Anoppi puhui miehen ympäri kasteeseen

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuo sinun asenteesi on ap täysin typerä. Selkeästi liität kasteeseen jotain yliluonnollista, koska et voi sitä hyväksyä. Meillä lapset kastettiin ihan vain kauniiden juhlien – eli tavan vuoksi.

Tapakristityt tekee niin. Nimiäisetkin ovat kauniit juhlat. Tosin meillä ei ole vietetty niitäkään ja nimet on saatu lapsille annettua. 

Jep. Minä ilmoitin lasten nimet väestörekisteriin heti kun ne lomakkeet tulivat postissa ja se oli siinä. Lapsia on myös kutsuttu omillla nimillä syntymästä asti. Kukaan ei kysellyt ristiäisten perään koska tiesivät ettemme kuulu mihinkään uskontoon, ja jos joku olisi tullut sanomaan että lapset pitää liittää kirkkoon niin olisin sanonut että sopii siinä tapauksessa, että minä saan päättää mihin uskontoon sinun on liityttävä.

Vierailija kirjoitti:

Ap, eikö ole jännää, että anoppisi, mikä ei varmaan mikä keski-ikäinen enää ole, saa itkupotkuraivarit kuin hemmoteltu kakara? Jos anoppi rupeaa joululahjoista tai muita saman tyylisiä kiristelemään, kysyt hieman hymyillen, "Oletko pysähtynyt kuuntelmaan itseäsi kuinka lapselliselta kuulostat?" 

Mitä te enää jahkailette, käytte täyttämässä heti lapsen tietojen ilmoittaminen -lomakkeen ja lähetätte sen ohjeiden mukaisesti  digi- ja väestörekisterikeskukseen (ent. maistraatti).  Kerrotte jälkikäteen kaikille, että nimeksi tuli se ja se. Asia hoidettu, ei voi anoppi enää jälkikäteen mitään.  Varmaan saattaa anoppi vetää pultit, mutta anna kiukutella rauhassa, hänellä ei ole päätösvaltaa tai asiaan mitään sanomista, hän ei ole tämän lapsen äiti.

Ei tuo oikeasti estä pitämästä silti ristiäisiä perään, mutta ehkä anoppi ei sitä tajua.

"Ottakaa jostain muualta kaste jos siltä tuntuu ja nimi, sekä juhla kotona. Näin lapsi ei liity tahtomattaan mihinkään tiettyyn lahkoon."

Kaste jostain muualta – mistä?

Kaste ei tarkoita lahkoon liittymistä.

Lapsi liittyy joka tapauksessa vanhempiensa ja kasvuympäristönsä kulttuuripiiriin eli ajattelumaailmaan. Näitä viestejä luettaessa tulee mieleen, että suorastaan huolestuttavan fanaattiselta ja vinksahtaneelta kuulostaa tuollainen "vaadin-jo-ennen-raskautta-miestä-lupaamaan-ettei-lasta-vain-kasteta" -maailmankuva.

Minulla on omat vankat arvot ja kauniit ajatukset esim. kuolemasta ja ne antavat toivoa ja lohtua, kun kohtaan surua.

Kenenkään ei tarvitse minulle syöttää omia julmia aivopestyjä ajatuksiaan siitä, miten minun tapani surra olisi väärä, lapsi joutuu helvettiin, tai että ei ole toivoa, lohtua tms. TE uskovaiset olette julmia ja sairaita niin väittämällä.

Vierailija kirjoitti:

Täälläkin oikein hienosti näkyy se että ei ole sellaista suurta vihaa olemassakaan kuin kristillinen rakkaus. Niin julmaa tekstiä näiltä "rakastavilta" uskovaisilta tulee tänne, syyllistetään, maalaillaan uhkakuvia, pelotellaan. Kuka tollaisessa uskossa haluaa olla? Kuvottavinta mitä ihminen voi sylkeä suustaan, on puhua raskaana olevalle tai pienen vauvan ja lapsen vanhemmalle on tuo syyllistävä ja pelotteluksi tarkoitettu puhe k*olleista lapsista. Minut saa kans lähettää sinne "ikituleen" niiden "hylättyjen" (eli ei-kristittyjen) vauvojen ja lasten luo, ennemmin kuin näiden "rakastavien kristitittyjen taivaaseen". En halua tollaisten kuvottavien kauhujen kanssa mihinkään.

