Lue keskustelun säännöt.
Miksi et ole läheinen isäsi/äitisi kanssa?
Kommentit (59)
Äiti on kuollut ja isääni en tiedä kuin nimeltä. Ei kiinnosta tutustua enää näin aikuisella iällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei ole juuri mitään yhteistä kummankaan kanssa.
He eivät itse ole sitä halunneet koskaan olla🤷
Ihmiset erilaisia. Ja jokaisella oma elämä. Oma ajattelumalli, maailmankuva, projektit. Vanhempi hermostuu äkkiä jos ei tajua jotain toisen ajattelusta tai kun sanoo ei hänen ehdotukseen, vähän aspergermäinen. Nyt vanha.
Isäni/äitini eivät olleet kanssani läheisiä kun olin lapsi/nuori.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
He eivät itse ole sitä halunneet koskaan olla🤷
Sama juttu mulla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Iskä meni kuolemaan, eikä minulla ole kykyjä tai haluja puhua tuonpuoleiseen.
Isäni ei ole lapsuuden jälkeen ollut elämässäni. Kun hänen nuorempi lapsensa kuoli alkoi hän olla kiinnostunut minusta. Olin teini, eikä tuossa vaiheessa enää kiinnostanut lähes tuntematon ihminen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eivät olleet kykeneviä läheisyyteen.
Lisäys vielä aiempaan. Vanhemmalla on ollut oma elämä, omat menot ja tutut, ei siihen aina olisi mahtunutkaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Isäni ei ole lapsuuden jälkeen ollut elämässäni. Kun hänen nuorempi lapsensa kuoli alkoi hän olla kiinnostunut minusta. Olin teini, eikä tuossa vaiheessa enää kiinnostanut lähes tuntematon ihminen.
Mulla myös isä alkoi kiinnostua vasta vanhana minussa kun olin itsekin jo yli kolmekymppinen. En mä siinä iässä enää yrittämisestä huolimatta oppinut olemaan mikään isin tyttö.
Äidin kanssa olin läheinen koska hän oli aina minusta kiinnostunut, mutta hän kuoli 2 vuotta sitten. Isä kuoli vuotta ennen kuin äiti.
Äitini kuoli nuorena ja isäni aiheutti lapsuuteni aikaisella käytöksellään sen, että ei saa minua tai lapsiani lähelleen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Haudat on suht kaukana, yli 200km.
Synnyin ei-toivottuna vahinkolapsena. Vanhempani menivät naimisiin muutama kuukausi ennen syntymääni. Olin vauvasta lähtien lähes aina jossain hoitopaikassa, kotona lähinnä vain yöt nukkumassa.
Ei ole yhtään ikävä vanhempiani, molemmat jo kuolleita. Yritän vain päästä eroon katkeruudestani. Negatiiviset tunteet syövät ihmistä itseään.
Vierailija kirjoitti:
Eivät olleet kykeneviä läheisyyteen.
Tämä pitää minun kohdalla paikkansa niin hyvin että jopa nykyinen puoliso on etäinen ja ei tule lähelle. En ymmärtänyt lähteä menemään ennenkuin oli jo liian myöhäistä. Valitsin siis "tutun ja turvallisen" eli yhtä etäisen kuin omat vanhemmat ja parisuhde on sen mukainen. Onneksi meillä ei ole lapsia!!! Muistan lapsuudesta ja nuoruudesta vain kolme hetkeä kun vanhempi on ollut läheinen ja yksi niistä kerroista on se kun sisko kertoi että oli kuullut kuinka vanhemmat olivat kehuneet minun koulunkäyntiä!
Muistan myös ne kaikki kaksi kertaa kun olen nähnyt että vanhempani pussaavat. Eivät suutele, vaan pikainen pusu huulille. En muista yhtään kertaa että olisivat halanneet tai sanoneet rakastavansa ketään.
Kumpikin on huolellisesti tuhkattu.