Lue keskustelun säännöt.
Ei saatu kutsua miehen tyttären häihin!
06.06.2013 |
Miehen tyttö menossa naimisiin elokuussa. Eilen kuultiin, että kutsut on lähetetty (isoäidille, tädeille, kavereille...) mutta ei meille eli isälleen ja minulle. Tyttö sanoi jo aikaa sitten teininä, ettei minua häihinsä huoli ja isänsä sanoi silloin, että sitähän ei tyttö päätä.
Mies pahoitti mielensä oikein todella ja hokee nyt, että onko hän ollut niin huono isä, ettei edes lapsen häihin kelpaa. Mitä tässä nyt tekisi? Ilmoitanko tytölle, että jos kutsuu isänsä, en tule mukaan?
Kommentit (127)
[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 15:43"]
[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 09:47"]
Yleensä häihin kutsutaan avio- ja avoparit. Myös ihan seurustelevatkin pariskunnat, jos ovat jo jokseenkin vakiintuneet. Itse olen myös sinkkuaikana saanut aina avec-kutsun, ihan vaan varmuuden vuoksi, jos elämääni olisikin ehtinyt ilmestyä joku.
On siis suorastaan käsittämätöntä, että sitten ei muka kutsuttaisi oman vanhemman uutta kumppania.
Jos meillä kävisi noin, kun AP:lla, niin mies miettisi kyllä pitkään ja ankarasti mitä tekisi. Tytär on hänelle rakkainta maailmassa, mutta niin olen minäkin. Tilanne olisi hänelle stressaava ja suorastaan sietämätön. Ja vaikka kuinka vakuuttaisin, että voi mennä yksin enkä pahoita mieltäni, en ole varma miten hän toimisi. Luultavasti menisi, mutta ei nauttisi juhlista ja lähtisi sieltä nopeasti pois.
Lisäksi tuo tekisi varmasti sen, että mieheni ja tyttärensä välit huononisivat.
Noh, meillä tuo on aika epätodennäköistä ylipäätään. Tytär kun on hyvin kasvatettu. Lapset kuitenkin kertovat paljon myös vanhemmistaan, jos tuo tytär olisi huonosti kasvatettu, niin enpä usko, että olisin hänen isänsä kanssa. Kertoisi kuitenkin siitä miehestä aika paljonkin, niin isänä kuin myös toisaalta, jos se lasten äiti olisi jotain ihan kammoa ja kasvattanut lapsen aivan kieroon, niin ei normaali mies sellaista olisi katsonut eikä sietänyt.
[/quote]
Kaikki ei aina ole, kultapieni, kasvatuksesta kiinni. Mikä ihme siinä on niin vaikeaa ymmärtää?
Minä sain kärsiä aikuiseksi asti "äitipuoleni" oikuista. Hän haukkui minua, kiusasi minua ja teki kaikkensa että me, isäni lapset, olisimme tunteneet olomme huonoiksi, riittämättömiksi ja alempiarvoisiksi. HÄNEN lapsia piti olla hemmottelemassa ja paapomassa, etenkin isämme toimesta.
Kun kasvoin aikuiseksi, sain rohkeutta ja aloin pistämään vastaan. Tämä tapahtui oikeasti vasta 6 vuotta sitten kun olin 20-vuotias. Yksi ilta otin ja kerroin isälleni kaikki ne asiat mitä "äitipuoli" oli minulle ja sisaruksilleni tehnyt. Isä ei ensin uskonut, mutta myöhemmin hän näki läpi "äitipuolen" itkujen ja valitusten ja isä tajusi kuinka pahasti häntä oli vedetty nenästä. "Äitipuoli" kun on marttyyri. Kun HÄN aina kärsii ja HÄNTÄ vastaan tehdään väärin.
Kun olin 23 ja odotin esikoistani, toivottua ja ihan tarkoituksella alullepantua lasta, "äitipuoli" soitti ja huusi minulle että minun tulee tehdä abortti, tai antaa lapsi adoptioon, muita vaihtoehtoja ei ole, koska synnyttämällä lapsen, pilaan HÄNEN elämänsä. Kun isäni suuttui "äitipuolelle" ja kysyi että mikä häntä riivaa, itki "äitipuoli" ja sanoi että olen käsittänyt väärin, hän vain oli ystävällisesti kysynyt että jaksanko varmasti. Puhelulla on todistajia, joten minä en puhu läpiä päähäni.
Ja tämä oli nyt lievimmästä päästä. Hän on haukkunut minut, äitini ja siskoni ilman mitään syytä minulle, kun olin 8-vuotias.
Kutsuisitko tuollaisen ihmisen elämäsi tärkeimmän päivän viettoon?
Kun isäni oli häissäni yksin, hän oli rennompi kuin ikinä ja kaikilla oli hauskaa.
