Sivut

Kommentit (999)

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopin mielestä olen huono ja laiska. Hän tekee kaiken paremmin. Lapsiani en osaa hoitaa (vaikka olen ollut päiväkodissa hyvin pidetty työntekijä). Puuttuu ihan kaikkeen ja leikkasi lapsen hiukset.

Appiukon mielestä harrastukseni ovat turhia ja vievät aikaa työnteolta. Ja toki jos olen töissä klo. 7-16, niin sen jälkeen lapset pitäisi viedä heille hoitoon (suoraa päiväkodista) jotta minä voisin tehdä vielä mieheni yrityksessä töitä.

Ei ole kauheasti kiinnostusta olla heidän kanssaan. Ikävä kyllä asuvat naapurissa.


Onko tuo appi itsekin yrittäjä, jonka mielestä elämässä ei tarvita kuin firma? Perhe valjastettava myös firman tarpeisiin, mitäpä sillä perheellä muuten tekee.

Joo, entinen yrittäjä. Nyt eläkkeellä. Mutta tosiaan kaikessa tulee ilmi, että turha on itseensä panostaa (=käydä parturissa tai ostaa uusia vaatteita) ja työnteko ja säästäminen on elämän tarkoitus.

  • ylös 23
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juteltiin kerran mökillä nimivaihtoehdoista jos joskus mieheni kanssa tehdään lapsia. Sanoin haluavani pojalleni edesmenneen isäni toisen nimen, johon anoppini vastasi, ettei sitä voida laittaa kun se on jo heidän suvussa (jollakin kaukaisella sukulaisella). Voi tsiisus mietin siinä. Ja joka kerta kun tavataan saan kuulla kuinka minun pitäisi lopettaa harrastukseni ja aloittaa pitämään asunnostamme parempaa huolta... Ja olen siis vasta 25 vuotias... 

Lapsen nimiasiassa ei tarvitse kuunnella kenenkään suvun mielipiteitä. Itse valitsemme ja sillä siisti.


Mekin valitsimme itse, eikä nimeä paljastettu ennen ristiäisiä. Siinä ensimmäinen itkun aihe, kun anopin suvussa ei ole noin toimittu ikinä, eikä uskovaiseksi tunnustautuva anoppi ikinä ole noin tyhmästä tavasta kuullut. Ja onhan mummulla mummun oikeus tietää ennen muita. Tästä jankutettiin ristiäisiin saakka. Kun nimi tuli ilmi ristiäisissä, niin huono oli. Tästä sai taas kuunnella mielipidettä kerrakseen. Miksi ei ollut mieheni puolelta yhtään perintönimeä, kun mun suvusta oli. Ja tämä jatkuva kitinä oli toki osoitettu vain minulle, aivan kuin miehelläni ei olisi ollut sananvaltaa lapsensa nimeen.

Mielipiteensä saa sanoa, ilmoitti anoppi, kun ilmoitin, etten jaksa kuunnella lapseni nimestä valittamista. Saa toki, mutta ei ole pakko. Ymmärsin tietysti jo ensimmäisen kerran aiheesta anopin mainitessa, että nimi ei häntä miellytä. Miksi edes pitäisi?

  • ylös 63
  • alas 0
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Anopin mielestä olen huono ja laiska. Hän tekee kaiken paremmin. Lapsiani en osaa hoitaa (vaikka olen ollut päiväkodissa hyvin pidetty työntekijä). Puuttuu ihan kaikkeen ja leikkasi lapsen hiukset.

Appiukon mielestä harrastukseni ovat turhia ja vievät aikaa työnteolta. Ja toki jos olen töissä klo. 7-16, niin sen jälkeen lapset pitäisi viedä heille hoitoon (suoraa päiväkodista) jotta minä voisin tehdä vielä mieheni yrityksessä töitä.

Ei ole kauheasti kiinnostusta olla heidän kanssaan. Ikävä kyllä asuvat naapurissa.


Onko tuo appi itsekin yrittäjä, jonka mielestä elämässä ei tarvita kuin firma? Perhe valjastettava myös firman tarpeisiin, mitäpä sillä perheellä muuten tekee.

Joo, entinen yrittäjä. Nyt eläkkeellä. Mutta tosiaan kaikessa tulee ilmi, että turha on itseensä panostaa (=käydä parturissa tai ostaa uusia vaatteita) ja työnteko ja säästäminen on elämän tarkoitus.


