Erolla luultua isompi vaikutus lapseen - tuoreet tulokset yllättävät

Eroja olisi paljon vähemmän, jos ihmiset hoitaisivat itseään. Suurin osa eroista johtuu liiallisesta alkoholinkäytöstä, huumeiden käytöstä, seksiriippuvuudesta, pornoriippuvuudesta, väkivaltaisuudesta jne.. samat ongelmat viedään seuraavaan suhteeseen. Ja pariskunnat puhuisi kaikesta avoimesti ja rehellisesti.

"Suomalaisesta avioerosta 2000-luvulla väitellyt Jouko Kiiski tutki väitöksessään 224 eronneen miehen ja 311 naisen käsityksiä ja kokemuksia avioerosta.

Yleisimmiksi erosyiksi mainittiin läheisyyden puute, erilleen kasvu ja puolison itsenäistyminen. Naiset löysivät erosyitä miehiä enemmän, mikä tukee sitä havaintoa, että erohakemuksista länsimaissa noin 70–80 prosenttia jättää nainen. Vaaranen selittää suurta prosentuaalista eroa.

– Naiset ovat aktiivisempia. Heille henkilökohtainen onnellisuus merkitsee paljon.

Monille miehille taas perheen koossa pysyminen on keskeinen arvo epäonnenkin hinnalla."

Niin, avioerot on osa elämää ja tottakai ne johonkin vaikuttaa. On sitä elämässä muitakin huonoja asioita.

Jaahas, luin melkein kaikki viestit ja huomaa taas, että täällä tietty porukka aloitti heti eronsa puolustamisen muille tajuamatta, että lähinnä itselleenhän siinä todistelee. Eronne on vaikuttanut lapsienne elämään, niin kuin huono avioliittonnekin halusitte sitä tai ette. Oma onnellisuuden hakemisenne menee lapsienne edelle.

Uskon, että jokainen lapsi valitsisi onnellisen lapsuuden ja kaksi tasapainoista vanhempaa, eroperheen ja kahden kodin välillä tasapainoilun sijasta... Jos joku jotain muuta uskoo, niin on kyllä tyhmä.

(HUOM! Väkivaltaiset perheet tms. on eri asia)

Vierailija kirjoitti:

Pakkoparisuhde kirjoitti:

Mielestäni on kohtuutonta vaatia ihmistä heittämään oma elämä hukkaan ihmisen kanssa, jota ei rakasta.

Mielestäni on täysin kohtuullista, että aikuiset ihmiset näkevät vaivaa parisuhteensa eteen. On täysin normaalia, että tunteet vaihtelevat, mutta jos päämäärä molemmilla on pitää parisuhteesta kiinni, on täysin mahdollista rakastua samaan ihmiseen uudestaan ja uudestaan. Suosittelen.

Mutta ei, nykyään on ihan sallittua lähteä kävelemään suhteesta, koska "en rakasta enää". Milloin on kadonnut taju siitä, että se on normaali kehitys, jos ei halua nähdä vaivaa suhteen eteen?

Ei se toimi, jos vain toinen puoliso näkee vaivaa suhteen eteen. Meillä oli ero pariin kertaan hyvin lähellä. Vaikka miten yritin vääntää itseni korkkiruuville, niin miehellä meni yhdessä vaiheessa alkoholi kaiken edelle. On ihan hirveää pelätä omassa kodissa ja lapsetkin se huomasivat. Mies sai juomisen aisoihin, mutta yhtään repsahdusta en enää katso.

Vierailija kirjoitti:

Jaahas, luin melkein kaikki viestit ja huomaa taas, että täällä tietty porukka aloitti heti eronsa puolustamisen muille tajuamatta, että lähinnä itselleenhän siinä todistelee. Eronne on vaikuttanut lapsienne elämään, niin kuin huono avioliittonnekin halusitte sitä tai ette. Oma onnellisuuden hakemisenne menee lapsienne edelle.

Uskon, että jokainen lapsi valitsisi onnellisen lapsuuden ja kaksi tasapainoista vanhempaa, eroperheen ja kahden kodin välillä tasapainoilun sijasta... Jos joku jotain muuta uskoo, niin on kyllä tyhmä.

