Pahimmat ANOPPI/APPIUKKO kokemukset

Huh mitä juttuja ja todella karmeita appivanhempia joillakin. Omalta kohdaltani voin sanoa, että jos ensitapaamisella poikaystävän äiti alkaa huorittelemaan, niin siihen jää kertaheitosta sekä poika että äitinsä. Heikkolahjaisuus periytyy ja en tahdo osaltani olla sellaista monistamassa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla on mitä ihanin anoppi ja appiukko, mutta sitten taas oma äitini... aiheuttaa jonkin verran harmaita hiuksia aina kun tulee käymään.

Tiiättekö sen, kun äiti rakas yrittää 10 vuoden seurustelunkin jälkeen saada minut deittailemaan hänen mielestä minulle sopivia miesehdokkaita. Tietenkin lääkäreitä, oikein arjalaisen näköisiä ja sinisilmäisiä. On jo jutellut heille kuulemma etukäteen, että hänellä olisi tällainen "sinkku" tyttö.

Puolisoni on aina ollut hänelle jotenkin kauhean vaikea paikka. Kun äitini tulee miun appivanhemmille kylään juhlapyhinä niin äitini on saattanut ihan kaikkien kuullen ilmaista, että tuo "Jarnon" veli olisi minulle kaikin puolin sopivampi ! Ja jos on saanut hyvän lahjan niin se on tietenkin puolisoni veljeltä (aina ollut puolisoltani)

Mentiin naimisiin, saatiin jälkikasvua. Lapset ovat ihania, mutta valitettavan isänsä näköisiä :DDD Ja "voi voi kun tuolla sinun puolisolla on noita erityislapsen piirteitä niin kauhulla odotan miten paha adhd jälkikasvulla tulee olemaan" Ja näitä hän möläyttelee kaikkien kuullen...

Meillä on puolison kanssa 2 lapsen perhe ja äitini saattaa yhtäkkiä tulla ovelle satojen kilsojen päästä ilmoittamatta ja ryhtyy pahimmillaan penkomaan meidän kaappeja ja sättimään miten roskiskomero on törkyinen ja puolisolla reikäinen paita ja haisee hielle. Yleensä tosin rauhoittuu kahvilla ja jollain ruualla.

Vaikea selittää, jutut eivät ole liian räikeitä, mutta niitä on määrällisesti niin paljon, että pöljempikin ymmärtää, ettei rakkaalla ihanalla äidilläni ole niitä käytöstapoja tai sosiaalista älykkyyttä joka tilanteeseen. Hän ei ole aivan typerä, itseasiassa hän on perinteisessä mielessä kovinkin älykäs - matemaattis-palikka akselilla ja ikuinen opiskelija/itsensä kehittäjä omalla sarallaan.

Olen äärrimmäisen kiitollinen, että omat appivanhemmat antavat mennä äitini puheet toisesta korvasta ulos ja välillä myö joudutaan nauramaan ihan porukalla jollekin uudelle äitini kujeelle. Puolisoni olis sen sijaan täysin kypsä hankkimaan lähestymiskieltoa ja ollaan sovittu ettei mummo lähe lasten kanssa ulkomaille kuin vasta täysi-ikäisenä. Minusta tuntuu ettei mieheni ole kertonut kaikkea mitä äitini on hänelle mennyt selittelemään.

Mikä sun miehessä on äitisi mielestä vikana? Ymmärrän kyllä miestä, jos on ihan kypsä tilanteeseen.

"kaikki" Kuulemma arvaamaton, ailahtelevainen, vainoharhainen huonolla tuulella ollessaan, unohtelee asioita ja syyttelee herkästi muita omista virheistään?

Aijoo, se on syyttänyt miestäni kuulemma huumausaineiden käytöstä (ihan varmasti on kannabista jossain!) ja liiasta alkoholin käytöstä :D tän olin jo ite unohtanut.

Joo no minuakin on yritetty kasvattaa aika ahtaaseen muottiin - edelleen arvostelee minun ulkonäköä kovasti, omat ihme kuvitelmat muista ihmisistä ja mitä ne ajattelee muista. Se on oikeesti aikamoinen vyyhti.

Itse en vastaa koskaan anopin puheluihin tai ota muutenkaan kantaa hänen puuhiinsa.

