Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset

Ai niin, 165 vielä jatkaa:

Anoppi soittelee miehelleni usein jutellakseen. Noita puhelut kuulostavat ihan painajaiselta, koska ne menevät yleensä niin, että anoppi puhua pulputtaa ensin vaikka kuinka kauan ja mieheni kuuntelee ja hymähtelee. Kun mieheni lopulta kertoo kuulumisiaan, hänen pitää aina sanoa kaikki kahteen ellei kolmeen kertaan, koska anoppi ei joko kuule tai ei tajua mitä mieheni (joka siis puhuu selkeästi ja äänekkäästi) yrittää sanoa :D

Minun ex-anoppini sanoi ennen toisen lapseni syntymää että "toivottavasti kaikki menee yhtä hyvin kuin esikoisenkin kanssa". Ei siinä muuta mutta kun esikoinen syntyi elottomana ja joutui teholle neljäksi päiväksi.  Anoppi ei ilmeisesti muistanut koska meidän (minun) asiat ei ole koskaan häntä kiinnostaneet.

Ex-appini puolestaan nauroi minulle avoimesti päin naamaa sukujuhlien ruokapöydässä kun kerroin ottavani isäni yrityksen hoitooni ja ryhtyväni kehittämään erästä erittäin vaativaa tuotetta (joka sattumoisin on hänen "omaa alaansa", eli rakennemekaniikan dippainssi on hän). En kuulemma voisi ikinä onnistua eikä minun todellakaan olisi siihen pitänyt ryhtyä. 

Harmi, että poikansa oli samaa pirtaa. Siksi nykyään ovat kaikki exiä.

up

Appiukko tuli lukitsemattomasta sivuovesta sisään  ja istui virnuilemassa sohvalla kun kävelin alasti suihkusta, kommentoi vielä miehelle jälkeenpäin että "Tanjalla " on hyvät  tissit.

Ex-anoppi... voi luoja.

- En olisi saanut käyttää Kalevakoruja, koska hänkin käytti

- Kesällä  en saanut tulla kylään ilman sukkia, itse  kyllä heilutteli revittyjä kantapäitään ja pitkiä keltaisia varpaankynsiään

- Huomautteli jatkuvasti painostani ja tökki mahaan, olin  n. 160/60 eli täysin  normaalipainossa mutta anopin mielestä läski. Anoppi itse oli laiha kuin tikku ja eli mustalla kahvilla.

Appiukkoni kuoli. Hän ja vaimonsa eli anoppini olivat eronneet vuosia aiemmin. Heidän lapsensa sekä miniä eli minä ja pari muuta kaveria menimme sitten tyhjentämään ja siivoamaan appiukon taloa. Anopin piti päästä mukaan, vaikka hänellä ei tuohon perintöön mitään osuutta ollutkaan -omaisuus oli jo avioerossa ositettu.

Appiukon luona oli silloin tällöin vieraillut hänen avioeron jälkeinen naisystävänsä. Huushollissa oli myös vähäsen tämän naisen vaatteita. Anoppi tarkisti pestävän pyykin korin ja veti sieltä esiin naisten alushousut.

"Tässä olisi sinulle hyvät housut, ota", hän sanoi minulle. Voisi luulla, että tämä on vain vitsi, mutta ei. Katsoin housuja tarkemmin ja näytin anopille, että katsopas, kun on tainnut ihminen myöhästyä.....

"No, nehän on vaan likaiset", totesi anoppi.

Minä otin tämän jutun juuri siten, että voisiko sitä pahemmin halveksia kuin tarjoamalla toiselle "pashaiset" kalsarit, jotka ei edes olleet omansa.

Jos ihminen olisi iäkäs tai dementoitunut, ymmärtäisin.

Luen näitä kauhuanoppiketjuja vertaistukena, vaikka oma anoppini on kiva. Valitettavasti äitini ei ole. Hirveää kuraa olen saanut nuoresta asti päälleni omalta äidiltäni - ja kuvioon kuuluu, että on erittäin mielin kielin mun miehelle ja veljelleni myös. Aika pahat traumat on.

