Nyt kun omat vanhemmat vanhenee, tajuan että todellakin onneksi on omia lapsia!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En oleta että lapseni hoitavat minua yhtään. En halua että joutuvat hoitamaan. Haluan asiantuntevan hoitohenkilökunnan joille maksetaan kunnon palkkaa tärkeästä tylstä. Eliminoin itseni kun alan olla liian huonokuntoinen.

Ei tässä kukaan sano että ne lapset hoitaisivat käytännössä,. Kyse on siitä että ylipäätään huolehditaan että hoito on asianmukaista, katsotaan että lääkkeet tulee ostettua ja pääset hammaslääkäriin jos tarvitaan. Ja jo paljon aiemmin neuvotaan uuden puhelimen käytössä, katsotaan ruokailun perään ja hommataan välineitä liikkumiseen. Siis että elämäsi olisi hyvää mahdollisimman pitkään.

Enkä usko että kovin moni voi toteuttaa eliminoimisen siinä vaiheessa kun sitä haluaa. Kun siihen vielä pystyisi, ei kukaan halua vielä lopettaa elämäänsä. Sitten kun on siinä tilassa, ei sitä itse ymmärrä, tai ainakaan enää pysty itse organisoimaan.

Todellakin eliminoin itseni heti kun homma uhkaa lähteä lapasesta, hyvissä ajoin.

Mikä on se hyvissä ajoin? Onko se joku tietty ikä? Mun äiti oli 85-vuotiaaksi terve kuin pukki, pyöräili, kävi vesijumpassa, sauvakäveli, teki käsitöitä ja vapaaehtoistyötä, kyläili, reissasi, käytti jopa tietokonetta, hoiti puutarhaa, teki kaikki kotityöt ikkunanpesuja myöten. Ja sitten vain naps, sairaskohtaus ja sen jälkeen ei olekaan voinut kuin rollaattorilla köpötellä ja yrittää kuluttaa jotenkin päivänsä. Kotihoito käväisee muutaman kerran päivässä pikaisesti antamassa ruuan ja lääkkeet, kerran viikossa käyttävät suihkussa, ruoka tuodaan kotiin päivittäin. Eli varaudu myös siihen, että voit täysissä voimissa vaikka jo kuusikymppisenä saada sairauskohtauksen. Voit myös sairastua vaikka alzheimeriin, etkä itse tajua sitä ollenkaan, koska muistisairailla ei yleensä ole sairaudentuntoa. 

Hyvissä ajoin kohdallani tarkoittaa jos muisti alkaa mennä, tai jos liikuntakyky alkaa mennä niin etten pääse itse yksin kylppäriin.

Ja lisään vielä että totta, yhtäkkistä aivoverenvuotoa tms. on mahdoton ennakoida, tietenkin. Jos kykenen, ilmoitan haluavani eutanasian ja lapseni myös tietävät etten halua elää vihanneksena. Uskon että eutanasia tulee olemaan laillinen tapa poistua.

Sama itselläni. Ennemmin haluan eutanasian kuin elää vihanneksena. Ja jos se ei tässä ns. oikeusvaltiossa ole tulevaisuudessakaan laillinen, niin sitten haluan, että minut siirretään armokuolemaan vaikka Sveitsiin.

Paljon saat maksaa, säästä vähintään 20 000e viimeiseen reissuun.

Helppo homma, ei tee tuollaisen summan säästäminen heikkoakaan!

Ja samapa se, vaikka ne rahat sitten sen myötä menevätkin. Rahoja kun ei kuitenkaan hautaan mukaan saa, oli niitä miten paljon hyvänsä, mutta olen kuitenkin tuolloin saanut haluamani viimeisen toimenpiteen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

se

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ne lapset välttämättä ole aina auttamassa. 

Totta, mutta jos ei ole lapsia niin satavarmasti ei ole kukaan auttamassa. Ei kukaan tuttavan poika tai työkaveri varmasti ole siinä rinnalla kun olet vanha. Eikä siis tarvitse edes olla yli 80-v, vaan jo 60 vuotiaalla voi tulla leikkauksia tai muuta odottamatonta, jolloin olisi hyvä jos joku välittäisi ja vähän huolehtisi.

Hyvät ystävät ainakin on :)

Ystävät ovat varmaan itsekin vanhoja ja avun tarpeessa.

Kaikki ystävät ovat just samanikäisiä mummoja siis?

Yleensä ystävät on aikalailla samaa sukupolvea. Vai onko teillä nuorilla ja keski-ikäisillä paljonkin ystäviä jotka on vanhuksia ja joita käytte auttelemassa?

Minulla on ainakin selvästi itseäni nuorempia ystäviä, ja tulee todennäköisesti aina olemaan.

