vanhempieni suhde oli ihan normaali. Ja oma varhaislapsuus oli onnellinen. Sitten yhtenä päivänä äiti vaan ilmoitti, että hän lähtee ja ottaa nuoremman veljen mukaan ja minä saan valita jäänkö isän luo vai lähdenkö. No kukapa omasta kodista lähtisi jos ei ole pakko ja ei isässä minun mielestä mitään vikaa edes ollut, mutta ilmeisesti sitten rakkaus oli loppunut tai jotain. 

En tiedä johtuuko tästä vai mistä mutta en pysty IKINÄ luottamaan yhteenkään naiseen jos kerran oma äitinikin menneisyydessä ilmoitusluontoisesti vaan lähti menemään suhteesta joka ei nyt kuitenkaan voinut aivan surkea olla. 

Ymmärrän kyllä, että väkivaltaisesta ja muuten umpisurkeasta suhteesta pitää lähteä, mutta miettikää nyt helvetin tarkkaan niitä lapsianne jos päälimmäiset motiivit erolle on tyyliin "ansaitsen parempaa" naistenlehtipaskaa. 

Pitäisköhän sun puhua äitis ja isäs kanssa siitä miksi erosivat, ja jättää katkera arvailu vähemmälle?

Vierailija kirjoitti:

Ero ei aina tarkoita vanhempien riitelyä ja romahtamista. Itse tapaan ex-miestäni monta kertaa viikossa; käy kylässä samalla kun hakee lasta luokseen, usein viestittelee että käynkö huomenna kaupassa ja mentäiskö yhdessä, kun olen yötyössä niin hoitaa lapset minun luonani jos he haluavat niin jne jne.

Eli lapsilla on vanhemmat jotka asuvat parin kilometrin päässä toisistaan mutta hoitavat lasten asiat yhdessä ja viihtyvät kavereina silloin tällöin.

Ikävä ilmapiiri loppui erilleen muuttoon enkä usko lasten tästä pahasti kärsivän. Ei ole ihannetilanne mutta ihan hyvä kuitenkin. Molemmat arvostamme toistemme persoonaa ja vanhemmuutta minkä uskon välittyvän myös lapsille ja vaikuttavan myönteisesti tunnetaitoihin. Ei se ero itsessään traumatisoi vaan rajusti katkaistu ihmissuhde ja huonosti hoidettu tunnemylläkkä. Useinhan se ei näin kivuttomasti mene mutta varmasti joillain muillakin kuin meillä.

No älä nyt vielä juhli. Ihan samalla tavalla tuollainen sekameteli-puolisuhde voi ne lapset sekottaa... Käytännössä olette jonkunlaisessa suhteessa, mutta ette sitten kuitenkaan ole ja jotain eri tyyppejä pyörii välillä kuvioissa mukana. 

Itse olen jo vähän varttuneemmassa iässä. Muistan, kun vanhempani joskus riitelivät. Silloin toivoin, että he olisivat eronneet. Lapselle tärkeintä on turvallisuus. En usko, että pelkkä ero aiheuttaa myöhempiä ongelmia. Kaikki, mitä lapsi on elämässään kokenut, vaikuttaa lapseen. Vanhempien ei myöskään pitäisi valittaa mistään. Isäni jäi työttömäksi, kun olin noin 10-vuotias. Äitini valitti joka päivä, että rahat loppuu, ruoka loppuu ja joudutaan lähtemään kotoa. Minä olin niin kauhuissani, että aloin keksiä isälle töitä. Minä olin työntämässä isääni tosi pienipalkkaisiinkin ja hän lopulta menikin sellaiseen vastahakoisesti. Halusin isäni pois kotoa, kun äitini oli niin pahana. Lopulta isäni saikin hyvän valtion viran. Aina lapselle pitäisi sanoa, ettei ole hätää ja hänestä huolehditaan. Joskus se ero voi olla hyvä asia. Silloin riidat loppuvat. Vielä aikuisenakin säälin asunnottomia ja köyhiä. Jos erossa huolehditaan lapsen turvallisuudesta, en usko siitä jäävän mitään traumoja.

