Lue keskustelun säännöt.
Nyt kun omat vanhemmat vanhenee, tajuan että todellakin onneksi on omia lapsia!
12.07.2020 |
Ja siis omien vanhempieni onneksi heillä on lapset, jotka heistä huolehtivat. On vaikea uskoa miten hankalaksi elämä menee ikäihmisellä, jos kukaan ei ole auttamassa. Ihan uuden tekniikan käyttö, lääkärissä käynnit jne.
Olisi kamala ajatus, jos itselläkään ei olisi ketään kelle soittaa, kun tulee ongelmia.
Monet elää harhassa, että eivät koskaan vanhene, tai sitten nappaavat jonkun pillerin kun elämä ei enää huvita. Ei se niin mene, yllättäen voi tulla sairauksia jo ihan nuorena 60-v eläkeläisenä. Tietysti on myös 100 muuta syytä, miksi olen halunnut perheen, mutta nyt myös tämä asia kirkastui nyt todenteolla.
Kommentit (168)
muinaismuija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
108 jatkaa. Vaippaan joudut tarpeet tekemään koska sua ei auteta esim.sängystä ylös taikka siel vessassa jos vaikka huimaa tms. Väittävät että on kiire...tiedä sitten?
Oma isä joutui olemaan vaipoissa vaikka hänellä toimi pää ja vessaan olisi halunnut. Hän kuitenkin pyörtyili niin usein, että kaksikaan hoitajaa ei kyennyt häntä pitämään pystyssä. Pytyltä kaatuessa olisi voinut tulla muita vahinkoja, jos hän olisi iskenyt päänsä lattiaan.
Mitä lääkkeitä hänellä oli käytössä? Niitä ei kukaan vähennä vaikka selvästi näkee, että johtuu siitä uudesta:-(
Kannattaa pitää se fyysinen kunto parempana vaikkapa tilaamalla kotiin fysioterapeutti kerran viikossa. Se 45 minuuttia on todella tärkeä! Hoitajat olisivat voineet olla vähän oma-aloitteisempia tuossa ja ehdottaa sellaista. Sanovat sitä liikettä YLÖSNOUSUksi, jolla pääsee hallitusti ylös sängystä, pöydän ääreltä ja pöntöltä. Se ei paljoa vaatisi, jos jokaisella käynnillä tekisi sen vaikkapa 6 kertaa. Siis jalat istuessa haara-asentoon ja siitä käsivoimilla painetaan polvien/reisien kohdalta niin lujaa - molemmilla käsillä! - et nousee. Tuon voi tehdä itsekin myöhemmin, kun oppii oikean tekniikan, eikä kaadu:-)
https://yle.fi/uutiset/3-10421446
http://ergocarebank.com/istumasta-istumaan/?lang=fi
Rollaattoria ei pitäisi käyttää niin, että nojaa siihen. Silloin ne lihakset, jotka pitävät ihmisen pystyssä, surkastuvat. Mutta on se hyvä apu ottaa tukea, kun muistaa laittaa jarrut päälle. Muuten voi olla vaarallinenkin? Tuossa ohjeita, miten. Nitä voi toki näyttää visiitillä vanhukselle itselleenkin:-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Monta tonnia kk menee rahaa hoitokodissa eikä se tarkoita sitä ettetkö joutuisi makaamaan täydessä vaipassa aliravittuna ilman virikkeitä! Karu totuus nähty eri paikkakunnilla. Rahaa ne kyllä ottaa mutta hoidontaso on mitä on.
Sillä rahalla jo palkkaisi henkilökohtaisen hoitajan ja voisi maksaa sille huomattavasti kovempaa palkkaa kuin mitä se hoivakodissa saisi. Päivällä 8-16 tekisi ruokaa, siivoaisi ja katsoisi vähän perään. Virallisen työajan jälkeen voisi olla siviilissä varallaolossa, josta saisi 30% palkkaa ja jos tulee häly niin sitten kävisi katsomassa. Palkka 4500€ /kk. Ketä kiinnostaisi? Voisi tehdä vaikka vuoroviikoin jonkun toisen kanssa, mutta sitten saisi vain puolet palkasta, eli 2250€ /kk ja joka toinen viikko vapaa.
Paitsi että päälle joudut maksamaan työnantajakulut, jolloin kustannus maksajalle onkin 6000 euron kieppeillä. Ja silti hoitajaa ei ole vielä viikonloppujen, lomien ja sairaslomien ajalle. Siihen päälle vielä ne vanhuksen asumis-, lääke- ja lääkärikulut sekä tietty ruoat, vaatteet yms. Jos oman hoitajan palkkaaminen olisi mitenkään järjellisesti mahdollista, useampi varmasti tekisi niin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kun tämä vanhuus ja vanhukset on näin suuri ongelma, niin miksi heitä ei vain lopeteta? Säästyy verot, he ovat elämänsä eläneet eivätkä muuten jää rasittamaan yhteiskuntaa ja läheisiä. Nopeasti ja kivuttomasti, kauniisti.
Kuka päättää koska ja milloin tuo armonlaukaus annetaan? Kun sairastut vai kun kukaan omainen ei hoida?