Minä olen oikeasti hyvätapainen, osaan etiketti käyttäytymisen paremmin kuin moni tuntemani ihminen ja lapsieni kanssa olen kärsivällinen, pitkäpinnainen ja lempeä. Se vain on siinä, että kun koiraa potkitaan tarpeeksi pitkään, se puolustautuu. En minäkään jaksa loputtomasti kiusaamista.
[/quote]
Huh huh, kuulostaapa tutulta. Varsinkin tuo mitä sanotaan minulle ja kun kerroin isälle, tuli ihan toisenlainen tarina. Heitti koiran niskaperseotteella pihalle, kun olin ala-asteella ja huusi kovaan ääneen että nyt pääsee koira hengestään, toivottavasti auto ajaa yli (koira ei osannut olla yksin irtaallaan) ja kun soitin paniikissa isälleni, tämä ihana nainen kuunteli toisesta puhelimesta puhelua ja liverteli viattomasti, että minähän vain päästin koiran nätisti ulos, kun kukaan ei ollut käyttänyt. Haukkui minua niin uskomattomilla tavoilla sukulaisilleni selän takana, ihan pientä lasta. Teki kaikkensa, että sai kiilattua isäni ja minun väliin ja valehteli minun varastelevan, rikkovan tahallani asioita, valehtelevan asioista joista en valehdellut (esim. kipeenä olosta) jne. Noh, en ole ollut ainoa äitipuolen uhri...tsemppiä sinulle ja taistele nyt aikuisena lapsesi ja sinun oikeuksista. Älä anna tuon naisen enää pilata elämääsi, minäkään en anna.
101
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 15:43"]
Kaikki ei aina ole, kultapieni, kasvatuksesta kiinni. Mikä ihme siinä on niin vaikeaa ymmärtää?
Minä sain kärsiä aikuiseksi asti "äitipuoleni" oikuista. Hän haukkui minua, kiusasi minua ja teki kaikkensa että me, isäni lapset, olisimme tunteneet olomme huonoiksi, riittämättömiksi ja alempiarvoisiksi. HÄNEN lapsia piti olla hemmottelemassa ja paapomassa, etenkin isämme toimesta.
Kun kasvoin aikuiseksi, sain rohkeutta ja aloin pistämään vastaan. Tämä tapahtui oikeasti vasta 6 vuotta sitten kun olin 20-vuotias. Yksi ilta otin ja kerroin isälleni kaikki ne asiat mitä "äitipuoli" oli minulle ja sisaruksilleni tehnyt. Isä ei ensin uskonut, mutta myöhemmin hän näki läpi "äitipuolen" itkujen ja valitusten ja isä tajusi kuinka pahasti häntä oli vedetty nenästä. "Äitipuoli" kun on marttyyri. Kun HÄN aina kärsii ja HÄNTÄ vastaan tehdään väärin.
Kun olin 23 ja odotin esikoistani, toivottua ja ihan tarkoituksella alullepantua lasta, "äitipuoli" soitti ja huusi minulle että minun tulee tehdä abortti, tai antaa lapsi adoptioon, muita vaihtoehtoja ei ole, koska synnyttämällä lapsen, pilaan HÄNEN elämänsä. Kun isäni suuttui "äitipuolelle" ja kysyi että mikä häntä riivaa, itki "äitipuoli" ja sanoi että olen käsittänyt väärin, hän vain oli ystävällisesti kysynyt että jaksanko varmasti. Puhelulla on todistajia, joten minä en puhu läpiä päähäni.
Ja tämä oli nyt lievimmästä päästä. Hän on haukkunut minut, äitini ja siskoni ilman mitään syytä minulle, kun olin 8-vuotias.
Kutsuisitko tuollaisen ihmisen elämäsi tärkeimmän päivän viettoon?
Kun isäni oli häissäni yksin, hän oli rennompi kuin ikinä ja kaikilla oli hauskaa.
Minä olen oikeasti hyvätapainen, osaan etiketti käyttäytymisen paremmin kuin moni tuntemani ihminen ja lapsieni kanssa olen kärsivällinen, pitkäpinnainen ja lempeä. Se vain on siinä, että kun koiraa potkitaan tarpeeksi pitkään, se puolustautuu. En minäkään jaksa loputtomasti kiusaamista.
[/quote]
No tuossa sun tilanteessasihan on se äitipuoli ollut se sairas yksilö? Ja jostain syystä isäsi on moiseen ratkennut.
Ap:n kertomuksen mukaan ei tuollaisesta ole kyse. Tokihan se on vain hänen kantansa, mutta muutakaan ei nyt ole.
Joten jos isän uusi kumppani on ok, niin jäljelle jää silloin isä ja lapsi. Ja jos se lapsi on hyvin kasvatettu, ei tuollaista tapahtuisi. Ja jos taas ei olisi, niin silloin päästäisiin takaisin isään, eikö? Tästä voidaan siis päätellä, että joko vika on siinä uudessa kumppanissa tai sitten isässä tai lapsen kasvatuksessa eli isässä.