Niinpä! Tässä sitä "kauniin" uskonnon ydintä. Lytätään toisten arvot julmasti ja kylmästi. Ei tajuta eikä edes haluta ymmärtää oman laatikon ulkopuolista elämää - että joku voi omata kauniit, vahvat arvot hyvään ja eettisesti kestävään elämään ilman, että kuuluu johonkin maailman tuhansista uskontokunnista.

Nämä helvetillä, toivottomuudella ja merkityksettömyydellä, huonolla elämällä ym. uhkailevat vahvistavat joka kerta, että oli oikea päätös erota kirkosta. Tuo on niin kylmää ja julmaa. Omat arvoni ovat niin vahvat ja elämäni on hyvää, vakaata, rakkaudentäyteistä, lämmintä, täyttä ja toiveikasta.

MOT kirjoitti:

Tyhjästä kannattaa aina riidellä, siitä tulee hyvä mieli teille molemmille ja lapsikin tykkää. Aikuistu hyvä ihminen, lapsesi voi erota aikuisena kirkosta ja jollet usko noihin asioihin niin tuskin asiassa on mitään probleemaa.

Tyhjästä kannattaa aina riidellä, siitä tulee hyvä mieli teille molemmille ja lapsikin tykkää. Aikuistu hyvä ihminen, lapsesi voi liittyä kirkkoon aikuisena, jos uskoo noihin asioihin niin tuskin asiassa on mitään probleemaa.

Herätysliikkeillä on ollut valitettavan voimakas vaikutus siihen, millainen käsitys monilla suomalaisilla on kristillisyydestä. Muualla Euroopassa kristillisyys tarkoittaa kadun tallaajalle ihan eri asioita. Ei siellä kukaan ketään käännytä eikä syyllistä.

Kristillisyys merkitsee Keski-Euroopassa yleisesti samaa kuin eurooppalaisuuden ydin. Siihen arvomaailmaan kuuluvat sellaiset ideat kuin heikommista huolehtiminen, lasten ja naisten oikeudet, yhteisöllisyys...

Te vanhempina päätätte. Ei anoppi tai kukaan muukaan. Miehesi voisi kasvattaa itselleen munat ja seistä niiden asioiden takana, mistä olette jo sopineet.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on omat vankat arvot ja kauniit ajatukset esim. kuolemasta ja ne antavat toivoa ja lohtua, kun kohtaan surua.

Kenenkään ei tarvitse minulle syöttää omia julmia aivopestyjä ajatuksiaan siitä, miten minun tapani surra olisi väärä, lapsi joutuu helvettiin, tai että ei ole toivoa, lohtua tms. TE uskovaiset olette julmia ja sairaita niin väittämällä.

Onko joku oikeasti sanonut sinulle näin vai oletatko ainoastaan?

Minun ainoa lapseni kuoli 40 vuotta sitten ja voin kertoa, että kyllä niitä loukkaavia kommentteja tulee ei-uskovaisiltakin. Osa ihmisistä (yleensä, ei pelkästään uskovaisista / ei-uskovaisista) ei ehkä tarkoita loukata, mutta osa pyrkii siihen tarkoituksella oikein tarkoituksellisesti loukkaamaan toista mahdollisimman syvästi. Sitä ei voi ymmärtää.

Esikoisen syntyessä mieheni kuului kirkkoon, minä en, eikä minuakaan ole kastettu. Anoppi oletti ilman muuta että lapsi kastetaan, mutta otti aika tyynesti vastaan tiedon että mitään kastejuhlaa pappeineen ei tule, vaan kotona on nimiäiset että tervetuloa sinne sitten. Mieskin erosi kirkosta myöhemmin. Eikä anoppi ole muutenkaan ahkera kirkossa kävijä joten ehkä loppujen lopuksi ei asia ollutkaan mikään suuri pettymys.

Ehkä itselle olisi ollut enemmän hyväksymistä jos lapsi olisi "vaadittu" kastettavaksi kun ei itse oikein siihen usko, kaikki siunaamiset ja rukoukset...

