Lue keskustelun säännöt.
Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset
Tuli tuosta mieleen, kun jonkun anoppi oli laittanyt uuteen uskoon nuo keittiönkaapit :D
Mulla oli ihan kauhee ex anoppi ( HUOM! EX), kun ekan kerran tapasimme, hän teki harvinaisen selväksi, että hänen poikansa tarvitsee jonkun laihemman naisen. Ja en ollut edes lihava, vain vähän löllerö, itseasiassa hoikempi kuin anoppi itse.
Kommentit (1705)
Korona-aikana kenenkään ei tarvitse kutsua perheen ulkopuolisia ihmisiä lapsen syntymäpäiville tai mihinkään muihinkaan juhliin. Juhlikaa lapsen syntymäpäiviä oman perheenne kesken. Isovanhempia ei tarvitse kutsua kylään ollenkaan, jos he eivät osaa alkeellisimpiakaan käytöstapoja!
Onko miehesi edelleen äitinsä talutusnuorassa ja ovatko molemmat läheisriippuvaisia? Nyt Sinulla on vakavan kehityskeskustelun paikka miehesi kanssa. Jos miehen ja anopin tavat eivät muutu, niin laittaisin miehen vaihtoon!
Vierailija kirjoitti:
Mua ärsyttää, kun mies kutsuu äitinsä lasten synttäreille. Anoppi vie mielellään ja häikäilemättä valokeilan jopa lapselta, ja synttäreitä muodostuu joka kerta anoppishow. Hän huutaa yksin kovempaa kuin mieskuoro huutavat, hänen hiljentäminen on siis mahdotonta ilman väkivaltaa. Ainoat puheenaiheet ovat anoppi ja anopin koira. Argh.
Muuten anoppi ei meillä käykään, onneksi. Liikaa nuokin mulle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Lyhyesti: heittivät meiän 1,5v lapsen ensimmäisen joululahjan kaatopaikalle meidän omasta kodista sillä aikaa kun ei oltu paikalla, ilmeisesti pehmolelu pölyttää liikaa. Se oli viimeinen niitti, näitä tapahtumia riittää.
Voi ei! Toivottavasti ei ollut lapsen lemppari :(
Meille anoppi yritti tuoda jotain 30 vuotta ullakolla ja ulkovarastoissa maanneita pehmoleluja. Olin kuulemma hankala, kun kerroin, että en niitä koin syömiä kamaluuksia kotiini ota. Hän ei pölyisyydestä piittaa.
Oli ihan lempparilelu, sellainen jättipehmo.
Viime jouluna ostettu joten ei likainenkaan ollut... Ja vaikka olisi ollutkin, niin ei silti oikeuta tollaseen. Luojan kiitos löysin samanlaisen tilalle, ei ihan helppoa ollut :D arvata saattaa kuinka vihainen olin tosta tempauksesta.
Ymmärrän myös ton tavaran tuputtamisen, meillä on päinvastoin että tavaraa häviää kysymättä.Tuo on kyllä törkeä temppu, josta eniten kärsii pieni lapsi!
Mitenhän joku mummuikäinen voi olla niin tonttu, että puuttuu lapsensa talouden pitoon lisäämällä tai hävittämällä tavaroita? Se on ihan ok, että jos talonvahtina huomaa jääkaapista homeisen mansikkarasian tms, että se pistetään roskiin. Mutta en sitä, lapsen lempparipehmo viedään pois. Meille ei ihan hirveästi ole väkisin tuotu lapsille tavaraa, meille on muun muassa tuotu "näyttäviä" sisustusesineitä. Lähinnä ruskeita lasimöykkyjä. Olen taidelasin ystävä, mutta vihaan ruskeaa lasia, enkä halua moisia kauhistuksia kotiini. Mä tykkään huomattavasti aiemmista esineistä, mutta ei hätää. Kun aloin saada rakennettua uudelleen henkistä selkärankaa, pakkasin anopin lahjukset ja palautin joka ikisen. Kyllä hän itkun väänsi "kun hyvää hyvyyttään" hän oli ne meille tuonut mun vastusteluista huolimatta. Ne kirjaimellisesti vaan ilmestyivät meille, löysivät paikkansa talon asukkien tietämättä!