Se on mieheni homma. 15 vuotta naimisissa , 3 lasta ja kyseessä todella raskas persoona.  Mies hoitakoot oman puolensa suvun ja minä hoidan omani.

No anoppi sitten sai kuulla että olen autellut kälyni miehen äitiä kotitöissä ja pihanhoidossa ja jopa ostanut tälle kesäkukkia puutarhaan ja repi seipään takamukseensa kun en ole mennyt hänelle hommiin ja haukuttavaksi. Uhkaili rikosilmoituksella. Miehelleni oli laittanut kukka-tilauksen saatesanoilla että ne pitää olla minun maksamiani koska olin maksanut Xkin kukat enkä pyytänyt niistä rahaa ja mieheni ei saa niitä maksaa. Naurattaa vieläkin. Mistä tuo rikosilmoituksen tekisi? Siitä etten käy hyvää hyvyyttäni tekemästä ilmaista työtä taydelle mulkulle mutta teen sitä ihmiselle joka on iloinen ja kiitollinen tuosta avusta? Itsekin varmasti säälisin häntä jos tietäisin miksi kaikki sillat on poltettu takana, mutta..

Vierailija kirjoitti:

Mikä sun miehessä on äitisi mielestä vikana? Ymmärrän kyllä miestä, jos on ihan kypsä tilanteeseen.

Hahaa hyvän vastauksen annoin kun luin väärin. Luulin vastaavani "Mikä sun miehestä on äidissä vikana?".

Mutta äitini mielestä miehessä on vialla mm. ulkonäkö. Liian lyhyt ja ruskeat hiukset. Lyhyydestä se jaksaa jankuttaa. Ja sit välillä mun mies on ihan kiva, mutta olevinaan liian nokkela ja koppava. Kuulemma näyttää pulilta ja narkomaanille ja huono fiilis tulee hänestä.

Mies oli seurustellut 9 vuotta naisen kanssa, ja naisesta oli tullut anopin paras ystävä. Pariskunnan välit menivät poikki, ja mies alkoi seurustella kanssani. Avioiduimme. Anoppi kutsui mieheni ja tämän ex-naisystävän syntymäpäivilleen ja muihin suvun juhliin, mutta minua ei kutsuttu.

Vierailija kirjoitti:

Mies oli seurustellut 9 vuotta naisen kanssa, ja naisesta oli tullut anopin paras ystävä. Pariskunnan välit menivät poikki, ja mies alkoi seurustella kanssani. Avioiduimme. Anoppi kutsui mieheni ja tämän ex-naisystävän syntymäpäivilleen ja muihin suvun juhliin, mutta minua ei kutsuttu.

Tämä on kyllä törkeetä. Meneekö mies noille kinkereille?

Vierailija kirjoitti:

Huh mitä juttuja ja todella karmeita appivanhempia joillakin. Omalta kohdaltani voin sanoa, että jos ensitapaamisella poikaystävän äiti alkaa huorittelemaan, niin siihen jää kertaheitosta sekä poika että äitinsä. Heikkolahjaisuus periytyy ja en tahdo osaltani olla sellaista monistamassa.

Sulla kävi säkä. Mun anoppi paljasti todellisen luonteensa vasta silloin, kun olin jo tuhdisti raskaana. Varoitusmerkkejä oli kyllä, mutta umpirakastuneena ei niihin kiinnittänyt huomiota. Esim se, että tapasin miehen kaverit hyvin aikaisessa vaiheessa, mutta mies kertoi äidilleen meidän seurustelusta vasta puolen vuoden kohdalla.

Vierailija kirjoitti:

Juteltiin kerran mökillä nimivaihtoehdoista jos joskus mieheni kanssa tehdään lapsia. Sanoin haluavani pojalleni edesmenneen isäni toisen nimen, johon anoppini vastasi, ettei sitä voida laittaa kun se on jo heidän suvussa (jollakin kaukaisella sukulaisella). Voi tsiisus mietin siinä. Ja joka kerta kun tavataan saan kuulla kuinka minun pitäisi lopettaa harrastukseni ja aloittaa pitämään asunnostamme parempaa huolta... Ja olen siis vasta 25 vuotias... 