Vierailija kirjoitti:

Itse olin aina kuvitellut, että vanhempieni suhde oli ihan normaali. Ja oma varhaislapsuus oli onnellinen. Sitten yhtenä päivänä äiti vaan ilmoitti, että hän lähtee ja ottaa nuoremman veljen mukaan ja minä saan valita jäänkö isän luo vai lähdenkö. No kukapa omasta kodista lähtisi jos ei ole pakko ja ei isässä minun mielestä mitään vikaa edes ollut, mutta ilmeisesti sitten rakkaus oli loppunut tai jotain. 

En tiedä johtuuko tästä vai mistä mutta en pysty IKINÄ luottamaan yhteenkään naiseen jos kerran oma äitinikin menneisyydessä ilmoitusluontoisesti vaan lähti menemään suhteesta joka ei nyt kuitenkaan voinut aivan surkea olla. 

Ymmärrän kyllä, että väkivaltaisesta ja muuten umpisurkeasta suhteesta pitää lähteä, mutta miettikää nyt helvetin tarkkaan niitä lapsianne jos päälimmäiset motiivit erolle on tyyliin "ansaitsen parempaa" naistenlehtipaskaa. 

Höpöhöpö.

Hyvät opit olet kotoa saanut. Olet vain realisti.

Sellaisia ne naiset vaan on. Sillä samalla hetkellä kun erehdyt luottamaan naiseesi, saat puukkoa selkään.

Kannattaa kylmän rauhallisesti vaan pettää ihan varmuuden vuoksi jo varastoon, ennen kuin ne ehtii ensin!

Ei yllätä yhtään. Tunnistan eroperheiden lapset oppilaistani aika helposti käytöksen ja olemuksen perusteella.

T. Ope

Nykyinen ajankuva on vain yhtä hysteeristä hedonistista individualismia.

Kertakäyttökulttuuria, maanista kuluttamista ja poisheittämistä. Sekä tavaroiden, että ihmissuhteiden.

Särkyneistä perheistä tulee masentuneita ja ahdistuneita lapsia, jotka aikuisena täyttävät tyhjää kohtaa sisällään samalla oravanpyörällä.

Länsimaisten kulttuurien lopun alkuahan tässä ihaillaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ero ei aina tarkoita vanhempien riitelyä ja romahtamista. Itse tapaan ex-miestäni monta kertaa viikossa; käy kylässä samalla kun hakee lasta luokseen, usein viestittelee että käynkö huomenna kaupassa ja mentäiskö yhdessä, kun olen yötyössä niin hoitaa lapset minun luonani jos he haluavat niin jne jne.

Eli lapsilla on vanhemmat jotka asuvat parin kilometrin päässä toisistaan mutta hoitavat lasten asiat yhdessä ja viihtyvät kavereina silloin tällöin.

Ikävä ilmapiiri loppui erilleen muuttoon enkä usko lasten tästä pahasti kärsivän. Ei ole ihannetilanne mutta ihan hyvä kuitenkin. Molemmat arvostamme toistemme persoonaa ja vanhemmuutta minkä uskon välittyvän myös lapsille ja vaikuttavan myönteisesti tunnetaitoihin. Ei se ero itsessään traumatisoi vaan rajusti katkaistu ihmissuhde ja huonosti hoidettu tunnemylläkkä. Useinhan se ei näin kivuttomasti mene mutta varmasti joillain muillakin kuin meillä.

No älä nyt vielä juhli. Ihan samalla tavalla tuollainen sekameteli-puolisuhde voi ne lapset sekottaa... Käytännössä olette jonkunlaisessa suhteessa, mutta ette sitten kuitenkaan ole ja jotain eri tyyppejä pyörii välillä kuvioissa mukana. 

Missä kohtaa luki että eri tyyppejä pyörii kuvioissa :D Kaikilla ei ole halua paikkasuhteisiin vaikka kuinka yksinäinen olisi. Ja olemme toki suhteessa, kaverisuhteessa, siitä tuskin on lapsille haittaa. Miksi ihmeessä vanhempien normaali kanssakäyminen sekottaisi lapset?