Kuulostaa ihan järkyttävältä. Elämän tarkoituksena mammonan kartuttaminen.

  • ylös 16
  • alas 1
Vierailija

Sivusta seurannut kirjoitti:
Osui silmiin tämä ketju. Tiedän myös erään anopin joka ei onneksi ole omani. Sivusta seurannut miniän tuskaa sekä hänen puolisonsa. Anoppi on pahimmanluokan narsisti, hyväksikäyttää kaikkia paitsi niitä joista hyötyy jotenkin. Patologinen valehtelija, valittaa vaivojaan, "joutui" jäämään sairaseläkkeellekin (todellisuudessa sai lopputilin josta ei saa puhua kellekään). Sinkuksi jäätyään metsästää miehiä ja pitää niitä pelinappuloinaan kunnes löytyy se tarpeeksi rikas (ja höynäytettävä) .Kämppänsä on ääriään myöten täynnä kirpparisälää joita kantaa sitten pojalleen ja miniälleen, ja jos kieltäytyy ottamasta joutuu miniä taas pyyteleen anteeksi, milloin mistäkin syystä. Anoppi saa elinvoimansa anteeksipyytelyistä, häntä pitää palvoa, kohdella kuin kuningatarta. Määrää jopa kenen kanssa poikansa perhe saa pitää yhteyttä, esim muu suku, jos ne haluaisi tapailla hänelle epämieluisaa henkilöä alkaa uhkailut ja uhkaa myös pistää välit poikki poikaansa ja miniäänsä ja vaatii taas anteeksipyyntöjä. Anoppi itse on lähes koko sukunsa kanssa riidoissa, kaikissa on vikaa. Lapsenlapsistaan ei pahemmin välitä minkä miehenmetsästyksiltään niitä ehtii tapaamaan. Puuttuu niiden kasvatukseen vaikka miniä on fiksu ja tietää ne asiat paljon paremmin.

Enpä ihmettele että tuo anoppi on sinkku, kuka tuollaisen kanssa voisi elää? :D

  • ylös 12
  • alas 0
Anna vboknl

Tässä on hyviä kertomuksia suomalaisesta yhdessäolon tavasta. Varsinkin -40-50-luvuilla syntyneet on yleensä ottaen melko tunnevammaista sakkia. Siis lähes kaikki. Möläytellään painosta vastasynnyttäneelle, kommentoidaan ulkonäköä muutenkin ja eletään suoritusten maailmassa.Itse olen pitänyt appivanhempiin selvää hajurakoa aina,kun tiedän että minunkaltaiset ihmiset on heille arvottomia. Olen siis kärsinyt ajoittaisista masennuskausista ja ollut sairaslomilla. Appiukko täyttää helposti narsistin kriteerit mutta välimatka säästää ongelmilta.

  • ylös 36
  • alas 1
Vierailija

Mulla ihan perinteinen kokemus: anoppi suureen ääneen kailotti Ootkos sää taas raskaana... eiku ootkin vaan lihonu! Tuolloin 2 lasta meillä. No, suivaannuin ja aloitin elämäntaparemontin ja laihdutin 30kg. Eipä tarvii enää kuittailla. Hänelle kyllä maistuu niin suolaiset kuin makeatkin herkut. Viimeksi kun nähtiin muistin kyllä mainita, että kovin iäkkäänä ei kannata laihduttaa, ettei tule lihaskatoa ja toimintakyky laske. Maailman katkerin ja pahansuovin ihminen. Myös poikansa tietää ja ymmärtää asian. Sanonutkin äidilleen, että parempi puhua vaikka säästä, jos ei ole koskaan mitään hyvää sanottavaa kenestäkään. No, onneksi lapsetkin ovat oppineet kunnioittamaan erilaisia ihmisiä ja arvostamaan jokaista omana itsenään juuri sellaisena luin he ovat.

  • ylös 21
  • alas 2
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
zimpa kirjoitti:
Anoppi jo vihjaili häissä, ettei teidän liitosta mitään tule kaikkien kuullen.
Nyt oltu yhdessä 20 vuotta. Haukkui myös minut kaikille sukulaisille, jotka
uskoivat sinisin silmin anopin myrkytyksen. Olen akateeminen, työssäkäyvä
nainen ja meillä on kaksi ihanaa lasta. Koskaan ei ole ollut mitään riitaa
anopin/sukulaisten kanssa, mutta silti alusta asti minulle on tehty selväksi,
ettei pieneen sukuun tulla hyväksymään "jäseneksi".
En keski enää kuin kateuden tämän kaiken myrkyn syyksi.
Mitään järkevää selitystä sille ei ole.

