Lapissa vaeltaminen
Miten aloittaa vaellusharrastus? Kuntoa olen parantanut pitkillä pyöräretkillä. Ei ehkä tänä kesänä ehdi, mutta ensi kesänä varmaan voisi. Jos aikaa olisi kunnolla, voisi lähteä matkaan ilman autoa. Junalla Rovaniemelle ja jatko Eskelisen bussilla.
Kommentit (278)
Vierailija kirjoitti:
Tässä oma kokemukseni vaeltamisesta. Olen vasta-aloittelija. Pari vuotta olen tehnyt päiväpatikoita. Viime kuussa ensimmäinen vaellus. Kohteeksi valikoitui Hetta-Pallas. Reitti on todelka hyvin merkitty ja siltä ei voi eksyä. Ostin rinkan talvella ja hankin varusteita pikku hiljaa. Noin kuukautta ennen h-hetkeä teimme 20 kilsan päiväpatikam rinkka selässä. Rinkkaan ladattiin painoa ihan huolella. Painoi 13 kiloa. Testasimme varusteita. Hyvä niin koska huomasin että kengät eivät pidä vettä ja edessä on kenkien osto. Hankin uudet kengät aika viime metreillä siis. Sain kuitenkin ajettua uudet kengät ennen vaellusta ja ei tullut ensimmäistäkään rakkoa. Huomasin myös että rinkan pakkaaminen ja säätäminen tarvii vielä harjoitusta. Itse vaellus sujui mainiosti. En sanoisi itseäni hyväkuntoiseksi. Selviydyin vaelluksesta hyvin ja paikat eivät olleet juurikaan kipeinä. Olimme 3 yötä tuvissa ja päivämatkat max. 15 kilsan pituisia.
Ensi vuoden kohde hakusessa. UKK puisto kiinnostaisi. Tällä kokemuksella lähtisin kuitenkin merkitylle reitille.
Oliko teillä telttaa mukana ollenkaan? Minkä verran painoi rinkka Hetta - Pallaksella? Tuo 13 kg ei mielestäni ole vielä paljon, oma ongelmani on se kun rinkka painaa muutamankin yön reissuilla sen 20 kg, sitä täytyisi pudottaa jos aikoisin mennä esim Hetta - Pallakselle. Kyllähän tuotakin painoa vielä kantaa, mutta kyllä kevyempi rinkka lisäisi varmasti vaelluksen nautittavuutta.
Rinkka painoi 13 kiloa kuukautta aikasemmin tehdyllä päiväpatikassa. Hetta-pallas vaelluksella rinkka painoi 16 kiloa, siihen vielä päivän vedet päälle.
Rinkka keveni päivien mittaan kun ruoat vähenivät.
Teltta oli mukana. Yövyimme varaustuvissa mutta teltta mukana kaiken varalta. Reitillä tuli vastaan myös yhden pysähdyksen taktiikalla vaeltavia. Pikku reppu mukana. Yöpyivät Hannukurussa, reitin puolivälissä.
Korjaan vielä sanomisiani että toki eksyminen on mahdoliista huonossa kelissä jos näkyvyys on huono. Reittimerkit on uusittu muutama vuosi sitten ja polku näkyy avotunturissa kilometrien päähän. Ainoa kohta jossa voi eksyä on kivirakka osuudella Taivaskeron rinteellä. Siinä polku ei erotu vain reittimerkit. Hernerokkasumussa seuraavaa tolppa ei erota.
