Lue keskustelun säännöt.
Mitä kemia on ja kuinka sitä syntyy kahden ihmisen välille?
14.07.2020 |
Hyvin monitahoinen kysymys, mutta aloin pohtia tällaisia, kun tulin äskettäin kotiin treffeiltä, joissa juttu luisti hyvin ja oli kivaa, mutta kumpikaan meistä ei tuntenut kemiaa. Jääkö se kemia kiinni jostain yksittäisestä asiasta, joka ei ollut kohdallaan, vai onko kyseessä jotain monimutkaisempaa?
Kommentit (412)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni nämä tasot pätevät kyllä aika hyvin nettideiteissä ja Tinderissä. Tein aiheesta joskus aloituksenkin tänne, mutta se poistettiin heti. Minä uskon kyllä sen, että lihavat ja rumat miehet ovat pariutuneet naisten kanssa työpaikoilla ja harrastuksissa, mutta tietääkö kukaan tässä ketjussa yhtään tuollaista miestä, jolla olisi käynyt hyvä flaksi vaikkapa Tinderissä? Itse en tiedä ainuttakaan. Minun ja muutaman muun ketjun miehen kokemukset perustuvat nettideittailuun, ottakaa tämä huomioon, kun kommentoitte.
Ap (myös entinen volyymideittailija)
Ei pidä myöskään unohtaa, että tasoteoria pätee myös oikeassa elämässä.
Koko elämäni aikana ne naiset jotka ovat osoittaneet kiinnostusta ovat täysin poikkeuksetta liian matalatasoisia. Esim koulussa se luokan epäviehättävin ja pullein nainen kysyy kahville ja työpaikalla se epäviehättävä nainen kysyy että oletko sinkkumiehiä.
Naisten mielestä oma ulkonäkö ei vaikuta asiaan, mutta miehet voivat kertoa totuuden, että se on juurikin se määrittelevä tekijä kiinnostuksen takana.
Tasoteoria ei päde missään. Sellaista teoriaa ei edes ole. Kyseessä on vain minimalistisen pienen ihmisryhmän hajanainen kokoelma mietelauseita johdettuna subjektiivisista kokemuksista ja anekdooteista. Pelkkää ripulia. Maailma sen sijaan on ihan toisen näköinen, jos kääntää katseen pois omasta navasta ja uhrinviittansa aukaisee.
Päinvastoin, tasoteoria pätee armottomasti, mutta viehättävien ihmisten ei tarvitse kohdata sen raadollisuutta koska he pääsevät valitsemaan kumppaninsa paljon vapaammin, joten he sokeutuvat koko ilmiölle. Lisäksi naiset haluavat selitellä asiat kauniimmiksi ja romanttisemmiksi kuin ne todellisuudessa ovat, siinä on suorastaan eskapistista kauhua taustalla.
Avaa toki meille tuo eskapistinen kauhu. Miksi meillä naisilla on tarve selitellä ja mikä meitä kauhistuttaa?
Jaa, nyt pistit kyllä pahaan paikkaan kun olen mies ja vieläpä sellainen ihminen, joka suhtautuu ihan luontevasti siihen että kaikille ei ole jaettu yhtä hyviä kortteja elämässä, edes pariutumismielessä.
Näin äkkiseltään ei tule muuta mieleen kuin kasvatus. Tytöthän yleensä kasvatetaan poikia tarkemmin siihen, että pitää olla kiltti ja ei saa olla ilkeä kenellekään. Ei saa sanoa eikä edes ajatella mitään pahaa kenestäkään. Kaikki ovat kauniita omalla tavallaan ja sitä rataa. Siihen vielä Disney-elokuvat ja muut romanttiset sälät päälle. Varttuessaan työstä naiseksi tapahtuu sitten ehkä toinen seuraavista:
A) Oppi on mennyt perille niin hyvin, että nainen on ihan tosissaan sisäistänyt maailmankuvan, jossa jokainen on samanarvoinen ja kaunis ja rakkauden löytyminen on puhdasta mystiikkaa, ihanaa satua ja jokaiselle on se oikea tuolla jossakin. Ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä, eikä varallisuudella tai statuksellakaan. Kaikki löytävät rakkauden kohtalon johdattamina ja kaikki on kaunista ja mahtavaa sillä saralla. Tätä illuusiota vahvistaa entisestään se, jos nainen sattuu itse olemaan erityisen viehättävä. Tällöin hänen näkökulmastaan kumppanin löytäminen on helppoa ja yksinkertaista, tavattiin vain siellä ja alettiin jutella ja niin edelleen. Ei ole mitään torjumisen tai jopa nöyryytyksen kokemuksia ja loputonta etsintää ja pohdiskelua ja raadollisuutta. Ei koskaan joudu miettimään, että mikä ihmisiä oikeasti vetää toisiaan kohti ja mitä siihen vaaditaan, kun otetaan biologiset ja muut reaalimaailman faktat huomioon. Toisaalta tämä selittäisi myös sen harhan, mikä seiskan naisille helposti syntyy kun he saavat joskus seksiä ysin miehiltä ja luulevat sen tarkoittavan että saisivat ysin miehen myös parisuhteeseen.
B)Nainen huomaa varttuessaan, ettei se nyt ihan niin menekään kuten on opetettu. Onkin oikeasti rumia ihmisiä ja köyhiä ja eri syistä luotaantyöntäviä. Nallekarkit eivät mene tasan. Se yksi omista kavereistakin on ihan hervottomasti ylipainoinen, ei ihme ettei ole hirveästi sutinaa ollut. Herranjumala, saako näin ajatella? Olenko jotenkin viallinen, kun en osaa nähdä kaikkia ihmisiä kauniina ja hienoina? Ei tätä ainakaan ääneen saa sanoa, muuten minua aletaan paheksua tai minua ei enää pidetä hyvänä naisena. Äkkiä siis Disney-raita päälle ja mantra päälle, kaikki ovat kauniita ja kaikille on joku jossain, lallallallallaa.
Täysosuma. Ketjun paras ja totuudenmukaisin viesti.
Analysoipa vähän: mikä tuossa oli hienoa ja totuudenmukaista? Minusta tuo oli harhainen, provosoiva ja omituinen viesti.
Ei todellakaan ole, rumana naisena tällä maapallolla jo lähes 27 vuotta olleena voin vahvistaa tuon viestin olevan totuudenmukainen. Aina on kauniit naiset läpättämässä, kuinka kaikille löytyy joku ja että aito rakkaus ei katso ulkonäköä. He kuvittelevat siellä omassa harhaisessa päässään että se etuoikeutettu kohtelu jota he saavat kauneutensa vuoksi, on se kohtelu jota me rumemmat naiset myös saadaan. Ei voisi tuo olettamus olla kauempana totuudesta. He eivät näe maailmaa minkään muun kuin heidän oman näkökulmansa ja kokemustensa kautta, eivät kykene asettumaan muiden ihmisten asemaan. Usein törmään siihen että kauniit naiset suorastaan vähättelevät kokemiani negativiisia asioita rumana naisena liittyen pariutumiseen ja miehiin. Osa heistä on jopa suuttunut siitä, kun olen sanonut että miehet kohtelevat minua kuin roskaa. Todellakin elävät omassa fantasiamaailmassaan.
Juurikin näin, napakymppi. Hyväosaiset ihmiset haluavat torjua maailman realiteetit ja rumuuden vain, koska heidän ei tarvitse sitä itse kokea ja siitä kärsiä. Todella vastenmielinen ja pinnallinen tapa hahmottaa maailma ja olla eläytymättä toisten ihmisten asemaan.
Kauneus = hyväosaisuus? Mistä hemmetin mielisairaalasta käsin sinä osallistut?
Parempi olisi kysyä, että mistä vajakkihoitolasta itse? Kauneus on valtaa ja mahdollisuutta rakkauteen, seksuaalisuuteen, halutuksi tulemiseen, menestykseen ja lopulta myös onneen - vaikkei se sitä yksin takaakaan niin varmasti helpottaa ja paljon. Kysy keltä tahansa rumalta ihmiseltä, joka ei saa rakastaa ja tulla rakastetuksi tai edes halutuksi vain ulkonäkönsä tähden.
Esittämäsi on täysin uskonnollinen argumentti.
Tarkoititko siis että mun pitää kysyä asiasta ihmiseltä joka on jääräpäisen vakuuttunut yksinäisyytensä johtuvan ulkonäöstä?
Vai tarkoititko että asiasta on olemassa uskottavaa tutkimusta ja tilastoja, tai jossain on lista ihmisistä joille on määrätty yksinäisyys rumuuden vuoksi?
Enkö saa kysyä rumilta ihmisiltä jotka ovat pariutuneet onnellisesti? Miksen?
Miksei kysytä kauniilta mutta yksin jääneiltä mitään?
Hyvinpä heijastelet ja vänkäät päälle. Kysy ihan mitä mieleesi juolahtaa, keltä ikinä juolahtaa. Laitetaan kaikki argumentit parhaaseen mahdolliseen testiin. Kyllä sellainen minulle sopii. Kysy kaikkia noita asioita, mutta kysy rehellisesti.
Kysy rumalta, että vaihtaisiko tämä osia kauniin kanssa jos se olisi vain mahdollista.
No mutta eihän tuohon kysymykseen vastaaminen vastaa ollenkaan siihen, mitä edellä väitit.
Tietenkin köyhä vaihtaisi rikkaan kanssa, tummaihoinen valkoisen kanssa, monissa maissa nainen miehen kanssa ja miten milloinkin, koska on erilaisia asetelmia jonkin yksittäisen parametrin suhteen. Jos siis kysytään ja tietenkin täysin kuvitteellisesti, koska nämähän nyt ovat juuri sellaisia asioita, jotka eivät vaihdu.
Kuitenkin tummaihoinen köyhä nainen voi olla ihan tyytyväinen elämään ja elää jopa onnellisess aparisuhteessa, kun taas rikas valkoinen mies voi sur mata itsensä yksinäisyyden ja epätoivon vallassa.