(HUOM! Väkivaltaiset perheet tms. on eri asia)

Kun sinulla tuntuu olevan noin paljon tietoa, niin laitatko tähän ne tuntomerkit, joilla jokainen osaa ennustaa alkavan parisuhteen kehittymisen? Varmaan riittää 15-25 vuodelle, siinä ajassa lapset ehtivät kasvaa teineiksi. Kiitos jo etukäteen.

Onpa rasittavaa keskustelua! Moni jaksaa jauhaa, että erotaan liian helposti, vaikka harva ihan oikeasti voi edes tietää millä syillä kukakin eroaa.

Minä erosin, koska ex käytti henkistä ja taloudellista väkivaltaa ja paljastui vuosien saatossa työssäkäyväksi alkoholistiksi. Esikoisen synnyttyä sairastuin synnytyksne jälkeiseen masennukseen, joka oli ensimmäinen kunnon kriisi suhteessamme, vaikka olimme olleet jo vuosia yhdessä. Mies oli todella ilkeä tuolloin eikä selvästikään tiennyt miten olla. Hän puhui minulle todella rumasta ja olin aivan järkyttynyt millainen hänestä kuoriutui. Tuolloin ajattelin, että uusi tilanne on miehellekin ollut niin järkyttävä ettei hän oikeasti tarkoittanut sitä, mutta perusluottamus parisuhteeseen sai kolauksen. 

Olimme lopulta yhdessä 15 vuotta,  joista viimeiset vuodet olivat kaikille painajaista. Mies joi kaikki vapaa-ajat ja ihmeen kaupalla selviytyi työstään. Minä hoidin työni ohella lapset ja kodin yksin ja kuuntelin krapulaisen vittuilua siitä miten en osaa mitään tehdä kunnolla. Tosi hyvä malli lapsille!

Ulospäin kaikki oli kunnossa. Mies ja minä käytiin töissä, lapset olivat hyvin hoidettuja, kohteliaita ja fiksuja. Oli omakotitalo ja kaksi autoa. Oli kuulema todella suuri järkytys kuulla, että eroamme. Meillä oli kuulema kaikki niin hyvin. Vain muutama ihminen tietää eromme todellisen syyn, muille olen heittänyt jotain ympäripyöreää. Ilmeisesti pitäisi täräyttää suoraan, että ex oli henkistä väkivaltaa käyttävä juoppo, niin ei tarvitsisi kenenkään jeesustella, mutta en halua mustamaalata exää kuitenkaan. Sen sijaan saan joka puolella kuulla syyllistämistä siitä, miten olen eronnut liian kevyin perustein. Myös exän vanhemmat ovat tätä mieltä, koska ex ei suostu kertomaan omaa osuuttaan. En edes viitsi kertoa millaisen parisuhteen mallin ex on saanut, kun vanhempansa ovat 50 vuotta olleet yhdessä...

Eli haluan sanoa, että älkää tuomitko, kun todennäköisesti ette kuitenkaan tiedä mitä kaikkea niissä kulisseissa oikeasti tapahtuu! 

Vierailija kirjoitti:

Jaahas, luin melkein kaikki viestit ja huomaa taas, että täällä tietty porukka aloitti heti eronsa puolustamisen muille tajuamatta, että lähinnä itselleenhän siinä todistelee. Eronne on vaikuttanut lapsienne elämään, niin kuin huono avioliittonnekin halusitte sitä tai ette. Oma onnellisuuden hakemisenne menee lapsienne edelle.
Uskon, että jokainen lapsi valitsisi onnellisen lapsuuden ja kaksi tasapainoista vanhempaa, eroperheen ja kahden kodin välillä tasapainoilun sijasta... Jos joku jotain muuta uskoo, niin on kyllä tyhmä.

(HUOM! Väkivaltaiset perheet tms. on eri asia)

Ihanko totta? Ja minä olisin antanut vaikka toisen jalkani toimivasta ja onnellisesta parisuhteesta, jossa hoidetaan koti ja lapset yhdessä ja tuetaan toista.