eilen juuri oli lehdessä. ei nunnukat halua etelän veteliä lantalaisia omatoimiseen matkailuun. meidän tuet kyllä kelpaa nyt varsinkin kun yli suuret poro tokat kuolevat vanhuuteen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä oma kokemukseni vaeltamisesta. Olen vasta-aloittelija. Pari vuotta olen tehnyt päiväpatikoita. Viime kuussa ensimmäinen vaellus. Kohteeksi valikoitui Hetta-Pallas. Reitti on todelka hyvin merkitty ja siltä ei voi eksyä. Ostin rinkan talvella ja hankin varusteita pikku hiljaa. Noin kuukautta ennen h-hetkeä teimme 20 kilsan päiväpatikam rinkka selässä. Rinkkaan ladattiin painoa ihan huolella. Painoi 13 kiloa. Testasimme varusteita. Hyvä niin koska huomasin että kengät eivät pidä vettä ja edessä on kenkien osto. Hankin uudet kengät aika viime metreillä siis. Sain kuitenkin ajettua uudet kengät ennen vaellusta ja ei tullut ensimmäistäkään rakkoa. Huomasin myös että rinkan pakkaaminen ja säätäminen tarvii vielä harjoitusta. Itse vaellus sujui mainiosti. En sanoisi itseäni hyväkuntoiseksi. Selviydyin vaelluksesta hyvin ja paikat eivät olleet juurikaan kipeinä. Olimme 3 yötä tuvissa ja päivämatkat max. 15 kilsan pituisia.
Ensi vuoden kohde hakusessa. UKK puisto kiinnostaisi. Tällä kokemuksella lähtisin kuitenkin merkitylle reitille.
Oliko teillä telttaa mukana ollenkaan? Minkä verran painoi rinkka Hetta - Pallaksella? Tuo 13 kg ei mielestäni ole vielä paljon, oma ongelmani on se kun rinkka painaa muutamankin yön reissuilla sen 20 kg, sitä täytyisi pudottaa jos aikoisin mennä esim Hetta - Pallakselle. Kyllähän tuotakin painoa vielä kantaa, mutta kyllä kevyempi rinkka lisäisi varmasti vaelluksen nautittavuutta.
Olen eri kirjoittaja, mutta minulla on ollut vaellusreissulla mukana kahden hengen Vaude Hogan Ultralight, joka painaa vain 1.7kg. Erittäin tyytyväinen olen ollut ko. telttaan. Täsmälleen samaa mallia ei taida enää saada, mutta varmasti samalla valmistajalla muita vastaavia: https://varuste.net/p2665/vaude-hogan-ultralight-2-henkeä
Vierailija kirjoitti:
Tossa on aika hyvä kanava vaellusharrastuksen paris, muitakin hyviä kanavia on. Tuo viimeisin video oli aika mielenkiintoinen.
Nuo Ali Leiniön vaellusvideot ovat todella hyviä. Upeita maisemia ja rauhallista kerrontaa.
Vierailija kirjoitti:
En lähtisi ostamaan mitään varusteita ennenkuin on testannut sopiiko laji itselle ja mitä oikeasti tarvitsee. Tulee vaan hutihankintoja. Lähes kaiken saa vuokrattua, ja kumisaappaissa tai lenkkareissakin voi vaeltaa ensimmäiset reissut! Itse asiassa 30v sitten kaikki vaelsi tavallisilla kumisaappailla ja putkirinkan kanssa...
Pelkät lenkkarit on kyllä Lapissa kehno valinta, jalat on muusina kivien ja juurakoiden päällä ponppiessa ja kun eka suo on tullut vastaan, saa nauttia märistä jalkineista. Kumpparit ok
Vierailija kirjoitti:
Osaisiko joku suositella aloittelijalle sopivaa merkittyä vaellusreittiä, joko Lapista tai miksei muualtakin Suomesta? Ja ehtona vielä se, ettei tarvitsisi omaa autoa, vaan pääsisi julkisilla kutakuinkin reitin lähtöpisteelle asti.
Muutaman vuorokauden mittainen vaellus olisi tarkoitus tehdä, kokemusta yön yli reissuista on jonkin verran.
Saariselkä voisi olla hyvä aloituspaikka. Lähitupia päivämatkan päässä, puusto antaa suojaa jos sattuu huono keli ja maisemat ovat hienoa noin aloitukseen.