Vierailija kirjoitti:

Mistä ihmiset oikein repii näitä anoppeja ja appia, tai ylipäätään tällaisia ihmisiä?? Miksi kaikki ihmiset, ketkä minä tapaan, ovat ihan normaaleja ainakin noin suunnilleen?

Vanha ketju, mutta tähän kommenttiin on pakko vastata. Esim. oma anoppi on kaikkien mielestä super ihana ihminen. Hän osaa näytellä. Mulle veetuilee aina vain kahden mesken, joten kukaan ei usko niitä paha anoppi juttuja.

Appiukon vitsit ovat ihan sairaan typeriä. Appiukko höröttää itse vitseilleen ja muut nauravat säälistä. Appiukko on naisia halventava, vanhanaikainen sovinisti ja sekaantuu kaikkiin asioihin.

Anoppi on nössö. Anoppi saa aamulla päättää, laittaako sinisen vai punaisen puseron päälle ja mitä valmistaa ruoaksi. Muuten anoppi ei saa eikä edes osaa päättää mitään.

Vierailija kirjoitti:

Ah, vertaistukea...

Oma anoppini ei ole paha. Ei ilkeä. Ei pahantahtoinen. Mutta on aivan uskomattoman rasittava ja yksinkertainen. Sanoisin jopa, että tyhmä. Ihmettelen usein, miten suloinen ja fiksu mieheni on voinut pullahtaa ulos tuollaisesta vähä-älyisestä lylleröstä (mielessäni siis, en ääneen). Anoppi putoilee kärryltä, hukkaa asioita, sekoilee sanoissaan, syyttelee muita milloin mistäkin. On esim. itse laittanut minuutti sitten kahvimaidon jääkaappiin ja alkaa sitten ihmetellä missä maito ja syytellä jotain pöydässä olijaa, että miksi tämä laittoi maidon pois. Eli käyttäytyy kuin musitisairas, mutta on kuulemma aina ollut samanlainen. Ikinä hän ei puhuttele ketään oikeilla nimillä, vaan kutsuu miestäni miehen veljen nimellä, minua pojantyttärensä nimellä jne. Välillä keskustelut ovat ihan absurdeja.

Välillä anoppi on ihan ok, mutta en tiedä mikä siihen välillä iskee, saattaa alkaa hirveän epäsointuisen huudon kanssa alkaa kaakattamaan esim. vaatteistani (liian vähän/liian paljastavat/väärän väriset/ oudot/hassut) hölisemään jotain mikä ei liity mitenkään mihinkään tai kyselemään asioita jotka eivät hänelle kuulu. En tiedä ovatko ne olevinaan huumoria, mutta en kyllä osaa nauraa tuollaiselle yhtään. On juorunnut meille sukulaisistaan ja miehen sisarusten puolisoista sellaisia yksityiselämän asioita, että opin laakista ettei anopille kerrota yhtään mitään. On kuitenkin juoruillut minustakin selkäni takana, tiedän koska mm. anopin sisko on kuittaillut minulle asioista, joita hänen ei pitäisi mitenkään tietää. 

Välttelen. Onneksi mieheni ymmärtää, koska tiedostaa itsekin kuinka rasittava äitinsä osaa olla.

Kuulostaa siltä, että anopilla on jonkin sortin aivovaurio.  Ei ymmärrä mitä hänelle sanotaan, unohtelee asioita jne.

Lasteni syntymästä saakka hän on kohdellut heitä eriarvoisesti vrt.toisen lapsensa lapsiin. Nyt, kun anoppi on ollut usean vuoden ajan jo ex-anoppi, hän edelleen jatkaa tuota höystäen sitä minun arvostelemisella ja haukkumisella. Lapseni tosin ovat kasvaneet jo sen verran vanhemmiksi, että uskaltavat pitää puoliaan ja sanovat vastaan. Tosin oma-alotteisesti eivät ole enää missään tekemisissä, koska eivät halua ja ärsyyntyvät kovin, kun mummonsa ottaa yhteyksiä vain valittaakseen.