Onko sulla mitään järkevää selitystä sille, että sun piti mainita olevasi akateeminen?

Onko sulla mitään muuta järkevää selitystä noin typerälle kysymykselle kuin perisuomalainen kateus ja huono itsetunto?

Kyllä minuakin pisti silmään tuo akateemisuuden mainitseminen .
Olen itsekin akateeminen eli en luulisi omalla kohdallani kateuden olevan kyseessä.
Mutta miksi se piti mainita?
Osaatko sinä sanoa?
Toki tuon akateemisen anoppi saattaa olla kateellinen, mistäpä sen voi tietää.
Mutta voi olla niinkin että on ihan jostain muusta kysymys ja tämä akateeminen miniä uskottelee itselleen syynä olevan kateuden.

  • ylös 2
  • alas 14
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juteltiin kerran mökillä nimivaihtoehdoista jos joskus mieheni kanssa tehdään lapsia. Sanoin haluavani pojalleni edesmenneen isäni toisen nimen, johon anoppini vastasi, ettei sitä voida laittaa kun se on jo heidän suvussa (jollakin kaukaisella sukulaisella). Voi tsiisus mietin siinä. Ja joka kerta kun tavataan saan kuulla kuinka minun pitäisi lopettaa harrastukseni ja aloittaa pitämään asunnostamme parempaa huolta... Ja olen siis vasta 25 vuotias... 

Lapsen nimiasiassa ei tarvitse kuunnella kenenkään suvun mielipiteitä. Itse valitsemme ja sillä siisti.


Mekin valitsimme itse, eikä nimeä paljastettu ennen ristiäisiä. Siinä ensimmäinen itkun aihe, kun anopin suvussa ei ole noin toimittu ikinä, eikä uskovaiseksi tunnustautuva anoppi ikinä ole noin tyhmästä tavasta kuullut. Ja onhan mummulla mummun oikeus tietää ennen muita. Tästä jankutettiin ristiäisiin saakka. Kun nimi tuli ilmi ristiäisissä, niin huono oli. Tästä sai taas kuunnella mielipidettä kerrakseen. Miksi ei ollut mieheni puolelta yhtään perintönimeä, kun mun suvusta oli. Ja tämä jatkuva kitinä oli toki osoitettu vain minulle, aivan kuin miehelläni ei olisi ollut sananvaltaa lapsensa nimeen.

Mielipiteensä saa sanoa, ilmoitti anoppi, kun ilmoitin, etten jaksa kuunnella lapseni nimestä valittamista. Saa toki, mutta ei ole pakko. Ymmärsin tietysti jo ensimmäisen kerran aiheesta anopin mainitessa, että nimi ei häntä miellytä. Miksi edes pitäisi?

Minun anoppini meni mököttämään ja itkemään muista erilleen, kun kuuli ristiäisissä lapsemme nimen.

  • ylös 25
  • alas 0
Vierailija

Niinpä. Olen itse vaativassa ja hyväpalkkaisessa työssä ja käytän rahaa lasten (ja omiin) harrastuksiin, helpotan omaa arkeani sillä, että meillä käy kerran kuukaudessa siivooja. Pyrin elämään mukavaa elämää nyt, koska tuskin niitä säästettynä rahoja hautaankaan mukaani saan. En toki tuhlaa kaikkea, mutta käyn leikkauttamassa (lyhyet) hiukset 6 viikon välein ja ostan uudet housut ennen kuin edelliset ovat hajalla.  Nämä asiat nyppivät kovasti vanhempaa väkeä...

  • ylös 30
  • alas 1
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Juteltiin kerran mökillä nimivaihtoehdoista jos joskus mieheni kanssa tehdään lapsia. Sanoin haluavani pojalleni edesmenneen isäni toisen nimen, johon anoppini vastasi, ettei sitä voida laittaa kun se on jo heidän suvussa (jollakin kaukaisella sukulaisella). Voi tsiisus mietin siinä. Ja joka kerta kun tavataan saan kuulla kuinka minun pitäisi lopettaa harrastukseni ja aloittaa pitämään asunnostamme parempaa huolta... Ja olen siis vasta 25 vuotias... 