T: yksi eroaan puolusteleva

ps ja sinäkään et oikeasti voi tietää mitä kenenkin seinien sisällä tapahtuu...

Vierailija kirjoitti:

On hyvin hoidettuja ja huonosti hoidettuja eroja. Jos vanhemmat kykenevät yhteistyöhön eron jälkeen ja olemaan sovussa niin suht tuoreen Norjalaistutkimuksen mukaan eroperheiden lapset eivät oireilleet sen enempää psyykkisesti kuin ydinperheiden lapset. Jos lapsi siis asui yhtä paljon molempien vanhempiensa luona.

https://www.iltalehti.fi/perheartikkelit/a/201803062200791818

Minä taas en ymmärrä, miksi erotaan, jos pystyy olemaan sovussa ja yhteistyössä?

Maailman turhin ero on sellainen, joss on ex-puolison kanssa hyvää pataa.

Erosta on tehty nykyään hieno ja tavoiteltavakin asia varsinkin naisten keskuudessa. Kaveriporukan eronneet suorastaan suosittelevat muita eroamaan. Puhutaan ettei lapset kärsi erosta ja parempi kaksi onnellista kotia ym. Nykyajan ihmiset eivät vaan kestä mitään pettymyksiä, oletetaan että arki on aina yhtä juhlaa.

Kela ja sosiaalitoimi tekee eron vielä helpoksi antamalla kaikenlaista ylimääräistä tukea lapsilisiin ja asuntoon. Ero on tehty helpoksi eikä monikaan kestä enää ongelmia ja kuvitellaan että eroamalla kaikki ongelmat väistyvät.

Minunkin eksä sanoi vaihtaessaan minut toiseen, että mikäön ei muutu, lapsilla on vain kaksi rakastavaa kotia.

Kaikki muuttui... ja toisen lapsen alamäki alkoi siitä vuodesta. Nykyään itsetuhoinen.

Vierailija kirjoitti:

Onpa rasittavaa keskustelua! Moni jaksaa jauhaa, että erotaan liian helposti, vaikka harva ihan oikeasti voi edes tietää millä syillä kukakin eroaa.

Minä erosin, koska ex käytti henkistä ja taloudellista väkivaltaa ja paljastui vuosien saatossa työssäkäyväksi alkoholistiksi. Esikoisen synnyttyä sairastuin synnytyksne jälkeiseen masennukseen, joka oli ensimmäinen kunnon kriisi suhteessamme, vaikka olimme olleet jo vuosia yhdessä. Mies oli todella ilkeä tuolloin eikä selvästikään tiennyt miten olla. Hän puhui minulle todella rumasta ja olin aivan järkyttynyt millainen hänestä kuoriutui. Tuolloin ajattelin, että uusi tilanne on miehellekin ollut niin järkyttävä ettei hän oikeasti tarkoittanut sitä, mutta perusluottamus parisuhteeseen sai kolauksen. 

Olimme lopulta yhdessä 15 vuotta,  joista viimeiset vuodet olivat kaikille painajaista. Mies joi kaikki vapaa-ajat ja ihmeen kaupalla selviytyi työstään. Minä hoidin työni ohella lapset ja kodin yksin ja kuuntelin krapulaisen vittuilua siitä miten en osaa mitään tehdä kunnolla. Tosi hyvä malli lapsille!

Ulospäin kaikki oli kunnossa. Mies ja minä käytiin töissä, lapset olivat hyvin hoidettuja, kohteliaita ja fiksuja. Oli omakotitalo ja kaksi autoa. Oli kuulema todella suuri järkytys kuulla, että eroamme. Meillä oli kuulema kaikki niin hyvin. Vain muutama ihminen tietää eromme todellisen syyn, muille olen heittänyt jotain ympäripyöreää. Ilmeisesti pitäisi täräyttää suoraan, että ex oli henkistä väkivaltaa käyttävä juoppo, niin ei tarvitsisi kenenkään jeesustella, mutta en halua mustamaalata exää kuitenkaan. Sen sijaan saan joka puolella kuulla syyllistämistä siitä, miten olen eronnut liian kevyin perustein. Myös exän vanhemmat ovat tätä mieltä, koska ex ei suostu kertomaan omaa osuuttaan. En edes viitsi kertoa millaisen parisuhteen mallin ex on saanut, kun vanhempansa ovat 50 vuotta olleet yhdessä...