Saanko lopettaa verojen maksamisen vai voinko korvamerkitä sen mihin maksamani verot ohjataan? En ole koskaan tarvinnut esim. oopperataloa, vastaanottokeskuksia enkä mitään yleisiä urheilukenttiä, kuntosaleja tms. Terveydenhuoltoa ja koulutusta olen tarvinnut sekä julkistaliikennettä ja yleisiä teitä.
Nimimerkillä 10 vuotta vielä ja kuula kalloon?
Ei , vanhuksia ei ammuttaisi vaan annettaisiin uni/kipulääkettä että pääsevät ikiuneen.
Voisi sopia esimerkiksi että kun henkilö täyttää 87vuotta ,tämä lääke annetaan sen vuoden lokakuussa. Ja kaikille sama ; miehet,naiset ,vammaiset,normaalit,mustat ja valkoiset.
en aio hoitaa vanhempiani,ei ole mitään lakia mikä pakottaisi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
se
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne lapset välttämättä ole aina auttamassa.
Totta, mutta jos ei ole lapsia niin satavarmasti ei ole kukaan auttamassa. Ei kukaan tuttavan poika tai työkaveri varmasti ole siinä rinnalla kun olet vanha. Eikä siis tarvitse edes olla yli 80-v, vaan jo 60 vuotiaalla voi tulla leikkauksia tai muuta odottamatonta, jolloin olisi hyvä jos joku välittäisi ja vähän huolehtisi.
Hyvät ystävät ainakin on :)
Ystävät ovat varmaan itsekin vanhoja ja avun tarpeessa.
Kaikki ystävät ovat just samanikäisiä mummoja siis?
Yleensä ystävät on aikalailla samaa sukupolvea. Vai onko teillä nuorilla ja keski-ikäisillä paljonkin ystäviä jotka on vanhuksia ja joita käytte auttelemassa?
Minulla on ainakin selvästi itseäni nuorempia ystäviä, ja tulee todennäköisesti aina olemaan.
Jatkuuko elämäsi samankaltaisena seuraavat 30-50 vuotta? Ei jatku, ei varmasti.
Miten luulet ystäviesi elämän menevän? Hekö ovat tukenasi, vaikka heille itselle tulisi perhettä ja he huolehtivat omista vanhemmistaan? Luuletko, että heillä riittää aikaa sinulle?
Ymmärsit väärin. Jatkan jatkuvasti uusien ihmisten tapaamista ja uusien ystävyyssuhteiden muodostamista itseäni nuorempiin ihmisiin. Se on ihan keskeinen elämäntaito ihmiselle, jolla ei ole lapsia.
Et taida olla vapaaehtoisesti lapseton, kun joudun tämän sinulle näin avaamaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tunnetteko oikeasti paljonkin tapauksia, joissa lapset ei ole lainkaan tekemisissä vanhempiensa kanssa? Välit kokonaan poikki?
Itse en tiedä suvusta tai kaveripiiristä tuollaisia ollenkaan. Vaikea kuvitella että tuo olisi jotenkin yleistä. Ehkä muutamia prosentteja?
En ole koskaan laittanut välejä poikki, mutta näemme ehkä pari kertaa vuodessa. En minä tule heitä mitenkään auttelemaan. Minulla on oma elämäni ja heillä omansa. Hoitavat vanhuuden turvansa miten parhaaksi näkevät.
En ole onneksi koskaan uskonut tuohon, että lapset olisivat minkäänlainen vakuutus vanhuuden päiviä varten.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
se
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne lapset välttämättä ole aina auttamassa.
Totta, mutta jos ei ole lapsia niin satavarmasti ei ole kukaan auttamassa. Ei kukaan tuttavan poika tai työkaveri varmasti ole siinä rinnalla kun olet vanha. Eikä siis tarvitse edes olla yli 80-v, vaan jo 60 vuotiaalla voi tulla leikkauksia tai muuta odottamatonta, jolloin olisi hyvä jos joku välittäisi ja vähän huolehtisi.
Hyvät ystävät ainakin on :)
Ystävät ovat varmaan itsekin vanhoja ja avun tarpeessa.
Kaikki ystävät ovat just samanikäisiä mummoja siis?
Yleensä ystävät on aikalailla samaa sukupolvea. Vai onko teillä nuorilla ja keski-ikäisillä paljonkin ystäviä jotka on vanhuksia ja joita käytte auttelemassa?
Minulla on ainakin selvästi itseäni nuorempia ystäviä, ja tulee todennäköisesti aina olemaan.
Jatkuuko elämäsi samankaltaisena seuraavat 30-50 vuotta? Ei jatku, ei varmasti.
Miten luulet ystäviesi elämän menevän? Hekö ovat tukenasi, vaikka heille itselle tulisi perhettä ja he huolehtivat omista vanhemmistaan? Luuletko, että heillä riittää aikaa sinulle?
Ymmärsit väärin. Jatkan jatkuvasti uusien ihmisten tapaamista ja uusien ystävyyssuhteiden muodostamista itseäni nuorempiin ihmisiin. Se on ihan keskeinen elämäntaito ihmiselle, jolla ei ole lapsia.
