Köyhillä lapsiperheillä ei selkeästi ole oikeutta käydä huvipuistoissa ja kotimaan matkailuub
Surullista lukea uutisista miten esimerkiksi huvipuistojen lippuhinnat ovat kaksinkertaistuneet. Sama kotimaan ravintoloussa, hotelleissa ja muissa nähtävyyksissä. Yrittäjät koittavat ottaa nyt kaiken hyödyn irti koronasta, mutta se tarjoittaa että heikoimmat jäävät jalkoihin. Köyhät lapsiperheet on tuomittu viettämään lomansa kotona neljän seinän sisällä ja lähimarketissa kun kaiken huipuksi uimarannat ja puistotkin on tupaten täynnä ihmisiä niin ettei sekaan enää mahdu. Ja vaikka sinne uimarannalle pääsisi niin on se uimarannan kioskin 2 euron jäätelötuutti nykyään jo 5 euroa.
Kommentit (473)
On kallista, tyttären perhe oli huvipuistossa ja lapset kävivät tasan kahdessa laitteessa, silti lippujen hinnat 4.ltä olivat 129 euroa, noloa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä luulen, ettei täällä kukaan yritä sanoa että lasten unelmien täyttymys on leikkipuiston liukumäki, mutta Lintsi (tai vastaava) ei kiinnosta lapsia ollenkaan.
Varmasti suurin osa lapsista lähtee huvipuistoon riemusta kiljuen, jos siihen mahdollisuus on.
Yksi pointti lienee kuitenkin se, että usein lapsille jää parhaiten mieleen ne jutut, joista tavallisesti tehdään. Toki joukossa voi olla jotain "highlighteja" kauan odotetuista, viimein toteutuneista haaveistakin. Mutta siis esimerkiksi itse kyllä muistan, että olen lapsena käynyt huvipuistoissa sun muualla... Mutta kaikista eniten lämmöllä muistelen yhdessä tehtyjä pyöräretkiä, marjastusreissuja, makkaranpaistoa, sukulointeja, käyntejä kaupassa. Muistan edelleen yhteiset satuhetket ja muut vastaavat.
Omassa perheessäni olen halunnut myös panostaa yhteiseen tekemiseen. Pelikoneiden sijasta meille on hankittu kirjoja, lautapelejä ja esimerkiksi sellaisia liikuntavarusteita, joiden myötä liikkuminen eri muodoissa on mukavaa. Retkeillään ja ulkoillaan yhdessä, askarrellaan, lauletaan, luemme lapsille ääneen jne.
Totta kai näiden perusjuttujen ohella on joskus mukava tehdä muutakin ja sen toiveen ymmärrän kyllä :)
Mutta tosi paljon on kyllä kiinni siitä, mihin priorisoi.
Sun lapset tulee muistamaan pelikoneiden puutteen, kun äiti halusi teinien kanssa sadutella ja pelata afrikantähteä.
Meillä ei ole vielä teinejä. Ja ennemmin ohjaan niitä teinejäkin tekemään jotain muuta, kuin nyhjöttämään pelikoneen ääressä tuntitolkulla kuola suusta valuen.
Tällä hetkellä lapsille (vanhemmat alakoululaisia) tuntuu olevan tärkeintä kaverit ja harrastukset. Kavereiden kotonakin ohjataan tekemään muuta kuin pelailemaan, joten tämä on toistaiseksi helppoa.

Ja meille ei edes teinejä koskaan tähän taloon tule.
Kyllä heillä oikeus on. Ei vaan ole rahaa.
Vierailija kirjoitti:
On kallista, tyttären perhe oli huvipuistossa ja lapset kävivät tasan kahdessa laitteessa, silti lippujen hinnat 4.ltä olivat 129 euroa, noloa.
Miksi ostivat koko perheelle rannekkeet?
Lapsille olisivat voineet ostaa pari laitelippua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mä luulen, ettei täällä kukaan yritä sanoa että lasten unelmien täyttymys on leikkipuiston liukumäki, mutta Lintsi (tai vastaava) ei kiinnosta lapsia ollenkaan.