Lapsen nimiasiassa ei tarvitse kuunnella kenenkään suvun mielipiteitä. Itse valitsemme ja sillä siisti.

Vierailija kirjoitti:

zimpa kirjoitti:

Anoppi jo vihjaili häissä, ettei teidän liitosta mitään tule kaikkien kuullen.

Nyt oltu yhdessä 20 vuotta. Haukkui myös minut kaikille sukulaisille, jotka

uskoivat sinisin silmin anopin myrkytyksen. Olen akateeminen, työssäkäyvä

nainen ja meillä on kaksi ihanaa lasta. Koskaan ei ole ollut mitään riitaa

anopin/sukulaisten kanssa, mutta silti alusta asti minulle on tehty selväksi,

ettei pieneen sukuun tulla hyväksymään "jäseneksi".

En keski enää kuin kateuden tämän kaiken myrkyn syyksi.

Mitään järkevää selitystä sille ei ole.

Onko sulla mitään järkevää selitystä sille, että sun piti mainita olevasi akateeminen?

Onko sulla mitään muuta järkevää selitystä noin typerälle kysymykselle kuin perisuomalainen kateus ja huono itsetunto?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anopin mielestä olen huono ja laiska. Hän tekee kaiken paremmin. Lapsiani en osaa hoitaa (vaikka olen ollut päiväkodissa hyvin pidetty työntekijä). Puuttuu ihan kaikkeen ja leikkasi lapsen hiukset.

Appiukon mielestä harrastukseni ovat turhia ja vievät aikaa työnteolta. Ja toki jos olen töissä klo. 7-16, niin sen jälkeen lapset pitäisi viedä heille hoitoon (suoraa päiväkodista) jotta minä voisin tehdä vielä mieheni yrityksessä töitä.

Ei ole kauheasti kiinnostusta olla heidän kanssaan. Ikävä kyllä asuvat naapurissa.

Onko tuo appi itsekin yrittäjä, jonka mielestä elämässä ei tarvita kuin firma? Perhe valjastettava myös firman tarpeisiin, mitäpä sillä perheellä muuten tekee.

Joo, entinen yrittäjä. Nyt eläkkeellä. Mutta tosiaan kaikessa tulee ilmi, että turha on itseensä panostaa (=käydä parturissa tai ostaa uusia vaatteita) ja työnteko ja säästäminen on elämän tarkoitus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juteltiin kerran mökillä nimivaihtoehdoista jos joskus mieheni kanssa tehdään lapsia. Sanoin haluavani pojalleni edesmenneen isäni toisen nimen, johon anoppini vastasi, ettei sitä voida laittaa kun se on jo heidän suvussa (jollakin kaukaisella sukulaisella). Voi tsiisus mietin siinä. Ja joka kerta kun tavataan saan kuulla kuinka minun pitäisi lopettaa harrastukseni ja aloittaa pitämään asunnostamme parempaa huolta... Ja olen siis vasta 25 vuotias... 

Lapsen nimiasiassa ei tarvitse kuunnella kenenkään suvun mielipiteitä. Itse valitsemme ja sillä siisti.

Mekin valitsimme itse, eikä nimeä paljastettu ennen ristiäisiä. Siinä ensimmäinen itkun aihe, kun anopin suvussa ei ole noin toimittu ikinä, eikä uskovaiseksi tunnustautuva anoppi ikinä ole noin tyhmästä tavasta kuullut. Ja onhan mummulla mummun oikeus tietää ennen muita. Tästä jankutettiin ristiäisiin saakka. Kun nimi tuli ilmi ristiäisissä, niin huono oli. Tästä sai taas kuunnella mielipidettä kerrakseen. Miksi ei ollut mieheni puolelta yhtään perintönimeä, kun mun suvusta oli. Ja tämä jatkuva kitinä oli toki osoitettu vain minulle, aivan kuin miehelläni ei olisi ollut sananvaltaa lapsensa nimeen.

Mielipiteensä saa sanoa, ilmoitti anoppi, kun ilmoitin, etten jaksa kuunnella lapseni nimestä valittamista. Saa toki, mutta ei ole pakko. Ymmärsin tietysti jo ensimmäisen kerran aiheesta anopin mainitessa, että nimi ei häntä miellytä. Miksi edes pitäisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Anopin mielestä olen huono ja laiska. Hän tekee kaiken paremmin. Lapsiani en osaa hoitaa (vaikka olen ollut päiväkodissa hyvin pidetty työntekijä). Puuttuu ihan kaikkeen ja leikkasi lapsen hiukset.