Esittämäsi on täysin uskonnollinen argumentti. Rumuus (varsinkaan subjektiivisena kokemuksena itsestä) ei tuomitse ketään jäämään ilman rakkautta. Eikä tämä varsinkaan ole mikään tasoteorian todeksi osoittava. Kokoelma höpöväitteitä ei ole teoria.
Siis voi elämä. Eli kauneus siis on kuin onkin hyväosaisuutta, enkä täten olekaan mielisairaalapotilas.
Ja mitä ihmettä tuo höpötys, että "mustat haluaisivat olla valkoisia" oikein taas on?
Miten niin on hyväosaisuutta? Koetin havainnollistaa että mikä tahansa muuttuja voidaan vääntää samalla lailla hyväosaisuudeksi syystä että josssain asetelmassa mikä tahansa muuttuja voi tuoda jotain etua jossain asiassa. Tuo on siis vain ja ainoastaan ennakko-oletukseen perustuvalla mielivaltaiselle rajauksella perusteltu väittämä ja sellaisenakin kyseenalainen ja toteennäyttämätön. Siis tiivistettynä täysi yhdentekevää huuhaata.
Mustat haluaisivat olla valkoisia ihan yhtä suurella todennäköisyydellä kuin rumat kauniita ja naiset miehiä ja niin edelleen. Kokevat kärsivänsä siltä mitä ovat siksi mitä ovat ja johonkin rajaan saakka se on myös totta.
Kukaan ei silti voi elämänsä epäonnistumisia kaataa rumuuden, ihonväriin tai sukupuolen niskaan jos on vaan itse luovuttanut. Luovuttaminen on oma päätös ja valinta. Ei ole ihmistä jolla ei olisi jotain heikkouksia.
Sinulla on niin suuri ego ettet varmaan mahdu edes samaan huoneeseen kenenkään kanssa. Nytkin koitat kaivaa tietäsi epätoivoisesti asian vierestä selittelemällä omituisia epäolennaisuuksia ja luulojasi kuin jokin kehno asianajaja. En ole missään väittänyt etteikö olisi rumia ihmisiä, jotka selviäisivät maailmassa siitäkin huolimatta. Et voi kuitenkaan kikkailla paskaa kullaksi, ja kauneus on eittämättä etuoikeus ja suuri etu elämässä, rakkaudessa, haluttvuudessa jne, enkä ainakaan heti keksi mitään esimerkkejä sellaisista muuttujista miten rumuus voisi olla erityisesti kantajalleen eduksi - rinnastat rumuuden vielä lisäksi päälle sukupuoleen ja (mustaan)ihonväriin! Ja onpa sinulla pokkaa vielä väittää ettei rumuus korreloi rakkaudettomuuden ja epähaluttavuuden kanssa.
Ja edelleenkin omituinen väite, että mustat haluaisivat olla valkoisia. Mihin se oikein perustuu?
Ei sinulla ole varaa puhua mistään huuhaasta kyllä mitään.
Silloin kun koko viestin sisältö menee toisen sättimiseksi, lienee turha jatkaa. On selviö, että et kykene omaa näkökantaasi perustelemaan uskottavasti. Koko alkuperäinen ”kysy rumalta” on lähtökohtaisestikin jo täysin vääristynyt ja vääristävä metodi ja argumentti selvittää mitään. Lisäksi kuviot puhtaan oletuksen kysymyksen lopputuloksesta muka ”todisteeksi”. Mä voin todistaa sulle jumalan ja sen että olen avaruuskääpiö siriuksesta kehottamalla kysymään Torstilta joka mulle niin kertoi. Ootpa neropatti.
Lässyn lässyn ja katso sinne peiliin(vaikka tiedänkin jo ettei sinulla ole minkäänlaista kykyä sellaiseen). Itse aloitit nimittelyn monta viestiä sitten ja nyt olet ihan solmussa jauhamasi höpötyksen kanssa. Olet todella väsyttävä besserwisser ja tärkeilijä. Senkus luovutat kun et muuhunkaan kykene, mutta tähän lopulta jäimme:
En ole missään väittänyt etteikö olisi rumia ihmisiä, jotka selviäisivät maailmassa siitäkin huolimatta. Et voi kuitenkaan kikkailla paskaa kullaksi, ja kauneus on eittämättä etuoikeus ja suuri etu elämässä, rakkaudessa, haluttvuudessa jne, enkä ainakaan heti keksi mitään esimerkkejä sellaisista muuttujista miten rumuus voisi olla erityisesti kantajalleen eduksi - rinnastat rumuuden vielä lisäksi päälle sukupuoleen ja (mustaan)ihonväriin! Ja onpa sinulla pokkaa vielä väittää ettei rumuus korreloi rakkaudettomuuden ja epähaluttavuuden kanssa.
Ja edelleenkin omituinen väite, että mustat haluaisivat olla valkoisia. Mihin se oikein perustuu?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Sitä vaan ihmettelen, miten voi olla linjassa sellaisen kanssa, joka hakee muotoaa, ts. joustaa? Se kyllä kätevästi selittää ristiriidan, eli mitkä tahansa päinvastaiset ilmiöt selittyvät näppärästi keskenään ristiriitaisesti tasoteorialla, kuten aiemmin jo osoitin. Todellinen luojanluomaa-argumentti kerta kaikkiaan.
Ihan näin tiedeihmisen vinkkelistä voin todeta, että ei tule valmista. Ei ikinä.
Enpä olisi noin varma. Tasoteorian päälinjat ovat mielestäni ihan kohdillaan ja niillä pystyy selittämään ja ennustamaan tapahtumia melko onnistuneesti. Mutta kuten aina kun ihmisistä puhutaan, liikkuvia osia on paljon ja näkemykset heittelevät, etenkin kun niihin vaikutatvat ihmisten omat sisäiset demonit. Ei tätä mihinkään kiveen olla hakattu, keskustelua käydään, ilmiöitä ja selityksiä tarkennetaan ja kenttätestaus on päällä. Kuitenkin kyseessä ehkä laajimmin koskaan testauksessa ollut tai oleva ihmisen käyttäytymiseen liittyvä teoria, joka hakee lopullista muotoaan internetin keskusteluissa.
Ihan kuten litteän maan teoriakin.
Litteän maan teorian pystyy empiirisesti kuka tahansa todistamaan vääräksi nopeasti, tasoteoriaa taas ei - ja hyvästä syystä.
Johan se on tässä ketjussa kymmenen kertaa todistettu vääräksi, herranen aika sentään.
Yksi asia yhdistää litteämaauskovaisia ja tasouskovaisia. Se, että mikään todistus ei kelpaa.
Laita piruuttasi sitten lainaus yhdestäkin tällaisesta "todistuksesta". Ei ole silmään tullut, vänkääjä.
Tasoteoria on siis todistettu päteväksi missä ja kenen toimesta? Eipä ole näkynyt. Tiedoksi että käänteinen todistustaakka on pätemätön argumentti ja lähinnä huuhaan tunnusmerkki.
Et todellakaan pääse nyt (taas kerran) väistämään kysymystäni. Laita tästä ketjusta yksikin pätevä todistus sille, että tasoteorian voisi haudata, kun kerran väitit, että sellaisia löytyy peräti kymmenittäin? Retorinen kikkailusi ei korvaa substanssia. Ja sitä paitsi enemmänhän ihmiset kertovat kokemuksiensa korreloivan tasoteorian kanssa tässäkin ketjussa - lukuunottamatta joitain idealisteja, jotka taas eivät kerro omista kokemuksistaan mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni nämä tasot pätevät kyllä aika hyvin nettideiteissä ja Tinderissä. Tein aiheesta joskus aloituksenkin tänne, mutta se poistettiin heti. Minä uskon kyllä sen, että lihavat ja rumat miehet ovat pariutuneet naisten kanssa työpaikoilla ja harrastuksissa, mutta tietääkö kukaan tässä ketjussa yhtään tuollaista miestä, jolla olisi käynyt hyvä flaksi vaikkapa Tinderissä? Itse en tiedä ainuttakaan. Minun ja muutaman muun ketjun miehen kokemukset perustuvat nettideittailuun, ottakaa tämä huomioon, kun kommentoitte.
Ap (myös entinen volyymideittailija)
Ei pidä myöskään unohtaa, että tasoteoria pätee myös oikeassa elämässä.
Koko elämäni aikana ne naiset jotka ovat osoittaneet kiinnostusta ovat täysin poikkeuksetta liian matalatasoisia. Esim koulussa se luokan epäviehättävin ja pullein nainen kysyy kahville ja työpaikalla se epäviehättävä nainen kysyy että oletko sinkkumiehiä.
Naisten mielestä oma ulkonäkö ei vaikuta asiaan, mutta miehet voivat kertoa totuuden, että se on juurikin se määrittelevä tekijä kiinnostuksen takana.
Tasoteoria ei päde missään. Sellaista teoriaa ei edes ole. Kyseessä on vain minimalistisen pienen ihmisryhmän hajanainen kokoelma mietelauseita johdettuna subjektiivisista kokemuksista ja anekdooteista. Pelkkää ripulia. Maailma sen sijaan on ihan toisen näköinen, jos kääntää katseen pois omasta navasta ja uhrinviittansa aukaisee.
Päinvastoin, tasoteoria pätee armottomasti, mutta viehättävien ihmisten ei tarvitse kohdata sen raadollisuutta koska he pääsevät valitsemaan kumppaninsa paljon vapaammin, joten he sokeutuvat koko ilmiölle. Lisäksi naiset haluavat selitellä asiat kauniimmiksi ja romanttisemmiksi kuin ne todellisuudessa ovat, siinä on suorastaan eskapistista kauhua taustalla.
Avaa toki meille tuo eskapistinen kauhu. Miksi meillä naisilla on tarve selitellä ja mikä meitä kauhistuttaa?
Jaa, nyt pistit kyllä pahaan paikkaan kun olen mies ja vieläpä sellainen ihminen, joka suhtautuu ihan luontevasti siihen että kaikille ei ole jaettu yhtä hyviä kortteja elämässä, edes pariutumismielessä.