Kaikesta pitää sitten jonkun katkeran vääntää negatiivista. Jos eron pyrkii hoitamaan asiallisesti eikä halua täysin välejä katkaista niin sekin on väärin 😆 ei voi onnistua,ei.

Tottakai lapset aina menettää erossa jotain mutta ehkä he myös saavat jotain. Mallin siitä että tiukassakin paikassa pidetään maltti ja keskustellaan, ettei riita ja toisen lyöminen ole oikea tapa.

Ja että muutos on sallittua eikä hampaat irvessä tarvitse mennä loppuelämää kun kerran jonkun valinnan tuli tehneeksi, oli kyse sitten opiskelusta, työstä tai ihmissuhteesta. Ihminen ja elämä saa muuttua ja muutos voi lopulta olla hyväkin. Toivon lapsilleni rohkeutta elää, näkevät tässäkin että kipeistäkin päätöksistä selviää. Ei vanhempien ero tarkoita lapsille automaattisesti menetettyä loppuelämää, surkeita sosiaalisia taitoja ja epäluottamusta ja turvattomuutta.

Vanhemmuuden tulee jatkua eron jälkeenkin ja yhteistyö on siinä aika olennaista. Arvostus toisen vanhemmuutta kohtaan on samalla viesti lapselle että ne isänkin geenit sinussa on hyviä ja tärkeitä. Mikä sen riitelyn hyöty on? Jos kumpikaan ei koe siihen tarvetta niin pitääkö riidellä vain jotta ei ole "puolisuhde" 🙄 lapset siis tunnistaa vain avioliiton tai ehdottoman välien katkaisun? Ei normaalia kommunikaatiota ja kylässä käymistä?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olin aina kuvitellut, että vanhempieni suhde oli ihan normaali. Ja oma varhaislapsuus oli onnellinen. Sitten yhtenä päivänä äiti vaan ilmoitti, että hän lähtee ja ottaa nuoremman veljen mukaan ja minä saan valita jäänkö isän luo vai lähdenkö. No kukapa omasta kodista lähtisi jos ei ole pakko ja ei isässä minun mielestä mitään vikaa edes ollut, mutta ilmeisesti sitten rakkaus oli loppunut tai jotain. 

En tiedä johtuuko tästä vai mistä mutta en pysty IKINÄ luottamaan yhteenkään naiseen jos kerran oma äitinikin menneisyydessä ilmoitusluontoisesti vaan lähti menemään suhteesta joka ei nyt kuitenkaan voinut aivan surkea olla. 

Ymmärrän kyllä, että väkivaltaisesta ja muuten umpisurkeasta suhteesta pitää lähteä, mutta miettikää nyt helvetin tarkkaan niitä lapsianne jos päälimmäiset motiivit erolle on tyyliin "ansaitsen parempaa" naistenlehtipaskaa. 

Mistä tiedät, onko isäsi pettänyt äitiäsi tai käyttänyt henkistä väkivaltaa tätä kohtaan yms. Eron syitä harvemmin avataan lapsille. Siitä tulisi vielä isommat traumat, jos sinulle olisi kerrottu, että isukki on käynyt painamassa naapurin Ritua, työkaveriansa Marjattaa, baarissa tapaamaansa Lissua, Oilia ja Tellervoa ja on pitänyt vuosikausia sivusuhdetta yllä yhden Salmen kanssa.

Tiedän koska olen jutellut heidän kanssa asiasta nyt aikuisena. 

Edes aikuisille lapsille ei kerrota noin henkilökohtaisia asioita, vaan tapahtumista kerrotaan siistitty versio.

Täh? Kyllä minulle ainakin jo teininä sanottiin, että isäni petti äitiäni. Ja nyt aikuisena äitini on kertonut mm että tämä toinen nainen on yöllä soitellut häiriöpuheluita.