ja tästä lisää infoa
https://www.luontoon.fi/urhokekkosenkansallispuisto/palvelut
Tuolta aikoinaan aloitettiin vaellusreissut, nyt alkaa ikä rajoittaa rinkan raahaamista
/sama
Vierailija kirjoitti:
Korjaan vielä sanomisiani että toki eksyminen on mahdoliista huonossa kelissä jos näkyvyys on huono. Reittimerkit on uusittu muutama vuosi sitten ja polku näkyy avotunturissa kilometrien päähän. Ainoa kohta jossa voi eksyä on kivirakka osuudella Taivaskeron rinteellä. Siinä polku ei erotu vain reittimerkit. Hernerokkasumussa seuraavaa tolppa ei erota.
Juuri näin. Itse huomautin aikaisemmin, että eksyminen ei ole mahdotonta, ihan vain, jotta aloittelija osaisi varmasti olla varuillaan. Tänäkin vuonna etsintöjä on ollut hurjat määrät.
Tuolla Hetta Pallaksella tosiaan voi nähdä polun yli päivämatkankin päähän. Aina voi kuitenkin laskeutua se tiheä sumu, tai tulee kiire poiketa polulta vessahädän takia ja nakkaa rinkankin selästään ja menee suunnista sekaisin siinä sopivaa suojaista kohtaa etsiessä. Ehkä juuri tuolla ei niin käy, mutta varvikkoisessa maastossa selkeäkin polku on hankala erottaa sivusta, vaikka se olisi polulla seistessä leveän oloinen.
Itse osuin Kalottireittiä kulkiessa niin sankkaan sumuun, että piti olla tarkkana, että näkee seuraavan merkkitikun. Autiotuvankin huomasi suunnilleen vasta kun oli törmätä siihen.
Kolilla on Hetajärven kierros. Yhteydet eivät liene kovin hyvät, mutta Joensuun junalta on ollut kimppataksi ainakin. Reitti on kyllä vaativa korkeuserojen vuoksi, mutta ei kovin pitkä, olisiko 35-40 km.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lähtisi ostamaan mitään varusteita ennenkuin on testannut sopiiko laji itselle ja mitä oikeasti tarvitsee. Tulee vaan hutihankintoja. Lähes kaiken saa vuokrattua, ja kumisaappaissa tai lenkkareissakin voi vaeltaa ensimmäiset reissut! Itse asiassa 30v sitten kaikki vaelsi tavallisilla kumisaappailla ja putkirinkan kanssa...
Pelkät lenkkarit on kyllä Lapissa kehno valinta, jalat on muusina kivien ja juurakoiden päällä ponppiessa ja kun eka suo on tullut vastaan, saa nauttia märistä jalkineista. Kumpparit ok
Vaelluskaverillani oli Hetta-Pallas reitillä polkujuoksu lenkkarit. Itselläni oli Meindlin vaelluskengät. Suhtauduin kaverini kenkävalintaan epäillen. Kengissä on goretex kalvo, vartta ei yhtään. Hän on meistä hyväkuntoisin ja kenkien kanssa ei ollut ongelmia. Itse en lähtisi lenkkareille päivien vaellukselle. Kengät kastuvat jos varresta pääsee vesi sisään. Toki ne kuivuvat helpommin kuin vaelluskengät. Itse tarvitsen kengät jotka tukevat nilkkaa. Jalkapohjat myös tulevat kipeiksi rinkan painosta päivän mittaan.
Vierailija kirjoitti:
Osaisiko joku suositella aloittelijalle sopivaa merkittyä vaellusreittiä, joko Lapista tai miksei muualtakin Suomesta? Ja ehtona vielä se, ettei tarvitsisi omaa autoa, vaan pääsisi julkisilla kutakuinkin reitin lähtöpisteelle asti.
Muutaman vuorokauden mittainen vaellus olisi tarkoitus tehdä, kokemusta yön yli reissuista on jonkin verran.