Näin äkkiseltään ei tule muuta mieleen kuin kasvatus. Tytöthän yleensä kasvatetaan poikia tarkemmin siihen, että pitää olla kiltti ja ei saa olla ilkeä kenellekään. Ei saa sanoa eikä edes ajatella mitään pahaa kenestäkään. Kaikki ovat kauniita omalla tavallaan ja sitä rataa. Siihen vielä Disney-elokuvat ja muut romanttiset sälät päälle. Varttuessaan työstä naiseksi tapahtuu sitten ehkä toinen seuraavista:
A) Oppi on mennyt perille niin hyvin, että nainen on ihan tosissaan sisäistänyt maailmankuvan, jossa jokainen on samanarvoinen ja kaunis ja rakkauden löytyminen on puhdasta mystiikkaa, ihanaa satua ja jokaiselle on se oikea tuolla jossakin. Ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä, eikä varallisuudella tai statuksellakaan. Kaikki löytävät rakkauden kohtalon johdattamina ja kaikki on kaunista ja mahtavaa sillä saralla. Tätä illuusiota vahvistaa entisestään se, jos nainen sattuu itse olemaan erityisen viehättävä. Tällöin hänen näkökulmastaan kumppanin löytäminen on helppoa ja yksinkertaista, tavattiin vain siellä ja alettiin jutella ja niin edelleen. Ei ole mitään torjumisen tai jopa nöyryytyksen kokemuksia ja loputonta etsintää ja pohdiskelua ja raadollisuutta. Ei koskaan joudu miettimään, että mikä ihmisiä oikeasti vetää toisiaan kohti ja mitä siihen vaaditaan, kun otetaan biologiset ja muut reaalimaailman faktat huomioon. Toisaalta tämä selittäisi myös sen harhan, mikä seiskan naisille helposti syntyy kun he saavat joskus seksiä ysin miehiltä ja luulevat sen tarkoittavan että saisivat ysin miehen myös parisuhteeseen.
B)Nainen huomaa varttuessaan, ettei se nyt ihan niin menekään kuten on opetettu. Onkin oikeasti rumia ihmisiä ja köyhiä ja eri syistä luotaantyöntäviä. Nallekarkit eivät mene tasan. Se yksi omista kavereistakin on ihan hervottomasti ylipainoinen, ei ihme ettei ole hirveästi sutinaa ollut. Herranjumala, saako näin ajatella? Olenko jotenkin viallinen, kun en osaa nähdä kaikkia ihmisiä kauniina ja hienoina? Ei tätä ainakaan ääneen saa sanoa, muuten minua aletaan paheksua tai minua ei enää pidetä hyvänä naisena. Äkkiä siis Disney-raita päälle ja mantra päälle, kaikki ovat kauniita ja kaikille on joku jossain, lallallallallaa.
Täysosuma. Ketjun paras ja totuudenmukaisin viesti.
Analysoipa vähän: mikä tuossa oli hienoa ja totuudenmukaista? Minusta tuo oli harhainen, provosoiva ja omituinen viesti.
Ei todellakaan ole, rumana naisena tällä maapallolla jo lähes 27 vuotta olleena voin vahvistaa tuon viestin olevan totuudenmukainen. Aina on kauniit naiset läpättämässä, kuinka kaikille löytyy joku ja että aito rakkaus ei katso ulkonäköä. He kuvittelevat siellä omassa harhaisessa päässään että se etuoikeutettu kohtelu jota he saavat kauneutensa vuoksi, on se kohtelu jota me rumemmat naiset myös saadaan. Ei voisi tuo olettamus olla kauempana totuudesta. He eivät näe maailmaa minkään muun kuin heidän oman näkökulmansa ja kokemustensa kautta, eivät kykene asettumaan muiden ihmisten asemaan. Usein törmään siihen että kauniit naiset suorastaan vähättelevät kokemiani negativiisia asioita rumana naisena liittyen pariutumiseen ja miehiin. Osa heistä on jopa suuttunut siitä, kun olen sanonut että miehet kohtelevat minua kuin roskaa. Todellakin elävät omassa fantasiamaailmassaan.
Juurikin näin, napakymppi. Hyväosaiset ihmiset haluavat torjua maailman realiteetit ja rumuuden vain, koska heidän ei tarvitse sitä itse kokea ja siitä kärsiä. Todella vastenmielinen ja pinnallinen tapa hahmottaa maailma ja olla eläytymättä toisten ihmisten asemaan.
Kauneus = hyväosaisuus? Mistä hemmetin mielisairaalasta käsin sinä osallistut?
Pariutumismielessä kauneus on todellakin hyväosaisuutta. Ja helpottaahan se tutkimusten mukaan esimerkiksi palvelutilanteita, työnhakua ja ties mitä muutakin.
Tuossa juuri hyvä esimerkki tuon mielenterveyskuntoutujan egosta. Kauniin on todellakin helppo olla haluttu ja ruman taas voi olla käytännössä mahdotonta olla millään lailla haluttu. Kauneus todellakin on hyväosaisuutta big time.
Rakkauden amatööri kirjoitti:
Henkilökemiasta sen verran että vaikka sillä ei tarkoiteta yleensä oikeaa kemiaa on tutkittu että ihmisillä on ominaistuoksunsa ja alitajuisesti osittain parin valinta perustuu että miellyttääkö tämä tuoksu.
Toisekseen rakastuminen on oikeastikin kemiallinen reaktio joka on mitattavissa verikokeella.
Tuosta loppulauseesta olen samaa mieltä, ihastuminen/rakastuminen on todella tila, joka voidaan mitata välittäjäaineissakin.
Jos taas rakkaus olisi jostain ominaistuoksusta kiinni niin sittenhän sitä näkisi todella rumia ihmisiä todella kauniiden kanssa yhdessä, ja sellaistahan ei juuri näe. En sano etteikö se voisi osaltaan myös vaikuttaa, mutta kummasti vain niiden rumien ihmisten tuoksukaan ei juuri hurmaa ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku tuolla sanoi, että mies; salille mars, vaatetus/hiukset kuntoon jne. No ei kai siitä haittaa ole...mutta... persoona ON se joka vetää. Jos olet ikävää ja tylsää seuraa, voit olla vaikka George Cloonyt kopio, niin ei
natsaa. Olen niin "eriparia" olevia pareja nähnyt montaa, että voi todeta, että ulkonäöllä ei ole hirveästi merkitystä. Ja varsinkin mitä enemmän ikää tulee. Valloittava, energinen, positiivinen, hauska, karismaattinen ihminen saa aina seuraa.
Sama pätee molempiin sukupuoliin.
Täyttä potaskaa. Itse olen ruma nainen ja en ole koskaan saanut miestä edes treffeille kanssani, saatika että olisin koskaan päässyt pairisuhteeseen asti.
Olen nähnyt omin silmin miten jopa ikävänpuoleisen luonteen omaavat mutta ulkoisesti viehättävät naiset saavat seuraa tämän tästä, ja miehet oikein hamuavat heitä suhteeseen kanssaan. Itse olen kiva, reilu, kiinnostava persoona ja fiksukin (muiden palaute luonteestani ja minusta) ja ei, ei vaan natsaa. Syynä rumuus.
Aina tulee mieheltä joku tekosyy, että miksi hän ei voi muka alkaa tapailemaan minua tai mies pyrkii pakenemaan paikalta vähin äänin tai feidaa kokonaan eikä hänestä kuulu sen koommin mitään. Ei riitä että on kiva ja mukava, vaan naisen pitää olla myös kaunis.
Ainakin omalla kohdallani naiset ovat olleet hyvin huonoja arvioimaan miksi en halua heistä suhdetta. Lähes aina ovat ulisseet ulkonäöstään, vaikka koskaan se ei ole ollut syynä. Oikeita syitä ovat olleet mm. matala koulutus, heikko yleissivistys, huono itsetunto, "tulevaisuudettomuus" ja yleinen elämäntyylien epäsopivuus. Ehkä jos unohdat ulkonäkösi hetkeksi ja mietit esim. tuosta listasta mikä voisi olla oikeasti syynä, tilanne voi muuttua.
ohis
Ihan kuin sinä itse alkaisit seurustelemaan todella ruman naisen kanssa jos on varaa tuolla lailla valita ja nirsoilla. Kevyttä jeesustelua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Rakkauden amatööri kirjoitti:
Henkilökemiasta sen verran että vaikka sillä ei tarkoiteta yleensä oikeaa kemiaa on tutkittu että ihmisillä on ominaistuoksunsa ja alitajuisesti osittain parin valinta perustuu että miellyttääkö tämä tuoksu.
Toisekseen rakastuminen on oikeastikin kemiallinen reaktio joka on mitattavissa verikokeella.
Tuosta loppulauseesta olen samaa mieltä, ihastuminen/rakastuminen on todella tila, joka voidaan mitata välittäjäaineissakin.
Jos taas rakkaus olisi jostain ominaistuoksusta kiinni niin sittenhän sitä näkisi todella rumia ihmisiä todella kauniiden kanssa yhdessä, ja sellaistahan ei juuri näe. En sano etteikö se voisi osaltaan myös vaikuttaa, mutta kummasti vain niiden rumien ihmisten tuoksukaan ei juuri hurmaa ketään.
En näe mitään ristiriitaa. Ihminen haistaa vain niiden ihmisten ominaistuoksun, joihin tutustuu ja joiden kanssa pääsee/hakeutuu niin läheiseen kontaktiin, että sen tiedostamattaan haistaa. Jos ihminen on hänen silmissään ruma, niin ei hän koe edes kiinnostusta hakeutua lähelle.
Pelkät feromonit eivät myöskään saa kahta ihan eri piireissä liikkuvaa ihmistä yhteen. Jos toinen on nörtti ja viihtyy kotona pelaamassa pelejä ja koodaamassa, niin ei hän tapaa bilettävää instabeibeä. Vaikka tapaisi, niin edes feromonit tuskin saisivat aikaan sellaista kemioiden kohtaamista, että heistä tulisi pari.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakkauden amatööri kirjoitti:
Henkilökemiasta sen verran että vaikka sillä ei tarkoiteta yleensä oikeaa kemiaa on tutkittu että ihmisillä on ominaistuoksunsa ja alitajuisesti osittain parin valinta perustuu että miellyttääkö tämä tuoksu.