Lapsi voi halutessaan mennä seurakunnan kerhoon, rippikouluun jne vaikkei kuuluisi kirkkoon. Meillä olivat seurakunnan kerhossa, oppivathan vähän siellä näitä kristillisiä perinteitäkin, ohjaajat oli kivoja ja lapsilla hauskaa.

Muista että sinä olet äiti, ja enemmän päätösvaltainen tässä asiassa kuin anoppisi, varsinkin jos olitte yhdessä jo päättäneet miehesi kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi uskonto on oppiaine? Samaa satuahan se on kuin joulupukin tarinat?

Vai onko joku muka nähnyt jumalan, siis selvinpäin tai ilman pillerihumalaa?

Kyllähän moni uskoo kohdanneensa Jumalan ja ihan selvin päin. Henkilökohtainen asia ja tuskin keneltäkään pois. t. agnostikko

Se onko se keltään pois vai ei, riippuu siitä miten nämä ihmiset käyttäytyvät muita kohtaan. Tuputtavatko uskontoa, kokevatko oikeudekseen syrjiä ei-kristittyjä tai puolustavatko ei-kristittyjä syrjiviä vanhoja käytäntöjä, pelottelevatko raskaana olevia helvetillä jne...

Kommentoit eri asiaa. Lainaamasi henkilö puhui Jumalan kohtaamisesta, sinä käyttäytymisestä muita kohtaan. Alapeukkua tulee, mutta kysyn silti: Mitä pahaa on siinä, jos ihminen uskoo kohdanneensa Jumalan?

eri

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan aina sen hätääntyneen äidin, jonka 4v lapsi kuoli sairaalassa ja äiti tajusi, että koska ei ole Jumalaa eikä lasta ole kastettu, niin ei tule koskaan mitään jälleennäkemistä. Ei olisi enää toivoa. Kristityillä äideillä on edes se, kun lapsi menehtyy.

Ei se jälleennäkeminen tule yhtään sen aidommaksi vaikka siihen uskoisi. Suurempi pettymyshän se on jos odottaa jotain jälleennäkemistä jonka jälkeen tajuaa kuollessaan että voihan p*ska, täällä me vaan maadutaan.

Voitko olla varma?

Monen äidin mielestä tuntuu pahalta haudata lapsensa, kristinusko antaa jotain toivoa, oli se totta tai ei.

Monen äidin??? Luulenpa, että jokaisen tervepäisen äidin mielestä on hel ve tin pahalta tuntuva asia haudata lapsensa, oli uskonto tai uskonnottomuus mikä hyvänsä. 

Miksi? Jos ei ole kristitty, niin silloinhan sitä ajattelee, että tämä oli tässä ja sillä selvä. Elämä alkaa ja päättyy, sen jälkeen ei ole mitään. Ateistille asia on yksinkertainen, jatketaan eteenpäin merkityksettömän episodin jälkeen.

Siis mitä mä just luin? Jos ei ole uskossa, ei voi rakastaa lastaan? Lapsen elämä ja kuolema on merkityksetöntä? No nyt ymmärrän, miksi jotkut kristityt luulevat olevansa niin paljon parempia kuin muut, he ovat täysin elämästä vieraantuneita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan aina sen hätääntyneen äidin, jonka 4v lapsi kuoli sairaalassa ja äiti tajusi, että koska ei ole Jumalaa eikä lasta ole kastettu, niin ei tule koskaan mitään jälleennäkemistä. Ei olisi enää toivoa. Kristityillä äideillä on edes se, kun lapsi menehtyy.

Mene nyt muualle noiden satujesi kanssa. 

Ihmeen moni kirkosta eronnut menee sairaalan kappeliin, kun oma lapsi on vakavasti sairas. Miksi ihmeessä?

Tapa. Rauhallinen paikka istua, surra, ja miettiä. Käytävällä istuvaa ja itkevää todennäköisemmin häiritään/tuijotetaan kuin siellä kappelissa istuessa ja itkiessä. Typerä kysymys.

"Rauhallinen paikka istua, surra, ja miettiä."