Lapsen nimiasiassa ei tarvitse kuunnella kenenkään suvun mielipiteitä. Itse valitsemme ja sillä siisti.


Mekin valitsimme itse, eikä nimeä paljastettu ennen ristiäisiä. Siinä ensimmäinen itkun aihe, kun anopin suvussa ei ole noin toimittu ikinä, eikä uskovaiseksi tunnustautuva anoppi ikinä ole noin tyhmästä tavasta kuullut. Ja onhan mummulla mummun oikeus tietää ennen muita. Tästä jankutettiin ristiäisiin saakka. Kun nimi tuli ilmi ristiäisissä, niin huono oli. Tästä sai taas kuunnella mielipidettä kerrakseen. Miksi ei ollut mieheni puolelta yhtään perintönimeä, kun mun suvusta oli. Ja tämä jatkuva kitinä oli toki osoitettu vain minulle, aivan kuin miehelläni ei olisi ollut sananvaltaa lapsensa nimeen.

Mielipiteensä saa sanoa, ilmoitti anoppi, kun ilmoitin, etten jaksa kuunnella lapseni nimestä valittamista. Saa toki, mutta ei ole pakko. Ymmärsin tietysti jo ensimmäisen kerran aiheesta anopin mainitessa, että nimi ei häntä miellytä. Miksi edes pitäisi?

Minun anoppini meni mököttämään ja itkemään muista erilleen, kun kuuli ristiäisissä lapsemme nimen.

Meillä ei sentään alkanut itkemään, mutta kertoi kyllä, että lapsen nimi on outo. Todella outo, suomalainen vanha nimi. Ei ehkä kovin yleinen, niin kuin Onni tai Eino, mutta kuitenkin ihan normaali nimi. Parempi olisi kuulemma ollut Mikko. 

  • ylös 28
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Olen itse vaativassa ja hyväpalkkaisessa työssä ja käytän rahaa lasten (ja omiin) harrastuksiin, helpotan omaa arkeani sillä, että meillä käy kerran kuukaudessa siivooja. Pyrin elämään mukavaa elämää nyt, koska tuskin niitä säästettynä rahoja hautaankaan mukaani saan. En toki tuhlaa kaikkea, mutta käyn leikkauttamassa (lyhyet) hiukset 6 viikon välein ja ostan uudet housut ennen kuin edelliset ovat hajalla.  Nämä asiat nyppivät kovasti vanhempaa väkeä...

Vanhempaa väkeä tuntuu aina ahdistavan, jos jotain täytyy uusia (koska vanhakin välttäisi), tai jos käyttää palkattua työvoimaa (kun on se kunnia-asia tehdä kaikki itse, verenmaku suussa), tai jos joutuu käyttämään säästöjä (koska ne on pahan päivän varalle ja tarpeeksi paha päivä ei ole edes se, että on sairas ja esim. kaivaisi itse kukkarostaan läjän ruplia yksityislääkäriä varten).

Tuo 40-50 luvuilla syntynyt poppoo on oikeasti aika pahasti kilahtanutta ja tunnevammaista porukkaa.

  • ylös 23
  • alas 5
Vierailija

Huh mitä tarinoita! Itse anoppina varon jokaista sanaani ja yleensä aina kehun ja kiittelen, silti saan aina vihaisia mulkaisuja, vaikka tytöstä tykkään paljon. Minä vain en ole hänelle mieluinen anoppi, ilmeisesti siksi että en ole akateeminen, hyväkuntoinen ja hyvätuloinen. Minkäs sille voi että sairauksia on kertynyt paskahommissa ja väsyttää aina.  En koskaan arvostele kotia enkä ulkonäköä muuten kuin kehuen. En tuki kylään, ovat asuneet yhdessä jo 10 vuotta ja kahdesti olen käynyt, eipä ole kutsuttukaan. En minäkään kutsu enää kun poika tulee aina kuitenkin yksin. Vaikeaa on, mutta minkäs teet. Aidot kehumisetkin otetaan aina kettuiluna.   

  • ylös 37
  • alas 1
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Olen itse vaativassa ja hyväpalkkaisessa työssä ja käytän rahaa lasten (ja omiin) harrastuksiin, helpotan omaa arkeani sillä, että meillä käy kerran kuukaudessa siivooja. Pyrin elämään mukavaa elämää nyt, koska tuskin niitä säästettynä rahoja hautaankaan mukaani saan. En toki tuhlaa kaikkea, mutta käyn leikkauttamassa (lyhyet) hiukset 6 viikon välein ja ostan uudet housut ennen kuin edelliset ovat hajalla.  Nämä asiat nyppivät kovasti vanhempaa väkeä...