Varmasti suurin osa lapsista lähtee huvipuistoon riemusta kiljuen, jos siihen mahdollisuus on.
Yksi pointti lienee kuitenkin se, että usein lapsille jää parhaiten mieleen ne jutut, joista tavallisesti tehdään. Toki joukossa voi olla jotain "highlighteja" kauan odotetuista, viimein toteutuneista haaveistakin. Mutta siis esimerkiksi itse kyllä muistan, että olen lapsena käynyt huvipuistoissa sun muualla... Mutta kaikista eniten lämmöllä muistelen yhdessä tehtyjä pyöräretkiä, marjastusreissuja, makkaranpaistoa, sukulointeja, käyntejä kaupassa. Muistan edelleen yhteiset satuhetket ja muut vastaavat.
Omassa perheessäni olen halunnut myös panostaa yhteiseen tekemiseen. Pelikoneiden sijasta meille on hankittu kirjoja, lautapelejä ja esimerkiksi sellaisia liikuntavarusteita, joiden myötä liikkuminen eri muodoissa on mukavaa. Retkeillään ja ulkoillaan yhdessä, askarrellaan, lauletaan, luemme lapsille ääneen jne.
Totta kai näiden perusjuttujen ohella on joskus mukava tehdä muutakin ja sen toiveen ymmärrän kyllä :)
Mutta tosi paljon on kyllä kiinni siitä, mihin priorisoi.
Sun lapset tulee muistamaan pelikoneiden puutteen, kun äiti halusi teinien kanssa sadutella ja pelata afrikantähteä.
Meillä ei ole vielä teinejä. Ja ennemmin ohjaan niitä teinejäkin tekemään jotain muuta, kuin nyhjöttämään pelikoneen ääressä tuntitolkulla kuola suusta valuen.
Tällä hetkellä lapsille (vanhemmat alakoululaisia) tuntuu olevan tärkeintä kaverit ja harrastukset. Kavereiden kotonakin ohjataan tekemään muuta kuin pelailemaan, joten tämä on toistaiseksi helppoa.
Aika nuoret vanhemmat.
Vierailija kirjoitti:
Suomessa matkustaminen on ylipäätänsä järkyn kallista..me on tässä jotain pientä yritetty reissata ja oikeesti olen varmaan pihi, mutta esim.hotellien ravintolapalveluita ei käytetä ollenkaan. On kyllä testattu, mutta laatu ei vastaa hintaan niin on paljon järkevämpää hakea huoneeseen mäkkäriltä kaikille ateriat kun syödä puolet kalliimmalla surkeaa ruokaa siinä ravintolassa😁
Jep. Usein on katseltu kotimaan matkailuakin vaihtoehtona, mutta hinta-laatusuhteen vuoksi aina päädytty Yhdysvaltoihin tai Keski-Eurooppaan.
Työmatkoilla on saanut kunnian majoittua vetoisissa kolkoissa hotellihuoneissa ihan tarpeeksi. Onneksi tämä pakkopulla loppui koronan myötä, en toivo takaisin.
Kallis ei aina välttämättä ole parasta. Ilmaisia ja halpoja aktiviteetteja on vaikka kuinka paljon: jos vaan jaksaa miettiä ja olla luova niin koko perheelle löytyy kyllä kivaa tekemistä.
Lintsiä parempi ja upeampi kokemus on esimerkiksi purjelentokoneen tai muun pienkoneen kyydissä oleminen. Ystävällisesti kun kysyy harrastajilta niin joku hyväsydäminen saattaa ottaa ilmaiseksi kyytiin tutustumaan ilmailuun. :) Yhdessä lehtijutussa tutustumislennon hinnaksi sanottiin 90€, mikä ei todellakaan ole kallis hinta niin upeasta ja uniikista kokemuksesta jonka tulee muistamaan koko loppu elämänsä.
Toinen halpa ja mukava (vähän erikoisempi) ajanviete kesälle on jousiammunta. Tätäkin voi päästä ihan ilmaiseksi kokeilemaan.
Eli kyllä niitä mahdollisia aktiviteetteja lintsin ja hoplopin lisäksi on aika paljonkin.... kaiken ei aina tarvitse olla niin kallista.