Toisekseen rakastuminen on oikeastikin kemiallinen reaktio joka on mitattavissa verikokeella.
Tuosta loppulauseesta olen samaa mieltä, ihastuminen/rakastuminen on todella tila, joka voidaan mitata välittäjäaineissakin.
Jos taas rakkaus olisi jostain ominaistuoksusta kiinni niin sittenhän sitä näkisi todella rumia ihmisiä todella kauniiden kanssa yhdessä, ja sellaistahan ei juuri näe. En sano etteikö se voisi osaltaan myös vaikuttaa, mutta kummasti vain niiden rumien ihmisten tuoksukaan ei juuri hurmaa ketään.
En näe mitään ristiriitaa. Ihminen haistaa vain niiden ihmisten ominaistuoksun, joihin tutustuu ja joiden kanssa pääsee/hakeutuu niin läheiseen kontaktiin, että sen tiedostamattaan haistaa. Jos ihminen on hänen silmissään ruma, niin ei hän koe edes kiinnostusta hakeutua lähelle.
Pelkät feromonit eivät myöskään saa kahta ihan eri piireissä liikkuvaa ihmistä yhteen. Jos toinen on nörtti ja viihtyy kotona pelaamassa pelejä ja koodaamassa, niin ei hän tapaa bilettävää instabeibeä. Vaikka tapaisi, niin edes feromonit tuskin saisivat aikaan sellaista kemioiden kohtaamista, että heistä tulisi pari.
Juu, eli periaatteessa ollaan aika samoilla linjoilla: tuoksu voi kyllä osaltaan vaikuttaa muttei riitä yksinään mihinkään suurempaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joku tuolla sanoi, että mies; salille mars, vaatetus/hiukset kuntoon jne. No ei kai siitä haittaa ole...mutta... persoona ON se joka vetää. Jos olet ikävää ja tylsää seuraa, voit olla vaikka George Cloonyt kopio, niin ei
natsaa. Olen niin "eriparia" olevia pareja nähnyt montaa, että voi todeta, että ulkonäöllä ei ole hirveästi merkitystä. Ja varsinkin mitä enemmän ikää tulee. Valloittava, energinen, positiivinen, hauska, karismaattinen ihminen saa aina seuraa.
Sama pätee molempiin sukupuoliin.
Täyttä potaskaa. Itse olen ruma nainen ja en ole koskaan saanut miestä edes treffeille kanssani, saatika että olisin koskaan päässyt pairisuhteeseen asti.
Olen nähnyt omin silmin miten jopa ikävänpuoleisen luonteen omaavat mutta ulkoisesti viehättävät naiset saavat seuraa tämän tästä, ja miehet oikein hamuavat heitä suhteeseen kanssaan. Itse olen kiva, reilu, kiinnostava persoona ja fiksukin (muiden palaute luonteestani ja minusta) ja ei, ei vaan natsaa. Syynä rumuus.
Aina tulee mieheltä joku tekosyy, että miksi hän ei voi muka alkaa tapailemaan minua tai mies pyrkii pakenemaan paikalta vähin äänin tai feidaa kokonaan eikä hänestä kuulu sen koommin mitään. Ei riitä että on kiva ja mukava, vaan naisen pitää olla myös kaunis.
Ainakin omalla kohdallani naiset ovat olleet hyvin huonoja arvioimaan miksi en halua heistä suhdetta. Lähes aina ovat ulisseet ulkonäöstään, vaikka koskaan se ei ole ollut syynä. Oikeita syitä ovat olleet mm. matala koulutus, heikko yleissivistys, huono itsetunto, "tulevaisuudettomuus" ja yleinen elämäntyylien epäsopivuus. Ehkä jos unohdat ulkonäkösi hetkeksi ja mietit esim. tuosta listasta mikä voisi olla oikeasti syynä, tilanne voi muuttua.
ohis
Ihan kuin sinä itse alkaisit seurustelemaan todella ruman naisen kanssa jos on varaa tuolla lailla valita ja nirsoilla. Kevyttä jeesustelua.
Hankala sanoa, koska en ole nähnyt ikäistäni todella rumaa naista. Semmonen voisi teoriassa olla, jos elintavat olisivat aivan karmeat.
Se, että klikkaa kunnolla olen kokenut kahden miehen kanssa viimesen kahden vuoden aikana. Ekana töissä työkaverin kanssa. Meidän kohtaamiset aiheutti hyvin voimakkaita reaktioita. Se oli jopa kiusallista. Tää mies lähti muualle töihin. Siitä reilu puoli vuotta tapasin nykyisen mieheni. Se klikkasi heti. Ja kaikissa asioissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo satoja vuosia ennen kuin mistään tasoteorioista oltiin edes puhuttu, ihmiset mittailivat itsejään ja toisiaan ja miettivät, että "riitänköhän minä tuolle?" tai "olenko minä tarpeeksi kaunis tuolle?" jne.
Todellisuus on aina ollut olemassa. On aina ollut kauniimpia ja rumempia ihmisiä, menevämpiä, sosiaalisempia, rohkeampia, rikkaampia jne jne.
Osa surkimuksista tietysti elää tuollaisen jatkuvan negatiivisen ajattelun mukaan. Sitten on ne normaalit, jotka ihastuvat niihin, joihin sattuvat ihastumaan ja tekevät aloituksen tätä ihmistä kohtaan. Joskus onni on myötä ja joskus ei.
Ihan turha miettiä omassa päässään "riitänkö tuolle?" ennen kuin mitään on edes tapahtunut. Koska ei ole mitään kaavaa, jonka mukaan ihmiset ihastuvat, niin on aivan turha kuvitella näkevänsä toisen ihmisen sisimpään.
Harvemmin kukaan tietoisesti ajattelee että riitänkö tuolle, se prosessi tapahtuu alitajuisesti koska meillä jokaisella on sisäsyntyinen käsitys omasta tasostamme. Emme siis edes lähesty sellaisia jotka ovat selkeästi eri tasoa ja hakeudumme omankaltaistemme seuraan.
Sitten taas päästään näihin tapauksiin, jossa kadunkulman spuge (tai ainakin sellaista muistuttava) ryhtyy pokaamaan nättiä kassatyttöä tai hevari lähestyy sporttista naista.
No spugehan tekee sen ihan läpällä ja kännissä, ei ole mitään hävittävää elämässä muutenkaan. Mutta miksei hevari voi lähestyä sporttista naista? Ei siinä välitöntä tasoeroa ole pelkästään noilla spekseillä.
Kyllä ne välillä ihan tosissaan ovat, usko pois.
Eli pelkästään se motivoi hevaria lähestymään, että hän kokee olevansa samalla tasolla sen sporttisen naisen kanssa? Asia selvä. Minä en mistään tasoista osaa sanoa yhtään mitään, ainoa kysymys mikä itselläni herää on, onko heillä mitään yhteistä? Kun monelle nyt ei vaan riitä uuteen ihmiseen tutustumiseen parisuhdemielessä se, että he ovat jollain kuvitteellisella samalla tasolla.
Ei, vaan hevari on yksinkertaisesti ihastunut sporttiseen naiseen ja jossain takaraivossaa kokee, että hänellä voisi oikeasti olla mahdollisuus, ei siis havittele mahdotonta.
Hahaa, varmasti näin. Tuossa tilanteessa oli kyse täysin toisilleen tuntemattomista ihmisistä (koskaan aiemmin edes toisiaan nähneet), joten mihinkään ihastumiseen en usko.
Ahaa, tämä oli siis ihan todellinen tilanne? Mielenkiintoista. Miksi et usko? Ulkonäköönhän sitä yleensä ensin ihastutaan, kun ihmisestä ei mitään muuta näe päälle. Jos hevari ei ihastunut, miksi hän lähestyi naista? Se vaati uskomatonta rohkeutta, jonka oikeastaan vain ihastuminen voi antaa.
Se tilanne ei tuntunut aidolta. Vaikutti siltä että tyyppi oli ottanut jonkun riittävän näköisen naisen randomisti kohteekseen ja päättänyt mennä iskemään, koska "pitää saada nainen". Aivan sama kuka nainen, kunhan ulkoisesti on riittävä. Sellainen kuva siitä tilanteesta itselleni tuli. Uskon kyllä tunnistavani aidon ihastumisen ja se loisti siinä tilanteessa poissaolollaan.
Onhan se monesti noinkin. Sillä tavallahan ihmiset tutustuvat, katsovat että tuossa on kivan näköinen tyyppi, heitänpä sille vähän juttua. Ei sen aina tarvitse olla joku kuukausia suunniteltu vuosisadan rakastuminen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo satoja vuosia ennen kuin mistään tasoteorioista oltiin edes puhuttu, ihmiset mittailivat itsejään ja toisiaan ja miettivät, että "riitänköhän minä tuolle?" tai "olenko minä tarpeeksi kaunis tuolle?" jne.
Todellisuus on aina ollut olemassa. On aina ollut kauniimpia ja rumempia ihmisiä, menevämpiä, sosiaalisempia, rohkeampia, rikkaampia jne jne.
Osa surkimuksista tietysti elää tuollaisen jatkuvan negatiivisen ajattelun mukaan. Sitten on ne normaalit, jotka ihastuvat niihin, joihin sattuvat ihastumaan ja tekevät aloituksen tätä ihmistä kohtaan. Joskus onni on myötä ja joskus ei.
Ihan turha miettiä omassa päässään "riitänkö tuolle?" ennen kuin mitään on edes tapahtunut. Koska ei ole mitään kaavaa, jonka mukaan ihmiset ihastuvat, niin on aivan turha kuvitella näkevänsä toisen ihmisen sisimpään.
Harvemmin kukaan tietoisesti ajattelee että riitänkö tuolle, se prosessi tapahtuu alitajuisesti koska meillä jokaisella on sisäsyntyinen käsitys omasta tasostamme. Emme siis edes lähesty sellaisia jotka ovat selkeästi eri tasoa ja hakeudumme omankaltaistemme seuraan.