Eli haluan sanoa, että älkää tuomitko, kun todennäköisesti ette kuitenkaan tiedä mitä kaikkea niissä kulisseissa oikeasti tapahtuu! 

Onko miehesi jatkanut juopotteluaan eronne jälkeen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaahas, luin melkein kaikki viestit ja huomaa taas, että täällä tietty porukka aloitti heti eronsa puolustamisen muille tajuamatta, että lähinnä itselleenhän siinä todistelee. Eronne on vaikuttanut lapsienne elämään, niin kuin huono avioliittonnekin halusitte sitä tai ette. Oma onnellisuuden hakemisenne menee lapsienne edelle.

Uskon, että jokainen lapsi valitsisi onnellisen lapsuuden ja kaksi tasapainoista vanhempaa, eroperheen ja kahden kodin välillä tasapainoilun sijasta... Jos joku jotain muuta uskoo, niin on kyllä tyhmä.

(HUOM! Väkivaltaiset perheet tms. on eri asia)

Kun sinulla tuntuu olevan noin paljon tietoa, niin laitatko tähän ne tuntomerkit, joilla jokainen osaa ennustaa alkavan parisuhteen kehittymisen? Varmaan riittää 15-25 vuodelle, siinä ajassa lapset ehtivät kasvaa teineiksi. Kiitos jo etukäteen.

Tämä ei olekaan helppoa. Se vaatii syvällistä ihmistuntemusta, myös oman itsensä osalta, maltillista harkintaa, sekä myös järjen käyttöä sen sijaan, että menisi vain tunne edellä. Sanalla sanoen siis älyä. Ja sitä ei näillä eroaan puolustelevilla av-mammoilla valitettavasti ole.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Onpa rasittavaa keskustelua! Moni jaksaa jauhaa, että erotaan liian helposti, vaikka harva ihan oikeasti voi edes tietää millä syillä kukakin eroaa.

Minä erosin, koska ex käytti henkistä ja taloudellista väkivaltaa ja paljastui vuosien saatossa työssäkäyväksi alkoholistiksi. Esikoisen synnyttyä sairastuin synnytyksne jälkeiseen masennukseen, joka oli ensimmäinen kunnon kriisi suhteessamme, vaikka olimme olleet jo vuosia yhdessä. Mies oli todella ilkeä tuolloin eikä selvästikään tiennyt miten olla. Hän puhui minulle todella rumasta ja olin aivan järkyttynyt millainen hänestä kuoriutui. Tuolloin ajattelin, että uusi tilanne on miehellekin ollut niin järkyttävä ettei hän oikeasti tarkoittanut sitä, mutta perusluottamus parisuhteeseen sai kolauksen. 

Olimme lopulta yhdessä 15 vuotta,  joista viimeiset vuodet olivat kaikille painajaista. Mies joi kaikki vapaa-ajat ja ihmeen kaupalla selviytyi työstään. Minä hoidin työni ohella lapset ja kodin yksin ja kuuntelin krapulaisen vittuilua siitä miten en osaa mitään tehdä kunnolla. Tosi hyvä malli lapsille!

Ulospäin kaikki oli kunnossa. Mies ja minä käytiin töissä, lapset olivat hyvin hoidettuja, kohteliaita ja fiksuja. Oli omakotitalo ja kaksi autoa. Oli kuulema todella suuri järkytys kuulla, että eroamme. Meillä oli kuulema kaikki niin hyvin. Vain muutama ihminen tietää eromme todellisen syyn, muille olen heittänyt jotain ympäripyöreää. Ilmeisesti pitäisi täräyttää suoraan, että ex oli henkistä väkivaltaa käyttävä juoppo, niin ei tarvitsisi kenenkään jeesustella, mutta en halua mustamaalata exää kuitenkaan. Sen sijaan saan joka puolella kuulla syyllistämistä siitä, miten olen eronnut liian kevyin perustein. Myös exän vanhemmat ovat tätä mieltä, koska ex ei suostu kertomaan omaa osuuttaan. En edes viitsi kertoa millaisen parisuhteen mallin ex on saanut, kun vanhempansa ovat 50 vuotta olleet yhdessä...

