Joissakin perheissä lapset todella määräävät - olen sanaton

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 12:39"]

Pitää, koska perustelusi ontuu. Koti on koti ja työpaikka on työpaikka, mutta se ei muuta sitä tosiasiaa, että lehti on sen omaisuutta, jonka nimi on osoitelapussa. Koti ei tee siitä lehdestä yhteistä, joten kerro ihmeessä, mihin vetoat argumentoinnissasi sanoessasi, että koti on koti. Ei sekään riitä, että lapsi on lapsi ja aikuinen on aikuinen, omaisuus on silti sen omistajan eli tässä tapauksessa lehden saajan, vetosit mihin tahansa.

[/quote]

No entäs jos lapsen puhelinliittymäkin on minun nimissäni? Kännykkä on ostettu minun kortilla ja takuulapussa on minun nimi? Itsestään selvää on että puhelin on kuitenkin lapseni (ei ole saanut lahjaksi, vaan tarpeeseen). Työpaikan puhelin kun on taas työpaikkani nimissä, niin kyllähän se puhelin on työpaikan, vaikka pääasiassa vain minä käytän sitä. Ei tuo nyt aina noin mustavalkoista ole, että se kenen nimissä jokin tavara on, on sitten vain ja yksinomaan sen.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 12:42"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 12:29"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 12:24"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 12:17"]

Mitäköhän meillä töissä pomo tekisi, jos joku ottaisi hänelle tilatut lehdet ja ryhtyisi lukemaan niitä aamukahvipöydässä? Voisi olla, että työntekijä saisi aika äkkiä oppitunnin siitä, mitä merkitsee lehden osoitelapun nimi. Me vakiväki tiedämme, että pomon posteihin ei kosketa, oli ne sitten lehtiä tai kirjeitä. Pitääkin mennä sille sanomaan, että se on itsekäs paska, joka ei osaa jakaa The Economistia.

[/quote]

Perhe on hivenen eri asia kuin työporukka. En ihan ymmärrä, millaiset perhesuhteet ihmisillä on, jos tällaista seikkaa ei ymmärrä. Kyllä minäkin annan aikuisena perheeni lukea tilaamiani lehtiä hyvinkin vapaasti, mutten silti jakele lehtiäni junassa tai bussissa kanssamatkustajille. Lainaan polkupyörääni veljelleni oikein mielelläni, jos en sitä itse tarvitse, mutta työkaverin kanssa saattaisin miettiä asiaa pitempään.

[/quote]

Miten perhe eroaa työporukasta sen suhteen, kuka saa lukea lehdet ja kuka ei? Miksi lapsen omistusoikeus tilaamaansa lehteen on heikompi kuin pomon oikeus? Juridisesti se ei eroa mitenkään, mutta sinun mielestäsi tässä on nyt jokin erityinen pointti, jonka mukaan perheessä omistussuhteet ovat poikkeavia.

[/quote]

Tietenkin omistussuhteet eroavat perheessä, onko siinä jotain outoa? En ymmärrä, miksi tällaista pitää edes perustella. En tarkoita sitä, ettei perheessä kellään olisi mitään omaa, mutta kyllä minä lainaan perheenjäsenilleni ja perheenjäseniltäni tavaraa ihan eri tavalla kuin kavereiltani. Olen asunut sekä viiden hengen perheessä että neljän kämppiksen kimppakämpässä, ja ihan eri tavalla näissä kahdessa sutauduttiin muiden tavaroihin. Jos lainaan vanhempieni autoa, asia hoituu ihan lyhyellä sananvaihdolla. En ikinä toteaisi kaverilleni, että hei, mun pitää käydä Ikeassa, sopiiko että otan sun auton ja tuon takaisin tunnin päästä.

[/quote]

Miten omistussuhteet aroavat perheessä suhteessa kaveripiiriin? Ihan juridisessa mielessä eivät mitenkään, mutta sinulla on siis jotain korkeampaa tietoa.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 12:44"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 12:30"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 12:26"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 12:22"]

Aika erilaisia käsityksiä on oikeasta ja väärästä tai sanotaanko omistuksen suhteesta, jakamisesta ja yhteisöllisyydestä. Ja tokihan tuon huomaa joka päivä omassakin elämässä.

Minut on kasvatettu köyhässä perheessä yhteisölliseksi ja toisia arvostavaksi; esim siten että vaikka oli todella köyhä meillä oli aina tilaa ruokapöydässä jos joku oli ilman ruokaa. Tai tarvitsi jotain niin vanhemmat jakoivat vähästään.

Omassa elämässä tämä toteutuu vaikka siten että eilen sukulaisperhe kiireellä pakkasi muuttokuormaa ja piipahti meille syömään kesken töiden ettei tarvitse itse kuluttaa aikaa ruuanlaittoon ja jälkien siivoamiseen. Tai siten että kerään tuttujen kanssa käytöstä poistuneita vaatteita ja tavaroita edelleen vietäväksi jollekin köyhälle perheelle rajan taakse. Tai kolmas perhe oli lähdössä reissuun ja tuli syömään meille illalla ettei jääkaappiin turhaan jää mitään ruokia kun lähtivät reissuun 05 aamulla....

Toki olen myös huomannut huonot puolet - aina on niitä jotka ovat 100% saavana osapuolena antamatta koskaan takaisin. Emme odota vastapalveluksia vaan se kuuluu itsestäänselvyytenä oikeaan yhteisöllisyyteen.

Ei mua häiritse jos joku lukee mun lehden ennen minua tai lainaa meiltä jotain tavaraa kunhan palauttaa. Enemmän harmittaa se ettei olisi ketään kenelle sen lehdenkin laittaa kiertoon, turha jokaisen on maksaa sen tilauksesta. 

Ja noista kullanmuruista joiden mukaan koko elämä menee; ihan oikeasti - niin kauan kun lapsella on jalat teidän pöytänne alla teidän sääntönne pätevät! Ja niitä pitää olla, ei lapset voi määritellä koko elämää. Nuo pompottelevat hirviöt ovat hirviöitä myös tulevaisuuden nuorina ja aikuisina - kuka sitä haluaa!!