Vähän ohi mut.. mun exä, lasten isä; poltti tyttären lempipehmon kun tyttö oli kivellä piirtänyt auton kylkeen kun ei tajunnut vielä asioita. Onneksi löydettiin samanlainen tilalle. Tyttö nyt 14 ja sama pehmo edelleen sängyssään. Samainen tyyppi räkäisi poikansa naamalle kun poika ei osannut peittää suuta kädellään yskiessään. Tässä pari. Ei hänen äitinsäkään täysillä pyöri... Napanuoraa ei ole koskaan katkaistu.
Vierailija kirjoitti:
Anopilla on pojan lisäksi kaksi tytärtä. Minä olin kuitenkin se joka sai ensimmäisen lapsen ja vielä kaksi lisää myöhemmin. Anoppi jo minun ensimmäisen raskauden aikaan alkoi pojalleen vihjailla ettei lapsi hänen. Vähitellen välit anoppiin meni täysin kun ei lopettanut puheitaan ja nykyään avoimesti kylällä juoruaa minun huoraavan toisten miesten kanssa. Hänelle vain tytärten lapset kelpaisivat ja kun he molemmat pian 40v niin alkaa aika epätoivoista olla että toiveet oikeista lapsenlapsista toteutuisivat.
Olen pitkän ikäni aikana todennut, että ihminen epäilee toista siitä, mitä itse puuhailee.
Kerropa tämä anopillesi.
Itsekkyyttä löytyy, eikä aina osaa kuunnella, luulee tietävänsä paremmin mutta onkin lopulta väärässä.
Touhottaa liikaa. Duracell-paristoilla toimii. Vanhemmiten on vaan voimistunut nämä huonot ominaisuudet. Viimeksi tänään meni hermoni täysin.
Ihmettelen kovasti appiukkoni ja lapsensa vähäistä kommunikaatiota. Ei edes kerran kuussa ole yhteydessä, hyvä jos joka toinen kuukausi keskimäärin vuodessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Been there... Maatilan miniänä on ollut työ ja tuska saada appivanhemmat pysymään omassa asunnossaan ja vierailevan sovitusti! Ollaan kohta 5-kymppisiä, mutta edelleen pitävät miestäni holhottavana pikkupoikana... Pahin oli kun muutamia vuosia sitten appi tuli su-aamuna kellarin kautta sisään ja makkariimme, kun mies ei vastannut puhelimeen! Yhäkin hiippailee salaa pihapiirissä muka asian perässä. Etenkin pimeän aikaan tekee kävelylenkkejä - yllättäen meidän kotinurkilla. Vaikeaa on näille vanhoille maalaisukoille elämä, kun ei ole enää töitä millä tappaa itsensä. Joutuu kohtaamaan puolisonsa kasvokkain vuosikymmenten jälkeen...
Meillä on perheessä kaksi pientä lasta ja miehen työn takia, joudun yksin olemasn päävastuussa lapsista, kotitöistä, oktalon hoitamisesta, pihanhoidosta ja laskujenmaksuista, vakuutuksista yms kaikesta. Ihanan 40-lukulaista paitsi että hoidan myös ne miestentyöt.
Mies huolehtii vain omasta työstä ja harrastuksistaan.
Ja mitä tekee anoppi, soittaa ja haukkuu minut laiskaksi kun en tämän kaikenlisäksi auta miestäni hänen palkkatyön tekemisessä.
Varmaan miehen työnantajallakin olisi asiaan sanomista jos alaisen vaimo alkaisi hääräilemään jotain, ihan outo ajatuskin. Sivuhuomautuksena, että työ on lisäksi jotain koodaamiseen verrattavaa asiantuntia työtä josta minulla ei ole hajuakaan.