Vierailija kirjoitti:

[quote author="Vierailija" time="01.06.2013 klo 12:38"]

mun anoppi on aina ollut kotirouva, sillä ei ole omaa elämää, neuvoo kokajan muita ja arvostelee, on katkera kaikesta ja hyvin negatiivinen, imee virrat hetkessä. onneksi en ole nähnyt häntä 5:n vuoteen. on valitettavaa että emme voi nauttia yhteisistä perhe hetkistä kuten joulusta, onko tuo sitten jonkin asteista mielenvikaisuutta.

Meillä sama. Anoppi on niin negatiivinen ja saa itkut jos vähänkin kommentoi takaisin päin. Itse saa kyllä vertailla minua miehen exään jne. Lopuksi aina sanoo "älä sitten kerro 'Pekalle' " eli miehelleni, kun on vähän avautunut. Tuo "imee virrat hetkessä" kuvaa todella hyvin tilannetta. Raskas ihminen kaikin puolin. Ollut myöskin aina kotirouvana ennen eroaan, joten ei ole mitään omaa, kun ei ole edes miestä jota hyysätä saati koulutusta tai työhistoriaa, jonka kautta olisi joskus saanut jotain sisältöä elämäänsä aikanaan.

 

Pelottaa jo ihan mitä tehdään kun esikoisemme ristiäiset ovat ulossa ja anoppi asuu toisella paikkakunnalla ja varmasti änkeää meille ties miten pitkäksi aikaa. Ja jos häntä ei passata, vaikka olisi viisi vastasyntynyttä vauvaa sylissä, niin eiköhän se menee valittamaan huonosta miniästä koko suvulle. Kiva siinä sitten yrittää olla iloisella tuulella, kun omat hormonit varmasti vähän heittää muutenkin. Ou jee.

Älä sitten kerro Pekalle tarkoittaa kyllä oikeasti, että myista sitten kertoa Pekalle.

Ei kannata peliin mennä mukaan. Säännöt on aikaa kierot, jos niitä edes on.

Ole oma ittes. Vähentää uupumista.

Oma anoppini on ikävin ihminen, jonka olen koskaan tavannut. Olen ollut alusta asti hänelle kohtelias ja ystävällinen, mutta hän on tehnyt erittäin selväksi miten ei pidä minusta. Esim. silloin kun vielä vietettiin sukujoulua muun väen mukana hänen luonaan, minä olin ainoa, joka ei saanut lahjan lahjaa. :) En tietenkään aikuisena ihmisenä mitään varsinaisesti tarvitse, mutta siinä vaiheessa kun oma lapsi ihmettelee ääneen, miksei pukki tuonut äidille mitään, ollaan menty liian pitkälle pikkumaisuudessa. Luonnollisesti muut aikuiset saivat useita paketteja per pää. 

Kun muutimme nykyiseen kotiimme, ylimmässä kerroksessa sijaitsevaan uuteen asuntoon hyvällä alueella, anoppi keksi asunnosta vain huonoja puolia. Paras oli heitto katosta, kuulemma syksyllä voisi tulla kurjat ajat kun sisään alkaisi todennäköisesti satamaan vettä. :D Allekirjoitan huonon laadun rakentamisessa nykyään, mutta rajansa kaikella! Itse asuu kaupungin kerrostalossa, ehkä siis kateellinen? 

Anopilla on vain muutama puheenaihe, tykkää kovasti valittaa kaikesta ja etenkin siitä, miten kaikki on kallista. Hamstraa kirppareilta tavaraa, joilla ei tee mitään. "Ilmaiseksi sain", lienee lempilauseensa. Koti on niin täynnä tavaraa, ettei edes ruokapöydän ääreen mahdu istumaan. Ja harvoin anoppi edes vesilasillista tarjoaa jos siellä käymme. 