Oli ero kuinka hyvä tahansa tai kuinka paha tahansa, niin aina - ihan aina - se jättää jälkensä lapsiin. En ymmärrä, miksi tästä pitää kinastella. Ihan samalla tavalla jälkensä jättää vanhemman kuolema tai jopa koko perheen muutto. Kaikki ovat lapselle kriisin paikkoja, ja vaikka kuinka vanhemmat käyttäytyisivät kypsästi ja oppikirjamaisesti, ihan lapsen luonteesta riippuu, kuinka paljon hän siitä traumatisoituu.

Mielestäni hyvän ja tasapainoisen vanhemmuuden perusedellytys on ymmärtää tämä. Vasta sen jälkeen vanhempi kykenee tukemaan lapsensa pyristelyä pinnalle, toisin sanoen sallii lapselle negatiiviset tunteet, surun ja ikävän ja tukee lasta näiden tunteiden sekamelskassa.

Liian usein se hyvä ero on vanhempien kannalta hyvä ero. "Kun minä olen onnellinen, lapsikin on". Tuo on ehkä epäreiluin lause ikinä. Lapsi menettää erossa perheen. Usein hän menettää myös toisen vanhemman, jota tapailee harvemmin, tai tilanteissa, joissa lapsi näkee vanhempia yhtä paljon, hän kokee turvattomuutta ja juurettomuutta, kun ei kotia ole oikein missään, on vain vanhempien koteja ja heidän uutta, onnellista elämää, jota lapsi ei saa negatiivisilla tunteilla pilata.

Antakaa niiden lasten ikävöidä, surra, olla vihaisia ja syyttäviäkin. Tällainen lapsi prosessoi eroa ja omia tunteitaan ja selviää pinnalle/pinnalla parhaiten. Ne hiljaiset ja näennäisen tyytyväiset joutuvat sitten käsittelemään eron vaikeuksia vasta, kun pääsevät pois vanhempiensa pakko-onnellisuuden piiristä ja voivat alkaa käsitellä kipupisteitä.

Minäkin näen erolapsen usein ihan päältä katsottuna (en aina mutta usein). On surullista, että niin harva vahnhempi antaa sen lapsen ilmaista niitä omia tunteitaan, aina pitää jotenkin projisoida vanhemman tunteet siihen lapseen. Monesti se vanhempi inhoaa exäänsä ja selittää sitten, miten vaikeaa sen lapsen on olla exän luona, ja lapsi vieressä näyttää siltä kuin yrittäisi kovasti miellyttää vanhempaansa, vaikka omat tunteet ovat täysin vieraat eikä yhtään tiedä, miten itse kokisi asiat, tietää vain, että näin se vanhempi tuntee. Hyvä ero ei välttämättä ole hyvä lapsen kannalta mutta se paha ex ei myöskään välttämättä ole paha lapsen kannalta. Aikuisen pitäisi osata erottaa ne omat ja lapsen tunteet ja antaa tilaa lapsen tunteille, koska nykyajan itsekeskeisessä maailmassa lapsi on oma yksilönsä, joka tarvitsee tilaa ja aikaa selvitäkseen erosta eikä vanhempi voi tunkea omia ajatuksiaan ja tunteitaan lapseen (vaikka niin moni mielellään tekee näin).

Kun tätä ei saa sanoa ääneen. Kyllähän sen nuorten kanssa työskentelevänä näkee, että eroperhe on takana lähes kaikilla ongelmanuorilla. Olen joskus lukenut tutkimuksen, että huonompikin vanhempien suhde on parempi kuin avioero. Tietenkään tätä ei saa myöntää, koska "lapset kärsii, kun vanhemmat ei rakasta toisiaan". Tuo teoria on rakennettu ihan puhtaasti omasta näkökulmasta lapsia ajattelematta. Sitä paitsi pitkät suhteet on usein laimeita. Kun alkaa velloa siinä "mä en tykkää" -tunteessa, niin kyllähän itsensä saa psyykattua ihan tillin tallin.