[/quote]

Ja meillä on se sääntö, että lapsen nimellä tuleva lehti on sen lapsen. Ihan samalla tavalla lapsen lelut ovat hänen omiaan ja jopa pankkitili on lapsen käytössä eikä aikuisten. Meillä tämä sääntö toimii erittäin hyvin, kukaan ei joudu kokemaan olevansa taloudellisesti hyväksikäytetty eikä kukaan joudu itkemään sitä, miten lainattu´esine on rikottu.

Myös lapsen karkkipussi on hänen omansa, minulla ei ole äitinä oikeutta sitä tyhjentää, vaikka moni palsta mamma lapsensa herkut syökin.

[/quote]

MIten te erottelette lasten leikissä ne omat lelut? Onko niissä nimet ja istutko vieressä vahtimassa ettei lelu ole väärän lapsen kädessä? MIten tarkkaan legot on jaettu, onko ne jotenkin tarroitettu? Entä miten teillä on jaettu lautaset, haarukat ja veitset, onko niissäkin nimet?

[/quote]

Sinäkö et oikeasti tiedä, mikä lelu teillä on kenenkin ilman, että niissä on nimilaput? Lapset tuntevat lelunsa, minä tiedän joka tapauksessa, mitä olen kenellekin ostanut. Legot on jokaisella omassa huoneessa, niitä ei kanniskella paikasta toiseen. en näe tässä mitään ongelmaa.  Lautaset, haarukat veitset jne. tunnistaa helposti, koska ruokailuvälineissä on kaiverrettuna omistajansa nimikirjaimet ja lautasissa on erivärinen raita. Siis arkena, juhlassa on käytössä eri astiasto. Kukaan ei voi jättää astioita lojumaan väittäen, että ei ole minun!

[/quote]

Hienoa, teillä siis lapset leikkivät omissa huoneissa omilla leluillaan? Ja kertoo jotain teidän neuroottisesta elämäntavasta jos teillä pitää ruokailuvälineet nimikoida ja merkata.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 12:44"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 12:30"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 12:26"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 12:22"]

Aika erilaisia käsityksiä on oikeasta ja väärästä tai sanotaanko omistuksen suhteesta, jakamisesta ja yhteisöllisyydestä. Ja tokihan tuon huomaa joka päivä omassakin elämässä.

Minut on kasvatettu köyhässä perheessä yhteisölliseksi ja toisia arvostavaksi; esim siten että vaikka oli todella köyhä meillä oli aina tilaa ruokapöydässä jos joku oli ilman ruokaa. Tai tarvitsi jotain niin vanhemmat jakoivat vähästään.

Omassa elämässä tämä toteutuu vaikka siten että eilen sukulaisperhe kiireellä pakkasi muuttokuormaa ja piipahti meille syömään kesken töiden ettei tarvitse itse kuluttaa aikaa ruuanlaittoon ja jälkien siivoamiseen. Tai siten että kerään tuttujen kanssa käytöstä poistuneita vaatteita ja tavaroita edelleen vietäväksi jollekin köyhälle perheelle rajan taakse. Tai kolmas perhe oli lähdössä reissuun ja tuli syömään meille illalla ettei jääkaappiin turhaan jää mitään ruokia kun lähtivät reissuun 05 aamulla....

Toki olen myös huomannut huonot puolet - aina on niitä jotka ovat 100% saavana osapuolena antamatta koskaan takaisin. Emme odota vastapalveluksia vaan se kuuluu itsestäänselvyytenä oikeaan yhteisöllisyyteen.

Ei mua häiritse jos joku lukee mun lehden ennen minua tai lainaa meiltä jotain tavaraa kunhan palauttaa. Enemmän harmittaa se ettei olisi ketään kenelle sen lehdenkin laittaa kiertoon, turha jokaisen on maksaa sen tilauksesta. 

Ja noista kullanmuruista joiden mukaan koko elämä menee; ihan oikeasti - niin kauan kun lapsella on jalat teidän pöytänne alla teidän sääntönne pätevät! Ja niitä pitää olla, ei lapset voi määritellä koko elämää. Nuo pompottelevat hirviöt ovat hirviöitä myös tulevaisuuden nuorina ja aikuisina - kuka sitä haluaa!!

[/quote]

Ja meillä on se sääntö, että lapsen nimellä tuleva lehti on sen lapsen. Ihan samalla tavalla lapsen lelut ovat hänen omiaan ja jopa pankkitili on lapsen käytössä eikä aikuisten. Meillä tämä sääntö toimii erittäin hyvin, kukaan ei joudu kokemaan olevansa taloudellisesti hyväksikäytetty eikä kukaan joudu itkemään sitä, miten lainattu´esine on rikottu.

Myös lapsen karkkipussi on hänen omansa, minulla ei ole äitinä oikeutta sitä tyhjentää, vaikka moni palsta mamma lapsensa herkut syökin.

[/quote]

MIten te erottelette lasten leikissä ne omat lelut? Onko niissä nimet ja istutko vieressä vahtimassa ettei lelu ole väärän lapsen kädessä? MIten tarkkaan legot on jaettu, onko ne jotenkin tarroitettu? Entä miten teillä on jaettu lautaset, haarukat ja veitset, onko niissäkin nimet?

[/quote]

Sinäkö et oikeasti tiedä, mikä lelu teillä on kenenkin ilman, että niissä on nimilaput? Lapset tuntevat lelunsa, minä tiedän joka tapauksessa, mitä olen kenellekin ostanut. Legot on jokaisella omassa huoneessa, niitä ei kanniskella paikasta toiseen. en näe tässä mitään ongelmaa.  Lautaset, haarukat veitset jne. tunnistaa helposti, koska ruokailuvälineissä on kaiverrettuna omistajansa nimikirjaimet ja lautasissa on erivärinen raita. Siis arkena, juhlassa on käytössä eri astiasto. Kukaan ei voi jättää astioita lojumaan väittäen, että ei ole minun!