Ps. Kun lapsemme syntyi, anoppi ei suinkaan arvaillut, kummalta vanhemmalta tämä näyttää enemmän- ei, hänestä lapsi oli hänen itsensä näköinen. :) 

Vierailija kirjoitti:

Ah, vertaistukea...

Oma anoppini ei ole paha. Ei ilkeä. Ei pahantahtoinen. Mutta on aivan uskomattoman rasittava ja yksinkertainen. Sanoisin jopa, että tyhmä. Ihmettelen usein, miten suloinen ja fiksu mieheni on voinut pullahtaa ulos tuollaisesta vähä-älyisestä lylleröstä (mielessäni siis, en ääneen). Anoppi putoilee kärryltä, hukkaa asioita, sekoilee sanoissaan, syyttelee muita milloin mistäkin. On esim. itse laittanut minuutti sitten kahvimaidon jääkaappiin ja alkaa sitten ihmetellä missä maito ja syytellä jotain pöydässä olijaa, että miksi tämä laittoi maidon pois. Eli käyttäytyy kuin musitisairas, mutta on kuulemma aina ollut samanlainen. Ikinä hän ei puhuttele ketään oikeilla nimillä, vaan kutsuu miestäni miehen veljen nimellä, minua pojantyttärensä nimellä jne. Välillä keskustelut ovat ihan absurdeja.

Välillä anoppi on ihan ok, mutta en tiedä mikä siihen välillä iskee, saattaa alkaa hirveän epäsointuisen huudon kanssa alkaa kaakattamaan esim. vaatteistani (liian vähän/liian paljastavat/väärän väriset/ oudot/hassut) hölisemään jotain mikä ei liity mitenkään mihinkään tai kyselemään asioita jotka eivät hänelle kuulu. En tiedä ovatko ne olevinaan huumoria, mutta en kyllä osaa nauraa tuollaiselle yhtään. On juorunnut meille sukulaisistaan ja miehen sisarusten puolisoista sellaisia yksityiselämän asioita, että opin laakista ettei anopille kerrota yhtään mitään. On kuitenkin juoruillut minustakin selkäni takana, tiedän koska mm. anopin sisko on kuittaillut minulle asioista, joita hänen ei pitäisi mitenkään tietää. 

Välttelen. Onneksi mieheni ymmärtää, koska tiedostaa itsekin kuinka rasittava äitinsä osaa olla.

Muistisairauden oireita. Taidat olla sen verran nuori vielä itse, ettet tiedä asioista. Kunhan vähän vartut, niin omat vanhempasikin voivat olla samassa tilanteessa.

Vierailija kirjoitti:

Mistä ihmiset oikein repii näitä anoppeja ja appia, tai ylipäätään tällaisia ihmisiä?? Miksi kaikki ihmiset, ketkä minä tapaan, ovat ihan normaaleja ainakin noin suunnilleen?

Ikävänä yllätyksenä tuli ihanan miehen kylkiäisenä. Mies ja sisaruksensa ovat ihan normaaleja ihmisiä, anoppi taas narsistinen joka ikiseen asiaan pottunokkansa tunkeva ilkeä noita-akka. Ainoa tapa tulla toimeen on ottaa etäisyyttä. Runsaasti etäisyyttä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ah, vertaistukea...