Ellei sitten lapsella olisi jotain mt-ongelmia tms, mutta se varmaankin olisi tiedossa.
Mun tapauksessa tiedän, että vika ei ole näistä missään. Lasten äidin tunteista en tiedä, mutta mikäli hänellä olisi jotain sanomista, on lapsensa myös kasvatettu itsenäisiin päätöksiin, joten äidin olisi turha lähteä vääntämään naamaansa Eikä äiti niin tekisikään, koska muös hän on fiksu aikuinen, joka lapsensa hääpäivänä haluaa lapsensa olevan onnellinen eikä yrittäisi varastaa huomiota draamailulla.
Tilanne siis olisi käytännössä meillä mahdoton ja mikäli niin tapahtuisi, niin tilanne olisi isälle tukala sen hämmentävyyden takia eikä liittyisi mihinkään itsetuntoihin ja mitä muuta soopaa tuolla nyt joku selittikin.
Kyllä minun mielipiteeni ja kokemukseni on osoittanut, että harvoin vika olisa "ilkeässä äitipuolessa", vaan nimenoman lapsen biologisessa äidissä, joka katkeruuttaan puhuu valheita lapselle, ja yrittää hankaloitaa ex-puolisonsa ja tämän nykyisen elämää. Se on totuus. Lasta on helppo johdatella, ja lapsi uskoo kyllä, mitä oma äiti sanoo. Kyllä katkerat ex-vaimot ovat kamalinta, mitä maa päällään kantaa. Tuhoavat lapsen ja biologisen isän välisen suhteen, vain kun eivät itse osanneet pitää ex-puolisoaan onnellisena. Tunnen liian monta tälläistä naista, ja kas kummaa he syyttävät kaikesta tätä ilkeätä äitipuolta kaikesta. Vaikka itse käyttäytyvät todella lapsen edun vastaiseti omaa katkeruuttaan. Säälittävää. Nämä biologiset lapsen äidit eivät ajattele lapsensa parasta, ja lapsi tulee kärsimään. Suuri joukko miehistä valitsee rakkaan nykyisen puolisonsa, kun harvakseltaan käyvän pieleen kasvatetun, manpiuloidun, puolisoaan halveksuvan lapsensa. Ja selvä se, puoliso on rinnalla joka päivä, lapsen näkee silloin tällöin, ja jos käytös on huonoa, ei sellaista kotiinsa halua. Niin se vain on.
[quote author="Vierailija" time="10.06.2013 klo 18:11"]
Kyllä minun mielipiteeni ja kokemukseni on osoittanut, että harvoin vika olisa "ilkeässä äitipuolessa", vaan nimenoman lapsen biologisessa äidissä, joka katkeruuttaan puhuu valheita lapselle, ja yrittää hankaloitaa ex-puolisonsa ja tämän nykyisen elämää. Se on totuus. Lasta on helppo johdatella, ja lapsi uskoo kyllä, mitä oma äiti sanoo. Kyllä katkerat ex-vaimot ovat kamalinta, mitä maa päällään kantaa. Tuhoavat lapsen ja biologisen isän välisen suhteen, vain kun eivät itse osanneet pitää ex-puolisoaan onnellisena. Tunnen liian monta tälläistä naista, ja kas kummaa he syyttävät kaikesta tätä ilkeätä äitipuolta kaikesta. Vaikka itse käyttäytyvät todella lapsen edun vastaiseti omaa katkeruuttaan. Säälittävää. Nämä biologiset lapsen äidit eivät ajattele lapsensa parasta, ja lapsi tulee kärsimään. Suuri joukko miehistä valitsee rakkaan nykyisen puolisonsa, kun harvakseltaan käyvän pieleen kasvatetun, manpiuloidun, puolisoaan halveksuvan lapsensa. Ja selvä se, puoliso on rinnalla joka päivä, lapsen näkee silloin tällöin, ja jos käytös on huonoa, ei sellaista kotiinsa halua. Niin se vain on.
[/quote]
Mutta miksi ne, jotka ovat menettäneet äitinsä, inhoavat eniten äitipuolia? Eihän heillä ole sitä ilkeää äitiä kertomassa, että isin nyxä on paska, he joutuvat itse kokemaan sen joka päivä.
Voi pyhä sylvi! Jo on huonosti kasvatettu kakara, Haiskahtaa äitimamman manipuloinniltakin. Itsepä likka kärsii, kun esim. näyttää hääkuviaan ja joutuu selittelemään, miksi vain osa hänen läheisistään oli mukana juhlassa. Mutta kukin tyylillään...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Isä toimi erittäin tyhmästi kun sanoi lapselleen että sinähän et sitä päätä. Se on juuri lapsi itse joka sen päättää ketä tulee hänen häihinsä. Voi olla että isä ei olisi tervetullut häihin enää ilman sinuakaan.
ot, mutta minua oksettaa 107:n tapa kullitella vieraita ihmisiä. Ikävä sinänsä, jos itsellä on ollut paska äitipuoli.