[/quote]

Kolmen lapsen äitinä voin todeta etten tosiaan muista mikä lelu on kenenkin. Toisaalta meillä noilla ei ole niin väliäkään, perhehän me ollaan ja leluilla saa kaikki leikkiä. Vain isommat ja kalliimmat tavarat ovat sellaisia joiden käyttämiseen kysytään lupa omistajalta, kuten iPadit ja kännykät. Ja niidenkään kanssa ei ole tullut ongelmia,

Joku Aku Ankka; en edes tiedä mitä sanoa :D

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 12:50"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 12:42"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 12:29"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 12:24"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 12:17"]

Mitäköhän meillä töissä pomo tekisi, jos joku ottaisi hänelle tilatut lehdet ja ryhtyisi lukemaan niitä aamukahvipöydässä? Voisi olla, että työntekijä saisi aika äkkiä oppitunnin siitä, mitä merkitsee lehden osoitelapun nimi. Me vakiväki tiedämme, että pomon posteihin ei kosketa, oli ne sitten lehtiä tai kirjeitä. Pitääkin mennä sille sanomaan, että se on itsekäs paska, joka ei osaa jakaa The Economistia.

[/quote]

Perhe on hivenen eri asia kuin työporukka. En ihan ymmärrä, millaiset perhesuhteet ihmisillä on, jos tällaista seikkaa ei ymmärrä. Kyllä minäkin annan aikuisena perheeni lukea tilaamiani lehtiä hyvinkin vapaasti, mutten silti jakele lehtiäni junassa tai bussissa kanssamatkustajille. Lainaan polkupyörääni veljelleni oikein mielelläni, jos en sitä itse tarvitse, mutta työkaverin kanssa saattaisin miettiä asiaa pitempään.

[/quote]

Miten perhe eroaa työporukasta sen suhteen, kuka saa lukea lehdet ja kuka ei? Miksi lapsen omistusoikeus tilaamaansa lehteen on heikompi kuin pomon oikeus? Juridisesti se ei eroa mitenkään, mutta sinun mielestäsi tässä on nyt jokin erityinen pointti, jonka mukaan perheessä omistussuhteet ovat poikkeavia.

[/quote]

Tietenkin omistussuhteet eroavat perheessä, onko siinä jotain outoa? En ymmärrä, miksi tällaista pitää edes perustella. En tarkoita sitä, ettei perheessä kellään olisi mitään omaa, mutta kyllä minä lainaan perheenjäsenilleni ja perheenjäseniltäni tavaraa ihan eri tavalla kuin kavereiltani. Olen asunut sekä viiden hengen perheessä että neljän kämppiksen kimppakämpässä, ja ihan eri tavalla näissä kahdessa sutauduttiin muiden tavaroihin. Jos lainaan vanhempieni autoa, asia hoituu ihan lyhyellä sananvaihdolla. En ikinä toteaisi kaverilleni, että hei, mun pitää käydä Ikeassa, sopiiko että otan sun auton ja tuon takaisin tunnin päästä.

[/quote]

Miten omistussuhteet aroavat perheessä suhteessa kaveripiiriin? Ihan juridisessa mielessä eivät mitenkään, mutta sinulla on siis jotain korkeampaa tietoa.

[/quote]

Jos tälle älyttömälle linjalle lähdetään, niin miten luulet käyvän, jos lapsi haastaa vanhempansa oikeuteen siitä, että Aku Ankkaa on lukenut joku muukin perheessä kuin vain se, jonka nimi on takakannessa? Oletettaen tietysti, ettei lapsi ole tilausta itse maksanut, kuten usein ei olekaan. Jos on omin avuin, omalla työllä ja rahalla hommannut lehden ja haluaa lukea sitä vain ja ainoastaan itse, on tilanne toinen. Edes kummin lapselle ostama lehti ei ole lapsen, jos vanhemmat päättävät, että tämmöinen käytäntö ei meillä sovi, että vain tämä yksi lapsi saa lehteä lukea.

Että kun nyt viedään tämä asia naurettavuuksiin asti, miten luulet oikeudessa käyvän? Vanhemmilla on elatusvelvollisuus ja siksi myös oikeus päättää lastensa elämää koskevista asioista. Jos joku käytäntö ei sovi yhteen vanhempien oman arvomaailman ja talon sääntöjen kanssa, ei yksi kakara näitä asioita mielivaltaisesti muuta.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 12:47"]

Voisitko kuitenkin vastata kysymykseen sen sijaan, että ehdotat minulle käyntiä omalääkärisi luona?

Miksi perustelet omistamiseen liittyviä asioita vetoamalla siihen, että koti on koti ja työpaikka on työpaikka? Ai niin, sinä olet aikuinen, sinä määräät, sehän on se perinteinen perustelu siinä vaiheessa, kun ei kyetä ottamaan vastuuta sanomisista.

[/quote]

Miksi hautajaisissa vieraiden odotetaan pukeutuvan mustaan? Miksei kirjastossa saa huutaa? Miksei ruokakauppaan yleensä tulla bikineissä, vaikka rannalla usein ko. asussa kuljetaankin?

Maailma on täynnä sosiaalisia normeja ja käytösmalleja, eikä niille yleensä vaadita sen suurempia perusteluita. Perhe on yleensä aika lailla erilainen sosiaalinen yksikkö kuin työpaikka. Puhutko sinä pomollesi ja työkavereillesi samalla tavalla kuin sisaruksillesi? Käyttäydytkö työpaikalla samalla tavalla kuin lapsuudenkodissasi? Tuskinpa. Joten ei omistajuusasioissakaan työpaikkaa ja perhettä voi ihan ongelmitta verrata toisiinsa.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 12:50"]

Miten omistussuhteet aroavat perheessä suhteessa kaveripiiriin? Ihan juridisessa mielessä eivät mitenkään, mutta sinulla on siis jotain korkeampaa tietoa.