Et taida olla vapaaehtoisesti lapseton, kun joudun tämän sinulle näin avaamaan.
Tämä on haaveilua. Että sinulla olisi joskus nuorempia ystäviä, jotka ihan omaksi ilokseen hoitaisivat vanhaa ystäväänsä. Ei sellaisia ihmissuhteita ole, tai ainakaan vielä en ole koskaan kuullut sellaisista. Ystäviä on kun kaikki on kivaa ja ollaan nuoria ja terveitä. Mutta pian ne häviävät, jos ystävästä tulee riippakivi.
Tämä on niin karua, mutta ihmiset ovat nykyään äärimmäisen itsekkäitä. Oma perhe on ainut, johon voit luottaa, aina et siihenkään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
se
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne lapset välttämättä ole aina auttamassa.
Totta, mutta jos ei ole lapsia niin satavarmasti ei ole kukaan auttamassa. Ei kukaan tuttavan poika tai työkaveri varmasti ole siinä rinnalla kun olet vanha. Eikä siis tarvitse edes olla yli 80-v, vaan jo 60 vuotiaalla voi tulla leikkauksia tai muuta odottamatonta, jolloin olisi hyvä jos joku välittäisi ja vähän huolehtisi.
Hyvät ystävät ainakin on :)
Ystävät ovat varmaan itsekin vanhoja ja avun tarpeessa.
Kaikki ystävät ovat just samanikäisiä mummoja siis?
Yleensä ystävät on aikalailla samaa sukupolvea. Vai onko teillä nuorilla ja keski-ikäisillä paljonkin ystäviä jotka on vanhuksia ja joita käytte auttelemassa?
Minulla on ainakin selvästi itseäni nuorempia ystäviä, ja tulee todennäköisesti aina olemaan.
Jatkuuko elämäsi samankaltaisena seuraavat 30-50 vuotta? Ei jatku, ei varmasti.
Miten luulet ystäviesi elämän menevän? Hekö ovat tukenasi, vaikka heille itselle tulisi perhettä ja he huolehtivat omista vanhemmistaan? Luuletko, että heillä riittää aikaa sinulle?
Ymmärsit väärin. Jatkan jatkuvasti uusien ihmisten tapaamista ja uusien ystävyyssuhteiden muodostamista itseäni nuorempiin ihmisiin. Se on ihan keskeinen elämäntaito ihmiselle, jolla ei ole lapsia.
Et taida olla vapaaehtoisesti lapseton, kun joudun tämän sinulle näin avaamaan.
Tämä on haaveilua. Että sinulla olisi joskus nuorempia ystäviä, jotka ihan omaksi ilokseen hoitaisivat vanhaa ystäväänsä. Ei sellaisia ihmissuhteita ole, tai ainakaan vielä en ole koskaan kuullut sellaisista. Ystäviä on kun kaikki on kivaa ja ollaan nuoria ja terveitä. Mutta pian ne häviävät, jos ystävästä tulee riippakivi.
Tämä on niin karua, mutta ihmiset ovat nykyään äärimmäisen itsekkäitä. Oma perhe on ainut, johon voit luottaa, aina et siihenkään.
Ei ole haaveilua vaan ihan normaalia elämää. Etkö itse muka tunne yhtään kulttuurimummoa, joka käy teatterissa ja viinilasilla parikymppisen ystävänsä kanssa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
se
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne lapset välttämättä ole aina auttamassa.
Totta, mutta jos ei ole lapsia niin satavarmasti ei ole kukaan auttamassa. Ei kukaan tuttavan poika tai työkaveri varmasti ole siinä rinnalla kun olet vanha. Eikä siis tarvitse edes olla yli 80-v, vaan jo 60 vuotiaalla voi tulla leikkauksia tai muuta odottamatonta, jolloin olisi hyvä jos joku välittäisi ja vähän huolehtisi.
Hyvät ystävät ainakin on :)
Ystävät ovat varmaan itsekin vanhoja ja avun tarpeessa.
Kaikki ystävät ovat just samanikäisiä mummoja siis?
Yleensä ystävät on aikalailla samaa sukupolvea. Vai onko teillä nuorilla ja keski-ikäisillä paljonkin ystäviä jotka on vanhuksia ja joita käytte auttelemassa?
Minulla on ainakin selvästi itseäni nuorempia ystäviä, ja tulee todennäköisesti aina olemaan.
Jatkuuko elämäsi samankaltaisena seuraavat 30-50 vuotta? Ei jatku, ei varmasti.
Miten luulet ystäviesi elämän menevän? Hekö ovat tukenasi, vaikka heille itselle tulisi perhettä ja he huolehtivat omista vanhemmistaan? Luuletko, että heillä riittää aikaa sinulle?
Ymmärsit väärin. Jatkan jatkuvasti uusien ihmisten tapaamista ja uusien ystävyyssuhteiden muodostamista itseäni nuorempiin ihmisiin. Se on ihan keskeinen elämäntaito ihmiselle, jolla ei ole lapsia.
Et taida olla vapaaehtoisesti lapseton, kun joudun tämän sinulle näin avaamaan.