Sulla kannattaisi olla sellainen suunnitelma, et voisit sään mukaan vaihtaa reittiä eri paikoista. Miten olis vaikka auton vuokraus jossain vaiheessa? Uimahalleilla voit käydä pesulla - tunturipurot alkavat jo jäähtyä;-)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lähtisi ostamaan mitään varusteita ennenkuin on testannut sopiiko laji itselle ja mitä oikeasti tarvitsee. Tulee vaan hutihankintoja. Lähes kaiken saa vuokrattua, ja kumisaappaissa tai lenkkareissakin voi vaeltaa ensimmäiset reissut! Itse asiassa 30v sitten kaikki vaelsi tavallisilla kumisaappailla ja putkirinkan kanssa...
Pelkät lenkkarit on kyllä Lapissa kehno valinta, jalat on muusina kivien ja juurakoiden päällä ponppiessa ja kun eka suo on tullut vastaan, saa nauttia märistä jalkineista. Kumpparit ok
Vaelluskaverillani oli Hetta-Pallas reitillä polkujuoksu lenkkarit. Itselläni oli Meindlin vaelluskengät. Suhtauduin kaverini kenkävalintaan epäillen. Kengissä on goretex kalvo, vartta ei yhtään. Hän on meistä hyväkuntoisin ja kenkien kanssa ei ollut ongelmia. Itse en lähtisi lenkkareille päivien vaellukselle. Kengät kastuvat jos varresta pääsee vesi sisään. Toki ne kuivuvat helpommin kuin vaelluskengät. Itse tarvitsen kengät jotka tukevat nilkkaa. Jalkapohjat myös tulevat kipeiksi rinkan painosta päivän mittaan.
Rakot ovat pahin asia, joilla sen reissu menee pilalle. Sen estämiseksi tarvii olla ainakin kahdet sukat: ihoa vasten puuvillaiset ja sen päälle villaiset.
https://taitoshop.fi/tuote/villasukka-suomen-lampaan-villasta/
Noita täytyy kutoa siis useammat mukaan, kun ne kostuu jokatapauksessa. Ja kumisaappaat saa olla aika kevyet ja todellakin niin tilavat, et varpaat vielä liikkuu hyvin eikä paina mistään kohdasta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En lähtisi ostamaan mitään varusteita ennenkuin on testannut sopiiko laji itselle ja mitä oikeasti tarvitsee. Tulee vaan hutihankintoja. Lähes kaiken saa vuokrattua, ja kumisaappaissa tai lenkkareissakin voi vaeltaa ensimmäiset reissut! Itse asiassa 30v sitten kaikki vaelsi tavallisilla kumisaappailla ja putkirinkan kanssa...
Pelkät lenkkarit on kyllä Lapissa kehno valinta, jalat on muusina kivien ja juurakoiden päällä ponppiessa ja kun eka suo on tullut vastaan, saa nauttia märistä jalkineista. Kumpparit ok
https://www.happyangler.fi/fi/kalastusvaatteet-ja-jalkineet/saappaat-ja…
Tuollaiset itselläni, mut vain siksi kun ne ovat niin kevyet. Eipä ole muita tarvinnut. Täytyy vaan olla tilaa sille paksullekin villasukalle, kun ostaa, vaikka siinä on jo sellainen vaihtovuori.
pitäkää petterinne kirjoitti:
eilen juuri oli lehdessä. ei nunnukat halua etelän veteliä lantalaisia omatoimiseen matkailuun. meidän tuet kyllä kelpaa nyt varsinkin kun yli suuret poro tokat kuolevat vanhuuteen
https://yle.fi/uutiset/3-7235599
Niinpä!
Nillehän syötetään nykyään säkistä nappulaa, kun systeemi on rakentunut niin:-(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Osaisiko joku suositella aloittelijalle sopivaa merkittyä vaellusreittiä, joko Lapista tai miksei muualtakin Suomesta? Ja ehtona vielä se, ettei tarvitsisi omaa autoa, vaan pääsisi julkisilla kutakuinkin reitin lähtöpisteelle asti.