[/quote]

Voi luoja tälläista juridiikka soopaa normaaleihin ihmissuhteisiin mukaan!! Ihan maalaisjärjellä meillä ainakin mennään, eikä millään lakipykälillä. No, en tunne kavereitani niin hyvin kuin omaa perhettäni, joten on ihan luonnollista, että vähemmän tutuille ei lainata tavaroita ihan niin herkästi kuin omalle perheelle. Vai onko sulle ihan sama lainaatko 100 euroa siskollesi vai jollekin laitapuolen kulkijalle kadulla? Juridisestihan proseduuri on ihan sama ;) 

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 11:14"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 11:05"]

Eipä voi kuin päätään pyöritellä kun lukee tätä keskustelua. Vain tällä palstalla onnistutaan rinnastamaan toisen lehden lukeminen ja autolla ajo samaan kategoriaan, puhumattakaan naapurin omaisuuden luvattomasta ottamisesta. Huh mitä logiiggaa.

Mutta siis ap:n kirjoitukseen. Jos ei mietitä autolla ajoa ja naapurin tavaroiden ottamista ilman lupaa, niin ihmeelliset tavat kyllä tuossa perheessä. Jos lapsi on viikon pois ja hänen nimellään tuleva lehti ilmestyy sinä aikana (jota myös varmaan muutkin lapset lukevat), niin perheen mielestä on ok että lehti on koskemattomana koko viikon odottamassa leirilt' palaavaa lasta? Tässä kohtaa on kasvatuksen paikka.

Jos jonkun perheessä lehti ei kestä muutamaa lukukertaa ilman että se on revitty, hiirenkorvilla ja rasvatahroilla, silloin kasvatuksen paikka olisi koko perheellä. Meidän perheessä on 3 lasta, eikä lehdet muutaman lukukerran jälkeen tosiaankaan ole tuossa kunnossa. Lehti, joka on vuoden ajan pyörinyt lasten käsissä, alkaa olla ehkä jo lukukelvoton, ei aikaisemmin.

Lehden lukemista on aivan turha rinnastaa toisen tavaroiden luvattomaan ottamiseen. Siitä ei edes ollut ap:n tapauksessa kyse. Ap oli kysynyt saako lehtiä lukea ja saanut vastauksen että ei saa uusinta numeroa.

Lapsi, jolle opetetaan ettei hänen tarvitse toisille luontevalla tavalla antaa mitään hyvää, kasvaa kieroon. Tässä EI ole kyse siitä, että kyseisen lapsen tulisi luopua omista tavaroistaan tai muuta vastaavaa, vaan siitä että lapsi on viikon ajan leirillä ja sillä aikaa lehteä voi lukea joku muukin. Ja tätä ei sitten lapsi kestä? Itsekästä, ajattelematonta oman nenän tuijottamista tuollainen tälle lapselle opettaa.

Onneksi omassa tuttavapiirissäni ei ole tuollaista. Ja itse haluan todella opettaa lapsilleni, että' tavaroita voi lainata ja niitä pitää jakaa. Toiselle annettu hyvä tuottaa myös itselle hyvää.

Omat lapseni oppivat jo meiltä vanhemmiltaan sen, miten toisten auttaminen ja huomioiminen kuuluu normaaliin elämään ja tuntuu myös antajasta hyvältä. Ap:n tapauksen leirilläoleva lapsi ei sitä opi. Sääli hänelle.

[/quote]

Tunnen kaltaisesi perheen. Koko ajan ollaan lainaamassa meidän lasten tavaroita ja vedotaan siihen, että lainaaminen on jotenkin kasvattava juttu. Tosiasiassa kyse on siitä, että ette halua kustantaa ko. tavaroita vaan lainaatte niitä muilta, oli sitten kyse pleikkarista, polkuautosta tai muumiteltasta.

Lapsille olen opettanut, että mitään ei tarvitse lainata muille eikä muilta. Jokainen kantakoon vastuun omista hankinnoistaan ja omaisuudestaan eikä oleta, että muut maksavat heidän puolestaan.

Jostain kumman syystä tässkin ketjussa korostetaan sitä, että pitää lainata muille sen sijaan että pohdittaisiin, miksi on niin hankala itse kustantaa tarvitsemansa asiat.

Olen kertonut tuttavaperheelle, että he voivat lainata tarvitsemansa tavarat esim. kirjastosta, josta saa myös sen Aku Ankan.

[/quote]

Hienoa että tunnet meidän perheen! Silloin tiedät, että kun tarvitset autoa jolla viedä nuorimmaisesi lääkäriin ja teillä on vain yksi auto jolla mies on mennyt töihin, voit soittaa minulle ja kysyä saatko lainata pihassa seisovaa autoani lääkärireissua varten ja voisinko sen ajan hoitaa kahta vanhempaa lastasi. Jos olen kotona enkä ole lähdössä autolla minnekään, voit ilman muuta lainata autoani. Viime viikolla naapurini teki näin. Kun hän tuli MINUN autolla lääkäristä hakemaan kahta vanhempaa lastaan meiltä hoidosta, täällä odotti ruoka valmiina ja söimme kaikki yhdessä lounaan.

Meidän tavaroita saa todellakin lainata. Kaikki meille pieneksi jääneet tavarat ANNAN ilmatteeksi ystävilleni ja sukulaisilleni, jos he niitä tarvitsevat - ilman maksua. Pari viikkoa sitten sukulaisperhe on saanut meiltä kaksi pyörää ja ison säkillisin tyttöjen vaatteita.

Tällä hetkellä meillä on kolme lasten kaveria koko päivänleikkimässä, ruokin heidät ja he leikkivät lasteni tavaroilla. Lasteni on ihan ilman neuvottelemista annettava kavereiden leikkiä ja koskea heidän tavaroihin.

Itse olen viimeisen vuoden aikana hyötynyt tuttavistani tasan yhden raskausvyön verran. Meillä on kaikkea niin paljon, että sen takia ettei lapsillani olisi jotain, ei tarvitse tuttavien kaapille mennä. Sen sijaan itse kyllä autan ja annan tavaroitani ilman muuta lainaan, riippumatta siitä voiko ystäväni samalla tavalla vastata tähän apuun. Inhoan itsekkyyttä ja sitä ,että ystävällisyydestä pitäisi maksaa tasan saman verran takaisin.