"Rumat ne vaatteilla koreiloo" hoki mun mummu. Itsensä laittaminen oli väärin. Mun täti on vaatefriikki ja hän rakastaa koruja, ja tämä ahdisti mummua. Aina muisti mainita, kuinka hävettää kun "Sylvi" on taas kuin joulukuusi. Mummu ei kai ikinä sanonut mitään suoraan, mutta ajoitti moitteensa niin, että tiesi joulukuusityttären olevan kuuloetäisyydellä. Oikeasti todella ilkeää.

  • ylös 33
  • alas 0
Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niinpä. Olen itse vaativassa ja hyväpalkkaisessa työssä ja käytän rahaa lasten (ja omiin) harrastuksiin, helpotan omaa arkeani sillä, että meillä käy kerran kuukaudessa siivooja. Pyrin elämään mukavaa elämää nyt, koska tuskin niitä säästettynä rahoja hautaankaan mukaani saan. En toki tuhlaa kaikkea, mutta käyn leikkauttamassa (lyhyet) hiukset 6 viikon välein ja ostan uudet housut ennen kuin edelliset ovat hajalla.  Nämä asiat nyppivät kovasti vanhempaa väkeä...

"Rumat ne vaatteilla koreiloo" hoki mun mummu. Itsensä laittaminen oli väärin. Mun täti on vaatefriikki ja hän rakastaa koruja, ja tämä ahdisti mummua. Aina muisti mainita, kuinka hävettää kun "Sylvi" on taas kuin joulukuusi. Mummu ei kai ikinä sanonut mitään suoraan, mutta ajoitti moitteensa niin, että tiesi joulukuusityttären olevan kuuloetäisyydellä. Oikeasti todella ilkeää.

Monet vanhat ihmiset on saaneet ankaran kristillisen kasvatuksen, peloteltu jo vauvasta saakka helvetillä ja millä lie muulla,  ja eläneet koko ikänsä köyhän elämää, joten eivät ymmärrä miten joku voi elää toisin ja hassata vähät rahansa turhuuksiin. Eivät ymmärrä että elintaso on hurjasti noussut ja palkat on ihan erilaiset kuin kotirouvalla kymmeniä vuosia sitten.

  • ylös 17
  • alas 1
Vierailija

Sisustamisesta lähtien nokan koputtamista, puuttumista meidän tekemisiin, painosta huomauttelu, yllätyskäynnit ym... onneksi taakse jäänyttä!

  • ylös 12
  • alas 0
Vierailija

Anoppi suivaantui, kun laihdutin ja kerroin, etten voi syödä herkkuja. Hän ilmoitti haluavansa kaikkien syövän hänen tekeleitään.

  • ylös 16
  • alas 1
NurseBetty

Appiukko on muuten mukava, mutta joskus kännissä sanoi, että tulee katsomaan kun mieheni ja minä harrastamme seksiä! Olimme siis heillä yötä... en edes tiedä, mistä tällaisen ajatuksen sai. Joskus myös kysyi, tiedämmekö miten lapsia tehdään kun niitä ei vieläkään ole.

  • ylös 27
  • alas 1
Vierailija

Pakko avautua vielä äitini käytöksen lisäksi omasta isästä.
Sain esikoisen, raskaus oli mennyt yliajalle ja minulla oli raskausmyrkytys ja sellanen 20 kiloa ylimääräistä nestettä (verenpaineet huiteli lähellä 160/110 levossakin) vielä muutaman päivän synnytyksen jälkeen ja muutenkin rankka synnytys, henki oli lähteä kahteen otteeseen.
Isäni tulee sitten meillä käymään kun päästään vihdoin kotiutumaan tuoreen nyytin kanssa ja olen vielä aivan surkeassa hapessa.
"KEITÄPPÄ TUOREELLE UKILLE KAHVIA, MISSÄ TUOREET PULLAT" luulin et vitsaili.
Lähin sitten keittelemään kahvia ja sanoin et jos pullaa halluut nii kaupasta saa. Vaati saaha kermaa kahviin ja hyppyytti minkä kerkes, ja vielä oma isä! "tekasehan nyt ees servietit mulle tähän"