Mutta koska työ on stressaavaa niin haukutaanpa vaimo, kun ei auta miestään koodaamaan, eikä mietittäisi että pitäisikö siellä työpaikalla tehdä asialle jotain.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä on 20v.yhteiseloa takana.Appiukko jaksoi alussa ääneen muistuttaa poikaansa siitä että saisi paremman vaimon hänen kotimaastaan.En saanut yhteistä säveltä heidän kanssaan sitten millään ja soppaa hämmensi myös heidän puolijumalallinen vanhempi poikansa ja hänen määräilevä naisystävänsä.Tällä eukolla oli tapana vittuilla suoraan ja epäsuorasti, sitä piti kuulema ymmärtää kun on alkoholistin tytär.No joo,mielestäni jokainen aikuinen ihminen on vastuussa omasta käytöksestään.Suuttuivat kun ostettiin töihin päästyämme ekan auton,oli kuulema liian uusi ja väärän merkkinen.Tästä hyvästä vissiin eivät kutsuneet meitä häihinsä eikä lapsensa ristiäisiin,mutta minun asuntoni ison kaupungin keskustassa kyllä kelpasi parille ilmaisena hotellina hääjatkoilta päästessään.Appivanhemmat muuttivat onneksi appiukon kotimaahan ja käydessään meillä alkoi arvostelu.Sisustushan oli meillä väärä,hänen mielestään sininen olisi rauhottavampi väri.Anoppi tonki meillä yksin ollessaan kaapit,näin kun esim.laskuja ja lääkereseptejä oli tutkittu.Tutki puhelintani,soitteli sillä ja laittoi tekstareita salaa,sillä välin kun olin koiraa lenkittämässä.Häntä olisi pitänyt hauskuttaa ja kuljettaa ympäri pitäjiä kun oli Suomessa,ei välittänyt vaikka oltiin kumpikin töissä.Ruokaa ei tehnyt vaikka loisi päivät kodissamme,minun piti sitä alkaa hänelle tekemään töistä päästyäni,kun hänellä oli kuulema kiljuva nälkä.Olin raskaana ja kärsin koko sen ajan pahoinvoinnista ja väsymyksestä,kävin silti töissä loppuun asti.Taahasi koko ruuan teon ajan hermostuneena keittiötä ympäri ja vilkuili kelloa.Pyykitkin oli käynyt kääntämässä narulla oman mielen mukaan,mutta ei puhetta että olisi itse sitä pyykkiä pessyt auttaakseen.Sain esikoisemme ja kun kuuntelin vuoden sen jälkeen vittuilua lastenhoidosta ym.niin päätin että se suku saa olla ihan omissa oloissaan.Päätimme jättää kaiken ja muutimme ihan uudelle paikkakunnalle satojen km päähän.Vähän sen jälkeen appivanhemmat muutti myös takaisin Suomeen ja kyllä oli helpottunut olo että välimatkaa oli nyt kunnolla,sillä siitähän se juoksutus olisi alkanut.Tuosta on nyt 12 vuotta ja juoksuttavat nyt varmaan kilpaa puolijumalallista esikoispoikaansa ja hänen vaimoansa.Pari kertaa vuodessa mieheni pyrki käymään vanhemmillaan,ajoi sinne pari tuntia suuntaansa todetakseen että isänsä on lähtenyt jonnekin autolla mököttämään vierailun ajaksi,eikä äitinsä keitä edes kahvia,joten ymmärrettävästi kerrat ovat vähentyneet.Minua on turha enää edes kutsua,helpommalla ja halvemmallakin saa viikonloppunsa pilattua.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopilla on pojan lisäksi kaksi tytärtä. Minä olin kuitenkin se joka sai ensimmäisen lapsen ja vielä kaksi lisää myöhemmin. Anoppi jo minun ensimmäisen raskauden aikaan alkoi pojalleen vihjailla ettei lapsi hänen. Vähitellen välit anoppiin meni täysin kun ei lopettanut puheitaan ja nykyään avoimesti kylällä juoruaa minun huoraavan toisten miesten kanssa. Hänelle vain tytärten lapset kelpaisivat ja kun he molemmat pian 40v niin alkaa aika epätoivoista olla että toiveet oikeista lapsenlapsista toteutuisivat.
Olen pitkän ikäni aikana todennut, että ihminen epäilee toista siitä, mitä itse puuhailee.
Kerropa tämä anopillesi.
Älä kerro anopille vaan muille sukulaisille ja kylänmiehille
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopilla on pojan lisäksi kaksi tytärtä. Minä olin kuitenkin se joka sai ensimmäisen lapsen ja vielä kaksi lisää myöhemmin. Anoppi jo minun ensimmäisen raskauden aikaan alkoi pojalleen vihjailla ettei lapsi hänen. Vähitellen välit anoppiin meni täysin kun ei lopettanut puheitaan ja nykyään avoimesti kylällä juoruaa minun huoraavan toisten miesten kanssa. Hänelle vain tytärten lapset kelpaisivat ja kun he molemmat pian 40v niin alkaa aika epätoivoista olla että toiveet oikeista lapsenlapsista toteutuisivat.
Olen pitkän ikäni aikana todennut, että ihminen epäilee toista siitä, mitä itse puuhailee.