Joten voi kyllä olla, että ehkä et sittenkään tunne meitä, koska hyvin harvoin lainaamme joltakin jotain - sen sijaan itse olemme usein antavana osapuolena ja iloisia siitä että voimme kaveria auttaa. Ja siksikin luulen että et tunne meitä, koska kukaan tuttavani tai ystäväni ei ole koskaan sanonut minulle että jos jotain tarvitse lainaan niin älä tule meiltä kyselemään vaan mene kirjastoon tai muualle.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 12:59"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 12:50"]

Miten omistussuhteet aroavat perheessä suhteessa kaveripiiriin? Ihan juridisessa mielessä eivät mitenkään, mutta sinulla on siis jotain korkeampaa tietoa.

[/quote]

Voi luoja tälläista juridiikka soopaa normaaleihin ihmissuhteisiin mukaan!! Ihan maalaisjärjellä meillä ainakin mennään, eikä millään lakipykälillä. No, en tunne kavereitani niin hyvin kuin omaa perhettäni, joten on ihan luonnollista, että vähemmän tutuille ei lainata tavaroita ihan niin herkästi kuin omalle perheelle. Vai onko sulle ihan sama lainaatko 100 euroa siskollesi vai jollekin laitapuolen kulkijalle kadulla? Juridisestihan proseduuri on ihan sama ;) 

[/quote]

Näin. Laki on ihan mukava asia, mutta se kyllä auttaa ihan vain murto-osaan arkielämämme dilemmoista. Ei ole lainvastaista, että aviomies menee koko illaksi pubiin eikä ilmoita siitä vaimolleen. Laki ei myöskään kiellä esimerkiksi parisuhteessa pettämistä. Molempia pidetään kuitenkin moraalisesti aika arveluttavana toimintana.

Ihmissuhteita harvemmin perustellaan juridisin termein, joten en näe lainkaan järkevänä sitä, että alamme kiistellä sitä, onko lain silmissä auton lainaaminen vanhemmalta eri asia kuin auton lainaaminen puolitutulta.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 12:17"]

Mitäköhän meillä töissä pomo tekisi, jos joku ottaisi hänelle tilatut lehdet ja ryhtyisi lukemaan niitä aamukahvipöydässä? Voisi olla, että työntekijä saisi aika äkkiä oppitunnin siitä, mitä merkitsee lehden osoitelapun nimi. Me vakiväki tiedämme, että pomon posteihin ei kosketa, oli ne sitten lehtiä tai kirjeitä. Pitääkin mennä sille sanomaan, että se on itsekäs paska, joka ei osaa jakaa The Economistia.

[/quote]

Tämä riippuu ihan työpaikan pelisäännöistä. Meillä työntekijät saisivat ihan vapaasti lukea lehden ennen pomoa, kunhan se on pomon saatavissa silloin, kun hän haluaa lukea sen. Samasta asiastahan on kyse kotonakin: pelisäännöistä, hierarkiasta jne.

Jos lapsen kanssa on sovittu, että hän saa aina lukea sen ensimmäisenä, sitä ei tietenkään pidä antaa muille luettavaksi, mutta miksi ihmeessä sopia sellaista? Varsinkaan perheen sisällä. Perheessä "meidän" pitäisi olla tärkeämpi sana kuin "minun" Elämässä muutenkin pitäisi "me" olla vähintään  yhtä tärkeä kuin "minä". Moni tuntuu unohtavan, se "me" sisältää myös "minän"...

Tätä ketjua lukiessa minua alkoi surettaa tai huolestuttaa lähinnä se, miten moni vanhempi näyttää jättävän lapsensa kasvattamatta vetoamalla omistuksiin ja oikeuksiin. Eikö heille tule mieleen, että vaikka lapsi ehkä juridisesti ajatellen omistaakin jonkin saamansa tavaran, on vanhemmat kuitenkin velvollisia kasvattamaan lastaan ja opettamaan hänelle miten muiden ihmisten kanssa toimitaan. Pieni lapsi on luonnostaan "itsekäs" siinä mielessä että taaperoikäinen ei vielä oikein ymmärrä että joku tavara ei olekaan hänen otettavissaan ja tulee usein riitaa toisten samanikäisten kanssa kun kaikki haluaa juuri sen saman lelun.

Jos tässä vaiheessa lapselle ei opeteta vuorottelua ja jakamista, niin miksi hän osaisi sitä vanhempanakaan? Silloin kasvaa juuri tällaisia koululaisia jotka saavat raivarin kun joku lukee Aku Ankan ennen heitä vaikka olisivat olleet useita päiviä leirillä. Ja tätä vanhemmat sitten pönkittävät vetoamalla edelleen siihen omistukseen ja oikeuksiin.

Lapsia pitäisi pienestä pitäen kasvattaa järkevissä rajoissa jakamaan omastaan, vuorottelemaan ja muutenkin tulemaan toimeen toisten ihmisten kanssa. Ei tarvitse alkaa heti huudella kirsikoiden syönnistä ja rahan ottamisesta tililtä, sillä normaali ja järkevä aikuinen ymmärtää näiden asioiden olevan aivan erilaisia. Voi jakaa sisaruksilleen omistaan vaikka ei tarvitsekaan tuntemattomalle lahjoittaa omia lelujaan pihalla. Voi lainata veljelle autoa vaikka ei lainaisikaan sitä jollekin oudolle hyypiölle joka sitä parkkipaikalla sattuu kysymään. On tärkeää opettaa lapset ymmärtämään näitä hienoja eroja asioiden välillä, tietysti se on varmasti vaikeaa jos aikuinen itsekään ei niitä ymmärrä.

Minulla on viisi lasta, iät 6-13v ja oli pakko kysyä heiltä tästä Aku Ankka-esimerkistä. Jokainen ihmetteli ap:n kertomaa tapausta, miten on mahdollista että joku suuttuisi sellaisesta asiasta. Toki meilläkin on lapsilla omiakin tavaroita, ne ovat kuitenkin sitten asianomaisten omissa huoneissa ja muutenkin ainutkertaisempia kuin viikottain ilmestyvä sarjakuvalehti. Meillä myös lapset ymmärtävät että jos syövät kaikkien nähden karkkia, siitä tarjotaan muillekin (jos muilal ei ole omia) ja muutenkin osaavat ilman rutinoita leikkiä toistensa leluilla kuten myös yhteisilläkin.