Appiukon mielestä harrastukseni ovat turhia ja vievät aikaa työnteolta. Ja toki jos olen töissä klo. 7-16, niin sen jälkeen lapset pitäisi viedä heille hoitoon (suoraa päiväkodista) jotta minä voisin tehdä vielä mieheni yrityksessä töitä.

Ei ole kauheasti kiinnostusta olla heidän kanssaan. Ikävä kyllä asuvat naapurissa.

Onko tuo appi itsekin yrittäjä, jonka mielestä elämässä ei tarvita kuin firma? Perhe valjastettava myös firman tarpeisiin, mitäpä sillä perheellä muuten tekee.

Joo, entinen yrittäjä. Nyt eläkkeellä. Mutta tosiaan kaikessa tulee ilmi, että turha on itseensä panostaa (=käydä parturissa tai ostaa uusia vaatteita) ja työnteko ja säästäminen on elämän tarkoitus.

Kuulostaa ihan järkyttävältä. Elämän tarkoituksena mammonan kartuttaminen.

Sivusta seurannut kirjoitti:

Osui silmiin tämä ketju. Tiedän myös erään anopin joka ei onneksi ole omani. Sivusta seurannut miniän tuskaa sekä hänen puolisonsa. Anoppi on pahimmanluokan narsisti, hyväksikäyttää kaikkia paitsi niitä joista hyötyy jotenkin. Patologinen valehtelija, valittaa vaivojaan, "joutui" jäämään sairaseläkkeellekin (todellisuudessa sai lopputilin josta ei saa puhua kellekään). Sinkuksi jäätyään metsästää miehiä ja pitää niitä pelinappuloinaan kunnes löytyy se tarpeeksi rikas (ja höynäytettävä) .Kämppänsä on ääriään myöten täynnä kirpparisälää joita kantaa sitten pojalleen ja miniälleen, ja jos kieltäytyy ottamasta joutuu miniä taas pyyteleen anteeksi, milloin mistäkin syystä. Anoppi saa elinvoimansa anteeksipyytelyistä, häntä pitää palvoa, kohdella kuin kuningatarta. Määrää jopa kenen kanssa poikansa perhe saa pitää yhteyttä, esim muu suku, jos ne haluaisi tapailla hänelle epämieluisaa henkilöä alkaa uhkailut ja uhkaa myös pistää välit poikki poikaansa ja miniäänsä ja vaatii taas anteeksipyyntöjä. Anoppi itse on lähes koko sukunsa kanssa riidoissa, kaikissa on vikaa. Lapsenlapsistaan ei pahemmin välitä minkä miehenmetsästyksiltään niitä ehtii tapaamaan. Puuttuu niiden kasvatukseen vaikka miniä on fiksu ja tietää ne asiat paljon paremmin.

Enpä ihmettele että tuo anoppi on sinkku, kuka tuollaisen kanssa voisi elää? :D

Tässä on hyviä kertomuksia suomalaisesta yhdessäolon tavasta. Varsinkin -40-50-luvuilla syntyneet on yleensä ottaen melko tunnevammaista sakkia. Siis lähes kaikki. Möläytellään painosta vastasynnyttäneelle, kommentoidaan ulkonäköä muutenkin ja eletään suoritusten maailmassa.Itse olen pitänyt appivanhempiin selvää hajurakoa aina,kun tiedän että minunkaltaiset ihmiset on heille arvottomia. Olen siis kärsinyt ajoittaisista masennuskausista ja ollut sairaslomilla. Appiukko täyttää helposti narsistin kriteerit mutta välimatka säästää ongelmilta.