Jatkuuko elämäsi samankaltaisena seuraavat 30-50 vuotta? Ei jatku, ei varmasti.

Miten luulet ystäviesi elämän menevän? Hekö ovat tukenasi, vaikka heille itselle tulisi perhettä ja he huolehtivat omista vanhemmistaan? Luuletko, että heillä riittää aikaa sinulle?

Äitini on 80 vuotias, rollaattorilla lykkivä mummo, joka ei suurin surminkaan huolisi meitä lapsia hösäämään nurkkiinsa. Meiltä lapsilta ei kysytä mitään, vaan hän porskuttaa ihan oman tahtonsa mukaisesti elämässään. Hän hoitaa ja päättää yhä asioistaan kuin myös pyytää tarvittaessa apua, mutta on aina ollut itsenäinen luonne. Se ominaisuus kulkee suvussamme, joten voi toki miettiä onko tunne-elämässämme ja väleissämme jotakin vikaa vai painottuvatko suhteemme myös rehelliseen järjen käyttöön?

Joillekin on tärkeää, kuten ap:lle, tiivis yhteisöllisyys, mutta meitä on moneen lähtöön.

Ennustaminen on vaikea laji. Koskaan ei voi tietää mitä tapahtuu. Minunkin äitini oli reippaasti liikkuva ja omat asiansa hoitava vanheneva henkilö kunnes hiljalleen huomasin että kaikki ei ole kohdallaan. Muistisairaus vei äidin. Nyt hänen luonaan käy kotihoito kolmasti päivässä ja minä kerran päivässä. Mummeli liikkuu rollaattorilla kotonaan mutta kun se rollaattori unohtuu aina välillä johonkin, silmälasit piiloutuu, kännykkä ja televison kaukosäädin sekottuu eikä toisella saa toimimaan toista. 

Olen vanhempieni ainoa lapsi ja kyllä olen iloinen siitä että minulla on jo aikuiset lapset jotka käyvät välillä mummonsa luona hoitamassa asioita että voin itse välillä tehdä muutaman päivän lomamatkan tai tarvittaessa käyvät sammuttamassa sen telkkarin kun puhelimella ei onnistu...

Ap, mitä sitten?

On olemassa ihmisiä, jotka eivät kykene lisääntymään. Mitä oppia heidän pitäisi ottaa viestistäsi? Surra vielä enemmän lapsettomuuttaan? Ei sun kommentti heitä saa lisääntymiskykyiseksi.

On olemassa ihmisiä, jotka eivät missään nimessä halua lapsia. Mitä heidän pitäisi tehdä? Lapsia, joita eivät halua ja joita todennäköisesti siten hoitaisivat hyvin vastahakoisesti, sekä kokisivat että se oma elämä meni lisääntymisestä pilalle? Ei sun kommentti heitä saa haluamaan lapsia.

Eli ap, mitä sitten? Miksi sulle tuli tarve kertoa tuo asia, ja kuvitteletko ihan oikeasti etteivät syystä tai toisesta lapsettomat itse tuota tiedä?

Vierailija kirjoitti:

Minä taas ajattelen niin, että onneksi ei ole omia lapsia. Jouduin näkemään kuinka äiti viisikymppisenä sairastui, rapistui nopeasti rollaattorikuntoon ja kuoli niin vain kesken kaiken. Isovanhempani menettivät siinä ainoan lapsensa.

Tuntuu hyvältä ja kevyeltä tietää että en ole vastuussa kenenkään olemassaolosta, että en jätä jälkeeni ketään. Minun olemattomien lasteni ei koskaan tarvitse surra vanhenemista, sairautta ja heikentymistä, ei menettää ketään, ei pelätä eikä murehtia eikä väsyä.

Eikä heidän tarvitse koskaan ihastua, rakastua, kokea vanhemmuuden ihmettä, onnea, iloa, riemua, nauttia pitkistä aamuista...

Kaikki tunteet kuuluu elämään.

Vanhempani ovat hyväkuntoisia seitsemänkymppisiä, mutta kun he joskus vanhenevat ja kunto heikkenee, toivoisin, että he muuttaisivat mahdollisimman hyvään hoitokotiin. Ei minulla ole kiireisen työni ja muun elämän ohella aikaa ravata heitä katsomassa jatkuvasti. Haluaisin voida luottaa siihen, että hyvin palkatut alan ammattilaiset huolehtivat heistä kunnolla.

Onko jollakulla käsitystä siitä, paljonko kodinomainen, pieni, yksityinen vanhainkoti maksaa vuodessa? Itse en ole ottanut selvää, mutta veikkaan, että paljon. Varmasti ainakin perinnön voin unohtaa, jos vanhempani tuollaiseen yksityiseen hoivakotiin muuttavat - eivätköhän kaikki heidän säästönsä ja asunnon myynnistä saatavat tulot siihen mene. Riittääköhän sekään? Mutta en minä perintöä odotakaan, vaan säästän ja sijoitan itse itselleni.