Sanoin, etten saisi liikkua näin paljon, olen heikossa kunnossa edelleen, hemoglobiinit vielä vajaa 90 vaikka sain punasoluja moneen otteeseen ja synnytykseni oli hyvin rankka ja minulla on edelleen raskausmyrkytysoireita päällä, vaikkakin lievenemään päin. Olin vielä tosi herkillä rankan viikon jäljiltä ja olin ollut jo toista viikkoa ammattilaisten armoilla kun ei ollut lupaa liikkua tai tehdä juuri mitään itse.
"Elä sitten jää tommoseen kuntoon ku näkkyy teidän naapureissaki olevan perheellisiä valaita"

 Mä sitten räjähdin tästä käytöksestä vasta puolen vuoden jälkeen isälle, kun pääsin hiljalleen henkisesti toipumaan kokemuksesta.

  • ylös 54
  • alas 0
Vierailija

Saattaa olla, että meni kirjoitukseni 938 hitusen aiheen ohi, mutta pointti on se, että ei ne oo aina omat appivanhemmat, joilta puuttuu käytöstavat. Isäni piikittelee minua varmaan rakkauttaan, äitini taas minua ja puolisoa. Puoliso pysyy ihanan diplomaattisina, kuten appivanhemmat, no toki appiukko välillä heittää kännistä hieman kyseenalaista läppää - mutta en oo jaksanu siitä pahoittaa mieltä. En ole ihan varma mistä nämä "on ihan ookoo töksäytellä törkeyksiä ja puhua mitä sylki suuhun tuo" ja (ne vainoharhaiset kuvitelmat) tavat tulee. Koska en tälleen näe koulutus/tulotaso/lapsuudenperheolot akselilla kovin suuria eroja, molemmilla puolilla on ollut perheensisäisiä tragedioita ja lapsuudenaikaista köyhyyttä ja myös rikkautta. Lapsuudenkotini tunnelma oli kylmähkö ja kosketusta ei ole ollut samaan tapaan mitä muilla tuntemillani perheillä on.

Vierailija

Vierailija kirjoitti:
Saattaa olla, että meni kirjoitukseni 938 hitusen aiheen ohi, mutta pointti on se, että ei ne oo aina omat appivanhemmat, joilta puuttuu käytöstavat. Isäni piikittelee minua varmaan rakkauttaan, äitini taas minua ja puolisoa. Puoliso pysyy ihanan diplomaattisina, kuten appivanhemmat, no toki appiukko välillä heittää kännistä hieman kyseenalaista läppää - mutta en oo jaksanu siitä pahoittaa mieltä. En ole ihan varma mistä nämä "on ihan ookoo töksäytellä törkeyksiä ja puhua mitä sylki suuhun tuo" ja (ne vainoharhaiset kuvitelmat) tavat tulee. Koska en tälleen näe koulutus/tulotaso/lapsuudenperheolot akselilla kovin suuria eroja, molemmilla puolilla on ollut perheensisäisiä tragedioita ja lapsuudenaikaista köyhyyttä ja myös rikkautta. Lapsuudenkotini tunnelma oli kylmähkö ja kosketusta ei ole ollut samaan tapaan mitä muilla tuntemillani perheillä on.

On se joskus näinkin että oma(t) vanhemmat on niitä piruja. Mulla oli aikoinaan maailman ihanin anoppi, appiukkokin  mutta se piilovi**uili välillä. Äiti aina arvosteli tekemisiäni, niin tai näin niin aina väärinpäin, jos siivosin se sanoi että kato nyt vaan noiden muksujen perään, jos taas en siivonnut nalkutti että nurkat on kamalassa kunnossa. Isä ja mieheni nauroi että teen kokoajan jotain vaikka äiti haukkui saamattomaksi. Mies (ex nykyään) osasi senkin että teki aina vieraiden aikana kotitöitä, äiti sitten luuli että meillä on aina nuo kuviot. Sitten äiti lauloi suvulle että tytär ei tee mitään vaan mies kaiken! Ja suku levitti meidän perhe-elämästämme tällaista kuvaa. Sitten kun ero tuli minut haukuttiin pystyyn kun niin hyvän miehen jätti, no kukaan sukulainen ei meillä asunut ja tiennyt mitä neljän seinän sisällä tapahtui.

  • ylös 19
  • alas 0

Sivut

* Tämä kenttä pitää täyttää jotta oikeat käyttäjät erottuvat boteista.
 
Sisältö jatkuu mainoksen alla