Sitten taas päästään näihin tapauksiin, jossa kadunkulman spuge (tai ainakin sellaista muistuttava) ryhtyy pokaamaan nättiä kassatyttöä tai hevari lähestyy sporttista naista.
No spugehan tekee sen ihan läpällä ja kännissä, ei ole mitään hävittävää elämässä muutenkaan. Mutta miksei hevari voi lähestyä sporttista naista? Ei siinä välitöntä tasoeroa ole pelkästään noilla spekseillä.
Kyllä ne välillä ihan tosissaan ovat, usko pois.
Eli pelkästään se motivoi hevaria lähestymään, että hän kokee olevansa samalla tasolla sen sporttisen naisen kanssa? Asia selvä. Minä en mistään tasoista osaa sanoa yhtään mitään, ainoa kysymys mikä itselläni herää on, onko heillä mitään yhteistä? Kun monelle nyt ei vaan riitä uuteen ihmiseen tutustumiseen parisuhdemielessä se, että he ovat jollain kuvitteellisella samalla tasolla.
Ei, vaan hevari on yksinkertaisesti ihastunut sporttiseen naiseen ja jossain takaraivossaa kokee, että hänellä voisi oikeasti olla mahdollisuus, ei siis havittele mahdotonta.
Hahaa, varmasti näin. Tuossa tilanteessa oli kyse täysin toisilleen tuntemattomista ihmisistä (koskaan aiemmin edes toisiaan nähneet), joten mihinkään ihastumiseen en usko.
Ahaa, tämä oli siis ihan todellinen tilanne? Mielenkiintoista. Miksi et usko? Ulkonäköönhän sitä yleensä ensin ihastutaan, kun ihmisestä ei mitään muuta näe päälle. Jos hevari ei ihastunut, miksi hän lähestyi naista? Se vaati uskomatonta rohkeutta, jonka oikeastaan vain ihastuminen voi antaa.
Se tilanne ei tuntunut aidolta. Vaikutti siltä että tyyppi oli ottanut jonkun riittävän näköisen naisen randomisti kohteekseen ja päättänyt mennä iskemään, koska "pitää saada nainen". Aivan sama kuka nainen, kunhan ulkoisesti on riittävä. Sellainen kuva siitä tilanteesta itselleni tuli. Uskon kyllä tunnistavani aidon ihastumisen ja se loisti siinä tilanteessa poissaolollaan.
Onhan se monesti noinkin. Sillä tavallahan ihmiset tutustuvat, katsovat että tuossa on kivan näköinen tyyppi, heitänpä sille vähän juttua. Ei sen aina tarvitse olla joku kuukausia suunniteltu vuosisadan rakastuminen.
Minusta on koomista edes väittää, että vain ihastuminen antaisi rohkeutta lähestyä. Kuka tahansa tietää ettei mene niin, syitä lähetymiseen voi olla vaikka kuinka paljon muitakin. Siinä se kohde sitten miettii että mikähän tämänkin motiivi oikein on. Kuten tuossa esimerkkitapauksessa, joskus lähestymisen motiivi on helppo tajuta, mutta toisinaan joutuu oikeasti miettimään mitä siinä on takana. Jokainen tietty voi etsiä mitä tahansa mutta itse odotan sellaista vuosisadan rakastumiseen verrattavaa kohtaamista. Että huomaan heti olevani sille toiselle spesiaali, ja hänkin on sitä minulle. Siitä en tingi.
Näissä randomlähestymisissä ongelma on lähinnä se, että usein vain se lähestyjä katsoo kohteesta, että onpas kivan näköinen tyyppi ja olisipa kiva tutustua. Ja kohde ajatteleekin lähestyjästä jotain aivan muuta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo satoja vuosia ennen kuin mistään tasoteorioista oltiin edes puhuttu, ihmiset mittailivat itsejään ja toisiaan ja miettivät, että "riitänköhän minä tuolle?" tai "olenko minä tarpeeksi kaunis tuolle?" jne.
Todellisuus on aina ollut olemassa. On aina ollut kauniimpia ja rumempia ihmisiä, menevämpiä, sosiaalisempia, rohkeampia, rikkaampia jne jne.
Osa surkimuksista tietysti elää tuollaisen jatkuvan negatiivisen ajattelun mukaan. Sitten on ne normaalit, jotka ihastuvat niihin, joihin sattuvat ihastumaan ja tekevät aloituksen tätä ihmistä kohtaan. Joskus onni on myötä ja joskus ei.
Ihan turha miettiä omassa päässään "riitänkö tuolle?" ennen kuin mitään on edes tapahtunut. Koska ei ole mitään kaavaa, jonka mukaan ihmiset ihastuvat, niin on aivan turha kuvitella näkevänsä toisen ihmisen sisimpään.
Harvemmin kukaan tietoisesti ajattelee että riitänkö tuolle, se prosessi tapahtuu alitajuisesti koska meillä jokaisella on sisäsyntyinen käsitys omasta tasostamme. Emme siis edes lähesty sellaisia jotka ovat selkeästi eri tasoa ja hakeudumme omankaltaistemme seuraan.
Sitten taas päästään näihin tapauksiin, jossa kadunkulman spuge (tai ainakin sellaista muistuttava) ryhtyy pokaamaan nättiä kassatyttöä tai hevari lähestyy sporttista naista.
No spugehan tekee sen ihan läpällä ja kännissä, ei ole mitään hävittävää elämässä muutenkaan. Mutta miksei hevari voi lähestyä sporttista naista? Ei siinä välitöntä tasoeroa ole pelkästään noilla spekseillä.
Kyllä ne välillä ihan tosissaan ovat, usko pois.
Eli pelkästään se motivoi hevaria lähestymään, että hän kokee olevansa samalla tasolla sen sporttisen naisen kanssa? Asia selvä. Minä en mistään tasoista osaa sanoa yhtään mitään, ainoa kysymys mikä itselläni herää on, onko heillä mitään yhteistä? Kun monelle nyt ei vaan riitä uuteen ihmiseen tutustumiseen parisuhdemielessä se, että he ovat jollain kuvitteellisella samalla tasolla.
Ei, vaan hevari on yksinkertaisesti ihastunut sporttiseen naiseen ja jossain takaraivossaa kokee, että hänellä voisi oikeasti olla mahdollisuus, ei siis havittele mahdotonta.
Hahaa, varmasti näin. Tuossa tilanteessa oli kyse täysin toisilleen tuntemattomista ihmisistä (koskaan aiemmin edes toisiaan nähneet), joten mihinkään ihastumiseen en usko.
Ahaa, tämä oli siis ihan todellinen tilanne? Mielenkiintoista. Miksi et usko? Ulkonäköönhän sitä yleensä ensin ihastutaan, kun ihmisestä ei mitään muuta näe päälle. Jos hevari ei ihastunut, miksi hän lähestyi naista? Se vaati uskomatonta rohkeutta, jonka oikeastaan vain ihastuminen voi antaa.
Se tilanne ei tuntunut aidolta. Vaikutti siltä että tyyppi oli ottanut jonkun riittävän näköisen naisen randomisti kohteekseen ja päättänyt mennä iskemään, koska "pitää saada nainen". Aivan sama kuka nainen, kunhan ulkoisesti on riittävä. Sellainen kuva siitä tilanteesta itselleni tuli. Uskon kyllä tunnistavani aidon ihastumisen ja se loisti siinä tilanteessa poissaolollaan.
Onhan se monesti noinkin. Sillä tavallahan ihmiset tutustuvat, katsovat että tuossa on kivan näköinen tyyppi, heitänpä sille vähän juttua. Ei sen aina tarvitse olla joku kuukausia suunniteltu vuosisadan rakastuminen.
Minusta on koomista edes väittää, että vain ihastuminen antaisi rohkeutta lähestyä. Kuka tahansa tietää ettei mene niin, syitä lähetymiseen voi olla vaikka kuinka paljon muitakin. Siinä se kohde sitten miettii että mikähän tämänkin motiivi oikein on. Kuten tuossa esimerkkitapauksessa, joskus lähestymisen motiivi on helppo tajuta, mutta toisinaan joutuu oikeasti miettimään mitä siinä on takana. Jokainen tietty voi etsiä mitä tahansa mutta itse odotan sellaista vuosisadan rakastumiseen verrattavaa kohtaamista. Että huomaan heti olevani sille toiselle spesiaali, ja hänkin on sitä minulle. Siitä en tingi.
Näissä randomlähestymisissä ongelma on lähinnä se, että usein vain se lähestyjä katsoo kohteesta, että onpas kivan näköinen tyyppi ja olisipa kiva tutustua. Ja kohde ajatteleekin lähestyjästä jotain aivan muuta.
No harvemmin sitä vastakkaista sukupuolta olevaa vierasta ihmistä aletaan jututtaa ihan muuten vain, kyllä siinä yleensä on jonkinlaista vetovoimaa taustalla. Eikä sillä oikeastaan ole väliä että mikä minkäkin toiminnan takana alunperin on, sittenhän se selviää kun jutellaan.
Minusta on vähän turhan elokuvamaista odottaa, että olisit heti jollekin joku erityinen spesiaalitapaus. Elämäsi rakkaus voi yhtä hyvin olla joku tyyppi joka näkee sinut ensimmäistä kertaa jossain ja tulee moikkaamaan koska olet kivan näköinen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo satoja vuosia ennen kuin mistään tasoteorioista oltiin edes puhuttu, ihmiset mittailivat itsejään ja toisiaan ja miettivät, että "riitänköhän minä tuolle?" tai "olenko minä tarpeeksi kaunis tuolle?" jne.
Todellisuus on aina ollut olemassa. On aina ollut kauniimpia ja rumempia ihmisiä, menevämpiä, sosiaalisempia, rohkeampia, rikkaampia jne jne.
Osa surkimuksista tietysti elää tuollaisen jatkuvan negatiivisen ajattelun mukaan. Sitten on ne normaalit, jotka ihastuvat niihin, joihin sattuvat ihastumaan ja tekevät aloituksen tätä ihmistä kohtaan. Joskus onni on myötä ja joskus ei.