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani ovat hyväkuntoisia seitsemänkymppisiä, mutta kun he joskus vanhenevat ja kunto heikkenee, toivoisin, että he muuttaisivat mahdollisimman hyvään hoitokotiin. Ei minulla ole kiireisen työni ja muun elämän ohella aikaa ravata heitä katsomassa jatkuvasti. Haluaisin voida luottaa siihen, että hyvin palkatut alan ammattilaiset huolehtivat heistä kunnolla.

Onko jollakulla käsitystä siitä, paljonko kodinomainen, pieni, yksityinen vanhainkoti maksaa vuodessa? Itse en ole ottanut selvää, mutta veikkaan, että paljon. Varmasti ainakin perinnön voin unohtaa, jos vanhempani tuollaiseen yksityiseen hoivakotiin muuttavat - eivätköhän kaikki heidän säästönsä ja asunnon myynnistä saatavat tulot siihen mene. Riittääköhän sekään? Mutta en minä perintöä odotakaan, vaan säästän ja sijoitan itse itselleni.

Alkaen 3000-5000e kuussa, ja sillä ei todellakaan vielä saa kuin ihan minimin. Eli paremmat paikat ovat todennäköisesti sen 100 tonnia vuodessa, per henkilö. Eipä taida talon myyntirahat riittää kuin vuodeksi tai pariksi kahdelle vanhukselle.

Vierailija kirjoitti:

Olisihan se toki mukavaa jos olisi ilmaisia orjia sitten kun on vanha, mutta en halua tuhlata pariakymmentä vuotta omasta elämästäni niiden kasvattamiseen ja elättämiseen,

Ei ne kyllä mitään ilmaisia ole. Jäätävät kulut niistä on. Sen lisäksi, että maksat vakuutukset, harrastukset, vaatteet, ruuan, asumisen ja muun sälän rahalla, maksat heistä myös henkisellä tasolla ja omalla ajallasi.

En kyllä ajatellut hoitaa vanhempiani kun ovat vanhoja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vanhempani ovat hyväkuntoisia seitsemänkymppisiä, mutta kun he joskus vanhenevat ja kunto heikkenee, toivoisin, että he muuttaisivat mahdollisimman hyvään hoitokotiin. Ei minulla ole kiireisen työni ja muun elämän ohella aikaa ravata heitä katsomassa jatkuvasti. Haluaisin voida luottaa siihen, että hyvin palkatut alan ammattilaiset huolehtivat heistä kunnolla.

Onko jollakulla käsitystä siitä, paljonko kodinomainen, pieni, yksityinen vanhainkoti maksaa vuodessa? Itse en ole ottanut selvää, mutta veikkaan, että paljon. Varmasti ainakin perinnön voin unohtaa, jos vanhempani tuollaiseen yksityiseen hoivakotiin muuttavat - eivätköhän kaikki heidän säästönsä ja asunnon myynnistä saatavat tulot siihen mene. Riittääköhän sekään? Mutta en minä perintöä odotakaan, vaan säästän ja sijoitan itse itselleni.

Alkaen 3000-5000e kuussa, ja sillä ei todellakaan vielä saa kuin ihan minimin. Eli paremmat paikat ovat todennäköisesti sen 100 tonnia vuodessa, per henkilö. Eipä taida talon myyntirahat riittää kuin vuodeksi tai pariksi kahdelle vanhukselle.

Isäni oli tuollaisessa hoitokodissa ja se maksoi päälle 3000 e kuussa. Tavallinen alkovillinen ja parvekkeellinen yksiö. Hoitaja kävi antamassa lääkkeitä ja tarkistamassa tilanteen. Vaikka talo oli uudehko, meininki siellä oli jotenkin kalseaa. Ja alakerran ruokalan ruoka pahaa. Veimme usein hänelle ruokaa. Talossa oli ihmeen paljon tosi "hulluja" vanhuksia, ja siksi ns tavallisen vanhuksen oli vähän turvatonta liikkua siellä.

Kannattaa äänestää puoluetta, joka laittaa vanhustenhoidon kuntoon, terveyspalvelut ja jotka eivät lakkauta matalankynnyksen palveluja. Ja jotka myös huolehtivat siitä , että koulutettua henkilökuntaa on tarpeeksi. 