Tämä on haaveilua. Että sinulla olisi joskus nuorempia ystäviä, jotka ihan omaksi ilokseen hoitaisivat vanhaa ystäväänsä. Ei sellaisia ihmissuhteita ole, tai ainakaan vielä en ole koskaan kuullut sellaisista. Ystäviä on kun kaikki on kivaa ja ollaan nuoria ja terveitä. Mutta pian ne häviävät, jos ystävästä tulee riippakivi.
Tämä on niin karua, mutta ihmiset ovat nykyään äärimmäisen itsekkäitä. Oma perhe on ainut, johon voit luottaa, aina et siihenkään.
Ei ole haaveilua vaan ihan normaalia elämää. Etkö itse muka tunne yhtään kulttuurimummoa, joka käy teatterissa ja viinilasilla parikymppisen ystävänsä kanssa?
Varmaan viinilasillisella, eli kun vielä on voimissaan ja ei tarvitse apua. Kuulostaa kyllä kovasti haaveilulta. Onko sinulla tai ystävilläsi vanhuskaveria, jota kävisitte auttamassa? Jos ei ole, tai aika ei riitä tuollaiseen, miten oletat että joku tekisi niin sinulle?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
se
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne lapset välttämättä ole aina auttamassa.
Totta, mutta jos ei ole lapsia niin satavarmasti ei ole kukaan auttamassa. Ei kukaan tuttavan poika tai työkaveri varmasti ole siinä rinnalla kun olet vanha. Eikä siis tarvitse edes olla yli 80-v, vaan jo 60 vuotiaalla voi tulla leikkauksia tai muuta odottamatonta, jolloin olisi hyvä jos joku välittäisi ja vähän huolehtisi.
Hyvät ystävät ainakin on :)
Ystävät ovat varmaan itsekin vanhoja ja avun tarpeessa.
Kaikki ystävät ovat just samanikäisiä mummoja siis?
Yleensä ystävät on aikalailla samaa sukupolvea. Vai onko teillä nuorilla ja keski-ikäisillä paljonkin ystäviä jotka on vanhuksia ja joita käytte auttelemassa?
Minulla on ainakin selvästi itseäni nuorempia ystäviä, ja tulee todennäköisesti aina olemaan.
Jatkuuko elämäsi samankaltaisena seuraavat 30-50 vuotta? Ei jatku, ei varmasti.
Miten luulet ystäviesi elämän menevän? Hekö ovat tukenasi, vaikka heille itselle tulisi perhettä ja he huolehtivat omista vanhemmistaan? Luuletko, että heillä riittää aikaa sinulle?
Ymmärsit väärin. Jatkan jatkuvasti uusien ihmisten tapaamista ja uusien ystävyyssuhteiden muodostamista itseäni nuorempiin ihmisiin. Se on ihan keskeinen elämäntaito ihmiselle, jolla ei ole lapsia.
Et taida olla vapaaehtoisesti lapseton, kun joudun tämän sinulle näin avaamaan.
Tämä on haaveilua. Että sinulla olisi joskus nuorempia ystäviä, jotka ihan omaksi ilokseen hoitaisivat vanhaa ystäväänsä. Ei sellaisia ihmissuhteita ole, tai ainakaan vielä en ole koskaan kuullut sellaisista. Ystäviä on kun kaikki on kivaa ja ollaan nuoria ja terveitä. Mutta pian ne häviävät, jos ystävästä tulee riippakivi.
Tämä on niin karua, mutta ihmiset ovat nykyään äärimmäisen itsekkäitä. Oma perhe on ainut, johon voit luottaa, aina et siihenkään.
Ei ole haaveilua vaan ihan normaalia elämää. Etkö itse muka tunne yhtään kulttuurimummoa, joka käy teatterissa ja viinilasilla parikymppisen ystävänsä kanssa?
Varmaan viinilasillisella, eli kun vielä on voimissaan ja ei tarvitse apua. Kuulostaa kyllä kovasti haaveilulta. Onko sinulla tai ystävilläsi vanhuskaveria, jota kävisitte auttamassa? Jos ei ole, tai aika ei riitä tuollaiseen, miten oletat että joku tekisi niin sinulle?
Useimmat ihmiset ovat huomattavasti empaattisempia, sosiaalisempia ja auttamishaluisempia kuin minä olen. Esimerkiksi parikymppisellä kumppanillani on seitsemissäkymmenissä oleva ystävä, jonka kanssa he käyvät teatterissa ja jota hän auttelee mielellään.
En ymmärrä, mikä tarve sinulla on yrittää todistella, että lapsettomat olisivat myöhemmin elämässään jotenkin yksinäisempiä tai ystäväavun ulottumattomissa. Jos pysyy sosiaalisesti aktiivisena, lapseton pärjää yksin huomattavasti pidempään kuin yksinäinen vanhus, jolla on lapsia.
Siinä vaiheessa, kun itse ei enää pärjää arjessa, eikä sosiaalisia kontaktejakaan ole tuota vertaa, elämänlaatu on jo niin heikkoa, että mitäpä sitä turhaan jäädä kituuttelemaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
se
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne lapset välttämättä ole aina auttamassa.