Kylläpä täällä on kummallisia vastauksia. Oikeen kiusataan huonompiosaisia. Hävetkää.
Uskon että ne joilla on tiukka rahatilanne ovat
perehtyneitä tämänpäivän tilanteeseen. Toi että pitäs olla 18 t säästössä pahan päivän varalle, pyhä yksinkertaisuus. Myös että köyhän ei pitäs tehdä lapsia, please. Kai nyt suomessa tarttetaan veronmaksajia, vai onko tarkotus importeerata nekin?
Vierailija kirjoitti:
Kallis ei aina välttämättä ole parasta. Ilmaisia ja halpoja aktiviteetteja on vaikka kuinka paljon: jos vaan jaksaa miettiä ja olla luova niin koko perheelle löytyy kyllä kivaa tekemistä.
Lintsiä parempi ja upeampi kokemus on esimerkiksi purjelentokoneen tai muun pienkoneen kyydissä oleminen. Ystävällisesti kun kysyy harrastajilta niin joku hyväsydäminen saattaa ottaa ilmaiseksi kyytiin tutustumaan ilmailuun. :) Yhdessä lehtijutussa tutustumislennon hinnaksi sanottiin 90€, mikä ei todellakaan ole kallis hinta niin upeasta ja uniikista kokemuksesta jonka tulee muistamaan koko loppu elämänsä.
Toinen halpa ja mukava (vähän erikoisempi) ajanviete kesälle on jousiammunta. Tätäkin voi päästä ihan ilmaiseksi kokeilemaan.
Eli kyllä niitä mahdollisia aktiviteetteja lintsin ja hoplopin lisäksi on aika paljonkin.... kaiken ei aina tarvitse olla niin kallista.
90€ per nuppi? Kalliilta kuullostaa.

Jousiammunta on sitten kallis harrastus, ihan tiedoksi. Kokeilla toki voi käydä, mutta jos lapsi innostuu niin rahaa saa uppoamaan.
Siis ihanko oikeasti joku ajattelee, että yhteiskunnan pitäisi kustantaa "köyhille" huvipuistoja, hotelleja ja ravintoloita?!

Se taitaa hyvä väittely olla laantumassa, kun joku yrittää laittaa vähän sytykkeitä hiillokseen tuolla kommentilla, joka on esitetty tässä ketjussa jo n. kuusi kertaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kallis ei aina välttämättä ole parasta. Ilmaisia ja halpoja aktiviteetteja on vaikka kuinka paljon: jos vaan jaksaa miettiä ja olla luova niin koko perheelle löytyy kyllä kivaa tekemistä.
Lintsiä parempi ja upeampi kokemus on esimerkiksi purjelentokoneen tai muun pienkoneen kyydissä oleminen. Ystävällisesti kun kysyy harrastajilta niin joku hyväsydäminen saattaa ottaa ilmaiseksi kyytiin tutustumaan ilmailuun. :) Yhdessä lehtijutussa tutustumislennon hinnaksi sanottiin 90€, mikä ei todellakaan ole kallis hinta niin upeasta ja uniikista kokemuksesta jonka tulee muistamaan koko loppu elämänsä.
Toinen halpa ja mukava (vähän erikoisempi) ajanviete kesälle on jousiammunta. Tätäkin voi päästä ihan ilmaiseksi kokeilemaan.
Eli kyllä niitä mahdollisia aktiviteetteja lintsin ja hoplopin lisäksi on aika paljonkin.... kaiken ei aina tarvitse olla niin kallista.
Jousiammunta on sitten kallis harrastus, ihan tiedoksi. Kokeilla toki voi käydä, mutta jos lapsi innostuu niin rahaa saa uppoamaan.
No ei siitä ole mikään pakko innostua.
No kyllä niillä ihan oikeus on, mutta onko varaa on eri asia.
Suosittelen museokorttia. Vuoden voimassa ja noin 60 euroa maksaa. Lapset pääsevät useimpiin museoihin ilmaiseksi, joten ei tule paha hinta per vierailu. En lukenut koko ketjua, joten liekö joku jo mainostanut tätäkin.