Mummoni sairastui syöpään 60-vuotiaana. Kaverinsa huolehti hänestä loppuun asti noli saattohoidonkin hänen luonaan. Mummollani neljä lasta, osa kävi harvoin katsomassa, yksi ei nähnyt ennen kuolemaa kuin pari kertaa. Me olimme tuolloin niin nuoria, ettei yksin menty hänen luokseen, eikä kukaan liiemmin vienyt.

Mummo passasi ja huolehti lapsistaan koko heidän ikänsä ajan ja hoiti meidätkin.

Ei tosiaan ole varmaa, että lapset huolehtii.

Miehn kanssa ollaan mietitty, että tehdään asiat mahdollisimman helpoksi lapsellemme. Ettei jäädä mitenkään taakaksi ja hännsaa elää omaa elämäänsä huolehtimatta meistä. Olemme vasta kolmissakymmenissä, joten ei ehkä vielä ajankohtaista. Koskaan ei tietenkään voi tietää mitä tulee tapahtumaan, mutta alustavasti hoidetaan omat asiamme parhaamme mukaan. Omakotitalom myynnit ja paperien selvitykset ym. Ulkopuolista apua voi palkata, jos tarvitaan hoitoapua kotona. Nuokin riippuvat tottakai rahatilanteesta.

Siinä kohtaa kun ei kunto anna myöten niin listin itseni. En todellakaan aio jäädä tänne kitumaan.

Vierailija kirjoitti:

Homma menee parissa vuosikymmenessä samaan kuin kehitysmaissa, eli perhe hoitaa sairaan ja vanhenevan asiat. Aika turvatonta on viimeiset vuosikymmenet niille, joilla perhettä ei ole.

Tämä tulee yllätyksenä nykyajan individualisteille, kun ollaan uskoteltu että voidaan elää vain itselle, eikä tarvita läheisiä mihinkään.

Miksi se menisi niinpäin kun enemmistö ihmisistä on nykyään lapsettomia? Ja vapaaehtoinen lapsettomuus sen kun jatkaa yleistymistään... Tulevaisuudessa nimenomaan on paljon yksityisiä korkealaatuisia hoitokoteja joihin pääsee rahalla. Tottakai tässä huomataan markkinarako ja tarjotaan palveluja.

Vierailija kirjoitti:

En oleta että lapseni hoitavat minua yhtään. En halua että joutuvat hoitamaan. Haluan asiantuntevan hoitohenkilökunnan joille maksetaan kunnon palkkaa tärkeästä tylstä. Eliminoin itseni kun alan olla liian huonokuntoinen.

Hauska harha tämä että eliminoin itseni. Kas vaan kun se oikea hetki ei vaan usein tule. Kun et ole liian huonossa jamassa et halua eliminoida itseäsi ja kun olet jo siinä huonossa kunnossa et enää ymmärrä ja pysty eliminoimaan.

Jos ei pysty enää itsestään huolehtimaan niin mitä sitä täällä notkumaan?

Jännä miten vanha, rampa kotieläinkin päästetään tuskistaan kun se ei enää pärjää. 

Niille riittää myötätuntoja ja inhimillisyyttä...

Outoa kuvitella ettei kaukana asuvat lapset lainkaan auttaisi. Tätini tytär asuu peräti toisella mantereella mutta on jatkuvasti yhteydessä mm. videopuheluin. Tytär hoitaa monia asioita äitinsä puolesta, mm. tilasi kauppapalvelun nyt keväällä, hommasi okt-talkkarin pihatöihin, neuvoo digiasioissa ja vaikka mitä.

Enemmän se apu juuri tuollaista on kuin et lapsi olisi itse joku kodinhoitaja vanhemmalleen.

No huh, onpa noilla yksityisillä hoitokodeilla hintaa! Jos miettii, että minun ja mieheni vanhemmat menisivät samoihin aikoihin huonoon kuntoon, niin ei meillä olisi kyllä mitenkään varaa kustantaa neljän vanhuksen elämistä tuollaisessa laadukkaassa vanhainkodissa, vaikka kuinka laittaisi vanhusten asunnot ja autot ja kesämökit myyntiin. Pitää vain toivoa, että vanhempamme pysyvät mahdollisimman pitkään hyväkuntoisina ja voivat asua kotona.

Kaikkiaan ajatuksia herättävä keskustelu. Aloin ajatella, että olemme tavallaan velkaa omille lapsillemme sen, että pidämme itsemme vireinä, liikumme paljon ja syömme tervellisesti. Ettei meistä tule lapsillemme kauhea taakka jo varhain, vaan elämme mahdollisimman terveen vanhuuden. Eri asia sitten jos muistisairaus tms. iskee, sillehän ei voi sitten mitään.

Ap ei voi koskaan olla 100%:n varma, että hänen lapsensa ylipäätään vastaavat puhelimeen, tai haluavat tulla auttamaan.