Totta, mutta jos ei ole lapsia niin satavarmasti ei ole kukaan auttamassa. Ei kukaan tuttavan poika tai työkaveri varmasti ole siinä rinnalla kun olet vanha. Eikä siis tarvitse edes olla yli 80-v, vaan jo 60 vuotiaalla voi tulla leikkauksia tai muuta odottamatonta, jolloin olisi hyvä jos joku välittäisi ja vähän huolehtisi.
Hyvät ystävät ainakin on :)
Ystävät ovat varmaan itsekin vanhoja ja avun tarpeessa.
Kaikki ystävät ovat just samanikäisiä mummoja siis?
Yleensä ystävät on aikalailla samaa sukupolvea. Vai onko teillä nuorilla ja keski-ikäisillä paljonkin ystäviä jotka on vanhuksia ja joita käytte auttelemassa?
Minulla on ainakin selvästi itseäni nuorempia ystäviä, ja tulee todennäköisesti aina olemaan.
Jatkuuko elämäsi samankaltaisena seuraavat 30-50 vuotta? Ei jatku, ei varmasti.
Miten luulet ystäviesi elämän menevän? Hekö ovat tukenasi, vaikka heille itselle tulisi perhettä ja he huolehtivat omista vanhemmistaan? Luuletko, että heillä riittää aikaa sinulle?
Ymmärsit väärin. Jatkan jatkuvasti uusien ihmisten tapaamista ja uusien ystävyyssuhteiden muodostamista itseäni nuorempiin ihmisiin. Se on ihan keskeinen elämäntaito ihmiselle, jolla ei ole lapsia.
Et taida olla vapaaehtoisesti lapseton, kun joudun tämän sinulle näin avaamaan.
Tämä on haaveilua. Että sinulla olisi joskus nuorempia ystäviä, jotka ihan omaksi ilokseen hoitaisivat vanhaa ystäväänsä. Ei sellaisia ihmissuhteita ole, tai ainakaan vielä en ole koskaan kuullut sellaisista. Ystäviä on kun kaikki on kivaa ja ollaan nuoria ja terveitä. Mutta pian ne häviävät, jos ystävästä tulee riippakivi.
Tämä on niin karua, mutta ihmiset ovat nykyään äärimmäisen itsekkäitä. Oma perhe on ainut, johon voit luottaa, aina et siihenkään.
Ei ole haaveilua vaan ihan normaalia elämää. Etkö itse muka tunne yhtään kulttuurimummoa, joka käy teatterissa ja viinilasilla parikymppisen ystävänsä kanssa?
Varmaan viinilasillisella, eli kun vielä on voimissaan ja ei tarvitse apua. Kuulostaa kyllä kovasti haaveilulta. Onko sinulla tai ystävilläsi vanhuskaveria, jota kävisitte auttamassa? Jos ei ole, tai aika ei riitä tuollaiseen, miten oletat että joku tekisi niin sinulle?
Useimmat ihmiset ovat huomattavasti empaattisempia, sosiaalisempia ja auttamishaluisempia kuin minä olen. Esimerkiksi parikymppisellä kumppanillani on seitsemissäkymmenissä oleva ystävä, jonka kanssa he käyvät teatterissa ja jota hän auttelee mielellään.
En ymmärrä, mikä tarve sinulla on yrittää todistella, että lapsettomat olisivat myöhemmin elämässään jotenkin yksinäisempiä tai ystäväavun ulottumattomissa. Jos pysyy sosiaalisesti aktiivisena, lapseton pärjää yksin huomattavasti pidempään kuin yksinäinen vanhus, jolla on lapsia.
Siinä vaiheessa, kun itse ei enää pärjää arjessa, eikä sosiaalisia kontaktejakaan ole tuota vertaa, elämänlaatu on jo niin heikkoa, että mitäpä sitä turhaan jäädä kituuttelemaan.
Toivotaan siis, että pyyteettömiä, auttamishaluisia nuoria löytyy huolehtimaan tuttava-mummoista ja papoista. Ja että heillä ei mene oma työura, perhe tai netflix edelle..
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
se
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne lapset välttämättä ole aina auttamassa.
Totta, mutta jos ei ole lapsia niin satavarmasti ei ole kukaan auttamassa. Ei kukaan tuttavan poika tai työkaveri varmasti ole siinä rinnalla kun olet vanha. Eikä siis tarvitse edes olla yli 80-v, vaan jo 60 vuotiaalla voi tulla leikkauksia tai muuta odottamatonta, jolloin olisi hyvä jos joku välittäisi ja vähän huolehtisi.
Hyvät ystävät ainakin on :)
Ystävät ovat varmaan itsekin vanhoja ja avun tarpeessa.
Kaikki ystävät ovat just samanikäisiä mummoja siis?
Yleensä ystävät on aikalailla samaa sukupolvea. Vai onko teillä nuorilla ja keski-ikäisillä paljonkin ystäviä jotka on vanhuksia ja joita käytte auttelemassa?
Minulla on ainakin selvästi itseäni nuorempia ystäviä, ja tulee todennäköisesti aina olemaan.