Mutta tällaista se elämä sitten ilmeisesti nykyään monissa perheissä on, millään muulla ei ole väliä kuin omalla oikeudella ja mielihyvällä.

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 09:28"]

En minäkään näe tässä mitään pompotusta. Eikös kyläilyn ole tarkoitus olla yhdessä viihtymistä? Jos nuo kaksi lasta eivät vain viihdy keskenään, niin kyllähän se isäntäperheen lapsi oli tuohon klo 21 mennessä hoitanut oman isännänvelvollisuutensa. 

[/quote]

Kyseessähän ei varsinaisesti ollut lapsi, vaan puoleen yöhön yleensä valvova esiteini. Sen ikäinen ihminen tajuaa jo, että vieraasta ei tunnu mukavalta kököttää aikuisten juttuja kuuntelemassa, jos vaihtoehtona on omanikäinen seura, ja että oma mukavuudenhalu ei mene kohteliaisuuden edelle. Sen ikäisen nuoren vanhempi tajuaa myös jo vaatia alkeellista kohteliaisuutta kylään kutsuttua vierasta kohtaan - ihan sama, onko se kyläänkutsuja ollut nuori itse vai hänen vanhempansa. Erityisen härskiksi jutun tekee se, jos on ilmeistä, että nuori ei ole oikeasti mennyt edes nukkumaan, vaan räpeltämään omaan huoneeseensa ipadia. 

Mutta tätähän tämä nykyään on, lapsella/nuorella ei saisi olla velvollisuuksia, eikä edes hyviä tapoja voi edellyttää. (Muistan, kun meitä 90-luvulla vietiin marjametsään, niin eräs täti-ihminen kauhisteli, eikö meillä ole lomaa ollenkaan. Huom, kyseessä oli muutama päivä kymmenen viikon kesälomasta, ja jonkun mielestä oli kohtuutonta, että jouduimme marjastamaan niitä samaisia marjoja, joita itse talven aikana söimme. Ei siinä paljon kyselty onko fiilistä lähteä metsään, mutta niin vain meistä kasvoi täysipäisiä aikuisia ja jopa sosiaalisesti vastuuntuntoisia.

Olipas mielenkiintoinen ketju. Olen sitä mieltä, että lainaamiseen pakottaminen on laiskojen vanhempien tuohua. Kun ei jakseta kuunnella sitä itkua mikä syntyy kun sisarus otti toisen omistaman tavaran ja ehkä vieläpä rikkoi sen, niin vanhemmat keksivät mitätöidä omistusoikeuden ja vähättelevät lapsen surua rikkonaisen lelunsa äärellä. Kun ei jaksa pitää yllä sääntöjä, niin keksitään ettei sääntöjä ole. Omat vanhempani toimivat juuri näin. He olivat muissakin kasvatusasioissa leväperäisiä laiskamatoja. Minut pakotettiin jakamaan kaikki siskoni kanssa. Syy tähän oli se, että siskoni meni itkukohtauksissa yleensä siniseksi ja tämä pelotti vanhempiani niin paljon, että he pyrkivät välttämään kaikkea mistä siskoni olisi voinut saada syyn itkeä. (Kostin myöhemmin kaikki kokemani vääryydet siskolleni vaikkei se nyt oikeastaan hänen vikansa ollut, että vanhempani olivat sellaisia kuin olivat).

Minusta on tärkeää opettaa lapselle se, että toisen omaisuuteen ei kosketa ja jos lainataan, niin palautetaan samassa kunnossa missä se oli alunperin. Näin lapsi oppii, että jos rikkoo toisen omaisuutta, niin toista kertaa ei saa lainaksi. Tai jos kiusaa muita, niin ne ystävälliset lainaajat loppuvat pian. Aloituspostauksen Aku Ankan -omistajalla oli varmaan jo katkeria kokemuksia sisaruksilleen lainaamisesta ja sen takia hän oli tehnyt sen johtopäätöksen, että lukee Akun itse ensin. Vai onko ap sitä mieltä, että Aku pitäisi saada lainaan myös siinä tapauksessa, että lainaaja klähmii sen piloille ja repii sivut irti?

Minusta on pelottavaa, että jotkut ovat täällä sitä mieltä ettei mitään omistusoikeutta ole. Varmaan samat tyypit ovat muutenkin elämässään rajattomia. Tupataan vieraisille ilmoittamatta etukäteen. Otetaan lapsettomiin häihin lapset mukaan. Tongitaan toisten kaapit ja lipastot. Lainaillaan huulipunia ja ripsivärejä. Varataan matkoja kysymättä toiselta haluaako hän edes lähteä. Loukkaannutaan verisesti jos ateisti ei tule kirkkoon. Tarjoilija joka tuo väärän annoksen ja kommentoi, että "Kyllä se nyt sulle kelpaa".

Ihmisiä jotka sanovat "No eihän siitä mitään haittaa sulle ollut". Mutta kun te ette päätä sitä onko jostain minulle haittaa vai ei. Sen päätän minä.  Ihmisiä jotka päättävät toisten puolesta mitä ne toiset haluavat, miltä heistä tuntuu ja mitä heidän pitäisi tehdä. Ihmisiä jotka eivät ymmärrä mitä sana "Ei" tarkoittaa. Sen "Ein" jälkeen jäävät jankkaamaan, että "No miksei voi?". Itse asiassa kuvittelisin, että raiskaaja ajattelevat jokseenkin näin. Vaikka uhri sanoisi ei, niin raiskaaja katsoo tietävänsä paremmin, että kyllä se kuitenkin tarkoitti kyllä.