Onpa yksinkertaisia kommentteja, esimerkiksi kouluttautukaa!! Miten yhteiskunta pyörii ilman sairaanhoitajia (matalapalkkaisia) siivoojia, myyjiä, bussikuskeja.. Lista on pitkä. Kaikki kun eivät yhteiskunnan toimivuuden kannalta lääkäreitä, johtotehtävissä jne Sitten nämä laita lapset töihin. Onko aivokapasiteettia? Suoranaista tyhmyyttä! Linnanmäki on lastensäätiön ja näen ahneuden hinnan nostoissa. Lastensäätiö ei palvele alkuperäistä ideologiaa. Kyllä kaikilla huvipuistoon haluavilla lapsilla tulisi olla mahdollisuus sinne päästä, eikä tähän nyt vedetä mitään kommunismia.
Minäkin olen "köyhä" kahden alle 10v lapsen yh. Meillä ei ole mökkiä, mutta lapset pääsevät isänsä isovanhempien mökille ainakin viikoksi joka kesä ja kun minun lomani alkaa keksimme kaikenlaista yhteistä tekemistä halvalla. Teemme paljon metsäretkiä jolloin rakennamme majoja, leikimme aarteenmetsästystä ja muita hauskoja leikkejä. Poikien lemppari puuha kesällä on lipunryöstö naapurin perhettä vastaan sekä kirkonrotta. Meillä asuu taloyhtiössä monta köyhempää perhettä ja ollaan keksitty kivoja yhteisiä leikkejä joihin aikuiset ja lapset voivat osallistua. Nämä tälläiset yhteiset päivät ovat ainakin omien lasten mielestä ihan huippuja kun vanhemmatkin osallistuvat. Vesisotaakin leikittiin aikuisten ja lasten voimin läheisellä järvellä kerran.
Olen lastenhoitaja ammatiltani ja lapsille puuhan järjestäminen on työtäni joten tylsää ei ole. Myös muut vanhemmat ovat hyvin lähteneet mukaan meidän leikkeihimme ja nykyään itsenäisestikin ehdottavat näitä puuhia meille. Eväät vaan mukaan ja kaikilla on hauskaa.
Vierailija kirjoitti:
Meillä ei ole vielä teinejä. Ja ennemmin ohjaan niitä teinejäkin tekemään jotain muuta, kuin nyhjöttämään pelikoneen ääressä tuntitolkulla kuola suusta valuen.
Tällä hetkellä lapsille (vanhemmat alakoululaisia) tuntuu olevan tärkeintä kaverit ja harrastukset. Kavereiden kotonakin ohjataan tekemään muuta kuin pelailemaan, joten tämä on toistaiseksi helppoa.
Tämän olisi voinut tiivistää jättämällä kaiken tekstin välistä pois. "Meillä ei ole vielä teinejä, joten tämä on toistaiseksi helppoa." Samoin kuin lapsettomien mielipiteitä vauva-ajasta, tai muuten lapsen kasvattamisesta, ei näitä niin tosissaan voi ottaa. Mutta teinien äitinä kyllä ihmetyttää tuo tyyli puhua toisista ihmisistä. "Nyhjöttää kuola suusta valuen"?!! Sä itse et varmaan koskaan katso leffoja tai kirjoittele nettiin aivottomuuksia (lue oma viestisi!)? Kuka sun tekemisiä ohjailee?
Teineille pelit on myös sosiaalinen juttu. Nykyään voi pelata kaverin kanssa, samalla jutellen, tai toisella puolella maapalloa olevan kanssa. Samalla kielitaitokin paranee, ja rohkeus puhua. Mutta ei se heidän koko elämä ole. Kyllä teinitkin, samoin kuin ne alakouluikäiset, ihan luonnostaan hakeutuu myös kavereiden seuraan. Seurustelu yms. asiat alkaa kiinnostaa. Kyse on lähes aikuisista ihmisistä joita ei enää niin vaan "ohjailla", vaikkakin läsnäoloa hekin tarvitsee.
Veljekset Keskisellä on ilmainen tivoli.