Jatkuuko elämäsi samankaltaisena seuraavat 30-50 vuotta? Ei jatku, ei varmasti.
Miten luulet ystäviesi elämän menevän? Hekö ovat tukenasi, vaikka heille itselle tulisi perhettä ja he huolehtivat omista vanhemmistaan? Luuletko, että heillä riittää aikaa sinulle?
Ymmärsit väärin. Jatkan jatkuvasti uusien ihmisten tapaamista ja uusien ystävyyssuhteiden muodostamista itseäni nuorempiin ihmisiin. Se on ihan keskeinen elämäntaito ihmiselle, jolla ei ole lapsia.
Et taida olla vapaaehtoisesti lapseton, kun joudun tämän sinulle näin avaamaan.
Tämä on haaveilua. Että sinulla olisi joskus nuorempia ystäviä, jotka ihan omaksi ilokseen hoitaisivat vanhaa ystäväänsä. Ei sellaisia ihmissuhteita ole, tai ainakaan vielä en ole koskaan kuullut sellaisista. Ystäviä on kun kaikki on kivaa ja ollaan nuoria ja terveitä. Mutta pian ne häviävät, jos ystävästä tulee riippakivi.
Tämä on niin karua, mutta ihmiset ovat nykyään äärimmäisen itsekkäitä. Oma perhe on ainut, johon voit luottaa, aina et siihenkään.
Ei ole haaveilua vaan ihan normaalia elämää. Etkö itse muka tunne yhtään kulttuurimummoa, joka käy teatterissa ja viinilasilla parikymppisen ystävänsä kanssa?
Varmaan viinilasillisella, eli kun vielä on voimissaan ja ei tarvitse apua. Kuulostaa kyllä kovasti haaveilulta. Onko sinulla tai ystävilläsi vanhuskaveria, jota kävisitte auttamassa? Jos ei ole, tai aika ei riitä tuollaiseen, miten oletat että joku tekisi niin sinulle?
Useimmat ihmiset ovat huomattavasti empaattisempia, sosiaalisempia ja auttamishaluisempia kuin minä olen. Esimerkiksi parikymppisellä kumppanillani on seitsemissäkymmenissä oleva ystävä, jonka kanssa he käyvät teatterissa ja jota hän auttelee mielellään.
En ymmärrä, mikä tarve sinulla on yrittää todistella, että lapsettomat olisivat myöhemmin elämässään jotenkin yksinäisempiä tai ystäväavun ulottumattomissa. Jos pysyy sosiaalisesti aktiivisena, lapseton pärjää yksin huomattavasti pidempään kuin yksinäinen vanhus, jolla on lapsia.
Siinä vaiheessa, kun itse ei enää pärjää arjessa, eikä sosiaalisia kontaktejakaan ole tuota vertaa, elämänlaatu on jo niin heikkoa, että mitäpä sitä turhaan jäädä kituuttelemaan.
Toivotaan siis, että pyyteettömiä, auttamishaluisia nuoria löytyy huolehtimaan tuttava-mummoista ja papoista. Ja että heillä ei mene oma työura, perhe tai netflix edelle..
Ihan varmasti riittää. Itse aion kyllä huolehtia itselleni edunvalvojan hyvissä ajoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
se
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne lapset välttämättä ole aina auttamassa.
Totta, mutta jos ei ole lapsia niin satavarmasti ei ole kukaan auttamassa. Ei kukaan tuttavan poika tai työkaveri varmasti ole siinä rinnalla kun olet vanha. Eikä siis tarvitse edes olla yli 80-v, vaan jo 60 vuotiaalla voi tulla leikkauksia tai muuta odottamatonta, jolloin olisi hyvä jos joku välittäisi ja vähän huolehtisi.
Hyvät ystävät ainakin on :)
Ystävät ovat varmaan itsekin vanhoja ja avun tarpeessa.
Kaikki ystävät ovat just samanikäisiä mummoja siis?
Yleensä ystävät on aikalailla samaa sukupolvea. Vai onko teillä nuorilla ja keski-ikäisillä paljonkin ystäviä jotka on vanhuksia ja joita käytte auttelemassa?
Minulla on ainakin selvästi itseäni nuorempia ystäviä, ja tulee todennäköisesti aina olemaan.
Jatkuuko elämäsi samankaltaisena seuraavat 30-50 vuotta? Ei jatku, ei varmasti.
Miten luulet ystäviesi elämän menevän? Hekö ovat tukenasi, vaikka heille itselle tulisi perhettä ja he huolehtivat omista vanhemmistaan? Luuletko, että heillä riittää aikaa sinulle?
Ymmärsit väärin. Jatkan jatkuvasti uusien ihmisten tapaamista ja uusien ystävyyssuhteiden muodostamista itseäni nuorempiin ihmisiin. Se on ihan keskeinen elämäntaito ihmiselle, jolla ei ole lapsia.
Et taida olla vapaaehtoisesti lapseton, kun joudun tämän sinulle näin avaamaan.
Mutta et nyt ota huomioon, että mitä vanhemmaksi tulet, sitä vähemmäksi käyvät mahdollisuutesi tutustua uusiin, itseäsi nuorempiin ystäviin.