Kerropa tämä anopillesi.
Varsinkin narsisti (psykopaatti), syyttelee muita omista teoistaan.
Täällä moni on kertonut kuinka anoppi vauhkoaa valheita pitkin kyliä tai facebookissa. Tehkääpä sama perässä, miniät. Tosin vauhkoamatta. Tyyliin että kun anoppi valehtelee facessa kuinka häntä ei kutsuttu rippijuhliin tai jouluksi niin laita päivitys faceen ja mainitse miten ikävää että anoppi ei ottanut osaa vaikka kutsuttiin ja maaniteltiin. Ottakaa anopin aseet omaan käyttöön.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Lapseni synttäreillä oli jo kakun kynttilät puhallettu, ja porukka oli jo leppoisasti katselemassa kun päivänsankari avaa lahjojaan. Anoppi purjehti sisään filmitähden elkein, pitäähän sitä näyttää kuinka merkittävä ja edustava henkilö hän on. Yli tunnin myöhässä tällä kertaa (ei läheskään aina siis edes tule paikalle, vaikka on ilmoittanut tulevansa). Muu juhlaväki ei mitenkään noteerannut hänen saapumistaan. Siinä sitten niitä näitä juttelin ja sanoinkin että meillä on täällä juhlat alkaneet jo yli tunti sitten. Hän loukkaantui, melkein kyynel kimmelsi silmäkulmassa kun hän kysyi: Ettekö te olleet huolissanne että minulle on sattunut jotain!?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minulle on osunut tosi hyvät appivanhemmat. Kiitos siitä ties minne.
Joskus 10 vuotta sitten vietimme vaimoni veljen perheen kanssa joulua niin kuin meillä ollut tapana aina.
Lahjat jaettu, lahjapapereita ym. roskaa lasten jäljiltä lattialla. Istun glögilasi kädessä nojatuolissa kun anoppi kyyristyy poimimaan roskia lattialta. Katson, että vaimohan se siinä ja käytän tilaisuutta hyväkseni ja taputan ja vähän kouraisen anoppia takapuolesta.
Vähän menin vaikeaksi kun huomasin ketä kouraisin. Anoppi yllätyksekseni ei ollut moksiskaan. Sanoi vain, että kyllä hänen pyllyään saa taputtaa.
Olisko appiukko jättänyt moiset hellyydeosoitukset vähiin vuosien varrella.
Olen tuntenut mieheni lukioiästä joten tunnen anopinkin hyvin, pääosin ihana tyyppi mutta eräs asia syö järjen. Eli anopin mielestä ollaan nyt yhtä perhettä ja siksi heitä varten ei koskaan saa tehdä mitään valmisteluita, tämän he varmistavat sellaisella logiikalla että tulevat kylään klo12 jos on sovittu että tulevat klo14. Eli aina 2-3h sovittua aikaisemmin jotta ”ollaan vain kuin kotonamme, kuten perheessä tehdään”.
Myös omaan kotiinsa hän kutsuu lapsia ”ihan milloin vain, ovi on aina auki ja avain maton alla jos en ole kotona” mikä tavallaan on lapsille kiva periaate, mutta näin aikuisten kesken kyllä todellakin toivoisin toimittavan toisin!
Vierailija kirjoitti:
Lapseni synttäreillä oli jo kakun kynttilät puhallettu, ja porukka oli jo leppoisasti katselemassa kun päivänsankari avaa lahjojaan. Anoppi purjehti sisään filmitähden elkein, pitäähän sitä näyttää kuinka merkittävä ja edustava henkilö hän on. Yli tunnin myöhässä tällä kertaa (ei läheskään aina siis edes tule paikalle, vaikka on ilmoittanut tulevansa). Muu juhlaväki ei mitenkään noteerannut hänen saapumistaan. Siinä sitten niitä näitä juttelin ja sanoinkin että meillä on täällä juhlat alkaneet jo yli tunti sitten. Hän loukkaantui, melkein kyynel kimmelsi silmäkulmassa kun hän kysyi: Ettekö te olleet huolissanne että minulle on sattunut jotain!?
Minun anoppini kokeili tätä hääpäivänämme. Onneksi miehen sisko kertoi anopin tekevän tuota tahallaan ja kehoitti vaan hoitamaan seremonian omalla aikataulullamme.