Oma anoppini ei ole paha. Ei ilkeä. Ei pahantahtoinen. Mutta on aivan uskomattoman rasittava ja yksinkertainen. Sanoisin jopa, että tyhmä. Ihmettelen usein, miten suloinen ja fiksu mieheni on voinut pullahtaa ulos tuollaisesta vähä-älyisestä lylleröstä (mielessäni siis, en ääneen). Anoppi putoilee kärryltä, hukkaa asioita, sekoilee sanoissaan, syyttelee muita milloin mistäkin. On esim. itse laittanut minuutti sitten kahvimaidon jääkaappiin ja alkaa sitten ihmetellä missä maito ja syytellä jotain pöydässä olijaa, että miksi tämä laittoi maidon pois. Eli käyttäytyy kuin musitisairas, mutta on kuulemma aina ollut samanlainen. Ikinä hän ei puhuttele ketään oikeilla nimillä, vaan kutsuu miestäni miehen veljen nimellä, minua pojantyttärensä nimellä jne. Välillä keskustelut ovat ihan absurdeja.

Välillä anoppi on ihan ok, mutta en tiedä mikä siihen välillä iskee, saattaa alkaa hirveän epäsointuisen huudon kanssa alkaa kaakattamaan esim. vaatteistani (liian vähän/liian paljastavat/väärän väriset/ oudot/hassut) hölisemään jotain mikä ei liity mitenkään mihinkään tai kyselemään asioita jotka eivät hänelle kuulu. En tiedä ovatko ne olevinaan huumoria, mutta en kyllä osaa nauraa tuollaiselle yhtään. On juorunnut meille sukulaisistaan ja miehen sisarusten puolisoista sellaisia yksityiselämän asioita, että opin laakista ettei anopille kerrota yhtään mitään. On kuitenkin juoruillut minustakin selkäni takana, tiedän koska mm. anopin sisko on kuittaillut minulle asioista, joita hänen ei pitäisi mitenkään tietää. 

Välttelen. Onneksi mieheni ymmärtää, koska tiedostaa itsekin kuinka rasittava äitinsä osaa olla.

Muistisairauden oireita. Taidat olla sen verran nuori vielä itse, ettet tiedä asioista. Kunhan vähän vartut, niin omat vanhempasikin voivat olla samassa tilanteessa.

Onko sinulla lukihäiriö? Kirjoittajahan toteaa, ettei kyse ole muistisairaudesta, koska anoppi on ollut aina samanlainen.

Ketkään ei oo niin pahantahtoisia juoruilijoita kuin miniät. Ketju on todiste ja vahvistus siitä huomiosta.

"Pahimmat anustappiongelmat"  XDDD

Tarttiskohan alkaa nukkua vähän pitempiä yöunia XD Jaksais aivotkin hahmottaa sanoja oikein. 

Vierailija kirjoitti:

Mistä ihmiset oikein repii näitä anoppeja ja appia, tai ylipäätään tällaisia ihmisiä?? Miksi kaikki ihmiset, ketkä minä tapaan, ovat ihan normaaleja ainakin noin suunnilleen?

Yksi (ei kaikkiin pätevä!) selitys minulla on: anopin oma elämänvaihe yhdistettynä pojan elämänvaiheeseen.

Eli jos juuri tuohon osuu vakava viidenkympin kriisi, takana on eroa, työelämästä tippumista liian nuorena, talousongelmat tai puhkeaa ekat vakavat sairaudet. Jos samalla naisella oma poika on åitkään ollut läheinen turva, joka nyt aikuistuu lopullisesti ja saa oman perheen ja lapsia, niin ihan täysjärkisesyä, hyvästä ihmisestä voi hetkellisesti tulla lapsellinen kahjopääanoppi, joka vuoroin puuttuu liikaa asioihin, vuoroin vetää ihmeellistä marttyyrilinjaa

Vierailija kirjoitti:

Ketkään ei oo niin pahantahtoisia juoruilijoita kuin miniät. Ketju on todiste ja vahvistus siitä huomiosta.

Tämä on jota kuinkin ainoa paikka, mihin anopistani uskallan valittaa. Kun ei ole tuollaisesta täysin rajattomasta narsistipskasta kokemusta, niin ei tuota tuskaa voi ymmärtää. Luulinhan minäkin aikoinani, ettei ole niin vaikeaa ihmistä, ettei hänen kanssaan voi tulla toimeen.  Sitten tapasin anoppini....