Minua ärsyttää se, että muut eivät kunnioita rajojani ja joudun kamppailemaan pitääkseni niistä kiinni. Joudun kuuntelemaan jankutusta. Joudun huutamaan ja raivoamaan kun pelkkä puhe ei tehoa. Joudun uhkailemaan ja kiroamaan. Se on henkisesti rasittavaa. Sen takia en varmaan paljon ihmisten seurassa viihdykään.

No jos se niillä menee helpoiten tuolla tyylillä, niin mikäs siinä. Itse olen ajan myötä yhä enemmän mennyt sillä linjalla, mikä helpoimmin hoituu. Periaatteen muotoon puettuna voisi ajatella kyse olevan joustavuudesta ja yhteisestä edusta. Luen itse ihan kenen tahansa nimellä tulleita lehtiä, mutta jos lehti on uusi ja se kenen lahjaksi tilattu, saapuu paikalle ja tahtoo lukea, niin luovutan ilman muuta lehden hänelle. Samalla periaatteella mennään lastenlehtien kanssa. Niin ja en rinnasta kaikkea omaisuutta ja esim. lahjaksi saadun tavaran hallintaa yhteen könttään. Joku lelu on esim. ihan eri asia kuin vaikka legot tai pleikkapeli tai lehdet, ne nyt vaan ovat sellaisia, että koko perhe ja kaikki muksut ja muksujen kaverit niitä hyödyntävät, oli alkuperäinen saaja kuka hyvänsä. Samoja legoja, pelejä tai lehtiä ei aleta meillä ostamaan yhteen perheeseen useita kappaleita, eikä niiden käyttöä silti tarvitse kerjätä. Toisaalta pienin on vasta 5, joten hänen omimisensa on huomattavasti helpompi katsoa läpi sormien kuin isompien, sillä hän vasta harjoittelee jakamista ja lainaamista. Eli edellytän kyllä isommilta ihan erilaista kykyä jakaa omastaan kuin pienemmiltä, olkoonkin ettei se ole jonkun mielestä reilua. Mutta maassa maan tavalla, meillä näin ja ap:n tuttavalla noin.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2013 klo 15:01"]

. Vai onko ap sitä mieltä, että Aku pitäisi saada lainaan myös siinä tapauksessa, että lainaaja klähmii sen piloille ja repii sivut irti?

[/quote]

Asia ratkaistaan niin, että sivujen repijä ja klähmijä opetetaan käsittelemään tavaroita niin, etteivät ne mene pilalle. Ei mikään ratkaisu ole se, että muista lapsista tehdään pomottavia keisareita. Siinä ongelmaa ratkotaan ihan väärästä päästä.

Osa ei näe asiaa laajemmin, vaan kuvitellaan, että kyse on siitä Aku Ankasta. Oikein kysellään, että eikö kyse ollutkaan Aku Ankasta!

[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 20:07"]

[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 19:38"]

[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 17:16"]

[quote author="Vierailija" time="09.06.2013 klo 16:20"]

Monet edellä olevat onkin ihan ymmärrettäviä, mutta alkuperäinen juttu vaikuttaa kyllä jo liialliselta. Jos poika on monta päivää leirillä, pitäisi mielestäni hänen suvaita toisten lukevan lehteä sillä aikaa. Toki lehti on oltava näkösällä ehjänä ja puhtaana, kun hän tulee kotiin.

[/quote]

Miksi? Olisiko OK, että sinun ollessasi poissa anoppi lainaa tavaroitasi, kunhan palauttaa ne puhtaina ja ehjinä? Tai käy nappaamassa postisi, lukee sen ja tuo takaisin ennen kuin palaat? Sopiiko, että kälysi ottaa läppärisi käyttöönsä siksi ajaksi, kun olet työmatkalla?

Mikä lapsen omaisuudesta tekee vähemmän omaa kuin aikuisen?

[/quote]

Minä, minä, minun, minun, minun!! En mäkään tajua näitä. Kyseessä kuitenkin lehti, ei hammasharja. Itse olen jättänyt autonikin veljelleni kuukaudeksi käyttöön, kun en ole itse sitä tarvinnut. Ja ei meillä ollut monilapsisessa perheessä noin tarkkaa tavaroista, niin kuin täällä jotkut väittävät, että olisi melkein ainoa tapa jos on useampia lapsia. Toiset lelut ja tavarat on yhteiskäytössä, toiset eivät. Yleensä sellaiset tavarat, jotka jotenkin kuluu merkittävästi olivat jokaisen omia, esim. värityskirjat. Jutut jotka eivät mene miksikään olivat vapaasti lainattavissa. Tärkeille romuille oli jokaisella lukollinen laatikko, jos halusi jonkun tavaran välttämättä omia. Harvemmin oli mitään tarvetta, koska se että itse lainasi omistaan tarkoitti että sai itse myös käyttää toisten tavaroita. Jakamalla kaikki sai enemmän.

[/quote]

Mutta kun tavaroita ei tarvitse jakaa, ne pysyvät paremmassa kunnossa, niiden käyttöikä on pitempi ja on varaa hankkia itselle enemmän. Jaettu vastuu kun on sama kuin ei vastuuta lainkaan!

[/quote]

Se on nähty ja kuultu moneen kertaan, että ihmiset eivät viitsi huolehtia toisten omaisuudesta, kun sitä lainaavat. Meillä on itsestään selvää, että lainattua tavaraa käytetään niin huolellisesti ja oikein kuin vain on mahdollista ja siitä pidetään parempaa huolta kuin omista tavaroista. Omia tavaroita käytettässä sopii ottaa riskejä, että laite hajoaa, koska silloin vastaat seurauksista itse. Jos rikot kaverin tavaroita, aiheutat ylimääräistä harmia kaverillesi. Kaikki eivät kuitenkaan niin tee. Lainattu laite saatetaan palauttaa sotkuisena tai jopa rikkoutuneena.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2013 klo 15:01"]

Minua ärsyttää se, että muut eivät kunnioita rajojani ja joudun kamppailemaan pitääkseni niistä kiinni. Joudun kuuntelemaan jankutusta. Joudun huutamaan ja raivoamaan kun pelkkä puhe ei tehoa. Joudun uhkailemaan ja kiroamaan. Se on henkisesti rasittavaa. Sen takia en varmaan paljon ihmisten seurassa viihdykään.