Anoppi oli sitten purjehtinut kirkolle yli tunnin myöhässä ja oli tyrmistynyt kun hääväki oli jo siirtynyt juhlatilaan eikä häntä oltu odoteltu, olihan hän sentään sulhasen äiti!
Juhlapaikalla hän sitten aloitti riidan ensin mieheni kanssa ja sitten hänen veljensä kanssa siitä että hänet oli tahallaan jätetty seremoniasta ulos eikä hänelle oltu edes järjestetty kyytiä juhlapaikalle vaikka sellainen oli hääkutsussa mainittu. Mielenilmaisunsa jälkeen anoppi siirtyi onneksi juhlatilan eteiseen rypemään itsesäälissä joten muuten juhlat olivat ihan kivat. Veljeni vaimo kertoi nähneensä kuinka anoppi alkoi itkemään rappusilla aina kun joku juhlavieras oli menossa ulos tupakalle ja lopetti itkun heti kun ketään ei ollut näkyvissä.
Olin juuri saanut syöpädiagnoosin. Koska leikkaus oli tulossa hyvin lyhyellä aikataululla, lähipiirille piti kertoa huonot uutiset heti. Itselläkin oli sekavat fiilikset kun ei ollut vielä tiedossa onko levinnyt ja kuinka paha tilanne on. No, anoppihan pari kertaa siinä muodonvuoksi voivotteli tilannetta ja sitten se alkoi: omaisuudenjako. Puheista sai sen käsityksen, että parin päivän päästä mä olisin jo kuollut joten tavaroita on hyvä jakaa samantien muille. Auto olis pitänyt siirtää heti miehen siskon nimiin jne. Ja paljon muutakin tavaraa hän olis voinut ottaa tai sitten miehen siskolle. Kovasti pohditutti mun sijoitusasunto kun sitä ei ehdi rahaksi muuttaa niin nopeasti. Pois lähtiessä satuin vahingossa kuulemaan kun anoppi ohjeisti vielä poikaansa, ettei sitten omaishoitajaksi pidä ryhtyä vaan laittaa mut laitokseen.
Sillä kyläreissulla anopista paljastui kyllä pahimman luokan ahne materialisti. Varmaan ottaa päähän että vielä kuusi vuotta tapahtuneen jälkeen olen hengissä. Välit kyllä viileni tuon episodin jälkeen.
Ei ole. On ollut kahdet appivanhemmat eikä kenenkään kanssa ole ollut mitään ongelmaa.
Minun entisen anoppini luonne paljastui vasta eron jälkeen. Avioliiton aikana hän kohteli minua ihan hyvin.
Meidän eroomme ei liittynyt mitään suurtaa draamaa, meillä ei ollut yhteisiä lapsia ja minä lähdin yhteisestä kodista ottaen mukaani vain henkilökohtaiset tavarani. Mies jäi asuntoon lapsensa kanssa.
Eron jälkeen aloin saamaan ex-anopilta viestejä missä hän ilmoitti etten ole entisen asunnon kustannuksia ja miten emme ole vielä eronneita harkinta-ajan takia ja minun pitää maksaa puolet asunnon kuluista. Vuokraa, sähköä, nettiä, hbo:ta, vettä jne.
Kun ilmoitin etten ole asunnossa asunut yli puoleen vuoteen niin anoppi sanooi että tietää kyllä, mutta koska minun lähtöni teki hänen 41 vuotiaan poikansa masentuneeksi niin se on minun vastuuni tai hän haastaa minun oikeuteen. Kuusi vuotta myöhemmin ja haaste-papereita ei ole näkynyt.
Meillä samankaltaisa tilanteita anopin kanssa. Esim. pyysimme luoksemme Joulua viettämään, (mieheni veli perheineen oli myöskin kutsunut) mutta halusi kuulemma olla yksin.
Kutsuin lähempänä aattoa uudestaan, jos mieli olisikin vaikka muuttunut, mutte edelleen kieltäytyi anoppi kutsusta.
Sitten myöhemmin Facebookissa tilitti, kuinka joutui viettämään yksinäisen joulun jossakin köyhille &yksinäisille tarkoitetussa yhteisruokailussa kirkolla. Antoi ymmärtää, että läheisensä eivät ollenkaan olisi kutsuneet mukaan joulun viettoon. Joulut ahdistaa tän marttyyrin vuoksi. Kyllähän hän toki draamaa aiheuttaa arkenakin, mut joulut tuntuvat olevan pahinta aikaa.