Eli haluan sanoa, että älkää tuomitko, kun todennäköisesti ette kuitenkaan tiedä mitä kaikkea niissä kulisseissa oikeasti tapahtuu! 

Onko miehesi jatkanut juopotteluaan eronne jälkeen?

Luultavasti jatkaa edelleen, korkeintaan vähentänyt. Suoraan sanottuna, minua ei enää kiinnosta. Kun olimme yhdessä minua kiinnosti ja yritin kaikkeni, että mieskin heräisi tilanteeseen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Jaahas, luin melkein kaikki viestit ja huomaa taas, että täällä tietty porukka aloitti heti eronsa puolustamisen muille tajuamatta, että lähinnä itselleenhän siinä todistelee. Eronne on vaikuttanut lapsienne elämään, niin kuin huono avioliittonnekin halusitte sitä tai ette. Oma onnellisuuden hakemisenne menee lapsienne edelle.

Uskon, että jokainen lapsi valitsisi onnellisen lapsuuden ja kaksi tasapainoista vanhempaa, eroperheen ja kahden kodin välillä tasapainoilun sijasta... Jos joku jotain muuta uskoo, niin on kyllä tyhmä.

(HUOM! Väkivaltaiset perheet tms. on eri asia)

Kun sinulla tuntuu olevan noin paljon tietoa, niin laitatko tähän ne tuntomerkit, joilla jokainen osaa ennustaa alkavan parisuhteen kehittymisen? Varmaan riittää 15-25 vuodelle, siinä ajassa lapset ehtivät kasvaa teineiksi. Kiitos jo etukäteen.

Tämä ei olekaan helppoa. Se vaatii syvällistä ihmistuntemusta, myös oman itsensä osalta, maltillista harkintaa, sekä myös järjen käyttöä sen sijaan, että menisi vain tunne edellä. Sanalla sanoen siis älyä. Ja sitä ei näillä eroaan puolustelevilla av-mammoilla valitettavasti ole.

Vai niin. Eikö tuossa vaaditan jokaiselta pariutuvalta niin hyvää ihmistuntemusta, että sitä ei käytännössä ole kuin hyvin harvalla? Ihmiset myös muuttuvat vuosien myötä ja hyvällä tuurilla pari muuttuu yhdessä samaan suuntaan. Silti kukaan ei voi varmasti kertoa omasta puolisostaan millainen tämä on 20 vuoden kuluttua.

Kun sinä peräänkuulutat eronneilta naisilta älyä, niin miten ihmeessä myös hyvät ihmistuntijat kuten terapeutit, psykologit ja psykiatrit eroavat? Oletko ihan varma, että kaikki heistä ovat naisia?

Olen eronnut kymmenen vuotta sitten. En ole itse sitä halunnut, mutta mies halusi. Löysi siis uuden naisen ja huomasi, ettei hän olisikaan halunnut lapsia.

Eli en voinut sille mitään. Varmasti lapset kärsivät, mutta elämä ei ole kenellekään ihan täydellistä. 

Luulen, että me selviämme tästä.

Mä sain pysyvät vauriot siitä, että sain hoitaa vanhempieni avioliittoa. Uskoutuivat vuoronperään ongelmistaan mulle. Eivät menneet mihinkään ammattiauttajalle edes. Ja minä jopa tein päätöksiä heidän puolestaan, kannattaako heidän erota vai ei. Ja keksin perusteluja, vaikka olin aivan liian nuori ja kokematon siihen.

Vanhempani ovat edelleen yhdessä. Oikein vielä kehuskelevat sillä.

Mutta minun parisuhteeni ovat epäonnistuneet kaikki.