Ihan turha miettiä omassa päässään "riitänkö tuolle?" ennen kuin mitään on edes tapahtunut. Koska ei ole mitään kaavaa, jonka mukaan ihmiset ihastuvat, niin on aivan turha kuvitella näkevänsä toisen ihmisen sisimpään.
Harvemmin kukaan tietoisesti ajattelee että riitänkö tuolle, se prosessi tapahtuu alitajuisesti koska meillä jokaisella on sisäsyntyinen käsitys omasta tasostamme. Emme siis edes lähesty sellaisia jotka ovat selkeästi eri tasoa ja hakeudumme omankaltaistemme seuraan.
Sitten taas päästään näihin tapauksiin, jossa kadunkulman spuge (tai ainakin sellaista muistuttava) ryhtyy pokaamaan nättiä kassatyttöä tai hevari lähestyy sporttista naista.
No spugehan tekee sen ihan läpällä ja kännissä, ei ole mitään hävittävää elämässä muutenkaan. Mutta miksei hevari voi lähestyä sporttista naista? Ei siinä välitöntä tasoeroa ole pelkästään noilla spekseillä.
Kyllä ne välillä ihan tosissaan ovat, usko pois.
Eli pelkästään se motivoi hevaria lähestymään, että hän kokee olevansa samalla tasolla sen sporttisen naisen kanssa? Asia selvä. Minä en mistään tasoista osaa sanoa yhtään mitään, ainoa kysymys mikä itselläni herää on, onko heillä mitään yhteistä? Kun monelle nyt ei vaan riitä uuteen ihmiseen tutustumiseen parisuhdemielessä se, että he ovat jollain kuvitteellisella samalla tasolla.
Ei, vaan hevari on yksinkertaisesti ihastunut sporttiseen naiseen ja jossain takaraivossaa kokee, että hänellä voisi oikeasti olla mahdollisuus, ei siis havittele mahdotonta.
Hahaa, varmasti näin. Tuossa tilanteessa oli kyse täysin toisilleen tuntemattomista ihmisistä (koskaan aiemmin edes toisiaan nähneet), joten mihinkään ihastumiseen en usko.
Ahaa, tämä oli siis ihan todellinen tilanne? Mielenkiintoista. Miksi et usko? Ulkonäköönhän sitä yleensä ensin ihastutaan, kun ihmisestä ei mitään muuta näe päälle. Jos hevari ei ihastunut, miksi hän lähestyi naista? Se vaati uskomatonta rohkeutta, jonka oikeastaan vain ihastuminen voi antaa.
Se tilanne ei tuntunut aidolta. Vaikutti siltä että tyyppi oli ottanut jonkun riittävän näköisen naisen randomisti kohteekseen ja päättänyt mennä iskemään, koska "pitää saada nainen". Aivan sama kuka nainen, kunhan ulkoisesti on riittävä. Sellainen kuva siitä tilanteesta itselleni tuli. Uskon kyllä tunnistavani aidon ihastumisen ja se loisti siinä tilanteessa poissaolollaan.
Onhan se monesti noinkin. Sillä tavallahan ihmiset tutustuvat, katsovat että tuossa on kivan näköinen tyyppi, heitänpä sille vähän juttua. Ei sen aina tarvitse olla joku kuukausia suunniteltu vuosisadan rakastuminen.
Minusta on koomista edes väittää, että vain ihastuminen antaisi rohkeutta lähestyä. Kuka tahansa tietää ettei mene niin, syitä lähetymiseen voi olla vaikka kuinka paljon muitakin. Siinä se kohde sitten miettii että mikähän tämänkin motiivi oikein on. Kuten tuossa esimerkkitapauksessa, joskus lähestymisen motiivi on helppo tajuta, mutta toisinaan joutuu oikeasti miettimään mitä siinä on takana. Jokainen tietty voi etsiä mitä tahansa mutta itse odotan sellaista vuosisadan rakastumiseen verrattavaa kohtaamista. Että huomaan heti olevani sille toiselle spesiaali, ja hänkin on sitä minulle. Siitä en tingi.
Näissä randomlähestymisissä ongelma on lähinnä se, että usein vain se lähestyjä katsoo kohteesta, että onpas kivan näköinen tyyppi ja olisipa kiva tutustua. Ja kohde ajatteleekin lähestyjästä jotain aivan muuta.
No harvemmin sitä vastakkaista sukupuolta olevaa vierasta ihmistä aletaan jututtaa ihan muuten vain, kyllä siinä yleensä on jonkinlaista vetovoimaa taustalla. Eikä sillä oikeastaan ole väliä että mikä minkäkin toiminnan takana alunperin on, sittenhän se selviää kun jutellaan.
Minusta on vähän turhan elokuvamaista odottaa, että olisit heti jollekin joku erityinen spesiaalitapaus. Elämäsi rakkaus voi yhtä hyvin olla joku tyyppi joka näkee sinut ensimmäistä kertaa jossain ja tulee moikkaamaan koska olet kivan näköinen.
Ehkä odotukseni ovat vähän turhan korkealla. En sano etteikö kohtaaminen voisi olla tuollainen kuin kuvasit, mutta olennaista siinä on, ettei tule fiilistä että olen tyyliin kymmenes ihminen jota hän lähestyy sillä tavalla onneaan kokeillen. Ei tule fiilistä että olen kuka tahansa vaan oikeasti erityinen. Ehkä tajuat mitä haen? Jos miehestä aistii että hän lähestyy epätoivoissaan ja on aivan sama kuka nainen kohteena on, koen lähestymisen loukkaavana.
Tietysti olennaista kohtaamisessa on myös se, että mulla pitää myös heti tulla siitä ihmisestä fiilis, että juuri häneen haluan tutustua. Tähän saakka kertaakaan minulle ei ole riittänyt toiseen ihmiseen tutustumiseen se, että hän on kiinnostunut minusta. Kiinnostuksen on oltava molemminpuolista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mielestäni nämä tasot pätevät kyllä aika hyvin nettideiteissä ja Tinderissä. Tein aiheesta joskus aloituksenkin tänne, mutta se poistettiin heti. Minä uskon kyllä sen, että lihavat ja rumat miehet ovat pariutuneet naisten kanssa työpaikoilla ja harrastuksissa, mutta tietääkö kukaan tässä ketjussa yhtään tuollaista miestä, jolla olisi käynyt hyvä flaksi vaikkapa Tinderissä? Itse en tiedä ainuttakaan. Minun ja muutaman muun ketjun miehen kokemukset perustuvat nettideittailuun, ottakaa tämä huomioon, kun kommentoitte.
Ap (myös entinen volyymideittailija)
Ei pidä myöskään unohtaa, että tasoteoria pätee myös oikeassa elämässä.
Koko elämäni aikana ne naiset jotka ovat osoittaneet kiinnostusta ovat täysin poikkeuksetta liian matalatasoisia. Esim koulussa se luokan epäviehättävin ja pullein nainen kysyy kahville ja työpaikalla se epäviehättävä nainen kysyy että oletko sinkkumiehiä.
Naisten mielestä oma ulkonäkö ei vaikuta asiaan, mutta miehet voivat kertoa totuuden, että se on juurikin se määrittelevä tekijä kiinnostuksen takana.
Tasoteoria ei päde missään. Sellaista teoriaa ei edes ole. Kyseessä on vain minimalistisen pienen ihmisryhmän hajanainen kokoelma mietelauseita johdettuna subjektiivisista kokemuksista ja anekdooteista. Pelkkää ripulia. Maailma sen sijaan on ihan toisen näköinen, jos kääntää katseen pois omasta navasta ja uhrinviittansa aukaisee.
Päinvastoin, tasoteoria pätee armottomasti, mutta viehättävien ihmisten ei tarvitse kohdata sen raadollisuutta koska he pääsevät valitsemaan kumppaninsa paljon vapaammin, joten he sokeutuvat koko ilmiölle. Lisäksi naiset haluavat selitellä asiat kauniimmiksi ja romanttisemmiksi kuin ne todellisuudessa ovat, siinä on suorastaan eskapistista kauhua taustalla.
Avaa toki meille tuo eskapistinen kauhu. Miksi meillä naisilla on tarve selitellä ja mikä meitä kauhistuttaa?
Jaa, nyt pistit kyllä pahaan paikkaan kun olen mies ja vieläpä sellainen ihminen, joka suhtautuu ihan luontevasti siihen että kaikille ei ole jaettu yhtä hyviä kortteja elämässä, edes pariutumismielessä.
Näin äkkiseltään ei tule muuta mieleen kuin kasvatus. Tytöthän yleensä kasvatetaan poikia tarkemmin siihen, että pitää olla kiltti ja ei saa olla ilkeä kenellekään. Ei saa sanoa eikä edes ajatella mitään pahaa kenestäkään. Kaikki ovat kauniita omalla tavallaan ja sitä rataa. Siihen vielä Disney-elokuvat ja muut romanttiset sälät päälle. Varttuessaan työstä naiseksi tapahtuu sitten ehkä toinen seuraavista:
A) Oppi on mennyt perille niin hyvin, että nainen on ihan tosissaan sisäistänyt maailmankuvan, jossa jokainen on samanarvoinen ja kaunis ja rakkauden löytyminen on puhdasta mystiikkaa, ihanaa satua ja jokaiselle on se oikea tuolla jossakin. Ulkonäöllä ei ole mitään merkitystä, eikä varallisuudella tai statuksellakaan. Kaikki löytävät rakkauden kohtalon johdattamina ja kaikki on kaunista ja mahtavaa sillä saralla. Tätä illuusiota vahvistaa entisestään se, jos nainen sattuu itse olemaan erityisen viehättävä. Tällöin hänen näkökulmastaan kumppanin löytäminen on helppoa ja yksinkertaista, tavattiin vain siellä ja alettiin jutella ja niin edelleen. Ei ole mitään torjumisen tai jopa nöyryytyksen kokemuksia ja loputonta etsintää ja pohdiskelua ja raadollisuutta. Ei koskaan joudu miettimään, että mikä ihmisiä oikeasti vetää toisiaan kohti ja mitä siihen vaaditaan, kun otetaan biologiset ja muut reaalimaailman faktat huomioon. Toisaalta tämä selittäisi myös sen harhan, mikä seiskan naisille helposti syntyy kun he saavat joskus seksiä ysin miehiltä ja luulevat sen tarkoittavan että saisivat ysin miehen myös parisuhteeseen.