Ja heillä yleensä on kyllä omatkin asiansa hoidettavana, älä luule, että sinua alkavat passaamaan sitten, kun et enää jaksa itse. Kyllä he hoitavat niitä omia vanhempiaan ja omia omaisiaan ensisijaisesti. Minulla esim. on oma äitini huolehdittavana, en yhtään muuta ihmistä ota enää lisäksi, vaikka olisi hyvä ystäväkin. Tosin vaikea edes kuvitella, miksi minulla olisi joku äitini ikäinen ihminen ystävänä.
Ja uskot löytäväsi nuoria ystäviä, jotka sinua sitten hoitavat ja asioistasi huolehtivat, sekö on ystävyytesi hinta?
Valitettavasti maailma ei mene niin. Sinulla on nyt väärän väriset lasit päässäsi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
se
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei ne lapset välttämättä ole aina auttamassa.
Totta, mutta jos ei ole lapsia niin satavarmasti ei ole kukaan auttamassa. Ei kukaan tuttavan poika tai työkaveri varmasti ole siinä rinnalla kun olet vanha. Eikä siis tarvitse edes olla yli 80-v, vaan jo 60 vuotiaalla voi tulla leikkauksia tai muuta odottamatonta, jolloin olisi hyvä jos joku välittäisi ja vähän huolehtisi.
Hyvät ystävät ainakin on :)
Ystävät ovat varmaan itsekin vanhoja ja avun tarpeessa.
Kaikki ystävät ovat just samanikäisiä mummoja siis?
Yleensä ystävät on aikalailla samaa sukupolvea. Vai onko teillä nuorilla ja keski-ikäisillä paljonkin ystäviä jotka on vanhuksia ja joita käytte auttelemassa?
Minulla on ainakin selvästi itseäni nuorempia ystäviä, ja tulee todennäköisesti aina olemaan.
Jatkuuko elämäsi samankaltaisena seuraavat 30-50 vuotta? Ei jatku, ei varmasti.
Miten luulet ystäviesi elämän menevän? Hekö ovat tukenasi, vaikka heille itselle tulisi perhettä ja he huolehtivat omista vanhemmistaan? Luuletko, että heillä riittää aikaa sinulle?
Ymmärsit väärin. Jatkan jatkuvasti uusien ihmisten tapaamista ja uusien ystävyyssuhteiden muodostamista itseäni nuorempiin ihmisiin. Se on ihan keskeinen elämäntaito ihmiselle, jolla ei ole lapsia.
Et taida olla vapaaehtoisesti lapseton, kun joudun tämän sinulle näin avaamaan.
Mutta et nyt ota huomioon, että mitä vanhemmaksi tulet, sitä vähemmäksi käyvät mahdollisuutesi tutustua uusiin, itseäsi nuorempiin ystäviin.
Ja heillä yleensä on kyllä omatkin asiansa hoidettavana, älä luule, että sinua alkavat passaamaan sitten, kun et enää jaksa itse. Kyllä he hoitavat niitä omia vanhempiaan ja omia omaisiaan ensisijaisesti. Minulla esim. on oma äitini huolehdittavana, en yhtään muuta ihmistä ota enää lisäksi, vaikka olisi hyvä ystäväkin. Tosin vaikea edes kuvitella, miksi minulla olisi joku äitini ikäinen ihminen ystävänä.
Ja uskot löytäväsi nuoria ystäviä, jotka sinua sitten hoitavat ja asioistasi huolehtivat, sekö on ystävyytesi hinta?
Valitettavasti maailma ei mene niin. Sinulla on nyt väärän väriset lasit päässäsi.
Lapsettomalla nuo mahdollisuudet solmia sukupolvirajat ylittäviä ystävyyssuhteita ovat huomattavasti paremmat kuin lisääntyjällä.
Jos sinun on mahdoton kuvitella itsellesi vanhempasi ikäinen ystävä, epäilemättä uskot vilpittömästi, että kyseessä on maailmankaikkeuden ominaisuus.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näin sitä ollaan erilaisia.
En mistään hinnasta haluaisi lasta tai ketään muutakaan tuttua avustamaan itseäni, kun en itse enää pysty. Sata kertaa mieluummin olen yksin ja kotihoidon, palvelukodin tai vastaavan kanssa.
Tämä! Ajattelen samoin. En halua olla kiitollisuuden velassa kenellekään.
Opiskelin hetken lähihoitajaksi, erikoistuminen vanhusten hoitoon. Harjotteluvaiheessa lopetin, koska oksetti tekohampaiden peseminen ja vaippojen vaihto.
Sama. Sympatiat sulle!
Aika vähän on oikeita ystäviä, jotka ovat toisesta ikäryhmästä. Tyypillisesti läheisimpiä ystäviä ovat koulu- tai opiskelukaverit, tai samassa elämäntilanteessa muuten kohdatut ystävät. Ja kuinka monella edes on nykyisin niin läheisiä ihmisiä, että he todella auttaisivat kuukaudesta ja vuodesta toiseen, jos vaikka sairastut?