[/quote]

Aivan varmasti on henkisesti raskasta pitää niin tiukkoja omituisia sääntöjä, että ihmisten on niitä vaikea ymmärtää. Kukaan vieraampi ei voi etukäteen aavistaakaan, että sulla on raja sellaisessa paikassa, missä kenelläkään sinua ennen ei sitä vielä ole ollut.

Mutta sinä saat rajasi pitää siinä, kun se on sinulle tärkeää. Mutta ei sitten tarvi ihmetellä, miksi joudut niin voimallisesti pitämään niitä rajoja ja miksi se on raskasta.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2013 klo 13:28"]

Röyhkeitä nikopetteria ja jessikajennikoita todella on enemmän näissä sosialisoijissa ja lainaajissa kuin niissä harvoissa, jotka huolehtivat omista ja yhteisistä 

[/quote]

Mitä hyötyä sulle on tehdä tilastointeja siitä, missä joukossa on eniten röyhkeitä lapsia/aikuisia? Vähentääkö se jakamisen arvoa, että jotkut eivät osaa jakaa omastaan? Itselleni epäitsekkyys on itseisarvo, jonka eteen kannattaa tehdä töitä ja johon haluan tukea jälkikasvuani, se, että jotkut saattavat päästä siitä hyötymään, on toissijaista. 

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 13:39"]

[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 09:28"]

En minäkään näe tässä mitään pompotusta. Eikös kyläilyn ole tarkoitus olla yhdessä viihtymistä? Jos nuo kaksi lasta eivät vain viihdy keskenään, niin kyllähän se isäntäperheen lapsi oli tuohon klo 21 mennessä hoitanut oman isännänvelvollisuutensa. 

[/quote]

Kyseessähän ei varsinaisesti ollut lapsi, vaan puoleen yöhön yleensä valvova esiteini. Sen ikäinen ihminen tajuaa jo, että vieraasta ei tunnu mukavalta kököttää aikuisten juttuja kuuntelemassa, jos vaihtoehtona on omanikäinen seura, ja että oma mukavuudenhalu ei mene kohteliaisuuden edelle. Sen ikäisen nuoren vanhempi tajuaa myös jo vaatia alkeellista kohteliaisuutta kylään kutsuttua vierasta kohtaan - ihan sama, onko se kyläänkutsuja ollut nuori itse vai hänen vanhempansa. Erityisen härskiksi jutun tekee se, jos on ilmeistä, että nuori ei ole oikeasti mennyt edes nukkumaan, vaan räpeltämään omaan huoneeseensa ipadia. 

Mutta tätähän tämä nykyään on, lapsella/nuorella ei saisi olla velvollisuuksia, eikä edes hyviä tapoja voi edellyttää. (Muistan, kun meitä 90-luvulla vietiin marjametsään, niin eräs täti-ihminen kauhisteli, eikö meillä ole lomaa ollenkaan. Huom, kyseessä oli muutama päivä kymmenen viikon kesälomasta, ja jonkun mielestä oli kohtuutonta, että jouduimme marjastamaan niitä samaisia marjoja, joita itse talven aikana söimme. Ei siinä paljon kyselty onko fiilistä lähteä metsään, mutta niin vain meistä kasvoi täysipäisiä aikuisia ja jopa sosiaalisesti vastuuntuntoisia.

[/quote]

Minä ymmärsin, että tässä oli kyseessä kahden tuttavaperheen yhteinen seurustelu, jonka perimmäinen tarkoitus oli se, että kaikilla on mukavaa, eikä mistään virallisesta vierailusta tai esimerkkisi mukaisesta työstä, jonka suorittamista lapselta vaaditaan.  Sitäpaitsi minä ainakin ymmärsin aloituksesta, että iltaa oli jo istuttu jonkin aikaa, joten mielestäni isäntäperheen lapsi oli kyllä hoitanut viihdytysvelvollisuutensa.

Tästä saa nyt sellaisen käsityksen, että aikuisilla on koko ajan kivaa, ja ap:n mielestä isäntäperheen lapsen olisi pitänyt velvollisuudesta jatkaa kyläilevän lapsen viihdyttämistä, että aikuiset saisivat rauhassa jatkaa mukavaa jutusteluaan. Eli isäntäperheen lapsen viihtymisellä ei ollut väliä, kunhan kaikilla muilla oli kivaa.

[quote author="Vierailija" time="11.06.2013 klo 15:20"]

[quote author="Vierailija" time="11.06.2013 klo 15:01"]

Minua ärsyttää se, että muut eivät kunnioita rajojani ja joudun kamppailemaan pitääkseni niistä kiinni. Joudun kuuntelemaan jankutusta. Joudun huutamaan ja raivoamaan kun pelkkä puhe ei tehoa. Joudun uhkailemaan ja kiroamaan. Se on henkisesti rasittavaa. Sen takia en varmaan paljon ihmisten seurassa viihdykään.

[/quote]

Aivan varmasti on henkisesti raskasta pitää niin tiukkoja omituisia sääntöjä, että ihmisten on niitä vaikea ymmärtää. Kukaan vieraampi ei voi etukäteen aavistaakaan, että sulla on raja sellaisessa paikassa, missä kenelläkään sinua ennen ei sitä vielä ole ollut.

Mutta sinä saat rajasi pitää siinä, kun se on sinulle tärkeää. Mutta ei sitten tarvi ihmetellä, miksi joudut niin voimallisesti pitämään niitä rajoja ja miksi se on raskasta.

[/quote]

Minulla on omat tiukat, omituiset sääntöni omista syistäni. Minulla on erilaisia elämänkokemuksia kuin sinulla. Saatan tietää asioita joita sinä et tiedä. Ei sinun minun syitäni tarvitse ymmärtää. Ilmoitan rajoistani sanomalla ja kun sanon "Ei", se myös tarkoittaa ei. Se on ainoa asia mikä sinun tulisi ymmärtää.

Juu. En ihmettele. Olen oppinut jo, että teitä rajattomia ihmisiä on paljon.