Mulla ihan perinteinen kokemus: anoppi suureen ääneen kailotti Ootkos sää taas raskaana... eiku ootkin vaan lihonu! Tuolloin 2 lasta meillä. No, suivaannuin ja aloitin elämäntaparemontin ja laihdutin 30kg. Eipä tarvii enää kuittailla. Hänelle kyllä maistuu niin suolaiset kuin makeatkin herkut. Viimeksi kun nähtiin muistin kyllä mainita, että kovin iäkkäänä ei kannata laihduttaa, ettei tule lihaskatoa ja toimintakyky laske. Maailman katkerin ja pahansuovin ihminen. Myös poikansa tietää ja ymmärtää asian. Sanonutkin äidilleen, että parempi puhua vaikka säästä, jos ei ole koskaan mitään hyvää sanottavaa kenestäkään. No, onneksi lapsetkin ovat oppineet kunnioittamaan erilaisia ihmisiä ja arvostamaan jokaista omana itsenään juuri sellaisena luin he ovat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

zimpa kirjoitti:

Anoppi jo vihjaili häissä, ettei teidän liitosta mitään tule kaikkien kuullen.

Nyt oltu yhdessä 20 vuotta. Haukkui myös minut kaikille sukulaisille, jotka

uskoivat sinisin silmin anopin myrkytyksen. Olen akateeminen, työssäkäyvä

nainen ja meillä on kaksi ihanaa lasta. Koskaan ei ole ollut mitään riitaa

anopin/sukulaisten kanssa, mutta silti alusta asti minulle on tehty selväksi,

ettei pieneen sukuun tulla hyväksymään "jäseneksi".

En keski enää kuin kateuden tämän kaiken myrkyn syyksi.

Mitään järkevää selitystä sille ei ole.

Onko sulla mitään järkevää selitystä sille, että sun piti mainita olevasi akateeminen?

Onko sulla mitään muuta järkevää selitystä noin typerälle kysymykselle kuin perisuomalainen kateus ja huono itsetunto?

Kyllä minuakin pisti silmään tuo akateemisuuden mainitseminen .

Olen itsekin akateeminen eli en luulisi omalla kohdallani kateuden olevan kyseessä.

Mutta miksi se piti mainita?

Osaatko sinä sanoa?

Toki tuon akateemisen anoppi saattaa olla kateellinen, mistäpä sen voi tietää.

Mutta voi olla niinkin että on ihan jostain muusta kysymys ja tämä akateeminen miniä uskottelee itselleen syynä olevan kateuden.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juteltiin kerran mökillä nimivaihtoehdoista jos joskus mieheni kanssa tehdään lapsia. Sanoin haluavani pojalleni edesmenneen isäni toisen nimen, johon anoppini vastasi, ettei sitä voida laittaa kun se on jo heidän suvussa (jollakin kaukaisella sukulaisella). Voi tsiisus mietin siinä. Ja joka kerta kun tavataan saan kuulla kuinka minun pitäisi lopettaa harrastukseni ja aloittaa pitämään asunnostamme parempaa huolta... Ja olen siis vasta 25 vuotias... 

Lapsen nimiasiassa ei tarvitse kuunnella kenenkään suvun mielipiteitä. Itse valitsemme ja sillä siisti.

Mekin valitsimme itse, eikä nimeä paljastettu ennen ristiäisiä. Siinä ensimmäinen itkun aihe, kun anopin suvussa ei ole noin toimittu ikinä, eikä uskovaiseksi tunnustautuva anoppi ikinä ole noin tyhmästä tavasta kuullut. Ja onhan mummulla mummun oikeus tietää ennen muita. Tästä jankutettiin ristiäisiin saakka. Kun nimi tuli ilmi ristiäisissä, niin huono oli. Tästä sai taas kuunnella mielipidettä kerrakseen. Miksi ei ollut mieheni puolelta yhtään perintönimeä, kun mun suvusta oli. Ja tämä jatkuva kitinä oli toki osoitettu vain minulle, aivan kuin miehelläni ei olisi ollut sananvaltaa lapsensa nimeen.

Mielipiteensä saa sanoa, ilmoitti anoppi, kun ilmoitin, etten jaksa kuunnella lapseni nimestä valittamista. Saa toki, mutta ei ole pakko. Ymmärsin tietysti jo ensimmäisen kerran aiheesta anopin mainitessa, että nimi ei häntä miellytä. Miksi edes pitäisi?

Minun anoppini meni mököttämään ja itkemään muista erilleen, kun kuuli ristiäisissä lapsemme nimen.