Nykyään erotaan kun ei ole enää " mukavaa" ja alkuhuuma on haihtunut ja arki tullut elämään. Kertakäyttökulttuuri on pesiytynyt myös avioelämään. Pois pois ja uutta putkeen kun ei enää ole hauskaa.

Jostain on jäänyt mieleen asiantuntijan lausuma: Ero voi odottaa, lapsi ei.

Vierailija kirjoitti:

Lapset kärsii. Olen sitä mieltä että avioero pitäisio ottaa vain jos elämä on oikeasti sietämätöntä, ei esimerkiksi silloin jos vain arki on astunut kuvioihin, saatikka että löytyy uusi rakkaus... Miehet/naiset tulee ja menee.

Eroa ei siis pitäisi ottaa jos puoliso päättää itse työmatkastaan eikä ota siinä huomioon toisen toiveita työmatkan kohteesta tai jos puoliso toivoo ettei söisi irtokarkkeja niin paljon hänen valmistamiensa 🍴 en välillä? Tällaisia vaikeita ja raskaita syitä on olemassa ja ihmisten pitäisi sitten vaan jaksaa alistua?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapset kärsii. Olen sitä mieltä että avioero pitäisio ottaa vain jos elämä on oikeasti sietämätöntä, ei esimerkiksi silloin jos vain arki on astunut kuvioihin, saatikka että löytyy uusi rakkaus... Miehet/naiset tulee ja menee.

Eroa ei siis pitäisi ottaa jos puoliso päättää itse työmatkastaan eikä ota siinä huomioon toisen toiveita työmatkan kohteesta tai jos puoliso toivoo ettei söisi irtokarkkeja niin paljon hänen valmistamiensa 🍴 en välillä? Tällaisia vaikeita ja raskaita syitä on olemassa ja ihmisten pitäisi sitten vaan jaksaa alistua?

No joo, luin kanssa iltaläpysköistä tästä vaikeasta erosta. Huoh.

Vierailija kirjoitti:

Ei yllätä yhtään. Tunnistan eroperheiden lapset oppilaistani aika helposti käytöksen ja olemuksen perusteella.

T. Ope

Niin varmaan, koska kaikki muut lapset on tasapainoisia vai? Oksettavaa, jos oikeasti olet opettaja.

Käsittämätöntä leimaamista näiltä "ammattilaisilta" tässä ketjussa. Olette niin varmoja siitä, että eroperheiden lapset erottuvat käytökseltä ja olemukselta heti, että varmasti ennakkoluulonne alkaa vahvistaa itseään. On väkivaltaista sijoittaa toiseen ihmiseen ominaisuuksia, joita kuvittelette siellä olevan. Jos vaikka lapsella on hyvä olla niin teitä kohdattuaan ei takuulla enää ole.

Vierailija kirjoitti:

Oli ero kuinka hyvä tahansa tai kuinka paha tahansa, niin aina - ihan aina - se jättää jälkensä lapsiin. En ymmärrä, miksi tästä pitää kinastella. Ihan samalla tavalla jälkensä jättää vanhemman kuolema tai jopa koko perheen muutto. Kaikki ovat lapselle kriisin paikkoja, ja vaikka kuinka vanhemmat käyttäytyisivät kypsästi ja oppikirjamaisesti, ihan lapsen luonteesta riippuu, kuinka paljon hän siitä traumatisoituu.

Mielestäni hyvän ja tasapainoisen vanhemmuuden perusedellytys on ymmärtää tämä. Vasta sen jälkeen vanhempi kykenee tukemaan lapsensa pyristelyä pinnalle, toisin sanoen sallii lapselle negatiiviset tunteet, surun ja ikävän ja tukee lasta näiden tunteiden sekamelskassa.

Liian usein se hyvä ero on vanhempien kannalta hyvä ero. "Kun minä olen onnellinen, lapsikin on". Tuo on ehkä epäreiluin lause ikinä. Lapsi menettää erossa perheen. Usein hän menettää myös toisen vanhemman, jota tapailee harvemmin, tai tilanteissa, joissa lapsi näkee vanhempia yhtä paljon, hän kokee turvattomuutta ja juurettomuutta, kun ei kotia ole oikein missään, on vain vanhempien koteja ja heidän uutta, onnellista elämää, jota lapsi ei saa negatiivisilla tunteilla pilata.