Tämäpä hyvinkin on kappelin käyttötarkoitus. Hiljentyä, miettiä elämää, rauhoittua.

Sitä sanotaan uskonnollisuudeksi.

Se kuuluu ihmisluontoon.

Vierailija kirjoitti:

Kastamatta jättäminen on minulle tärkeä asia. Siksi tämä oli sovittu mieheni kanssa jo ennen raskautta. Hänelle kirkkoon kuuluminen on aivan yhdentekevää, kuuluu siihen tavan vuoksi. Ennen anopin puuttumista asiaan olimme yhtä mieltä siitä ettei kastetta eikä juhlia tule. Ahdistun suunnattomasti juhlista eikä miehenikään niistä juuri välitä.

AP

Jotenkin säälittää lapsen puolesta jo valmiiksi, että mitään perhejuhlia ei järjestetä siksi ettette tykkää juhlia. Nyt on vain pakko kestää, koska lapsi kyselee taatusti aikuisena miksi hänelle ei ole järkätty mitään vaan olette eläneet kuin jehovantodistajat. Jos ainoa syy kastejuhlien puuttumiseen on se että vihaatte juhlia, niin olisiko aika kavuta alas sieltä omasta itsekkyydestä? 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan aina sen hätääntyneen äidin, jonka 4v lapsi kuoli sairaalassa ja äiti tajusi, että koska ei ole Jumalaa eikä lasta ole kastettu, niin ei tule koskaan mitään jälleennäkemistä. Ei olisi enää toivoa. Kristityillä äideillä on edes se, kun lapsi menehtyy.

Ei se jälleennäkeminen tule yhtään sen aidommaksi vaikka siihen uskoisi. Suurempi pettymyshän se on jos odottaa jotain jälleennäkemistä jonka jälkeen tajuaa kuollessaan että voihan p*ska, täällä me vaan maadutaan.

Jos kuoleman jälkeen ei ole mittään, ni eihä sitte voi mullassa miettiä että oli turhaa uskoa kuoleman jälkeiseen elämään. Jos taas on kuoleman jälkeinen elämä, ni harmittaa, jos ei uskonutkaan aiihen ;)

Ap:n kannattaa yrittää selvittää onko miehellä mitään haluja kasteeseen. Kysyä, että eikö kehtaa sanoa, että on muuttanut mielensö vai onko tosiaan niin, että vain mummun takia kaste.

Kullakin on omat syynsä kastaa tai olla kastamatta. En vaan ymmärrä miksi ns tapakristittyjä tai muita haukutaan. Eihän sitä tiedä kuinka paljon ne rukoilee tai kuinka palhon uskoo jumalaan, vaikkeivät kirkossa käy. Eiks oo tärkeintä, että ei vahingoiteta toisia. Kirkkoon kuuluminen ja tapakristittyys ei tietääkseni vahingoita muita ihmisiä ja evlut kirkkoki on aika erilainen kuin se olu 100 tai 1000 vuotta sitten. Ihan aikansa alussa kristityt oli Rooman valtakunnassa köyhäinavustajia, ei saarnannut uskosta vaan anto ruokaa ja juomaa köyhille. Mutta kukin tekee tyylillään. Itsehän siis oon ateisti :D

Tässä taas mennään oletuksella, että jos on kuoleman jälkeinen elämä, se on kristinuskon mukainen. Eihän se niin välttämättä ole. Maailmassa on monta eri uskomusta kuoleman jälkeisestä elämästä, eikä meillä ole todisteista minkään näistä puolesta tai vastaan. Ei niissä kaikissa ole pelastusta, on vain ikuinen kiertokulku, eikä ne vaadi mitään uskoa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muistan aina sen hätääntyneen äidin, jonka 4v lapsi kuoli sairaalassa ja äiti tajusi, että koska ei ole Jumalaa eikä lasta ole kastettu, niin ei tule koskaan mitään jälleennäkemistä. Ei olisi enää toivoa. Kristityillä äideillä on edes se, kun lapsi menehtyy.

Mene nyt muualle noiden satujesi kanssa. 

Ihmeen moni kirkosta eronnut menee sairaalan kappeliin, kun oma lapsi on vakavasti sairas. Miksi ihmeessä?