B)Nainen huomaa varttuessaan, ettei se nyt ihan niin menekään kuten on opetettu. Onkin oikeasti rumia ihmisiä ja köyhiä ja eri syistä luotaantyöntäviä. Nallekarkit eivät mene tasan. Se yksi omista kavereistakin on ihan hervottomasti ylipainoinen, ei ihme ettei ole hirveästi sutinaa ollut. Herranjumala, saako näin ajatella? Olenko jotenkin viallinen, kun en osaa nähdä kaikkia ihmisiä kauniina ja hienoina? Ei tätä ainakaan ääneen saa sanoa, muuten minua aletaan paheksua tai minua ei enää pidetä hyvänä naisena. Äkkiä siis Disney-raita päälle ja mantra päälle, kaikki ovat kauniita ja kaikille on joku jossain, lallallallallaa.
Täysosuma. Ketjun paras ja totuudenmukaisin viesti.
Analysoipa vähän: mikä tuossa oli hienoa ja totuudenmukaista? Minusta tuo oli harhainen, provosoiva ja omituinen viesti.
Ei todellakaan ole, rumana naisena tällä maapallolla jo lähes 27 vuotta olleena voin vahvistaa tuon viestin olevan totuudenmukainen. Aina on kauniit naiset läpättämässä, kuinka kaikille löytyy joku ja että aito rakkaus ei katso ulkonäköä. He kuvittelevat siellä omassa harhaisessa päässään että se etuoikeutettu kohtelu jota he saavat kauneutensa vuoksi, on se kohtelu jota me rumemmat naiset myös saadaan. Ei voisi tuo olettamus olla kauempana totuudesta. He eivät näe maailmaa minkään muun kuin heidän oman näkökulmansa ja kokemustensa kautta, eivät kykene asettumaan muiden ihmisten asemaan. Usein törmään siihen että kauniit naiset suorastaan vähättelevät kokemiani negativiisia asioita rumana naisena liittyen pariutumiseen ja miehiin. Osa heistä on jopa suuttunut siitä, kun olen sanonut että miehet kohtelevat minua kuin roskaa. Todellakin elävät omassa fantasiamaailmassaan.
Juurikin näin, napakymppi. Hyväosaiset ihmiset haluavat torjua maailman realiteetit ja rumuuden vain, koska heidän ei tarvitse sitä itse kokea ja siitä kärsiä. Todella vastenmielinen ja pinnallinen tapa hahmottaa maailma ja olla eläytymättä toisten ihmisten asemaan.
Kauneus = hyväosaisuus? Mistä hemmetin mielisairaalasta käsin sinä osallistut?
Pariutumismielessä kauneus on todellakin hyväosaisuutta. Ja helpottaahan se tutkimusten mukaan esimerkiksi palvelutilanteita, työnhakua ja ties mitä muutakin.
Kyllä, ihan faktuaalinen ja tutkittu asia. Myös omakohtaista kokemusta on minulla olemassa asiasta, että kuinka ulkonäkö vaikuttaa mm. pariutumiseen. Tuo kyseinen keskustelija turvautui henkilöhyökkäykseen, koska ei osaa argumentoida kunnolla. Olen hänen vastauksiaan ketjussa lukenut, eivätkä ne perustu minkäänlaiseen logiikkaan ja objektiivisuuteen. Ihan pelkkää tyhjää sanahelinää ja soperrusta on hänen vastauksensa, joissa hän kertoo lähinnä subjektiiviisia näkemyksiään ja mielipiteitään. Ei kykene edes hillitsemään itseään keskustelun aikana, vaan sortuu menemään henkilökohtaiselle tasolle ja alkaa loukkaamaan ihmisiä. Ei tuollainen ajattelu ole älykästä. Terveisin se 27 vuotias naiskirjoittaja
Vierailija kirjoitti:
Rakkauden amatööri kirjoitti:
Henkilökemiasta sen verran että vaikka sillä ei tarkoiteta yleensä oikeaa kemiaa on tutkittu että ihmisillä on ominaistuoksunsa ja alitajuisesti osittain parin valinta perustuu että miellyttääkö tämä tuoksu.
Toisekseen rakastuminen on oikeastikin kemiallinen reaktio joka on mitattavissa verikokeella.
Tuosta loppulauseesta olen samaa mieltä, ihastuminen/rakastuminen on todella tila, joka voidaan mitata välittäjäaineissakin.
Jos taas rakkaus olisi jostain ominaistuoksusta kiinni niin sittenhän sitä näkisi todella rumia ihmisiä todella kauniiden kanssa yhdessä, ja sellaistahan ei juuri näe. En sano etteikö se voisi osaltaan myös vaikuttaa, mutta kummasti vain niiden rumien ihmisten tuoksukaan ei juuri hurmaa ketään.
Kyllä näkee. Just eilen katsoin vaimot vaihtoon ohjelmaa (uusi-seelanti) jossa vaimo oli ruma ja mies komeahko, ja mies oli koko ajan vaimonsa kimpussa kuin vaimo olisi joku miss maailma.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Omat kokemukseni vastaavat kyllä aika hyvin muutaman tähän ketjuun kommentoineen miehen kokemuksia. Kemia on itselleni lähes yksinomaan toisen ulkonäöstä viehättymistä, elekieli, pukeutuminen, maneerit jne saattavat sitten voimistaa tuota tuntemusta tai vähentää sitä. Jos olen kokenut jonkun naisen ulkoisesti erityisen viehättäväksi, nainen ei ole tuntenut minua kohtaan mitään lähes poikkeuksetta. Jos taas olen kokenut naisen hyvin vaatimattoman näköiseksi, nainen on todennäköisemmin ollut kiinnostunut minusta. Voi olla, että kemia on paljon monitahoisempi juttu kuin itse ymmärrän, mutta usein tuntuu kuitenkin siltä, että naiset mystifioivat sitä aivan liikaa.
Ap
Kaikki miehet ovat samaa mieltä tästä vaikka naiset eivät myönnä noin käyttäytyvänsä, ehkä eivät tiedosta omaa ulkonäön tasoa tai aliarvioivat miesten tason..
Ok. Ja mitä sitten? Haluat puhua kemian sijaan tasoista, ok. Minulla on miehelle tasan kaksi tasoa: herättää kiinnostuksen (johon yleensä sisältyy kemioiden kohtaaminen) tai ei herätä kiinnostusta. Oman ulkonäköni tasolla ei ole siihen mitään merkitystä. En pysty kuvittelemaan tilannetta, jossa määrittelisin (tai käyttäisin ulkopuolisten tekemää määritelmää) oman ulkonäköni ja sen perusteella alkaisin etsiä vastinkappaletta. Ei, vaan jos en olisi kohdannut miestä, johon ihastuin ensisilmäyksellä, olisin sinkku. Ja uskallan väittää, että lähes kaikki naiset ajattelevat samalla tavalla. Ihan ilman mitään aukikirjoitettuja tasoja, joiden mukaan heidän kuuluisi swaippailla ja treffailla ja ryhtyä suhteeseen.
Parisuhde kun on edelleen ihan vapaaehtoista, yksinkin saa olla, ellei kohtaa ihmistä johon rakastuu.
Tässä ketjussa on useampi "volyymideittailija" -mies kuvannut samaa ilmiötä: mitä epäviehättävämpi se tavattu nainen oli, sitä todennäköisemmin ko. nainen laittoi treffien jälkeen viestiä tälle miehelle pyytäen uutta tapaamista.
Eli jos näitä miehiä uskomme, niin naisen omalla ulkonäöllä näyttäisi olevan valtava vaikutus naisen miestä kohtaan kokemaan kiinnostukseen.
No jos noin on, niin mitä se tarkoittaa miesten kannalta?
Jos se noin on, niin se tarkoittaa että miehen kannattaa maksimoida ulkonäkönsä menestyäkseen parisuhdemarkkinoilla ja saadakseen parhaan mahdollisen parin itselleen:
-salille mars
-vaatetus kuntoon
-ihonhoito kuntoon
-hiukset kuntoon (fina/mino)
-jopa plastiikkakirurgia käyttöön, ääritapauksissa(Tai sitten vaihtoehtoisesti voi odottaa että se kemia tulee ja pelastaa 🙂)
Miehen on äärimmäisen hankalaa nostaa tasoansa koska miehen taso muodostuu naamasta, pituudesta ja tietynlaisesta luonteesta ja korkeasta statuksesta, kaikista ei voi tulla lääkärijuristilentäjiä.
Kropan parantaminen ym on melkeinpä hukattua aikaa jos sen tekee naisia varten.
Tuo viimeinen vähän riippuu ja vaatii ainakin nopealla aikavälillä asioita mihin ainakaan minä en menisi. Mikään viiva ei ole tuon uhrauksen arvoinen. Tietysti ylipainoinen voi ainakin laihduttaa sopivasti.
mies52v
Sinä joka jankkaat tasoteoriasta: Et ole koskaan kokenut suurta rakkautta. Tai voimakasta kemiaa. Sillä juuri voimakkaan kemian kanssa ei ole mitään tekemistä tasoteorioiden tai älyllistämisen kanssa. Silloin kun joku kolahtaa, se kolahtaa. Suuren rakkauden kanssa ei ole mitään merkitystä, minkä "tasoinen" ihminen on jossain sosiaalisessa portaikossa. Voimakas kemia ei tietenkään toimi, jos ulkonäkö ei vedä puoleensa. Mutta mikään kaunotar tai komistus ei tarvitse olla, kemia on jotain ihan muuta. Älytön ketju, monta sivua ihmeellistä jankkaamista ja kaikista kommenteista huokuu ettei edes ymmärretä miltä se kemia oikeassa elämässä tuntuu. Mutta jatkakaa toki älyllistämistä, sen avulla ei tosin voi kokea voimakkaita tunteita, ja voi pahimmassa tapauksessa jopa estää suuren rakastumisen tapahtumasta Kun ei osaa nähdä sen oman älyn ja ylimielisyyden yli.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Rakkauden amatööri kirjoitti:
Henkilökemiasta sen verran että vaikka sillä ei tarkoiteta yleensä oikeaa kemiaa on tutkittu että ihmisillä on ominaistuoksunsa ja alitajuisesti osittain parin valinta perustuu että miellyttääkö tämä tuoksu.