Antakaa niiden lasten ikävöidä, surra, olla vihaisia ja syyttäviäkin. Tällainen lapsi prosessoi eroa ja omia tunteitaan ja selviää pinnalle/pinnalla parhaiten. Ne hiljaiset ja näennäisen tyytyväiset joutuvat sitten käsittelemään eron vaikeuksia vasta, kun pääsevät pois vanhempiensa pakko-onnellisuuden piiristä ja voivat alkaa käsitellä kipupisteitä.

Minäkin näen erolapsen usein ihan päältä katsottuna (en aina mutta usein). On surullista, että niin harva vahnhempi antaa sen lapsen ilmaista niitä omia tunteitaan, aina pitää jotenkin projisoida vanhemman tunteet siihen lapseen. Monesti se vanhempi inhoaa exäänsä ja selittää sitten, miten vaikeaa sen lapsen on olla exän luona, ja lapsi vieressä näyttää siltä kuin yrittäisi kovasti miellyttää vanhempaansa, vaikka omat tunteet ovat täysin vieraat eikä yhtään tiedä, miten itse kokisi asiat, tietää vain, että näin se vanhempi tuntee. Hyvä ero ei välttämättä ole hyvä lapsen kannalta mutta se paha ex ei myöskään välttämättä ole paha lapsen kannalta. Aikuisen pitäisi osata erottaa ne omat ja lapsen tunteet ja antaa tilaa lapsen tunteille, koska nykyajan itsekeskeisessä maailmassa lapsi on oma yksilönsä, joka tarvitsee tilaa ja aikaa selvitäkseen erosta eikä vanhempi voi tunkea omia ajatuksiaan ja tunteitaan lapseen (vaikka niin moni mielellään tekee näin).

Saanko arvata; olet sossu, joka kävi yhden kurssin vieraannuttamisesta ja yksinkertaisena ihmisenä näet nyt kaiken samasta sabluunasta? Uskomattoman tyhmää väittää näkevänsä erolapsen jo päältä päin, häpeisit edes.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei yllätä yhtään. Tunnistan eroperheiden lapset oppilaistani aika helposti käytöksen ja olemuksen perusteella.

T. Ope

Niin varmaan, koska kaikki muut lapset on tasapainoisia vai? Oksettavaa, jos oikeasti olet opettaja.

Olen itse sosiaalialan opiskelija ja keikkailen päiväkodeissa. Huomaan heti eroperheen lapsen. Kun etenen urallani, aion enemmän puhua julkisesti lapsen oikeuksista ehjään perheeseen. Näin ei voi jatkua.

Yhteiskunnan pitäisi tehdä jotakin tälle eroamisvimmalle.

Yhteiskunta säästäisi ihan rahaa, jos turhat erot loppuisivat.

Turha ero on sellainen, jonka syy ei ole pahoinpitely, voimakas psyykkinen sairaus (lähinnä harhat ja paranoidi ja psykoosit) tai pettäminen (etenkin toistuvasti)

Jo aiemmin on tutkimuksissa todettu, että lapset voi pitemmän päälle paremmin riitaisen perheen lapsina kuin eroperheen lapsina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei yllätä yhtään. Tunnistan eroperheiden lapset oppilaistani aika helposti käytöksen ja olemuksen perusteella.

T. Ope

Niin varmaan, koska kaikki muut lapset on tasapainoisia vai? Oksettavaa, jos oikeasti olet opettaja.

Olen itse sosiaalialan opiskelija ja keikkailen päiväkodeissa. Huomaan heti eroperheen lapsen. Kun etenen urallani, aion enemmän puhua julkisesti lapsen oikeuksista ehjään perheeseen. Näin ei voi jatkua.

Vaikutat niin viisaalta ja terävänäköiseltä että varmaan sinua kuunnellaan julkisuudessa.