Tapa. Rauhallinen paikka istua, surra, ja miettiä. Käytävällä istuvaa ja itkevää todennäköisemmin häiritään/tuijotetaan kuin siellä kappelissa istuessa ja itkiessä. Typerä kysymys.

Aidosti tasa-arvoisessa yhteiskunnassa tämäkin olisi järjestetty sillä tavalla että sairaaloissa on uskontoneutraali, arvokas hiljentymistila. Jalisäksi tukea antamassa koulutettu tukihenkilö, jota ei ole vihitty minkään uskonnon loitsijaksi. Itselleni uskonnottamana tuo turvattoman olon se, että sairaalaolosuhteissa tuekseni ei ole tarjolla ketään muuta kuin vieraan uskonnon imaami joka on koulutettu vain oman uskontonsa arvomaailman edustajaksi. Pitänee laittaa terapeuttini yhteystiedot hoitotahtoon tms.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulla on omat vankat arvot ja kauniit ajatukset esim. kuolemasta ja ne antavat toivoa ja lohtua, kun kohtaan surua.

Kenenkään ei tarvitse minulle syöttää omia julmia aivopestyjä ajatuksiaan siitä, miten minun tapani surra olisi väärä, lapsi joutuu helvettiin, tai että ei ole toivoa, lohtua tms. TE uskovaiset olette julmia ja sairaita niin väittämällä.

Onko joku oikeasti sanonut sinulle näin vai oletatko ainoastaan?

Minun ainoa lapseni kuoli 40 vuotta sitten ja voin kertoa, että kyllä niitä loukkaavia kommentteja tulee ei-uskovaisiltakin. Osa ihmisistä (yleensä, ei pelkästään uskovaisista / ei-uskovaisista) ei ehkä tarkoita loukata, mutta osa pyrkii siihen tarkoituksella oikein tarkoituksellisesti loukkaamaan toista mahdollisimman syvästi. Sitä ei voi ymmärtää.

Lue tämä ketju. Aina kun aletaan keskustella arvoista, uskovien argumenteiksi alkaa tulla toisia elämännäkemyksiä lyttääviä ja syrjiviä, jopa julmia kommentteja. Jos joku on julma eikä omaa myötätuntoa, vielä kamalampaa se on kun julmuutta, halveksuntaa ja tunteetonta käytöstä perustellaan uskonnolla.

Se on toki totta että hyviä ja pahoja ihmisiä löytyy sekä uskovista että ei-uskovista. Mutta ihan sama minulle, en tuomitse ketään sen perusteella, uskooko vai ei. Tärkeintä on, miten ihminen läheisiään ja tätä maailmaa kohtelee.

Vierailija kirjoitti:

"Rauhallinen paikka istua, surra, ja miettiä."

Tämäpä hyvinkin on kappelin käyttötarkoitus. Hiljentyä, miettiä elämää, rauhoittua.

Sitä sanotaan uskonnollisuudeksi.

Se kuuluu ihmisluontoon.

Herää kysymys, miksi julkisilla varoilla ylläpidettävässä sairaalassa ei ole uskonnotonta (ja siten myös muita kuin kristinuskoa edustaville sopivaa) tilaa rauhoittumiselle ja suremiselle.

Vierailija kirjoitti:

"Rauhallinen paikka istua, surra, ja miettiä."

Tämäpä hyvinkin on kappelin käyttötarkoitus. Hiljentyä, miettiä elämää, rauhoittua.

Sitä sanotaan uskonnollisuudeksi.

Se kuuluu ihmisluontoon.

Uskonnoissa ei mietitä, etsitä tai pohdita. Totuus on jo selvitetty ja sitä opetetaan ja opitaan.

Mystiikka on parempi sana kuvaamaan pohdintaa joka juontaa henkilökohtaisesta yliluonnollisen kaipuusta tai kokemuksesta.

Itse ateistina tykkäisin jos kirkon kiinteistöt ja henkilökunta olisi yhteiskunnan käytössä ”mystiikkaan”. Tekisi ihmisille hyvää pohtia syvällisiä ilman valmista dogmaa.

Uskonnoissa tulee liian nopeasti vastaan raja jossa kysymykset kielletään.