Toisekseen rakastuminen on oikeastikin kemiallinen reaktio joka on mitattavissa verikokeella.
Tuosta loppulauseesta olen samaa mieltä, ihastuminen/rakastuminen on todella tila, joka voidaan mitata välittäjäaineissakin.
Jos taas rakkaus olisi jostain ominaistuoksusta kiinni niin sittenhän sitä näkisi todella rumia ihmisiä todella kauniiden kanssa yhdessä, ja sellaistahan ei juuri näe. En sano etteikö se voisi osaltaan myös vaikuttaa, mutta kummasti vain niiden rumien ihmisten tuoksukaan ei juuri hurmaa ketään.
Kyllä näkee. Just eilen katsoin vaimot vaihtoon ohjelmaa (uusi-seelanti) jossa vaimo oli ruma ja mies komeahko, ja mies oli koko ajan vaimonsa kimpussa kuin vaimo olisi joku miss maailma.
Tuohan on täysin tilastomatemaattinen ilmiö. Ryhmät "todella rumat" ja "todella kauniit" ovat kumpikin marginaalivähemmistö, sanotaanko nyt vaikkapa 1% populaatiosta kumpikin. Suurin osa on siltä väliltä, ei erityisen rumia eikä kauniita, normaaleja. Täysin satunnainen pariutuminen johtaa siihen, että rumista 98% pariutuu normaalien kanss,a kauniista 98% normaalien kanssa ja rumista vain 1% kauniiden kanssa, sama toisin päin. Ruma-kaunis -pareja syntyy silloin ainoastaan 0,02% kaikista pareista. Tottakai se on tosi harvinaista, mutta ei kuitenkaan kerro siitä, että kauniit hyljeksisivät yhtään rumia. Harvinainen on harvinaista ihan vaan harvinaisuuttaan. Sivusta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jo satoja vuosia ennen kuin mistään tasoteorioista oltiin edes puhuttu, ihmiset mittailivat itsejään ja toisiaan ja miettivät, että "riitänköhän minä tuolle?" tai "olenko minä tarpeeksi kaunis tuolle?" jne.
Todellisuus on aina ollut olemassa. On aina ollut kauniimpia ja rumempia ihmisiä, menevämpiä, sosiaalisempia, rohkeampia, rikkaampia jne jne.
Osa surkimuksista tietysti elää tuollaisen jatkuvan negatiivisen ajattelun mukaan. Sitten on ne normaalit, jotka ihastuvat niihin, joihin sattuvat ihastumaan ja tekevät aloituksen tätä ihmistä kohtaan. Joskus onni on myötä ja joskus ei.
Ihan turha miettiä omassa päässään "riitänkö tuolle?" ennen kuin mitään on edes tapahtunut. Koska ei ole mitään kaavaa, jonka mukaan ihmiset ihastuvat, niin on aivan turha kuvitella näkevänsä toisen ihmisen sisimpään.
Harvemmin kukaan tietoisesti ajattelee että riitänkö tuolle, se prosessi tapahtuu alitajuisesti koska meillä jokaisella on sisäsyntyinen käsitys omasta tasostamme. Emme siis edes lähesty sellaisia jotka ovat selkeästi eri tasoa ja hakeudumme omankaltaistemme seuraan.
Sitten taas päästään näihin tapauksiin, jossa kadunkulman spuge (tai ainakin sellaista muistuttava) ryhtyy pokaamaan nättiä kassatyttöä tai hevari lähestyy sporttista naista.
No spugehan tekee sen ihan läpällä ja kännissä, ei ole mitään hävittävää elämässä muutenkaan. Mutta miksei hevari voi lähestyä sporttista naista? Ei siinä välitöntä tasoeroa ole pelkästään noilla spekseillä.
Kyllä ne välillä ihan tosissaan ovat, usko pois.
Eli pelkästään se motivoi hevaria lähestymään, että hän kokee olevansa samalla tasolla sen sporttisen naisen kanssa? Asia selvä. Minä en mistään tasoista osaa sanoa yhtään mitään, ainoa kysymys mikä itselläni herää on, onko heillä mitään yhteistä? Kun monelle nyt ei vaan riitä uuteen ihmiseen tutustumiseen parisuhdemielessä se, että he ovat jollain kuvitteellisella samalla tasolla.
Ei, vaan hevari on yksinkertaisesti ihastunut sporttiseen naiseen ja jossain takaraivossaa kokee, että hänellä voisi oikeasti olla mahdollisuus, ei siis havittele mahdotonta.
Hahaa, varmasti näin. Tuossa tilanteessa oli kyse täysin toisilleen tuntemattomista ihmisistä (koskaan aiemmin edes toisiaan nähneet), joten mihinkään ihastumiseen en usko.
Ahaa, tämä oli siis ihan todellinen tilanne? Mielenkiintoista. Miksi et usko? Ulkonäköönhän sitä yleensä ensin ihastutaan, kun ihmisestä ei mitään muuta näe päälle. Jos hevari ei ihastunut, miksi hän lähestyi naista? Se vaati uskomatonta rohkeutta, jonka oikeastaan vain ihastuminen voi antaa.
Se tilanne ei tuntunut aidolta. Vaikutti siltä että tyyppi oli ottanut jonkun riittävän näköisen naisen randomisti kohteekseen ja päättänyt mennä iskemään, koska "pitää saada nainen". Aivan sama kuka nainen, kunhan ulkoisesti on riittävä. Sellainen kuva siitä tilanteesta itselleni tuli. Uskon kyllä tunnistavani aidon ihastumisen ja se loisti siinä tilanteessa poissaolollaan.
Onhan se monesti noinkin. Sillä tavallahan ihmiset tutustuvat, katsovat että tuossa on kivan näköinen tyyppi, heitänpä sille vähän juttua. Ei sen aina tarvitse olla joku kuukausia suunniteltu vuosisadan rakastuminen.
Minusta on koomista edes väittää, että vain ihastuminen antaisi rohkeutta lähestyä. Kuka tahansa tietää ettei mene niin, syitä lähetymiseen voi olla vaikka kuinka paljon muitakin. Siinä se kohde sitten miettii että mikähän tämänkin motiivi oikein on. Kuten tuossa esimerkkitapauksessa, joskus lähestymisen motiivi on helppo tajuta, mutta toisinaan joutuu oikeasti miettimään mitä siinä on takana. Jokainen tietty voi etsiä mitä tahansa mutta itse odotan sellaista vuosisadan rakastumiseen verrattavaa kohtaamista. Että huomaan heti olevani sille toiselle spesiaali, ja hänkin on sitä minulle. Siitä en tingi.
Näissä randomlähestymisissä ongelma on lähinnä se, että usein vain se lähestyjä katsoo kohteesta, että onpas kivan näköinen tyyppi ja olisipa kiva tutustua. Ja kohde ajatteleekin lähestyjästä jotain aivan muuta.
No harvemmin sitä vastakkaista sukupuolta olevaa vierasta ihmistä aletaan jututtaa ihan muuten vain, kyllä siinä yleensä on jonkinlaista vetovoimaa taustalla. Eikä sillä oikeastaan ole väliä että mikä minkäkin toiminnan takana alunperin on, sittenhän se selviää kun jutellaan.
Minusta on vähän turhan elokuvamaista odottaa, että olisit heti jollekin joku erityinen spesiaalitapaus. Elämäsi rakkaus voi yhtä hyvin olla joku tyyppi joka näkee sinut ensimmäistä kertaa jossain ja tulee moikkaamaan koska olet kivan näköinen.
Ehkä odotukseni ovat vähän turhan korkealla. En sano etteikö kohtaaminen voisi olla tuollainen kuin kuvasit, mutta olennaista siinä on, ettei tule fiilistä että olen tyyliin kymmenes ihminen jota hän lähestyy sillä tavalla onneaan kokeillen. Ei tule fiilistä että olen kuka tahansa vaan oikeasti erityinen. Ehkä tajuat mitä haen? Jos miehestä aistii että hän lähestyy epätoivoissaan ja on aivan sama kuka nainen kohteena on, koen lähestymisen loukkaavana.
Tietysti olennaista kohtaamisessa on myös se, että mulla pitää myös heti tulla siitä ihmisestä fiilis, että juuri häneen haluan tutustua. Tähän saakka kertaakaan minulle ei ole riittänyt toiseen ihmiseen tutustumiseen se, että hän on kiinnostunut minusta. Kiinnostuksen on oltava molemminpuolista.
Ymmärrän kyllä, ei se tietenkään silloin ole hyvä jos on joku tyypi jonka näet kiertelevän pöydästä pöytään ja yrittävän kaikkia mahdollisia. Tarkoitin tilannetta että kaikista paikallaolijoista mies valitsee sinut, koska sinussa on jotain puoleensavetävää.
Ja luonnollisesti tuokin, että pitäähän sen mielenkiinnon syttyä molempiin suuntiin että se voi siitä kehittyä miksikään muuksi kuin small talkiksi. Mutta jomman kumman on se aloite tehtävä ja vieläkin se tuntuu olevan miehen homma.
Se tilanne ei tuntunut aidolta. Vaikutti siltä että tyyppi oli ottanut jonkun riittävän näköisen naisen randomisti kohteekseen ja päättänyt mennä iskemään, koska "pitää saada nainen". Aivan sama kuka nainen, kunhan ulkoisesti on riittävä. Sellainen kuva siitä tilanteesta itselleni tuli. Uskon kyllä tunnistavani aidon ihastumisen ja se loisti siinä tilanteessa poissaolollaan.