Niinpä. Olen itse vaativassa ja hyväpalkkaisessa työssä ja käytän rahaa lasten (ja omiin) harrastuksiin, helpotan omaa arkeani sillä, että meillä käy kerran kuukaudessa siivooja. Pyrin elämään mukavaa elämää nyt, koska tuskin niitä säästettynä rahoja hautaankaan mukaani saan. En toki tuhlaa kaikkea, mutta käyn leikkauttamassa (lyhyet) hiukset 6 viikon välein ja ostan uudet housut ennen kuin edelliset ovat hajalla.  Nämä asiat nyppivät kovasti vanhempaa väkeä...

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Juteltiin kerran mökillä nimivaihtoehdoista jos joskus mieheni kanssa tehdään lapsia. Sanoin haluavani pojalleni edesmenneen isäni toisen nimen, johon anoppini vastasi, ettei sitä voida laittaa kun se on jo heidän suvussa (jollakin kaukaisella sukulaisella). Voi tsiisus mietin siinä. Ja joka kerta kun tavataan saan kuulla kuinka minun pitäisi lopettaa harrastukseni ja aloittaa pitämään asunnostamme parempaa huolta... Ja olen siis vasta 25 vuotias... 

Lapsen nimiasiassa ei tarvitse kuunnella kenenkään suvun mielipiteitä. Itse valitsemme ja sillä siisti.

Mekin valitsimme itse, eikä nimeä paljastettu ennen ristiäisiä. Siinä ensimmäinen itkun aihe, kun anopin suvussa ei ole noin toimittu ikinä, eikä uskovaiseksi tunnustautuva anoppi ikinä ole noin tyhmästä tavasta kuullut. Ja onhan mummulla mummun oikeus tietää ennen muita. Tästä jankutettiin ristiäisiin saakka. Kun nimi tuli ilmi ristiäisissä, niin huono oli. Tästä sai taas kuunnella mielipidettä kerrakseen. Miksi ei ollut mieheni puolelta yhtään perintönimeä, kun mun suvusta oli. Ja tämä jatkuva kitinä oli toki osoitettu vain minulle, aivan kuin miehelläni ei olisi ollut sananvaltaa lapsensa nimeen.

Mielipiteensä saa sanoa, ilmoitti anoppi, kun ilmoitin, etten jaksa kuunnella lapseni nimestä valittamista. Saa toki, mutta ei ole pakko. Ymmärsin tietysti jo ensimmäisen kerran aiheesta anopin mainitessa, että nimi ei häntä miellytä. Miksi edes pitäisi?

Minun anoppini meni mököttämään ja itkemään muista erilleen, kun kuuli ristiäisissä lapsemme nimen.

Meillä ei sentään alkanut itkemään, mutta kertoi kyllä, että lapsen nimi on outo. Todella outo, suomalainen vanha nimi. Ei ehkä kovin yleinen, niin kuin Onni tai Eino, mutta kuitenkin ihan normaali nimi. Parempi olisi kuulemma ollut Mikko. 

Vierailija kirjoitti:

Niinpä. Olen itse vaativassa ja hyväpalkkaisessa työssä ja käytän rahaa lasten (ja omiin) harrastuksiin, helpotan omaa arkeani sillä, että meillä käy kerran kuukaudessa siivooja. Pyrin elämään mukavaa elämää nyt, koska tuskin niitä säästettynä rahoja hautaankaan mukaani saan. En toki tuhlaa kaikkea, mutta käyn leikkauttamassa (lyhyet) hiukset 6 viikon välein ja ostan uudet housut ennen kuin edelliset ovat hajalla.  Nämä asiat nyppivät kovasti vanhempaa väkeä...

Vanhempaa väkeä tuntuu aina ahdistavan, jos jotain täytyy uusia (koska vanhakin välttäisi), tai jos käyttää palkattua työvoimaa (kun on se kunnia-asia tehdä kaikki itse, verenmaku suussa), tai jos joutuu käyttämään säästöjä (koska ne on pahan päivän varalle ja tarpeeksi paha päivä ei ole edes se, että on sairas ja esim. kaivaisi itse kukkarostaan läjän ruplia yksityislääkäriä varten).

Tuo 40-50 luvuilla syntynyt poppoo on oikeasti aika pahasti kilahtanutta ja tunnevammaista porukkaa.