Nykyisin vielä ihmiset ovat niin kiireisiä ja työelämä vaatii paljon, että ystäviä ei välttämättä nähdä kuin harvoin, vaikka nämä olisivat täysin kunnossakin. Ihan utopistista ajatella, että joku alkaisi hoitelemaan toisen asioita ihan hyvää hyvyyttään ja ystävyyttään, ja uhraisi omaa aikaansa ja elämäänsä.
Lapset sen tekevät, koska rakastavat vanhempiaan ja siinä on syvällisempi side.
Tällä yhdellä jankkaajalla on ilmeisesti aikamoiset traumat omista ystävyyssuhteistaan. Voimia!
Työelämä on nykyään vaativaa ja tulevaisuudessa vielä entistäkin vaativampaa ja ne lapset ei sieltä ulkomailta tai satojen kilometrien päästä pääse käyttämään vanhempaan apteekissa tai lääkärissä tai missään muuallakaan. Töistä ei noin vain oteta vapaata. Ehkä kesälomalla ja jouluna ehtii nähdä, jos silloinkaan, vaikka se oma vanhempi olisi ollut aikoinaan kuinka mukava tahansa. Saahan sitä toki päiväunelmoida miten se oma lapsi hoitaa sitten vanhana kaikki asiat ja käy joka toinen päivä kylässä.
Vierailija kirjoitti:
Oma äitini jäi leskeksi viime vuonna. Hän halusi jäädä asumaan omakotitaloon vaikka me lapset sanottiin, että hän ei siinä pärjää. Talo on yli 40 vuotta vanha eikä sitä ole rempattu ollenkaan vuosien varrella, ainoastaan olohuoneeseen on vaihdettu tapetit. Lämmitysjärjestelmä on tiensä päässä ja kodinkoneet viittä vaille. Pihatöitä äiti ei kykene tekemään. Minä sanoin jo hyvissä ajoin, että minä en kykene, osaa enkä halua hoitaa talon kunnostustöitä. Silti minun pitäisi selvittää, mikä lämmityskattilassa on vikana ja korjata se. Äiti ei halua käyttää rahaa penniäkään ulkopuolisille. Olisin viime talvena tilannut ja maksanut äidille paikalliselta yhdistykseltä lumitöiden tekijät, eläkeläisille hinta oli parisataa talvikaudelta. Äiti kieltäytyi, mutta hän soitteli kuitenkin minulle, että pitäisi tulla lumitöihin. Olen henkisesti niin väsynyt, että eilen googlasin, voiko omista vanhemmista erota.
Sun täytyy olla vaan kovana. Mullakin äiti ei jaksanut enää siivota asuntoaan ja alkoi vihjailla, että minä tai siskoni siivottaisiin hänelle, hän vaikka maksaisi meille. Me kumpikin kuitenkin olimme työelämässä vielä ja kummallakin omakotitalo, jonka siivoamisessa on jo ihan riittävästi, vielä olisi pitänyt äidin asunto käydä siivoamassa lattiasta kattoon kerran viikossa.
Ehdotettiin siivoojaa, niin äiti ihan kauhistui, että vieras ihminen. Ei olisi käynyt millään, mutta sitten tehtiin niin, että ostettiin äidille lahjaksi kumpikin kaksi siivouskertaa eräästä firmasta ja sanottiin siivoojalle, että ehdottakaa tämän jatkamista, niin äiti varmaan suostuu. Ja niin kävi, nyt äiti on ihan tyytyväinen ja siivoojasta tullut hänelle jo tuttu ihminen. Ensin vaan oli niin kova se kynnys ottaa vastaan vierasta apua. Äidin onni on se, että hän on entinen rintamalotta, ja sotaveteraaniyhdistys maksaa hänelle kaiken, myös siivouksen. Ei voi siis valittaa rahanmenostakaan.
Vanhuksilla on monesti sellainen vieraan ihmisen pelko, että ne tulevat hänen elämäänsä jotenkin sekaantumaan, mieluiten luottavat omaan omaiseen. Mutta siitä pitää vaan olla kovana, että kaikkea ei se omainenkaan pysty hoitamaan. Sen kun vain tilaat sinne äidillesi remppamiehet tekemään.
Mitä lääkkeitä hänellä oli käytössä? Niitä ei kukaan vähennä vaikka selvästi näkee, että johtuu siitä uudesta:-(
Kannattaa pitää se fyysinen kunto parempana vaikkapa tilaamalla kotiin fysioterapeutti kerran viikossa. Se 45 minuuttia on todella tärkeä! Hoitajat olisivat voineet olla vähän oma-aloitteisempia tuossa ja ehdottaa sellaista. Sanovat sitä liikettä YLÖSNOUSUksi, jolla pääsee hallitusti ylös sängystä, pöydän ääreltä ja pöntöltä. Se ei paljoa vaatisi, jos jokaisella käynnillä tekisi sen vaikkapa 6 kertaa. Siis jalat istuessa haara-asentoon ja siitä käsivoimilla painetaan polvien/reisien kohdalta niin lujaa - molemmilla käsillä! - et nousee. Tuon voi tehdä itsekin myöhemmin, kun oppii oikean tekniikan, eikä kaadu:-)
https://yle.fi/uutiset/3-10421446