Muutaman vuorokauden mittainen vaellus olisi tarkoitus tehdä, kokemusta yön yli reissuista on jonkin verran.
Saariselkä voisi olla hyvä aloituspaikka. Lähitupia päivämatkan päässä, puusto antaa suojaa jos sattuu huono keli ja maisemat ovat hienoa noin aloitukseen.
https://yle.fi/uutiset/18-218112
En tiedä niistä, mutta pimeä tulee aikaisin - ei vielä, mutta ennen lumia uudenkuun aikaan on todella pimeää kolmannes vuorokaudesta.
Vierailija kirjoitti:
Eka kannattaa vaikka yrittää nukkua takapihalla teltassa yksi yö ja katsoa miltä tuntuu.
Ja sitten varata junalippu: perille, ettei tarvi kesken unien herätä:
https://yle.fi/uutiset/3-11524986
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä oma kokemukseni vaeltamisesta. Olen vasta-aloittelija. Pari vuotta olen tehnyt päiväpatikoita. Viime kuussa ensimmäinen vaellus. Kohteeksi valikoitui Hetta-Pallas. Reitti on todelka hyvin merkitty ja siltä ei voi eksyä. Ostin rinkan talvella ja hankin varusteita pikku hiljaa. Noin kuukautta ennen h-hetkeä teimme 20 kilsan päiväpatikam rinkka selässä. Rinkkaan ladattiin painoa ihan huolella. Painoi 13 kiloa. Testasimme varusteita. Hyvä niin koska huomasin että kengät eivät pidä vettä ja edessä on kenkien osto. Hankin uudet kengät aika viime metreillä siis. Sain kuitenkin ajettua uudet kengät ennen vaellusta ja ei tullut ensimmäistäkään rakkoa. Huomasin myös että rinkan pakkaaminen ja säätäminen tarvii vielä harjoitusta. Itse vaellus sujui mainiosti. En sanoisi itseäni hyväkuntoiseksi. Selviydyin vaelluksesta hyvin ja paikat eivät olleet juurikaan kipeinä. Olimme 3 yötä tuvissa ja päivämatkat max. 15 kilsan pituisia.
Ensi vuoden kohde hakusessa. UKK puisto kiinnostaisi. Tällä kokemuksella lähtisin kuitenkin merkitylle reitille.
Oliko teillä telttaa mukana ollenkaan? Minkä verran painoi rinkka Hetta - Pallaksella? Tuo 13 kg ei mielestäni ole vielä paljon, oma ongelmani on se kun rinkka painaa muutamankin yön reissuilla sen 20 kg, sitä täytyisi pudottaa jos aikoisin mennä esim Hetta - Pallakselle. Kyllähän tuotakin painoa vielä kantaa, mutta kyllä kevyempi rinkka lisäisi varmasti vaelluksen nautittavuutta.
Olen eri kirjoittaja, mutta minulla on ollut vaellusreissulla mukana kahden hengen Vaude Hogan Ultralight, joka painaa vain 1.7kg. Erittäin tyytyväinen olen ollut ko. telttaan. Täsmälleen samaa mallia ei taida enää saada, mutta varmasti samalla valmistajalla muita vastaavia: https://varuste.net/p2665/vaude-hogan-ultralight-2-henkeä
Kiitos tiedosta. Mitä laitat sinne alle?
Eka yö junassa ja siitä puhtoisena sitten muutaman kilometrin lenkille. Eikö se ole sopiva aloittelijalle?
http://matkailu.savukoski.fi/VaellusreittiesiteNettiin.pdf
Hyvä että teillä reissu onnistui, ja useimmilla tietenkin niin. Pisti vain silmiin tuo, ettei reitiltä voi eksyä... Kyllä vaan voi. Merkityllä reitillä on se hyvä puoli kuitenkin, että sen huomaa nopeasti ja voi palata takaisin, kunnes merkkejä taas löytyy. Tässä esimerkiksi tuolla välimaastossa eksyneet: https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2010091612361169